Kristiyhteisö tänään

siihen

Siirtykää 17.2.2004 aloitettuun keskusteluun aiheesta "Kristiyhteisö." Kirjoitan siellä nimimerkillä - Sorsa.
Uskonto löytää tosiaan uhrinsa ainakin tässä keskustelukerhossa.

Sorsa kirjoitti:

Siirtykää 17.2.2004 aloitettuun keskusteluun aiheesta "Kristiyhteisö." Kirjoitan siellä nimimerkillä - Sorsa.
Uskonto löytää tosiaan uhrinsa ainakin tässä keskustelukerhossa.

Lue lisää

Kristiyhteisö määrittelee itsensä seuraavasti:
http://www.sinsky.pp.fi/ky.html

KRISTIYHTEISÖ
-liike uskonnollisen elämän uudistamiseen


Tämä nimi annettiin 1922 alkaneelle työlle.
Kristittyjen välille haluttiin uudenmuotoista yhteyttä.
Rudolf Steinerin kehittämän antroposofisen hengentieteen avulla havaittiin

tarpeelliseksi perinteen kahleissa olevista kristillisistä kirkkokunnista riippumattoman

yhteisön etsiminen.
Rudolf Steiner toimi henkilökohtaisesti neuvonantajana Kristiyhteisön perustamisessa.
KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten

yhteisöä.

Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.

Kristinusko on kaikkien kristityiksi itsensä tuntevien näkymätön yhteys.
Kristiyhteisö pyrkii luomaan näkyvää yhteyttä eli yhteisöä kristinuskoa
tahtovien ihmisten välille.


LIIKE ?
Uskonnollista ja aatteellista yhteisöä nimitetään usein liikkeeksi - silloinkin kun se

kehitys on jo pysähtynyt.
Uskonnollisen liikkeen pysähtymiseen on useimmiten kaksi syytä: raha ja oppi.

Liikkeen talouden turvaaminen lainsäädännöllisin keinoin asettaa sen vääristyneeseen

suhteeseen ihmiskunnan muun sosiaalisen elämän kanssa.

Opinkappaleiden yksityiskohtaisella muotoilemisella rajataan sillä hetkellä oikeana

pidetty käsitys. Ideologian aidat muuttuvat nopeasti todellista kehitystä estäviksi

muureiksi.

Nykyaikaisen yhteisön tehtävänä ei voi enää olla "ainoan oikean ajattelutavan"

vaatiminen jäseniltään. Sen tehdessään uskonnollinen liike puuttuu väärällä tavalla

ihmisen henkiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuuseen omasta elämästään.


Tästä johtuen:
-kirkollisvero on ristiriidassa Kristiyhteisön olemuksen kanssa.
Uskonnollisessa yhteisössä talouselämä voi pysyä terveenä ainoastaan
täyteen vapauteen perustuvalla tuella.
-opinkappaleiden tilalla Kristiyhteisössä on opetusvapaus.
Papisto ei ole kirkon kannan julistaja vaan kristillisessä uskontunnustuksessa

kuvattujen perustotuuksien elävöittäjä. Jokaisella jäsenellä on oikeus ottaa omassa

vapaudessaan
omakseen tietoa sillä tavalla ja siinä määrin kuin itse voi hyväksyä.

USKONNOLLINEN ELÄMÄ ?

Uskonnollisen elämän sydän on rukous ja pyhät toimitukset. Kaikki kulttuurin ja

ihmiselämän alueet saavat epäsuorasti voimistavan sykkeensä näistä hetkistä.

Rukouselämän tärkein sisältö on ihmiskunnan rukous "Isä meidän".
Lasten uskonnollisen kasvatuksen yksi päätehtävistä on rukouselämän vaaliminen ja

opastaminen kohti aikuisen ihmisen kirkkaan tietoisuuden edessä tapahtuvaa rukousta.

Seitsemän sakramenttia ovat:
kaste, konfirmaatio, ihmisen vihkitoimitus (ehtoollissakramentti), rippi, avioliittoon

vihkiminen, papiksi vihkiminen ja viimeinen voitelu.

Rituaaleja ovat lasten sunnuntaikirkko ja ruumiin siunauksen kolmiosainen

hautausseremonia.

Säännölliseen toimintaan kuuluvat mm. esitelmä- ja opintopiiritilaisuuksien

järjestäminen, lastenjuhlat, uskonnonopetus kouluissa, rippikoulu ja nuorisotyö.

Kaikki Kristiyhteisön tilaisuudet ovat avoimia eivätkä edellytä jäsenyyttä.


UUDISTAMINEN?

On sukua herättämiselle. "Uudistamisen" liike ei ole kuitenkaan "herätysliike sanan

nykyisessä merkityksessä. Uudistamisen liike haluaa olla auttamassa "heräävää"

ihmistietoisuutta
uusien elämänmuotojen ja -arvojen, uuden elämänlaadun etsimisessä. Sellaisen, joka on

syntynyt kristinuskon perusvoimasta.


Liikkeen juridinen muoto on ainoastaan väline vuoropuheluun muun
yhteiskunnan kanssa.
Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969.


Kristiyhteisön syvin olemus ja samalla vastaus kysymykseen
MIKÄ KRISTIYHTEISÖ ON
On löydettävissä ainoastaan sieltä, missä virtaavat
maailmaa ja ihmistä uudistavat voimat.

Kristiyhteisön toiminta on yritystä tilan tekemiseksi näille voimille.

Eniro kirjoitti:

Kristiyhteisö määrittelee itsensä seuraavasti:
http://www.sinsky.pp.fi/ky.html

KRISTIYHTEISÖ
-liike uskonnollisen elämän uudistamiseen


Tämä nimi annettiin 1922 alkaneelle työlle.
Kristittyjen välille haluttiin uudenmuotoista yhteyttä.
Rudolf Steinerin kehittämän antroposofisen hengentieteen avulla havaittiin

tarpeelliseksi perinteen kahleissa olevista kristillisistä kirkkokunnista riippumattoman

yhteisön etsiminen.
Rudolf Steiner toimi henkilökohtaisesti neuvonantajana Kristiyhteisön perustamisessa.
KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten

yhteisöä.

Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.

Kristinusko on kaikkien kristityiksi itsensä tuntevien näkymätön yhteys.
Kristiyhteisö pyrkii luomaan näkyvää yhteyttä eli yhteisöä kristinuskoa
tahtovien ihmisten välille.


LIIKE ?
Uskonnollista ja aatteellista yhteisöä nimitetään usein liikkeeksi - silloinkin kun se

kehitys on jo pysähtynyt.
Uskonnollisen liikkeen pysähtymiseen on useimmiten kaksi syytä: raha ja oppi.

Liikkeen talouden turvaaminen lainsäädännöllisin keinoin asettaa sen vääristyneeseen

suhteeseen ihmiskunnan muun sosiaalisen elämän kanssa.

Opinkappaleiden yksityiskohtaisella muotoilemisella rajataan sillä hetkellä oikeana

pidetty käsitys. Ideologian aidat muuttuvat nopeasti todellista kehitystä estäviksi

muureiksi.

Nykyaikaisen yhteisön tehtävänä ei voi enää olla "ainoan oikean ajattelutavan"

vaatiminen jäseniltään. Sen tehdessään uskonnollinen liike puuttuu väärällä tavalla

ihmisen henkiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuuseen omasta elämästään.


Tästä johtuen:
-kirkollisvero on ristiriidassa Kristiyhteisön olemuksen kanssa.
Uskonnollisessa yhteisössä talouselämä voi pysyä terveenä ainoastaan
täyteen vapauteen perustuvalla tuella.
-opinkappaleiden tilalla Kristiyhteisössä on opetusvapaus.
Papisto ei ole kirkon kannan julistaja vaan kristillisessä uskontunnustuksessa

kuvattujen perustotuuksien elävöittäjä. Jokaisella jäsenellä on oikeus ottaa omassa

vapaudessaan
omakseen tietoa sillä tavalla ja siinä määrin kuin itse voi hyväksyä.

USKONNOLLINEN ELÄMÄ ?

Uskonnollisen elämän sydän on rukous ja pyhät toimitukset. Kaikki kulttuurin ja

ihmiselämän alueet saavat epäsuorasti voimistavan sykkeensä näistä hetkistä.

Rukouselämän tärkein sisältö on ihmiskunnan rukous "Isä meidän".
Lasten uskonnollisen kasvatuksen yksi päätehtävistä on rukouselämän vaaliminen ja

opastaminen kohti aikuisen ihmisen kirkkaan tietoisuuden edessä tapahtuvaa rukousta.

Seitsemän sakramenttia ovat:
kaste, konfirmaatio, ihmisen vihkitoimitus (ehtoollissakramentti), rippi, avioliittoon

vihkiminen, papiksi vihkiminen ja viimeinen voitelu.

Rituaaleja ovat lasten sunnuntaikirkko ja ruumiin siunauksen kolmiosainen

hautausseremonia.

Säännölliseen toimintaan kuuluvat mm. esitelmä- ja opintopiiritilaisuuksien

järjestäminen, lastenjuhlat, uskonnonopetus kouluissa, rippikoulu ja nuorisotyö.

Kaikki Kristiyhteisön tilaisuudet ovat avoimia eivätkä edellytä jäsenyyttä.


UUDISTAMINEN?

On sukua herättämiselle. "Uudistamisen" liike ei ole kuitenkaan "herätysliike sanan

nykyisessä merkityksessä. Uudistamisen liike haluaa olla auttamassa "heräävää"

ihmistietoisuutta
uusien elämänmuotojen ja -arvojen, uuden elämänlaadun etsimisessä. Sellaisen, joka on

syntynyt kristinuskon perusvoimasta.


Liikkeen juridinen muoto on ainoastaan väline vuoropuheluun muun
yhteiskunnan kanssa.
Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969.


