Aihe

Ero, vihdoin viimein

väsähtänyt

Tyttöystävälläni lienee maaninen vaihe alkanut. Täysin mun tunteista piittaamatta se juoksee räkälöissä useita kertoja viikossa ja yöpyy muka "kaveripohjalta" milloin minkäkin miehen luona. On pettänyt niin exäänsä kuin minuakin, eikä silti ymmärrä miksi en voi luottaa! Eilen taas "treffeille" lähtiessään se mainitsi rakastavansa mua, mutta kuulemma sillä on niin vähän kavereita että pakko mennä vaikka eron uhalla tai tulee hulluksi. Ei tullut taaskaan yöksi kotiin... Mun osaltani tää oli nyt tässä. Kolme ja puoli vuotta ollaan oltu yhdessä.

Miten paljon asiaa pitäisi ymmärtää sairauden näkökulmasta, vai pitäisikö? Outoa elää ihmisen kanssa joka saa jatkuvasti ihme raivopuuskia, syyttelee milloin mistäkin oudosta, ja yöpyy muiden miesten luona. Itsellänikin on kaksisuuntainen diagnoosi, mutta jotenkin osaan pitää tietyistä periaatteista kiinni maanisenakin. Ikinä en ole pettänyt.

Sääli että tässä kävi näin. Rakastan sitä naista yli kaiken, mutta mä en vaan enää jaksa. Voi olla että ne miehet todella on vain kavereita, mutta tulisi jumalauta edes yöksi kotiin! Ei nimittäin ymmärrä yhtään miksi en voi luottaa... Jos on vähintään suudellut vähintään viittä eri miestä viimeisen kahden vuoden aikana, viettänyt öitä ainakin kymmenen eri miehen luona... niin miten voisin luottaa? Kerran olen jo patistanut sukupuolitautitesteihin, enää en sille linjalle lähde kun meteli oli ihan omaa luokkaansa jo silloin. En uskalla harrastaa seksiä tyttöystäväni kanssa enää, pelkään saavani jonku taudin. Pelkään myös sitä että tyttöystäväni tulee raskaaksi vaikka olemme lapsista haaveilleet, olisi nimittäin kiva olla 100% varma että olen lapsen isä. Ja toinen vielä loukkaantuu moisesta, kaikien jälkeen!

Tuhoaako maaninen vaihe aivosoluja, vai mistä johtuu moinen aivottomuus?

Noh, väliäkö tuolla enää. En voi missään olosuhteissa kuvitella noin käyttäytyvää naista mahdollisesti tulevien lasteni äidiksi. Pelkkä miesten huomiota janoava kapakan ruusu se on nykyisin. Luulee vieläpä saavutukseksi sen kun miehet kuolaa perään... Kuppilat on niin täynnä epätoivoisia häviäjiä että tottakai niin kauniin naisen perässä ollaan jonoksi asti!

Tiukka paikka kun itelläni on masennusvaihe... itsetuhoiset ajatukset kummittelevat mielessä jatkuvasti.

Ei tätä jaksa.

21

1636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..

      Huora se on, SORRY!

    • sdfrhkiulöopäå

      Tarinasi kuulostaa erittäin tutulta. Itsekin olen seurustellut biponaisen kanssa ja hän sekoili maniassa juuri samalla tavalla. Käräytin hänet pettämisestäkin ja katkeraan loppuun asti hän valehteli minulle suut ja silmät täyteen. Ja väitti kaiken jälkeen vielä rakastavansa. Olin itsekin joutumassa hulluuden ja itsetuhon partaalle hänen kanssaan. Eihän sairaalle ihmiselle oikein vihainenkaan voi olla, mutta luottamus meni täysin ja suhdetta olisi ollut mahdoton jatkaa. Kannattaa miettiä hyvin tarkoin, jos harkitsee suhdetta 2-suuntaisen kanssa. Siinä voi omakin mielenterveys joutua lujille. Se tauti on elinikäinen seuralainen ja lääkityksestä huolimatta ei ikinä voi olla varma siitä etteikö tauti tule uudestaan päälle.

      • väsähtänyt2

        Juuri tuo tekeekin asiasta niin vaikeaa, diagnoosi. Sairasta pitäisi ymmärtää... Ihana ihminen se on kun sille päälle sattuu, mutta nyt lähti mopo käsistä ja pahasti. Olisi ehkä helpompaa jos kyseessä olisi ns. "terve" ihminen, voisi yrittää luottaa siihen että aikuistuu (kirosana tosin tuokin) ajan mittaan. Mutta tää bipodiagnoosi varmistanee sen että jatkoa seuraa. Entä jos meillä on silloin lapsia, mitä ne joutuu käymään läpi? Onko kämppä täynnä vieraita miehiä kun en ole paikalla? Jatkuvatko oudot syytökset... eilen olin kuulemma kirjautunu sen facebook-profiiliin vaikken ollut koko päivänä edes kotona! Ärsyttävää se sen 100% varmuus kun se saa jotain tuollaista päähänsä, aivan sama mitä sanoo niin Hän tietää kyllä. Mies valehtelee... tyypillinen mies. Voi kunpa tyttöystäväni olisi edes tyypillinen nainen!

