Olen kyllästynyt lukemaan kymmeniä kirjoituksia siitä, kuinka kaukosuhde ei toimi. Ne joilla se toimii, kertokaapas miten toimii ja millainen on välimatka? Entä kuinka usein näette?
Tuntuu tällä hetkellä siltä, että olen tulevana syksynä ajautumassa tavalla tai toisella kaukosuhteeseen. Olen tavannut tänä kesänä ihanan miehen, ja mennyt ihastumaan perin pohjaisesti. Hän muuttaa paikkakunnalta töiden perässä syksyllä, ja minulla ei itsellä ole vielä mahdollisuutta esim. lähteä perään. Tahdon pitää hänestä kiinni kynsin ja hampain! Ja tunne on molemminpuolinen.
Edelliset suhteeni ovat edenneet aina liian nopeasti, minkä takia ahdistus on jossain vaiheessa lyönyt päälle, ja sitten ollaan erottu. Miksei kaukosuhde saattaisi olla juuri toimiva ratkaisu? Varsinkin kun en ole todellakaan mustasukkaista tyyppiä.
Toimiva kaukosuhde
52
13068
Vastaukset
- Harmoniaa
varmaan toimii kun ei pidä liian tiukasti kiinni toisesta ja antaa toiselle myös omaa aikaa.
Jos olette molemmat työssäkäyviä niin varmaan selvääkin, että toinen saattaa olla työpäivän päätteeksi väsynyt eikä jaksa aina olla montaa tuntia puhelimessa aivan skarppina.
Meillä kaatui vähän siihen, että ne yhteiset hetket oli lämpimiä, mutta se yhteyden pito puhelimitse ei oikein aina mennyt niin kun toinen halusi ja turhia epäilyjäkin tuli.
Meillä oli välimatkaa noin 200 km ja toinen työssä ja toinen vapaalla, jälkeen päin aatellen se yhteisasuminenhan olisi ollut järkevää, mutta kun sitä ei halunnut toista hoputtaa liikaa, aika tyhmää oikeastaan : / - kun jaksaa yrittää
Elinehto on luottamus toiseen.
Miettikää, mikä yhteydenpidon muoto teille sopii: mese, puhelin, viestit, sähköposti, kirjeet, jne.
On tärkeää on ymmärtää, että jos toinen kysyy, mitä teit / mitä teet illalla, se ei ole urkkimista, vaan keskustelua, avoimuutta. Meillä ainakin loppuisi aiheet, jos ei juteltaisi myös monista pienistä asioista.
Puhutaan paljon ja joskus vaan ei ole enää puhuttavaa ja todetaan, että eiköhän olisi aika lopettaa puhelu, soitellaan taas.
Välillä monta lyhyttä puhelua päivässä, välillä yksi, toisinaan viestejä. Halu jakaa asioita, niin välillä soittaa kun on tapahtunut jotain ja välillä tulee aloitettua puhelu: "ei mulla mitään asiaa ollut, kunhan halusin kuulla äänesi ". Kuulostaa aina yhtä kivalta :)
Kun tavataan, aika ei mene siihen, että kerrotaan kuulumisia. Silloin keskitytään yhdessä olemiseen ja yhdessä tekemiseen, ihan kuin oltaisiin vasta eilen nähty viimeksi.
Meillä matkaan menee 5 - 6 tuntia, joten ei nähdä joka viikko. Olemme kuitenkin huomanneet, että molemmat tarvitsevat näkemistä ja pyritään näkemään joka toinen viikko. Mahdollisuuksien mukaan tapaaminen kestää pidempään kuin vain viikonlopun verran. Lisäpäivä sieltä, toinen täältä. Lomilla pyritään olemaan yhdessä enemmän.
Ei meidän kummankaan pitänyt ihastua noin kaukana asuvaan, mutta minkäs sille voi, kun niin tapahtuu. Yhdessä ollaan oltu jo useita vuosia. Elämme näin elämäntilanteiden takia (työt ja toinen on omaishoitajana vanhemmilleen). Muutetaan saman katon alle, kun se on mahdollista. Sen tietäminenkin auttaa jaksamaan tätä välimatkaa ja erossa oloa.- trokee
Noinhan se menee kun molemmat tietää mitä elämässään haluaa ja mikä on tärkeintä!
Mielenrauhaa ja iän tuomaa viisautta.
- a
Kyllä minulla ja vaimolla on toiminut 17 vuotta aivan hyvin. Sen ajan ,minkä olemme tunteneet olen ollut matkatöissä. Minun työni on ollut ja tulee olemaan sitä, että olen poissa Suomesta 1-3 kuukauden jaksoja, minkä välissä olen Suomessa 2 vkoa-2 kk. Matkojen ja kotona olon kesto on vaihdellut koko ajan.
- skeptikko
ja rakastajatar odottaa kun olet vaimon luona.
Näinhän se menee.
Onko kukaan koskaan tullut ajatelleeksi miltä siitä rakastajattaresta tuntuu? - Ensintyö
skeptikko kirjoitti:
ja rakastajatar odottaa kun olet vaimon luona.
Näinhän se menee.
Onko kukaan koskaan tullut ajatelleeksi miltä siitä rakastajattaresta tuntuu?Todella typerä kommentti! Vain hiukan alikehittynyt pystyy sanomaan mitään noin ala-arvoista a.n vastukseen , joka puolestaan oli hyvin asiallinen ja monen, monen kohdalla tätä päivää. Nykyisin mennään sinne mistä mielukkaamman työn löytää ja yksityiselämä järjestetään sen mukaisesti!
- ikävissään
Rakastuin vajaa vuosi sitten Yhdysvaltalaiseen mieheen. Olemme kummatkin jo lähes viisikymppisiä, joten mistään teinimeiningistä ei ole kysymys. Välimatkahan on hirvittävä ja aikaerokin 7 tuntia, mutta kaikesta selviää kun tunteet ovat tarpeeksi voimakkaat ja luottamus täydet 100.
Olemme olleet yhdessä tänä aikana muutaman viikon ja pian lähden hänen luokseen muutamaksi kuukaudeksi. Tarkoituksenamme on lähitulevaisuudessa mennä naimisiin ja asettua yhteiseen kotiin. Pitkät erot kestämme, kun vaan pidämme mielessämme että tämä on vain väliaikaista.- kesäheili
ihania kannustavia vastauksia! onhan se totta, että varmasti sellaisilla ihmisillä nimen omaan on pelkkiä huonoja kokemuksia kaukosuhteista, joille kaukosuhde ei ihmisen luonteen puolesta sovi. kaukosuhde vaatii vahvoja ihmisiä, joilla ei ole tarvetta mustasukkaisuuteen ja joilla on kykyä ilmaista asiat puhuen. ei riitä että vain toinen on tämän luontoinen.
näen itseni paljon onnellisempana mahdollisessa kaukosuhteessa, jossa toisen näkemistä odottaa aina kuin kuuta nousevaa. jos tunteeni ovat joskus suhteessa väljähtyneet, niin se on tapahtunut silloin kun kaikki on mennyt liian nopeasti ja toisen naamasta on tullut itsestäänselvyys. kaukosuhde mahdollistaisi myös sen, että saisin kerrankin ottaa asiat hitaasti. - toimiiii
kesäheili kirjoitti:
ihania kannustavia vastauksia! onhan se totta, että varmasti sellaisilla ihmisillä nimen omaan on pelkkiä huonoja kokemuksia kaukosuhteista, joille kaukosuhde ei ihmisen luonteen puolesta sovi. kaukosuhde vaatii vahvoja ihmisiä, joilla ei ole tarvetta mustasukkaisuuteen ja joilla on kykyä ilmaista asiat puhuen. ei riitä että vain toinen on tämän luontoinen.
näen itseni paljon onnellisempana mahdollisessa kaukosuhteessa, jossa toisen näkemistä odottaa aina kuin kuuta nousevaa. jos tunteeni ovat joskus suhteessa väljähtyneet, niin se on tapahtunut silloin kun kaikki on mennyt liian nopeasti ja toisen naamasta on tullut itsestäänselvyys. kaukosuhde mahdollistaisi myös sen, että saisin kerrankin ottaa asiat hitaasti.Meillä kaukosuhde on vain väliaikaista ja hyvin toimii. Välimatkaa on tosin vain reilu 100kilsaa ja pyritään kerran viikossa vähintään näkemään kuhan molemmat omilta töiltänsä kerkiävät. Reilu kaksi kuukautta ollaan tätä välimatkaa vietetty. Aina on ihana nähdä toista eikä kyllästy toisen seuraan, aina on jotain kerrottavaa ja huomaa aina miksi sitä toiseen rakastuikaan. Olen sitä mieltä että jokaisen parin pitäisi viettää edes lyhyt aika kaukosuhteessa, koska se kasvattaa ja vahvistaa ihan älyttömästi. Joskus muistamme toisiamme päivän mittaa viesteillä ja jos illalla ei ole menoa jommalla kummalla puhelimessa saattaa yli tuntikin aina vierähtää. Kannattaa vaan hankkia halpa puhelinliittymä :D Innolla kyllä odotan jo että pääsee taas takaisin kullan kainaloon ihan joka yöksi nukkumaan.
