Hei!
Olen 30 v. nainen. Harkitsemme mieheni kanssa adoptiota 10 vuoden lapsettomuuden, 3 vuoden hedelmöityshoitojen jälkeen. Hoitorumban keskellä minulle puhkesi paniikkihäiriö, joka on täysin hallinnassa lääkityksellä.(Citalopram 15mg).
Viime kesänä (ennen kuin sain apua) olin paniikkini kanssa niin solmussa, että masennuin. Toivuin kuitenkin hyvin nopeasti ja varsinaista masennusta kesti vain pari viikkoa. Kaikki epäonni kohtasi muutenkin samana kesänä.. vanhempani sairastuivat molemmat.. äidilläni oli sydänpysähdys ja isälläni infarkti. Kesän lopulla veljeni perhe vielä hajosi.
Rankan burn outin jälkeen olen ollut koko vuoden työkunnossa ja voinut hyvin.
Tällä hetkellä ...adoptiota pohtiessa herää kysymyksiä.
Miten tällaisiin em. asioihin suhtaudutaan adoptioneuvonnassa?
Onko esim. paniikkihäiriö este adoptiolle?
Miten tällaisesta asiasta olisi hyvä puhua neuvonnassa?
Mitään on kuitenkaan turha lähteä salaamaan. Faktat on faktoja.
Kiitos asiallisista vastauksista!
Olen 30 v. nainen. Harkitsemme mieheni kanssa adoptiota 10 vuoden lapsettomuuden, 3 vuoden hedelmöityshoitojen jälkeen. Hoitorumban keskellä minulle puhkesi paniikkihäiriö, joka on täysin hallinnassa lääkityksellä.(Citalopram 15mg).
Viime kesänä (ennen kuin sain apua) olin paniikkini kanssa niin solmussa, että masennuin. Toivuin kuitenkin hyvin nopeasti ja varsinaista masennusta kesti vain pari viikkoa. Kaikki epäonni kohtasi muutenkin samana kesänä.. vanhempani sairastuivat molemmat.. äidilläni oli sydänpysähdys ja isälläni infarkti. Kesän lopulla veljeni perhe vielä hajosi.
Rankan burn outin jälkeen olen ollut koko vuoden työkunnossa ja voinut hyvin.
Tällä hetkellä ...adoptiota pohtiessa herää kysymyksiä.
Miten tällaisiin em. asioihin suhtaudutaan adoptioneuvonnassa?
Onko esim. paniikkihäiriö este adoptiolle?
Miten tällaisesta asiasta olisi hyvä puhua neuvonnassa?
Mitään on kuitenkaan turha lähteä salaamaan. Faktat on faktoja.
Kiitos asiallisista vastauksista!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Adoptioprosessissa toimitetaan sosiaaliviranomaisille lääkärintodistus. Pahaa pelkään, että jos siellä näkyy maininta paniikkihäiriöstä, niin luultavasti homma tyssää siihen. Koska adoptoijia on niin paljon, niin yrittävät saada kaikin tavoin todistettua, ettette ole adoptiokelpoisia. Saavat vähemmän töitä kaupungilla, adoptiojonot eivät kasva ja kaikki näyttää hyvältä viranomaisten kannalta.
Kaikilla on ollut jossain vaiheessa vaikeita aikoja, joillakin ihan liiaksikin - kuten sinulla. Joku saattaa saada tämän johdosta paniikkihäiriön, tai hetkellisesti joutua syömään unitabletteja tai rauhoittavia. Tämä on ihan normaalia ja kuuluu normaaliin elämään. Adoptioprosessissa tätä ei kuitenkaan ymmärretä. Pitää olla joku teräsmamma/pappa, että saa adoption toteutettua. Tai tietty poliitikko.
Adoptioprosessi kestää kauan. Ehdit siinä välissä parantua paniikkihäiriöstäsi - tai valitettavasti - asia voi pahentuakkin. Sosiaaliviranomaiset eivätluultavasti ota tätä "riskiä", että suosittelevat teille adoptiota. Monilla vanhemmilla on paniikkihäiriö eikä se estä heitä olemasta vanhempia. Suomen viranomaiset eivät kuitenkaan ajattele näin. Ihan mikä tahansa sairaus, niin estää adoption. Esim. taannoin oli mies, ketä istui rullatuolissa (vaimo ei). Heiltä evättiin adoptio. Näin se vaan toimii. Toki ymmärrän sosiaaliviranomaisten varovaisuuden tässä asiassa, että mikäli vanhemmilla on mielenterveydellisiä ongelmia, niin ei kuulosta kyllä hyvältä !
Tsemppiä ! Ja tietty kannattaa muistaa sekin, että yrittänyttä ei laiteta !