        Täytynee luoda profiili kun näköjään en voi jatkaa samalla nimimerkillä. Ketjun aloittaja kuitenkin olen.


      • ed.vastaaja
        väsähtänyt2 kirjoitti:

        Juuri tuo tekeekin asiasta niin vaikeaa, diagnoosi. Sairasta pitäisi ymmärtää... Ihana ihminen se on kun sille päälle sattuu, mutta nyt lähti mopo käsistä ja pahasti. Olisi ehkä helpompaa jos kyseessä olisi ns. "terve" ihminen, voisi yrittää luottaa siihen että aikuistuu (kirosana tosin tuokin) ajan mittaan. Mutta tää bipodiagnoosi varmistanee sen että jatkoa seuraa. Entä jos meillä on silloin lapsia, mitä ne joutuu käymään läpi? Onko kämppä täynnä vieraita miehiä kun en ole paikalla? Jatkuvatko oudot syytökset... eilen olin kuulemma kirjautunu sen facebook-profiiliin vaikken ollut koko päivänä edes kotona! Ärsyttävää se sen 100% varmuus kun se saa jotain tuollaista päähänsä, aivan sama mitä sanoo niin Hän tietää kyllä. Mies valehtelee... tyypillinen mies. Voi kunpa tyttöystäväni olisi edes tyypillinen nainen!

        Täytynee luoda profiili kun näköjään en voi jatkaa samalla nimimerkillä. Ketjun aloittaja kuitenkin olen.

        Kyllähän jotkut bipot elävät pitkänkin loppuelämän ilman minkäänlaisia oireita, mutta koskaan ei voi tietää ja perheen perustaminenkin on melkoinen riski. Eikä taida teidänkään taloudessa enää keskinäinen luottamus olla kovin hyvä? Ja sehän on yksi hyvän parisuhteen tärkeimmistä jutuista. Nuo on erittäin rankkoja asioita, tiedän kokemuksesta. Siinä tuntee turhautumista, epätoivoa ja voimatonta raivoa. Se on nyt sinun tyttöystäväsi mania ja seksuaalivietti, joka määrää tahdin ja sinun on turha yrittää puhua järkeä. Tietenkin sitten jos hänen katsotaan selvästi olevan vaaraksi itselle tai muille (psykoottinen) niin voit yrittää hommata hänet tahdonvastaiseen hoitoon. Sinnekin kyllä on nykyään lujassa päästä.


    • sdasdadsada233

      Voimia sulle. Sun tekstiä lukiessani tuntui kuin olisin lukenut omaa tarinaani. Mulla oli mitä ihanin nainen, kaikki oli täydellistä kunnes iski tuo"juoksuaika". Touhunnut selkäni takana ties mitä ja esittänyt samalla minulle niin viatonta kuin vaan mahdollista. Meidän erosta on nyt n. kuukausi ja vasta tänään sain tietää missä me mentiin. En ole varsinaisesti vihainen tälle naiselle mutta järkyttävän kova ikävä katosi samantien kun sain tietää mistä tämä ero johtui. Seurustelun viimeiset 3kk oli todella rankkaa aikaa ja minusta tuli lähes sairaalloisen mustasukkainen, aloin pelätä oman mielenterveyteni puolesta ensi kertaa elämässäni. Miten vapauttava ja huojentunut olo nyt kun tiedän etten rakennellu itse mielessäni mitä hurjempia pettämis teorioita sun muuta. Rankkaa oli mutta nyt alkaa taas elämä toimimaan ja oma mieli toimimaan niin kuin se joskus ennen tätä naista toimi. Pysykää kaukana näitä bipoista...

      • Valencia I

        bipoista lukee, sitä selkeämmäksi muodostuu kuva emotionaalisesti itsekkäistä pommivarmoista syöjättäristä, syövereistä, jotka imaisevat kaiken itselleen antamatta sen kummemmin toiselle ihmiselle yhtään mitään. Lojaalisuus lienee sana, empatia täysin vajavaista. Katumuskin on vain osa esittämistä, valheellista ja infantiilia peliä. Eikö lääkitys sitten loppujen lopuksi - terapian lisäksi - pure?


      • depressionist
        Valencia I kirjoitti:

        bipoista lukee, sitä selkeämmäksi muodostuu kuva emotionaalisesti itsekkäistä pommivarmoista syöjättäristä, syövereistä, jotka imaisevat kaiken itselleen antamatta sen kummemmin toiselle ihmiselle yhtään mitään. Lojaalisuus lienee sana, empatia täysin vajavaista. Katumuskin on vain osa esittämistä, valheellista ja infantiilia peliä. Eikö lääkitys sitten loppujen lopuksi - terapian lisäksi - pure?