- hukka hukassa
luulisi kestävän hyvin, koska yleensä sellaiseen ryhtyvät ovat jo alkujaan asian miettineet niin, että eivät aivan joka päivä näe ja suhde on vahvalla pohjalla ja saattaa jopa lujittua pienten "vastamäkien" kohdalle osuessa.
Kaukosuhteen loppuessa se voi olla aika hirveä jommalle kummalle tai molemmillekin osapuolille, koska eivät ehkä näe toistansa enää koskaan (riippuu tietenkin ihmisestäkin, joillekin helpottavakin), mutta omasta kokemuksesta tiedän et se tunne on todella hirveä!
Sitä tekisi vaikka mitä toisen nähdäkseen, ihan hölmöjäkin asioita. - lostmyheart
Itsellä vähän sama juttu, tutustuin omassa kotikaupungissa viikonloppuna ihanaan mieheen, joka asuu n. 250km päässä. Oon aina ajatellut että ei musta olis kaukosuhteeseen, mutta siltä nyt näyttää. Ite ainakin oon niin ihastunu, nähty pari kertaa sen baari-illan jälkeen jolloin tutustuttiin. Nyt jätkä lähtee takas kotiin, ja näyttäis siltä että molemmat haluaa suhdetta kumminki jatkaa(= Tässä vaiheessa vaan tuntuu siltä että vaikeeta tulee olemaa, niin kova ikävä:S Toivottavasti silti pystytään näkemään mahd paljon
- äx
Aloitin seurustelusuhteen puolivahingossa poikaan, joka oli intissä. Puoli vuotta piti kestää ensi sitä, että näki n kerran kuussa vkl ajan, eikä edes silloin tunnettu kovin hyvin. Intissä hän kävi kaukana täältä, joten minulla ei ollut mahdollisuutta käydä moikkaamassa häntä siellä iltaisin yms. Intin jälkeen hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa, johon on täältä matkaa reilut 500 kilometriä.
Soitellaan lähes joka päivä ja keskustelemme paljon ircissä (huom, ei irc-galleria, vaan irc, ettei tule epäselvyyksiä :>). Alunperin kun siellä tutustuttiinkin. Aina ei jaksa puhua kauaa tai ei ole mitään sanottavaa, välillä saatetaan puhua päivässä viisikin tuntia puhelimessa. Näkemään pyrimme aina silloin kun on mahdollista ja mielellään vähän useamminkin. Liian usein ei kuitenkaan keritä näkemään, eikä rahaakaan siihen olisi niin usein kuin haluaisi sillä VR in vaan niin hemmetin kallis. (Tosin viime vkl mentiin sitten pienen harkinnan ja laskemisen jälkeen ostamaan yhteinen auto - se kun on suomessa halvempaa kuin valtion rautatiet).
Välillä tulee päiviä että ärsyttää ja harmittaa ihan hirveästi. Etenkin se, että toinen ei ole lähistölläkään vaikka kaipaisi läheisyyttä tai haluttaisi vain mennä käymään moikkaamassa toista. Jaksamista kuitenkin auttaa yhteiset suunnitelmat. Tähän mennessä ollaan seurusteltu hieman yli vuosi ja puolen vuoden päästä olen aikeissa muuttaa hänen luokseen, kunhan työni täällä päättyvät. Yhteiset suunnitelmat ja puheet ja ehdoton luottamus toiseen ja avoimuus ovat asioita, jotka auttavat jaksamaan eteenpäin :) Lisäksi me on tehty pieniä lomamatkoja (esimerkiksi päivä tallinnassa), joitten avulla jaksaa pitkään :)
Vielä lisäisin, että pitää uskaltaa riidellä ja väitellä vaikka puhelimessa se on paljon vaikeampaa ja yhteydenotto riidan jälkeen ei aina ole niin helppoa kun ei ole mahdollisuutta nähdä kasvotusten ja sopia. - joskus|
äx kirjoitti:
Aloitin seurustelusuhteen puolivahingossa poikaan, joka oli intissä. Puoli vuotta piti kestää ensi sitä, että näki n kerran kuussa vkl ajan, eikä edes silloin tunnettu kovin hyvin. Intissä hän kävi kaukana täältä, joten minulla ei ollut mahdollisuutta käydä moikkaamassa häntä siellä iltaisin yms. Intin jälkeen hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa, johon on täältä matkaa reilut 500 kilometriä.
Soitellaan lähes joka päivä ja keskustelemme paljon ircissä (huom, ei irc-galleria, vaan irc, ettei tule epäselvyyksiä :>). Alunperin kun siellä tutustuttiinkin. Aina ei jaksa puhua kauaa tai ei ole mitään sanottavaa, välillä saatetaan puhua päivässä viisikin tuntia puhelimessa. Näkemään pyrimme aina silloin kun on mahdollista ja mielellään vähän useamminkin. Liian usein ei kuitenkaan keritä näkemään, eikä rahaakaan siihen olisi niin usein kuin haluaisi sillä VR in vaan niin hemmetin kallis. (Tosin viime vkl mentiin sitten pienen harkinnan ja laskemisen jälkeen ostamaan yhteinen auto - se kun on suomessa halvempaa kuin valtion rautatiet).
Välillä tulee päiviä että ärsyttää ja harmittaa ihan hirveästi. Etenkin se, että toinen ei ole lähistölläkään vaikka kaipaisi läheisyyttä tai haluttaisi vain mennä käymään moikkaamassa toista. Jaksamista kuitenkin auttaa yhteiset suunnitelmat. Tähän mennessä ollaan seurusteltu hieman yli vuosi ja puolen vuoden päästä olen aikeissa muuttaa hänen luokseen, kunhan työni täällä päättyvät. Yhteiset suunnitelmat ja puheet ja ehdoton luottamus toiseen ja avoimuus ovat asioita, jotka auttavat jaksamaan eteenpäin :) Lisäksi me on tehty pieniä lomamatkoja (esimerkiksi päivä tallinnassa), joitten avulla jaksaa pitkään :)
Vielä lisäisin, että pitää uskaltaa riidellä ja väitellä vaikka puhelimessa se on paljon vaikeampaa ja yhteydenotto riidan jälkeen ei aina ole niin helppoa kun ei ole mahdollisuutta nähdä kasvotusten ja sopia.Itsekin rakastuin poikaan joka oli intissä. Suhteessa kaikki on mennyt tosi hyvin, paitsi ikävä on aina kova. Aluksi se tuntui hurjan raskaalta että nähtiin vaan viikonloppuisin. Oikeasti se on paljon jos saa nähdä toista joka viikko, mutta silloin laskettiin päiviä ja ajettiin satoja kilometrejä toisen vuoksi. Kaukosuhde oli meille pakolllinen mutta oikeastaan oli tosi hyvä että saatiin tutustua toisiimme ajan kanssa. Siinä sai omaa aikaa kuulostella tunteitaan. Inttiaika oli oikeastaan aika helppoa sillä sitten aloitin koulun 600 km päässä ja vielä on lukemista jäljellä.
Itse en pääse koulun takia edes joka toinen vkl kotiseudulle, ja opiskelijan tuloilla junalla kulkeminen on kallista. Ja aikaa menee väkisinkin 7h per sivu. Onneksi junassakin voi lukea ja tehdä kouluhommia. Muutaman vuoden kuluttua on haaveissa muuttaa yhteen, mutta vielä se ei ole oikein mahdollista.
Onneksi on meset, skypet ja puhelimet. Joskus on mahtava saada käsinkirjoitettu kirje postissa. Kyllä sitä aina keinot keksitään. Kaukosuhde vaatii vain enemmän sitä että molemmat ovat kympillä mukana kulkemassa samaan suuntaan. Meilläkin yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat, luottamus toiseen sekä avoimuus helpottavat menoa. Joka aamu on yksi päivä lähempänä sitä että taas pääsee toisen lähelle. - Anonyymi
äx kirjoitti:
Aloitin seurustelusuhteen puolivahingossa poikaan, joka oli intissä. Puoli vuotta piti kestää ensi sitä, että näki n kerran kuussa vkl ajan, eikä edes silloin tunnettu kovin hyvin. Intissä hän kävi kaukana täältä, joten minulla ei ollut mahdollisuutta käydä moikkaamassa häntä siellä iltaisin yms. Intin jälkeen hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa, johon on täältä matkaa reilut 500 kilometriä.
Soitellaan lähes joka päivä ja keskustelemme paljon ircissä (huom, ei irc-galleria, vaan irc, ettei tule epäselvyyksiä :>). Alunperin kun siellä tutustuttiinkin. Aina ei jaksa puhua kauaa tai ei ole mitään sanottavaa, välillä saatetaan puhua päivässä viisikin tuntia puhelimessa. Näkemään pyrimme aina silloin kun on mahdollista ja mielellään vähän useamminkin. Liian usein ei kuitenkaan keritä näkemään, eikä rahaakaan siihen olisi niin usein kuin haluaisi sillä VR in vaan niin hemmetin kallis. (Tosin viime vkl mentiin sitten pienen harkinnan ja laskemisen jälkeen ostamaan yhteinen auto - se kun on suomessa halvempaa kuin valtion rautatiet).