Älkää adopoitoidu muslimimaista vaan suomalainen lapsi ongelmia tulee mustan lapsen kanssa väkivaltaa ym ym
Rohkeasti vaan laitatte prosessin käyntiin! Adoptioneuvonnan aikana näitä asioita selvitetään ja arvioidaan kykyjänne adoptiovanhemmiksi. Kyllä kaikki hakijat käyvät läpi yksilöllisen prosessin eikä voi valmiiksi mennä sanomaan kenelle ei varmasti anneta lupaa ja kenelle annetaan. Kannattaa toki valmistautua henkisesti tulevaan prosessiin, mutta ei sitä missään mielessä kannata jättää käymättä, jos lasta toivotte. Tsemppiä vaan! Ja kannattaa hankkia faktat asiantuntijoilta. Tällaiset palstat ovat pullollaan jos jonkinmoista roskaa.
Onnea prosessiin!!
Hei,
itse olemme prosessissa neuvontavaiheessa. En tiedä mielensairauksien osalta tilannetta, mutta itsellämme näyttää siltä, että hakijoiden määrän ollessa suuri ja lasten määrän pienen, ei meille suositeltu hakemuksen lähettämistä lainkaan valitsemaamme kohdemaahan lääkärintodistuksessa olleen diagnoosin takia. Diagnoosi on fyysisestä, länsimaissa mitättömästä kroonisesta sairaudesta joka aiheuttaa pysyvän lääkityksen tarpeen. Joissain muissa maissa tämä ei ehkä olisi este, mutta haluamassamme maassa kyllä.
Kannattaa silti ottaa yhteys adoptioihmisiin, he tietävät parhaiten.
ilmoittautua adoptioneuvontaan, siellä asia selvitetään. On totta, että kohdemaat viime kädessä valitsevat millaiset hakijat hyväksyvät, vaikka pari olisikin saanut jo luvan kansainväliseen adoptioon. Kaikki kohdemaat eivät kuitenkaan aseta niin tiukkoja kriteerejä, niitä kannattaa kysellä palvelunantajilta.
Kyllä adoptioperheet ovat ihan tavallista sakkia siinä mielessä, että ei heillä ole mitään "suojaa" elämän kolhuja vastaan. Olet kuitenkin hakenut apua kriisiisi, joten sekin katsotaan eduksi adoptioneuvonnassa. Missään tapauksessa ei kannata lähteä asiaa pimittämään, vaan rohkeasti ja avoimesti selvittää asiat. Todennäköiseti sinun tulee hankkia lääkärinlausunto sinua hoitavalta lääkäriltä, jo alkuvaiheessa neuvontaa.
Suuri Kiitos tähänastisista vastauksista!
Tarkennusta omaan tilanteeseeni sen verran, että minulla ei ole varsinaisesti diagnosoitu paniikkihäiriötä lääkärin toimesta. Tiedän kuitenkin, että kyse on siitä..(sisaruksillani myös samaa).
Minulle on kuitenkin lääkäri määrännyt lääkityksen paniikkioireisiin. Ilmeisesti lääkitys sitten merkitään siihen lääkärintodistukseen vaikkei diagnoosia varsinaisesti olisikaan.
Jäämme pohtimaan asiaa. Hieman pelonsekaisin tuntemisin tosin... Jotenkin tuntuu, että eikö tässä ole kriisiä tarpeeksi, ettei saa biologista lasta. Jos nyt vielä adoptiokin evätään sen takia, että hoidot ovat ottaneet koville ja keskenmenon jälkeen tuli burn out, johon sitten tarvitsi lääkitystä. Ei mee aivan tasan nämä asiat, mutta niin kai ei kuulu mennäkkään tässä elämässä.
En ole katkera, vaikka pahalta tuntuu. Joku tarkoitus näillä kaikilla asioilla on.
Sopii vain toivoa, että asiat menisivät niin, että joskus saisimme oman lapsen, biologisen tai adoptiolapsen. Kumpi tahansa tapahtuisikin, se olisi suoranainen ihme "näillä eväillä".
Laittakaa vaan heti paperit vetämään. Adoptioprosessi kestää 6-8 v, niin jos vähänkin tuntuu siltä, niin kannattaa aloittaa heti.
Toisinkuin ylläolevat keskustelijat, olen kyllä valitettavasti sitä mieltä, että Suomen adoptioprosessissa ei katsota hyvällä minkäänlaisia sairauksia eikä olla suvaitsevaisia tämän asian suhteen. Mutta ei kannata lannistua ! Mä uskon siihen, että hyville ihmisille käy hyvin ja kaikella on tarkoituksensa.
Tsemppiä myös täältä !
on Suomessa suppeaa, oli sitten asia mikä hyvänsä. Meillä ei sairastettu ja hoidettu masennus vaikeuttanut adoptioprosessia,( kesto 2,5v). Luulisin, että lapsettomuudesta johtuvat kriisit ovat adoptiohakijoilla aikas tavallisia.
Hei! Kiva kuulla,että sairaudet eivät ole aina este adoptio lapsen saamisessa. Saako kysyä onko kyse kotim. vai ulkomaisesta adoptiosta.
Hei ota yhteyttä ([email protected]), jos olet kiinnostunut lapsen adoptiosta, Mieheni ja minä adoptoimme täältä yksityisesti. Kiitos
Christine