Kuuntelin tuota nuorta miestä nimeltä Amadeus, voiko olla niin eri luokassa ja noin nuori, ääni on kuin itsensä Caruson, lieko sillä ollut näin 'irtonainen' herkkä ja varma.
Kun osaa ja on luonnon lahjat kunnossa kyllä sitä kuuntelee mielellään.
Voi olla että saamme useimminkin Amadeusta TVn kun ne kuninkaan pakolliset kuviot hoitaa nyt uusi.
Joku täällä kehuikin viikko sitten häntä eikä suotta.
Amadeus ihastutti
27
324
Vastaukset
- Tähtisilmä**
tulkitsija, synnynnäinen eläytyjä ja täysverinen musiikin ihminen. Ulkonäkö miellyttävä, herkän kaunis nuori mies, jonka esiintymisessä näkee sielukkaan taiteilijan.
- ajastin
on uusi tangokuningas. Näin hänen esiintyvän ja siinä oli todella lavakarismaa. Hän otti yleisönsä vai pitäskö sanoa yleisö otti hänet omakseen. Hänen liikkumisensa eläytymisensä ja hymynsä valloitti. Hän lauloi hyvin monenlaista, humpasta valssiin ja siitä väliltä.
Hänestä tulisi hyvä TV tähti, näyttämölläkin pärjäisi. Siltä ainakin näytti. Onnea vaan kosolti miehelle.
- Musiikin ystävä
Kukaan laulua tunteva ei moista lausuisi. Kiiltokuvamainen ulkonäkö ei kuitenkaan riitä. Suorituskykyä operettitähdeksi en osaa sanoa, siinähän ulkonäkö on ratkaiseva.
Amadeus on saanut vuoden aikaa lyödä itsensä läpi, onnistumista ei ole tapahtunut. On valitettavaa, että nuori mies on väärin perustein nostettu noin korkealle. Totuus on ollut selvillä alusta lähtien; Amadeus ei osaa laulaa huippulaulajien tasolla. On surullista, että nuorimies joutuu toteamaan tuon katkeran totuuden josta mainitsin. Kannustajilla ja tangotuomariston tuomarella ei ole oikeustajua, vastuuntuntoa eikä asiantuntemusta toimia.- do-re-mi-fa-so
Amadeus on vielä nuori, mutta hänen äänensä on kyllä tosi kaunis ja musikaalinen. Toivon, että hän miehistyessään vielä kehittyy ja saamme hänestä uuden timantin suomalaisten mieslaulajiemme joukkoon!
Pidän myös tästä uudesta v. 2010 tangokuninkaastamme, hyvin hänkin esiintyi ja oli paras valinta! Hänelle myös tsemppiä ja kehittymistä musiikin saralla!
- Poikkeava?
Viimeinen naula kielteisen asennoitumiseni arkkuun löin tangomrkkinoiden Amadeukselle.
Käsittämättömän heikko laulaja.
Ei hän vuosi sittenkään häikäissyt mutta siitäkin tasosta oli taantunut.
Masentavaa!!
Lisäksi hänen lavaesiintymisensä yökötti minua.
Ällättävää vääntelehtimistä!
Sanat eivät riitä kuvaamaan tunteitani!
Onneksi inhotus on vältettävissä!- *Kukkahame*
Ei varmasti kaikkien mieleen, sen kyllä uskon valinnan varaa on iästä ja sukupuolesta lähtien.
Amadeus vaan on luonnon lahjakkuus, ja tämä uusi kuningas on opiskellut jo vuosia musiikkia ja laulamista ollut jo aikaisemmin kilpailussa, hyvä hänkin on ei moittimista, rauhallinen lavaesiintyminen ja miellyttävä myös puheissaan, hänestä tullaan pitämään varmasti.
Musiikin alalla on valinnan varaa, kesällä voisi tulla enemmän musiikkiohjelmia kuin elokuva uusintoja. täällä muitakin "poikkeavia" poikkeavia! Oikein piristyin noista voimakkaista tunteen ilmaisuista.
Henk.koht. kannaottoa ko. laulajiin en ossaa sanoa, kun en ole aikoihin kuullutkaan heitä....no söötti poikahan se Amadeus.
jo ennen hänen tangokuninkuuttaan, ja kyllä vieläkin, mutta ihan kuin jokin olisi muuttunut tuon
tittelin myötä, - olisivatko paineet voineet vaikuttaa.
Kyllähän hän hyvin laulaa edelleenkin, ja on rohkeasti oma itsensä, sehän on tärkeintä.- laitu-rilla
Tykkäänhän siitä minäkin, en ollut aikaisemmin hänestä edes tietoinen ennen kuin vuosi sitten siellä Tangomarkkinoilla muistan kuulleeni.
