Perheeni oli tiukilla tuossa keväällä, kun olin pitkään sairastellut ja putosin kelan sairaskorvaukselle. Keskustelin seurakunnan vanhimpien kanssa tilanteesta, mutta herrat olivat kovin vaivaantuneita ja kyselivät vain, oletko hakenut toimeentulotukea, no kyllä olin.
Kuulin, että myllypurossa seurakunta jakaa ruokaa, siis luterilainen seurakunta ja kun otin paikasta ja ajasta selvää, niin häpeissäni luikin hakemaan ruokaa taholta, jota oma Jehovantodistajien seurakunta parjaa oikein olan takaa.
Ei olisi tarvinnut hävetä. Tunnistin kaksi, mahdollisesti neljä! Jehovantodistajaa kyseisessä paikassa. Kaksi englanninkielisestä seurakunnasta varmuudella. Lisäksi kaksi epävarmaa itähelsinkiläistä veljeä, mutta kaikenkaikkiaan meitä oli ehkä viisi todistajaa hakemassa kirkon ruokaa perheillemme.
Kevään ja kesän aikana ei ole paljon kenttäpalvelvelus ja kokoukset maistuneet. Kriittinen mieli löysi tämänkin palstan. Välillä meinaa itku tulla silmään, kun tajuaa, ettei köyhä todistajaperhe omalta yhteisöltään mitään apua saa ja salaa täytyy luikkia kirkon avustuspisteen ääreen. Kyllä joku mättää ja rajusti.
Myllypuron jonossa
17
370
Vastaukset
- arvon määritys
Tiedän, että apua ei tuosta järjestöstä saa. Käskevät hyppimään kentällä ja kokouksissa ahkerammin, niin sitten leipä tippuu ikään kuin taivaalta jääkaappiin. Tässä järjestössä arvostetaan vain niitä, jotka käyvät eniten kentällä, viittaavat ahkerammin ja laittavat lahjoituksiin suurimmat setelit. Siis henkilöistä, joista on eniten HYÖTYÄ!!! Susta kun ei nyt ole hyötyä, jos et käy kokouksissa etkä kentällä, eikä lahjoituksia tipu. ELI HYÖTY 0%=APU 0%.
- Alepan kassa
Suoraan roskisista perheelleen eikä häntä hävetä yhtään. Sitä ennen, kun hänellä oli vielä varaa, hän osteli joskus sellaisia ylipäiväiseksi juuri meneviä, jos halvalla sai. Erityisesti meetfurstille josta hän pitää erityisesti, hän oli kuitenkin kehittänyt oikein menetelmän hankkia sitä. Hän pudotti metukapakettteja hyllyn alle katsottuaan ensin päivämäärän, ja odotti sitten tuoteen vanhenemista. Kun tuote oli vanhennut poimi hän sen tistin alta, ja marssi tuohtuneena ja paheksuntaa täynnä kassalle, jossa kovaan ääneen kyseli miten on mahdollista että tuote on taas täällä päässyt vanhenemaan. Hurskaana ja kuitenkin jopa ymmärtäväisenä hän aina lopulta pyrki sopimaan asian, ja suostui ostamaan tuottee pois kaupan mainetta enempää pahentamasta. Tällä, juuri tällä JT:llä on aivan täydellinen ja eretymätön oppi, jossa hän ei ole sanojensa mukaan, ikinä havainnut pieneitäkään virhetta ja hän suosittelee sitä muillekin vilpittömästi, ei kuitenkaan sanoien: "maistuis varmaan sullekin".
- Alepan kassa
Näkyy kirjoitusvirheinä, ja Alepakin purettiin ostarilta, vaikka se oli viimeinen toimiva kauppa aluella, ennenkuin uusi italialaistyyppinen viihtyisämpi ostari valmistuu. Myllypurossa ja itäsuunnalla muutenkin on kaikki jo italialaistyyppistä, vain mafiaa ei näy vielä katukuvassa.
- Eu paketit jakoon
Rukouspiiri käynnisti ruokajakelun aikoinaan, diakonissan tukiessa hanketta, joka laajenee alati, "sillä köyhät teillä on aina keskuudessanne". Paikelle ajaa silloin auto, jossa on kyljessä vähän huonosti valittu teksti, ja korni mainos: "Jeesus elämän leipä", - vaikka auton kyljessä pitäisi lukea: "Lasarus sairasti, ja söi niitä murusia, joita putoili rikkaaan miehen pöydältä".