Välillä tulee päiviä että ärsyttää ja harmittaa ihan hirveästi. Etenkin se, että toinen ei ole lähistölläkään vaikka kaipaisi läheisyyttä tai haluttaisi vain mennä käymään moikkaamassa toista. Jaksamista kuitenkin auttaa yhteiset suunnitelmat. Tähän mennessä ollaan seurusteltu hieman yli vuosi ja puolen vuoden päästä olen aikeissa muuttaa hänen luokseen, kunhan työni täällä päättyvät. Yhteiset suunnitelmat ja puheet ja ehdoton luottamus toiseen ja avoimuus ovat asioita, jotka auttavat jaksamaan eteenpäin :) Lisäksi me on tehty pieniä lomamatkoja (esimerkiksi päivä tallinnassa), joitten avulla jaksaa pitkään :)
Vielä lisäisin, että pitää uskaltaa riidellä ja väitellä vaikka puhelimessa se on paljon vaikeampaa ja yhteydenotto riidan jälkeen ei aina ole niin helppoa kun ei ole mahdollisuutta nähdä kasvotusten ja sopia.Näin se on kun ukkomiehen kanssa rupeaa vehtaamaan. Entä sun oma perheesi, missä miehesi silloin on kun sä huoraat toisen ukon kanssa.
- *eikeksitähänmitään*
en tiedä kilometrejä, mutta itse asun Suomessa ja kumppani (toistaiseksi) Etelä-Afrikassa.
Miksi tämä toimii?
Kaksi aivan uskomattoman jääräpäistä ihmistä, jotka kertakaikkiaan rakastavat toisiaan niin, ettei mikään muu ole vaihtoehto. Se toimii siksi kun sen on pakko toimia, kunnes olosuhteet antavat myöten yhteiselle lähi-elämälle. Tämä ei toimi kuin hyvin harvassa tapauksessa, on oltava täysi luottamus, usko tulevaisuuteen ja rakkaus toiseen valmius kestää ikävää ja ties mitä. Kaukosuhde vaatii jo perusluonteelta tiettyjä ominaisuuksia, kaikki ystävät ym. sanoneet etteivät ikinä pystyisi tähän.
Mutta periksi ei anneta, suomalaisella sisulla ja etelä-afrikkaisella taistelumielellä tämähän mennään läpi, palkintona elämänkumppani. Hullua rakkautta, mutta kaiken se kestää! (Ikää kolmissakymmenissä molemmat.)- ....
Yli 10 000km matkaa, naurattaa nämä "100km kaukosuhteet", senhän vaikka kävelee jos haluaa nähdä. :D
Pakko muuten mainita että esim. viimeisten parin kuukauden aikana ei ole enää kyselty mitään uskollisuudesta, pientä leikillistä kuittailua vaan. Tollasta luottamusta ei löydy suurimmasta osasta edes "yhdessä olevista" parisuhteista. ;)
Oma kokemus on siis että erottaminen vahvistaa ja kasvattaa... Ja kohta nähdään taas o/
- Un hombre realmente enamorado - toimii!
.... kirjoitti:
Yli 10 000km matkaa, naurattaa nämä "100km kaukosuhteet", senhän vaikka kävelee jos haluaa nähdä. :D
Pakko muuten mainita että esim. viimeisten parin kuukauden aikana ei ole enää kyselty mitään uskollisuudesta, pientä leikillistä kuittailua vaan. Tollasta luottamusta ei löydy suurimmasta osasta edes "yhdessä olevista" parisuhteista. ;)
Oma kokemus on siis että erottaminen vahvistaa ja kasvattaa... Ja kohta nähdään taas o/
- Un hombre realmente enamoradoYhdyn tuohon, että 100km vaikka kävelee. Oma mies asuu Saksassa, tänä aamuna just lähti takaisin sinne.
Meillä toimii hyvin suhde, juttelemme joka päivä webkameroilla ja mikeillä ja jos se ei ole mahdollista niin soittelemme ja tekstaamme.
Jos oikeasti rakastaa niin silloin jaksaa vaikka tämä ikävä on raastava niin kun sen jakaa yhdessä kumppanin kanssa ja jutellaan yhdessä tulevaisuudesta niin se antaa voimia :)
Nyt ens yö varmaan menee miehen hupparia halaillessa ja itkiessä, seuraavan kerran nähdään lokakuussa.
Mutta kyllä me jaksetaan! - *eikeksitähänmitään*
toimii! kirjoitti:
Yhdyn tuohon, että 100km vaikka kävelee. Oma mies asuu Saksassa, tänä aamuna just lähti takaisin sinne.
Meillä toimii hyvin suhde, juttelemme joka päivä webkameroilla ja mikeillä ja jos se ei ole mahdollista niin soittelemme ja tekstaamme.
Jos oikeasti rakastaa niin silloin jaksaa vaikka tämä ikävä on raastava niin kun sen jakaa yhdessä kumppanin kanssa ja jutellaan yhdessä tulevaisuudesta niin se antaa voimia :)
Nyt ens yö varmaan menee miehen hupparia halaillessa ja itkiessä, seuraavan kerran nähdään lokakuussa.
Mutta kyllä me jaksetaan!kerran nähdään joulukuussa, jaksaa jaksaa, ei tunnu missään. :P Verta, hikeä, kyyneleitä... se on rakkautta kun kestää nämä koettelemukset.
- *eikeksitähänmitään*
.... kirjoitti:
Yli 10 000km matkaa, naurattaa nämä "100km kaukosuhteet", senhän vaikka kävelee jos haluaa nähdä. :D
Pakko muuten mainita että esim. viimeisten parin kuukauden aikana ei ole enää kyselty mitään uskollisuudesta, pientä leikillistä kuittailua vaan. Tollasta luottamusta ei löydy suurimmasta osasta edes "yhdessä olevista" parisuhteista. ;)
Oma kokemus on siis että erottaminen vahvistaa ja kasvattaa... Ja kohta nähdään taas o/
- Un hombre realmente enamoradoSattumalta löysin tämän vanhan ketjun joten nyt tilanne on se, että edelleen yhdessä ollaan ja puoliso asuu tätä nykyä Suomessa. Eli rohkeutta kaukosuhteisiin, jos vain motivaatiota on.
- Anonyymi
No joko olet siinä yhteisessä elämässä, mitä olet suunnitellut heti alusta alkaen. Voi Marjukka raukkaa kun olet reppana. Naurattaa kun sanoit minulle ettet tarvitse minun miestäni vaikka olet nussinut jo 10 vuotta sitä ja huudat jatkuvaan sen perään rakkauden tunnuksia ällöä!!!!
- Anonyymi
*eikeksitähänmitään* kirjoitti:
Sattumalta löysin tämän vanhan ketjun joten nyt tilanne on se, että edelleen yhdessä ollaan ja puoliso asuu tätä nykyä Suomessa. Eli rohkeutta kaukosuhteisiin, jos vain motivaatiota on.
Voi Marjukka , Marjukka älä viitti valehdella! Mieheni asuu edelleen minun kanssani . Ero tuli teille yli viikko sitten, josta suutuit ja nyt vihat syydät tänne. Eikö sua iletä yhtään kyllä Iisalmi on niin pieni kyllä samoin Lahtelankatu että sut huorat jokainen tuntee.
- access
Itse seurustelen italialaisen kanssa. Olemme olleet yhdessä reilun vuoden, kilometrejä on noin 3400. Nähdään silloin kun on mahdollista eli lomilla. Rakas vietti 3 viikkoa täällä suomessa ja lähti eilen takaisin kotiin. Ikävä on suuri mutta tieto siitä että näemme tulevaisuudessa auttaa jaksamaan.
Itselleni kaukosuhde on toiminut hyvin, vaikka ensin epäilin että en voi rakastaa sellaista jota en ole nähnyt. Tunnet voittivat lopulta järjen ja aloitin seurustelusuhteen hänen kanssaan. Olen itse asiassa ensimmäisessä parisuhteessa. En ole mustasukkaisa tyyppiä eikä hänkään ole. Luotamme toisiimme ja tuemme toisiamme ja suhdettamme 100 prosenttisesti. Keskustelemme mesen välityksellä ja silloin tällöin, kovan ikävän iskiessä, käytämme skypeä jotta näkisimme toisemme. Emme soittele tai lähettele teksiviestejä kovin usein sillä se tulisi kalliiksi, sitä paitsi mesellä yhteydenpito on nopeampaa ja se sopii meille paremmin
Ongelmia meillä ei ainakaan vielä ole ollut. Emme ole riidelleet sillä annamme toisen elää myös elämää suhteen ulkopuolella. Emme vietä koko vapaa-aikaamme ruudun ääressä. Sekä ymmärrämme ja uskomme toisiamme.
Ihmisinä meillä on samanlaisia ominaisuuksia: olemme molemmat kiinnostuneita valokuvauksesta ja haluamme suhteelta samoja asioita. Emme myöskään polta emmekä käytä alkoholia.
Vaikka olemme molemmat kuullet esim. ystävien suista epäileviä kommentteja,että suhteemme ei välttämättä toimisi, emme ole välittäneet niistä. Luottausta, halua ja rakkautta kun on niin kaukosuhde voi toimia ja meillä se toimii.
