Oma tahto ja päätösvalta

Varmaankin asia riippuu jokaisen omasta voinnista ja jaksamisesta. Itse ainakin hoidan omat raha-asiani ym. muut jutut. Lääkkeeni syön, koska niitä tunnen tarvitsevani pysyäkseni kunnossa. Lapseni on jo aikuinen ja asuu omillaan. Jos olisin sairastunut nuorempana tyttöni ollessa vielä pieni, en tiedä, kuinka olisi käynyt - olisinko jaksanut riittävän hyvin huolehtia hänestä.

A. Heillä ei olekoskaan oikeutta siihen
B. Heillä ei ole omaa tahtoa siihen
C. Heillä ei ole omaa minuutta mihinkään
D. Heillä ei ole ympäristöä siihen
E. Heillä ei ole luottamustoimia siiihen
F. Heillä ei ole osaamista siihen
g. Heillä ei ole ennakkovaroitusta siihen
H. Heillä ei ole anatomista kasvatusta siihen
I. Heillä ei ole kivunsietoa markkinoilla

Valaistuminen: Sehän on jopa hoitokeino
A. Minulla ei ole oikeutta lihaan ajoittain
B. Minulle ei ole tehty sellaista ennakkopäätöstä
C. Minulla on fiktiivinen ja fokusatiivinen minuus
D. Minä olen inhimillinen ja esimerkki
E. Minä en ole humaani-ihmisenä
F. Minä tarvitsen apua, en fiktiivistä tai fokusaatiota
H. Minä tarvitsen rahaa, en hoitopäätöstä
I. Minulle on määritelty suunliikeradat
J. Minä en ole viranomainen
K. Minä en pysty vastaamaan viranomaisten toiminnasta
L. Minä en ole sinä
M. Minun sydämmeni ei kestä enää lukemista
N. Minä en ole avaruutesi
O. Minä ja sisareni eivät ole frigiditeettisi orjia
P. Minä en ole frigiditeetti hormonipuhuja
Q Minä olen lapseton. Minä en saa kannatella lasta tai aikuista
R. Minä en tue lasta ja yleiskuntoa yhteiskäsitteenä
S. Me emme tue lääppimistä
T. Minä en ole nunna
U. Minä olen valtio
V. Minä en ole nestehukassa
X. Minä en tue vesikauhua

Y. Minä en tue laitoksia

Z Minä haluan kaikkien parasta

Å Minä olen turvallinen (huomaatko nämä ovat sekä aakkosia että matemaattisia malleja)

Sinde vm-82 kirjoitti:

A. Heillä ei olekoskaan oikeutta siihen
B. Heillä ei ole omaa tahtoa siihen
C. Heillä ei ole omaa minuutta mihinkään
D. Heillä ei ole ympäristöä siihen
E. Heillä ei ole luottamustoimia siiihen
F. Heillä ei ole osaamista siihen
g. Heillä ei ole ennakkovaroitusta siihen
H. Heillä ei ole anatomista kasvatusta siihen
I. Heillä ei ole kivunsietoa markkinoilla

Valaistuminen: Sehän on jopa hoitokeino
A. Minulla ei ole oikeutta lihaan ajoittain
B. Minulle ei ole tehty sellaista ennakkopäätöstä
C. Minulla on fiktiivinen ja fokusatiivinen minuus
D. Minä olen inhimillinen ja esimerkki
E. Minä en ole humaani-ihmisenä
F. Minä tarvitsen apua, en fiktiivistä tai fokusaatiota
H. Minä tarvitsen rahaa, en hoitopäätöstä
I. Minulle on määritelty suunliikeradat
J. Minä en ole viranomainen
K. Minä en pysty vastaamaan viranomaisten toiminnasta
L. Minä en ole sinä
M. Minun sydämmeni ei kestä enää lukemista
N. Minä en ole avaruutesi
O. Minä ja sisareni eivät ole frigiditeettisi orjia
P. Minä en ole frigiditeetti hormonipuhuja
Q Minä olen lapseton. Minä en saa kannatella lasta tai aikuista
R. Minä en tue lasta ja yleiskuntoa yhteiskäsitteenä
S. Me emme tue lääppimistä
T. Minä en ole nunna
U. Minä olen valtio
V. Minä en ole nestehukassa
X. Minä en tue vesikauhua

Y. Minä en tue laitoksia

Z Minä haluan kaikkien parasta

Å Minä olen turvallinen (huomaatko nämä ovat sekä aakkosia että matemaattisia malleja)

Lue lisää

saa pakkohoidoissa juosta. Mikään ei ole inhottavampaa, kuin että joku kääntyy perään ja aloittaa sellaisen kukkakerjäämisen tai alakeräämisen/kerjäämisen. Pahinta on kun näillä muodostetaan omaa statusta, lääppien. Se muodostaa kipua. Siihen on kivunhallinta keinoja kompaktissa paketissa. No, miksi uhkailet kanssa-ihmisesi lapsettomiksi?
Mulle kehitysvammaisuus on paitsi vapaus, myös maailmanrauhan ratkaisu. Moni mun läheisistä on kärjistetyn kerjäämisen takia vammaisia... Inhimillisyys-syistä on ratkaisuna lapset siksi olemme yhteistoiminta velvoitettuja taistelemaan lapsettomuutta vastaan. Meistä ketään ei saa rajoittaa tai seurailla. Sellaisen kohteena olemisesta voi käsittääkseni hyvin nopeasti joutua hoitoon. Minä en voi palvella maailmaa välttämättä enää kauan. Minua ei tarvitse sen takia lopettaa. Kuinka moni käsittää lukutaidon olevan kehon ylikuumeneminen, jonka takia polvillaan ei tarvitse hyppiä ihmisten päälle. Minä en ole helluntailainen, vaan kadoksissa oleva ihminen. Ehkä kohta pian kuollut. Pappi, Lukkari, Talonpoika, Kuppari, Rikas, Rakas, Köyhä, Varas. Muistatko tämän lastenlorun? Mulla loppui muisti just nyt... Niin sen takia ollaan velvollisia auttaan toinen toistamme. Emme seurailemaan. Joku näistä voi ehkä joskus auttaa mua, mutta pakkohoito psykiatrisella ei ole mikään hoitovapaa elämästä. Työpaikkavaateitakaan se ei näin ollen täytä, että on unohdettu lukutaidon tärkeys. Mä en voi sille mitään, jos ei ole lupia tai tärkeysjärjestyksessä ykkösasia olla kohdeltuna pakkokeinoista. Onkohan sellainen puutteellinen sosiaaliseuraamaton kasvatus jotenkin rikosasia? Onko rikosasia, jos lapsesi ei ole vammainen, kun on näitä osastoja ja armeija-osastoja?

Idiootti minä..... kirjoitti:

saa pakkohoidoissa juosta. Mikään ei ole inhottavampaa, kuin että joku kääntyy perään ja aloittaa sellaisen kukkakerjäämisen tai alakeräämisen/kerjäämisen. Pahinta on kun näillä muodostetaan omaa statusta, lääppien. Se muodostaa kipua. Siihen on kivunhallinta keinoja kompaktissa paketissa. No, miksi uhkailet kanssa-ihmisesi lapsettomiksi?
Mulle kehitysvammaisuus on paitsi vapaus, myös maailmanrauhan ratkaisu. Moni mun läheisistä on kärjistetyn kerjäämisen takia vammaisia... Inhimillisyys-syistä on ratkaisuna lapset siksi olemme yhteistoiminta velvoitettuja taistelemaan lapsettomuutta vastaan. Meistä ketään ei saa rajoittaa tai seurailla. Sellaisen kohteena olemisesta voi käsittääkseni hyvin nopeasti joutua hoitoon. Minä en voi palvella maailmaa välttämättä enää kauan. Minua ei tarvitse sen takia lopettaa. Kuinka moni käsittää lukutaidon olevan kehon ylikuumeneminen, jonka takia polvillaan ei tarvitse hyppiä ihmisten päälle. Minä en ole helluntailainen, vaan kadoksissa oleva ihminen. Ehkä kohta pian kuollut. Pappi, Lukkari, Talonpoika, Kuppari, Rikas, Rakas, Köyhä, Varas. Muistatko tämän lastenlorun? Mulla loppui muisti just nyt... Niin sen takia ollaan velvollisia auttaan toinen toistamme. Emme seurailemaan. Joku näistä voi ehkä joskus auttaa mua, mutta pakkohoito psykiatrisella ei ole mikään hoitovapaa elämästä. Työpaikkavaateitakaan se ei näin ollen täytä, että on unohdettu lukutaidon tärkeys. Mä en voi sille mitään, jos ei ole lupia tai tärkeysjärjestyksessä ykkösasia olla kohdeltuna pakkokeinoista. Onkohan sellainen puutteellinen sosiaaliseuraamaton kasvatus jotenkin rikosasia? Onko rikosasia, jos lapsesi ei ole vammainen, kun on näitä osastoja ja armeija-osastoja?