Kristiyhteisön syvin olemus ja samalla vastaus kysymykseen
MIKÄ KRISTIYHTEISÖ ON
On löydettävissä ainoastaan sieltä, missä virtaavat
maailmaa ja ihmistä uudistavat voimat.

Kristiyhteisön toiminta on yritystä tilan tekemiseksi näille voimille.

Lue lisää

Ihmistä ei ole luotu elämään yksin. Tarve kuulua joukkoon on vastustamaton. Joukkona voi olla uskonnollinen yhdyskunta esim. Kristiyhteisö.
Myönnän, että pää ei ole kestänut tätä maailmaa ja olen jo 16 vuotta sitten hakeutunut hoitoon.

Eniro kirjoitti:

Kristiyhteisö määrittelee itsensä seuraavasti:
http://www.sinsky.pp.fi/ky.html

KRISTIYHTEISÖ
-liike uskonnollisen elämän uudistamiseen


Tämä nimi annettiin 1922 alkaneelle työlle.
Kristittyjen välille haluttiin uudenmuotoista yhteyttä.
Rudolf Steinerin kehittämän antroposofisen hengentieteen avulla havaittiin

tarpeelliseksi perinteen kahleissa olevista kristillisistä kirkkokunnista riippumattoman

yhteisön etsiminen.
Rudolf Steiner toimi henkilökohtaisesti neuvonantajana Kristiyhteisön perustamisessa.
KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten

yhteisöä.

Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.

Kristinusko on kaikkien kristityiksi itsensä tuntevien näkymätön yhteys.
Kristiyhteisö pyrkii luomaan näkyvää yhteyttä eli yhteisöä kristinuskoa
tahtovien ihmisten välille.


LIIKE ?
Uskonnollista ja aatteellista yhteisöä nimitetään usein liikkeeksi - silloinkin kun se

kehitys on jo pysähtynyt.
Uskonnollisen liikkeen pysähtymiseen on useimmiten kaksi syytä: raha ja oppi.

Liikkeen talouden turvaaminen lainsäädännöllisin keinoin asettaa sen vääristyneeseen

suhteeseen ihmiskunnan muun sosiaalisen elämän kanssa.

Opinkappaleiden yksityiskohtaisella muotoilemisella rajataan sillä hetkellä oikeana

pidetty käsitys. Ideologian aidat muuttuvat nopeasti todellista kehitystä estäviksi

muureiksi.

Nykyaikaisen yhteisön tehtävänä ei voi enää olla "ainoan oikean ajattelutavan"

vaatiminen jäseniltään. Sen tehdessään uskonnollinen liike puuttuu väärällä tavalla

ihmisen henkiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuuseen omasta elämästään.


Tästä johtuen:
-kirkollisvero on ristiriidassa Kristiyhteisön olemuksen kanssa.
Uskonnollisessa yhteisössä talouselämä voi pysyä terveenä ainoastaan
täyteen vapauteen perustuvalla tuella.
-opinkappaleiden tilalla Kristiyhteisössä on opetusvapaus.
Papisto ei ole kirkon kannan julistaja vaan kristillisessä uskontunnustuksessa

kuvattujen perustotuuksien elävöittäjä. Jokaisella jäsenellä on oikeus ottaa omassa

vapaudessaan
omakseen tietoa sillä tavalla ja siinä määrin kuin itse voi hyväksyä.

USKONNOLLINEN ELÄMÄ ?

Uskonnollisen elämän sydän on rukous ja pyhät toimitukset. Kaikki kulttuurin ja

ihmiselämän alueet saavat epäsuorasti voimistavan sykkeensä näistä hetkistä.

Rukouselämän tärkein sisältö on ihmiskunnan rukous "Isä meidän".
Lasten uskonnollisen kasvatuksen yksi päätehtävistä on rukouselämän vaaliminen ja

opastaminen kohti aikuisen ihmisen kirkkaan tietoisuuden edessä tapahtuvaa rukousta.

Seitsemän sakramenttia ovat:
kaste, konfirmaatio, ihmisen vihkitoimitus (ehtoollissakramentti), rippi, avioliittoon

vihkiminen, papiksi vihkiminen ja viimeinen voitelu.

Rituaaleja ovat lasten sunnuntaikirkko ja ruumiin siunauksen kolmiosainen

hautausseremonia.

Säännölliseen toimintaan kuuluvat mm. esitelmä- ja opintopiiritilaisuuksien

järjestäminen, lastenjuhlat, uskonnonopetus kouluissa, rippikoulu ja nuorisotyö.

Kaikki Kristiyhteisön tilaisuudet ovat avoimia eivätkä edellytä jäsenyyttä.


UUDISTAMINEN?

On sukua herättämiselle. "Uudistamisen" liike ei ole kuitenkaan "herätysliike sanan

nykyisessä merkityksessä. Uudistamisen liike haluaa olla auttamassa "heräävää"

ihmistietoisuutta
uusien elämänmuotojen ja -arvojen, uuden elämänlaadun etsimisessä. Sellaisen, joka on

syntynyt kristinuskon perusvoimasta.


Liikkeen juridinen muoto on ainoastaan väline vuoropuheluun muun
yhteiskunnan kanssa.
Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969.


Kristiyhteisön syvin olemus ja samalla vastaus kysymykseen
MIKÄ KRISTIYHTEISÖ ON
On löydettävissä ainoastaan sieltä, missä virtaavat
maailmaa ja ihmistä uudistavat voimat.

Kristiyhteisön toiminta on yritystä tilan tekemiseksi näille voimille.

Lue lisää

Olen seurannut keskustelua vasta muutamana päivänä ja olen ihmeissäni muutamien ns. jäsenten toiminnatsa. No, se sallittakoon, kun on foorumi vapaana.

Olen kiitollinen sinulle Eniro, että olet tuonut tänne noin perustavanlaatuisen selostuksen Kristiyhteisön perustasta ja tarkoituksesta. Siitä voi jokainen itse lukea mitä Kristiyhteisö on ja mihin sen toiminta perustuu.

Oma näkemykseni Kristiyhteisön ja antroposofian suhteesta lyhykäisesti:
Minä olen ollut Kristiyhteisön jäsen jo 2 vuosikymmentä enkä ole missään vaiheessa kokenut joutuvani olemaan tekemisissä antroposofian kanssa. Sitä ei ole missään vaiheessa vaadittu eikä edes toiveena esitetty. Se, että olen tehnyt henkilökohtaisen ratkaisuni liittymällä myös Antroposofiseen seuraan, on minun oma ratkaisuni ja liittyy vain ja ainoastaan omiin intresseihini olla mukana myös tutkivan hengentieteen piirissä. Minulle antroposofisen hengentieteen luoma ihmis- ja maailmankuva ovat ainoat todelliset kuvat. Jos se palvelee myös suhdettani Kristiyhteisöön, olen siitä vain kiitollinen. Monessa suhteessa se edesauttaa asioiden ymmärtämistä, mutta ei ole edellytys sille.

Tiedän Kristiyhteisön jäsenten joukossa monia, joilla ei ole minkäänlaista aktiivista suhdetta antroposofiaan, vaikka heidän uskonnollisen elämänsä vaaliminen tapahtuukin Kristiyhteisön puitteissa. Se on heidän henkilökohtainen ratkaisunsa, joka ei taas ole sopinut minulle.

Sinivuokko kirjoitti:

Olen seurannut keskustelua vasta muutamana päivänä ja olen ihmeissäni muutamien ns. jäsenten toiminnatsa. No, se sallittakoon, kun on foorumi vapaana.

Olen kiitollinen sinulle Eniro, että olet tuonut tänne noin perustavanlaatuisen selostuksen Kristiyhteisön perustasta ja tarkoituksesta. Siitä voi jokainen itse lukea mitä Kristiyhteisö on ja mihin sen toiminta perustuu.

Oma näkemykseni Kristiyhteisön ja antroposofian suhteesta lyhykäisesti:
Minä olen ollut Kristiyhteisön jäsen jo 2 vuosikymmentä enkä ole missään vaiheessa kokenut joutuvani olemaan tekemisissä antroposofian kanssa. Sitä ei ole missään vaiheessa vaadittu eikä edes toiveena esitetty. Se, että olen tehnyt henkilökohtaisen ratkaisuni liittymällä myös Antroposofiseen seuraan, on minun oma ratkaisuni ja liittyy vain ja ainoastaan omiin intresseihini olla mukana myös tutkivan hengentieteen piirissä. Minulle antroposofisen hengentieteen luoma ihmis- ja maailmankuva ovat ainoat todelliset kuvat. Jos se palvelee myös suhdettani Kristiyhteisöön, olen siitä vain kiitollinen. Monessa suhteessa se edesauttaa asioiden ymmärtämistä, mutta ei ole edellytys sille.

Tiedän Kristiyhteisön jäsenten joukossa monia, joilla ei ole minkäänlaista aktiivista suhdetta antroposofiaan, vaikka heidän uskonnollisen elämänsä vaaliminen tapahtuukin Kristiyhteisön puitteissa. Se on heidän henkilökohtainen ratkaisunsa, joka ei taas ole sopinut minulle.

Lue lisää

Mihin seurakuntaan kuulut. Kristiyhteisöllähän on Suomessa vain neljä seurakuntaa. No ei niitä jäseniäkään ole paljon.

Mikä on tämä perinteinen kristillinen käsitys

Mervi kirjoitti:

Mihin seurakuntaan kuulut. Kristiyhteisöllähän on Suomessa vain neljä seurakuntaa. No ei niitä jäseniäkään ole paljon.

Kuulun Helsingin seurakuntaan.
Meillä on kolme isompaa seurakuntaa, Helsinki, Tampere ja Lahti, joissa Ihmisen vihkitoimitukset pidetään säännöllisesti koko vuoden ympäri.
Muualla Suomessa toimituksia on harvakseltaan muutaman kerran vuodessa.

