Olen värkännyt kuvankäsittelyn parissa toistakymmentä vuotta, mutta aina ihmetyttää yksi asia jota en vieläkään ymmärrä.
Miksi yhtä samaresoluutioista kuvaa voi "ylisuurentaa" kaksi - kolmikinkertaiseksi ja toista ei (pikselöityy)?
Olisko joku viisaampi
13
461
Vastaukset
- shoppinglist
Siis tuossa kysymyksessäni tarkoitin kahta myös tiedostokooltaan lähes samankaltaista kuvaa.
- Mitään mistään tiedä
Olisiko niin, että toinen kuva on jossain vaiheessa pakattu tiuhemmin tai huonommalla menetelmällä, mikä on pilannut sen laatua?
- shoppinglist
Mitään mistään tiedä kirjoitti:
Olisiko niin, että toinen kuva on jossain vaiheessa pakattu tiuhemmin tai huonommalla menetelmällä, mikä on pilannut sen laatua?
En tiedä kun saan kuvat eri tahoilta. Olen kyllä yrittänyt viestittää että kuva pitäisi tallentaa suurimmalla mahdollisella. Mutta saan kuvia myöskin "suoraan" kamerasta.
- _haukotus.
Kuva on just sen kokoinen kuin se on. Siis pikseli on pikseli, vaikka voissa paistais. Minkään kuvan suurentaminen ei ole periaatteessa mahdollista. Ihan kaikki suurentaminen on ylisuurentamista. Kuvassa on täsmälleen sen verran informaatiota kuin siinä on. Suurentaessa vain koitetetaan eri menetelillä keksiä täytettä tyhjien pikseleitten paikalle.
Taitaa olla niin, että sinulla on kansiossa kaksi kuvaa, sama tiedostokoko. Toinen raakakoossa ja toinen pakattu häviöllisellä pakkauksella, vaikkapa jpeg. Noh, kuvien fyysisissä mitoissa on hurja ero. Pakattu kuva voi fyysisessä koossa olla kymmenkertainen, kuin pakkaamaton. Jos kummankin tekee samaan fyysiseen kokoon , pakattuun se ei vaikuta välttämättä paljon mitään, mutta pakkaamaton menee ihan hirveäksi mössöksi.- shoppinglist
Niinhän mäkin olen luullut. Koko on koko. Mutta kun ei oo.
Mutta voisiko pakkaussuhde todellakin vaikuttaa niin paljon? Esim. Lehtikuva lähettää medialle kuvaa joka meidän käyttämällä resoluutiolla saadaan noin 20 senttiä leveäksi (vvakakuva), mutta olen cropannut sen jopa 34 senttiseksi, kuvan siitä paljonkaan kärsimättä.
Tietysti, jos Photoshopin (CS3) kone on niin fiksu että osaa tehdä sen hyvin, mutta miksi se ei ymmärrä tehdä sitä kaikille kuville.
Tietysti olemattomasta ei saa olevaa, vaikka mitä tekis.
Ja miten saan selville pakkaussuhteen, muutoin kuin tallentamalla kuvan (jolloin oletan että ehdotettu talennussuhde on se millä se en tallennettu) ja tallentamalla suuremmalla tallennussuhteella. - shoppinglist
shoppinglist kirjoitti:
Niinhän mäkin olen luullut. Koko on koko. Mutta kun ei oo.
Mutta voisiko pakkaussuhde todellakin vaikuttaa niin paljon? Esim. Lehtikuva lähettää medialle kuvaa joka meidän käyttämällä resoluutiolla saadaan noin 20 senttiä leveäksi (vvakakuva), mutta olen cropannut sen jopa 34 senttiseksi, kuvan siitä paljonkaan kärsimättä.
Tietysti, jos Photoshopin (CS3) kone on niin fiksu että osaa tehdä sen hyvin, mutta miksi se ei ymmärrä tehdä sitä kaikille kuville.
Tietysti olemattomasta ei saa olevaa, vaikka mitä tekis.
Ja miten saan selville pakkaussuhteen, muutoin kuin tallentamalla kuvan (jolloin oletan että ehdotettu talennussuhde on se millä se en tallennettu) ja tallentamalla suuremmalla tallennussuhteella.Ennenmuinoin painoon kelpasivat vain tiffit, nykyään menee häviölliset jpgit.