Lue lisää

Mitä sä pyydät mua pyörittään eettisyydellä koko maailmaa. Siksi ei saa olla ylikuumennut. Yhtään ainutta lapsettomuus viestiä ei tarvitse tämän lorun perusteella viedä, aikuisten oikeasti. Miksi näitä sitten viedään yhä edelleen? Aina läpikäydään vain yhtä ja samaa hätäpäisyyttä. Se häpäisee mua ja siksi mä oon nyt kadoksissa. Multa ei tarvitse etsiä tunnetta, niitä ei saa olla ongelmien kanssa näkyvillä. Sitä sanotaan suunliikeradoiksi ei pakottavaksi ja alistavaksi sukupuoleksi tai fokusaatioksi. Mä juuri vaihdoin taas kiitettävissä määrin sukupuolta. Mitä mä saan siitä? Hätäpäisyyttä vai häpäisemistä? Miksi mä kysyisin sulta siitä ja antaisin sun koskea ja häpäistä mua... Tää on ihan oikeasti olemassaoleva asia, arvaa mikä? No, perjantai 13.päivä.... Tänään on maanantai ja luulet sitä oman sukupuolesi täydellisyyden juhlaksi. Mä en voi uskoa kuinka typerä ja vaarallinen olet mulle!

Sinde vm-82 kirjoitti:

Mitä sä pyydät mua pyörittään eettisyydellä koko maailmaa. Siksi ei saa olla ylikuumennut. Yhtään ainutta lapsettomuus viestiä ei tarvitse tämän lorun perusteella viedä, aikuisten oikeasti. Miksi näitä sitten viedään yhä edelleen? Aina läpikäydään vain yhtä ja samaa hätäpäisyyttä. Se häpäisee mua ja siksi mä oon nyt kadoksissa. Multa ei tarvitse etsiä tunnetta, niitä ei saa olla ongelmien kanssa näkyvillä. Sitä sanotaan suunliikeradoiksi ei pakottavaksi ja alistavaksi sukupuoleksi tai fokusaatioksi. Mä juuri vaihdoin taas kiitettävissä määrin sukupuolta. Mitä mä saan siitä? Hätäpäisyyttä vai häpäisemistä? Miksi mä kysyisin sulta siitä ja antaisin sun koskea ja häpäistä mua... Tää on ihan oikeasti olemassaoleva asia, arvaa mikä? No, perjantai 13.päivä.... Tänään on maanantai ja luulet sitä oman sukupuolesi täydellisyyden juhlaksi. Mä en voi uskoa kuinka typerä ja vaarallinen olet mulle!

Lue lisää

tehnyt nämä rasismin vastaisesti jo lapsena. Ei tarvi varmaan kaukaa hakea niin sekin löytyy.... Sydänvikoja ei ole rummuttamisen takia. Se on sielullinen rumuus. Lapsettomuusviesti taas on ympäristön maailmankaikkeuden kovin journalistinen sana. Se ei ole sama asia kuin kyrpä. Niitäkin on niin monenlaisia. Pitikö taas saada testailla alitajuntaa ja piilotajuntaa... Mä alan kai seota... Vastahan mä heräsin...

...joka annetaan yleensä heppoisin perustein, kun toisessa päässä on satutäti jolla on liian vilkas mielikuvitus. 10 tervettä ihmistä laitettiin suomalaiseen mielisairaalaan taudinluokituksena skitsofrenia eikä yksikään päässyt pois.
Skitsofrenia-diagnoosi on vallankäyttöä, jota sovelletaan ihmisiin, joista ei syystä tai toisesta pidetä. Yksikään skitsofreniaan määrättävä lääke ei oikeasti "paranna" oloa vaan pahentaa sitä. Tauti tuli taas muotiin WTC:n iskujen seurauksena, kun muutamat todellisen tornien luhistumisen (mm räjähdykset sisällä) kertoivat kokemuksiaan, ja U.S:n hallituksen piti jotenkin vaientaa silminnäkijät. Mitä Jenkit edellä, sitä Suomi perässä.
Skitsofrenia ei ole mikään oikea diagnoosi, vaan puhdasta vallankäyttöä heikompia kohtaan, ja tulee jäämään historiaan yhtenä suurimmista ihmisoikeusloukkauksista, kuten rotuerottelukin.

Elina Särkkä kirjoitti:

...joka annetaan yleensä heppoisin perustein, kun toisessa päässä on satutäti jolla on liian vilkas mielikuvitus. 10 tervettä ihmistä laitettiin suomalaiseen mielisairaalaan taudinluokituksena skitsofrenia eikä yksikään päässyt pois.
Skitsofrenia-diagnoosi on vallankäyttöä, jota sovelletaan ihmisiin, joista ei syystä tai toisesta pidetä. Yksikään skitsofreniaan määrättävä lääke ei oikeasti "paranna" oloa vaan pahentaa sitä. Tauti tuli taas muotiin WTC:n iskujen seurauksena, kun muutamat todellisen tornien luhistumisen (mm räjähdykset sisällä) kertoivat kokemuksiaan, ja U.S:n hallituksen piti jotenkin vaientaa silminnäkijät. Mitä Jenkit edellä, sitä Suomi perässä.
Skitsofrenia ei ole mikään oikea diagnoosi, vaan puhdasta vallankäyttöä heikompia kohtaan, ja tulee jäämään historiaan yhtenä suurimmista ihmisoikeusloukkauksista, kuten rotuerottelukin.

Lue lisää

Meillä on käytettävissä tähän asianajaja, mutta skitsofrenia ei vielä sittenkään saa aiheuttaa mitään korvaamatonta. Voimme päästä ihan yksityisyystasollekin tässä. Miksi se kiinnostaa? Ei ole ekku asia, joka tulee mieleen seurakunnasta.

Sinde;the freakvaara kirjoitti:

Meillä on käytettävissä tähän asianajaja, mutta skitsofrenia ei vielä sittenkään saa aiheuttaa mitään korvaamatonta. Voimme päästä ihan yksityisyystasollekin tässä. Miksi se kiinnostaa? Ei ole ekku asia, joka tulee mieleen seurakunnasta.

Lue lisää

Siis ajattelet yhä pitää marionettia tai ihmistä marionettina. Ajatteletko kauankin saavasi jatkaa elämääsi eläimenä? Ei kyllä sinulla on sairaius josta täytyy päästä eroon. Valitettavasti se ei ole hoitotyön lähtökohta tai näkökanta. Puhe on kuule melko kielteistä. Saisiko tehy todellakin esittää tällaista itsestään kelteisillään. Ossaatko jo, haluatkos jo? Oletko jotenkin lapsellinen, nää on yks-vuotiaan maailmoja. Kenenkään päällä ei saa hyppiä hilluen polvillaan, sorry.

Sinde: i can see kirjoitti:

Siis ajattelet yhä pitää marionettia tai ihmistä marionettina. Ajatteletko kauankin saavasi jatkaa elämääsi eläimenä? Ei kyllä sinulla on sairaius josta täytyy päästä eroon. Valitettavasti se ei ole hoitotyön lähtökohta tai näkökanta. Puhe on kuule melko kielteistä. Saisiko tehy todellakin esittää tällaista itsestään kelteisillään. Ossaatko jo, haluatkos jo? Oletko jotenkin lapsellinen, nää on yks-vuotiaan maailmoja. Kenenkään päällä ei saa hyppiä hilluen polvillaan, sorry.

Lue lisää

Onko tämä muka uskonasia, jos kaikki tällainen höpötys mystiikasta kohdistuu mulla naisena omaan nilkkaan. Mitä sitten kun kohtaan jonkun naishoron, joka huutaa kaiken keskellä yksin vain omia lapsiaan multa. Ja jättää muut oman onnensa nojaan. Silloin on kyllä onnikka ojassa.... Onpa joo tosi mielenkiintoista? No, life is life, mutta siinä on anatomia siinäkin kappaleessa.

Elina Särkkä kirjoitti:

...joka annetaan yleensä heppoisin perustein, kun toisessa päässä on satutäti jolla on liian vilkas mielikuvitus. 10 tervettä ihmistä laitettiin suomalaiseen mielisairaalaan taudinluokituksena skitsofrenia eikä yksikään päässyt pois.
Skitsofrenia-diagnoosi on vallankäyttöä, jota sovelletaan ihmisiin, joista ei syystä tai toisesta pidetä. Yksikään skitsofreniaan määrättävä lääke ei oikeasti "paranna" oloa vaan pahentaa sitä. Tauti tuli taas muotiin WTC:n iskujen seurauksena, kun muutamat todellisen tornien luhistumisen (mm räjähdykset sisällä) kertoivat kokemuksiaan, ja U.S:n hallituksen piti jotenkin vaientaa silminnäkijät. Mitä Jenkit edellä, sitä Suomi perässä.
Skitsofrenia ei ole mikään oikea diagnoosi, vaan puhdasta vallankäyttöä heikompia kohtaan, ja tulee jäämään historiaan yhtenä suurimmista ihmisoikeusloukkauksista, kuten rotuerottelukin.

Lue lisää

Jakomielitauti, ei ole tauti, nimestä huolimatta. Se on kaikista mielisairauksista vakavin. Jos joku on diagnotisoitu, niin se, että hänet on siis mielletty sairaaksi mieleltään on vakava paikka omaisille ja hänelle itselleen. Turha asiaa on kaunistella ja puhua jostain orjuudesta. Pitää olla realistinen sairautensa suhteen. Jös joku näkee harhoja tai kuulee outoja ääniä, se on vain hän itse. Muuthan eivät kuule jonkun sairaan harhoja. Yleensä sairas kyllä tajuaa, että täähän on ihan "hullua". Mutta toiset eivät, yleensä koskaan. Siksi on Niuvanniemeä ja Kellokoskea. Yleensähän jakomielitautinen ei osaa hoitaa omia asioitaan eikä lapsiaan. On vain sairaan omaksi hyväksi kaikki ne lääkkeet ja auttaminen, Mikään muotisairaus jakomielitauti ei ole. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Miesstrippari kirjoitti:

Jakomielitauti, ei ole tauti, nimestä huolimatta. Se on kaikista mielisairauksista vakavin. Jos joku on diagnotisoitu, niin se, että hänet on siis mielletty sairaaksi mieleltään on vakava paikka omaisille ja hänelle itselleen. Turha asiaa on kaunistella ja puhua jostain orjuudesta. Pitää olla realistinen sairautensa suhteen. Jös joku näkee harhoja tai kuulee outoja ääniä, se on vain hän itse. Muuthan eivät kuule jonkun sairaan harhoja. Yleensä sairas kyllä tajuaa, että täähän on ihan "hullua". Mutta toiset eivät, yleensä koskaan. Siksi on Niuvanniemeä ja Kellokoskea. Yleensähän jakomielitautinen ei osaa hoitaa omia asioitaan eikä lapsiaan. On vain sairaan omaksi hyväksi kaikki ne lääkkeet ja auttaminen, Mikään muotisairaus jakomielitauti ei ole. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Lue lisää

"jös joku näkee harhoja tai kuulee outoja ääniä, se on vain hän itse. Muuthan eivät kuule jonkun sairaan harhoja. Yleensä sairas kyllä tajuaa, että täähän on ihan "hullua""

Usein äänten kuulemiseen liittyy kyllä aika vahva sosiaalinen ulottuvuus. Äänet ovat viestejä siitä yhteisöstä ja siitä ympäristöstä, jossa hulluksi leimattu elää. Usein äänet eivät edes ole aistiharhoja, vaan ajatuksia. Monien tutkimusten mukaan nämä kaksi asiaa sekoittuvat keskenään. Kun potilaat kuvaavat "ääniharhojaan", moni kuvaa niitä pikemminkin päässä kuuluviksi ajatuksiksi, kuin ääniksi. Samoin ns. terveet kuulevat usein ääniä, jotka ovat ajatuksia. Ajatuksia toisten ihmisten äänillä. Kun kyselututkimuksissa näitä ilmiöitä tutkitaan, niin yllättävän suuri osa ihmisistä "kuulee" ääniä, siis toisten ihmisten ajatuksia. Kyse on ns. mielen teoriasta. Skitsofreniassa tuo ajattelu vain on dissosioitunutta niin, että ihminen menettää mielensä kiinteyden ja hänen sisäistämänsä yhteisö hyökkää häntä itseään vastaan. Tavallaan kyse on sisäistetystä väkivallasta. Jos hoidat tällaista sisäistettyä väkivaltaa sairautena, niin voi olla, että se vain pahenee entisestään, koska tapa hoitaa sitä sairautena johtaa siihen, että ihmisen turvattomuuden ja uhatuksi tulemisen tunne pahenee entisestään. Metaforinen viittaus orjuuteen voi olla hyvinkin "realistinen" siinä mielessä, että äänten kuulumisen keskeinen ongelma on juuri se, että ihminen menettää vallan omaan minuuteensa. Sen lähtökohta on nimenomaan syvässä nöyryytyksen kokemuksessa, joka myös orjuus on -vallan menettämisessä omaan kehoonsa ja mieleensä. Sitä vahvistetaan mielisairaanhoidossa, joka perustuu vallan viemiselle kohteeltaan. Siis nöyryytykselle ja uhriutumiselle.

Vakiintuneen käsityksen mukaan mielisairauden vahva tunnusmerkki on kyvyttömyys tunnistaa oma sairaus.
Terve ihminen pystyy erottamaan yleensä unen ja valveen, vaikka toisinaan uni voikin olla vaikuttava, herättyään ihminen joutuu hapuilemaan takaisin valvemaailmaan. Mielisairaudessa ihminen ei enää erota unta ja valvetta, oman mielensäkummituksia jareaalimaailman ilmiöitä.
Lääkäreille on edelleen arvoitus, kuinka ihmisen hahmottama todellisuus voi yhdellä tietyllä alueella olla niin häiriintynyt, kun samaan aikaan hänen elämänsä muut älylliset, tunneperustaiset, ja tahdonvaraiset tekijät toimivat moitteettomasti.
Hulluja on aikojen saatossa ollut paljon, outoja vielä enemmän, mutta kliinisesti mielisairaita on ollut vasta vähän aikaa. Otteita kirjasta "Hulluuden historia"

Miesstrippari kirjoitti:

Vakiintuneen käsityksen mukaan mielisairauden vahva tunnusmerkki on kyvyttömyys tunnistaa oma sairaus.
Terve ihminen pystyy erottamaan yleensä unen ja valveen, vaikka toisinaan uni voikin olla vaikuttava, herättyään ihminen joutuu hapuilemaan takaisin valvemaailmaan. Mielisairaudessa ihminen ei enää erota unta ja valvetta, oman mielensäkummituksia jareaalimaailman ilmiöitä.
Lääkäreille on edelleen arvoitus, kuinka ihmisen hahmottama todellisuus voi yhdellä tietyllä alueella olla niin häiriintynyt, kun samaan aikaan hänen elämänsä muut älylliset, tunneperustaiset, ja tahdonvaraiset tekijät toimivat moitteettomasti.
Hulluja on aikojen saatossa ollut paljon, outoja vielä enemmän, mutta kliinisesti mielisairaita on ollut vasta vähän aikaa. Otteita kirjasta "Hulluuden historia"

Lue lisää

Tuo vakiintunut käsitys on aika altis kulttuuriselle ja subjektiiviselle tulkinnalle. Ensin määrität ihmiselle sairauden hänen käytöksensä pohjalta, jota hän ei sitten tunnista. Ei hulluus ole mikään vakiintunut käsite, vaan kulttuurisidonnainen. Jossain se mitä lääkärit täällä pitävät hulluutena, on jossain muualla uskontoa ja lahjakkuuden laji -osa sitä normijärjestelmää, joka perustaa yhteisön olemassaolon. Uni ja valve sekoittuu aine keskenään. Jokainen aistimus jonka sinä teet hermostollasi, on moneen kertaan suodattunutta, valikoitua, tulkittua informaatiota.

Joskus top down -prosessit korostuvat ja ihminen liittää merkityksiä maailmaan tavalla, joka on ns. normaalissa mielentilasssa olevalle ihmiselle käsittämätöntä. Primitiivisin esimerkki on se, että tulkitset kieron kepin käärmeeksi, koska olet tietyssä mielentintilassa ja varautunut. Voit samalla tavalla tulkita tuulen huminan taikka suihkun kohinan raiskaajasi ääneksi, taikka koulukusaajasi, joka ei jätä rauhaan. Se sekoittuu osaksi ympäristöäsi. Ei siinä usein ole mitään mystistä eikä kummallista. Ääniharhat eivät useinkaan ole mitään aistiharhoja, vaan aistimusten tulkintaa tavalla, joka liittää niihin aistimuksiin epätavallisia merkityksiä. Yleensä ihmiset, jotka kuulevat ääniharhoja, voivat myös muuten huonosti. Heidän älyllinen toimintakykynsä ja sosiaalinen toimintakykynsä on heikko, ja siksi heitä pidetäänkin "sairaana". Tuo heikko toimintakyky johtuu siitä, että he kärsivät. He kärsivät tuulen huminasta joka kuiskii heille, että heidän pitäisi hirttää itsensä seuraavaan puuhun. Kyse on hyvinkin usein vahvasta psykososiaalisesta traumasta, jota nämä ns. hullut eivät osaa käsitellä sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla.

Jos ihmisen todellisuus on psykiatrin mielestä häiriintynyt, mutta hän ei kärsi, tuo henkilö ei koskaan tule psykiatrin luokse diagnosoitavaksi. Maailma onkin täynnä ihmisiä, joiden todellisuudentaju poikkeaa rajusti tieteellisestä länsimaisesta maailmankuvasta. Ihmisiä, jotka uskovat telepatiaan, kummituksiin, kuulevat olemattomia ääniä ja uskovat kuoleman jälkeiseen elämään, on enemmän kun ns. todellisuudentajuisia. Ihmiset ovat yleensä ottaen todellisuudentajultaan häiriintyneitä. Ero on vain siinä, että he eivät kärsi ja ahdistu kokemuksistaan ja he kykenevät sovittamaan kokemuksensa osaksi jaettua todellisuutta joustavasti ehkä juuri siksi, että nuo kokemukset eivät aiheuta voimakasta ahdistusta heissä.

Sinde;the freakvaara kirjoitti:

Meillä on käytettävissä tähän asianajaja, mutta skitsofrenia ei vielä sittenkään saa aiheuttaa mitään korvaamatonta. Voimme päästä ihan yksityisyystasollekin tässä. Miksi se kiinnostaa? Ei ole ekku asia, joka tulee mieleen seurakunnasta.

Lue lisää

Teidän asianajanne ilmoitti juuri, että jokainen saa kieltäytyä lääketieteellisestä hoidosta, kansainvälisten lakien niin määrätessä, ja kv-lait määräävät näin, joten voitte hakea korvauksia sekä suomen viranomaiselta hoitovirheestä johtuen tai kv-asianajajaltamme Brysselistä (Amnesty International). Te kaikki skitsofreenikoiksi todetut potilaat olette ihmisoikeusrikoksen uhreja, jolloin korvaukset lähtevät 500 tuhatta eurosta.

Carroll Lynn (internationa-secretary of Human Rights (HRGHTS), Lawyer and Judge (HRGHTS ever since 1982)

Sinde vm-82 kirjoitti:

A. Heillä ei olekoskaan oikeutta siihen
B. Heillä ei ole omaa tahtoa siihen
C. Heillä ei ole omaa minuutta mihinkään
D. Heillä ei ole ympäristöä siihen
E. Heillä ei ole luottamustoimia siiihen
F. Heillä ei ole osaamista siihen
g. Heillä ei ole ennakkovaroitusta siihen
H. Heillä ei ole anatomista kasvatusta siihen
I. Heillä ei ole kivunsietoa markkinoilla

Valaistuminen: Sehän on jopa hoitokeino
A. Minulla ei ole oikeutta lihaan ajoittain
B. Minulle ei ole tehty sellaista ennakkopäätöstä
C. Minulla on fiktiivinen ja fokusatiivinen minuus
D. Minä olen inhimillinen ja esimerkki
E. Minä en ole humaani-ihmisenä
F. Minä tarvitsen apua, en fiktiivistä tai fokusaatiota
H. Minä tarvitsen rahaa, en hoitopäätöstä
I. Minulle on määritelty suunliikeradat
J. Minä en ole viranomainen
K. Minä en pysty vastaamaan viranomaisten toiminnasta
L. Minä en ole sinä
M. Minun sydämmeni ei kestä enää lukemista
N. Minä en ole avaruutesi
O. Minä ja sisareni eivät ole frigiditeettisi orjia
P. Minä en ole frigiditeetti hormonipuhuja
Q Minä olen lapseton. Minä en saa kannatella lasta tai aikuista
R. Minä en tue lasta ja yleiskuntoa yhteiskäsitteenä
S. Me emme tue lääppimistä
T. Minä en ole nunna
U. Minä olen valtio
V. Minä en ole nestehukassa
X. Minä en tue vesikauhua

Y. Minä en tue laitoksia

Z Minä haluan kaikkien parasta

Å Minä olen turvallinen (huomaatko nämä ovat sekä aakkosia että matemaattisia malleja)

Lue lisää

"Hulluus kylässä" on hyvä dokumentti kaltaisistasi.

Jos suvussasi voi olla mielisairautta niin varo vaan ettei iske sinuunki. Sitten olisit iso vauva itekki. Saisit lääkkeitä ja huonoa kohtelua.

Timotaavi, ymmärrän että veljenpoikasi käytös on raskasta sinulle ja muille. Mutta se tapa millä nimittelet häntä mielisairaaksi jne. on kuvottava. Psykiatriset diagnoosit jo sinänsä ovat leimoja, joille ei ole tieteellistä validiteettia nykytutkimuksen valossa. Oli sitten kyse skitsofreniasta, bipolaarisuudesta tai muusta.

Ihmisten psyykkiset vaikeudet, vakavimmatkin, tulevat elämässä koetuista asioista. Mahdollinen biologinen osuus on niiden vaikutusta. Ihminen reagoi traumoihin aivoillaan. Kuten itse kirjoitat:: "Veljeni on hyvin egoistinen ihminen ja siksi, tai juuri sentakia poikansa sairastui. "
Sehän se.

"tai sitten sitten suvussani saattoi olla mielisairautta, en ole varma. "sehän se. Sama asia. Psyykkiset ongelmat siirtyvät suvussa eteenpäin kasvatuksen ja elinolojen kautta, ei geeneistä. Geeniperimän vaikutukseen halutaan lääkärien keskuudessa yhä uskoa, vaikka tutkimustieto ei sitä ole vahvistanut. Traumaattisten kasvuolojen vaikutuksesta kyllä on yllin kyllin näyttöä.

Veljenpojallasi on aivan h:tin vaikeaa. Älä lisää hänen taakkaansa viemällä hänen ihmisyyttään noilla leimoilla ja nimittelyillä. Lääkärit leimaavat omalla tahollaan tarpeeksi jo muutenkin. Koska hänen käytöksensä häiritsee sinua, koeta pysyä poissa tieltä. Ellet sitten pysty auttamaan ja rohkaisemaan. Eikä sinun mielestäni edes tarvi.

" hänen isänsä pyytää minua hoivaamaan ja olemaan jollaintavalla huoltaja yli 50 ikäiselle vahvarakenteiselle miehelle. "
Älä edes yritä. Tilanne on oikeasti vaikea, eikä sinulla ole siinä keskellä periaatteessa mitään tekemistä. Ei velvollisuutta. Olet joutunut kietoutumaan perheenne ongelmiin selvästikin tavalla, joka vahingoittaa sinun psyykkistä tasapainoasi, eikä auta ketään.

Veljenpoikasi tarvitsisi kunnollista psykososiaalista apua (en nyt puhu lääketieteestä enkä sen pseudohaarasta psykiatriasta, se yleensä vaan sotkee kun laittaa näppinsä johonkin): yhteisöjä, joissa hänet hyväksytään ja häntä kuunnellaan, ja terapeuttia, jolla on kyky ottaa hänet vastaan sellaisena kuin on ja käydä avointa dialogia, jonka kautta hän voi selventää itselleen elämänsä merkitystä, ja rakentaa kestävämpää suhdetta itseensä ja muihin. Siten hän kykenee vähitellen hallitsemaan elämäänsä paremmin. Mistä tällainen apu löytyisi, sen kun tietäisi... ei nykyjärjestelmistä varmaankaan.

Luitko nyt tarkkaan, että suvussani saattoi olla. On siis mahdollista, että on ollut. No böbiksihän tässä just tulee, kun läskimaxivauvaa pitää hoivata.

Narrative.
Kiitokset hienosta kirjoituksestasi. (Tuohon väliin tupsahti vastaus toiselle). Olet hyvin perillä näistä asioista ja olen kiitolinen mielipiteestäsi.
Mainitsit, että tapani kirjoitta on kuvottavaa. Siis mainitsin sanan "mielisairas" mitä vikaa sanassa on? Bipolaarisuus on mielisairaus, mitä muuta se voi olla? Veljenpoikani käy mielisairaalassa hoidaatamassa sairasta mieltään. Nytkö taas paapotaan? Millä nimellä sitten häntä voisi kutsua? Jos mielisairaudelle on annettu tietty lääketieteellinen nimi, kuten tuossa kerroin, niin...? Niin, sanat hullut jutut ja idiootti ovat vain synonyymejä jollekkin jota hän on. Kyllä veljenpoikaani on patisteltu kaikenlaisiin terapioihin, taideterapiaan, musiikkiterapiaan ja yksin mökille terapiaan. Mutta...minkäs teet. Lueppas joskus sellaista kirjaa, jonka nimi on "Hulluuden historia" Mielenkiintoista luettavaa hulluista.

Itselläni taas on vakava diagnoosi mielisairaudesta, mutta toisaalta olen vuosikaudet "tukenut" tuota sinun veljenpoikasi kaltaista henkilöä, jolla on toisaalta ihan terveen paperit ja hän käy töissä. Hänen kanssaan eläminen oli hengenvaarallista juuri siksi, ettei hän hallinnut aggressiotaan ja turhautumistaan. Hänen impulsiivisuutensa tuhosi hänen elämänsä taloudellisesti ja sosiaalisesti. En hetkeäkään ajatellut, että hänellä olisi jokin vakava mielisairaus tai että hän olisi ollut hullu. Minulle oli ilmeistä, että traumaattinen ja tunneköyhä lapsuus oli tehnyt hänestä kyvyttömän käsittelemään vaikeita, negatiivisia tunteita ja stressaavia elämäntilanteita. Tuollaiset ongelmat kulkevat tietenkin suvussa ja niitä on vaikea "parantaa", koska ne liittyvät juuri haasteisiin kyvyssä reflektoida ja prosesoida omia tunteita. Narrativen kommentti oli hyvä, mutta on kyllä olemassa ihmisiä, joita on erittäin vaikea auttaa. On karhunpalvelus "auttaa" heitä paapomalla loputtomiin ja selittämällä ongelmat pois jollakin mystisellä mielisairaudella, vaikka ongelmat todellakin ovat lähtökohtaisesti siinä, millaisessa ympäristössä tietyn temperamentin omaava ihminen on kasvanut ja elänyt ja millaisia käyttäytymismalleja hän on saanut elämässään. Mutta kaikki ihmiset eivät ole valmiita sellaiseen vuorovaikutukseen, jossa he pääsisivät pois haitallisista käyttäytymis- ja reagoimismalleistaan. Itse olen mielestäni paljon joustavampi psyykkisesti kuin tämä ihminen, jota olen katsellut vuosikaudet, vaikka minulla on virallisesti vaikea mielisairaus, eikä hänellä. Eivät ne diagnoosit suinkaan kerro kaikkea ihmisestä eikä niillä voi selittää pois ihmisen ongelmia.

Timotaavi, en ehtinyt vastata ennen kuin nyt. Tarkoitin ”mielisairaus” -sanaa kritisoidessani sitä, että mielestäni psyyken ongelmissa ei pohjimmiltaan oikeasti ole kyse minkäänlaisesta sairaudesta. Ei edes sellaisissa kuin mitä kuvasit veljenpoikasi kohdalla, ja joista tulee diagnooseja kuten ”skitsofrenia” tai ”bipolaarisuus”. Kyse on traumaattisten lapsuudenkokemusten ja vaikeiden elämänolosuhteiden aikaansaamasta valtavasta kärsimyksestä, ja siitä, että koettaessaan kestää ja selviytyä ylivoimaisissa oloissa ihminen joutuu turvautumaan sellaisiin psyykkisiin toimintamalleihin, jotka ehkä myöhemmin, toisenlaisissa elämäntilanteissa ovat haitallisia.

Psykiatrisessa järjestelmässä vaan ei toistaiseksi ole mitään muuta (yleisesti tunnettua) mahdollisuutta käsitteellistää näitä ongelmia kuin ”sairautena”. Se johtuu siitä että jossain vaiheessa historiaa mielenongelmat siirrettiin lääketieteen osa-alueeksi. Se oli kai inhimillistä verrattuna siihen että erikoisia ihmisiä pidettiin ennen kerettiläisinä tai noitina… mutta inhimillisyys on kyllä kaukana siitäkin, miten lääketiede on käsitellyt ja yhä käsittelee ”potilaitaan”. Lääketieteellinen sairausmalli ei nimittäin sovi kuvaamaan mielen ongelmia. Tämä on paitsi minun mielipiteeni myös monen psykologian ja psykiatrian asiantuntijan, jotka kritisoivat nykymenoa.

Psyykkinen kärsimys ja toiminnan vaikeudet eivät ole verrannollisia somaattisiin sairauksiin. Yksi suuri erottava tekijä on että inhimillisillä kokemuksilla on aina MERKITYS. Kun ihmistä sanotaan ”mielisairaaksi”, tai jo siinä kun annetaan joku diagnoosi (mikä tahansa) psykiatrisesta HÄIRIÖSTÄ, kerrotaan rivien välissä, että kyseisen ihmisen ajatukset, tunteet ja kokemukset olisivat jotenkin virheellisiä, puutteellisia tai ”häiriintyneitä”. Tosiasiassa ne ovat mielekkäitä selviytymiskeinoja siinä tilanteessa jossa ne ovat syntyneet.