Sinivuokko kirjoitti:

Kuulun Helsingin seurakuntaan.
Meillä on kolme isompaa seurakuntaa, Helsinki, Tampere ja Lahti, joissa Ihmisen vihkitoimitukset pidetään säännöllisesti koko vuoden ympäri.
Muualla Suomessa toimituksia on harvakseltaan muutaman kerran vuodessa.

Lue lisää

Kerrot, että Ihmisen vihkitoimitukset pidetään säännöllisesti koko vuoden ympäri.
Helsingin seurakunnan kirkon ovelle on n.18.4.2004 ilmestynyt lappu - Ei kulttisia toimituksia toistaiseksi.

Millä perusteella uskonnollinen liike on harhaoppi varsinkin kun se ei ole eronnut mistään kirkkokunnasta.
Minkä vuosi Kristiyhteisö halutaan leimata
ei-kristilliseksi. Tietämättömyys ja ennakkoluulo ovat avainsanat tähän.

Mervi kirjoitti:

Kerrot, että Ihmisen vihkitoimitukset pidetään säännöllisesti koko vuoden ympäri.
Helsingin seurakunnan kirkon ovelle on n.18.4.2004 ilmestynyt lappu - Ei kulttisia toimituksia toistaiseksi.

Lue lisää

Olen jonkin aikaa seurannut tätä keskustelua.
Ihmettelen lähinnä sitä, miksi tämä pikkuriitainen keskustelu käydään "USKONTOJEN UHRIT" otsakkeen alla?
Onko joku uhri? Halutaanko tällä sivulla tehdä uhreja?
Onhan se tunnetusti niin, että Uskontojen Uhrit ry, joka on tämän keskustelufoorumin taustalla, tekee tärkeää työtä ja haluaa antaa tällä foorumilla ahdistuneille ihmisille pääsyn normaaliin maailmaan.
----Nyt näyttää siltä, että jotkut keskustelijat ovat unohtaneet tämän foorumin raamit ---

Keltainen Talo kirjoitti:

Olen jonkin aikaa seurannut tätä keskustelua.
Ihmettelen lähinnä sitä, miksi tämä pikkuriitainen keskustelu käydään "USKONTOJEN UHRIT" otsakkeen alla?
Onko joku uhri? Halutaanko tällä sivulla tehdä uhreja?
Onhan se tunnetusti niin, että Uskontojen Uhrit ry, joka on tämän keskustelufoorumin taustalla, tekee tärkeää työtä ja haluaa antaa tällä foorumilla ahdistuneille ihmisille pääsyn normaaliin maailmaan.
----Nyt näyttää siltä, että jotkut keskustelijat ovat unohtaneet tämän foorumin raamit ---

Lue lisää

Turhaan olet jonkin aikaa seurannut tätä keskustelua. Jos et
ole kristiyhteisön jäsen tai ystävä, sinulla ei ole
edellytyksiä ymmärtää. Yhteisö elää voimakasta muutosaikaa.
Kun puhut pikkuriitaisesta keskustelusta olet onnellisen
tietämätön.
Jospa lopettaisit tämän keskustelun seuraamisen ja palaisit
ikiomien raamiesi sisäpuolelle.

MerimiesUnioni kirjoitti:

Turhaan olet jonkin aikaa seurannut tätä keskustelua. Jos et
ole kristiyhteisön jäsen tai ystävä, sinulla ei ole
edellytyksiä ymmärtää. Yhteisö elää voimakasta muutosaikaa.
Kun puhut pikkuriitaisesta keskustelusta olet onnellisen
tietämätön.
Jospa lopettaisit tämän keskustelun seuraamisen ja palaisit
ikiomien raamiesi sisäpuolelle.

Lue lisää

KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten
yhteisöä.
Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.

OLISI HYVÄ JOS TOIMIHENKILÖKIN KÄYTTÄYTYISI NÄIDEN PERIAATTEIDEN MUKAISESTI. MYÖS KIRJOITTAESSAAN KESKUSTELUSIVULLE.

Ohjaaja kirjoitti:

KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten
yhteisöä.
Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.

OLISI HYVÄ JOS TOIMIHENKILÖKIN KÄYTTÄYTYISI NÄIDEN PERIAATTEIDEN MUKAISESTI. MYÖS KIRJOITTAESSAAN KESKUSTELUSIVULLE.

Lue lisää

Viestissäsi ilmeisesti siteerasit jotakin.
Voitko siteerata jotakin kirkkokunnan muita tekstejä, jotta voisi ymmärtää mistä on tässä julkisessa keskustelussa oikein kysymys?

Opiskelija kirjoitti:

Viestissäsi ilmeisesti siteerasit jotakin.
Voitko siteerata jotakin kirkkokunnan muita tekstejä, jotta voisi ymmärtää mistä on tässä julkisessa keskustelussa oikein kysymys?

Lue lisää

Tässä toivomaasi tekstiä(julkaistu yhteisön lehdessä),artikkelista:
Laupeuden teot /Rudolf Frieling

Nykyäänkin voimme kokea Kristuksen tulevana. Silloin emme ajattele vain taaksepäin Hänen näkyväksi tulemistaan maallisessa ruumiissa. Avaamme itsemme suurelle totuudelle, että Hän on nyt tulossa yliaistisessa muodossa ja tahtoo antaa meille maan ihmisille oikean tulevaisuutemme.
Riippuu niin paljon siitä, kohtaako maan ihminen oikein tämän tulevan. Öljymäki –puheensa lopussa, jossa Kristus muutamia päiviä ennen Golgataa avaa näköalaa tulevaisuuteen, Hän puhuu kolmessa eri vertauksessa maan ihmiselle välttämättömästä valmistelusta ja valmistautumisesta (Mt.25). Vertaus neitsyistä, jotka menevät sulhasta vastaan palavien lamppujen kanssa, käsittelee ihmisen vastuullisuutta suhteessa hänen valaisukykyynsä. Lamppu ei saa sammua. Toinen vertaus luottamuksella haltuun saaduista talenteista vetoaa tahdonvoimiin. Niiden on oltava ahkerassa työssä haltuun uskotun omaisuuden lisäämiseksi. Kolmantena ja viimeisenä seuraa – ei enää oikeastaan vertaukseksi nimitettävänä – kuvallistava puhe laupiaiden ja kovasydämisten erottamisesta Ihmisen Pojan valtaistuimen edessä. Tällöin ei ole kysymys miehistä tai naisista – kuten neitsyistä ja kolmesta palvelijasta edellä – vaan ihmisistä sellaisinaan. Ei ole enää kysymys viisaista tai tyhmistä, laiskoista tai ahkerista, vaan lopullisesta sydämen laadusta, laupias- tai kovasydämisyydestä. Ei pidä jättää huomiotta sitä, että ensin on kysymys lampun pitämisestä palavana ja energisestä työskentelystä. Mutta lopullisesti tulee kysymykseen vain sydämen puhdas inhimillisyys.
Näin puhuu Ihmisen Poika laupiaille: ”Minun oli nälkä ja te annoitte minun syödä”. Kuusi sellaista hyväntekoa mainitaan. ”Mitä te olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Mt.25:40). Ei tarkoiteta ”ikään kuin”, Hän ei ole antanut sanalleen merkitystä ”ikään kuin olisitte tehneet sen Hänelle itselleen”. ”Minulle tehty” on suora, sananmukainen totuus. Golgatan kautta Jumalan Poika ”on tullut kuin yhdeksi meistä”. Hän on kuolemallaan tehnyt itsensä kuolevan maanihmisen sukulaiseksi, hänen ”veljekseen”. Siten Hän on avannut meille pääsyn itseensä. Kaikki ihmiskasvoja kantava on siitä lähtien saanut Kristus-mahdollisuuden kuin itseensä istutettuna taimena. Nyt se on saatava kasvamaan. Kaikki kanssaihmisten palvelu on siten samalla tämän kätketyn Kristus-taimen palvelemista...."

Lukija kirjoitti:

Tässä toivomaasi tekstiä(julkaistu yhteisön lehdessä),artikkelista:
Laupeuden teot /Rudolf Frieling

Nykyäänkin voimme kokea Kristuksen tulevana. Silloin emme ajattele vain taaksepäin Hänen näkyväksi tulemistaan maallisessa ruumiissa. Avaamme itsemme suurelle totuudelle, että Hän on nyt tulossa yliaistisessa muodossa ja tahtoo antaa meille maan ihmisille oikean tulevaisuutemme.
Riippuu niin paljon siitä, kohtaako maan ihminen oikein tämän tulevan. Öljymäki –puheensa lopussa, jossa Kristus muutamia päiviä ennen Golgataa avaa näköalaa tulevaisuuteen, Hän puhuu kolmessa eri vertauksessa maan ihmiselle välttämättömästä valmistelusta ja valmistautumisesta (Mt.25). Vertaus neitsyistä, jotka menevät sulhasta vastaan palavien lamppujen kanssa, käsittelee ihmisen vastuullisuutta suhteessa hänen valaisukykyynsä. Lamppu ei saa sammua. Toinen vertaus luottamuksella haltuun saaduista talenteista vetoaa tahdonvoimiin. Niiden on oltava ahkerassa työssä haltuun uskotun omaisuuden lisäämiseksi. Kolmantena ja viimeisenä seuraa – ei enää oikeastaan vertaukseksi nimitettävänä – kuvallistava puhe laupiaiden ja kovasydämisten erottamisesta Ihmisen Pojan valtaistuimen edessä. Tällöin ei ole kysymys miehistä tai naisista – kuten neitsyistä ja kolmesta palvelijasta edellä – vaan ihmisistä sellaisinaan. Ei ole enää kysymys viisaista tai tyhmistä, laiskoista tai ahkerista, vaan lopullisesta sydämen laadusta, laupias- tai kovasydämisyydestä. Ei pidä jättää huomiotta sitä, että ensin on kysymys lampun pitämisestä palavana ja energisestä työskentelystä. Mutta lopullisesti tulee kysymykseen vain sydämen puhdas inhimillisyys.
Näin puhuu Ihmisen Poika laupiaille: ”Minun oli nälkä ja te annoitte minun syödä”. Kuusi sellaista hyväntekoa mainitaan. ”Mitä te olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Mt.25:40). Ei tarkoiteta ”ikään kuin”, Hän ei ole antanut sanalleen merkitystä ”ikään kuin olisitte tehneet sen Hänelle itselleen”. ”Minulle tehty” on suora, sananmukainen totuus. Golgatan kautta Jumalan Poika ”on tullut kuin yhdeksi meistä”. Hän on kuolemallaan tehnyt itsensä kuolevan maanihmisen sukulaiseksi, hänen ”veljekseen”. Siten Hän on avannut meille pääsyn itseensä. Kaikki ihmiskasvoja kantava on siitä lähtien saanut Kristus-mahdollisuuden kuin itseensä istutettuna taimena. Nyt se on saatava kasvamaan. Kaikki kanssaihmisten palvelu on siten samalla tämän kätketyn Kristus-taimen palvelemista...."

