Vaikka kuinka ymmärrän, etteivät ihmiset pahuuttaan vaan ajattelemattomuuttaan... Niin kuitenkin. Se, että tullaan sanomaan lapsensa menettäneelle äidille, että 'minäkin menetin juuri koirani'. Eikö joku raja jossain pitäisi kulkea?
Koiran menetys
Enkelin äiti
30
3255
Vastaukset
- Suru.
Lemmikin menettäminen on raskas asia joillekin. Toivon, että et vähättele hänen suruaan, koska tuskin hänkään sinun suruasi vähättelee.
- karseeta tollane -.-
Minä menetin rakkaan lemmikkini viime kesänä ja olen vasta nyt pääsemässä kokonaan yli surusta.
Syksyllä minulla todettiin masennus ja unihäiriöt menetykseni takia. Koulussa keskiarvo laski 8.3sta 6.9ään.
Painoni laski n. 6kiloa. Tammikuussa minulla epäiltiin vielä anoreksiaa.
Että pliis, älkää vähätelkö tuollaista asiaa.
- 19
Minä tuossa tilanteessa loukkaantuisi "minäkin menetin juuri koiran" -kommentista, vaan ottaisin sen positiivisesti. Henkilö yrittää asettautua asemaani ja myötäsurra kanssaan omalla tavallaan. Paljon parempi ja enemmän sydämestä tuleva kommentti kuin tuo iänikuinen fraasi "aijaa, otan osaa". Tuon jälkimmäisen kuin pystyy rykäisemään ihan konemaisesti tuntematta ja tarkoittamatta mitään.
- voi sinua
Ai et vai.
Että pystyt niinkuin kuvittelemaan kuinka toimisit tuossa tilanteessa? Ja antamaan viisaita neuvoja sellaiselle, joka oikeasti on siihen joutunut?
Silti toivon, ettet koskaan tarvitse tuota kokea. Ja jos joudutkin, että ainakin säästyt sellaisten ihmisten neuvoilta, jotka eivät siitä asiasta mitään tiedä.
- koiraihminen minäkin
Niin tuo on varmasti se pahin.
Juu ei koiran menetystä pidä vähätellä. Se on hirveän suuri suru.
Mutta kuulkaa... kun ei sillä ole MITÄÄN tekemistä tuon suruista suurimman kanssa. Ei mitään. Ei kenelläkään ole oikeutta mennä vertaamaan lapsen menetystä koiran menetykseen. Vaikka ajattelemattomuutta onkin, tässä kohtaa sen rajan pitäisi kulkea. - Minä se vaan
ei hän varmaan mitään pahaa tarkoittanut. Halusi tulla vaan juttelemaan.
Itsellänikin karahti kaikenlaiset kommentit korvaan erittäin pahasti kihlattuni kuoleman jälkeen.- dsfdsfsdfds
Mitä yleensä pitäisi sanoa jos toinen kertoo läheisensä kuolemasta? Minä ainakaan en osaa heittää kuin tuon tyhjän "otan osaa" -fraasin, jos sitäkään.
- Tyttö19v.
En ole äiti, en tiedä miltä se tuntuu. Mutta asun yksin ja minulla on kaksi kissaa. Olen kissojeni äiti. Oikeastaan kissani ovat tällä hetkellä tärkeimmät asiat elämässäni, pidän niitä lapsinani. Ja vaikka tuntuu pahalta sanoa näin, niin kyllä kisujeni menettäminen tuntuisi pahemmalta kuin vaikkapa jonkun ystäväni menettäminen.
- 1+1
aikansa ja kaikelle on paikkansa. Netti on tulvillaan lemmikkiaiheisia foorumeja. En ymmärrä näitä eläinten menetyksen kokeneita tässä osiossa laisinkaan. Niiden paikka on muualla.
Ja kyllä, kyllä olen menettänyt useita lemmikkejä. Kuin myöskin useita ihmisläheisiäni...
Aloittajalle lämmin virtuaalinen halaus. - tips
1+1 kirjoitti:
aikansa ja kaikelle on paikkansa. Netti on tulvillaan lemmikkiaiheisia foorumeja. En ymmärrä näitä eläinten menetyksen kokeneita tässä osiossa laisinkaan. Niiden paikka on muualla.
Ja kyllä, kyllä olen menettänyt useita lemmikkejä. Kuin myöskin useita ihmisläheisiäni...
Aloittajalle lämmin virtuaalinen halaus.Samaa mieltä aloittajan kanssa! Koiria kuollut minullakin ja on taas yksi koiravanhus kai viimeistä kesää. Ikävä ja surku niitä lemmikkejäkin tulee mutta tyystin toisella tasolla. Kun eläimen ottaa tietää ettei sen elämänkaari ole ihmisen elämän mittainen ja ottaessaan ymmärtää että siitä joutuu luopumaan. Jos eläin on saanut hyvän normimittaisen elämän, voi muistalla vain kiitoksella.
Lapseni kun menetin se oli koiran menetykseen verrattuna potenssissa miljoona se repivä tuska ja maailmanlopun tunne. Elämä jäi häneltä niin kesken ja elämäänsä mahtui kovasti kärsimystä... ei ole vain hyviä ja kauniita muistoja, vaan myös ahdistavia muistoja ja katkeruutta, kysymyksiä joihin ei ole viisaita vastauksia. Ei selityksiä, jotka tekisivät tapahtuneen helpoksi hyväksyä.... kuolema on osa elämää, se tulee muistaa eläintenkin kanssa. Ja etenkin kun eläimellä tai ihmisellä ikää on kertynyt kuolema on luonnollinen jatkumo. Lapsen kuolema sotii luonnonlakeja vastaan... Koiriani en ole itkenyt kuin kerran pari, mutta kuollutta lastani olen itkenyt näiden kuluneen 6 vuoden aikana paljon ja uskon että itken loppuelämäni. Eikä oikeastaan se itkukaan mitään, mutta minä suren myös niinä hetkinä kun yritän ihmisten ilmoilla hymyillä. Lapsen menetys on niin valtaisa suru, että se hallitsee lopun elämää vahvasti.
Vertailu ei kai ole kaikista kivaa, mutta eipä ole sekään että lapsen kuoleman kohdatessa joku tulee ja rinnastaa oman koiransa kuoleman siihen rinnalle kuin esittäen, että "tiedän miltä susta tuntuu". Se on oikeastaan vähän sama asia kuin joku kertoo toiselle sairastavansa parantumatonta levinnyttä syöpää ja toinen lohkaisee siihen, että mäkin sairastin juuri flunssan...
Joku kyseli mitä sitten pitäisi oikein sanoa surevalle ellei "otan osaa" fraasi kelpaa tai jos ei vaikka voi kertoa oman koiransa kuolemasta... itse en koskaan "ota osaa" kenenkään suruihin, koska se on periaatteessa mahdotonta. Minkä osan voisin surra toisen puolesta? Tiedän että se on vain tapa ja sanonta. Silti en viljele sitä fraasia. Saatan sanoa että " olen pahollani" ja halaan tai taputan olalle tai silitän kättä tai olen sanomatta yhtään mitään jos olen täysin sanaton. Surussa ei sanoja tarvita. Mutta kohtaminen on se mikä jää mieleen. Katsekontakti, suruvalitus näkyy katseesta ja tuntuu iholta, halaukset ja kosketukset... Parhaimpia lohtuja, ne eivät loukkaa kuten sanat. Syvässä surussa minä löysin lähes kaikista sanoista jotain hirveätä, koska voin niin pahoin. Mitä vähemmän ihmiset puhuivat ja höpisivät hermotuksissaan ja sen sijaan kuuntelivat minua tai itkua tai sitä hiljaisuutta, sitä paremmalta tuntui. Mutta jotkut ihmiset hermostuksissaan puhuvat mitä sylki suuhun tuo, senkin ymmärtää vasta näin jälkeenpäin. Siksi mikä tahansa kohtaaminen on kuitenkin parempi kuin se, ettei uskalleta tulla ja vältellään ja ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ihmiset saa tehdä virheitä. lapsensa menettäneet saavat sietää kaikenmoista höpöä välillä ja aivan oikeudenmukaista on että me voimme kertoa surustamme kuten sen koemme. Ja koiransa menetystä surevat yrittäkööt nyt vaan selvitä tästä tuskasta ettemme me aseta koiria ja lapsia tässä kohtaa samalle viivalle. Monilta lapsensa menettäneiltä on mennyt myös kotieläin ja he jos jotkut tietävät miltä se sitten tuntuukaan. Muut voivat vain arvata ja arvaukset jäävät usein kauas todellisuudesta. - 3 enkelikoiraa...
tips kirjoitti:
Samaa mieltä aloittajan kanssa! Koiria kuollut minullakin ja on taas yksi koiravanhus kai viimeistä kesää. Ikävä ja surku niitä lemmikkejäkin tulee mutta tyystin toisella tasolla. Kun eläimen ottaa tietää ettei sen elämänkaari ole ihmisen elämän mittainen ja ottaessaan ymmärtää että siitä joutuu luopumaan. Jos eläin on saanut hyvän normimittaisen elämän, voi muistalla vain kiitoksella.
Lapseni kun menetin se oli koiran menetykseen verrattuna potenssissa miljoona se repivä tuska ja maailmanlopun tunne. Elämä jäi häneltä niin kesken ja elämäänsä mahtui kovasti kärsimystä... ei ole vain hyviä ja kauniita muistoja, vaan myös ahdistavia muistoja ja katkeruutta, kysymyksiä joihin ei ole viisaita vastauksia. Ei selityksiä, jotka tekisivät tapahtuneen helpoksi hyväksyä.... kuolema on osa elämää, se tulee muistaa eläintenkin kanssa. Ja etenkin kun eläimellä tai ihmisellä ikää on kertynyt kuolema on luonnollinen jatkumo. Lapsen kuolema sotii luonnonlakeja vastaan... Koiriani en ole itkenyt kuin kerran pari, mutta kuollutta lastani olen itkenyt näiden kuluneen 6 vuoden aikana paljon ja uskon että itken loppuelämäni. Eikä oikeastaan se itkukaan mitään, mutta minä suren myös niinä hetkinä kun yritän ihmisten ilmoilla hymyillä. Lapsen menetys on niin valtaisa suru, että se hallitsee lopun elämää vahvasti.
Vertailu ei kai ole kaikista kivaa, mutta eipä ole sekään että lapsen kuoleman kohdatessa joku tulee ja rinnastaa oman koiransa kuoleman siihen rinnalle kuin esittäen, että "tiedän miltä susta tuntuu". Se on oikeastaan vähän sama asia kuin joku kertoo toiselle sairastavansa parantumatonta levinnyttä syöpää ja toinen lohkaisee siihen, että mäkin sairastin juuri flunssan...
Joku kyseli mitä sitten pitäisi oikein sanoa surevalle ellei "otan osaa" fraasi kelpaa tai jos ei vaikka voi kertoa oman koiransa kuolemasta... itse en koskaan "ota osaa" kenenkään suruihin, koska se on periaatteessa mahdotonta. Minkä osan voisin surra toisen puolesta? Tiedän että se on vain tapa ja sanonta. Silti en viljele sitä fraasia. Saatan sanoa että " olen pahollani" ja halaan tai taputan olalle tai silitän kättä tai olen sanomatta yhtään mitään jos olen täysin sanaton. Surussa ei sanoja tarvita. Mutta kohtaminen on se mikä jää mieleen. Katsekontakti, suruvalitus näkyy katseesta ja tuntuu iholta, halaukset ja kosketukset... Parhaimpia lohtuja, ne eivät loukkaa kuten sanat. Syvässä surussa minä löysin lähes kaikista sanoista jotain hirveätä, koska voin niin pahoin. Mitä vähemmän ihmiset puhuivat ja höpisivät hermotuksissaan ja sen sijaan kuuntelivat minua tai itkua tai sitä hiljaisuutta, sitä paremmalta tuntui. Mutta jotkut ihmiset hermostuksissaan puhuvat mitä sylki suuhun tuo, senkin ymmärtää vasta näin jälkeenpäin. Siksi mikä tahansa kohtaaminen on kuitenkin parempi kuin se, ettei uskalleta tulla ja vältellään ja ollaan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ihmiset saa tehdä virheitä. lapsensa menettäneet saavat sietää kaikenmoista höpöä välillä ja aivan oikeudenmukaista on että me voimme kertoa surustamme kuten sen koemme. Ja koiransa menetystä surevat yrittäkööt nyt vaan selvitä tästä tuskasta ettemme me aseta koiria ja lapsia tässä kohtaa samalle viivalle. Monilta lapsensa menettäneiltä on mennyt myös kotieläin ja he jos jotkut tietävät miltä se sitten tuntuukaan. Muut voivat vain arvata ja arvaukset jäävät usein kauas todellisuudesta.Koiran omistajana ja äitinä eron kyllä ymmärtää. En ole lasta (onneksi) menettänyt. Mutta 4:äs koira menossa. Kaikki ajallaan ovat rakkaita olleet, ja suru suuri kun joutuu luopumaan siitä vanhuksesta. Mutta siinä se on se että koira on vanha ja sairas, elämä eletty. Kun äitini kuoli, sen lähdön ymmärsi surusta huolimatta, kun näki elämän hiipuvan ja tiesi että ikää on niin paljon että se on väistämätöntä. Lapsen jolla elämän pitäisi olla edessä menetys on ihan eri asia, en sitä tuskaa voi edes kuvitella, saati että siitä selviäisin. Koiran menetyksestä kyllä selviää...vaikka rakas onkin.
- järkyttynyt
Voi hyvä jumala. Ei kai oikeasti? Ei kai KUKAAN voi olla noin julma ja typerä???
Samaa mieltä, että lemmikin menettäneile pitäisi olla oma palsta kun ei millään mittarilla mitattuna lähitulkoonkaan samasta asiasta ole kyse.
Itse olen sinkku ja lemmikkieläimet lapsiani, mutta sen verran järkeä päässä että tajuan eron kyllä...
Lämpimiä ajatuksia sinulle ap.- lohduttajia
Ja minun molemmat pikkuhauvani kuin enkelit. Vaistosivat tapahtuneen. Hiljaisina nukkuvat
- annam.
että joku puhtaasti ilkeyksillään sanoisi että "minäkin olen juuri koiran menettänyt"? Kommentin sanoja tuskin tarkoitti mitään pahaa eikä siitä olisi kannattanut ottaa nokkiinsa.
- ikävä rakastani
Monelle lemmikit ovat rakkain asia maailmassa. Ei tuollaisia asioita saa verrata keskenään, kaikille on joku asia rakkain, jos ei ole lasta niin se voi olla lemmikki, ja silloin sen kuolema tuntuu pahimmalta mahdolliselta.
- Huippua molemmat
Surua ja ikävvää !
Lapseni menehtyi vuosia sitten sairauteen. Siitä en ole kokonaan selvinnyt vieläkään. Perheeni tuen ja koirani avulla kuitenkin arki jatkui.
Tyttäreni halusi aikoinaan koiran. Hankittiin Kultainen noutaja urospentu. Hyvästä kennelistä lähdettiin yhdessä, kori mukana pentua hakemaan . Eihän se siihen koriin mahtunutkaan. Kyllä me siihen ihan hurahdettiin. Niin ihana se oli.
Ensimmäisessä lääkärintarkastuksessa kuitenkin selvisi, ettei siitä näyttelykoiraa tule, kun sillä oli sydänvika ja harmaakaihi silmissä ja lonkkavikaa.
Nuuskujen tottelevaisuus koulussa kävin sen kanssa ja muutenkin se piti kovasti piilo-ja etsintätehtävistä. Siitä sai aina hyvää lenkkiseuraakin.
13 vuotiaana silä todettiin suurentunut imusolmuke joka oli kuitenkin hyvänlaatuinen. Sydänvika paheni ja kuulokin heikkeni niin että leipäkaapillekin pääsi, ettei se ollut vierellä. Samoja sairauksia molemmilla
On se eläinkin melkein yhtärakas kuin lapsi. Molemmat ainutkertaisia ..... - minä*
Minulta kuoli samana vuonna koira ja mies. Yhtä paljon itkin molempia, onneksi oli lohduttajana vielä koira, ilman sitä en olisi selvinnyt. Voin vain kuvitella millaista on menettää lapsi...en varmaan selviäisi. Voimia kaikille rakkaita menettäneille.
- hauvatonkin
Multa kuoli jokin aikaa sitten koirani, joka oli mulle se mun lapsi, kun niitä ihmislapsia ei ole. Varmasti rakkaan koirani kuolema oli mulle mun elämäni suurin suru, ja jos joku menettää oman ihmislapsen niin hänelle se on se suurin suru. Ei vertailla kenen suru on rankempaa, jos se rankkaa jo kerran on...En voi kuin kuvitella sitä surua mitä se olisi oma lapsi menettää, nytkin olen jo menettänyt elämänhaluni...
Kun suren koiraani, mulle voidaan sanoa; eihän sulta kuollut edes oma lapsi?! Miksi suret noin paljon, ota järki käteen! Ei kukaan sano noin pahasti ihmislapsen menettäneelle... joten uskon että aloittajalle ei tahdottu olla ilkeitä, tahattamostai vain sanottu. Minä kyllä jättäisin sanomatta kun voin arvata mikä meteli siitä syntyisi. Me ihmiset arvotamme tärkeitä asioita elämissämme eri tavoilla, yritetään vain parhaamme mukaan kunnioittaa toistemme surua! - te surette molemmat
Ymmärrän sinua, mutta jollekin yksinäiselle, jolla ei ole ketään läheistä koiran kuolema voi olla hyvin murheellinen asia. Samoin ulkopuolinen ei voi tunnetasolla kovin kauaa kantaa toisen, vaikka lapsensa menettäneen aidin surua. Suru on henkilökohtainen ja jokaisella omansa.
- Taran muistolle
Minä ymmärtäisin Tara koirani menetyksen, jos eläinlääkäri olisi kohdellut sitä , pientä, arkaa ja huutavaa koiraa kauniisti.
Lämmöstä kärsinyt koira sai lääkärin repimisestä tutkimuspöydällä sydänkohtauksen.
Kun tipsuni ei siihen menehtynyt, sydän löi edelleen, niin lääkäri vain julmasti tökkäsi lopetuspiikin.
Näen ikuisesti koirani viimeisen katseen, jolla se pyyti minua."älä anna tuon tehdä minulle pahaa"
Kun armoton loppu tuli ja rakas Tara-tipsuni makasi elottomana pöydällä, lauloin sille samat tutut kentolaulut, jotka lauloin sille joka ilta:
"tuuti,tuuti lasta
tuuti, tuuti pikkarasta
muamo masua liekuttau
muamo masua uinuttau"
ja
"levonhetki nyt lyö
jo joutuvi yö.
pien armaani mun
luku lauleluhun.
siipi enkelin on
suojas voittamaton
senpä turvin sä saat
nähdä untesi maat.
Leikkasin hännästä karvoja muistoksi. laitoin rakkaani kauniiseen asentoon ja laskin sen hellästä keltaiseen muovisäkkiin, jossa Tara lähti tuhkattavaksi.
Tara tulee ensi viikolla kotiin kauniissa valkoisessa,kullatussa keraamisessa uurnassa.
Laatassa lukee: TARA 27..11.1997-09.07.2011.
Meillä oli Taran kanssa sama syntymäpäiväkin. Voi teitä koirattomia.
