Voisiko nämä oireet kertoa homeisesta kodista?

Kyllästynyt arvailem

Olemme asuneet vuoden tässä asunnossa, ja vuoden verran olen kärsinyt myös hyvin erilaisista ja omituisista oireista, joille ei ole löytynyt selitystä.
- pahoinvointi. tulee ajoittain, kestää parista päivästä pariin viikkoon. talvella 2x oksennustauti.
- päänsärky. joskus todella pistävää ohimo/takaraivosärkyä, joskus kuin vanne puristaisi päätä.
- hengästyn nykyään todella helposti (tupakoin kylläkin)
- näköongelmia, vaikea keskittää katsetta, joskus tuntuu kuin olisi sumuverho silmien edessä, silmät väsyy todella herkästi, kutisee ajoittain, ei vuoda.
- korvat vuotaa ja iltaisin nukkumaanmennessä huomaa että korvissa vinkuu
- iho kutisee (voi johtua nyt ihan hikoilustakin)
- jalkoja särkee usein (nilkat, jalkapohjat), levottomat jalat varsinkin iltaisin
- väsymys, joskus sellaista ettei meinaa sängystä päästä ylös
- rinnassa välillä ohimeneviä pistäviä kipuja
- keskittymisvaikeuksia ja muistiongelmia
- nenästä vetistä vuotoa
- talvella olin kuumeessa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen (voi selittyä kyllä muullakin)

- "raskausoireita" (noin 5 testiä tehty vuoden aikana, negativisia kaikki)
- välillä tuntuu että pää ei yksinkertaisesti toimi, sanat menee sekaisin, ym.
-

lapsi sairastanut todella paljon vuoden aikana, tosin aloitti päiväkodin samoihin aikoihin kuin muutimme, joten kaikki sairastelut on mennyt sen piikkiin. hänellä tulee paljon vaikkua korvista, vetistä nuhaa usein. vatsaongelmia ja levottomuutta.

mies sai todella rajun oksennustaudin heti muuton jälkeen. on ollut todella väsynyt ja saamaton, joskus nukkuu jopa 23 tuntia yhteen menoon. aamuisin irtoaa tajuttomasti limaa (tupakoi myös, mutta oire on uusi) ja usein herää silmät punaisina ja ärtyneinä. hikoilee paljon. päänsärkyä ollut hänelläkin olut viimeaikoina paljon, mutta veikkasimme aiheuttajaksi viisaudenhampaita.

Asunto on vanha kerrostaloasunto, huonot lattiat. Näkyvää hometta ei ole, mutta ummehtunut haju varsinkin aamuisin huomaa kun olleet luukut kiinni koko yön. En tiedä milloin tämä on remontoitu viimeksi, ehkä 90 luvun alussa.

Kannattaisiko kosteusvauriota alkaa epäilemään näiden oireiden perusteella? mitään selityksiä näille ei löydy. (miestä ja lasta ei ole tutkittukaan).
Miten kaupungin asuntoon saisi jonkun mittaamaan ? kannattaisiko hankkia joku ammattilainen itse ihan varmuuden vuoksi? voiko lääkäri tutkia asiaa jotenkin? mistä pitäisi aloittaa jos kosteusvauriota voi näidenoireden aiheuttajaksi epäillä?

3

655

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilman muuta otat yhteyttä kiinteistön isännöitsijään . esität hänelle kosteusepäilysi , et ala heti syyttelemään niin yhteistyö kyky säilyy paremmin. Totta kai hän jos on oikeasti kiinnostunut työstään hoitaa asuntoonne mittaukset ja haluaa sulkea pois mahdolliset homeet ym. allergioiden aiheuttajat. Yleensä isompia vuokran antajia kiinnostaa se jos asukkaat itse pitävät silmällä kiinteistöjen kuntoa myös tällä tavoin. Helpottaahan se heidänkin työtään samalla.

      • homekorva111

        Isännöitsijä ei ole velvollinen pelkästään vaivojesi perusteella tilaamaan kosteus / homekartoittajaa tukimaan kämppäsi mahdollisia kosteusvahinkoja, joten tuo edellinen neuvoja ei tosiaankaan ole kartalla asioista.

        Siis onko asunnossasi näkyviä kosteusvaurioita? Ymmärrät varmaan, että kun talo- tai kiinteistöyhtiö tilaa kartoittajan täytyy sille myös löytyä maksaja. Perheesi edellämainitut sairaudet eivät riitä tutkimusten syiksi, asunnosta täytyy löytyä selviä konkreettisia merkkejä kosteusvahingosta.

        Jos olet kuitenkin täysin vakuuttunut, että kämpässäsi on hometta tms. ota yhteys Ympäristökeskukseen. Tämä ei maksa sinulle mitään, eikä myöskään taloyhtiölle. He tutkivat homeet ja muut, antavat siitä taloyhtiölle raportin ja korjauspyyntöilmoituksen. Näin saat puolueettoman asiantuntijan.


    • kvht-altistus todeta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      138
      866
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      83
      708
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      58
      676
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      82
      646
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      571
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      553
    7. Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?

      Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?
      Puolanka
      3
      487
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      471
    9. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      41
      464
    10. 42
      459
    Aihe