        Kiitoksia kaikille vastauksista. Kello on jo sata mutta uni ei vain tule silmään, muija jo toista yötä putkeen ties missä ja kenen kanssa lienee. En ole varmaan ikinä tuntenu itteäni näin yksinäiseksi. Tämä yö on tosin siinä mielessä poikkeus, että nyt ollaan pontevin sanankääntein erottu. Jäi vähän sellainen fiilis että "ok, erotaan... lähden hakemaan siideriä ja meen bailaamaan. Pärjäätkö varmasti? Laita viesti jos on joku hätänä. Nyt on vähän kiire. Moikka!".

        Noh, turha tässä enää on kitistä kun kuitenkin haluan erota, mutta vielä on tunteita pelissä sen verran että mä tukehdun tähän mustasukkaisuuden ja riittämättömyyden tunteeseen! Tyttöystävälläkin oli ainakin vielä pari viikkoa sitten kovasti tunteita ja tahtoa yhteiselle tulevaisuudelle, mutta muutama yö ties missä muutti koko ihmisen. Ulkoisesti sama muija, mutta silmissä kylmä ontto katse. Tuntuu kuin en olisi yhtään mitään, ja kaikki muut miehet on ihkun ihkuja! Räkälän alkoholistihäviäjiä ne on, lähipubista. Samat pöhöttyneet naamat kuin aina ennenkin. Loistava itsetunnon kohennus meikäläiselle!

        Väittää tosin että kavereita vain ovat... aiempien pettämisten perusteella olisin maailman yksinkertaisin ihminen jos sen uskoisin, nimittäin jo neljäs yö poissa kotoa viikon sisällä.

        Kunpa aika parantaisi tän tuskan, ja mahdollisimman pian. Mulla on niin paha olo nyt että kohta varmaan katkeaa verisuoni päästä! Ei tosin olisi paha juttu sekään... sillähän tästä pääsis. Lähes neljän vuoden suhde tosta vaan... *poks*


      • Valencia I
        depressionist kirjoitti:

        Kiitoksia kaikille vastauksista. Kello on jo sata mutta uni ei vain tule silmään, muija jo toista yötä putkeen ties missä ja kenen kanssa lienee. En ole varmaan ikinä tuntenu itteäni näin yksinäiseksi. Tämä yö on tosin siinä mielessä poikkeus, että nyt ollaan pontevin sanankääntein erottu. Jäi vähän sellainen fiilis että "ok, erotaan... lähden hakemaan siideriä ja meen bailaamaan. Pärjäätkö varmasti? Laita viesti jos on joku hätänä. Nyt on vähän kiire. Moikka!".

        Noh, turha tässä enää on kitistä kun kuitenkin haluan erota, mutta vielä on tunteita pelissä sen verran että mä tukehdun tähän mustasukkaisuuden ja riittämättömyyden tunteeseen! Tyttöystävälläkin oli ainakin vielä pari viikkoa sitten kovasti tunteita ja tahtoa yhteiselle tulevaisuudelle, mutta muutama yö ties missä muutti koko ihmisen. Ulkoisesti sama muija, mutta silmissä kylmä ontto katse. Tuntuu kuin en olisi yhtään mitään, ja kaikki muut miehet on ihkun ihkuja! Räkälän alkoholistihäviäjiä ne on, lähipubista. Samat pöhöttyneet naamat kuin aina ennenkin. Loistava itsetunnon kohennus meikäläiselle!

        Väittää tosin että kavereita vain ovat... aiempien pettämisten perusteella olisin maailman yksinkertaisin ihminen jos sen uskoisin, nimittäin jo neljäs yö poissa kotoa viikon sisällä.

        Kunpa aika parantaisi tän tuskan, ja mahdollisimman pian. Mulla on niin paha olo nyt että kohta varmaan katkeaa verisuoni päästä! Ei tosin olisi paha juttu sekään... sillähän tästä pääsis. Lähes neljän vuoden suhde tosta vaan... *poks*

        sun on vaikea nähdä, miten arvoton ja tunnoton ihminen on kyseessä. Yksi ja sama mikä siihen on syynä, sairauden aiheuttama moraalittomuus tai kykenemättömyys empatiaan. Lojaaliuden puute on selvä. Kyseinen nainen on turruttanut itsensä, menettänyt merkityksensä maailmalle.

        Sinun on sen sijaan jatkettava. Elämässä ei voi jäädä tuhoutuvien joukkoon, koska se ei johda mihinkään. Paha olo valitettavasti säilyy, mutta sinun on tajuttava, että kyseinen ihminen ei kykene arvioimaan sinua. Et ole itse arvoton. Hän on.

        Elämä on riskien ottamista. Yritit luottaa bipoon, tässä on tulossa. Joskus niin vaan käy. Eikä siinä edes aina tarvita bipoa.

        Voimia!