Lapsenomainen söötti nuorimies, ihan hyvä että ei ole samassa muotissa muiden kanssa, persoonallisuus on hyväksi ja mitä jos käsiään tahdissa heiluttelee.
Tuli mieleeni Marita Taavitsainen, hänelläkin liikehtivä tapa laulaa eikä se minua ainakaan häiritse, liikehdintä kertoo hänen olevan mukana koko kehollaan.
Musiikkia mieluimmin kesäiltoihin kun iänikuisia uusintoja minä toivon. - Tähtisilmä**
laitu-rilla kirjoitti:
Tykkäänhän siitä minäkin, en ollut aikaisemmin hänestä edes tietoinen ennen kuin vuosi sitten siellä Tangomarkkinoilla muistan kuulleeni.
Lapsenomainen söötti nuorimies, ihan hyvä että ei ole samassa muotissa muiden kanssa, persoonallisuus on hyväksi ja mitä jos käsiään tahdissa heiluttelee.
Tuli mieleeni Marita Taavitsainen, hänelläkin liikehtivä tapa laulaa eikä se minua ainakaan häiritse, liikehdintä kertoo hänen olevan mukana koko kehollaan.
Musiikkia mieluimmin kesäiltoihin kun iänikuisia uusintoja minä toivon.Oon soittoniekka huoleton ja soitan...siinä sanat:
Ni får inte ge mig bannor,
eller kalla mig för lat.
Fast jag stundom hellre hungrar,
än jag spelar för mat!
Käännettynä suoraan : Ette saa torua minua, tai kutsua laiskaksi, vaikka hetkittäin näen mieluimmin nälkää,
kuin soitan saadaksekseni ruokaa!
Täytyy olla herkälle Amadeukselle, jo vuoden kokemuksen jälkeen,vastenmielistä pakoittaa itseään tangoidoliksi rahan vuoksi, huh huh pelkkä ajatuskin. - tangosta tykkäävä
Tähtisilmä** kirjoitti:
Oon soittoniekka huoleton ja soitan...siinä sanat:
Ni får inte ge mig bannor,
eller kalla mig för lat.
Fast jag stundom hellre hungrar,
än jag spelar för mat!
Käännettynä suoraan : Ette saa torua minua, tai kutsua laiskaksi, vaikka hetkittäin näen mieluimmin nälkää,
kuin soitan saadaksekseni ruokaa!
Täytyy olla herkälle Amadeukselle, jo vuoden kokemuksen jälkeen,vastenmielistä pakoittaa itseään tangoidoliksi rahan vuoksi, huh huh pelkkä ajatuskin.kehuttava, onko nousut päähän, vai yritystäkö liikaa, elehtiminen on turhaa.
Naiselle tuo heiluvuus sopii, mutta ei miehelle, mutta eipä Amadeus vielä ole kuin poikanen. - 00700
tangosta tykkäävä kirjoitti:
kehuttava, onko nousut päähän, vai yritystäkö liikaa, elehtiminen on turhaa.
Naiselle tuo heiluvuus sopii, mutta ei miehelle, mutta eipä Amadeus vielä ole kuin poikanen.Totta Amadeus on vielä nuorukainen ja tilaisuuksia tulee oppia uutta, ketkä sitten hänellä on esimerkkeinä kannustamassa kehittymään musiikin alalla, ja tukemassa häntä.
Joku hänessä on mielenkiintoista, ääni on minun mieleiseni, samoin kuin Sauli Lehtosen. - pieni mies
00700 kirjoitti:
Totta Amadeus on vielä nuorukainen ja tilaisuuksia tulee oppia uutta, ketkä sitten hänellä on esimerkkeinä kannustamassa kehittymään musiikin alalla, ja tukemassa häntä.
Joku hänessä on mielenkiintoista, ääni on minun mieleiseni, samoin kuin Sauli Lehtosen.ja arvaamaton vailla mitään päämäärää - päiväperho - lauluääni mennyt huonoksi.
- korttikin hyllyllä
pieni mies kirjoitti:
ja arvaamaton vailla mitään päämäärää - päiväperho - lauluääni mennyt huonoksi.
ja valehteli, ettei saanut mitään tukea toiseltä isoisältään, joka on vuorineuvos. Niin herkkää niin herkkää, kyllä ne mannet osaa.
- jjoutava
pieni mies kirjoitti:
ja arvaamaton vailla mitään päämäärää - päiväperho - lauluääni mennyt huonoksi.