Lue lisää

Hyvä Lukija! Hienoa, että olet saanut tälle palstalle R.Frielingin tekstiä.
Kerrankin voi lukea täällä oikeaa asiaa. Onkohnan sinulla vielä lisää tähän samaan asiaan kuuluvaa? Haluaisin lukea lisää.

Lukija kirjoitti:

Tässä toivomaasi tekstiä(julkaistu yhteisön lehdessä),artikkelista:
Laupeuden teot /Rudolf Frieling

Nykyäänkin voimme kokea Kristuksen tulevana. Silloin emme ajattele vain taaksepäin Hänen näkyväksi tulemistaan maallisessa ruumiissa. Avaamme itsemme suurelle totuudelle, että Hän on nyt tulossa yliaistisessa muodossa ja tahtoo antaa meille maan ihmisille oikean tulevaisuutemme.
Riippuu niin paljon siitä, kohtaako maan ihminen oikein tämän tulevan. Öljymäki –puheensa lopussa, jossa Kristus muutamia päiviä ennen Golgataa avaa näköalaa tulevaisuuteen, Hän puhuu kolmessa eri vertauksessa maan ihmiselle välttämättömästä valmistelusta ja valmistautumisesta (Mt.25). Vertaus neitsyistä, jotka menevät sulhasta vastaan palavien lamppujen kanssa, käsittelee ihmisen vastuullisuutta suhteessa hänen valaisukykyynsä. Lamppu ei saa sammua. Toinen vertaus luottamuksella haltuun saaduista talenteista vetoaa tahdonvoimiin. Niiden on oltava ahkerassa työssä haltuun uskotun omaisuuden lisäämiseksi. Kolmantena ja viimeisenä seuraa – ei enää oikeastaan vertaukseksi nimitettävänä – kuvallistava puhe laupiaiden ja kovasydämisten erottamisesta Ihmisen Pojan valtaistuimen edessä. Tällöin ei ole kysymys miehistä tai naisista – kuten neitsyistä ja kolmesta palvelijasta edellä – vaan ihmisistä sellaisinaan. Ei ole enää kysymys viisaista tai tyhmistä, laiskoista tai ahkerista, vaan lopullisesta sydämen laadusta, laupias- tai kovasydämisyydestä. Ei pidä jättää huomiotta sitä, että ensin on kysymys lampun pitämisestä palavana ja energisestä työskentelystä. Mutta lopullisesti tulee kysymykseen vain sydämen puhdas inhimillisyys.
Näin puhuu Ihmisen Poika laupiaille: ”Minun oli nälkä ja te annoitte minun syödä”. Kuusi sellaista hyväntekoa mainitaan. ”Mitä te olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Mt.25:40). Ei tarkoiteta ”ikään kuin”, Hän ei ole antanut sanalleen merkitystä ”ikään kuin olisitte tehneet sen Hänelle itselleen”. ”Minulle tehty” on suora, sananmukainen totuus. Golgatan kautta Jumalan Poika ”on tullut kuin yhdeksi meistä”. Hän on kuolemallaan tehnyt itsensä kuolevan maanihmisen sukulaiseksi, hänen ”veljekseen”. Siten Hän on avannut meille pääsyn itseensä. Kaikki ihmiskasvoja kantava on siitä lähtien saanut Kristus-mahdollisuuden kuin itseensä istutettuna taimena. Nyt se on saatava kasvamaan. Kaikki kanssaihmisten palvelu on siten samalla tämän kätketyn Kristus-taimen palvelemista...."

Lue lisää

Kiitos kauniista tekstistä. Ehdinkin jo ihmetellä, kun opiskelu kautta samani kuva Kristiyhteisöstä on ollut paljon toisenlainen kuin tästä asian kanssa jotenkin tekemisissä olleiden keskinäinen kinastelu asioista, joista ei voi olla (eikä saa olla) mitään mieltä.
Olisiko vielä helpolla saatavana jotakin artikkelia?

Lisää tietoa kirjoitti:

Hyvä Lukija! Hienoa, että olet saanut tälle palstalle R.Frielingin tekstiä.
Kerrankin voi lukea täällä oikeaa asiaa. Onkohnan sinulla vielä lisää tähän samaan asiaan kuuluvaa? Haluaisin lukea lisää.

Lue lisää

Tuon siteeraamani artikkelin loppuosa on tässä:
______________________________
"...Ei ole paikallaan asettaa pelkkää humaanisuutta vähempiarvoisena kristillisyyden rinnalle, kuten nykypäivinä usein tehdään. Kristus on kaikkeen inhimilliseen asettuvana jumalana kultaus kaikelle, mikä on aitoa ”inhimillisyyttä”. Siinäkin, missä esikristillisissä tai ulkokristillisissä yhteyksissä aito inhimillisyys tulee esiin, on Kristus ”ihmisjumalana” toiminnassa. Mitä edemmäs historia etenee, sitä enemmän tulee riippumaan siitä, että ihmiset saavat tietoisen suhteen konkreettis-todelliseen Kristus-olemukseen. Vähitellen on nähtävä, että Kristus ei ole ihmiskunnalle vain saarnaaja ja vaatija. Hän on olemuksellisesti elävänä sen todellisuuden tae.
Luetellut kuusi hyväntekoa, neljään kertaan mieliin painuvalla tavalla toistettuina, jäsentyvät sisällöllisesti kolmeksi pariksi. Ensin kuuluvat selvästi yhteen ”nälän näkeminen” ja ”janon kärsiminen”: ”te annoitte minulle syödä” – ”te annoitte minulle juoda”. Ei olisi mitenkään oikein, jos ihminen, ehkä tavoitellessaan evankeliumien syvempää ymmärtämistä, tahtoisi ajatella niin, että se, mitä on sanottu, olisi ”kuvaannollisessa mielessä” tarkoitettua. Sodassa ja vankeudessa monella meistä on ollut tilaisuus oppia, mitä pala leipää voi olla ja mitä se saattaa merkitä, jos toinen sen antaa. Tämä on otettava aivan sananmukaisesti. Kuitenkin tästä realistisesta lähtökohdasta avautuu vapaa ja itsestään selvä näköala elämän laajempiin yhteyksiin, korkealle ylimaalliseen saakka. Sellaiset ruumiillisen olemassaolomme perustosiasiat kuten syöminen ja juominen ovat alkukuvallisia ja ulottuvat korkeasti henkiseen asti. Ihminen ei elä yksin aineellisesta leivästä eikä hän siten myöskään näe nälkää yksin aineellisen leivän suhteen. Voidaan tuntea, kuinka pelkkä ulkonaiseen kohdistuva kuollut tieto antaa sielulle ”kiviä leivän sijasta” ja aiheuttaa elävän tiedon nälkää. Voidaan tuntea inhimillisyyden nälkää. Ihminen voi Vuorisaarnan mielessä nähdä ”vanhurskauden nälkää ja janoa”.
Nälkänä vaikuttaa silloin lähinnä puute jostakin aidosta ”substanssin” luontoisesta, joka tarvetta vastaten täyttää koetun tyhjyyden. ”Janon” tunteen saa aikaan sisäinen kuivuminen, joka aiheuttaa elämännesteiden virran tukkeutumista. Silloin kaivataan jotakin dynaamista, joka saattaa nesteen sisäisen liikkuvuuden pulppuamaan ja sykkimään, kuohumaan ja kohisemaankin. Tunteeko puutekokemuksessa itsensä enemmän nälkäiseksi vai janoiseksi, on vivahdekysymys. Syöminen ja juominen alkavat perusruumiillisuudessa, mutta ne voivat ulottua vieläpä sakramentaalisen alueelle asti.
”Minä olin muukalainen ja te otitte minut yhteyteenne”, sananmukaisesti: ”te otitte minut mukaanne”. Tälläkin on ensin aivan kouriintuntuva käytännöllinen merkityksensä, mutta samalla siinä on sangen selvä ylimeno sielullisen alueelle. mitä ”muukalaisena” oleminen tarkoittaa, on meidän aikanamme koettu jo miljoonia kertoja. Lukuisat emigrantit, pakolaiset, kaikkinaiset ”displaced persons” ovat kokeneet vierauden katkeruuden. Ja myös nykypäivien hyvinvoinnin vallitessa voidaan esimerkiksi tuntea, kuinka tuhansien vierastyöläisten kautta on asetettu tärkeä inhimillinen tehtävä. Sellaisten suoranaisten hätätilainkin yli on käsitteellä ”muukalaisena oleminen”, ”outona oleminen” laajempi pätemisalueensa. Muukalaisuutta kokee jokainen, joka jossakin inhimillisessä yhteydessä saa tuntea olevansa ”erilainen”. Moni koululapsi saa kokea katkeria hetkiä, kun oppilastoverit tuntevat itsestään selvänä yhteenkuuluvuuden keskenään ja aavistamattoman naivilla julmuudella antavat toisen ymmärtää, että hän ”ei kuulu heihin”. Samankaltaisia kokemuksia voi sitten ilmetä yhä uudelleen kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa, jopa niin, että tuntee itsensä ”hyljätyksi kuin kivi tiellä”. ”Te otitte minut mukaan”, te otitte minulta pois vieraantumisen tunteen, te annoitte minun löytää luonanne ”kodin”.
Kodikkuuden antamiseen liittyy välittömästi: ”Minä oli alaston ja te vaatetitte minut”. Kun tarkastelee tätä tekstiä ulkoisessa mielessä, voisi tuntua, että alastoman vaatettaminen olisi paremmin sopinut heti syömisen ja juomisen jälkeen ruumiin alkeistarpeisiin kuuluvana. Sitä ennen on kuitenkin jo sana ”muukalainen” siirtymäkohtana sielullisemmalle alueelle. Mutta juuri koska sielullisen sävy jo voitti, saa pukemis-sanakin sielullisen merkityksen. Lähdettäköön jälleen käsin kosketeltavasta. Vaatekappaleiden luovuttamisella on ollut aivan käytännöllinen ja elämää pelastava tehtävä aikana, jolloin pommitusten ja tulipalojen uhrit jäivät palelemaan. Mutta jälleen sanalla on laajempikin merkitys ja sanottavaa niillekin, jotka elävät hyvinvoinnin keskellä.. Siirtyminen muukalaisuudesta vaatteettomuuteen on siten johdonmukaista. Häntä, jonka on seisottava ”ulkona oven edessä”, paleltaa. Vanha sanonta ”kristillisen lähimmäisenrakkauden viitasta” on ehkä kulunut, mutta tarkalleen osuva.
Puvulla on muutakin merkitystä kuin lämmittäminen, eikä kurjissa pukimissa oleminen merkitse vain palelemista. Syntiinlankeemuskertomus kuvaa, kuinka Adam ja Eeva lankeemuksen jälkeen huomasivat alastomuutensa. Viisauden täyttämä vanha perimätieto osasi vielä kertoa siitä, kuinka ihmiset ennen olivat puetut valovaatteisiin. Toisin sanoen: alunperin ihmiset vielä voivat nähdä toisensa hienoissa yliaistisissa verhoissa. Vasta lankeemuksen seurauksena alkuperäinen selvänäkö hävisi ja ihmishavainto rajoittui yhä enemmän karkean aineelliseen. ”Alastomuuden häpeä” (Ilm.3:18) ei ole pohjimmiltaan enää sama kuin nykyään tunnettava häpeä, joka syntyy siitä, että jo aineellista ruumista pidetään koko ihmisenä. Tuhoamisleireillähän ihminen merkitsi vain tietynlaista hävitettävän materian elävää erää.
Uudistetussa kultissamme papin vaatteet palvelevat myös tehtävää tuoda ihmisolemukseen kuuluva, fyysisesti näkymätön näkyviin ja liittää se uudelleen elämäntuntoon. Evankeliumin sana ”häävaatteista” tulee silloin taas konkreettiseksi.

