Billundin legoland

2+3

Omalla autolla on tarkoitus mennä 3, 4 ja 5 v poikien kanssa. Ovatko vielä liian pieniä? Eli onko siellä hinta/laatu suhteessa mitään tekemistä tuon ikäisille? Tarkoitus tulla iltasella, viettää seuraava päivä ja toisen yön jälkeen jatkaa matkaa heinäkuun puolivälissä.

10

1931

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • legoland

      No sehän on huvipuisto ja uskon että varmasti löytyy päiväksi tekemistä. Kävimme 3 vuotta sitten. Pari päivää viivyimme. Ikävä kyllä en muista hinnoista enää mitään oliko kallista vai halpaa. Mutta kyllä siellä päiväksi puuhaa riittää aivan kevyesti ja eikös tuo ole juuri oikea ikäryhmä. Päivähän menee vaikka pelkässä minilandin katselussa. Hauskaa oli.

    • juuri tuon ikäisille

      Kannattaa ehdottomasti lähteä Legolandiin. Siellä on paljon tekemistä ja näkemistä koko perheelle ja pienetkin lapset on myös huvipuistohärveleissä huomioitu hyvin. Legoista rakennetut pienoiskaupungit olivat upeita. Mieleen jäi myös hieno venekierros jossa mentiin "vuoren" sisälle. Reitin varrella oli toinen toistaan hienompia legoista rakennettuja kyliä ym joissa kaikki oli huolella tehty pieniä yksityiskohtia myöten, äänet ja liikkeet mukaanlukien. Sisäänkäynnin vieressä olevassa päärakennuksessa sai kohtuuhintaan syödä perhebuffetin, joka oli mielestäni edullinen ja runsas (ainakin silloin 3-4v sitten kun kävimme)
      Mekin olimme kaksi yötä (Scandic Koldenissa) juuri tuon ehjän päivän takia ja mielestäni oli hyvä tehdä niin.

      • 2+3

        Esim. Särkänniemessä joutuu jo sisäänpääsystä maksamaan aika suolaisesti puhumattakaan Puuhamaan 80 euron taksasta. Jos lapset ovat kovin pieniä ja menee homma /päivä kaihoisaan katseluun isompien rynnistäessä vekottimesta toiseen, ei tule kuin paha mieli. Tai siis lapset viihtyy varmasti, en epäile mutta maksaja voi kokea ettei saanut oikein rahoilleen vastinetta. Jos olisivat 7-10 vuotiaita, en edes kyselisi ko paikan sopivuutta.

      • Perhematkailija
        2+3 kirjoitti:

        Olette varmaan jo reissun tehneet mutta kerronpa jotain kuitenkin jos joku muu tietoa tarvitsee. Eli on pienille lapsille vaikka mitä. Oikeastaan nyt ei tule mieleen paljoakaan laitteita johon meidän 3v ei olisi päässyt. Paljon on kiinni lasten rohkeudestakin, siellä 3v (96cm) pääsi aika hurjiin vuoristoratoihinkin ja esim. Särkäniemen tukkijoen tapaiseenkin. Sitten oli paljon rauhallisia laitteita, karusellia, junia yms. 4D leffakin oli hauska, ainakin Puuha Peteä uskaltaa arempikin katsomaan. Indiana Jones-laite oli suosikki. Siellä istuttiin vaunussa ja ammuttiin laserilla pisteitä itelle. Sea Life sieltä löytyi myös Lego-teemalla ja lopuksi pääsi kokeilemaan miltä tuntuu elävä meritähti, rapu tai merikasvit. Hauska teatteri-esityskin esitettiin pari kertaa päivässä.

        Me asuimme läheisellä leirintäalueella 15 neliön mökissä (meitäkin 2 3). Harmi etten nyt muista leirintäalueen nimeä. Siellä hintaan kuului Legoland-liput. Leirintäalue oli edullinen, siisti, mökit ja yleiset tilat tosi siistejä eivätkä kovin vanhoja. Paikka on suosittu Legolandin matkailijoiden keskuudessa. Sieltä sai myös Safari-liput eläintarhaan jossa ajeltiin omalla autolla leijonien ja kirahvien keskellä. Aivan mieletön paikka sekin.

      • Arhus lennot?
        Perhematkailija kirjoitti:

        Olemme ajatelleet Kööpenhaminan reissua mutta kannattaako tuota Legolandia yhdistää siihen. Tässäkin sanotaan että aika kaukana.
        http://matkaoppaasi.blogspot.com/2011/01/koopenhamina-lapsiperheelle.html

        Onko kukaan mennyt esimerkiksi vuokra-autolla, paljonko vei aikaa suuntaansa?

    • Aika hiljainen tämä palsta on, mutta ainahan täälläkin kehotetaan hakemaan vanhoista keskusteluista tietoa..

      Googlen reittihaun mukaan Köpiksestä Billundiin on matkaa reilut 250 km ja matkaan se arvioi kuluvan reilu 3 tuntia. Että jos yhden päivän aikana siellä aikoisi pistäytyä, tulee pitkä päivä. Voisittehan varata yhdeksi yöksi majapaikan Legolandin läheltä, silloin ehtii Legolandissakin viettää aikaa.

    • syrt12

      tuttavani kävivät legolandiassa viimekesänä.lapset mukana.valitteli,kun kahdessa päivässä ei ennättänyt kaikkea nähdä,suositteli siis meille pitempää aikaa.olen nyt tarkkaillut sitä leirintä aluetta siinä billundissa,missä se legolandia sijaitsee.netistä löytyy hyvin ,kun googlettaa billundin leirintäalue.
      kovin vain täyttä oli.auto maksaa n,50ekeä päivä,riippuu autosta,mutta tavallisen saa tuolla hinnalla ja lennot ovat halpoja.lentää ensin billundiin ja ottaa kentältä auton ja lrgolantia on alle 10 km päässä,siis kentästä.siellä voi myös laittaa mistä asti haluaa mökin,monenko kilometrinpäästä paikasta.sitten siellä on vielä la landia vesipuisto,joka pitää nähdä.

    • vh

      paljonko siellä legolandissa legot maksaa,meinaan että kannataako hankkia legot koti suomesta

      • dsfsdf

        Mielestäni legot olivat siellä kalliimpia kuin Suomessa. Yleensä kyllä hyödynnän Suomessa kanta-asiakas ym. tarjouksia.

    • 423

      qe

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5069
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe