Todellinen tietoisuus on tila jossa ihminen on todennut jonkin konkreettisen asian olevan totta ja olemassa. Siis nähnyt, kuullut tai koskettanut ja näin kokenut asian jonka toisetkin henkilöt voivat kokea samoin.
Esim.
Koulussa opetetaan että nokkosen lehtiä koskettaessa iholle tulee kirveleviä rakkoja. Oppilas menee ja koskettaa nokkosta, ja kas, nokkosta koskettaessa iholle tosiaan tulee kirveleviä rakkoja. Oppilaan todellinen tietoisuus on näin siis laajentunut. Hän tietää että nokkonen polttaa ikävästi.
Toinen esimerkki.
Pieni lapsi kysyy sorsan ensikertaa nähdessään "mikä tuo on?". Lapsen vanhemmat vastaavat että se on lintu jota kutsumme sorsaksi. Näin lapsen todellinen tietoisuus on laajentunut. Hän näki ja koki millainen on sorsa.
Eli, todellisen tietoisuuden laajentuminen vaatii konkreettisia ja ns. kaikkien näkyvillä olevia, kuultavissa olevia tai käsinkosketeltavia todellisia asioita. Muuten todellinen tietoisuutemme ei voi laajentua.
Puhumme siis totuudesta ja todellisista asioista joille löytyy havaittava malli elävästä elämästä.
Kaikki sellainen jota emme voi jollain konkreettisella tavalla nähdä, kuulla tai koskea, ei voida todistaa olemassaolevaksi. Asia jää siis teoria-asteelle. Eli todellinen tietoisuutemme ei laajene koska asia ei ole todellinen, ennen kuin sen todistetaan olevan sitä.
Todellisen tietoisuuden vastakohta on luuleminen, epäileminen tai uskominen.
Elämämme ja siviilisaatiomme perustuu todellisen tietoisuutemme laajentamiseen, eli oppimiseen.
Jos esi-Isämme olisivat vain uskoneet, epäilleet ja luulleet asioita, olisimme kuolleet sukupuuttoon jo aikaa sitten.
Eläinlajitkin ovat kehittyessään laajentaneet tietoisuuttaan saalistaessaan, piiloutuessaan saalistajilta, valitessaan elinympäpristöään yms. Ne ovat oppineet selviytymään laajentuneen tietoisuutensa ansiosta.
On paljon asioita joita luullaan olevan olemassa.
On myös paljon asioita joita uskotaan tai epäillään olevan olemassa.
Nämä olettamukset eivät kuitenkaan tee näistä asioista todellisia.
Kannattaa siis ajatella omilla aivoillaan ja kysyä itseltään, mitä minä t i e d ä n ja mitä voin o p p i a lisää.
Ja lopuksi kaikille niille jotka ovat laajentaneet tietoisuuttaan niillä asioilla joita ei ole todistettu olemassaoleviksi.
Laajentakaa TODELLISTA TIETOISUUTTANNE, jos osaatte.
Todellisen tietoisuuden laajentaminen
13
887
Vastaukset
- Iloinen olento
Tämän "ainoan" "todellisen" tietoisuuden laajentaminen on tuhoamassa ihmiskuntaa... En tarkoita sitä etteikö ihmisen täytyisi oppia, mutta voi sitä muutakin oppia kuin tätä fyysistä kosketeltavaa materialistista maailmaa... Esi-isämme taisivat olla enemmän perille todellisesta tietoisuudesta kuin uskotkaan...
- 1%-yksilö
Taisivat olla hyvinkin, mutta onneksi voimme vielä oppia, koska meitä on ainakin kaksi ;)
Tosin tätä fyysistä myös tarvitsemme käsin kosketeltavaksi, että voisimme laajentaa sitä tietoisuuttamme ja antaa näin mahdollisuuden esi-isämme tietoisuudelle jatkua...pakottava tosiasia ;) ilman tätä näppistä en saisi tekstiä ruudulle luettavaksi.
- Ripe
"todellinen" tietoisuus=materialismi.