Protestanttinen teologi Ethelbert Stauffer kuvaa kirjassaan ”Jeesuksen sanoma” sitä ”juhlavuutta”, jonka Jeesus on tahtonut tuoda ihmisten elämään. Sanonta on kaunis ja osuva. Mutta meidän on kysyttävä vielä: Mihin kaikki todellinen ”juhlavuus” viime kädessä perustuu? Eikö ole niin, että ”sunnuntai-ihminen” aavistaa tietynlaisessa ”mielen ylenemisessään” ikuisen taivaallisen olemuksensa? Missä juhlava loisto on aitoa, sinne säteilee jotakin yliaistisesta. Siiloin juhlapukukaan ei enää ole harhakuvitelmaa eikä ulkonaista järjestelyä, vaan ihmisolemukseen kuuluvan syvällisemmän totuuden ilmitulemista.
Yhä enemmän leviää sen ”alastomuuden häpeä”, joka tarkastelee vain aineellista ja pitää yksin sitä todellisena. Koko olemassaolo muuttuu ihmiselle lopullisesti autioksi ja merkityksettömäksi. Alastoman vaatettaminen avaa laajan tehtäväkentän.
Kaikki maallis-inhimillinen odottaa jälleen sielullistetuksi ja henkistetyksi tulemista Kristuksesta lähtevän muuntumisvoiman kautta, niin että maallinen jälleen ilmestyy jumalallisen salaisuuden auraan verhottuna. Pukea alaston – se ei silloin merkitse vain, että lahjoittaa lämpöä toiselle ihmiselle, vaan myös, että kohottaa hänet lohduttomasta, pelkästään ulkonaisesta olemassaolosta ja antaa hänen kokea jotakin todellisen ihmisarvonsa juhlavuuteen kohonneesta tietoisuudesta.
Inhimillisyyden viidentenä ja kuudentena tekona mainitaan sairaiden ja vangittujen luona käyminen. Nämä kaksi viittausta muodostavat jälleen parin. Molemmille on yhteistä, ettei ole välittömästi kyse jyrkästä hätätilasta, vaan että ensin on lähdettävä liikkeelle etsimään tahdonvoimalla sitä, mikä kärsitään kätkössä, sairashuoneen tai vankityrmän eristyksessä. Kumpaankin on ensin vaivauduttava.
Kristus ei puhu sairaiden parantamisesta. Siihen ei jokaisella ole mahdollisuuksia. Hän puhuu jostakin, minkä jokainen voi tehdä: käydä katsomassa sairasta (episkeptomai alkutekstissä). ”Käydä katsomassa häntä” kuuluu yhteen sen kanssa, mikä ihmisessä on henkeä, että hän voi epäitsekkäästi kiinnostua elämästä, joka ei välittömästi koske häntä itseään. Hän astuu ulos ahtaasta elämänpiiristään etsiessään vierasta elämää, ottaessaan sen sisimpäänsä. Sairaalle tuottaa henkistä tyydytystä, kun toinen – vaikka ei voikaan auttaa – on kiinnostunut hänen kohtalostaan.
Samanlaista on käynti vankilassa. Jos tässäkin ajattelee ensin sanan kirjaimellista merkitystä, saattaa nykyaikana tulla hyvin pian mahdollisuuksien rajalle. Vanhassa ”pakanallisessa” Ateenassa Sokrateen oppilaat, hänen ollessaan kuolemaantuomittuna vankilassa, saivat käydä katsomassa tätä niin sanotussa kuolemansellissä ja filosofoida koko päivän hänen kanssaan, kunnes ilta-aurinko sammui vuorilla. Keisarillisessa Roomassa tyrmään suljettuja marttyyreja voivat heidän uskonveljensä käydä katsomassa. Sen jälkeen olosuhteet ovat tulleet hankalammiksi. Sitä enemmän voidaan juuri tämän inhimillisen teon suhteen painottaa sitä, että se voidaan suorittaa myös laajemmassa merkityksessä ja jokaisen ihmisen toimesta.
Ihmisten yhteiselämä ei ole vaikeata pelkästään sen tähden, että yksittäiset ihmiset tosiolemuksessaan eivät ole toistensa kanssa tekemisissä. Jokaiseen kuuluu sen lisäksi kuin synkkänä kaksoisolentona jotakin sen johdosta, että hän kantaa itsessään myös monenlaatuista itsekkyyttä. Varsinainen ihminen on enemmän tai vähemmän oman alemman itsensä vankina. Tässä mielessä jokainen on tiettyyn asteeseen asti oman itsensä vanki silloinkin, kun hän ulkonaisessa elämässään ehkä ”voi tehdä, mitä tahtoo”. Ihmisen vankeuden alaisuus voi ilmetä mitä erilaisimmilla tavoilla aina henkiselle alueelle saakka, kun ajattelija on joutunut ideologiansa vangiksi.
Sairaiden kohdalla sanottiin: ”Te kävitte minua katsomassa”, vankien kohdalla: ”Te tulitte minun tyköni”. Näissä ilmaisuissa on hienoinen eroavaisuus, vaikka ne ensin näyttävät melkein samalta. Ilmaisussa ”tulla tyköni” kuvataan vielä voimakkaammin alleviivaten tekemisen aktiivisuutta, itsensä liikkeeseen panemista. Se on tarpeen, jos halutaan saada toinen esiin olinpaikastaan ”asettumalla hänen sijaansa”. Jos näin lähestytään toista ihmistä, häntä voidaan auttaa, hänen korkeampi minänsä voidaan irrottaa vähitellen alemman minän vankilasta. Näin palvellaan hänen olemuksensa syvyyksiin sisältyvää Kristus-mahdollisuutta.
Kristuksen mainitsemat lähimmäisyyden teot ulottuvat ruumiin, sielun ja hengen alueiden läpi välittömästä leivän ojentamisesta kohtaan: ”te tulitte minun tyköni”. – Sanan ”tulla” myötä olemme uudelleen jälleentulemisen aiheessa. Jos me näemme vaivaa päästäksemme toisen ihmisen luo, vain silloin Kristuksen jälleentuleminen voi tapahtua meidän parannukseksemme. Silloin Hän tulee meidän luoksemme kaikessa säteilevässä valossaan kaikkien enkeliensä kanssa.
____________________________________________

Die Christengemeinschaft -lehti 9/95, sivu 387. Kääntänyt E. Tuuri Tampereella loka-marraskuussa 1995. Tarkistanut K. Virkkunen Tampereella tammi-helmikuussa 1996.