Se että ihminen saattaa tarvita psyykkisiin ongelmiinsa (ammatillista) apua ei merkitse, että ko. ongelmat olisivat sairauksia. Ammatillinen apu voi olla muutakin kuin lääketiedettä: esim. tukea-antavaa keskusteluapua, psykoterapiaa (monia eri muotoja), sosiaalityötä tai hengellistä tukea. Eikä sekään, että joillakin kemikaaleilla voidaan joskus helpottaa psyykkistä oloa, tarkoita, että kyseiset olot olisivat lääketieteellisiä sairauksia. Psyykenlääkkeitä mainostetaan sillä että ne olisi kehitetty spesifisti tiettyihin psykiatrisiin "oireisiin," mutta tosiasiassa ne toimivat ja niitä määrätäänkin epäspesifisti. Psykoaktiivisia aineita ovat psyykenlääkkeiden lisäksi mm. alkoholi ja huumeet, ja monet käyttävät niitä psyykenlääkkeiden tavoin ajattelematta itse olevansa ”sairaita”. Niiden vaikutusmekanismitkin ovat lähellä psyykenlääkkeitä.

On erikoista, että sellaiset psykiatrisen järjestelmän peruskäsitteet kuten mielisairaus ja erilaiset diagnoosinimikkeet ovat kaikkein suosituimpia haukkumasanoja arkikielessä! Minusta itsekunkin kannattaisi miettiä, mitä se merkitsee… Silloin kun olemme tosi raivoissamme jollekin (kuten sinä nyt olit veljenpojallesi, ja aivan ymmärrettävästi olitkin... ) tekee kovasti mieli kutsua heitä noilla sanoilla… Miksiköhän samat sanat, siis nämä kamalimmat ja voimakkaimmat solvaukset, löytyvät myös psykiatrien diagnoosikirjasta? Minusta se kertoo jotain aika ikävää siitä, mihin psykiatria pyrkii… Ja tietysti meidän kaikkien psyykestä… Ne sanat ovat niitä, jotka tehokkaimmin vievät ihmiseltä VOIMAN ja hänen sanoiltaan ja teoiltaan MERKITYKSEN.

7he533d kirjoitti:

Itselläni taas on vakava diagnoosi mielisairaudesta, mutta toisaalta olen vuosikaudet "tukenut" tuota sinun veljenpoikasi kaltaista henkilöä, jolla on toisaalta ihan terveen paperit ja hän käy töissä. Hänen kanssaan eläminen oli hengenvaarallista juuri siksi, ettei hän hallinnut aggressiotaan ja turhautumistaan. Hänen impulsiivisuutensa tuhosi hänen elämänsä taloudellisesti ja sosiaalisesti. En hetkeäkään ajatellut, että hänellä olisi jokin vakava mielisairaus tai että hän olisi ollut hullu. Minulle oli ilmeistä, että traumaattinen ja tunneköyhä lapsuus oli tehnyt hänestä kyvyttömän käsittelemään vaikeita, negatiivisia tunteita ja stressaavia elämäntilanteita. Tuollaiset ongelmat kulkevat tietenkin suvussa ja niitä on vaikea "parantaa", koska ne liittyvät juuri haasteisiin kyvyssä reflektoida ja prosesoida omia tunteita. Narrativen kommentti oli hyvä, mutta on kyllä olemassa ihmisiä, joita on erittäin vaikea auttaa. On karhunpalvelus "auttaa" heitä paapomalla loputtomiin ja selittämällä ongelmat pois jollakin mystisellä mielisairaudella, vaikka ongelmat todellakin ovat lähtökohtaisesti siinä, millaisessa ympäristössä tietyn temperamentin omaava ihminen on kasvanut ja elänyt ja millaisia käyttäytymismalleja hän on saanut elämässään. Mutta kaikki ihmiset eivät ole valmiita sellaiseen vuorovaikutukseen, jossa he pääsisivät pois haitallisista käyttäytymis- ja reagoimismalleistaan. Itse olen mielestäni paljon joustavampi psyykkisesti kuin tämä ihminen, jota olen katsellut vuosikaudet, vaikka minulla on virallisesti vaikea mielisairaus, eikä hänellä. Eivät ne diagnoosit suinkaan kerro kaikkea ihmisestä eikä niillä voi selittää pois ihmisen ongelmia.

Lue lisää

7he533d : "on kyllä olemassa ihmisiä, joita on erittäin vaikea auttaa. "

Näin voi tietysti olla, ja olen samaa mieltä siitä mitä sanot siitä miten ongelmat syntyvät... Esim. reflektiokyvystä. Kuitenkin se kokemus tai päätelmä, että "jotakuta on vaikea auttaa" on minusta kyseenalainen... Ja aika vaarallinen, jos sitä käsitystä viestittää avun kohteelle, vaikka huomaamattaankin...

Eihän kukaan pysty olemaan toiselle se "ongelmanratkaisija". Joskus täytyy vain koettaa kulkea rinnalla. Tulee mieleen Länsi-Lapissa toteutettava avoimen dialogin malli, jonka yhtenä periaatteena on, ettei tarkoitus ole pyrkiä ratkaisemaan ihmisen ongelmia eikä löytää selitystä tilanteeseen, vaan koettaa antaa asiakkaalle tilaisuus tulla kuulluksi. Löytämään kokemuksilleen merkitys ja saattamaan se ymmärretyksi muille. - Periaate saattaisi päteä muissakin auttamistilanteissa kuin Länsi-Lapin psykiatrisella osastolla ...: ) Helpommin sanottu kuin tehty tietenkin, ja monen kohdalla vaikeudet ovat todella monikerroksisia ja "betonoituneita". - Ihmisessä on sisällään kuitenkin aina mysteeri.

On niin paljon auttamiskeinoja vaikeisiinkin tilanteisiin, ja ikävä tosiseikka on että suurin osa näissä tilanteissa elävistä ja niissä kärsivistä ihmisistä ei näe elämänsä aikana vilaustakaan näistä keinoista. Joillekin sopiva keino olisi yksilöllisiin tarpeisiin räätälöity psykoterapia (tämä olisi uskoakseni aika monelle oikea keino, joskaan ei ihan kaikille), joillekin muille jotain muuta. Riippuen myös elämänvaiheesta. Lapsuudessa tehtävät huostaanotot ehkäisisivät aika monta myöhempää onnetonta ja "vaikea auttaa" -elämää. Tai muu tarpeeksi voimakas väliintulo lapsuudessa, esim. ammattitaitoinen perheterapia tai jatkuva tukihenkilösuhde lapselle jos jatkaakin asumista kotona. Monet "vaikeasti autettavat" kun ovat joutuneet elämään lapsuudessaan psyykkisesti mahdottomissa olosuhteissa, esim. henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaisissa kiintymyssuhteissa henkilöihin, joista ovat täysin riippuvaisia. Tai tulleet hylätyksi monta kertaa, ilman mahdollisuutta luoda yhtään luotettavaa kiintymyssuhdetta.

Se mitä läheiset ja tukihenkilöt kokevat "vaikeana autettavuutena" tulee mielestäni joidenkin ihmisten kohdalla osittain myös heidän kokemuksistaan psykiatrisesta järjestelmästä, jossa he ovat ehtineet olla ehkä pitkäänkin ja jonka julkilausuttu tehtävä on auttaminen. (!) Kun he ovat aikoinaan hakeneet järjestelmästä apua, he ovat saaneet sitä vain sillä ehdolla että heidät on leimattu mieleltään sairaaksi ja heidät on määritelty jollain tietyllä diagnoosilla. Sairaus-leima on vienyt heidän kokemuksiltaan merkityksen ja mielekkyyden. Jos vielä diagnoosi on ollut sellainen pitkäkestoinen ja vain vähän toivoa sisältävä kuin eräät (en nyt viitsi mainita mitkä) niin sehän on itseääntoteuttava ennuste.