- 1%-yksilö
Entä jos todellinen tietoisuus (vrt. jo opitut tavat ja käsitteet) onkin todellisen oppimisen esteenä? Jos kukaan ei olisi kertonut minulle, että se lintu on "sorsa", voisin ehkä oppia asiasta enemmänkin kuin vain "sorsa" ja piste.
Jos olisin lähtenyt käyttämään aivojani ja ihmetellyt, kerännyt tietoa ja yhdistänyt jo olemassa olevaan tietouteen (itsessäni) olisin ehkä oivaltanut jotain enemmänkin....olisinko?
Ja jos allekirjoitan ripen kaavan, niin silloin materialismi olisi oppimiseni esteenä....
Siispä summa summarum....todellinen tietoisuus onko se sama kuin opitut tavat ja käsitteet? Ja jos näin olisi, niin (voi surkeutta) todellisuudessa en olisi oppinut mitään! - Ripe
1%-yksilö kirjoitti:
Entä jos todellinen tietoisuus (vrt. jo opitut tavat ja käsitteet) onkin todellisen oppimisen esteenä? Jos kukaan ei olisi kertonut minulle, että se lintu on "sorsa", voisin ehkä oppia asiasta enemmänkin kuin vain "sorsa" ja piste.
Jos olisin lähtenyt käyttämään aivojani ja ihmetellyt, kerännyt tietoa ja yhdistänyt jo olemassa olevaan tietouteen (itsessäni) olisin ehkä oivaltanut jotain enemmänkin....olisinko?
Ja jos allekirjoitan ripen kaavan, niin silloin materialismi olisi oppimiseni esteenä....
Siispä summa summarum....todellinen tietoisuus onko se sama kuin opitut tavat ja käsitteet? Ja jos näin olisi, niin (voi surkeutta) todellisuudessa en olisi oppinut mitään!Todellinen tietoisuus tulee sydämestäsi, tiedät asioita ilman omaa henkilökohtaista fyysistä kokemustasi. Ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin muut, eli "tiedät" sydämessäsi mikä asia toimii mikä ei.
Kysyit onko todellista tietoisuutta opituissa tavoissa ja käsitteissä. Ei, kutsuisin sitä elämänkokemukseksi jota kukin soveltaa omaksumallaan tavalla ja laajentaa samalla todellista tietoisuuttaan.
Jokainen voi tahollaan miettiä, oletko kuin tietokone joka tietää vain ne asiat kuin on syntymän jälkeen oppinut? EI TODELLAKAAN! - 1%-yksilö
Ripe kirjoitti:
Todellinen tietoisuus tulee sydämestäsi, tiedät asioita ilman omaa henkilökohtaista fyysistä kokemustasi. Ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin muut, eli "tiedät" sydämessäsi mikä asia toimii mikä ei.
Kysyit onko todellista tietoisuutta opituissa tavoissa ja käsitteissä. Ei, kutsuisin sitä elämänkokemukseksi jota kukin soveltaa omaksumallaan tavalla ja laajentaa samalla todellista tietoisuuttaan.
Jokainen voi tahollaan miettiä, oletko kuin tietokone joka tietää vain ne asiat kuin on syntymän jälkeen oppinut? EI TODELLAKAAN!Näinhän tuo on, mitä sitä toisin vääntämään. Ristiriitaista vain...(tai saivartelua minulta) "Tiedän" sydämessäni (itse sanon että katson itseäni silmiin) että joku asia on vain niin kuin se on. "Tiedän" eli pitäisi olla näyttöä että asia on "totta". Ja että jokin asia on "totta" niin pitäisi olla jotain mitä voi koskettaa, minkä voi nähdä ja tuntea.
Ristiriitaiseksi tekee, koska on asioita jotka "tiedän" olevan "totta". Mutta kuitenkaan en voi koskettaa tai nähdä, tuntea kylläkin.
Allekirjoittaisin seuraavan: Opituissa tavoissa ja käsitteissä ei ole todellista tietoisuutta ennen kuin olen sen itse kokenut. Kokemukseni kautta voin soveltaa omaksumallani tavalla ja siten voin laajentaa todellista tietoisuuttani. Kunhan pystyn pitämään "sydämeni puhtaana" ja käyttämällä sitä omaa pikkuruista aivokapasiteettiani minkä päästäni ehkä löydän; voin joku päivä saavuttaa "sydämen viisauden".