        Sinun on suunnattava voimasi muualle. Unohda hänet. Näe muu maailma. Ehkä sinuna lähtisin matkalle. Minun kohdallani se on aina auttanut. Joskus muiden ihmisten kurjuuden näkeminen helpottaa omaa surkeaa oloa. Mitoita asiat. Näe uudet mahdollisuudet. Siinä se.


      • gerberalis
        depressionist kirjoitti:

        Kiitoksia kaikille vastauksista. Kello on jo sata mutta uni ei vain tule silmään, muija jo toista yötä putkeen ties missä ja kenen kanssa lienee. En ole varmaan ikinä tuntenu itteäni näin yksinäiseksi. Tämä yö on tosin siinä mielessä poikkeus, että nyt ollaan pontevin sanankääntein erottu. Jäi vähän sellainen fiilis että "ok, erotaan... lähden hakemaan siideriä ja meen bailaamaan. Pärjäätkö varmasti? Laita viesti jos on joku hätänä. Nyt on vähän kiire. Moikka!".

        Noh, turha tässä enää on kitistä kun kuitenkin haluan erota, mutta vielä on tunteita pelissä sen verran että mä tukehdun tähän mustasukkaisuuden ja riittämättömyyden tunteeseen! Tyttöystävälläkin oli ainakin vielä pari viikkoa sitten kovasti tunteita ja tahtoa yhteiselle tulevaisuudelle, mutta muutama yö ties missä muutti koko ihmisen. Ulkoisesti sama muija, mutta silmissä kylmä ontto katse. Tuntuu kuin en olisi yhtään mitään, ja kaikki muut miehet on ihkun ihkuja! Räkälän alkoholistihäviäjiä ne on, lähipubista. Samat pöhöttyneet naamat kuin aina ennenkin. Loistava itsetunnon kohennus meikäläiselle!

        Väittää tosin että kavereita vain ovat... aiempien pettämisten perusteella olisin maailman yksinkertaisin ihminen jos sen uskoisin, nimittäin jo neljäs yö poissa kotoa viikon sisällä.

        Kunpa aika parantaisi tän tuskan, ja mahdollisimman pian. Mulla on niin paha olo nyt että kohta varmaan katkeaa verisuoni päästä! Ei tosin olisi paha juttu sekään... sillähän tästä pääsis. Lähes neljän vuoden suhde tosta vaan... *poks*

        Tuttuja tunteita mulle. Menetin oman biponi viime vuonna pubeille ja epämääräisille kaveruussuhteille.
        Oltiin yhdessä 8,5v, kihloissa ja aikomus oli muuttaa jonain päivänä yhteen, mutta viimeiset 3-4v olivat niin epävakaita hänen taholtaan ettei suhde enää perustunut luottamukseen ym. tavallisiin arvoihin vaan elimme hänen oikkujensa tahdissa...
        Aloin seurustelemaan mitä ihanimman naisen kanssa enkä olisi voinut kuvitellakaan, että hän muuttuu noin radikaalisti huonoon suuntaan. Ensin tuli masennus, sitten juominen pahaan oloon? ja sitten masennuslääkkeet "puhkaisivat" bipon kukkaan ja reilu vuosi sitten hänen psykiatrinsa antoi bipo diagnoosin ja lääkkeet vaihdettiin, mutta rauhallista aikaa kesti vain n.3kk, kun hän oli raitis ja totutteli uusiin lääkkeisiin. Sitten häneen iski viinanhimo ja sen mukana hän löysi toisen kumppanin baarista, joka oli ymmärtäväinen hänen tarpeilleen eikä arvostellut hänen huonoa käytöstään eli jakoi sairaan mielen maailman ja elävät nyt sitten sitä ihanaa kosteaa elämää ilman huolta huomisesta...


      • Federal
        gerberalis kirjoitti:

        Tuttuja tunteita mulle. Menetin oman biponi viime vuonna pubeille ja epämääräisille kaveruussuhteille.
        Oltiin yhdessä 8,5v, kihloissa ja aikomus oli muuttaa jonain päivänä yhteen, mutta viimeiset 3-4v olivat niin epävakaita hänen taholtaan ettei suhde enää perustunut luottamukseen ym. tavallisiin arvoihin vaan elimme hänen oikkujensa tahdissa...
        Aloin seurustelemaan mitä ihanimman naisen kanssa enkä olisi voinut kuvitellakaan, että hän muuttuu noin radikaalisti huonoon suuntaan. Ensin tuli masennus, sitten juominen pahaan oloon? ja sitten masennuslääkkeet "puhkaisivat" bipon kukkaan ja reilu vuosi sitten hänen psykiatrinsa antoi bipo diagnoosin ja lääkkeet vaihdettiin, mutta rauhallista aikaa kesti vain n.3kk, kun hän oli raitis ja totutteli uusiin lääkkeisiin. Sitten häneen iski viinanhimo ja sen mukana hän löysi toisen kumppanin baarista, joka oli ymmärtäväinen hänen tarpeilleen eikä arvostellut hänen huonoa käytöstään eli jakoi sairaan mielen maailman ja elävät nyt sitten sitä ihanaa kosteaa elämää ilman huolta huomisesta...

        eivät siis kykene luottamussuhteisiin, vaan pettävät minkä kerkiävät? Kivoja ihmisiä.