Se että olen vasta 15 vuotias ei ole minusta este sille ettei voisi olla kaukosuhteessa tai olla aidosti rakastunut. Tapasimme omeglessa eikä meillä kummallakaan ollut tarkoituksena etsiä kumppania kyseiseltä sivustolta. Kemiamme vain sopivat hyvin yhteen ja meillä oli 6 tuntia pitkiä keskusteluja. Ensin ystävystyimme ja sitten rakastuimme.
Tässä välissä joku voisi ihmetellä miten vanhempani antoivat meidän edes tavata toisemme.
Viime uutena vuotena lähdimme äidin kanssa tapaamaan poikaystävääni ja hänen perhettään. Vanhempani olivat nähneet poikaystäväni ja hänen vanhempansa skypen välityksellä muutaman kerran ennen tapaamista. Erityisesti äidilleni perheen näkeminen netin välityksellä toi helpotuksen. Hän oli hieman peloissaan sillä vanhempia varoitellaan internetin vaaroista. Olin kertonut hänelle paljon poikaystävästäni ja keskuisteluistamme, mutta äitinä hän oli silti hieman varoivainen.
Hänen perheensä on hyvin vieraanvarainen joten heille ei ollut ongelma että yövyimme heidän kodissaan. ÄItini tuli hyvin toimeen kumppanini vanhempien kanssa vaikka he eivät puhu englantia eikä äitini osannut sanoa muuta italiaksi kuin grazie ja ciao. Onneksi meillä oli sanakirja mukana, sillä siitä oli paljon apua heille. Äitini oppi myös paljon italian kielisiä sanoa matkan aikana. Myös poikaystäväni ososittauti sellaiseksi kuin kuvittelin ja ehkä hieman paremmaksikin.Kun oli kotiinlähdön aika tunnelma oli haikea ja kyyneliä tuli vuodatettua mutta kaikki oli sen arvoista.
Ryhtyessäni suhteeseen otin asenteen elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulevaisuus tuo. Omaan vieläkin tuon asenteen. Ajatus yhteenmuutosta tulevaisuudessa ei ole mahdoton, mutta silti kaukainen aisia, sillä meillä molemmilla on koulut kesken, itse olen aloittamassa lukion tänä syksynä.
Kertaakaan en ole katunut suhteen aloittamista. Päinvastoin. Monta kertaa olen ajatellut mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi jos en olisi ryhtynyt seurustelemaan hänen kanssaan. - Kaukolainen
Meillä on mieheni kanssa välimatkaa 770 kilometriä. Mä asun pohjoisessa ja hän etelässä. Muutin itse pohjoiseen etelästä. Muuttoni jälkeen mulle välähti kun salama kirkkaalta taivaalta, että haluan olla kyseisen miehen kanssa. Matkustamiseen menee reilu 12 tuntia jos junalla lähtee ja lentämällä noin 4 tuntia. Näemme noin kaksi kertaa kuukaudessa ja yksi kerta kestää noin viikon. Olemme molemmat varmoja että teemme kaikkemme tämän asian eteen ja olemme valmiita muutamaan yhteen. Ratkaisu on se, että mä muutan takaisin etelään.
- 1458
Monta mukavaa kertomusta olette tänne kirjoittaneet. :)
Meillä kaukosuhde on toiminut jo yli viisi vuotta. Välimatkaa Suomessa noin 250 km. Tapaamme noin jokatoinen viikonloppu ja puhumme monta kertaa päivässä puhelimessa.
Puhumme aika-ajoin yhteenmuuttamisesta. Ainoa ongelma asiassa on se, että työpaikan saaminen kummalle tahansa meistä uudella paikkakunnalla tulee olemaan vaikeaa. Todennäköisesti minä tulen muuttamaan ja varsin todennäköinen työttömyys ja nykyisestä hyvästä työpaikasta luopuminen ahdistaa. Työttömyys pitkittyessään aiheuttaa valtavaa stressiä ja huolta ja pelkään, että se voi lopulta vaikuttaa koko suhteeseemme.
Mutta kannattaako asiaa murehtia? Pitäisikö vain ottaa riski ja uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi? Kaukosuhdettakin toki voi jatkaa, koska se toimii kuitenkin niin hyvin, mutta toiveissa alkaa jo olemaan se oma yhteinen koti :) - Cajen
Itselläni kaukosuhdetta takana kolmisen vuotta, ja ainakin meillä toimii hyvin. Välimatkaa on n. 350 km (3-4 h junalla). Olen opiskelija ja kihlattu on vakitöissä molempien synnyinpaikkakunnalla. Olemme yhdessä 2-3 viikonloppua kuukaudessa, minä olen useimmiten se joka matkustaa (kihlatun talossa enemmän tilaa, ja osa-aikatyö kattaa "halvemmat" junaliput). Joka ilta soitellaan toisillemme ja joskus jutellaan mesessä.
Kaukosuhde vaatii ehkä enemmän töitä, mutta ainakin seurusteluaikana molemmilla on ollut aikaa omille jutuille. Suhde ei vie koko elämää. Sitten kun nähdään, ollaan toki tiiviisti yhdessä koko ajan, ja hellitellään toisiamme. Molemmille kosketus on tärkeää, ja on ihanaa, kun edes viikonloppuisin on siihen mahdollisuus.
Kaukosuhteen huono puoli on ehkä se, että toisesta näkee vain sen "lomaminän", arjen yhteensovittamista harjoitellaan pieninä paloina. Toisaalta tiivis yhteydenpito ja tuntojen jakaminen puhelimen tms. välityksellä viikolla auttaa tutustumaan toisen arkeen. Ja kahden kesken ollessa tulee ainakin meidän suhteessa puhuttua vakavia ja syvällisiäkin asioita yhdessäolon lisäksi.
Tarkemmin ajatellen, olen saanut kullastani aika kattavan kuvauksen ihan viikonlopputapaamisten avullakin, mitkään siisteysnäkemykset tai ruokatottumukset eivät pääse yllättämään...- ....................
Tässä meidän suhteessa vasta opetellaan kaukosuhteeseen, yhteiseloa takana kuitenkin jo pari vuotta ja siitä osa saman katon alla.
Näemme vain viikonloppuisin.
Miten teillä muilla menee nuo tapaamiset?
Esimerkiksi meillä se ensimmäinen päivä, useimmiten nähdään vasta alkuillasta, menee siten, että kun mies tulee kotiin, olen laittanut ruuan valmiiksi (jotain nopeaa ja helppoa ja hyvää). Syömme, juttelemme kuulumisia, viikonlopun suunnitelmia ym. Seuraavaksi käydään saunassa, ihan ajan kanssa.
Saunan jälkeen rakastellaan. Avataan pullo viiniä. Rakastellaan lisää, katsotaan joku elokuva tai tv-ohjelmaa, juodaan lisää viiniä ja höpötellään ja hempeillään ja sellasta. Rentoa yhdessä oloa. Mitään kännejä ei tietenkään vedetä, pullo viiniä riittää hyvin siksi illaksi.
Mutta auta se seuraava päivä. Aamu menee vielä hyvin, mutta sitten jotenkin molemmat hakevat sitä omaa paikkaansa, etsivät yhteistä säveltä. Se on jotenkin vähän kitkaista toimintaa se seuraava päivä. Minä tietenkin kun olen ollut koko viikon yksin, haluaisin jokaikisen minuutin viettää mieheni kanssa, joka taas haluaisi tehdä omia juttuja, kun kerran pääsee kotiin. Ja tietenkin olla omassa rauhassa jonkun aikaa. Tämä on se asia, mikä minun on ollut niin vaikea käsittää ja ymmärtää ja sulattaa ja sallia. Monasti tämä "seuraava päivä" on aika kylmää touhua. Yhteisestä tottumuksesta käydään kaupassa, tehdään ruokaa, lämmitetään sauna, tavataan ystäviä illalla jne. Mutta todennäköisesti ei rakastella. Se toinen on niin "kaukainen", ei tunnu läheiseltä, vaikka kuinka haluaisi. Mökötystä ja sähköä ilmassa.
Sunnuntaina molemmat olemme toisissamme kiinni lähes koko ajan. Halaillaan ja pusutellaan kun tehdään ruokaa, rakastellaan, hassutellaan, käydään yhdessä jossain ja kohta ollaan allapäin kun täytyy taas arkipäiviksi erota. Ja siinä se viikonloppu meni.
Miten teillä muilla? Onko teillä tuollasta aikaa, ettei oikein suju vaikka haluaisi? - Anonyymi
.................... kirjoitti:
Tässä meidän suhteessa vasta opetellaan kaukosuhteeseen, yhteiseloa takana kuitenkin jo pari vuotta ja siitä osa saman katon alla.
Näemme vain viikonloppuisin.
Miten teillä muilla menee nuo tapaamiset?
Esimerkiksi meillä se ensimmäinen päivä, useimmiten nähdään vasta alkuillasta, menee siten, että kun mies tulee kotiin, olen laittanut ruuan valmiiksi (jotain nopeaa ja helppoa ja hyvää). Syömme, juttelemme kuulumisia, viikonlopun suunnitelmia ym. Seuraavaksi käydään saunassa, ihan ajan kanssa.
