Surusilmä...

Kiitos vastauksista!

Joskus olen miettinyt, voisiko äidin suhtautuminen johtua siitä, että kuulin kerran, että pikkuveljeni olisi ollut vahinko (kierukkavauva). Voisiko äiti paikata tällä käyttäytymisellään sitä, että ei ollut halunnut veljeäni tai jotain vastaavaa. Veli ei siis ole mikään iltatähti vaan minua kolme vuotta nuorempi. Tunteeko hän siis jonkinlaista syyllisyyttä?

Äidille en ole koskaan pystynyt puhumaan enkä siksi ole tätäkään asiaa selvittänyt. Yritin joskus nuorempana, mutta äiti vaan ei puhu eikä myönnä sitä, että meitä olisi kohdeltu eriarvoisesti. Suuttuu vaan, jos edes vihjaa siihen suuntaan. Isä on kyllä monesti sanonut, että hänen mielestään äiti on hemmotellut pikkuveljen, mutta äiti ei toisaalta ole juurikaan isän ajatuksia kunnioittanut.

En minä tätä asiaa koko ajan murehdi, mutta se nyt sattuu olemaan tällä hetkellä päällä, koska olimme juuri äskettäin sukujuhlissa, joista lähdimme tyttären itkiessä murheellisesti. Koko juhlan ajan mummi oli touhunnut serkkupoikien kanssa ja pitänyt sylissä ym... Tyttö yritti myös syliin pyrkiä, mutta aina hätisteltiin pois eikä mummi huomioinut häntä mitenkään. Eräs sukulaissetä kehaisi minun kuulteni tytärtäni reippaaksi ja suloiseksi pieneksi tytöksi ja oman äitini kommentti oli siihen, että kyllä nämä pojat ovat paljon suloisempia. Tytär pahoitti tästä mielensä ja itkien sitten lähdettiin kotiin. Tietysti lapsen pitää oppia kestämään pettymyksiä ja sitä, että itseä ei huomioida, mutta täytyykö se pettymys tulla aina noin "raa'alla" tavalla.

alkuperäinen sassuli kirjoitti:

Kiitos vastauksista!

Joskus olen miettinyt, voisiko äidin suhtautuminen johtua siitä, että kuulin kerran, että pikkuveljeni olisi ollut vahinko (kierukkavauva). Voisiko äiti paikata tällä käyttäytymisellään sitä, että ei ollut halunnut veljeäni tai jotain vastaavaa. Veli ei siis ole mikään iltatähti vaan minua kolme vuotta nuorempi. Tunteeko hän siis jonkinlaista syyllisyyttä?

Äidille en ole koskaan pystynyt puhumaan enkä siksi ole tätäkään asiaa selvittänyt. Yritin joskus nuorempana, mutta äiti vaan ei puhu eikä myönnä sitä, että meitä olisi kohdeltu eriarvoisesti. Suuttuu vaan, jos edes vihjaa siihen suuntaan. Isä on kyllä monesti sanonut, että hänen mielestään äiti on hemmotellut pikkuveljen, mutta äiti ei toisaalta ole juurikaan isän ajatuksia kunnioittanut.

En minä tätä asiaa koko ajan murehdi, mutta se nyt sattuu olemaan tällä hetkellä päällä, koska olimme juuri äskettäin sukujuhlissa, joista lähdimme tyttären itkiessä murheellisesti. Koko juhlan ajan mummi oli touhunnut serkkupoikien kanssa ja pitänyt sylissä ym... Tyttö yritti myös syliin pyrkiä, mutta aina hätisteltiin pois eikä mummi huomioinut häntä mitenkään. Eräs sukulaissetä kehaisi minun kuulteni tytärtäni reippaaksi ja suloiseksi pieneksi tytöksi ja oman äitini kommentti oli siihen, että kyllä nämä pojat ovat paljon suloisempia. Tytär pahoitti tästä mielensä ja itkien sitten lähdettiin kotiin. Tietysti lapsen pitää oppia kestämään pettymyksiä ja sitä, että itseä ei huomioida, mutta täytyykö se pettymys tulla aina noin "raa'alla" tavalla.