      • sadfetgrjk
        Federal kirjoitti:

        eivät siis kykene luottamussuhteisiin, vaan pettävät minkä kerkiävät? Kivoja ihmisiä.

        Ei ihan kaikki välttämättä muutu mahdottomiksi, mutta riski siihen on suuri, ennemmin tai myöhemmin. Ja se sairaushan periytyy melko voimakkaasti. Kannattaa siis miettiä sitä lapsentekoakin tarkkaan. Ainakin minun kokemukset oli sen verta rankkoja, että tästä eteenpäin juoksen kirkuen pakoon, jos joku uusi naistuttavuus paljastaa olevansa maanisdepressiivinen. Jää niitä naisia jäljelle vaikka bipot jättääkin kylmästi pois laskuista. Oikeastaan jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus olisi olla pariutumatta sellaisen kanssa, jonka tietää kantavan bipogeenejä. Minun exälläni (onneksi) kyllä onkin sellainen syndrooma, ettei se välttämättä lapsia saa, vaikka haluaisikin.


      • depressionist
        sadfetgrjk kirjoitti:

        Ei ihan kaikki välttämättä muutu mahdottomiksi, mutta riski siihen on suuri, ennemmin tai myöhemmin. Ja se sairaushan periytyy melko voimakkaasti. Kannattaa siis miettiä sitä lapsentekoakin tarkkaan. Ainakin minun kokemukset oli sen verta rankkoja, että tästä eteenpäin juoksen kirkuen pakoon, jos joku uusi naistuttavuus paljastaa olevansa maanisdepressiivinen. Jää niitä naisia jäljelle vaikka bipot jättääkin kylmästi pois laskuista. Oikeastaan jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus olisi olla pariutumatta sellaisen kanssa, jonka tietää kantavan bipogeenejä. Minun exälläni (onneksi) kyllä onkin sellainen syndrooma, ettei se välttämättä lapsia saa, vaikka haluaisikin.

        Jotenkin nolottaa jotkin asiat mitä olen hänestä täällä kirjoittanut. Sen tuskaisen kuoren alla on ihana ihminen, joka ei nyt vain jaksa piitata mistään, ei edes itsestään. Syynä on selkeästi vain pako parisuhteesta ja todellisuudesta, eikä mikään himo muita miehiä kohtaan. Tyttö kaipaa muitakin ihmiskontakteja, ollaan oltu hieman erakkoja eikä kavereita juurikaan ole.

        Kaikesta huolimatta ero on väistämätön. Muija tuli aamulla kymmenen aikaan kotiin ja istui tietokoneella siideriä juoden. Ilme ei ollut edes melkein onnellinen, ei se räkälän porukka ole mitään tyhjiötä täyttänyt. Yritän tehdä eron mahdollisimman helpoksi, ja autan minkä kykenen. Sen jälkeen yritän saada oman elämäni järjestykseen.

        Älkää tuomitko kaikkia bipoja alimpaan helvettiin. Sairaus on selkeästi niin vakava ettei se ole ihmisen oma persoona joka koheltaa, vaan ne raukat ovat sairautensa ohjaamia. Vaikka eivät välttämättä parisuhteeseen kykene, niin eivät ne silti pahoja ihmisiä ole. Tänään näin exän silmissä pienen vilauksen siitä ihanasta tytöstä johon aikanaan rakastuin, ja hallitsevana olotilana oli selkeästi syvä epätoivo. En halua vihata häntä, ja pidän peukkuja että saa vielä joskus elämänsä järjestykseen. Se pieni vilahdus siitä ihmisestä mikä hän oikeasti on, toimii myös toivon kipinänä. Toivottavasti sairauden verho ei hautaa hyvää ihmistä kokonaan, vaan se toivon kipinä syttyisi vielä jonakin päivänä uuteen liekkiin.

        Kaikella kunnioituksella exääni kohtaan, anteeksi kaikki paha mitä olen hänestä ajatellut ja sanonut. Sairas ja epätoivoinen ihminen, ei mikään kylmä ja tunteeton kapakan ruusu. En koe että vuodet menivät hukkaan, oli meillä hyviäkin aikoja. Haluan muistella hyviä hetkiä enkä hautautua katkeruuden pohjattomaan kuiluun. Aina on toivoa paremmasta.

        Rakkaus ei loppunut, ainoastaan henkiset voimavarat.


      • Näinpäs.
        depressionist kirjoitti:

        Jotenkin nolottaa jotkin asiat mitä olen hänestä täällä kirjoittanut. Sen tuskaisen kuoren alla on ihana ihminen, joka ei nyt vain jaksa piitata mistään, ei edes itsestään. Syynä on selkeästi vain pako parisuhteesta ja todellisuudesta, eikä mikään himo muita miehiä kohtaan. Tyttö kaipaa muitakin ihmiskontakteja, ollaan oltu hieman erakkoja eikä kavereita juurikaan ole.