Huolimatonta esiintymistä, kouluttamista vaatii vielä. Satumaa' irtosi mielestäni uudella tavalla
sillain juohevasti. Elehtiminen tukee hänen itsensä lavalla olemista, ei haittaa minua. Tykkään. - *Kukkahame*
jjoutava kirjoitti:
Huolimatonta esiintymistä, kouluttamista vaatii vielä. Satumaa' irtosi mielestäni uudella tavalla
sillain juohevasti. Elehtiminen tukee hänen itsensä lavalla olemista, ei haittaa minua. Tykkään.Se viimeinen kappale jonka hän lauloi oli hyvä mutta sellainen jota en ollut kuullut ennen, tuskin hän sitä levyttänyt on, pitää varmaan mennä katsastamaan.
Kauniit sanat ja sen hän kyllä lauloi nätisti, eikö niin?
Annetaanpa hänelle aikaa, toivotaan mielenkiintoisia opintoja alalla.
Nyt taisi pudota sokeria näppäimille, nämä hillomunkit oikeita sokeripalloja, mutta ilman sitä ne ei maistuis miltään! - voi v...
*Kukkahame* kirjoitti:
Se viimeinen kappale jonka hän lauloi oli hyvä mutta sellainen jota en ollut kuullut ennen, tuskin hän sitä levyttänyt on, pitää varmaan mennä katsastamaan.
Kauniit sanat ja sen hän kyllä lauloi nätisti, eikö niin?
Annetaanpa hänelle aikaa, toivotaan mielenkiintoisia opintoja alalla.
Nyt taisi pudota sokeria näppäimille, nämä hillomunkit oikeita sokeripalloja, mutta ilman sitä ne ei maistuis miltään!kun kiinnostaa mitä möyhyät näppäimistölläs, siinä varmaan nukutkin.
- mInä vaan
voi v... kirjoitti:
kun kiinnostaa mitä möyhyät näppäimistölläs, siinä varmaan nukutkin.
ei minua kiinnosta mitä minävaan horisee
- yhtä vähän
mInä vaan kirjoitti:
ei minua kiinnosta mitä minävaan horisee
kiinnostaa seppana kakkahame, voi kun mun kaurapuuro nyt kaatu näppäimille, apuvaa!
- 15 = 16
yhtä vähän kirjoitti:
kiinnostaa seppana kakkahame, voi kun mun kaurapuuro nyt kaatu näppäimille, apuvaa!
Liikaa sinua on liikaa meille kaikille, ollut jo kauan.
- *Kukkahame*
15 = 16 kirjoitti:
Liikaa sinua on liikaa meille kaikille, ollut jo kauan.
Niin sitä on näissä ketjuissa luettu usein, miksi teille ei löydy aihetta, tämähän ON keskustelupalsta.
Olisko parempi että hakeutuisitte proletaarien palstalle, siellä poliitikoissa ne häärää. - keille kaikille ?
15 = 16 kirjoitti:
Liikaa sinua on liikaa meille kaikille, ollut jo kauan.
sinä et ole sentään ME, MAJESTEETTI, vaiika kuvitteletkin, raukkaparka.
- täänäin
*Kukkahame* kirjoitti:
Niin sitä on näissä ketjuissa luettu usein, miksi teille ei löydy aihetta, tämähän ON keskustelupalsta.
Olisko parempi että hakeutuisitte proletaarien palstalle, siellä poliitikoissa ne häärää.monica, Katleija ja sinä vaan
15 = 16 kirjoitti:
Liikaa sinua on liikaa meille kaikille, ollut jo kauan.
Sormi suussa hämmästelen. Luulin, että tässä keskustellaan Amadeuksesta.
Eikö hänestä enää haukuttavaa löytynyt, kun pitää haukkua toisia kirjoittajia?
Mitä Amadeukseen tulee, mielestäni hän oli kruununsa ansainnut. Kaunis ääni ja karismaattinen esiintyjä. Toivotan hänelle parhainta menestystä.
Lehtijutuista ei kannata paljon perustaa. Ainahan on tapana kaivella, kääntää ja vääntää ja penkoa toivossa, että uusi kuuluisuus olisi joskus jotenkin mokannut.- *Kukkahame*
Venlastiina kirjoitti:
Sormi suussa hämmästelen. Luulin, että tässä keskustellaan Amadeuksesta.
Eikö hänestä enää haukuttavaa löytynyt, kun pitää haukkua toisia kirjoittajia?
Mitä Amadeukseen tulee, mielestäni hän oli kruununsa ansainnut. Kaunis ääni ja karismaattinen esiintyjä. Toivotan hänelle parhainta menestystä.