- Jaska Perusjaska
shoppinglist kirjoitti:
Niinhän mäkin olen luullut. Koko on koko. Mutta kun ei oo.
Mutta voisiko pakkaussuhde todellakin vaikuttaa niin paljon? Esim. Lehtikuva lähettää medialle kuvaa joka meidän käyttämällä resoluutiolla saadaan noin 20 senttiä leveäksi (vvakakuva), mutta olen cropannut sen jopa 34 senttiseksi, kuvan siitä paljonkaan kärsimättä.
Tietysti, jos Photoshopin (CS3) kone on niin fiksu että osaa tehdä sen hyvin, mutta miksi se ei ymmärrä tehdä sitä kaikille kuville.
Tietysti olemattomasta ei saa olevaa, vaikka mitä tekis.
Ja miten saan selville pakkaussuhteen, muutoin kuin tallentamalla kuvan (jolloin oletan että ehdotettu talennussuhde on se millä se en tallennettu) ja tallentamalla suuremmalla tallennussuhteella.Photoshop käyttää suurentamiseen jonkinnäköistä algoritmia. Algoritmi toimii tietyllä tavalla ja tietty tapa toimii paremmin joillakin kuvilla ja huonommin toisilla.
Käytännön kokemuksella sanoisin, että mitä laadukkaampi kuva, sitä paremmin se kestää suurentamista. Laadulla tarkoitan tässä tapauksessa mm. kohinan vähyyttä, objektiivin piirtokykyä jne. Tasaiset väripinnat kärsivät vähemmän suurennettaessa kuin monimutkaiset. Suuri kohinan määrä taas aiheuttaa sen, että tasaisia väripintoja ei ole. Myös terävät ääriviivat tuntuvat kestävän paremmin suurentamista kuin hieman pehmeämmät.
On toki myös niin, että suuret kuvat kestävät suurentamista enemmän kuin pienet kuvat. Eli korkearesoluutioisesta kuvasta voi helposti tehdä jopa kaksi kertaa suuremman, mutta pienissä kuvissa suurentaminen aiheuttaa pikselöitymistä heti.
Pakkaaminen ei välttämättä vaikuta siihen kuinka paljon suurentamista kuva kestää. Mutta suuri pakkaussuhde tahtoo aiheuttaa em. ongelmia, eli väripintoihin ja ääriviivoihin tulee pakkausartefakteja = kuva ei kestä suurentamista. - uy goyg o huyh
shoppinglist kirjoitti:
Ennenmuinoin painoon kelpasivat vain tiffit, nykyään menee häviölliset jpgit.
tai alkuunsa huippu digikameroissa oli miljoona pikseliä. Nyt 18 miljoonaa. Kuvassa olevassa informaatiomäärässä on ainakin mun käsittääkseni jonkin verran eroa. Ennen ei ollut mitään infoa, mitä olisi kestänyt hukata, ilman että kuvasta ei enää saanut mitään selkoa. Nyt infoa on niin paljon, että joissain tapauksissa voi pakata älyttömästi, ilman että kuvasta huomaa mitään laadun heikkenemistä lopputuotteessa.
Sanomalehden pikkukuvaksi käy melkein mikä tahansa, nollan taidejulisteeksi ei.
Teeppä nyt jostain kuvasta kaks jpekkiä. Eka niin pienellä pakkauksella kuin mahdollista ja toinen niin suurella pakkauksella kuin mahdollista. Avaa molemmat kuvat ja zoomaa kummatkin niis isoksi ruudulla, kuin fotarista lähtee. Ja kato niitä kuvia.
Koko juttu on perin simppeli. Vain vähän matematiikkaa, enemmän asian sisäistämistä. Jos mulla on joku rawwi. OK, A4 aikakausilehteen ja banneri weppisaitille. Ne on kuule kaks aivan eri asiaa. Kumpaakaan ei voi käyttää toisensa tilalla. Olkoonki jpekkejä molemmat. Mutta isosta ja hyvästä tiedostosta voi tehdä ne molemmat. - shoppinglist
uy goyg o huyh kirjoitti:
tai alkuunsa huippu digikameroissa oli miljoona pikseliä. Nyt 18 miljoonaa. Kuvassa olevassa informaatiomäärässä on ainakin mun käsittääkseni jonkin verran eroa. Ennen ei ollut mitään infoa, mitä olisi kestänyt hukata, ilman että kuvasta ei enää saanut mitään selkoa. Nyt infoa on niin paljon, että joissain tapauksissa voi pakata älyttömästi, ilman että kuvasta huomaa mitään laadun heikkenemistä lopputuotteessa.