        Kaikesta huolimatta ero on väistämätön. Muija tuli aamulla kymmenen aikaan kotiin ja istui tietokoneella siideriä juoden. Ilme ei ollut edes melkein onnellinen, ei se räkälän porukka ole mitään tyhjiötä täyttänyt. Yritän tehdä eron mahdollisimman helpoksi, ja autan minkä kykenen. Sen jälkeen yritän saada oman elämäni järjestykseen.

        Älkää tuomitko kaikkia bipoja alimpaan helvettiin. Sairaus on selkeästi niin vakava ettei se ole ihmisen oma persoona joka koheltaa, vaan ne raukat ovat sairautensa ohjaamia. Vaikka eivät välttämättä parisuhteeseen kykene, niin eivät ne silti pahoja ihmisiä ole. Tänään näin exän silmissä pienen vilauksen siitä ihanasta tytöstä johon aikanaan rakastuin, ja hallitsevana olotilana oli selkeästi syvä epätoivo. En halua vihata häntä, ja pidän peukkuja että saa vielä joskus elämänsä järjestykseen. Se pieni vilahdus siitä ihmisestä mikä hän oikeasti on, toimii myös toivon kipinänä. Toivottavasti sairauden verho ei hautaa hyvää ihmistä kokonaan, vaan se toivon kipinä syttyisi vielä jonakin päivänä uuteen liekkiin.

        Kaikella kunnioituksella exääni kohtaan, anteeksi kaikki paha mitä olen hänestä ajatellut ja sanonut. Sairas ja epätoivoinen ihminen, ei mikään kylmä ja tunteeton kapakan ruusu. En koe että vuodet menivät hukkaan, oli meillä hyviäkin aikoja. Haluan muistella hyviä hetkiä enkä hautautua katkeruuden pohjattomaan kuiluun. Aina on toivoa paremmasta.

        Rakkaus ei loppunut, ainoastaan henkiset voimavarat.

        Itse olen sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä 8. vuotta. Välillä menee huonommin, välillä paremmin. Mutta kantaa ottaisin tuohon pettämiseen & ympäriinsä hillumiseen maniassa. Eli ei se sairaus kyllä itsessään kenestäkään tee mitään "syöjätärtä" tms. Kyllä se on se ihmisen persoona mikä myös vaikuttaa.

        Toki asia erikseen jos mania johtaa psykoosiin saakka, jolloin ihminen harvoin enää kykenee ymmärtämään tekemiään asioita, syitä saati seurauksia. Psykoottisen ihmisen todellisuuden kuva on vääristynyt, ja yleensä erilaiset harhat sekä luulot voivat aiheuttaa vakavaa häiriökäyttäytymistä. (esim. ihminen voi luulla, että rekisterikilvissä on salaviestejä, hän kokee olevasa joku henkilö x ja toimii sen mukaan jne.) Kaksisuuntaista on kahta eri tyyppiä 1 ja 2. Ykköstyypin biboilla mania johtaa psykoosiin. Kun taas kakkostyypeillä ainoastaan ns. hypomaaniseen tilaan jolloin teot saattavat olla lennokkaita ja vauhdikkaita ja osittain harkitsemattomia.

        Itse en voisi koskaan enkä ikinä pettää. Vauhtikaudet ovat minulla luovia. Olen sosiaalinen, iloinen ja pursuan tarmoa. Masennuskausina olen käytännössä toimintakyvytön. Sairaudentuntoni on hyvä, joten sairausjaksoja tulee harvemmin. Olen opiskellut korkeakoulussa, nykyisin tiivisti työelämässä. Välillä tosin sairausjaksojen takia sivussa, mutta tämän sairauden kanssa voi ns. elää normielämää jos vain tahtoo. Suurinosa sairaista ei todellakaan ole mitään antisosiaalisia, yhteiskunnan elättejä. vaan usein taiteellisissa tai luovissa ammatteissa. Monet kuuluisat näyttelijät/taitelijat mm. ovat kaksisuuntaisia. Hoitamattomana ko. sairaus voi invalisoida pysyvästi sekä johtaa usein itsemurhaan tai alkoholismiin. Avain elämään onkin oma sairaudentunto, hoito sekä hyvä tukiverkko.

        Sairaus ei ole KOSKAAN myöskään suoraan periytyvä, vaan ALTTIUS sairaudelle voi periytyä. Tällöinkin prosentti on melkoisen pieni, vaikka toisella vanhemmista oliskin sairaus todettu. Yleensä ensimmäisen sairausjakson laukaisee jokin iso elämänmuutos tai stressitilanne.

        Eli sairaus ei suoranaisesti ole este myöskään perheen perustamiselle.

        Itse olen kääntänyt sairauteni voimavaraksi ja koen olevani yksi muiden joukossa.