Joka tapauksessa; "matkailu avartaa" ja jos en sitten löydäkkään täyttä viisautta niin ainakin jo pelkkä matkustaminen on mielenkiintoista.
- 1%-yksilö
Tämä keskustelu "otti mukaansa", joten kiitos teille; saitte aivoni toimimaan :)
Seuraava kohta...>>Kannattaa siis ajatella omilla aivoillaan ja kysyä itseltään, mitä minä t i e d ä n ja mitä voin o p p i a lisää. - Marcel
No voithan laajentaa tietoisuuttasi esimerkiksi kehosta irtautumisen suhteen yksinkertaisesti opettelemalla kovalla harjoittelulla tuon taidon.
Kyllä se ilmiö olemassa on, vaikka et vielä sitä olekaan itse saanut kokea.
Ja moni muukin yliluonnollinen on olemassa, vaikket osaakaan aistejasi niihin käyttää.- 1%-yksilö
Entä voisiko olla niin, että nykyihminen opettelee pois opittuja tapoja ja yrittää löytää jotain mitä oli olemassa joskus.
Entä jos se ei olekkaan mitään "yliluonnollista", vaan jotain luonnollista mikä on ollut olemassa aina kautta aikojen; me onnettomat emme vain enää osaa käyttää sitä (esim. kehosta irtautuminen). - Mika
1%-yksilö kirjoitti:
Entä voisiko olla niin, että nykyihminen opettelee pois opittuja tapoja ja yrittää löytää jotain mitä oli olemassa joskus.
Entä jos se ei olekkaan mitään "yliluonnollista", vaan jotain luonnollista mikä on ollut olemassa aina kautta aikojen; me onnettomat emme vain enää osaa käyttää sitä (esim. kehosta irtautuminen).Out of Body on tieteellisesti (vahingossa) havaittu asia. Tästä taisi olla Tieteen Kuvalehdessäkin juttua aikoinaan, joten se ei ole yliluonnollista, vaikka saattaisi vaikuttaakin siltä.
- Chandi
Kovin simppeli näkemys, mutta. Otetaan sokea ihminen. Hän ei koskaan tule laajentamaan tietoisuuttaan näköhavaintojen avulla. Onko siis todellisuutta se mitä hän EI koe, vai se mitä joku näkevä kokee? Sokean kannalta meidän näkevien kertomat jutut ovat huuhaata.
Otetaan sitten selvänäkijä. Hänellä SAATTAA olla kyky nähdä jollakin sellaisella tavalla mikä ei muille ihmisille ole tällä hetkellä mahdollista. Mikä tekee selvänäkijän kertomista yksityiskohdista automaattisesti huuhaata? Sekö vain, että useimmat muut eivät aisti kuten hän?
- Itse olen sen verran naivi että olen joskus jopa valmis pitämään YHTÄ AINOAA SÄÄNTÖÖN TAPAHTUVAA POIKKEUSTA merkkinä siitä että sääntö on mennyt metsään jo alunperinkin. Ei tarvita kuin yksi selvänäkijä koko planeetalla, ja se sinänsä voi todistaa että sellainen aistiminen on mahdollista.
Voi. Voi olla olemattakin. Mutta sitä ei enemmistö päätä, kuten ei myöskään vähemmistökään. Mahdollisuus jää. - Roihuus
Entä tunteet? Emme näe rakkautta mutta moni meistä on kokenut sen. Sitä ei voi selittää eikä sitä voi saada kiinni konkreettisesti. Eikö sitä siis ole ap:n mielestä?
- .|.
"todellinen tietoisuus" on ymmärtämättömyyttä.
Fysiikan teoriat ja maailmankäsitykset kuvaavat maailmamme kaikkena muuna kuin konkreettisena, käsinkosketeltavana kappaleiden joukkona. Jos aloittaja haluaa sekoittaa tai avata päätään niin suosittelen lukemaan Tom Campbellin kirjasarjan My Big Toe". Hänen teoriansa on eräs kaikkein mielenkiintoisimmista fyysisen (ja kaiken muunkin) todellisuuden kuvauksista mitä minä tiedän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778