Käyttölinjainen labradorinnoutaja

käyttis

Olen miettinyt pitkään hankkivani vielä joskus käyttölinjaisen labradorinnoutaja nartun. Pidän paljon niiden ulkonäöstä ja työskentely innokkuudesta, luonteesta, sekä hyvistä metsästysominaisuuksista.
Moni on kuitenkin kysyy että miksen ottaisi näyttelylinjaista, mutta ne eivät viehätä itseäni yhtä paljon.
Labbis tulisi itselleni harrastuskoiraksi, etenkin tokoon. Mahdollisuuksien mukaan kisaamaan. Itsenäni kiinnostaisi myös kovasti nome harrastukset, niistä ei vaan ole kovinkaan paljoa kokemusta mutta oppia haluaisin. Täällä paikkakunnalla järjestetään noutajien treenejä ja niihin menisimme heti mukaan jos vaan päästään. Tavoitteena ainakin ne taipparit läpi jos ei pitemmälle. Lisäksi haluaisin kokeilla agilityä. Näyttelyt toki kiinnostaisi mutta käyttiksen kanssa on turha haaveilla menestymisestä, kunhan vaan se H sieltä saataisiin. Tyydytään sen sijaan mätsäreissä käyntiin :)
Kokemusta koirista on jonkin verran, nykyinen parivuotias noutajasukuinen seropi on ihan mukava luonteeltaan ja ollaan käyty tokokisoissa ja mätsäreissä. Toki virheitä sen kanssa on myös tehty ja rähjää edelleen joillekkin ihmisille, mutta seuraavan koiran kanssa aijon todella paneutua pennusta saakka hyvää sosiaalistamiseen ja käyttäytymiseen.
Koiran hankintaa on vielä reilusti aikaa (ainakin vuosi tai kaksi), joten aikaa on miettiä. Aijon käydä katselemassa täälläpäin järjestettäviä nome-kisoja sitten kun niitä taas on tulossa. Lisäksi tuttavani, (iskä ja veljet) käyvät sorsametillä ja metsästävät paljon niin noutajasta todella varmasti olisi hyötyä mikäli koulutus menee kohdilleen. Niin ja vielä että luultavasti 8 tuntiset työajat joutuisivat olemaan yksin sisällä.

Haluan kuitenkin hankkia mahdollisimman paljon tietoa näistä ja siksipä kyselen kysymyksiä teiltä etenkin käyttiksen omistajilta, mutta toki kaikki labbiksista kokevien vastaukset kiinnostavat. Kysymyksiä on laidasta laitaan ja ei tarvi pakko kaikkiin vastailla.

1. Miten pääsyit hankkimaan metsästylinjaisen labradorinnoutaja? tai näyttelylinjaisen. Kerro kumman omistat.
2. Harrastatko noutajasi kanssa metsästystä? Jos et niin harrastatko mitään muuta?
3. Millainen luonne koirallasi on?
4. Onko koirasi koskaan sairastanut jotain?
5. Millaisia ongelmia noutajasi kanssa on/on ollut vai onko ollut mitään?
6. Millainen oli koirasi pentuaika, järsikö paljon huonekaluja ja miten suhtautui yksinoloon?
7. Mitä koirasi sanoo jos sattuu tulemaan päivä ettei pääsekkään tekemään mitään? Esim. olet 8 tuntia töissä ja illalla joudut lähtemään juhliin.
8. Onko noutajasi koulutus ollut helppoa?
9. Miten aloitit pennun harjoitukset tulevaa metsästysuraa ajatellen ja mitä siihen sisälsi? Nimeomaan noutoharjoituksiin.
10. Miten vahvan riistavietin noutajasi omaa? Lähteekö kävelemään esim. pihalta metsään riistan hajun saatuaan?
11. Pysyykö noutajasi irti ollessaan lähettyvilläsi koko ajan vai onko itsenäinen? Onko noutajallasi miellyttämisen halua ja onko kontakti haluinen?
12. Jos opetit koirasi pilliin niin millaisia äänimerkin annat luoksetulossa, entä pysäytyksessä?
13. Haukkuuko koirasi? Vartioiko? Piippaako tai käykö ylikierroksilla esim. treeneissä odottelussa.
14. Kuinka helposti koirat oppivat lajitovereiltaan käyttäytymistä? Oma koirani ilmoittaa aina ohikulkijoista ja niinkuin mainitsin niin saattaa räyhätäkkin lenkillä, niiin oppiiko tuleva pentu helposti nämä huonot tavat myös. Tietty jos on näin niin yritän mahdollisuuksien mukaan käyttää eriaikaan lenkillä ja tuo räyhäämisen loppuminen on nyt parhaillaan työn alla ja toivon mukaan se loppuisi siihen mennessä kun pennun otan. Muuten kyllä toivon pennun opppivan tästä koirasta paljon hyvääkin.
15. Myyvätkö kasvattajat käyttölinjaisia vain oikiasti paljon metsästäville vai antavatko helposti kotiin jossa se saa paljon muuta tekemistä muttei metsästystä eli harrastuskoiraksi?
16. Kuinka paljon noutajasi painaa?
17. Paljonko käyttölinjaiset koirat yleensä maksavat?
18. Mikä oli tärkein peruste kasvattajaa valitessa? Entä sopivan pennun?
19. Miten paljon pennun kanssa kannattaa treenata ekana vuonna?
20. Paljonko koirasi saa liikuntaa päivittäin?