Huomasin heti lukiessa ketkä ovat koira ihmisiä, ketkä eivät. Eikös tähän osioon voi kirjoitella kuka tahansa sureva. Mekin vietettiin tämä joulu ilman koiraa. Jouduttiin jättämään jäähyväiset 10 vuotiaalle käppänälle 21.12-11. On kuinka itsekästä tahansa, niin joulu ei tunnu nyt miltään ihan tavallinen viikonloppu.
Vointia toisillekin " Ystävän menettäneille"- Suski
Itsekin haluan osallistua keskusteluun. Me jouduimme nukuttamaan kolmetoistavuotiaan kissamme viikko ennen joulua. Joulu on ollut ahdistava ja surusävytteinen. Meillä ei ole lapsia ja kissa oli meille tärkeääkin tärkeämpi. Ikävä on niin suuri. Jokaisen suru on omanlaisensa ja jokainen kokee sen omalla tavallaan.
- 5anni
Olen samaa mieltä, keskustelusta huomaa ketkä ovat eläinrakkaita ihmisiä ja ketkä eivät. Se on vaan meidänkin suvussa ollut aina kirous, että eläimistä tulee välittömästi perheenjäseniä ja niitä rakastetaan koko sydämestä. Sen jälkeen luopuminenkin on vaikeaa. Eläimet ovat täysin viattomia verrattuna ihmisiin. Eläimet eivät voi olla pahoja, ja jos ne tekevät pahoja asioita, se yleensä johtuu omistajista tai jostakin taudista. En voi millään ymmärtää miksi ihmiset vertailevat eläinten tai ihmisten kuolemia. Toissapäivänä meidän rakas lähes 9 vuotias kultainennoutaja nukkui pois, tuskissaan ja kipeänä. Kaikki sairastelu alkoi vasta about 3 päivää ennen tuota, eikä kukaan osannut arvata että joutuisimme rakkaastamme luopumaan.
Meidän koko perhe on ihan hajalla. Äitini ja hänen avomiehensä itkevät päivät pitkät ja itsensä uneen, pikkuveljeni ei suostu puhumaan koko asiasta. Itse kun muutin omilleni n. puoli vuotta sitten, saan yksin surra kotonani. Tuli tänä vuonna todella synkkä vappu.
Ei saa verrata toisten ihmisten surua. Olen menettänyt paljon rakkaita perheenjäseniä koko elämäni 18 vuoden aikana ja nyt menetin 9 vuotta rinnallani olleen ystäväni. Ainoan rehdin ja 100%sti lojaalin ystävän, joka ei ikinä satuttanut tai loukannut ketään. - Faith
Minulla on kokemusta sekä lapsen että koiran kuolemasta, joten voinen jakaa tuntemukseni. Molemmat kuolivat todella äkillisesti muutaman tunnin sisällä sairauskohtauksesta. Koirani kuoli reilu 7 vuotta sitten ja lapseni reilu 5 kuukautta sitten. Kun koirani kuoli, tuntui että maailma mureni. Itkin ja itkin ja ikävöin kuukausia. Kuoleman kokeminen oli hyvin traumaattinen kokemus, vaikka kyse oli eläimestä. Jouduin katsomaan avuttomana koirani kärsimystä eläinlääkärille pääsyä odotellessa. Koira kuoli silmieni edessä autoomme. Silloinen suru tuntui aivan käsittämöttömältä. Mutta mutta en tiennyt, että vielä pahempaa on tulossa. Lapsen kuolema on elämän kamalin asia, koiran kuolema asettuu aivan eri mittasuhteisiin. Minulla on nytkin koira, joka on antanut minulle suuresti voimaa tässä lohduttomassa ikävässä ja surussa. Muita lapsia kun ei ole. Tiedän, että kun tämän koiran aika tulee, niin suru on valtava. Traumaattiset kokemukset vain kumuloituvat. Mutta koira on koira ja ihminen on ihminen. Mummoni sanoi aikoinaan, että miksi itkeä nelijalkaisten perään, kun menee niitä kaksijalkaisiakin. Niinpä, mutta ymmärrän lemmikkejään itkeviä. Olettaisin, että koiran kuolemasta töksäyttänyt tarkoitti vain hyvää eli halusi antaa ymmärtää, että tuntee toisen tuskan. Surija on niin herkällä mielellä, että pienikin asia voi saada suuret mittasuhteet. Ymmärrettävää, koska niin on käynyt itsellekin. Nyt jotenkin kaikki ennen rieponeet asiat ovat menettäneet merkityksensä, mitä sitä stressiä ottamaan kaikesta mitättömästä. Elämä on kuitenkin niin ainutkertaista ja sen voi menettää nopeasti. Voimaa kaikille läheistensä menettäneille, etenkin äideille ja isille
- Carnival112
Tämä on tätä nykyaikaa, eläintä verrataan ihmiseen. Syön lihaa eli takiani teurastetaan satoja eläimiä elinaikanani joten en käytä siihen kuin euroja eli rahaa. Suruuni syön. Riittänee teille. En voi verrata tyttäreni, äitini, isäni, enoni, setäni kuolemaa tai edes kuvittele rinnastavani niitä eläimen kuolemaan .