Saunan jälkeen rakastellaan. Avataan pullo viiniä. Rakastellaan lisää, katsotaan joku elokuva tai tv-ohjelmaa, juodaan lisää viiniä ja höpötellään ja hempeillään ja sellasta. Rentoa yhdessä oloa. Mitään kännejä ei tietenkään vedetä, pullo viiniä riittää hyvin siksi illaksi.
Mutta auta se seuraava päivä. Aamu menee vielä hyvin, mutta sitten jotenkin molemmat hakevat sitä omaa paikkaansa, etsivät yhteistä säveltä. Se on jotenkin vähän kitkaista toimintaa se seuraava päivä. Minä tietenkin kun olen ollut koko viikon yksin, haluaisin jokaikisen minuutin viettää mieheni kanssa, joka taas haluaisi tehdä omia juttuja, kun kerran pääsee kotiin. Ja tietenkin olla omassa rauhassa jonkun aikaa. Tämä on se asia, mikä minun on ollut niin vaikea käsittää ja ymmärtää ja sulattaa ja sallia. Monasti tämä "seuraava päivä" on aika kylmää touhua. Yhteisestä tottumuksesta käydään kaupassa, tehdään ruokaa, lämmitetään sauna, tavataan ystäviä illalla jne. Mutta todennäköisesti ei rakastella. Se toinen on niin "kaukainen", ei tunnu läheiseltä, vaikka kuinka haluaisi. Mökötystä ja sähköä ilmassa.
Sunnuntaina molemmat olemme toisissamme kiinni lähes koko ajan. Halaillaan ja pusutellaan kun tehdään ruokaa, rakastellaan, hassutellaan, käydään yhdessä jossain ja kohta ollaan allapäin kun täytyy taas arkipäiviksi erota. Ja siinä se viikonloppu meni.
Miten teillä muilla? Onko teillä tuollasta aikaa, ettei oikein suju vaikka haluaisi?Ei se oikein suju kun ukkomies kyseessä. Eikä tämä kyseinen mies ole ollut sun luona koko viikonloppua. Kyllä se on ollut omassa vuoteessaan, kun vaimo tullut töistä. Vaimolla oli tuohon aikaan kolmevuoro työ, jolloin yö töitä paljon 4-6 yötä peräkkäin. Ja viikonloput melkein kaikki töissä, silloin tämä huoraaminen on tapahtunut. Olethan nussinut meidän asuntoautossakin huoraseni mhl. Mutta sinähän oletkin kuulu vittusi jakamisesta, vaikka miehesi Pauli oli vielä tällöin elossa!!!!! Sinähän olet ollut itsekin vuorotöissä, silloin joskus muinoin. Mutta nyt pöpi päästäsi niin ei töitä saa, muuta kuin 9 euron päiväpalkalla.
- Leelia bb
Hyvinkin. Riippuu ihmisistä. Itsellä aiemmin huonoja kokemuksia ns normaali suhteista jotka alkoivat salaman nopeesti. Olemme yli 30 vuotiaita mutta alle nelikymppinen kaukopari. 250 km ja vuoden verran oltu suht onnellisesti. En halua kiirehtiä tällä kertaa asioita tapaamiset onistuu aika hyvin noin 2-3 krt kuussa, lähinä vikonloput yhdessä ja loma-aikoja.
Tuntuu vaan että nyt on tuossa se ihminen jota oon tähän ikään asti etsinyt ja hän sattuu kaukana asumaan mutta esteet ei ole ylivoimaisia:D - näintäällä
1500 km välillämme. Mies on britti. Olemme tunteneet jo ainakin puoli vuotta, tapasin hänet ensi kerran uutenavuotena. Suutelimme kun vuosi vaihtui, minulta meni jalat alta. Se oli sitten siinä.
Kyllähän se ikävä välillä musertaa. Joskus itseäni jos ahdistaa tai muuten surettaa niin ei aio uni tulla kun kaipaa toista vierelle. Välimatkan, suht heikkojen tulojen ja lentolippujen hintojen takia meillä on nyt sellainen kolmen kuukauden väli ennen kuin tapaamme seuraavan kerran. Se aika tuntuu ikuisuudelta. Vietämme skypessä mieheni töiden mukaan aikaa, ennätys on tainnut olla 5 tuntia höpötystä :) Tosiaan, en odota kohdatessamme vaihtavani kuulumisia :) Kyllä sitä toisen elämään pääsee kiinni puhelemalla, vaikkei sitä käytännössä voikaan kokea.
Meillä on luottamus ollut ihan 120%. Voihan se vielä muuttua tulevaisuudessa, toivottavasti ei. Koska minulla ei ole minkäänlaisia epäilyksiä häntä kohtaan eikä hän epäile minua mistään, on hyvä ja turvallinen olla. Sitä ilmoittelee tekstiviestillä menemisistä ja tulemisistaan ihan vaan omasta halustaan eikä mistään velvollisuudentunteesta. Skypeajat jolloin voi puhua on minulle itselleni niin valtavan tärkeitä ja iso voimavara etten helposti "peru" treffejä kun voi puhua niin kauan kuin haluaa.
Tietty läheisyyden kaipuu on se isoin ongelma. Myös kirjoitettu teksti on niin helppo ymmärtää väärin että mieluummin puhun, mutta aina sekään ei onnistu vaan päivän saldo on vaan pari kuppaista tekstiviestiä. Joskus mies on väsynyt töidensä jälkeen ja hänen on saatava nukkua, jolloin skype peruuntuu ja harmittaa ihan kuin olisi oharit tehty :) Joskus taas itse haluan mennä ulos ja pitää hauskaa ja sillekin on aina tilaa. On se melkein kun parisuhteessa eläisi vaikkei toinen olekaan fyysisesti läsnä.
Kyllä se vaatii parisuhteen osapuolilta paljon voimia, jos aikoo kaukosuhdetta ylläpitää. Sanoisin että siksi kaukosuhde ei toimisi kaikilla ihmisillä koska he eivät halua/uskalla rakentaa sellaista kivikovaa luottamusta toiseen. Tiettyhän se sattuu jos luottamus petetään mutta sellaista ei ikinä kuuluisi ajatella luottamusta rakentaessa.
Minä olen löytänyt jonkun, joka haluaa jakaa hyvät ja pahat asiat, parhaat ja huonoimmat hetkensä, minun kanssani. Hän ei ota mitään asiaa suhteessamme itsestäänselvyytenä. Minä välitän hänestä suuresti enkä halua mitään pahaa ikinä. Jo nyt tuntuu siltä että elämä olisi tyhjä ja ontto ilman häntä. Miksi siis antaisin välimatkan estää yhtään mitään, kun se saattaa poikia elämäni parhaimman asian, kun aika on oikea.- näintäällä
Harmi kun näitä ei voi muokata. Piti korjata etten halua hänelle mitään pahaa ikinä. :)
- Anonyymi
Sinähän just teit näin, petit kylmästi useita kertoja. Että hips hei se siitä, moka moka moka niinhän sä petit aviomiestäsikin aikoinaan.
- Anonyymi
No joko se alkaa olla mielestäsi aika oikea, vink, vink, aviomies sanonut kylläkin ettei ole ollut eroamassa aviovaimostaan koskaan, eikä ole jättämässä tätä. Vaan tämä horo on manipuloinut eikä ole jättänyt miestä hetkeksikään rauhaan. Tääl naisella persoonallisuus häiriö tosi paha, jonka vuoksi ei pysty työtäkään tekemään. Siksi hänellä niin paljon aikaa istua netissä yötä päivää. Kirjoittelee tuulta taivasta paskaa joutessaan.
- Toivonsa menettänyt
Yllättävän ruusuisia ajatuksia...no kivahan se on jos etäsuhde toimii.
Tai että pariskunta tai edes sen toinen osapuoli elää vahvasti siinä uskossa että toimii.:)- Tsum
Hih, meikäläinen on nyt siinä onnellisessa tilanteessa, etä kaukosuhde on päättymässä :) Tai no. Välimatkaa meillä oli sellaiset viitisensataa kilometriä, Suomen sisällä kuitenkin. Nähtiin ehkä kerran kuussa, tosin silloin vähän pitempi aika (viikko) kerrallaan, kun kulta pystyi tekemään töitään jonkin verran etänä. Ainahan tuo viikko ei toki onnistunut, vaan jäi viikonloppuun, mutta ainakin kerran kuussa siis.