        Jos joku ihminen ei minua sen takia hyväksy, että ko. sairauden omaan, niin omapahan on menetyksensä! :)


      • Kaikkeakanssa
        Valencia I kirjoitti:

        sun on vaikea nähdä, miten arvoton ja tunnoton ihminen on kyseessä. Yksi ja sama mikä siihen on syynä, sairauden aiheuttama moraalittomuus tai kykenemättömyys empatiaan. Lojaaliuden puute on selvä. Kyseinen nainen on turruttanut itsensä, menettänyt merkityksensä maailmalle.

        Sinun on sen sijaan jatkettava. Elämässä ei voi jäädä tuhoutuvien joukkoon, koska se ei johda mihinkään. Paha olo valitettavasti säilyy, mutta sinun on tajuttava, että kyseinen ihminen ei kykene arvioimaan sinua. Et ole itse arvoton. Hän on.

        Elämä on riskien ottamista. Yritit luottaa bipoon, tässä on tulossa. Joskus niin vaan käy. Eikä siinä edes aina tarvita bipoa.

        Voimia!

        Sinun on suunnattava voimasi muualle. Unohda hänet. Näe muu maailma. Ehkä sinuna lähtisin matkalle. Minun kohdallani se on aina auttanut. Joskus muiden ihmisten kurjuuden näkeminen helpottaa omaa surkeaa oloa. Mitoita asiat. Näe uudet mahdollisuudet. Siinä se.

        No johan on tekstiä, Pitäs ihan ilmiantaa. Bibolääri on sairaus, Toisinaan ns. tavalliset ihmiset eivät nää napaansa pidemmälle, Kannattaa hankkia sairaudesta tietoa, Se on ikävää, kun on löysät leuat. Niitä ei voi korjata,


      • Hienostunutbipo
        sadfetgrjk kirjoitti:

        Ei ihan kaikki välttämättä muutu mahdottomiksi, mutta riski siihen on suuri, ennemmin tai myöhemmin. Ja se sairaushan periytyy melko voimakkaasti. Kannattaa siis miettiä sitä lapsentekoakin tarkkaan. Ainakin minun kokemukset oli sen verta rankkoja, että tästä eteenpäin juoksen kirkuen pakoon, jos joku uusi naistuttavuus paljastaa olevansa maanisdepressiivinen. Jää niitä naisia jäljelle vaikka bipot jättääkin kylmästi pois laskuista. Oikeastaan jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus olisi olla pariutumatta sellaisen kanssa, jonka tietää kantavan bipogeenejä. Minun exälläni (onneksi) kyllä onkin sellainen syndrooma, ettei se välttämättä lapsia saa, vaikka haluaisikin.

        Minä olen kyllä ihan järkevä 1. tyypin bipo. En tuhlaa rahoja, en harrasta irto seksisuhteita, en juo liikaa viinaa. jne. Yli 14 vuotta olen syönyt litoja. Vissiin tepsii. Sitä ennen oli 2 psykoosia. Ihan käyn töissä ja olen hoitaja, iloinen ja kaunis. Minut lempaisit.


      • MariaMariaMaria8887
        Näinpäs. kirjoitti:

        Itse olen sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä 8. vuotta. Välillä menee huonommin, välillä paremmin. Mutta kantaa ottaisin tuohon pettämiseen & ympäriinsä hillumiseen maniassa. Eli ei se sairaus kyllä itsessään kenestäkään tee mitään "syöjätärtä" tms. Kyllä se on se ihmisen persoona mikä myös vaikuttaa.

        Toki asia erikseen jos mania johtaa psykoosiin saakka, jolloin ihminen harvoin enää kykenee ymmärtämään tekemiään asioita, syitä saati seurauksia. Psykoottisen ihmisen todellisuuden kuva on vääristynyt, ja yleensä erilaiset harhat sekä luulot voivat aiheuttaa vakavaa häiriökäyttäytymistä. (esim. ihminen voi luulla, että rekisterikilvissä on salaviestejä, hän kokee olevasa joku henkilö x ja toimii sen mukaan jne.) Kaksisuuntaista on kahta eri tyyppiä 1 ja 2. Ykköstyypin biboilla mania johtaa psykoosiin. Kun taas kakkostyypeillä ainoastaan ns. hypomaaniseen tilaan jolloin teot saattavat olla lennokkaita ja vauhdikkaita ja osittain harkitsemattomia.

        Itse en voisi koskaan enkä ikinä pettää. Vauhtikaudet ovat minulla luovia. Olen sosiaalinen, iloinen ja pursuan tarmoa. Masennuskausina olen käytännössä toimintakyvytön. Sairaudentuntoni on hyvä, joten sairausjaksoja tulee harvemmin. Olen opiskellut korkeakoulussa, nykyisin tiivisti työelämässä. Välillä tosin sairausjaksojen takia sivussa, mutta tämän sairauden kanssa voi ns. elää normielämää jos vain tahtoo. Suurinosa sairaista ei todellakaan ole mitään antisosiaalisia, yhteiskunnan elättejä. vaan usein taiteellisissa tai luovissa ammatteissa. Monet kuuluisat näyttelijät/taitelijat mm. ovat kaksisuuntaisia. Hoitamattomana ko. sairaus voi invalisoida pysyvästi sekä johtaa usein itsemurhaan tai alkoholismiin. Avain elämään onkin oma sairaudentunto, hoito sekä hyvä tukiverkko.

