purkaus

Musta tuntuu että .. en osaa oikeen ees sanoinkuvailla miltä musta tuntuu. Oon kohta 2 vn ihanan tuittupäätytön yh-mamma. Koitan aina kattoo asioitten valoisia puolia, mutta.. Tänään tuntuu taas että .. huoh.. Asun pienellä paikkakunnalla jossa asuu myös mun ja tytön "isän" (mikäli miehestä joka vaan juopottelee vailla HUOLENhäivää jne eikä piittää lapsestaan) voi käyttää sitä sanaa. Niin tuleepa sekavaa tekstiä muttako ois niin paljo asiaa ettei tiiä mistä alottas.. Olen 24/7 tytön kans, ikinä ei ole omaa aikaa, paitsi se mitä tyttö nukkuu pväunia vajaan 2 h. Joko siivoilen tai kuten nyt kirjotan tänne.. Mun sukulaiset ilmeisesti aattelee että se on nyt oma elämä loppu ja kaikki menee lapsen ehdoilla..Mun äidillä on masennusta ollu siitä asti ku ite vaan jaksan muistaa, kuinka rankkaa sitä oli jo lapsena seurata sivusta. ja aina mietein että ite en halua samaan jamaan.. niin se ei jaksa oikeen tytönkans olla..Nyt kaikenlisäksi tyttö on sairastellu koko kevään ja kesän. nYtkin oli jopa kolmatta vkoa terveenä niin johan taas tuli kauhea yskä ja nuha. Auta taas ku alkaa pommittaa tkta vaikka siitäkään mitään hyötyä ole. Ja yksityiselle ei oo vara viiä. Niin ja isänpuolen sukulaiset ei pidä yhteyttä, joskus jutellaan jos kylällä nähdään. Tyttö ei oo ikinä ollu missään yökylässä, puhettakaan koko vkonlopusta, tai no v äliäkös sillä oisko vkoloppu vai arkipvä kun niillä ei ole mitään eroa. Kavereita ja ystäviä on muutama, joilla myös on lapsi/lapsia, mutta niilläki on oma perheelämä ja menot. ylistetty olkoon arjen rutiinit, ilman niitä mun pää varmaan leviäis käsiin. Pääpointti nyt tais kumminki olla se, että kaikkipvät tuntuu aina niin samalta, eikä oo silleen mitään mitä oottaa, tai toivoa että kesäpäivänä sais edes yhen päivän maata rannalla ilman huolenhäivää. Tiiän että kaikki pvät ei oo samanlaisia ja mulla on ihana söpö tyttö, mutta joskus tuntuu että jos yhen päivän, yön ja aamun sais olla vaan omissa oloissaan.