Olen todella kiltti ja herkkä ihminen, nyt reilu parikymppinen kuntoutustuella oleva tyttönen. Olen hamassa menneessä ollut hoidossa masennuksen ja syömisongelmien takia, mutta nyt kävi niin, että muutama viikko sitten romahti aivan täysin. Kesällä olin melko hyvävointinen, ei ollut ahdistusta ja olin jopa onnellinen. Koin parantuneeni, olo oli terve.
Neljä viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen, enkä tiedostanut oikein syitä, koska en tietoisesti potenut stressiä - toki on murheita esim. talouden ja velan kanssa, joka kasvaa korkoa myös takaraivossa, mutten ajatellut, että sivuutetut asiat vaikuttaisi näin kovin.
Olen ollut aina itsekriittinen ja helposti johdateltavissa, etsin vastauksia ja toiset ihmiset hallitsevat minua enemmän kuin toiset, vaikka erinäisissä tilanteissa olenkin todella määrätietoinen.
En ole vieläkään toipunut tuosta kohtauksesta.
Pari päivää ennen sitä ilmaantui "pakkoajatuksia", että satuttaisin lemmikkiäni, mitä en koskaan tekisi, sillä kyseinen otus on maailman tärkein asia itselleni.;( Pelästyin niitä, mutta en noteeranut niitä sen suuremmin, vaan toivoin niiden menevän ohi. Mutta sitten täysputous pohjalle. Paniikkikohtaus.
Mieletön ahdistus iski, sekoamisen pelko, maailma tuntui epärealistiselta, pelkäsin, en hallinnut ajatuksiani, muisti ja ruokahalu on kadonnut ja ajantaju hämärtynyt ja nuo tuntemukset ovat jatkuneet kuluneet viikot eri asteisina.:( Nukkuminen onnistuu nukahtamislääkkeellä, mutta aamusta järkyttävä ahdistus iskee päälle heti silmät avattua.
Rauhoittava lääke palauttaa maan pinnalle ja koen pilkahduksia normaalista olosta. Mutta pelottaa, nousenko tästä vielä? Pelkään, että sekoan tai menetän itseni/kontrollin tähän elämään.
Ja pahinta on, koska en pysty hallitsemaan tätä. En voi päättää, että rentoudun ja että erinäiset asiat veisivät ajatukset muualle. Liikunta ei auta, ihmisten seura ei auta. Olen niin pääni sisällä ja pelkään tunteiden menevät järjen edelle. Vaan kuten sanoin, vain rauhoittava lääke auttaa näihinkin tilanteisiin, että siedän tätä kaikkea. Myös omahoitajan tapaamiset ovat pieneksi toviksi laukaisseet stressin, mutta se iskee nopeasti takaisin päälle.
Miksi asiat menivät näin?:( En halua olla (mieli)sairas, se tuntuu tuomiolta ja pahalta asialta.
Pelottaa niin kamalasti.;(
Neljä viikkoa sitten sain paniikkikohtauksen, enkä tiedostanut oikein syitä, koska en tietoisesti potenut stressiä - toki on murheita esim. talouden ja velan kanssa, joka kasvaa korkoa myös takaraivossa, mutten ajatellut, että sivuutetut asiat vaikuttaisi näin kovin.
Olen ollut aina itsekriittinen ja helposti johdateltavissa, etsin vastauksia ja toiset ihmiset hallitsevat minua enemmän kuin toiset, vaikka erinäisissä tilanteissa olenkin todella määrätietoinen.
En ole vieläkään toipunut tuosta kohtauksesta.
Pari päivää ennen sitä ilmaantui "pakkoajatuksia", että satuttaisin lemmikkiäni, mitä en koskaan tekisi, sillä kyseinen otus on maailman tärkein asia itselleni.;( Pelästyin niitä, mutta en noteeranut niitä sen suuremmin, vaan toivoin niiden menevän ohi. Mutta sitten täysputous pohjalle. Paniikkikohtaus.
Mieletön ahdistus iski, sekoamisen pelko, maailma tuntui epärealistiselta, pelkäsin, en hallinnut ajatuksiani, muisti ja ruokahalu on kadonnut ja ajantaju hämärtynyt ja nuo tuntemukset ovat jatkuneet kuluneet viikot eri asteisina.:( Nukkuminen onnistuu nukahtamislääkkeellä, mutta aamusta järkyttävä ahdistus iskee päälle heti silmät avattua.
Rauhoittava lääke palauttaa maan pinnalle ja koen pilkahduksia normaalista olosta. Mutta pelottaa, nousenko tästä vielä? Pelkään, että sekoan tai menetän itseni/kontrollin tähän elämään.
Ja pahinta on, koska en pysty hallitsemaan tätä. En voi päättää, että rentoudun ja että erinäiset asiat veisivät ajatukset muualle. Liikunta ei auta, ihmisten seura ei auta. Olen niin pääni sisällä ja pelkään tunteiden menevät järjen edelle. Vaan kuten sanoin, vain rauhoittava lääke auttaa näihinkin tilanteisiin, että siedän tätä kaikkea. Myös omahoitajan tapaamiset ovat pieneksi toviksi laukaisseet stressin, mutta se iskee nopeasti takaisin päälle.
Miksi asiat menivät näin?:( En halua olla (mieli)sairas, se tuntuu tuomiolta ja pahalta asialta.
Pelottaa niin kamalasti.;(
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen kokeut tuon kaiken....enkä ole joutunut mielisairaalaan. Lääkäri jolle kerroin tilanteeni sanoi, ettivät hullut osaa ajatella, kertoa tunteistaan jsekä peloistaan.
Aikaa se vie, mutta pysy rauhallisena, pääset jaloillesi aikanaan.
Minulle tuli vielä vuosien jälkeen aaltoillen ahdisatuskohtauksia, mutta jäivät pikku hiljaa taka alalle.
Syö terveellisesti, ulkoile ja lepää ja etsi itsellesi ihminen jolle voit kertoa tilanteesi, se auttaa...Itse olin yksin vaikka minulla oli mies ja kolme lasta. En kertonut miehellenikään, mutta selvisin, sinun täytyy myös päättää siitä, sinä paranet, olet herkkä, mutta varmasti myös vahva ihminen...