Lehtijutuista ei kannata paljon perustaa. Ainahan on tapana kaivella, kääntää ja vääntää ja penkoa toivossa, että uusi kuuluisuus olisi joskus jotenkin mokannut.Olin jouluna Kirkkonummen kirkossa kuuntelemassa Jyrki Niskanen, Amadeus ja Lotta, en muista sukunimeä lauloivat joululauluja ison kuoron kanssa, se jo todistaa ettei se ihan huonoimmasta päästä laulaja ole, Jyrkikin maailmalla siellä sun täällä oopperoissa laulellut.
Uskon kyllä hänen vielä yltävän pitkälle, (toivon) tuo romaanien elämäntapa voi olla joskus pieni este, mutta äiti voi pitää pojasta huolen. - Atolfia
Venlastiina kirjoitti:
Sormi suussa hämmästelen. Luulin, että tässä keskustellaan Amadeuksesta.
Eikö hänestä enää haukuttavaa löytynyt, kun pitää haukkua toisia kirjoittajia?
Mitä Amadeukseen tulee, mielestäni hän oli kruununsa ansainnut. Kaunis ääni ja karismaattinen esiintyjä. Toivotan hänelle parhainta menestystä.
Lehtijutuista ei kannata paljon perustaa. Ainahan on tapana kaivella, kääntää ja vääntää ja penkoa toivossa, että uusi kuuluisuus olisi joskus jotenkin mokannut.todeta, miten mielipiteet menevät ristiin tässäkin asiassa. Niin monta mieltä kuin miestäkin tai naistakin.
Mielelläni kuuntelen Amadeusta, mutta kyllä hän on vielä noviisi tosi laulajien rinnalla. Jos hän jaksaa pitää pintansa, eikä sorru arvostelujen vuoksi ennen aikojaan, hänestä kyllä varmaan kehittyy aikaa myöten menestyvä artisti.
Tämän vuoden tangokuningas Marko on jo valmis esiintyjä joka suhteessa, mutta onhan hän paljon vanhempi ja enemmän saanut oppia ja kokemusta laulajan uralla.
Artisteja syntyy nykyään kuin sieniä sateella, siellä heikot nopeasti sortuu,
parhaat pysyvät pinnalla.
Muistuu mieleen kerran valittu idoli Koivunen (etuniemeä en muista). Hän ole olevinaan niin hyvä jotta ei paremmasta väliä. Taisi laulaa vain heviä ja jonnekin on hävinnyt koko poika.
Toiseksi tuli silloin Anna Abreu ja hän on pärjännyt omalle tyylilleen uskollisena. Hervoin häntä kuitenkin kuulee esim. radiossa. - Lorena*
Atolfia kirjoitti:
todeta, miten mielipiteet menevät ristiin tässäkin asiassa. Niin monta mieltä kuin miestäkin tai naistakin.
Mielelläni kuuntelen Amadeusta, mutta kyllä hän on vielä noviisi tosi laulajien rinnalla. Jos hän jaksaa pitää pintansa, eikä sorru arvostelujen vuoksi ennen aikojaan, hänestä kyllä varmaan kehittyy aikaa myöten menestyvä artisti.
Tämän vuoden tangokuningas Marko on jo valmis esiintyjä joka suhteessa, mutta onhan hän paljon vanhempi ja enemmän saanut oppia ja kokemusta laulajan uralla.
Artisteja syntyy nykyään kuin sieniä sateella, siellä heikot nopeasti sortuu,
parhaat pysyvät pinnalla.
Muistuu mieleen kerran valittu idoli Koivunen (etuniemeä en muista). Hän ole olevinaan niin hyvä jotta ei paremmasta väliä. Taisi laulaa vain heviä ja jonnekin on hävinnyt koko poika.
Toiseksi tuli silloin Anna Abreu ja hän on pärjännyt omalle tyylilleen uskollisena. Hervoin häntä kuitenkin kuulee esim. radiossa.Laulun lahjat ovat moninaiset Amadeuksella ja Mari Tyysterillä. Onhan selvää jo nyt upea ääni on vain tuulahdus äänenmuodostuksesta mitä tuleman pitää. Lauluopinnot jatkuvat kummallakin,mihin sitten tulevaisuudessa yltävätkään, ilmeisesti klassisen laulun puolelle. Joka tapauksessa erittäin fiksuja nuoria molemmat, harva kahdenkympin kynnyksellä oleva yltää Amadeuksen ja Marian tasolle ja se jo antaa kuvan lahjakkuuksista.
Jos jonkun 36v ääni on kypsä tangoääni, niin milloin sitten varsinkin kun lauluopintoja on kymmenien vuosien aikana harrastettu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2538118IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2695318- 1711835
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)761760- 1871308
- 761271
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61157Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy2141020Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte1311007- 104955