        Sairaus ei ole KOSKAAN myöskään suoraan periytyvä, vaan ALTTIUS sairaudelle voi periytyä. Tällöinkin prosentti on melkoisen pieni, vaikka toisella vanhemmista oliskin sairaus todettu. Yleensä ensimmäisen sairausjakson laukaisee jokin iso elämänmuutos tai stressitilanne.

        Eli sairaus ei suoranaisesti ole este myöskään perheen perustamiselle.

        Itse olen kääntänyt sairauteni voimavaraksi ja koen olevani yksi muiden joukossa.

        Jos joku ihminen ei minua sen takia hyväksy, että ko. sairauden omaan, niin omapahan on menetyksensä! :)

        Kaksisuuntainen mielisairaus on synnynnäistä, ei siis enää aikuisiällä tule. On aivoperäinen perinnöllinen sairaus.


    • kello404

      Asiallisia vastauksia oot saanu. Kirjotin tänne ainoan kerran aikasemmin, kun kumppanillani oli oikein vauhti päällä, pelkäsin että löytyy kuolleena tms, ja pelkäsin myös itseni puolesta. Kirjoitin sillon tänne, niin eikö joku ilkeillyt, ainoana tarkoituksena pahoittaa mieleni, ja kyllä onnistuikin. Ilmeisesti jotain ylijäämäpoikaa harmitti, että juuri hänestä ei kukaan välitä. Jouduin täällä kohtaamaan pahuutta, jollaista vain narsisti tuottaa. Mania on todella narsistinen vaihe.
      Oivalsin kuitenkin sen, että kaikki bipot ei ole samanlaisia. Jos myöntää sairauden, on voiton puolella. Pahinta on kun sairaudentunne puuttuu.
      Kaverille vaihdettiin olantsapiinipainotteinen lääke, ja on rauhoittunut. Ja lihonut myös. Pärjätään kun pysytään raittiina molemmat.
      On raastavaa kun on rakastanut sitä toista, mutta kun sille ei voi mitään.
      Voin olla seurustelusuhteessa, mutta emme asu yhdessä. Eli ap, muuta yksin asumaan. On helvetillistä kuulostella aamuyöllä tuleeko kotiin. Alkoholistien, vaikkei olis bipokaan, menoa ei saa mahdollistaa esim antamalla rahaa tai siivota jälkiä.
      Omaa huolenpitoa kannattaa antaa vain sellaiselle joka sitä arvostaa.

    • Varmaa o asia jo jollai tavalla ratkaistu näi kaheksa vuode jälkee, mutta mulla heräs tästä kysymys: Jos parisuhteessa molemmat on bipoja, ni tapahtuuko sellaista, että rytmit menee synkkaan?

      • Hullunrakastunu

        Meillä ainakin sairaus ei ole estäny muuta kuin paikat, jossa liikaa ihmisiä kun kummallaki paniikki. Ei kai sitä ulospäin huomaa, mut mä koen bipon olevan voimavara meillä - ei ainakaa rasite oo suhteelle.


    • prhääääääh

      Useat kaksisuuntaiset juoksevat maniassa vieraissa eli huorittelevat. Asia koskee niin miehiä kuin naisiakin. Näihin manioihin ei auta mikään tasapainottava lääke, valitettavasti se vaan on niin.

      Eivät silloin ymmärrä toisten tunteita, ovat kylmäpäisiä " hulluja", jos voi suomeksi sanoa. Monella menee kaikki eri suhteet poikki juuri petturuuden ja tunteettomuuden takia.

      Kasisuuntaisen kanssa ei kannata muodostaa parisuhdetta. Mania-masennus vie kaikilta voimat mikäli kyseessä on perinnöllinen vakava-asteinen kaksisuuntainen sairaus.

      Maniassa vauhti on kovaa eikä bipo pysty hallitsemaan sukupuoliviettiään lainkaan, nussii mitä nussii.

      • Ksylitol

        Tarkoitatko että maniavaiheessa seksi myös saman sukupuolen kanssa kiinnostaa enemmän kuin normaalisti? Vaikka ei ehkä muuten olisi kiinnostunut homo-lesbo-tai vaikka transsuhteista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      19275
    2. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      371
      7099
    3. Uusin Seiska herttainen Torppa

      Uskomatonta luettavaa herttaisesta Torpasta. Olisi nyt kiva saada valkopesuri-jankkaajan ja palstalaisia oikeusjutuilla uhkailleen ja uhonneen kir
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      2224