Siinäpä jotain, ehkä joskus keksin lisääkin :D Mutta mielelläni otan vastauksia. Mikä muu rotu minulle sopisi? Kauan aikaan mietin tolleria ja se rotu on myös vaihtoehdoissa mukana. Tollerista kyllä löytyy paljon luonnevikaisia ja niitä ylivilkkaita persoonia, mutta kunhan vaan löytää hyvän kasvattajan, hyvän yhdistelmän ja muutenkin tutustuu sukuun niin voi saada hyvän tollerin. Muutenkin tuo tollereiden herkkyys ja keskittymiskyvyn puute on laittanut miettimään, en sano että kaikki kuitenkaan olisi.
Kultainennoutajakin miellyttää mutten halua trimmattavaa rotua. Jotenkin tuntuu että noutajan sen pitää olla! :D Noutajien metsästys kiinnostaa ja haluan niistäkin paljon tietoa, laittakaa hyviä nettisivustoja joissa kerrotaan esimerkiksi noutajan koulutuksesta metsästykseen.

8

3409

Vastaukset

  • Hienoa, että haluat ottaa selvää hyvin ja perusteellisesti ennen koiran hankintaa!! Itselläni ei ole labbista, mutta noutajia kuitenkin ja halusin vastata labbiksia kuitenkin paljon seuranneena. Ehdottomasti suosittelen sinulle, että jos asuinpaikkakunnallasi/lähialueellasi on toimiva noutajakoirayhdistys, niin lähde katsomaan harjoituksia jo nyt, vaikka sinulla ei omaa koiraa vielä olekaan!! Siellä pääset parhaiten näkemään noutajia eri harrastuksissa, niiden metsästyskoulutusta, myös eri rotujen eroja (ja myös käy-näy eroja), toimintaan pääsee varmasti mukaan! Itse toimin omassa yhdistyksessä aktiivisesti ja muutama vasta koiraa suunnitteleva on käynyt katselemassa ja kyselemässä etukäteen ja ovat kyllä kiitelleet myöhemmin, että ovat päässeet seuraamaan hommia jo ennen koiraa! Sieltä saa kuitenkin paljon uutta tietoa ja varmistusta omille suunnitelmilleen ja tavoitteilleen :) Mukaan vain!

  • 1. Eka labbikseni oli näyttelylinjainen. Nykyinen on vuoden ikäinen käyttis. Haluan harrastaa tavoitteellisesti nomea ja tokoa, joten halusin koiran, jolla on parhaat edellytykset näihin.

    2. Ollaan käyty muutaman kerran tänä syksynä sorsalla. Ensi syksynä taas uudelleen! :)

    3. Koira on todella "selväpäinen": sisällä rauhallinen, avoin ihmisille ja koirille, kuuliainen ja muutenkin helppo (koulutuksen ansiosta!!). Koira oppii nopeasti ja se on helposti motivoitavissa. Ei ole kuitenkaan mikään tossukka, vaan virtaa riittää ja kurin kanssa on saanut olla tarkkana.