- on kokemusta
Jehovan todistajien" auttamisesta".Olin pienen vastasyntyneen lapsen kanssa yksin,ja pyysin eräältä vanhalta sisarelta LAINAA kolmeksi päiväksi.Ei tippunut.Vetäisi vain oven kiinni ja meni katsomaan telkkaria.Minäkin olen käynyt Myllypuron ruokajonossa.Jos siellä on annettavaa ruokaa,niin se on varma tae,että ruokaa saa.Ainahan sielläkään ei sitä juuri ole.Mutta se ei taas ole heidän vikansa.Olen minäkin hävennyt Myllypurossa käyntiä,ja häpeän vieläkin,kun kirkon apua haen.Syyllisyyden tunne on suuri.Jehovan todistajillahan pitäisi mennä niin hyvin,että apua ei tarvitse,kaikkein vähiten kirkon apua.Kuitenkin sinne on ollut pakko mennä,kun ei Pyhällä hengelläkään elä.Mutta Jehovan todistajilta ei apua muuhun saa kuin hengellisiin asioihin.
- Köyhä1
Erikoista huomata, että meitä kirkon apuun turvautuneita todistajia on näköjään enemmänkin. Jeesuskaan ei jättänyt ihmisiä nälkäisiksi vaan ruokki ihmiset ihmeellä. Toivoisin, että sitä rahaa lähetettäisiin vähemmän Yhdysvaltoihin ja aivan aidosti huolehdittaisiin vähän muustakin, kuin raportin perään kyseilyistä, kuten minulle keväällä kävi.
Betel, olisiko aika herätä auttamaan seurakuntien vähävaraisia. Köyhä1 kirjoitti:
Erikoista huomata, että meitä kirkon apuun turvautuneita todistajia on näköjään enemmänkin. Jeesuskaan ei jättänyt ihmisiä nälkäisiksi vaan ruokki ihmiset ihmeellä. Toivoisin, että sitä rahaa lähetettäisiin vähemmän Yhdysvaltoihin ja aivan aidosti huolehdittaisiin vähän muustakin, kuin raportin perään kyseilyistä, kuten minulle keväällä kävi.
Betel, olisiko aika herätä auttamaan seurakuntien vähävaraisia.auttaminen on jäänyt luopiokirkkojen varaan.
Jehovat eivät auta omiaankaan. Täytyy olla pitka ja uskollinen palvelus takana.
Ellei lahko saa teosta julkisuutta ja ihminen ei ole hyödyllinen seuralle, ei apua heru.- Auri Kerimäki
MarkkuP kirjoitti:
auttaminen on jäänyt luopiokirkkojen varaan.
Jehovat eivät auta omiaankaan. Täytyy olla pitka ja uskollinen palvelus takana.
Ellei lahko saa teosta julkisuutta ja ihminen ei ole hyödyllinen seuralle, ei apua heru.Ja ainakin siinä tarkoituksessa että maksaa takaisin, jos pystyy?
- Pikkukylän poika
Auri Kerimäki kirjoitti:
Ja ainakin siinä tarkoituksessa että maksaa takaisin, jos pystyy?
Seurakunnan kassasta, ja hakee ruokansa perheelleen lähikaupan roskiksesta, ja raivailee tietä välillä ojia myöten umpihumalassa, kun on se sen aika, mutta sunnuntaisin se on parhaat vaatteet päällään erehdyttäväti erehtymätön.
- Köyhä1
Auri Kerimäki kirjoitti:
Ja ainakin siinä tarkoituksessa että maksaa takaisin, jos pystyy?
Seurakunnan kassasta? En ole koskaan kuullut, että joku olisi saanut rahaa edes ruokaan seurakunnan kassasta. Seurakunnan kassa on outo termi, koska salilla puhutaan seurakunnan tileistä, jotka lähes aina ovat miinuksella, koska ylijäämät lähetetään Beteliin.
Olisi todella helppo järjestää ruuanjakelua Betelin keittiöstä, jos todellista halua auttaa vähävaraisia olisi. Ruokaa perheeni olisin tarvinnut (raha olisi jäänyt laskujen maksuun) ja olisin aivan onnesta kankeana hakenut ruokaa Betelin keittiöstä, jos sellaiseen tarjoituisi mahdollisuus.
Kun seurakunnan vanhimpien kanssa keskustelin taloudellisesta tilanteestani, niin vastaukset olivat voi voi, oletko hakenut toimeentulotukea. Oletko tarkistanut saisitko tukea kelasta? Sinullahan on lihallinen veli, voisiko hän auttaa? Seurakunta ei tarjoutunut auttamaan millään tavalla, mutta raportteja kehtasivat kyllä kysellä, kun suutuspäissäni en niitä jättänyt.