Sanomalehden pikkukuvaksi käy melkein mikä tahansa, nollan taidejulisteeksi ei.
Teeppä nyt jostain kuvasta kaks jpekkiä. Eka niin pienellä pakkauksella kuin mahdollista ja toinen niin suurella pakkauksella kuin mahdollista. Avaa molemmat kuvat ja zoomaa kummatkin niis isoksi ruudulla, kuin fotarista lähtee. Ja kato niitä kuvia.
Koko juttu on perin simppeli. Vain vähän matematiikkaa, enemmän asian sisäistämistä. Jos mulla on joku rawwi. OK, A4 aikakausilehteen ja banneri weppisaitille. Ne on kuule kaks aivan eri asiaa. Kumpaakaan ei voi käyttää toisensa tilalla. Olkoonki jpekkejä molemmat. Mutta isosta ja hyvästä tiedostosta voi tehdä ne molemmat.kiitos ja tarttee kokeilla kunhan sairaslomaltani pääsen töihin.
Niin se vain aika muuttuu, kun vielä 10v sitten, ps-5 aikoihin, kaikki ps-kouluttajat yms olivat sitä mieltä että suurentaa ei saisi kuin 30% - eikä mielellään myöskään pienentää, todellisuudessa huomattiin että kuvasta riippuen voi hyvinkin paljon suurennella. - shoppinglist
Jaska Perusjaska kirjoitti:
Photoshop käyttää suurentamiseen jonkinnäköistä algoritmia. Algoritmi toimii tietyllä tavalla ja tietty tapa toimii paremmin joillakin kuvilla ja huonommin toisilla.
Käytännön kokemuksella sanoisin, että mitä laadukkaampi kuva, sitä paremmin se kestää suurentamista. Laadulla tarkoitan tässä tapauksessa mm. kohinan vähyyttä, objektiivin piirtokykyä jne. Tasaiset väripinnat kärsivät vähemmän suurennettaessa kuin monimutkaiset. Suuri kohinan määrä taas aiheuttaa sen, että tasaisia väripintoja ei ole. Myös terävät ääriviivat tuntuvat kestävän paremmin suurentamista kuin hieman pehmeämmät.
On toki myös niin, että suuret kuvat kestävät suurentamista enemmän kuin pienet kuvat. Eli korkearesoluutioisesta kuvasta voi helposti tehdä jopa kaksi kertaa suuremman, mutta pienissä kuvissa suurentaminen aiheuttaa pikselöitymistä heti.
Pakkaaminen ei välttämättä vaikuta siihen kuinka paljon suurentamista kuva kestää. Mutta suuri pakkaussuhde tahtoo aiheuttaa em. ongelmia, eli väripintoihin ja ääriviivoihin tulee pakkausartefakteja = kuva ei kestä suurentamista.meidän toimittajat olemaan näppylöimättä niitä kuviaan, nyt kun siirtonopeudetkin kyliltä ovat sitä luokkaa, ettei kenenkään tarvi enää lähettää 1kuva/10 min.
Mutta edelleenkin yhdellä on kameran asetuksissa 96 ppi, vaikka asiasta on keskusteltu usein :(
- xfgxfhnxfhm
Ota Inkscape kauniiseen käteen ja ala vedellä viivoja..
SVG:tä vois skaalata ja suurentaa miten tahtoo, koska vector grafiikka ei "pikselöidy"- juutuuu
Vähän sama kun alkaisit neuvomaan miten twitteriä käytetään. Aivan asian vierestä.
- shoppinglist
juutuuu kirjoitti:
Vähän sama kun alkaisit neuvomaan miten twitteriä käytetään. Aivan asian vierestä.
niin meni :)
Voi olla että svg on hyvä raapustusohjelma, mutta niin on kuulemma uusin paintkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400