    4. Bakteeriperäisen silmätulehduksen

    5. Pentuna koira oli todella villi ja itsenäinen. Ehdinkin sillon jo miettiä, että minkälaisen hirviön olen ostanut!

    6. Koira oli häkissä yksinoloajat ja oppi hyvin olemaan yksin (ei ääntele). Tuhoja on jonkin verran...

    7. Jää nukkumaan sänkyyn... ;) Siinä näkyy se koiran "selväpäivyys", ettei kiipeile seinille. Ulkona sitä vastoin sitten huomaa, jos jäi lenkki eilen tekemättä.

    8. On!! Tosin mulla on aika paljon kokemustakin entuudestaan koiran koulutuksesta. Ensikertailainen olisi varmasti ollut helisemässä samantyyppisen koiran kanssa!

    9. Heitin ensimmäisinä kuukausina koiralle pari kertaa (ei enempää!) päivässä palloa = noutovietti syttyi. Pillitin ruokakupille = pillistä tulee koiralle positiivinen. Myöhemmin aloitettiin treenaamaan linjaa. Lisäksi koko pentuajan tein tokoa (sivulletuloa, paikallaoloa...). Hyvä kasvattaja kyllä opastaa koulutuksessa eteen päin!

    10. Koira ajaa metsässä lintuja ylös, muttei jahtaa mitään. On kiinnostunut hajuista, muttei lähde näkymättömiin niiden perässä.

    11. Lenkillä koira pysyy koko ajan max. 20m etäisyydellä. Koirallani on kohtuullisesti miellyttämisenhalua, mutta saisi olla enemmän. Miellyttämisenhalun määrä vaihtelee käyttölinjaisten välillä. Kontaktihalua on juuri sopivasti: koira ottaa kontaktia, mutta kykenee hyvin myös itsenäiseen työhön.

    12. Luoksetulo on "piip-piip" ja pysäytys yksi "Piiiip"

    13. Koira ei ole ikinä haukkunut missään muussa tilanteessa, kuin leikkiessään toisten koirien kanssa. Silloin kyllä haukkuu ja paljon!
    Vartiointivietti ei ole vielä tullut ilmi, en tosin usko, että se on kovinkaan voimakas.
    Koira ei piippaa ikinä treeneissä, mutta arkielämässä välillä "marisee" esim ruokaa odottaessa. Olen aina puuttunut tähän. Treeneissä koirani on ollut vanhempiin näyttely- ja sekalinjaisiin labbiksiin verrattuna kaikista rauhallisin odottaessa! Sorsalla oli myös passissa ihan hiljaa ja rauhassa.

    14. Mielestäni koirat oppivat erittäin nopeasti lajitovereiltaan käytösmallit, joten räyhäämisestä todella kannattaa päästä eroon. Toisaalta, jos vanhempi koira on tasapainoinen, niin se tukee myös pennun kehitystä.

    15. Riippuu täysin kasvattajasta! Jotkut käyttiskasvattajat haluavat hyväksytyn noutajien taipumuskokeen (NOU1) kasvatilleen ja tämä otetaan kauppakirjaan ehdoksi. Nou1 ei kuitenkaan ole käyttikselle mikään ylitsepääsemättömän vaikea tulos. Käyttiksiä on kuitenkin mennyt myös esim.PK-harrastajille. Tietty jotkut intoutuvat nome-harrastuksesta, kun koirasta huomaa, kuinka se rakastaa sitä! Itse esimerkiksi olen nyt paljon innostuneempi nomesta, kuin tokosta, vaikka ennen käyttiksen ottoa tilanne oli päinvastainen.

    16. N.20kg?

    17. Samanverran kuin muutkin labbikset, n.1000e

    18. Tunnen kasvattajat parin vuoden takaa entuudestaan ja tiesin, että jossain vaiheessa otan heiltä koiran. Itse pentu oli silti täysi heräteostos! ;)

    19. Koiran mukaan... Motivaation kustannuksella ei saa ikinä treenata: tärkeintä on säilyttää ilo ja onnistumiset, jotta koiran itseluottamus säilyy vahvana. Ei-itsenäisen koiran kanssa ei myöskään saa hinkata liikaa kontaktijuttuja, ettei se vain "jumitu" ohjaajan läheisyyteen.

