Korvani ovat nyt soineet puolisen vuotta. Nonstop. IIiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
Olin aivan paniikissa aluksi. Tuntui, että ei tästä nyt mitään tule. Ei pysty keskittymään mihinkään - työ ei suju, opiskelu ei suju. Yöunetkin jäivät neljään tuntiin nukahtamislääkkeiden kanssa. Netistä lueskelin paljon juttuja - tätäkin palstaa olen paljon seuraillut.
Mutta mutta. Niin se vain on. Siihen ininään tottuu, vaikkei sitä aluksi uskoisi ei niin millään. Musta tuntui tärkeeltä kirjottaa tämä tänne, koska uudet tinnittäjät kattelee palstaa usein. Vaikka kuinka hirveeltä tuntuu aluksi, niin kyllä se helpottaa.
Mulla oli apua erityisesti positiivisesta lääkäristä, joka myönsi heti, ettei kyllä tiedä tinnituksesta paljoakaan, mutta korosti asenteen merkitystä (ja vakuutti myös, että mulla se on kohdillaan). Kaikki tutkimukset magneettikuvia myötin tehtiin näin sulkien pois ne pelottavat vaihtoehdot. Lääkäri myös ohjas mut psykologille, jonka kanssa keskustelu auttoi ainakin pahimmassa vaiheessa. kuukausi sitten psykologi totesi, ettei näe syytä jatkaa tapaamisia, ellen toisin halua.
Nukkuminen oli ensimmäisten kuukausien aikana todella vaikeaa, ja nukahtamislääkkeitä kului. Nyt olen siirtynyt masennuslääkkeisiin - pieni annos nukahtamiseen. Nukkuminen alkoi sujua paremmin noin kuukausi sitten, mikä paransi suhtautumistani tinniin paljon. Ajattelin pian yrittää noista masennuslääkkeistäkin eroon. Kyllä se tästä.
Edistymistä on siis tapahtunut huimasti, vaikka aluksi tinni tuntui aivan mahdottomalta kaverilta. Opiskelu ja työt sujuu jo ihan normaalisti. Toki tiiiiiin huomaan päivittäin - ei se siis mihinkään ole kadonnut - ja välillä se häiritsee paljonkin, mutta olen oppinut suhtautumaan siihen. Siis teille uusille tinnipotilaille: kyllä siihen tottuu!
Olin aivan paniikissa aluksi. Tuntui, että ei tästä nyt mitään tule. Ei pysty keskittymään mihinkään - työ ei suju, opiskelu ei suju. Yöunetkin jäivät neljään tuntiin nukahtamislääkkeiden kanssa. Netistä lueskelin paljon juttuja - tätäkin palstaa olen paljon seuraillut.
Mutta mutta. Niin se vain on. Siihen ininään tottuu, vaikkei sitä aluksi uskoisi ei niin millään. Musta tuntui tärkeeltä kirjottaa tämä tänne, koska uudet tinnittäjät kattelee palstaa usein. Vaikka kuinka hirveeltä tuntuu aluksi, niin kyllä se helpottaa.
Mulla oli apua erityisesti positiivisesta lääkäristä, joka myönsi heti, ettei kyllä tiedä tinnituksesta paljoakaan, mutta korosti asenteen merkitystä (ja vakuutti myös, että mulla se on kohdillaan). Kaikki tutkimukset magneettikuvia myötin tehtiin näin sulkien pois ne pelottavat vaihtoehdot. Lääkäri myös ohjas mut psykologille, jonka kanssa keskustelu auttoi ainakin pahimmassa vaiheessa. kuukausi sitten psykologi totesi, ettei näe syytä jatkaa tapaamisia, ellen toisin halua.
Nukkuminen oli ensimmäisten kuukausien aikana todella vaikeaa, ja nukahtamislääkkeitä kului. Nyt olen siirtynyt masennuslääkkeisiin - pieni annos nukahtamiseen. Nukkuminen alkoi sujua paremmin noin kuukausi sitten, mikä paransi suhtautumistani tinniin paljon. Ajattelin pian yrittää noista masennuslääkkeistäkin eroon. Kyllä se tästä.
Edistymistä on siis tapahtunut huimasti, vaikka aluksi tinni tuntui aivan mahdottomalta kaverilta. Opiskelu ja työt sujuu jo ihan normaalisti. Toki tiiiiiin huomaan päivittäin - ei se siis mihinkään ole kadonnut - ja välillä se häiritsee paljonkin, mutta olen oppinut suhtautumaan siihen. Siis teille uusille tinnipotilaille: kyllä siihen tottuu!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hienoa, hienoa hienoa!
Koitin kannustaa jo aiemmin tällaisia viestejä enemmän! TÄMÄ on se totuus tinnituksesta. Onhan se välillä vähän tylsää kuunneltavaa mutta ei se mikään maailmanloppu ole.
Mielestäni neuvo psykologin puoleen kääntymiseen on erinomainen jos asia alkaa syömään sisältäpäin. Mielellään niin nopeasti kuin mahdollista. Itse vetkuttelin melkein vuoden ja vedin itseni henkisesti piippuun turhalla panikoinnilla.
satuin lukemaan tuon edellisen viestiketjusi ja olen aivan samaa mielta kanssasi viuuu (vaikka moni ketjussa kasittikin asian aivan vaarin). varsinkin tinnituksen alkuvaiheissa kaikki hirveat kokemukset keskustelupalstoilla vaan pahentaa tinnituksen kokemista maailman hirveimpana asiana. ja sitahan se psykologikin muistutteli: ei saa liikaa miettia kaikkia nettikirjoituksia (varsinkaan, kun ei koskaan tieda kirjoittelijoiden taustasta - ja pahalla hetkellahan sita yleensa puretaan sita huonoa oloa).
niinpa! psykologi auttoi mua kasittamaan, ettei se tinnitus niin paha asia ole, ja myos tajuamaan, etta ei se ees juurikaan muhun vaikuta. voi olla iso askel ottaa yhteytta psykologiin (mulla meni helposti, kun laakari lahetti kuulopsykologille heti vastaanotolta), mutta ei sita kannata tosiaan vitkutella.
2 vuotta sitten sairastuin hirvittävään verenmyrkytykseen, josta olin koomassa, se vei toisesta korvasta kuulon, mut jäljelle jäi mieletön melu ja mekkalla. On kuin seisoisi Niangaran putouksen alla, ja yrittäis huutaa, että mitäh!!!
Mutta ei se mua häiritse, eikä ärsytä. Ei ärsyttänyt alusskaan, eikä missään vaiheessa. Nykyisin en sitä edes humaakkaan, ellei siitä tule puhe, sitten pitää ikäänkuin keskittyö erottamaan se melu ja mökkälä muista kohinoista. Tällä korvallakaan en kuule muuta kuin pauhua ja mekkalla. Mutta ei se mua häiritte. Toinen korva on keskittynyt kuulemaan toisen korvan edestä. Kuulotutkimuksessa paljastuu, että kuulo on terästynyt ja parantunut entisestään tässä toisessa korvassa.
Niinhän se tuntuu olevan, että ihmiskeho korvaa puutteen jollain toisella, esim. menetetty toisen korvan kuulo kompensoituu sitten parantuneena kuulona toisessa korvasssa. Se mikä tässä häiritsee, on tuon kuuron korvan aiheuttama tasapainovaikeus, niinkuin olisi koko ajan humalassa. Liikkuminen on epävarmaa ja hapuilevaa ja näyttää kun olisi humalassa.