Kokemuksia Easycarista

Varasimme auton Evuokrauksen kautta Fiumicinon lentokentältä. Olimme vuokranneet Renault Megane farmarin koska meitä oli viisi henkeä ja myös viisi laukkua, mutta kun viimein pääsimme auton luovutukseen asti olikin se muuttunut Renault Sceniciksi jossa tavaratila on farmariin verrattuna melkoisesti pienempi. Sanoin asiasta virkailijalle joka tuiskaisi että jos ei auto kelpaa niin hän palauttaa takuusumman ja voitte etsiä auton muualta. Eipä siinä auttanut kun tukkia laukut tavaratilaan vaikka osa laukuista oli vaarallisesti takapenkin päällä.Auto oli todella kolhuinen ja pyytämällä saimme virkailijan katsomaan auton kunto ja tekemään" kolhukartta" lisäksi tankki oli lähes tyhjä. No, auto toimi kuitenkin moitteetomasti ja viikon kuluttua ajelimme kentälle palauttamaan sitä. Easycarin toimisto oli kiinni vaikka kaikissa muissa vuokraamoissa oli täysi kuhina päällä. Ulkopuolella odotteli pari perhettä ja ihmetteli että missä mahtaa henkilökunta olla? Soittelimme ovessa olevaan numeroon lukuisia kertoja ja vimein lähes tunnin odottelun jälkeen paikalle tuli mieshenkilö jolla oli avaimet toimistoon mutta muuten hän oli täysin ulkona koko touhusta. Hän sanoi meille että jättäkää vaan avaimet pöydälle mutta me halusimme että hän tarkastaa auton kunnon ettemme joudu makselemaan toisten tekemiä kolhuja. Viimein ja vihdoin hän raahautui auton luokse ja kierteli sitä hetken ja saimme ok. leiman paperiin. Aikaa tässä touhussa meni n. puolitoista tuntia..onneksi lennon lähtöön oli aikaa. Otin kotimaahan päästyämme yhteyttä suomen Evuokraamoon ja kerroin kokemukseni, he pahoittelivat asiaa ja lupasivat selvittä asiaa ja ottaa yhteyttä 28.vrk kuluessa. Eipä ole mitään kuulunut..Eli kun vuokraat autoa niin unohda Easycar vaikka olisikin muita edullisempi. Ennemmin muutama kymppi lisää ja kunnon palvelua.

9

1148

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saitakin oppii josku

      niin ja opetus oli; piheillaja saidoilla ihmisilla on ongelmia. kait nyt tuon asian tietää muutenkin. Jos pihistää kaikesta viimesen päälle niin tuon siitä saa.

      • Näin puhuu kateelinen jolla ei ole varaa matkustaa ilmeisesti edes suomessa kun pitää olla noin LAPSELLINEN ja KADE !!!!!!!!! kyllä sinne pääse, netistä löytyy useampi osoiteita(esim. gaija travels, mistä huviloita voi vuokrata( ps mitä tarkoittaa piheillaja en ole kuullutkaa tuollaista sanaa ennemmin) Vai kuinka tuttuja sinulle on omatoimi matkat?


    • jukkak18

      Itse olen Espanjassa ja easycar otti prepayed autosta, jonka sitten vuokraaja tuplasi auton ottamisen yhteydessä. Ihan tuottava toimintamalli

      • Easycar myi autovuokraukseen, rentalcars laittoi laskun, Interrent toimitti auton. Piti olla kokonaan maksettu etukäteen, mutta joku varmaan unohti ilmoittaa Interrentille maksuista. Muutenkin ihan sekopäitä touhua...


      • dsfsdaffdsfds

        SPAMmaaja jatkaa linkkiensa levittelyä


    • Käynyt

      Hertzin kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia.

    • Interrent on melko varmasti sellaisella ohjeistuksella liikkeellä, että poislähtevillä ihmisillä on usein kiire lennolle ja virkailijoiden vetkuttelu tarkoittaa vähemmän reklamaatioita ja mahdollisuutta kirjoittaa lasku olemattomista naarmuista tms.
      Itselläni oli omaa hälmöyttäni merkattu lisäoptioita sopimukseen avaintiskillä autoa noudettaessa. Vaikka aivan selkeästi ilmaisin, että en halua mitään lisäkustannuksia alkuperäiseen, oli lappuun merkattu n. 2x alkuperäisen arvoiset lisävalinnat. Eli kustannus oli 3x alkuperäiseen verrattuna. Olisi oikein mielenkiintoista tutkia asiaa, onko kyseessä petollinen toiminta ja kuinka laajaa se on. Olen valmis auttamaan ihmisiä, joille tulee ongelmia kyseisen firman kanssa. Myös syntyneet piilokustannukset voivat olla EU-suuntaviivojen vastaisia, mutta espanjalaiset varmaan pyyhkivät niillä vaan hikisiä niskojaan. Sen mitä paikan päällä seurasin naapureita (odotusajat olivat todella pitkiä= ehtii tarkkailemaan myös muita), niin ongelmat olivat kaikilla! muilla samoista asioista kuin minullakin.
      Koska sain kovan väittelyn jälkeen blokattua lisävakuutuksen, niin minulle sanottiin tiskiltä, että en saa ajaa autolla pimeällä, kun siinä ei ole lisävakuutusta! Tankkausmaksu on sikamainen, sillä nähtävästi koostuu kahdesta osasta: polttoaineesta ehkä n. 40€ ja polttoaineen täyttömaksu myös n. 40€, joista toinen tai molemmat laskutetaan riippumatta siitä tarviiko autoa tankata palutuksen jälkeen.

    • Tiiiliiii

      Huonoja kokemuksia.

    • ursuliina

      Ostan uuden auton joka kohteessa, halvimmat Ladat maksaa vain 200e ja joka kerta lomatalolle päästy niin tai näin mutta aina jotenkin! Suosimme netin kierrätysauto sivuja. Mutta kerran jäimme tielle 5 lapsen ja 3 koiran kanssa, mutta ystävällinen ohi ajanut papparainen auttoi meitä! tosin sitä en sano mitä sai vastineeksi mutta matkaan ja perille päästiin mikä tärkeintä. Autovuokraamoihin kun ei näytä voivan enää luottaa niin meittin perhe ostaa aina uuden auton jolla huristelemme. Olemme käyneet useita kertoja myös Sisiliassa ja laittaneet auton "lauttaan" calabriasta, jouluna taas mennään eikä meinata! ja koiratkin tykkää. Pois lähtiessä myymme auton aina 50-100e hintaan paikallisille köyhille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1501
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1068
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      896
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      799
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      731
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      666
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      631
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      599
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      553
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      517
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      514
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      499
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      493
    18. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      45
      487
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      478
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    Aihe