- MariaCelcius
Niinpä niin, ihminen "viisaudessaan" on asettunut muun eläinkunnan yläpuolelle...
Mikään muu eläin kuin ihminen ei aiheuta tarpeetonta kärsimystä muille. Kyllä minulle lemmikkini kuolema on yhtä merkityksellinen kuin ihmisen kuolema. Yksikään eläin ei tahallaan vahingoita muita, kuten ihminen. Siksi ihmisen kuolema on hyvä, yksi julmuri vähemmän tässä maailmassa kiusaamassa viattomia. Ajatelkaa vaikka tätä viime päivien tapausta, kun 8-vuotias tyttö tapettiin kotonaan, kuinka moni eläin tappaisi oman jälkeläisensä ja vielä kiduttaisi sitä ennen sitä?Kuka meistä voi olla ylpeä siitä, että on ns. luomakunnan kruunu? - jk
Vai iiin
- Paljon menettänyt
Ihan sama kenet tai minkä menettää, faktaa on " Mitä enemmän olet menettämääsi rakastanut, sen enemmän suret ja kaipaat"
- Anonyymi
En ole koskaan tuntenut niin pahaa kipua kun menetin parhaanystävän Pepi koiran. Olen nyt 12 vuotias ja koirani oli 14 kun kuoli
- Anonyymi
Minun Koksi kuoli 1976, olin silloin samoin 12 v. Ikävä on vieläkin.
Käy sivulla, sytytä kynttilä. Ja sytytä kynttilä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod202223Nainen, sellaista tässä ajattelin
Minulla on olo, että täällä on edelleen joku, jolla on jotain käsiteltävää. Hän ei ole päässyt lähtemään vielä vaan jost2281704Seiska: Anne Kukkohovi myy pikkuhousujaan ja antaa penisarvioita
Melko hupaisaa: https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ex-huippumalli-anne-kukkohovin-amerikan-valloitus-vastatuulessa-myy3021207- 65939
Kulujen jako parisuhteessa
Hei, miten teillä jaetaan kulut parisuhteessa? Työttömyyttä ja opiskelua tulee omalla kohdalla jatkumaan vielä jonkin ai53905- 39834
Missä olit kun tajusit, että teistä tulee joskus pari?
Kuvaile sitä paikkaa, hetkeä ja tilannetta.53815J miehelle viesti menneisyydestä
On jo useampi vuosi, kun ollaan oltu näköyhteydessä. Jäi tyhjä olo, koska rakastin. En tietenkään sitä kertonut. Mutta e31706Valitse, kenen kanssa seurustelet
Seura turmelee, ja huono seura turmelee täysin. Vähän niin kuin valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee kokonaan273663Paikat tapeltu
Ei mennyt ihan persujen toiveiden mukaan Ei kait nyt 20 ääntä ja arpajais voitolla voi olla Ähtärin kaupungin puheenjoh33642