Diagnoosi ja sairausleima stigmatisoivat, mutta myös vievät ihmiseltä oikeuden täyteen vastuullisuuteen. Vaikkei julistettaisikaan "syyntakeettomaksi", niin kaikki diagnoosit, lievimmätkin, sisältävät sivumerkityksenään jossain määrin tällaisen määrittelyn. Kun kokemukset, tunteet ja ajatukset julistetaan "häiriintyneiksi" (- mielenterveyden "häiriö," "mielisairaus") menee samalla oikeus tulla nähdyksi normaalisti tunteistaan ja teoistaan vastuullisena kansalaisena ja ihmisenä. Psyykkisiin ongelmiin liittyy tarkoituksellisuus ja merkityksellisyys, josta ihminen on (ja pohjimmiltaan aina myös haluaa olla) vastuussa. Siitäkin huolimatta, että jokainen ihminen tekee joskus asioita joita ei haluaisi eikä tarkoita tehdä, ja kukaan ei voi täysin tiedostaa kaikkia vaikuttimiaan.

Sanoit että sinullakin on diagnoosi "vaikeasta mielisairaudesta..." Kuinka olet mahtanut selvitä siitä (vai oliko se sinusta ehkä jopa hyvä juttu?), oliko sinulla jotain sellaista sisäistä voimaa, ehkä ympärilläsi olevista ihmissuhteista, jotka antoivat sinulle "peilin" oikeasta itsestäsi, niin ettet antanut diagnoosin liikaa vaikuttaa minäkuvaasi? Vai oletko ehkä sopeutunut siihen kuitenkin huomaamattasi... Niin käy nimittäin monelle, olen huomannut. Kun diagnoosi annetaan avun kera, ystävällisesti, osana (usein aika näennäistä) auttamista, niin silloin se sulautuu persoonaan helpommin kuin jos se isketään päälle esim. pakkohoidon ohessa, jolloin ihminen saattaa sitä vastustaa jo periaatteesta. - Nämä ovat vain ajatuksia, jotka tässä tulivat mieleeni... :)

narrative- kirjoitti:

Timotaavi, ymmärrän että veljenpoikasi käytös on raskasta sinulle ja muille. Mutta se tapa millä nimittelet häntä mielisairaaksi jne. on kuvottava. Psykiatriset diagnoosit jo sinänsä ovat leimoja, joille ei ole tieteellistä validiteettia nykytutkimuksen valossa. Oli sitten kyse skitsofreniasta, bipolaarisuudesta tai muusta.

Ihmisten psyykkiset vaikeudet, vakavimmatkin, tulevat elämässä koetuista asioista. Mahdollinen biologinen osuus on niiden vaikutusta. Ihminen reagoi traumoihin aivoillaan. Kuten itse kirjoitat:: "Veljeni on hyvin egoistinen ihminen ja siksi, tai juuri sentakia poikansa sairastui. "
Sehän se.

"tai sitten sitten suvussani saattoi olla mielisairautta, en ole varma. "sehän se. Sama asia. Psyykkiset ongelmat siirtyvät suvussa eteenpäin kasvatuksen ja elinolojen kautta, ei geeneistä. Geeniperimän vaikutukseen halutaan lääkärien keskuudessa yhä uskoa, vaikka tutkimustieto ei sitä ole vahvistanut. Traumaattisten kasvuolojen vaikutuksesta kyllä on yllin kyllin näyttöä.

Veljenpojallasi on aivan h:tin vaikeaa. Älä lisää hänen taakkaansa viemällä hänen ihmisyyttään noilla leimoilla ja nimittelyillä. Lääkärit leimaavat omalla tahollaan tarpeeksi jo muutenkin. Koska hänen käytöksensä häiritsee sinua, koeta pysyä poissa tieltä. Ellet sitten pysty auttamaan ja rohkaisemaan. Eikä sinun mielestäni edes tarvi.

" hänen isänsä pyytää minua hoivaamaan ja olemaan jollaintavalla huoltaja yli 50 ikäiselle vahvarakenteiselle miehelle. "
Älä edes yritä. Tilanne on oikeasti vaikea, eikä sinulla ole siinä keskellä periaatteessa mitään tekemistä. Ei velvollisuutta. Olet joutunut kietoutumaan perheenne ongelmiin selvästikin tavalla, joka vahingoittaa sinun psyykkistä tasapainoasi, eikä auta ketään.

Veljenpoikasi tarvitsisi kunnollista psykososiaalista apua (en nyt puhu lääketieteestä enkä sen pseudohaarasta psykiatriasta, se yleensä vaan sotkee kun laittaa näppinsä johonkin): yhteisöjä, joissa hänet hyväksytään ja häntä kuunnellaan, ja terapeuttia, jolla on kyky ottaa hänet vastaan sellaisena kuin on ja käydä avointa dialogia, jonka kautta hän voi selventää itselleen elämänsä merkitystä, ja rakentaa kestävämpää suhdetta itseensä ja muihin. Siten hän kykenee vähitellen hallitsemaan elämäänsä paremmin. Mistä tällainen apu löytyisi, sen kun tietäisi... ei nykyjärjestelmistä varmaankaan.

Lue lisää

Katsoppas Yle Areenasta dokumentin: "Hulluus kylässä."

narrative- kirjoitti:

7he533d : "on kyllä olemassa ihmisiä, joita on erittäin vaikea auttaa. "

Näin voi tietysti olla, ja olen samaa mieltä siitä mitä sanot siitä miten ongelmat syntyvät... Esim. reflektiokyvystä. Kuitenkin se kokemus tai päätelmä, että "jotakuta on vaikea auttaa" on minusta kyseenalainen... Ja aika vaarallinen, jos sitä käsitystä viestittää avun kohteelle, vaikka huomaamattaankin...

Eihän kukaan pysty olemaan toiselle se "ongelmanratkaisija". Joskus täytyy vain koettaa kulkea rinnalla. Tulee mieleen Länsi-Lapissa toteutettava avoimen dialogin malli, jonka yhtenä periaatteena on, ettei tarkoitus ole pyrkiä ratkaisemaan ihmisen ongelmia eikä löytää selitystä tilanteeseen, vaan koettaa antaa asiakkaalle tilaisuus tulla kuulluksi. Löytämään kokemuksilleen merkitys ja saattamaan se ymmärretyksi muille. - Periaate saattaisi päteä muissakin auttamistilanteissa kuin Länsi-Lapin psykiatrisella osastolla ...: ) Helpommin sanottu kuin tehty tietenkin, ja monen kohdalla vaikeudet ovat todella monikerroksisia ja "betonoituneita". - Ihmisessä on sisällään kuitenkin aina mysteeri.

On niin paljon auttamiskeinoja vaikeisiinkin tilanteisiin, ja ikävä tosiseikka on että suurin osa näissä tilanteissa elävistä ja niissä kärsivistä ihmisistä ei näe elämänsä aikana vilaustakaan näistä keinoista. Joillekin sopiva keino olisi yksilöllisiin tarpeisiin räätälöity psykoterapia (tämä olisi uskoakseni aika monelle oikea keino, joskaan ei ihan kaikille), joillekin muille jotain muuta. Riippuen myös elämänvaiheesta. Lapsuudessa tehtävät huostaanotot ehkäisisivät aika monta myöhempää onnetonta ja "vaikea auttaa" -elämää. Tai muu tarpeeksi voimakas väliintulo lapsuudessa, esim. ammattitaitoinen perheterapia tai jatkuva tukihenkilösuhde lapselle jos jatkaakin asumista kotona. Monet "vaikeasti autettavat" kun ovat joutuneet elämään lapsuudessaan psyykkisesti mahdottomissa olosuhteissa, esim. henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaisissa kiintymyssuhteissa henkilöihin, joista ovat täysin riippuvaisia. Tai tulleet hylätyksi monta kertaa, ilman mahdollisuutta luoda yhtään luotettavaa kiintymyssuhdetta.