Lukija kirjoitti:

Tuon siteeraamani artikkelin loppuosa on tässä:
______________________________
"...Ei ole paikallaan asettaa pelkkää humaanisuutta vähempiarvoisena kristillisyyden rinnalle, kuten nykypäivinä usein tehdään. Kristus on kaikkeen inhimilliseen asettuvana jumalana kultaus kaikelle, mikä on aitoa ”inhimillisyyttä”. Siinäkin, missä esikristillisissä tai ulkokristillisissä yhteyksissä aito inhimillisyys tulee esiin, on Kristus ”ihmisjumalana” toiminnassa. Mitä edemmäs historia etenee, sitä enemmän tulee riippumaan siitä, että ihmiset saavat tietoisen suhteen konkreettis-todelliseen Kristus-olemukseen. Vähitellen on nähtävä, että Kristus ei ole ihmiskunnalle vain saarnaaja ja vaatija. Hän on olemuksellisesti elävänä sen todellisuuden tae.
Luetellut kuusi hyväntekoa, neljään kertaan mieliin painuvalla tavalla toistettuina, jäsentyvät sisällöllisesti kolmeksi pariksi. Ensin kuuluvat selvästi yhteen ”nälän näkeminen” ja ”janon kärsiminen”: ”te annoitte minulle syödä” – ”te annoitte minulle juoda”. Ei olisi mitenkään oikein, jos ihminen, ehkä tavoitellessaan evankeliumien syvempää ymmärtämistä, tahtoisi ajatella niin, että se, mitä on sanottu, olisi ”kuvaannollisessa mielessä” tarkoitettua. Sodassa ja vankeudessa monella meistä on ollut tilaisuus oppia, mitä pala leipää voi olla ja mitä se saattaa merkitä, jos toinen sen antaa. Tämä on otettava aivan sananmukaisesti. Kuitenkin tästä realistisesta lähtökohdasta avautuu vapaa ja itsestään selvä näköala elämän laajempiin yhteyksiin, korkealle ylimaalliseen saakka. Sellaiset ruumiillisen olemassaolomme perustosiasiat kuten syöminen ja juominen ovat alkukuvallisia ja ulottuvat korkeasti henkiseen asti. Ihminen ei elä yksin aineellisesta leivästä eikä hän siten myöskään näe nälkää yksin aineellisen leivän suhteen. Voidaan tuntea, kuinka pelkkä ulkonaiseen kohdistuva kuollut tieto antaa sielulle ”kiviä leivän sijasta” ja aiheuttaa elävän tiedon nälkää. Voidaan tuntea inhimillisyyden nälkää. Ihminen voi Vuorisaarnan mielessä nähdä ”vanhurskauden nälkää ja janoa”.
Nälkänä vaikuttaa silloin lähinnä puute jostakin aidosta ”substanssin” luontoisesta, joka tarvetta vastaten täyttää koetun tyhjyyden. ”Janon” tunteen saa aikaan sisäinen kuivuminen, joka aiheuttaa elämännesteiden virran tukkeutumista. Silloin kaivataan jotakin dynaamista, joka saattaa nesteen sisäisen liikkuvuuden pulppuamaan ja sykkimään, kuohumaan ja kohisemaankin. Tunteeko puutekokemuksessa itsensä enemmän nälkäiseksi vai janoiseksi, on vivahdekysymys. Syöminen ja juominen alkavat perusruumiillisuudessa, mutta ne voivat ulottua vieläpä sakramentaalisen alueelle asti.
”Minä olin muukalainen ja te otitte minut yhteyteenne”, sananmukaisesti: ”te otitte minut mukaanne”. Tälläkin on ensin aivan kouriintuntuva käytännöllinen merkityksensä, mutta samalla siinä on sangen selvä ylimeno sielullisen alueelle. mitä ”muukalaisena” oleminen tarkoittaa, on meidän aikanamme koettu jo miljoonia kertoja. Lukuisat emigrantit, pakolaiset, kaikkinaiset ”displaced persons” ovat kokeneet vierauden katkeruuden. Ja myös nykypäivien hyvinvoinnin vallitessa voidaan esimerkiksi tuntea, kuinka tuhansien vierastyöläisten kautta on asetettu tärkeä inhimillinen tehtävä. Sellaisten suoranaisten hätätilainkin yli on käsitteellä ”muukalaisena oleminen”, ”outona oleminen” laajempi pätemisalueensa. Muukalaisuutta kokee jokainen, joka jossakin inhimillisessä yhteydessä saa tuntea olevansa ”erilainen”. Moni koululapsi saa kokea katkeria hetkiä, kun oppilastoverit tuntevat itsestään selvänä yhteenkuuluvuuden keskenään ja aavistamattoman naivilla julmuudella antavat toisen ymmärtää, että hän ”ei kuulu heihin”. Samankaltaisia kokemuksia voi sitten ilmetä yhä uudelleen kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa, jopa niin, että tuntee itsensä ”hyljätyksi kuin kivi tiellä”. ”Te otitte minut mukaan”, te otitte minulta pois vieraantumisen tunteen, te annoitte minun löytää luonanne ”kodin”.
Kodikkuuden antamiseen liittyy välittömästi: ”Minä oli alaston ja te vaatetitte minut”. Kun tarkastelee tätä tekstiä ulkoisessa mielessä, voisi tuntua, että alastoman vaatettaminen olisi paremmin sopinut heti syömisen ja juomisen jälkeen ruumiin alkeistarpeisiin kuuluvana. Sitä ennen on kuitenkin jo sana ”muukalainen” siirtymäkohtana sielullisemmalle alueelle. Mutta juuri koska sielullisen sävy jo voitti, saa pukemis-sanakin sielullisen merkityksen. Lähdettäköön jälleen käsin kosketeltavasta. Vaatekappaleiden luovuttamisella on ollut aivan käytännöllinen ja elämää pelastava tehtävä aikana, jolloin pommitusten ja tulipalojen uhrit jäivät palelemaan. Mutta jälleen sanalla on laajempikin merkitys ja sanottavaa niillekin, jotka elävät hyvinvoinnin keskellä.. Siirtyminen muukalaisuudesta vaatteettomuuteen on siten johdonmukaista. Häntä, jonka on seisottava ”ulkona oven edessä”, paleltaa. Vanha sanonta ”kristillisen lähimmäisenrakkauden viitasta” on ehkä kulunut, mutta tarkalleen osuva.
Puvulla on muutakin merkitystä kuin lämmittäminen, eikä kurjissa pukimissa oleminen merkitse vain palelemista. Syntiinlankeemuskertomus kuvaa, kuinka Adam ja Eeva lankeemuksen jälkeen huomasivat alastomuutensa. Viisauden täyttämä vanha perimätieto osasi vielä kertoa siitä, kuinka ihmiset ennen olivat puetut valovaatteisiin. Toisin sanoen: alunperin ihmiset vielä voivat nähdä toisensa hienoissa yliaistisissa verhoissa. Vasta lankeemuksen seurauksena alkuperäinen selvänäkö hävisi ja ihmishavainto rajoittui yhä enemmän karkean aineelliseen. ”Alastomuuden häpeä” (Ilm.3:18) ei ole pohjimmiltaan enää sama kuin nykyään tunnettava häpeä, joka syntyy siitä, että jo aineellista ruumista pidetään koko ihmisenä. Tuhoamisleireillähän ihminen merkitsi vain tietynlaista hävitettävän materian elävää erää.
Uudistetussa kultissamme papin vaatteet palvelevat myös tehtävää tuoda ihmisolemukseen kuuluva, fyysisesti näkymätön näkyviin ja liittää se uudelleen elämäntuntoon. Evankeliumin sana ”häävaatteista” tulee silloin taas konkreettiseksi.