    20. 1-2h metsälenkin ( koira juoksee irti koko ajan). Lisäksi tai lenkin sijasta voi olla nome tai tokotreenejä ja aktivointia sisällä.

    Komppaan noutajaista, että ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa noutajien koulutuksia ja nome-kokeita! Koejärjestäjille voi soittaa ja pyytää ajoohjeet ja aikataulut. Koekalenteri: http://koekalenteri.snj.fi/.

  • että en ihan kaikkiin jaksa vastata, joten kerron lyhyesti. Itsellä on käyttölinjainen labbis ja näyttelylinjainen kultsupentu. Käyttölinjaisen huono ja hyvä puoli on vahva riistavietti ja on pari kertaa kadonnut, kun on niin riistan perään. Sen itsenäistä työskentelyä on kuitenkin kiva katsella ja itse huomata että mistä on mennyt pienriistaa. Kutsulla ei ole niin voimakasta riistaviettiä ja se pysyttelee lähettyvilläni sillä aikaa kun käyttikseni haraa metsikköä. Kutsullani on kuitenkin hyvä noutovietti. Käyttikselläni on ylitsevuotavan hyvä noutovietti eikä tekisi muuta kuin noutaisi tunti kaupalla. Käyttikseni laittoi koko asuntoni remonttiin pentuna ja kultsu ei tehnyt paljoa tuhoa. Molemmat on ollut helppo kouluttaa. Valitsin kultsun toiseksi koiraksi koska itseä ei miellety näyttölinjaisen labbiksen tynnyrimäinen ulkomuoto vaan enemmän käyttiksen ja kultsun sopusuhtainen ulkomuoto. Tiedän että käyttölinjaisia labbiksia on vähän tarjolla ja niitä myydään lähinnä metsästäviin perheisiin päädyin kultsuun. Kultsu ei ole varsinaisesti trimmattava rotu, se siistitään yleensä vain näyttelyyn.

    • Eka labbis oli näyttelylinjainen tynnyri. Koira kyllä nouti kaiken alasammutun, mutta työmotivaatio oli aivan eriluokkaa kuin nykyisellä käyttölinjaisella.
      Nykyinen koira on otettu koe- ja metsäsystyskoiraksi sekä lenkkikaveriksi. Koulutus alkoi heti kun pentu oli tutustunut uuteen kotiinsa, eli luoksetulo pillityksillä ruokailun yhteydessä yms. perus tottiksella. Koira omasi niin suuren työinnon että sitä ei tarvinnut paljoakaan noutoon sytyttää. Aika varhaisessa vaiheessa harjoiteltiin myös "ETSI" käskyä makupalojen kanssa sekä lähipillitystä. Mutta kaikki pitää tapahtua pennun ehdoilla ja leikkin varjolla, kaikki pennut ovat yksilöitä. Pentu aikana ei suuria tuhoja tullut kummankaan pennun kanssa. Liikuntaa harrastetaan aikuisen koiran kanssa 45min-3 tuntia päivittäin. Lajeina ovat koirajuoksu, umpihankijuoksu ja pyörällä juoksuttaminen. Lisäksi metsälenkit, metsästäminen ja kesällä uidaan erittäin paljon. Koira on 2 v uros ja painaa n. 25 kg. Karvaa irtoaa ajoittain jonkin verran mutta muuten helppohoitoinen. Luonteeltaan koira on kovapäinen ja on ollut aikamoisiakin ongelmia koulutuksessa. Suurin syy kuitenkin ongelmiin on varmaankin hihnan yläpäässä :) Korvatulehdusta lukuunottamatta koira ollut terve. Koira osaa pitää myös vapaapäiviä, mutta syttyy aina suurella innolla kun huomaa että vapaan jälkeen pääsee taas "töihin" Pennun hinta oli muistaakseni 1050 euroa ja kasvattaja on erittäin vastuullinen ja auttavainen. Ehdoton edellytys oli metsästys tai koeharrastus ja piti käydä näyttäytymässä kasvattajalla ennen kuin sain pennun. Riistavietti on vahva. Merkkaa useimmat eläintenjäljet ja jos jänis juoksee nenän edestä ottaa pienen ajon.... mutta palaa heti takaisin. Koira pysyttelee muuten n 50 metrin säteellä minusta vapaana ollessaan. Miellyttämishalua voisi olla enemmänkin. Kotona yksin ollessaan ei hauku, lenkillä tahtoo räyhätä enemmän tai vähemmän vastaantulijoille (pitää ilmeisesti vielä itseään isäntänä talossa kaikesta huolimatta) Rotua en tule todennäköisesti koskaan vaihtamaan!!!