Lue lisää

Nyt en enää usko. Miten niin mummo sanoi, että nämä pojat ovat suloisempia! Hänhän loukkasi siinä myös kohteliaisuuden esittänyttä aikuista sukulaismiestä. Hän varmasti nolostui.
Ei kai lapsiaan rakasvaa mummoa esittävä ihminen näyttäisi noin avoimesti epäkypsyyttään koko suvun läsnäollessa. Kummat sukujuhlat muutenkin, kun mummo vain touhuaa lapsien joukossa. Eivätkö aikuiset sukulaiset kiinnosta?

Kannat kaunaa äidillesi, sen huomaa. Ehkä sinulla on siihen aihetta.
Mutta kertomuksesi on kyllä liian värittynyt.

Mummu ja lapset kirjoitti:

Nyt en enää usko. Miten niin mummo sanoi, että nämä pojat ovat suloisempia! Hänhän loukkasi siinä myös kohteliaisuuden esittänyttä aikuista sukulaismiestä. Hän varmasti nolostui.
Ei kai lapsiaan rakasvaa mummoa esittävä ihminen näyttäisi noin avoimesti epäkypsyyttään koko suvun läsnäollessa. Kummat sukujuhlat muutenkin, kun mummo vain touhuaa lapsien joukossa. Eivätkö aikuiset sukulaiset kiinnosta?

Kannat kaunaa äidillesi, sen huomaa. Ehkä sinulla on siihen aihetta.
Mutta kertomuksesi on kyllä liian värittynyt.

Lue lisää

Eikö vaan kuulostakin surulliselta - hyvä, että joku muu on lisäkseni samaa mieltä, koska en todellakaan ole "värittänyt" asiaa. Ja itselleni jäi sellainen olo, että tämä sukulaissetä asiasta vähän hätkähti. Jutustelu loppui siihen. Äitini ei ole mitenkään erityisen sukurakas ja veljeni poikien kanssa häärääminen saattoi olla hänelle keino olla viettämättä aikaa muiden sukulaisten kanssa.

Niin, kaikki mummut eivät todellakaan rakasta kaikkia lapsenlapsiaan samalla tavalla - kuten eivät omia lapsiaankaan ole rakastaneet. Eikä tämä asia ole meidän lähipiirissä mikään salaisuus - olen ollut jopa tilanteissa, joissa oman äitini ystävät ovat joutuneet puolustelemaan minua äidilleni ja korostamaan, että tytöilläkin on merkitystä. Myös omat ystäväni ovat sanoneet huomanneensa sen, että äiti huomioi paljon enemmän veljeäni ja hänen perhettään (esim. tyttäreni syntymäpäiväjuhlissa). Juuri viime kesänä yksi hyvä ystävättäreni totesi, että sinun äitisi ei todellakaan kykene arvostamaan sinua ja siskoasi (äitini ja tämä ystävättäreni tapasivat siis yksissä juhlissa).

Joskus tilanteet ovat tällaisia ja juuri näin surullisia. Enkä usko, että äitini on ainoa nainen Suomenmaassa, joka näkee pojat lähes jumalina ja tytöt lähinnä poikien toiveiden täyttäjinä ja muuten turhina - oma anoppinikin on vähän siihen suuntaan kääntyvä ihminen. Nallekarkit ei aina mene tasan!

Mun lasteni isä kuoli reilu vuosi sitten. Sen jälkeen lasten isän puoleinen suku ei ole ollut missään yhteyksissä lapsiin, edes lasten mummo ei ole kiinnostunut yhteydenpidosta. Eivät ne koskaan ole olleet
kiinnostuneita poikansa lapsista, mutta jotenkin oletin, että kun mummolla ei enää ole poikaansa niin yrittäis jotenkin pitää yhteyttä poikansa lapsiin, mutta kun ei niin ei !