Puolitoista vuotta seurustelin enimmäkseen puhelimeni kanssa -tai siltä se tuntui- kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa saatettiin parikin tuntia vaan puhua puhelimessa ja päivisin jonkin verran. Välillä meillä saattoi oll skype auki kun tehtiin omia juttujamme, minä saatoin esim tiskata samalla tai siivoilla ja hän tehdä töitään. Se tuntui silloin melkein siltä, kuin toinen olisi paikalla, kun aina välillä kuului joku kommentti toiselta ja kun kamerat olivat käytössä, niin näkikin vähän, mitä se toinen puuhaili :)
Ja nyt siis kaukosuhde päättymässä^^ Muutamme saman katon alle kaupunkiin, jossa kultani asuu :) Poikaystävä on asunut siinä asunnossa nyt pari kuukautta ja minä tulen täältä kova vauhtia perässä. Yhdessä kävimme katsomassa asuntoa ja päätimme vuokrata sen. Viime viikolla sain lisäksi kuulla, että saan töitä tuosta kaupungista -> ihan valtava helpotus :)
Kaukosuhteet vaativat paljon ja on ihan tosi kurjaa kun välillä itkee itsensä iltaisin uneen sitä ikävää. Minä ainakin yritin olla iltaisin vähän paremmalla päällä puhelimessa, ettei toinen huomaisi, miten paha olo on. Tulisi murullekin vain paha mieli puolestani, kun ei pysty tulemaan halaamaan, vaikka mieli tekisi. Etäsuhteet vaativat myös vahvaa uskoa ja luottamusta toiseen ja lisäksi uskoa tulevaisuuteen. Kannattaa koittaa suunnitella tulevaisuutta, sillä kun on jotain, mitä odottaa, niin jaksaa paremmin. Minä en ainakaan olisi jaksanut, jos ei olisi ollut suunnitelmissa muuttaa saman katon alle tai edes samaan kaupunkiin järkevän ajan sisällä.
Lisäksi haluan sanoa sen, että niihin yhteisiin näkemisiin ei kannata koittaa odottaa liikaa. Suuret haaveet ja toiveet yhteisiltä näkemisiltä vain yleensä saavat aikaan sen, että tunnelma tuntuuhelposti lässähtäneeltä tai muuten valjulta. Paljon kivempi nähdä toista, jos ei stressaa liikaa siitä, mitä tehdään yms. Olkaa vaan yhdessä ja nauttikaa toistenne seurasta :) - Anonyymi
Tsum kirjoitti:
Hih, meikäläinen on nyt siinä onnellisessa tilanteessa, etä kaukosuhde on päättymässä :) Tai no. Välimatkaa meillä oli sellaiset viitisensataa kilometriä, Suomen sisällä kuitenkin. Nähtiin ehkä kerran kuussa, tosin silloin vähän pitempi aika (viikko) kerrallaan, kun kulta pystyi tekemään töitään jonkin verran etänä. Ainahan tuo viikko ei toki onnistunut, vaan jäi viikonloppuun, mutta ainakin kerran kuussa siis.
Puolitoista vuotta seurustelin enimmäkseen puhelimeni kanssa -tai siltä se tuntui- kun iltaisin ennen nukkumaanmenoa saatettiin parikin tuntia vaan puhua puhelimessa ja päivisin jonkin verran. Välillä meillä saattoi oll skype auki kun tehtiin omia juttujamme, minä saatoin esim tiskata samalla tai siivoilla ja hän tehdä töitään. Se tuntui silloin melkein siltä, kuin toinen olisi paikalla, kun aina välillä kuului joku kommentti toiselta ja kun kamerat olivat käytössä, niin näkikin vähän, mitä se toinen puuhaili :)
Ja nyt siis kaukosuhde päättymässä^^ Muutamme saman katon alle kaupunkiin, jossa kultani asuu :) Poikaystävä on asunut siinä asunnossa nyt pari kuukautta ja minä tulen täältä kova vauhtia perässä. Yhdessä kävimme katsomassa asuntoa ja päätimme vuokrata sen. Viime viikolla sain lisäksi kuulla, että saan töitä tuosta kaupungista -> ihan valtava helpotus :)
Kaukosuhteet vaativat paljon ja on ihan tosi kurjaa kun välillä itkee itsensä iltaisin uneen sitä ikävää. Minä ainakin yritin olla iltaisin vähän paremmalla päällä puhelimessa, ettei toinen huomaisi, miten paha olo on. Tulisi murullekin vain paha mieli puolestani, kun ei pysty tulemaan halaamaan, vaikka mieli tekisi. Etäsuhteet vaativat myös vahvaa uskoa ja luottamusta toiseen ja lisäksi uskoa tulevaisuuteen. Kannattaa koittaa suunnitella tulevaisuutta, sillä kun on jotain, mitä odottaa, niin jaksaa paremmin. Minä en ainakaan olisi jaksanut, jos ei olisi ollut suunnitelmissa muuttaa saman katon alle tai edes samaan kaupunkiin järkevän ajan sisällä.
Lisäksi haluan sanoa sen, että niihin yhteisiin näkemisiin ei kannata koittaa odottaa liikaa. Suuret haaveet ja toiveet yhteisiltä näkemisiltä vain yleensä saavat aikaan sen, että tunnelma tuntuuhelposti lässähtäneeltä tai muuten valjulta. Paljon kivempi nähdä toista, jos ei stressaa liikaa siitä, mitä tehdään yms. Olkaa vaan yhdessä ja nauttikaa toistenne seurasta :)Missä välissä te asuitte yhdessä, haluaisin tietää kyllä sen? vain onko tämä taas sun sivupersoonan tuotosta? Kyllä ukkoni on ollut kotona, vai oliko ne pitemmät työreissut sun haarojen välissä? Sä se olet mustasukkainen ollut mun aviomiehestäni, kytännyt ja vahtinut ettei vain toiset naiset vie. Minä olen sanonut, että jos tule Marjukan kanssa onnelliseksi ja rakastat sitä, niin saat mennä. Minusta näet kyllä pääsee helpolla eroon, enkä jää tollalailla riippuvaiseksi niinkuin sinä pöpi reppana. piip, piip, piip minä kopioin nämä kaikki sun tekstisi nykyisin ja kun tulen käymään kaupungissa, näytän nämä teidän Sannalle ja Samille miten äiskä kirjoittaa nettiin......
- _Onnellinen_
Meillä toimii loistavasti. Välimatkaa on sellaiset 450km. Näemme joka päivä,sillä itse olen työtön,enkä opiskele,niin pääsen helposti mieheni luo. Olen ollut mieheni luona kohta 3-viikkoa. Ja hyvin on mennyt tähän asti.
Kyllä se kaukosuhde on toimiva ratkaisu. Ainakin mielestäni.
Ja sitten kannattaa myös miettiä,että mikä yhteydenotto teille parhaiten sopii: puhelin(soitot/tekstarit),messenger,facebook tms....- kaukolainen
Kaukosuhde toimii, jos ei tee siitä matkasta itselleen ongelmaa. Suurin ongelma on päänsisässä kun aletaan pohtia matkaa. Ei se helppoa ole, eikä kivaakaan, mutta monet kaukosuhteilijat keskustelevat keskenään paljon enemmän ja ovat tietyllä tapaa jopa läheisempiä kuin ne seurustelevat parit, jotka asuvat samassa kaupungissa. Juurikin sen takia, että jutellaa paljon.
Psst, skypen ja web-kameroiden avulla pystyy sitä arkea jakamaankin. Molemmat voivat touhuilla omia juttujaan ja samalla pitää toisen kuvaa auki näytöllä. Esim siivoilla samalla kun kone hurruuttaa vieressä ja voi jutella toiselle. EIkä maksa kuin sen netin verran. ;) Hyväksi havaittu. Tuntuu melkein siltä, kuin se toinen olisi siinä lähellä oikeasti. - _Onnellinen_
ASUMME MIEHENI KANSSA YHDESSÄ
OLEMME MIEHENI KANSSA HÄNEN VANHEMPIEN LUONA LOMALLA
TÄÄLLÄ OLLAAN OLTU KOLME VIIKKOA - Näintäällä
_Onnellinen_ kirjoitti:
ASUMME MIEHENI KANSSA YHDESSÄ
OLEMME MIEHENI KANSSA HÄNEN VANHEMPIEN LUONA LOMALLA
TÄÄLLÄ OLLAAN OLTU KOLME VIIKKOAMeillä on ainakin tämän puolisen vuotta toiminut hyvin. Välimatkaa 350 km, parin viikon välein on nähty. Mies vaihtoi työtä ja vapaata ei juuri jää, joten hän ei pääse luokseni käymään. Se meidät melkein erottikin, kun hän koki ettei voi antaa tälle suhteelle tarpeeksi. Mitään sen kummempia sopimuksia ei olla tehty - eipä se avioliittokaan pidä paria yhdessä, jos toinen rakastuu johonkin muuhun tms. Tässä mennään vain sitä tahtia miltä tuntuu. Suhteemme on vakava, mutta samalla vapaa. Aina ei tarvitse ehtiä tai jaksaa puhua. Ei kysellä miksi et ole soittanut tai muuta. Kunnioitamme toisiamme ja toisen omaakin elämää. Hänellä on kiireinen työnsä ja minulla opiskelu, sekä vuoroviikoin kaksi lasta luonani. Jos suhteemme pysyy yllä ja saa mahdollisuuksia kasvaa, voisin ajatella muuttavani hänen paikkakunnalleen lasteni kanssa opiskelujeni päättyessä 1,5 vuoden päästä, toisaalta opiskeluni eivät ehdottomasti vaadi tässä kaupungissa pysymistä jos tilanne alkaa siltä vaikuttaa.
Minnekään ei kuitenkaan ole kiire - molempien edellisen suhteen päättymisestäkin on vain vajaa vuosi.