Että näin. - Katso ja näe
Köyhä1 kirjoitti:

Että näin.Meni sinnekin heti suoraan etsimään syötävää, samalla kun se esitteli mulle Beeteliä, ja Juhani Palmun talua sekä kirjastoa, jossa näin jopa sen "helluntaisten" Novumin. Sä et vaan ole oppinut syömään kormasta, kuten tää ketku. Se on niitä ihmisiä jolle lainatessa voi olla varma että ei saa mitään takaisin, eli siinä mielessä se on sellainen, kelle Jeesus kehoittikin rahaa lainaamaan, mutta ei muuten - se lainaa kaikillta ja kaikkialla niin paljon kuin vain irti saa - ja toivoo parasta.
- Tosi on tämäkin
Köyhä1 kirjoitti:
Seurakunnan kassasta? En ole koskaan kuullut, että joku olisi saanut rahaa edes ruokaan seurakunnan kassasta. Seurakunnan kassa on outo termi, koska salilla puhutaan seurakunnan tileistä, jotka lähes aina ovat miinuksella, koska ylijäämät lähetetään Beteliin.
Olisi todella helppo järjestää ruuanjakelua Betelin keittiöstä, jos todellista halua auttaa vähävaraisia olisi. Ruokaa perheeni olisin tarvinnut (raha olisi jäänyt laskujen maksuun) ja olisin aivan onnesta kankeana hakenut ruokaa Betelin keittiöstä, jos sellaiseen tarjoituisi mahdollisuus.
Kun seurakunnan vanhimpien kanssa keskustelin taloudellisesta tilanteestani, niin vastaukset olivat voi voi, oletko hakenut toimeentulotukea. Oletko tarkistanut saisitko tukea kelasta? Sinullahan on lihallinen veli, voisiko hän auttaa? Seurakunta ei tarjoutunut auttamaan millään tavalla, mutta raportteja kehtasivat kyllä kysellä, kun suutuspäissäni en niitä jättänyt.
Että näin.On sen erikoisalaa, ja se kerto kuinka se kerran neuvo autokauppaan miehen, joka oli ostamassa autoa, ja se tarjoutu viemään sen "rehtinä veljenä" perille asti autollaan. Kaupassa kun tämä varma ostaja selkänsä käänsi, teki tämä rehti ja avulias mies diilin automyyjän kanssa, että suostuttelisi varman kaupan aikaiseski, ja sai vedettyä välistä sievoisen palkkion, vaikka kauppa olikin aivan varma ilman häntäkin. Minä ostin talon, ja tämä veli veti epärehdisti, toki asian reilusti tunnustaen, myyjältä rahaa tietämättäni välistä. Tämän mahdollisaa vain täydellinen ja aina erehtymätön JT oppi veljesseurassa, ilman seuraamuksia.
Köyhä1 kirjoitti:
Seurakunnan kassasta? En ole koskaan kuullut, että joku olisi saanut rahaa edes ruokaan seurakunnan kassasta. Seurakunnan kassa on outo termi, koska salilla puhutaan seurakunnan tileistä, jotka lähes aina ovat miinuksella, koska ylijäämät lähetetään Beteliin.
Olisi todella helppo järjestää ruuanjakelua Betelin keittiöstä, jos todellista halua auttaa vähävaraisia olisi. Ruokaa perheeni olisin tarvinnut (raha olisi jäänyt laskujen maksuun) ja olisin aivan onnesta kankeana hakenut ruokaa Betelin keittiöstä, jos sellaiseen tarjoituisi mahdollisuus.
Kun seurakunnan vanhimpien kanssa keskustelin taloudellisesta tilanteestani, niin vastaukset olivat voi voi, oletko hakenut toimeentulotukea. Oletko tarkistanut saisitko tukea kelasta? Sinullahan on lihallinen veli, voisiko hän auttaa? Seurakunta ei tarjoutunut auttamaan millään tavalla, mutta raportteja kehtasivat kyllä kysellä, kun suutuspäissäni en niitä jättänyt.
Että näin.Olisko niin, että Jehovan todistajien pieni määrä Suomessa on toistaiseksi estänyt tällaisen avun koordinoinnin?
Toisaalta, jotkut todistajat taitavat olla aika täynnä kuvitelmaa omasta hyvyydestään nykyisen individualismin mukaisesti itse sitä huomaatta, ja suhtautuvat esim. vähävaraisempiin kuin nämä olisivat vähäisempiä seurakunnan jäseniä?
Olen samaa mieltä, että tuo on ehdottomasti puute heidän toiminnassaan.
1. Joh. 4:8
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Joh. 13:35
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
- apostteot
Olen kuullut, että yksittäiset todistajat ovat auttaneet, viemällä esim ruokakassin sellaiselle ihmiselle, jonka tietävät olevan rahapulassa. Olen myös kuullut, että on tehty omakotitalon remonttia ilmaiseksi jollekkin vähvaraiselle perheelle. Ja varmaan on paljon muitakin tapauksia, joissa yksittäiset todistajat ovat auttaneet.
