tarjouskauppa vinkkejä ostajalle?

myyjän puijjaaja

Yritetään parhaillaan ostaa yhtä taloa joka on myynnissä tarjouskaupalla (ei kiva). Todella pahasti kuitenkin halutaan kyseinen kiinteistö joten tehtiin tarjous 5000€ yli alimman myyntihinnan/lähtöhinnan, koska ei kyseisen kiinteistön kohdalla tuntunut yhtään liioitellulta korotukselta. Eka tarjous oli voimassa viikon ja sitä ei hyväksytty. Kukaan muu ei ole tehnyt tarjouksia kohteesta. Nyt sitten tuttavan neuvomana seuraava tarjous tehtiin samalla sumalla ja vain 48 tunniksi (mikä on tarjouskaupassa minimiaika). Valehdeltiin välittäjälle että meillä on toinenkin kohde mielessä, ja siksi niin lyhyt voimassaoloaika. No välittäjä tietysti heti soitteli asiakkaalle, mutta koska talosta oli jo sovittu julkinen näyttö sunnuntaille niin asiakkaat sanoivat että eivä tarjousta (vielä) hyväksy vaan haluavat katsoa miten näytössä käy. Pitäisikö nyt menetellä miten?

Ajateltiin itse että mennään ihan pokkana tuohon näyttöön sunnuntaina ja uusitaan tarjous siellä (tämänhetkinen tarjous lakkaa siis olemasta voimassa torstaina). Niin nähdään samalla onko kiinnostuneita ja sanotaan vaan, että "tehtiin siitä (keksitystä) toisesta kohteesta kans 48 tunnin tarjous joka vanheni lauantaina, eikä kauppoja tullut." Sitten vois sanoa että: "tehdään nyt taas 48 tunnin tarjous tästä, ja sen jälkeen katsotaan mitä sen toisen kohteen myyjät sanoo jos tehdään siitä sitten taas uusi tarjous".

Ajatuksena hieman painostaa kohteen myyjiä, kun tiedetään heistä sen verran taustoja, että perikunta myy, ja yksi perikunnan jäsen on sellainen idiootti joka kuvittelee että tuosta talosta saa ihan mahdottomia rahoja.

Onko parempia ehdotuksia miten asiassa kannattaisi edetä että tulosta syntyisi?

4

2532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhbsgsrgrsergh

      Tarjouskauppa on ongelmallinen. Ostajalla ei ole aavistustakaan mikä on myyjän tavoitehinta. Lähtöhinta asetetaan niin alas, että tarjontaa seuraamalla nämä kohteet pomppaavat silmille. Samalla välittäjä ja myyjä ovat sopineet hinnan, jolla kaupat voisivat syntyä. Lähtöhinta ja myyntihinta voi siten vaihdella kuinka paljon vaan.

      Niinpä tarjouskaupassa hypytettään ostajaa ja pyritään saamaan huutokauppamallinen kilpahuuto ostajien välille. Jostain luin, että tarjouskauppakohteita on myyty normaaleja kauppoja korkeimmilla hinnoilla.

      Itse kiertäisin tarjouskauppakohteen kaukaa. Jos kohde kuitenkin miellyttää, ratkaisisin itse hinnan, joka mielestäni on oikea, millä vastaavia on myyty, mihin itsellä on varaa. Tarjoaisin tuon hinnan lyhyellä tarjousajalla.

      • Kun kyseessä on kuolinpesä, niin kauppaa ei välttämättä saa tehtyä pyyntihinnallakaan, vaikka se olisi toimeksiantajan (=kuolinpesän) toivomuksesta reippaasti yli markkina-arvon.

        Kuolipesässä yksikin osakas voi estää kaupan, useimmiten se kaikkein köyhin, ja silloin asuntoa ei vain myydä.


      • mjfjgjg
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Kun kyseessä on kuolinpesä, niin kauppaa ei välttämättä saa tehtyä pyyntihinnallakaan, vaikka se olisi toimeksiantajan (=kuolinpesän) toivomuksesta reippaasti yli markkina-arvon.