Mitä mainitsin suhteen kasvamisesta, olen itse välillä miettinyt, onko kaukosuhteella mahdollisuuksia kasvaa ja syventyä kuten normaalilla parisuhteella, kun tapaamiset ovat ikäänkuin lomaa toisen luona, eikä sitä normaalia arkea koe. Sitä toki tulee enemmän vastaan sitten, kun minunkin lapseni joskus tulevat enemmän mukaan kuvioihin. He ovat tavanneet vain pari kertaa lyhyesti, koska olen todella varovainen "sotkemaan" lapsiani mihinkään. Sitä ei kuitenkaan tarvitse miettiä miten he tulisivat toimeen, tapaamiset olivat välittömiä ja lämpimiä molemmin puolin, eivätkä lapset ujostelleet avoimen ja lapsirakkaan mieheni seurassa ollenkaan.
Olen entisessä avoliitossani ollut mustasukkainen, ja mies oli vielä mustasukkaisempi. Nyt en ole tuntenut tällaista juuri ollenkaan. Luottamus on vahvalla pohjalla. Se tunne ja tietoisuus kantaa, että toinen siellä jossakin rakastaa ja välittää. - Näintäällä
Näintäällä kirjoitti:
Meillä on ainakin tämän puolisen vuotta toiminut hyvin. Välimatkaa 350 km, parin viikon välein on nähty. Mies vaihtoi työtä ja vapaata ei juuri jää, joten hän ei pääse luokseni käymään. Se meidät melkein erottikin, kun hän koki ettei voi antaa tälle suhteelle tarpeeksi. Mitään sen kummempia sopimuksia ei olla tehty - eipä se avioliittokaan pidä paria yhdessä, jos toinen rakastuu johonkin muuhun tms. Tässä mennään vain sitä tahtia miltä tuntuu. Suhteemme on vakava, mutta samalla vapaa. Aina ei tarvitse ehtiä tai jaksaa puhua. Ei kysellä miksi et ole soittanut tai muuta. Kunnioitamme toisiamme ja toisen omaakin elämää. Hänellä on kiireinen työnsä ja minulla opiskelu, sekä vuoroviikoin kaksi lasta luonani. Jos suhteemme pysyy yllä ja saa mahdollisuuksia kasvaa, voisin ajatella muuttavani hänen paikkakunnalleen lasteni kanssa opiskelujeni päättyessä 1,5 vuoden päästä, toisaalta opiskeluni eivät ehdottomasti vaadi tässä kaupungissa pysymistä jos tilanne alkaa siltä vaikuttaa.
Minnekään ei kuitenkaan ole kiire - molempien edellisen suhteen päättymisestäkin on vain vajaa vuosi.
Mitä mainitsin suhteen kasvamisesta, olen itse välillä miettinyt, onko kaukosuhteella mahdollisuuksia kasvaa ja syventyä kuten normaalilla parisuhteella, kun tapaamiset ovat ikäänkuin lomaa toisen luona, eikä sitä normaalia arkea koe. Sitä toki tulee enemmän vastaan sitten, kun minunkin lapseni joskus tulevat enemmän mukaan kuvioihin. He ovat tavanneet vain pari kertaa lyhyesti, koska olen todella varovainen "sotkemaan" lapsiani mihinkään. Sitä ei kuitenkaan tarvitse miettiä miten he tulisivat toimeen, tapaamiset olivat välittömiä ja lämpimiä molemmin puolin, eivätkä lapset ujostelleet avoimen ja lapsirakkaan mieheni seurassa ollenkaan.
Olen entisessä avoliitossani ollut mustasukkainen, ja mies oli vielä mustasukkaisempi. Nyt en ole tuntenut tällaista juuri ollenkaan. Luottamus on vahvalla pohjalla. Se tunne ja tietoisuus kantaa, että toinen siellä jossakin rakastaa ja välittää. - Anonyymi
Näintäällä kirjoitti:
Meillä on ainakin tämän puolisen vuotta toiminut hyvin. Välimatkaa 350 km, parin viikon välein on nähty. Mies vaihtoi työtä ja vapaata ei juuri jää, joten hän ei pääse luokseni käymään. Se meidät melkein erottikin, kun hän koki ettei voi antaa tälle suhteelle tarpeeksi. Mitään sen kummempia sopimuksia ei olla tehty - eipä se avioliittokaan pidä paria yhdessä, jos toinen rakastuu johonkin muuhun tms. Tässä mennään vain sitä tahtia miltä tuntuu. Suhteemme on vakava, mutta samalla vapaa. Aina ei tarvitse ehtiä tai jaksaa puhua. Ei kysellä miksi et ole soittanut tai muuta. Kunnioitamme toisiamme ja toisen omaakin elämää. Hänellä on kiireinen työnsä ja minulla opiskelu, sekä vuoroviikoin kaksi lasta luonani. Jos suhteemme pysyy yllä ja saa mahdollisuuksia kasvaa, voisin ajatella muuttavani hänen paikkakunnalleen lasteni kanssa opiskelujeni päättyessä 1,5 vuoden päästä, toisaalta opiskeluni eivät ehdottomasti vaadi tässä kaupungissa pysymistä jos tilanne alkaa siltä vaikuttaa.
Minnekään ei kuitenkaan ole kiire - molempien edellisen suhteen päättymisestäkin on vain vajaa vuosi.
Mitä mainitsin suhteen kasvamisesta, olen itse välillä miettinyt, onko kaukosuhteella mahdollisuuksia kasvaa ja syventyä kuten normaalilla parisuhteella, kun tapaamiset ovat ikäänkuin lomaa toisen luona, eikä sitä normaalia arkea koe. Sitä toki tulee enemmän vastaan sitten, kun minunkin lapseni joskus tulevat enemmän mukaan kuvioihin. He ovat tavanneet vain pari kertaa lyhyesti, koska olen todella varovainen "sotkemaan" lapsiani mihinkään. Sitä ei kuitenkaan tarvitse miettiä miten he tulisivat toimeen, tapaamiset olivat välittömiä ja lämpimiä molemmin puolin, eivätkä lapset ujostelleet avoimen ja lapsirakkaan mieheni seurassa ollenkaan.
Olen entisessä avoliitossani ollut mustasukkainen, ja mies oli vielä mustasukkaisempi. Nyt en ole tuntenut tällaista juuri ollenkaan. Luottamus on vahvalla pohjalla. Se tunne ja tietoisuus kantaa, että toinen siellä jossakin rakastaa ja välittää.Ompa paha olla appivanhempien luona kylässä, koska kuolleet jo aikapäiviä sitten, toinen 84vuonna ja toinen 91 vuonna, vai kävittekö hautuumaalla kylässä ne kolme viikkoa olemassa ( naurun hihitystä). olet sä hupaisa hupsu, sun kanssasi on hupa olla , varsinkin silloin tällöin nussia, muttei voi koskaan ottaa vakavasti. Sillä riitelet jatkuvaan, mieli ailahtelee. Onko kiva olla tollanen horasko.
- nipsunapsu9898
Kysymykset alkaa olla jo aikaa, mutta mielestäni aihe on koko ajan ajankohtainen joten vastaan nyt minäkin.
Minä olin 2 vuotta ulkomailla töissä, ja tapasin kumppanini ensimmäisen vuoden aikana. Aluksi olimme vain kavereita enkä ajatellut häntä erityisemmin romanttisessa mielessä. Hengailimme usein yhdessä ja yhteisten kavereiden kanssa, mutta jossain vaiheessa aloimme viettää yhä enemmän aikaa yhdessä. Huomasin,että aloin kiinnostua hänestä enemmän ja huomasin, että hänkin taitaa pitää minusta. Juttelimme usein myös messengerin avulla, ja useaan kertaan hän sanoi, että oli jotain mitä hän halusi minulta kysyä, mutta ei kuitenkaan mesen välityksellä. Kerran olimme yhdessä kaupungilla, kun hän yhtäkkiä pysäytti minut ja meni ihan vakavaksi, sanoi että hän on ollut jo kauan aikaa rakastunut minuun ja kysyi, jos voisimme olla enemmän kuin ystäviä. Olimme tunteneet toisemme jo yli vuoden ja meillä olisi vielä 9 kk aikaa ennen kuin lähtisin Suomeen. Sovimme, että ainakin yritämme :)
Hän meni opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, joten näimme toisiamme viikonloppuisin, mikä sopi minullekin, sillä työaikani olivat todella vaihtelevat. Sitten jokunen kuukausi ennen kuin joutuisin palaamaan Suomeen, hän kertoi että hän on menossa Suomeen vaihto-oppilaaksi ja että voisimme siis jatkaa yhdessä oloa. Suomessa näimme melkein joka viikonloppu, meillä oli välimatkaa n. 300 km. Olimme edelleen yhtä rakastuneita kuin alussa ja tuntui aina ihanalta nähdä toinen rankan viikon jälkeen.
Hän oli täällä puoli vuotta ja olemme olleet nyt erossa lähes kuukauden. Seuraavan kerran menen hänen luokseen kesällä, jossa tarkoitus viettää ainakin kuukausi loman lopussa.