- Köyhä1
Järjestössä legendaarisin tyyppi on "eräs veli" Minäkin olen kyllä kuullut "erään veljen" tekemistä urotöistä, mutta yhtäkään "erästä veljeä" en kykene osoittamaan, saati yhtäkään hyväntekeväisyyden kohdetta en tunne.
Keksimällä tarinoita "eräästä veljestä" järjestö vierittää vastuun lähimmäisistä toisille Jehovantodistajille ja pyrkii häivyttämään oman roolinsa avustamisessa täysin nollaan. Se on onnistunut siinä niin hyvin, ettei kukaan Jehovantodistaja edes ihmettele sitä, miksei järjestö auta.
Suurissa onnettomuuksissa järjestön on tehtävä jotakin. Silloinkin järjestö vain perustaa tilin, johon todistajat voivat rahaa työntää ja koordinoi avustusta, jota seurakuntalaiset jakavat. Näistäkin lahjoitusrahoista järjestö 100% nappaa osan itselleen, sillä en ole koskaan kuullut mitään tiliselvitystä rahoista. Jos homma olisi rehellisellä pelillä, niin menot ja tulot esitettäisiin dokumenttina JW-mediassa.
Järjestö todellakin esiintyy kasvottomana koneena, joka varsin selvästi antaa ymmärtää, ettei avustaminen kuulu heille. Korkeintaa suurissa onnettomuuksissa, jossa välinpitämättömyys mustaisi maineen, järjestö suostuu välittämään apua. Mitä järjestö tästä välitystehtävästä perii korvauksia, on vain arvailujen varassa. - aina ollaan
Köyhä1 kirjoitti:
Järjestössä legendaarisin tyyppi on "eräs veli" Minäkin olen kyllä kuullut "erään veljen" tekemistä urotöistä, mutta yhtäkään "erästä veljeä" en kykene osoittamaan, saati yhtäkään hyväntekeväisyyden kohdetta en tunne.
Keksimällä tarinoita "eräästä veljestä" järjestö vierittää vastuun lähimmäisistä toisille Jehovantodistajille ja pyrkii häivyttämään oman roolinsa avustamisessa täysin nollaan. Se on onnistunut siinä niin hyvin, ettei kukaan Jehovantodistaja edes ihmettele sitä, miksei järjestö auta.
Suurissa onnettomuuksissa järjestön on tehtävä jotakin. Silloinkin järjestö vain perustaa tilin, johon todistajat voivat rahaa työntää ja koordinoi avustusta, jota seurakuntalaiset jakavat. Näistäkin lahjoitusrahoista järjestö 100% nappaa osan itselleen, sillä en ole koskaan kuullut mitään tiliselvitystä rahoista. Jos homma olisi rehellisellä pelillä, niin menot ja tulot esitettäisiin dokumenttina JW-mediassa.
Järjestö todellakin esiintyy kasvottomana koneena, joka varsin selvästi antaa ymmärtää, ettei avustaminen kuulu heille. Korkeintaa suurissa onnettomuuksissa, jossa välinpitämättömyys mustaisi maineen, järjestö suostuu välittämään apua. Mitä järjestö tästä välitystehtävästä perii korvauksia, on vain arvailujen varassa.pyytämässä raha-ja omaisuuslahjoituksia,mutta hädässä olevien auttamiseen ei apua heru.Mihin ne rahat oikein uppoavat?Voiko ihmetellä tilanteen ollessa tällainen,että joutuu turvautumaan toisten uskontojen tarjoamaan apuun?Vai onko sekin väärin?Jostakinhan sitä ruokaa on hädässä saatava,kun ei Jehovan todistajien järjestö auta.Ei se hengellinen apu auta nälässä olevaa.
- Rahapussi kiinni
Ihmiset voivat auttaa toisiaan ilman että toitottavat uskoaan. "Yksittäiset todistajat" ovat olleet oikealla asialla, niin kuin monet muutkin auttavat ihmiset ateisteja myöten, silloin kun apua naapuri tarvitsee.
Mutta seurakunnan asia on huolehtia avuntarvitsevaisista jäsenistään. Mitään yleistä auttamishalua JT:t eivät ole koskaan osoittaneet, vaikka katastrofeissa on sadat tuhannet joutuneet puille paljaille, mutta omia edes pitäisi auttaa.
Osoittaa aikamoista ylimielisyyttä, että kukaan seurakuntanne vastaavassa asemassa oleva ei kirjoita mielipidettään ja selosta seurakunnan toimintatapoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1311746
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161462Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR3291012- 611000
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen90884- 66851
- 1770
- 46761
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9681Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62668