Protestanttinen teologi Ethelbert Stauffer kuvaa kirjassaan ”Jeesuksen sanoma” sitä ”juhlavuutta”, jonka Jeesus on tahtonut tuoda ihmisten elämään. Sanonta on kaunis ja osuva. Mutta meidän on kysyttävä vielä: Mihin kaikki todellinen ”juhlavuus” viime kädessä perustuu? Eikö ole niin, että ”sunnuntai-ihminen” aavistaa tietynlaisessa ”mielen ylenemisessään” ikuisen taivaallisen olemuksensa? Missä juhlava loisto on aitoa, sinne säteilee jotakin yliaistisesta. Siiloin juhlapukukaan ei enää ole harhakuvitelmaa eikä ulkonaista järjestelyä, vaan ihmisolemukseen kuuluvan syvällisemmän totuuden ilmitulemista.
Yhä enemmän leviää sen ”alastomuuden häpeä”, joka tarkastelee vain aineellista ja pitää yksin sitä todellisena. Koko olemassaolo muuttuu ihmiselle lopullisesti autioksi ja merkityksettömäksi. Alastoman vaatettaminen avaa laajan tehtäväkentän.
Kaikki maallis-inhimillinen odottaa jälleen sielullistetuksi ja henkistetyksi tulemista Kristuksesta lähtevän muuntumisvoiman kautta, niin että maallinen jälleen ilmestyy jumalallisen salaisuuden auraan verhottuna. Pukea alaston – se ei silloin merkitse vain, että lahjoittaa lämpöä toiselle ihmiselle, vaan myös, että kohottaa hänet lohduttomasta, pelkästään ulkonaisesta olemassaolosta ja antaa hänen kokea jotakin todellisen ihmisarvonsa juhlavuuteen kohonneesta tietoisuudesta.
Inhimillisyyden viidentenä ja kuudentena tekona mainitaan sairaiden ja vangittujen luona käyminen. Nämä kaksi viittausta muodostavat jälleen parin. Molemmille on yhteistä, ettei ole välittömästi kyse jyrkästä hätätilasta, vaan että ensin on lähdettävä liikkeelle etsimään tahdonvoimalla sitä, mikä kärsitään kätkössä, sairashuoneen tai vankityrmän eristyksessä. Kumpaankin on ensin vaivauduttava.
Kristus ei puhu sairaiden parantamisesta. Siihen ei jokaisella ole mahdollisuuksia. Hän puhuu jostakin, minkä jokainen voi tehdä: käydä katsomassa sairasta (episkeptomai alkutekstissä). ”Käydä katsomassa häntä” kuuluu yhteen sen kanssa, mikä ihmisessä on henkeä, että hän voi epäitsekkäästi kiinnostua elämästä, joka ei välittömästi koske häntä itseään. Hän astuu ulos ahtaasta elämänpiiristään etsiessään vierasta elämää, ottaessaan sen sisimpäänsä. Sairaalle tuottaa henkistä tyydytystä, kun toinen – vaikka ei voikaan auttaa – on kiinnostunut hänen kohtalostaan.
Samanlaista on käynti vankilassa. Jos tässäkin ajattelee ensin sanan kirjaimellista merkitystä, saattaa nykyaikana tulla hyvin pian mahdollisuuksien rajalle. Vanhassa ”pakanallisessa” Ateenassa Sokrateen oppilaat, hänen ollessaan kuolemaantuomittuna vankilassa, saivat käydä katsomassa tätä niin sanotussa kuolemansellissä ja filosofoida koko päivän hänen kanssaan, kunnes ilta-aurinko sammui vuorilla. Keisarillisessa Roomassa tyrmään suljettuja marttyyreja voivat heidän uskonveljensä käydä katsomassa. Sen jälkeen olosuhteet ovat tulleet hankalammiksi. Sitä enemmän voidaan juuri tämän inhimillisen teon suhteen painottaa sitä, että se voidaan suorittaa myös laajemmassa merkityksessä ja jokaisen ihmisen toimesta.
Ihmisten yhteiselämä ei ole vaikeata pelkästään sen tähden, että yksittäiset ihmiset tosiolemuksessaan eivät ole toistensa kanssa tekemisissä. Jokaiseen kuuluu sen lisäksi kuin synkkänä kaksoisolentona jotakin sen johdosta, että hän kantaa itsessään myös monenlaatuista itsekkyyttä. Varsinainen ihminen on enemmän tai vähemmän oman alemman itsensä vankina. Tässä mielessä jokainen on tiettyyn asteeseen asti oman itsensä vanki silloinkin, kun hän ulkonaisessa elämässään ehkä ”voi tehdä, mitä tahtoo”. Ihmisen vankeuden alaisuus voi ilmetä mitä erilaisimmilla tavoilla aina henkiselle alueelle saakka, kun ajattelija on joutunut ideologiansa vangiksi.
Sairaiden kohdalla sanottiin: ”Te kävitte minua katsomassa”, vankien kohdalla: ”Te tulitte minun tyköni”. Näissä ilmaisuissa on hienoinen eroavaisuus, vaikka ne ensin näyttävät melkein samalta. Ilmaisussa ”tulla tyköni” kuvataan vielä voimakkaammin alleviivaten tekemisen aktiivisuutta, itsensä liikkeeseen panemista. Se on tarpeen, jos halutaan saada toinen esiin olinpaikastaan ”asettumalla hänen sijaansa”. Jos näin lähestytään toista ihmistä, häntä voidaan auttaa, hänen korkeampi minänsä voidaan irrottaa vähitellen alemman minän vankilasta. Näin palvellaan hänen olemuksensa syvyyksiin sisältyvää Kristus-mahdollisuutta.
Kristuksen mainitsemat lähimmäisyyden teot ulottuvat ruumiin, sielun ja hengen alueiden läpi välittömästä leivän ojentamisesta kohtaan: ”te tulitte minun tyköni”. – Sanan ”tulla” myötä olemme uudelleen jälleentulemisen aiheessa. Jos me näemme vaivaa päästäksemme toisen ihmisen luo, vain silloin Kristuksen jälleentuleminen voi tapahtua meidän parannukseksemme. Silloin Hän tulee meidän luoksemme kaikessa säteilevässä valossaan kaikkien enkeliensä kanssa.
____________________________________________

Die Christengemeinschaft -lehti 9/95, sivu 387. Kääntänyt E. Tuuri Tampereella loka-marraskuussa 1995. Tarkistanut K. Virkkunen Tampereella tammi-helmikuussa 1996.

Lue lisää

Kiitos taas uudesta kappaleesta, Uusi Leili!
Jos tuo hieno teksti on loppua siitä tekstistä, niin saatko jotain muuta vastaavaa tilalle?

Opiskelija kirjoitti:

Kiitos kauniista tekstistä. Ehdinkin jo ihmetellä, kun opiskelu kautta samani kuva Kristiyhteisöstä on ollut paljon toisenlainen kuin tästä asian kanssa jotenkin tekemisissä olleiden keskinäinen kinastelu asioista, joista ei voi olla (eikä saa olla) mitään mieltä.
Olisiko vielä helpolla saatavana jotakin artikkelia?

Lue lisää

" Olisiko vielä helpolla saatavana jotakin artikkelia? " No tässä tulee...

Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969, joten se pitäisi pian katsastaa.

Kristiyhteisö määrittelee itsensä seuraavasti:
http://www.sinsky.pp.fi/ky.html

KRISTIYHTEISÖ
-liike uskonnollisen elämän uudistamiseen

Tämä nimi annettiin 1922 alkaneelle työlle.
Kristittyjen välille haluttiin uudenmuotoista yhteyttä.
Rudolf Steinerin kehittämän antroposofisen hengentieteen avulla havaittiin
tarpeelliseksi perinteen kahleissa olevista kristillisistä kirkkokunnista riippumattoman
yhteisön etsiminen.
Rudolf Steiner toimi henkilökohtaisesti neuvonantajana Kristiyhteisön perustamisessa.
KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten
yhteisöä.
Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.
Kristinusko on kaikkien kristityiksi itsensä tuntevien näkymätön yhteys.
Kristiyhteisö pyrkii luomaan näkyvää yhteyttä eli yhteisöä kristinuskoa
tahtovien ihmisten välille.

LIIKE ?
Uskonnollista ja aatteellista yhteisöä nimitetään usein liikkeeksi - silloinkin kun se
kehitys on jo pysähtynyt.
Uskonnollisen liikkeen pysähtymiseen on useimmiten kaksi syytä: raha ja oppi.
Liikkeen talouden turvaaminen lainsäädännöllisin keinoin asettaa sen vääristyneeseen
suhteeseen ihmiskunnan muun sosiaalisen elämän kanssa.
Opinkappaleiden yksityiskohtaisella muotoilemisella rajataan sillä hetkellä oikeana
pidetty käsitys. Ideologian aidat muuttuvat nopeasti todellista kehitystä estäviksi
muureiksi.
Nykyaikaisen yhteisön tehtävänä ei voi enää olla "ainoan oikean ajattelutavan"
vaatiminen jäseniltään. Sen tehdessään uskonnollinen liike puuttuu väärällä tavalla
ihmisen henkiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuuseen omasta elämästään.

Tästä johtuen:
-kirkollisvero on ristiriidassa Kristiyhteisön olemuksen kanssa.
Uskonnollisessa yhteisössä talouselämä voi pysyä terveenä ainoastaan
täyteen vapauteen perustuvalla tuella.
-opinkappaleiden tilalla Kristiyhteisössä on opetusvapaus.
Papisto ei ole kirkon kannan julistaja vaan kristillisessä uskontunnustuksessa
kuvattujen perustotuuksien elävöittäjä. Jokaisella jäsenellä on oikeus ottaa omassa
vapaudessaan
omakseen tietoa sillä tavalla ja siinä määrin kuin itse voi hyväksyä.

USKONNOLLINEN ELÄMÄ ?
Uskonnollisen elämän sydän on rukous ja pyhät toimitukset. Kaikki kulttuurin ja
ihmiselämän alueet saavat epäsuorasti voimistavan sykkeensä näistä hetkistä.
Rukouselämän tärkein sisältö on ihmiskunnan rukous "Isä meidän".
Lasten uskonnollisen kasvatuksen yksi päätehtävistä on rukouselämän vaaliminen ja
opastaminen kohti aikuisen ihmisen kirkkaan tietoisuuden edessä tapahtuvaa rukousta.
Seitsemän sakramenttia ovat:
kaste, konfirmaatio, ihmisen vihkitoimitus (ehtoollissakramentti), rippi, avioliittoon
vihkiminen, papiksi vihkiminen ja viimeinen voitelu.
Rituaaleja ovat lasten sunnuntaikirkko ja ruumiin siunauksen kolmiosainen
hautausseremonia.

Säännölliseen toimintaan kuuluvat mm. esitelmä- ja opintopiiritilaisuuksien
järjestäminen, lastenjuhlat, uskonnonopetus kouluissa, rippikoulu ja nuorisotyö.
Kaikki Kristiyhteisön tilaisuudet ovat avoimia eivätkä edellytä jäsenyyttä.

UUDISTAMINEN?
On sukua herättämiselle. "Uudistamisen" liike ei ole kuitenkaan "herätysliike sanan
nykyisessä merkityksessä. Uudistamisen liike haluaa olla auttamassa "heräävää"
ihmistietoisuutta
uusien elämänmuotojen ja -arvojen, uuden elämänlaadun etsimisessä. Sellaisen, joka on
syntynyt kristinuskon perusvoimasta.