Olemme kumpikin hyvin samanhenkisiä ihmisiä, emme ole mustasukkaisia, emme riitele, vitsaillaan ja pelleillään paljon yhdessä (paljon sisäpiiri vitsejä) ja meillä on molemmilla samanlaiset elämän arvot.
Olemme olleet kaukosuhteessa melkein koko seurusteluajan ja se on toiminut hyvin, vaikka joskus ikävä on niin kova, että itku tulee mutta toisaalta erossa olon jälkeen toisen näkemin on niin ihanaa, ettei mikään voita sitä tunnetta! :)
Tietysti toivoisin, että voisimme olla enemmän yhdessä ja että voisin koskea häntä, nukkua hänen vieressään, mutta en vaihtaisi mihinkään sitä aikaa jonka olemme olleet yhdessä! Nyt vain nautimme niistä hetkistä, jotka voimme olla yhdessä ja katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olemme molemmat puhuneet vakavissamme, että haluaisimme jossain vaiheessa asua yhdessä ja elää yhdessä niin kauan kuin mahdollista. - tänäänkoettua000
Sen voin vaan sanoa että henk.koht. vaikeinta mulle meidän kaukosuhteessa on se, kun toinen tallustelee lentokentän turvatarkastukseen ja itse joutuu palaamaan tyhjään kotiin, jossa on jo tottunut näkemään rakkaan ihmisen.
Tai se, kun joutuu itse tallustamaan sinne turvatarkastukseen. Ja pitää olla koko ajan vahvana ja pidätellä kyyneliä ettei se toinenkin osapuoli murru siihen paikoilleen. - Liianherkkää
Meillä mieheni kanssa kevyet 400km välimatkaa ja ollaan ihan hulluna toisiimme. Ajattele kaukosuhdetta niin, että olet kumppanillesi todella tärkeä ja rakas jos hän haluaa laittaa itsensä peliin ollaksesi kanssasi pitkästä välimatkasta huolimatta. Myö tekstaillaan joka päivä heti aamusta huomenet ja illalla hyvät yöt. Skype on kanssa mahtava keksintö keksintö! Vaikkei toisen viereen fyysisesti pääsisikään joka päivä, pystyy sentään juttelemaan ja ihailemaan kuinka komia ja ihana se mies olikaan. Ja puhukaa rivoja! Kertokaa toisillenne viestein tai puhelimella mitä ihanaa ja kuumaa haluaisitte kumpainenkin toisillenne tehdä juuri nyt, toimii taatusti. Tietysti väitetään, että live-näkemisiin pitäisi panostaa ja tehdä jotakin "erityistä" mutta miulle ainakin riittää että se oma rakas on vaan siinä. Eioo vaikeeta kunha vaan jaksaa uskoa ja luottaa suhteeseen :)
- intinleski
Olen tyttöystäväni kanssa ollut n. puolitoista vuotta suhteessa. Hän on Virosta, meilllä on aina siis ollut välimatkan lisäksi kielimuuri, yhteinen kieli on Englanti. Asepalvelus on puolivälissä nyt, vaikeuttaahan se kommunikointia entisestään kun on kuukauden putkeen metsässä eikä voi edes lähettää viesti tms. Kuitenkin katse eteen niinku Elastinen sanoo. Vielä joku päivä meikä herää tän tytön viereltä joka aamu. Eikä asepalveluskaan ikuisesti kestä, sitten elämä helpottuu taas hetkeksi.
Kihlautumisesta ollaan puhuttu kanssa. Vain sormukset puuttuu. Yhteen muutetaan jahka hän valmistuu yliopistosta. Sitä odotellessa.. - apilla
Hei! Meillä toiminut aika hyvin kolmisen vuotta, välimatkaa ajallisesti n. 7tuntia. Nähdään kerran kuukaudessa tai harvemmin.. Viikon verran aika usein. Kyllä pysyy kipinä yllä ja kun nähdään niin se on yhtä juhlaa. Erossa olo aika minulle vaikeampaa, usein ajatukset harhailee ja seksuaalisesti minulle erossaoloaika hieman vaikeaa. Kun ihana mies löytyy, ei välimatkalla ole väliä. Ensimmäinen vuosi oli vaikea mutta koko ajan helpompaa ja tähän tottuu.
- Juu1234578
Minulla ja poikaystävälläni on välimatkaa yli 8000 kilometriä. Pian olemme olleet vuoden yhdessä. Emme ole kertaakaan nähneet ja tutstuimme netissä. Tänävuonna olisi tarkoitus nähdä jos raha riittää
- uuuui
Ja ikää oli?
- laurellia
Toimii viiden vuoden kokemuksella. Yhdessä joka toinen viikko pitkät viikonloput ja lomilla 2-3 viikkoa kerrallaan. Teemme arkisia juttuja, tavataan tuttavia, reppureissataan maailmalla. Suhde säilyy omalla tavallaan uutena koko ajan.
- Kokemusta
Iän kaiken vanha ketju mutta kerrankin minulla on jotain positiivista kerrottavaa. Olen ollut etäsuhteessa pian 3 vuotta, koko tämän ajan olemme asuneet eri mantereilla. Tutustuimme töiden kautta ja yhteistyö tuntui todella sujuvalta, vaikka silloin mitään ihastumista ei tietenkään ollut. Alkuvuodesta 2016 tapasimme ensimmäisen kerran kasvotusten, kun osallistuimme viikon mittaiseen koulutukseen ja se oli kerrasta menoa. Olimme molemmat vapaita, joten pystyimme heittäytymään suoraan suhteeseen.
Suhde on pysynyt hyvävoimaisena koko tämän ajan, koska edelleen työskentelemme yhdessä ja soittelemme siis myös työasioissa keskenämme. Aikaeroa meillä on 7 tuntia mutta hän herää ajoissa ja minä valvon myöhään niin yhteisiä tunteja on riittävästi, kun voimme hyödyntää työaikaa yhteydenpitoon. Muutamia yhteisiä työmatkoja olemme saaneet järjestettyä mutta eniten on helpottanut, että voimme välillä tehdä sellaisia järjestelyitä, että matkustan hänen luokseen Yhdysvaltoihin ja työskentelen paikalliselta toimistolta käsin useamman viikon putkeen. Samoin hän on tullut Suomeen pidemmäksi aikaa ja työskennellyt minun kanssa samalla toimistolla. Tarkoitus ei ole muuttaa yhteen, koska olemme jo molemmat yli 50-vuotiaita ja molemmilla on omat syynsä pysyä kotiseudullaan. On kuitenkin ihanaa, että voimme tavata monta kertaa vuodessa ja viettää yhdessä myös arkea.
Suhteen tärkein asia on ollut syvä luottamus. On tärkeää uskaltaa kertoa omista tunteistaan ja tuntemuksistaan mutta myös olla avoin kuulemaan, mitä toinen puhuu. Toisinaan turhauttaa, kun aikaeron takia on odotettava sopivaa ajankohtaa soittaa. Tietysti fyysinen kosketuksen puute tuntuu pahalta, Skypessä ja muissa viestimissä videon laittaminen on kiva mutta ei korvaa sitä tunnetta, minkä toisen kosketus tuo. - Nienna
Välimatkaa 9000 km, aikaeroa 8 h. Seurustelua 4 kk. Ikää molemmilla n. 40 v ja elämiemme rakkaus. Toimii, koska tahdomme sen toimivan eikä kumpikaan tahdo ketään toista. Koko ajan olemme nähneet toisemme joka päivä vaikkakin messengerissä. 7 viikon päästä pääsemme vihdoin aloittamaan yhteisen elämän.
- Anonyymi
Vajaat puoli vuotta kaukosuhteessa 160 km väliä. Nyt sain järjestettyä työt niin, että pystyn muuttamaan poikaystävän luokse asumaan niin että asumme joka toinen viikko yhdessä ja joka toinen viikko olen sidottu vanhaan kotikaupunkiin. Tällä systeemillä jatkamme vielä vuoden pari olosuhteiden vuoksi. Lisäksi vietämme lomat yhdessä ja esimerkiksi joulun aikaan 1kk loma ja kesällä hän tulee 3kk ajan asumaan luonani.
On tärkeää itselleni että on yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ja yhdessä ottaa askelia yhteistä tulevaisuutta kohti heti kun se on mahdollista.
Kaukosuhde vaatii enemmän joustavuutta puolin ja toisin. Luottamusta etenkin. Kuten kaikissa suhteissa myös rajojen sopimista, esimerkiksi viime riita koski kun en saanut poikaystävää kiinni vuorokauteen, tiedän typerä asia ja huolestuin ja kuvittelin että kaikkea kauheaa on tapahtunut. Mutta kun välissä kilometrejä niin huoli voi saada liialliset mittasuhteet.
Minun mielestäni kaukosuhteessa myös yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia tarvitaan ja halua pyrkiä siihen yhteiseen elämään vaikka vuosienkin päähän.
Olen onnellinen kun otan seuraavan askeleen ja muutan miehen luokse asumaan vaikka nyt joka toiseksi viikoksi. Se on kuitenkin tärkeä askel minulle ja poikaystävälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 565431
Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap233487Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti
Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei281612Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei1981544- 761076
MAKEN REMPAT
Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna251033Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan
5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee49897Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille
Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel259836Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.71799Mulla on kyllä
Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..35798