  • 1. Miten pääsyit hankkimaan metsästylinjaisen labradorinnoutaja? tai näyttelylinjaisen. Kerro kumman omistat.

    Sekalinjainen labbis oli ennen, tällä hetkellä käyttis. Päädyin, koska on erittäin ystävällisiä, työintoisia, ja kauniita :)

    2. Harrastatko noutajasi kanssa metsästystä? Jos et niin harrastatko mitään muuta?

    En, mutta dameilla tehdään erilaisia tehtäviä, ja joskus ehkä nomejuttuja, ainakin taipparit.

    3. Millainen luonne koirallasi on?

    Erittäin ystävällinen, pehmeä pentuna, nyt on tullut jo aina itsenäiseksi, ja hyvä koulutus pitää olla, että pysyy aisoissa.

    4. Onko koirasi koskaan sairastanut jotain?

    Ei periaatteessa, selässä kehituýshäiriö, joten agilityä taí pentuja ei voi tulla.

    5. Millaisia ongelmia noutajasi kanssa on/on ollut vai onko ollut mitään?

    Ei mitään suurempia :)

    6. Millainen oli koirasi pentuaika, järsikö paljon huonekaluja ja miten suhtautui yksinoloon?

    Pentuna ei tehnyt mitään, oli olohuoneessa, ku se oli aidattu :) sit n. 7kk iässä pääs koko asuntoon, ja sit n. 9kk iässä söi muutamat kengät ja maton.

    7. Mitä koirasi sanoo jos sattuu tulemaan päivä ettei pääsekkään tekemään mitään? Esim. olet 8 tuntia töissä ja illalla joudut lähtemään juhliin.

    Ei mitään, on ihan rauhassa ei tee tuhoja tai mitään, pissalenkki riittää, muttta seuraavana päivänä, täytyy sit käydä pidämmällä lenkillä.

    8. Onko noutajasi koulutus ollut helppoa?

    On, tosin oma lässytys yhteenaikaan sai aikaan pienen johtajuus ongelman, mutta onneks huomattiin ajossa, niin saatiin nopeasti korjattua :)

    9. Miten aloitit pennun harjoitukset tulevaa metsästysuraa ajatellen ja mitä siihen sisälsi? Nimeomaan noutoharjoituksiin.

    Vaikka en metsästystä oo ajatellu, niin ekaks tein kaikki perusasiat kuntoon (luoksetulo, istuminen, paikalla pysyminen, damin kantaminen ja lyhyen matkan nouto) ja sitte siitä vähitellen aloin vaikeuttaa juttuja ja noun 11 kk iässä tutustu ekan kerran lintuun.

    10. Miten vahvan riistavietin noutajasi omaa? Lähteekö kävelemään esim. pihalta metsään riistan hajun saatuaan?

    Ei lähde pihalta ´tms. mutta saattaa hetken esim pellolla juosta pupun perässä, ja kun kutsuu, tulee kyllä luokse.

    11. Pysyykö noutajasi irti ollessaan lähettyvilläsi koko ajan vai onko itsenäinen?
    Onko noutajallasi miellyttämisen halua ja onko kontakti haluinen?

    Kyllähän tuo lähellä pysyy ja hakee kontaktia. On miellyttämisenhalua :)

    12. Jos opetit koirasi pilliin niin millaisia äänimerkin annat luoksetulossa, entä pysäytyksessä?

    pysäytyksessä yksi pitkä puhallus ja kaks lyhyttä luoksetulossa

    13. Haukkuuko koirasi? Vartioiko? Piippaako tai käykö ylikierroksilla esim. treeneissä odottelussa.

    Jos joku koputtaa vaikka oveen, haukkuu, lopettaa kun kieltaa, ja se on ihan ok mulle että varottaa kun joku on tulossa, omalle porukalle ei hauku. Ei piippaa, tai käy ylikierroksilla erityisemmin.