Liikkeen juridinen muoto on ainoastaan väline vuoropuheluun muun
yhteiskunnan kanssa.
Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969.

Kristiyhteisön syvin olemus ja samalla vastaus kysymykseen
MIKÄ KRISTIYHTEISÖ ON
On löydettävissä ainoastaan sieltä, missä virtaavat
maailmaa ja ihmistä uudistavat voimat.

opettaja kirjoitti:

" Olisiko vielä helpolla saatavana jotakin artikkelia? " No tässä tulee...

Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969, joten se pitäisi pian katsastaa.

Kristiyhteisö määrittelee itsensä seuraavasti:
http://www.sinsky.pp.fi/ky.html

KRISTIYHTEISÖ
-liike uskonnollisen elämän uudistamiseen

Tämä nimi annettiin 1922 alkaneelle työlle.
Kristittyjen välille haluttiin uudenmuotoista yhteyttä.
Rudolf Steinerin kehittämän antroposofisen hengentieteen avulla havaittiin
tarpeelliseksi perinteen kahleissa olevista kristillisistä kirkkokunnista riippumattoman
yhteisön etsiminen.
Rudolf Steiner toimi henkilökohtaisesti neuvonantajana Kristiyhteisön perustamisessa.
KRISTIYHTEISÖ ?
tarkoittaa itseään kristillisessä mielessä kasvattavien ja kehittävien ihmisten
yhteisöä.
Jokainen tätä tahtova voi tuntea Kristiyhteisön omakseen.
Kristinusko on kaikkien kristityiksi itsensä tuntevien näkymätön yhteys.
Kristiyhteisö pyrkii luomaan näkyvää yhteyttä eli yhteisöä kristinuskoa
tahtovien ihmisten välille.

LIIKE ?
Uskonnollista ja aatteellista yhteisöä nimitetään usein liikkeeksi - silloinkin kun se
kehitys on jo pysähtynyt.
Uskonnollisen liikkeen pysähtymiseen on useimmiten kaksi syytä: raha ja oppi.
Liikkeen talouden turvaaminen lainsäädännöllisin keinoin asettaa sen vääristyneeseen
suhteeseen ihmiskunnan muun sosiaalisen elämän kanssa.
Opinkappaleiden yksityiskohtaisella muotoilemisella rajataan sillä hetkellä oikeana
pidetty käsitys. Ideologian aidat muuttuvat nopeasti todellista kehitystä estäviksi
muureiksi.
Nykyaikaisen yhteisön tehtävänä ei voi enää olla "ainoan oikean ajattelutavan"
vaatiminen jäseniltään. Sen tehdessään uskonnollinen liike puuttuu väärällä tavalla
ihmisen henkiseen vapauteen ja yksilölliseen vastuuseen omasta elämästään.

Tästä johtuen:
-kirkollisvero on ristiriidassa Kristiyhteisön olemuksen kanssa.
Uskonnollisessa yhteisössä talouselämä voi pysyä terveenä ainoastaan
täyteen vapauteen perustuvalla tuella.
-opinkappaleiden tilalla Kristiyhteisössä on opetusvapaus.
Papisto ei ole kirkon kannan julistaja vaan kristillisessä uskontunnustuksessa
kuvattujen perustotuuksien elävöittäjä. Jokaisella jäsenellä on oikeus ottaa omassa
vapaudessaan
omakseen tietoa sillä tavalla ja siinä määrin kuin itse voi hyväksyä.

USKONNOLLINEN ELÄMÄ ?
Uskonnollisen elämän sydän on rukous ja pyhät toimitukset. Kaikki kulttuurin ja
ihmiselämän alueet saavat epäsuorasti voimistavan sykkeensä näistä hetkistä.
Rukouselämän tärkein sisältö on ihmiskunnan rukous "Isä meidän".
Lasten uskonnollisen kasvatuksen yksi päätehtävistä on rukouselämän vaaliminen ja
opastaminen kohti aikuisen ihmisen kirkkaan tietoisuuden edessä tapahtuvaa rukousta.
Seitsemän sakramenttia ovat:
kaste, konfirmaatio, ihmisen vihkitoimitus (ehtoollissakramentti), rippi, avioliittoon
vihkiminen, papiksi vihkiminen ja viimeinen voitelu.
Rituaaleja ovat lasten sunnuntaikirkko ja ruumiin siunauksen kolmiosainen
hautausseremonia.

Säännölliseen toimintaan kuuluvat mm. esitelmä- ja opintopiiritilaisuuksien
järjestäminen, lastenjuhlat, uskonnonopetus kouluissa, rippikoulu ja nuorisotyö.
Kaikki Kristiyhteisön tilaisuudet ovat avoimia eivätkä edellytä jäsenyyttä.

UUDISTAMINEN?
On sukua herättämiselle. "Uudistamisen" liike ei ole kuitenkaan "herätysliike sanan
nykyisessä merkityksessä. Uudistamisen liike haluaa olla auttamassa "heräävää"
ihmistietoisuutta
uusien elämänmuotojen ja -arvojen, uuden elämänlaadun etsimisessä. Sellaisen, joka on
syntynyt kristinuskon perusvoimasta.

Liikkeen juridinen muoto on ainoastaan väline vuoropuheluun muun
yhteiskunnan kanssa.
Suomen Kristiyhteisö on merkitty uskonnollisten yhdyskuntain rekisteriin 5.9.1969.

Kristiyhteisön syvin olemus ja samalla vastaus kysymykseen
MIKÄ KRISTIYHTEISÖ ON
On löydettävissä ainoastaan sieltä, missä virtaavat
maailmaa ja ihmistä uudistavat voimat.

Lue lisää

Haluan printata tämän tekstisi itselleni. Siinä tuntuu olevan tuon Kristiyhteisön sisältö aika hyvin ja ytimekkäästi sanottuna. Tuntuu siltä, että pitää tutustua tarkemmin näihin asioihin.

Kiitos vielä!

OPPIPOIKA kirjoitti:

Haluan printata tämän tekstisi itselleni. Siinä tuntuu olevan tuon Kristiyhteisön sisältö aika hyvin ja ytimekkäästi sanottuna. Tuntuu siltä, että pitää tutustua tarkemmin näihin asioihin.

Kiitos vielä!

Lue lisää

Voit aloittaa tutustumisen tälla palstalla Uusi Leili nimisen kirjoittajan teksteistä. Niissä on sanomaa.

vanha tärä kirjoitti:

Voit aloittaa tutustumisen tälla palstalla Uusi Leili nimisen kirjoittajan teksteistä. Niissä on sanomaa.

Mitä voivat lait siellä, missä vain raha on kuningas?
- Petronius -

vanha tärä kirjoitti:

Voit aloittaa tutustumisen tälla palstalla Uusi Leili nimisen kirjoittajan teksteistä. Niissä on sanomaa.

Kiitos. Kävin lukemassa.
Teki suuren vaikutuksen, että tällaistakin löytää näiltä sivuilta!

Orine kirjoitti:

Mitä voivat lait siellä, missä vain raha on kuningas?
- Petronius -

Sivistys on aarre eikä oppi, eikä se kuole koskaan
(Petronius Arbiter: Trimalkion pidot).

Sinivuokko kirjoitti:

Kuulun Helsingin seurakuntaan.
Meillä on kolme isompaa seurakuntaa, Helsinki, Tampere ja Lahti, joissa Ihmisen vihkitoimitukset pidetään säännöllisesti koko vuoden ympäri.
Muualla Suomessa toimituksia on harvakseltaan muutaman kerran vuodessa.

Lue lisää

Oletko tyytyväinen Helsingin seurakunnassa vallitsevaan ilmapiiriin?

Opiskelija kirjoitti:

Kiitos kauniista tekstistä. Ehdinkin jo ihmetellä, kun opiskelu kautta samani kuva Kristiyhteisöstä on ollut paljon toisenlainen kuin tästä asian kanssa jotenkin tekemisissä olleiden keskinäinen kinastelu asioista, joista ei voi olla (eikä saa olla) mitään mieltä.
Olisiko vielä helpolla saatavana jotakin artikkelia?

Lue lisää

Lahden seutu sijaitsee keskeisellä paikalla Etelä-Suomessa. Välimatkat ovat lyhyitä ja liikenneyhteydet ovat hyvät ja ruuhkattomat. Työmatkat sujuvat helposti eri liikennevälineillä. Pääkaupunkiseutu ja lentokenttä ovat tarvittaessa vain noin tunnin ajomatkan päässä.

Otso kirjoitti:

Lahden seutu sijaitsee keskeisellä paikalla Etelä-Suomessa. Välimatkat ovat lyhyitä ja liikenneyhteydet ovat hyvät ja ruuhkattomat. Työmatkat sujuvat helposti eri liikennevälineillä. Pääkaupunkiseutu ja lentokenttä ovat tarvittaessa vain noin tunnin ajomatkan päässä.

Lue lisää

Kristiyhteisön Lahden seurakunnan pappi siirrettiin Saksaan 13.6.2004.
Nyt samoihin aikoihin pohjoismainen pappisdelegaatio on kuulustellut Helsingin seurakunnan jäseniä.

Sinivuokko kirjoitti:

Kuulun Helsingin seurakuntaan.
Meillä on kolme isompaa seurakuntaa, Helsinki, Tampere ja Lahti, joissa Ihmisen vihkitoimitukset pidetään säännöllisesti koko vuoden ympäri.
Muualla Suomessa toimituksia on harvakseltaan muutaman kerran vuodessa.

Lue lisää

Miten meillä voi olla kolme isompaa seurakuntaa kun yhdessä ei ole edes pappia.

Mervi kirjoitti:

Mihin seurakuntaan kuulut. Kristiyhteisöllähän on Suomessa vain neljä seurakuntaa. No ei niitä jäseniäkään ole paljon.

Seurakuntani on mukanani.