        Kuolipesässä yksikin osakas voi estää kaupan, useimmiten se kaikkein köyhin, ja silloin asuntoa ei vain myydä.

        Meilläkin olisi tarjouskauppakohde kiikarissä, valitettavasti tarjouskauppa. Ärsyttää niin tämä systeemi!! talo olisi meille sopivan kokoinen ja sopivalla paikalla. Parin päivän päästä menään sitä katsomaan ja todennäköisesti tehdään tarjous. Ärsyttää kun ei yhtään tiedä millä myyjä aikoo sitä myydä, etenkin koska ei menyt kamalan isoa lainnaa ees saada niin ärsyttää innostua ja sit taas pettyä että ei myy sillä millä meillä on varaa.

        Se mietiyttää että jos sen meidän tarjouksen aikana joku sitä korottaa niin saadaanko me korottaa sitä vaikka eka tarjous olisi vielä voimassa?

        Tää on niin ostajan vedätystä koko touhu!!!


      • mjfjgjg kirjoitti:

        Meilläkin olisi tarjouskauppakohde kiikarissä, valitettavasti tarjouskauppa. Ärsyttää niin tämä systeemi!! talo olisi meille sopivan kokoinen ja sopivalla paikalla. Parin päivän päästä menään sitä katsomaan ja todennäköisesti tehdään tarjous. Ärsyttää kun ei yhtään tiedä millä myyjä aikoo sitä myydä, etenkin koska ei menyt kamalan isoa lainnaa ees saada niin ärsyttää innostua ja sit taas pettyä että ei myy sillä millä meillä on varaa.

        Se mietiyttää että jos sen meidän tarjouksen aikana joku sitä korottaa niin saadaanko me korottaa sitä vaikka eka tarjous olisi vielä voimassa?

        Tää on niin ostajan vedätystä koko touhu!!!

        Minäkään en ole kyseisen systeemin kannattaja, ja jos joskus jostain syystä (en kylläkään keksi yhtään järkevää syytä) menisin KM:älle töihin, niin tekisin aivan varmasti toimeksiantoja perinteiseen tapaan, ja vain hätätapauksissa tarjouskauppaan. Tosin enemmän tuossa kusetetaan myyjiä kuin ostajia, mutta ei sen enempää siitä (kyseisessä ketjussa työskentelevien kavereiden antamat tiedot ovat luottamuksellisa).

        Mutta itse asiaan, eli voit korottaa tarjoustasi vaikka edellinen olisi vielä voimassa. Sen sijaan et voi tehdä uutta alempaa tarjousta elle myyjä ole hylännyt edellistä tarjoustasi. Hylkääminen tarkoittaa joko suoraa hylkäystä, tai myyjän vastatarjousta (vastatarjous mitätöi ostajan tekemän tajouksen, mutta sitoo myyjää).

        Muutenhan tilanne ei poikkea perinteisestä kaupasta kun siltä osalta, että yleensä asunnon saa ostettua pyyntihinnalla. Joten tarjoat sopivaksi näkemäsi hinnan, tarvittaessa koko käytettettävissä olevan rahamäärän, ja jos ei onnistu niin etsit seuraavan.

        Ja koska puhut talosta, niin muista että mikäli se sijaitsee "omalla tontilla", niin kyseessä on kiinteistö, eikä kirjallinen ostotarjous sido sinua (eikä myyjää) ellei julkinen kaupanvahvistaja ole paikalla kun teette sen. Jos välittäjä kirjaa tarjoukseen jotain käsiraha-/vakiokorvausehtoja, niin pyydät häntä poistamaan ne (oppii sitten välittäjäkin lukemaan lakia = maakarta). Jos talo sijaitsee vuokramaalla ("vuokratontti"), niin tarjousmenettelyssä sovelletaan asuntokauppalakia, ja silloin kirjallinn ostotarjous on sitova, käsirahan/vakiokorvauksen enimmäismäärä on silloin 4 % kauppahinnasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      211
      2736
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1926
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      430
      1573
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1493
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      366
      1422
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1288
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1276
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1226
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      62
      1083
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      948
    Aihe