    14. Kuinka helposti koirat oppivat lajitovereiltaan käyttäytymistä? Oma koirani ilmoittaa aina ohikulkijoista ja niinkuin mainitsin niin saattaa räyhätäkkin lenkillä, niiin oppiiko tuleva pentu helposti nämä huonot tavat myös. Tietty jos on näin niin yritän mahdollisuuksien mukaan käyttää eriaikaan lenkillä ja tuo räyhäämisen loppuminen on nyt parhaillaan työn alla ja toivon mukaan se loppuisi siihen mennessä kun pennun otan. Muuten kyllä toivon pennun opppivan tästä koirasta paljon hyvääkin.

    Kyllähän se pentu ottaa mallia siitä isommasta ,ja kannattaa muutenkin käyttää erikseen, että oppii muös ettei se kavari oo aina mukana.

    15. Myyvätkö kasvattajat käyttölinjaisia vain oikiasti paljon metsästäville vai antavatko helposti kotiin jossa se saa paljon muuta tekemistä muttei metsästystä eli harrastuskoiraksi?

    Riipppuu kasvattajasta, ja mitä se haluaa tulevista koirista, jos ne taipparit suorittaa ja muuten on akstiivista harras´tusta, niin eiköhän :) Ite harrastetaan myös MEJÄä

    16. Kuinka paljon noutajasi painaa?

    heittelee n. 20-24 kg

    17. Paljonko käyttölinjaiset koirat yleensä maksavat?'

    n 1000e

    18. Mikä oli tärkein peruste kasvattajaa valitessa? Entä sopivan pennun?

    Kasvattaja valitsi kaks pentuu joita silloin valistsin, ja otin sen jos oli päättäväisempi ja hieman rauhallisempi ja isompi. KAsvattaksi otin sellaisen joka on aktiivinen pennun elämässä ja auttaa tms, on ollut tähänkin saakka :)

    19. Miten paljon pennun kanssa kannattaa treenata ekana vuonna?

    Mä treenasin silleen sopivasti, perusasiat kuntoon ekana vuonna ja jos koira oppi helposti, niin sitte tehtiin taas vähä vaikeempaa..

    20. Paljonko koirasi saa liikuntaa päivittäin?

    arkena n. 2h
    vkl n. 2-3
    treenit yms.

    Toivottavasti näistä oli apua :)

  • Kuulkaas nyt. Älkää sekoittako näitä ulkomuoto-ominaisuuksia metsästysviettiin.

    Labbiksia on kahta päälinjaa eli käyttö- ja näyttelylinjat. Nämä linjat kertovat vain ja ainoastaan koiran ulkoisesta olemuksesta eli onko se pitkäjalkainen/kuonoinen, kapeakalloinen hoikkis vai se mörssäri rotisko...

    Koira voi olla kumpaa ulkomuotoa tahansa, sillä ei ole mitään tekemistä sen riistaverisyyden kanssa. Molemmissa linjoissa esiintyy riistan noutohalukkuutta enemmän ja vähemmän.

    Tiedän mistä puhun, olen omistanut kolme labbista:
    1. näyttelylinjainen -> ei suostu ottamaan edes suuhunsa ammuttua lintua
    2. näyttelylinjainen -> äärettömän kova riistavietti, todella innokas ja hyvä metsällä, noutaa niin vesilinnut, maalinnut kuin muutkin, todella upea metsästyskaveri
    3. käyttölinjainen -> touhottaa ja tättäröi metsällä muttei ymmärrä tuon taivaallista mistä on kyse, noutaa linnun jos nenän eteen tippuu

    Valitettavan usein törmää tähän harhaluuloon labbisten kanssa, että se riistaverisyys olisi ulkomuoto-ominaisuuden kanssa käsi kädessä kulkeva juttu.

  • Minkä takia labbisnaiset ja ehkä miehetkin ovat todella lihavia ja huonokuntoisia ihmisiä. Tällaiset ihmisrauniot pitävät itseään metsästäjinä, hävetkää!

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.