Se mitä läheiset ja tukihenkilöt kokevat "vaikeana autettavuutena" tulee mielestäni joidenkin ihmisten kohdalla osittain myös heidän kokemuksistaan psykiatrisesta järjestelmästä, jossa he ovat ehtineet olla ehkä pitkäänkin ja jonka julkilausuttu tehtävä on auttaminen. (!) Kun he ovat aikoinaan hakeneet järjestelmästä apua, he ovat saaneet sitä vain sillä ehdolla että heidät on leimattu mieleltään sairaaksi ja heidät on määritelty jollain tietyllä diagnoosilla. Sairaus-leima on vienyt heidän kokemuksiltaan merkityksen ja mielekkyyden. Jos vielä diagnoosi on ollut sellainen pitkäkestoinen ja vain vähän toivoa sisältävä kuin eräät (en nyt viitsi mainita mitkä) niin sehän on itseääntoteuttava ennuste.

Diagnoosi ja sairausleima stigmatisoivat, mutta myös vievät ihmiseltä oikeuden täyteen vastuullisuuteen. Vaikkei julistettaisikaan "syyntakeettomaksi", niin kaikki diagnoosit, lievimmätkin, sisältävät sivumerkityksenään jossain määrin tällaisen määrittelyn. Kun kokemukset, tunteet ja ajatukset julistetaan "häiriintyneiksi" (- mielenterveyden "häiriö," "mielisairaus") menee samalla oikeus tulla nähdyksi normaalisti tunteistaan ja teoistaan vastuullisena kansalaisena ja ihmisenä. Psyykkisiin ongelmiin liittyy tarkoituksellisuus ja merkityksellisyys, josta ihminen on (ja pohjimmiltaan aina myös haluaa olla) vastuussa. Siitäkin huolimatta, että jokainen ihminen tekee joskus asioita joita ei haluaisi eikä tarkoita tehdä, ja kukaan ei voi täysin tiedostaa kaikkia vaikuttimiaan.

Sanoit että sinullakin on diagnoosi "vaikeasta mielisairaudesta..." Kuinka olet mahtanut selvitä siitä (vai oliko se sinusta ehkä jopa hyvä juttu?), oliko sinulla jotain sellaista sisäistä voimaa, ehkä ympärilläsi olevista ihmissuhteista, jotka antoivat sinulle "peilin" oikeasta itsestäsi, niin ettet antanut diagnoosin liikaa vaikuttaa minäkuvaasi? Vai oletko ehkä sopeutunut siihen kuitenkin huomaamattasi... Niin käy nimittäin monelle, olen huomannut. Kun diagnoosi annetaan avun kera, ystävällisesti, osana (usein aika näennäistä) auttamista, niin silloin se sulautuu persoonaan helpommin kuin jos se isketään päälle esim. pakkohoidon ohessa, jolloin ihminen saattaa sitä vastustaa jo periaatteesta. - Nämä ovat vain ajatuksia, jotka tässä tulivat mieleeni... :)

Lue lisää

Rinnalla kulkeminen on kaunis ajatus, mutta vähän naivistinen. Jotkut ovat kavaneet alkoholistien lapsena, nähneet jatkuvaa riitelyä varhaislapsuudesta saakka, oppineet halveksumaan ja nöyryttämään ihmisiä jotka heistä eniten välittävät. Ei sellaisen kanssa ratkaista ongelmia eikä sellaisten kanssa kuljeta rinnalla, vaikka kuinka olisi sydän kultaa. He eivät ole oppineet edes alkeellisia empatian ja toisen ihmisen näkökulman huomioimisen kykyä, saati aikuisen ihmisen vastuuta. He ovat ihmisiä, jotka juovat itsensä hengiltä ja pelaavat kaiken omaisuutensa, ja rinnalla kulkeminen lähinnä pahentaa heidän narsismiaan. Ei heillä ole kykyä avoimeen dialogiin, korkeintaan sen näyttelemiseen, jos se tyydyttää heidän narsismiaan. En minäkään olisi välttämättä hyötynyt mistään avoimesta dialogista, jos sitä tuputetaan ventovieraiden toimesta . Mielenterveysongelmissa on kuitenkin kyse hyvin intiimeistä kokemuksista, ei niitä voi käsitellä kenen kanssa vain. Joskus mahdollisimman vähäinen puuttuminen on vähiten huonoin vaihtoehto.

Mielisairausdiagnoosi todella muistuttaa minua traumoistani ja vihjaa, että olen itse syyllinen siihen, että isäni raiskasi minut kun olin lapsi ja että minua kiustattiin monta vuotta. Se on elämänmittainen trauma, josta en tule koskaan täysin selviämään. Se vaikuttaa toki liikaa omakuvaani, koska ainoa kerta jolloin uskalsin hakea apua oli se kerta, kun minut huumattiin väkisin tajuttomaksi ja sönkötettiin jostain ihmeen diabeteksesta, josta he eivät itsekään tainneet ymmärtää hölkäsen pöläystä. Ongelma ei ollut se, miten diagnoosi annettiin vaan se, että oivalsin liikaa ongelmistani sisäistääkseni sitä. Ihan sama miten imellällä äänensävyllä sinä kerrot ihmiselle, että hänen traumansa johtuvat hänen geeneistään, yhtä pahalta se joka tapauksessa kuulostaa. Olin kaltoinkohdeltu ihminen joka kaipasi kerrankin tulla kuulluksi ja kohdelluksi oikeudenmukaisesti, mutta psykiatri alkoi sönköttää jostain kroonisesta sairaudesta, jonka etiologiaa ei tunneta ja joka on vähän kuin tämä kuuluisa sokeritauti. Tajusin, että ihmiset jotka nostavat massiivista palkkaa toisten ihmisten huumaamisesta, eivät ymmärrä hevon paskaa potilaidensa ongelmista. Se uusinsi kokemustani siitä, että minua toistuvasti nöyryytetään, ja tunteitani ja tarpeitani sivuutetaan ja hyväksikäytetään. Kyse ei ole vain diagnoosin luomasta stigmasta vaan siitä, mitä se aiheuttaa tunnetasolla ihmiselle, kun hänet toistuvat petetään ja jätetään täysin yksin ongelmiensa kanssa.

Kyllä kiinnostaa. Ainakin mun diagnoosit halutaan tietää.

En ilmeisesti saa muuttaa edes omaan asuntoon asumaan tältä Auroran kuntoutusyksiköstä vaan ensin on mentävä tukiasuntoon.

Anonyymi kirjoitti:

En ilmeisesti saa muuttaa edes omaan asuntoon asumaan tältä Auroran kuntoutusyksiköstä vaan ensin on mentävä tukiasuntoon.

Ne kusettaa

Anonyymi kirjoitti:

Ne kusettaa

Lääkäri sanoi että minulle tehtäisiin ensin joku arviointi olenko kykeneväinen asumaan ja selviämään yksin.

Anonyymi kirjoitti:

Lääkäri sanoi että minulle tehtäisiin ensin joku arviointi olenko kykeneväinen asumaan ja selviämään yksin.

Kun on jonkinlaisessa kuntoutuksessa tai laitoshoidossa niin on aika alistetussa asemassa omien asioiden suhteen.

Jos lääkäri puhuu arvioinnista niin siihen on parempi sitten suostua jos haluaa päästä elämässä eteenpäin, esim. asumaan itsekseen.

Pidemmistä laitosjaksoista on pitkä tie päästä omilleen, se ei ole ihan yksinkertaista.
Ja jos päättää itse vain häipyä tietämättä edes kunnolla minne niin siitä ei ole mitään apua tulevaisuutta ajatellen.
Herkästi tulee eteen tilanne että on taas jossain laitoksessa, ja mitä kauemmin se kierre jatkuu, sen vaikeampi siitä on irtautua.

Anonyymi kirjoitti:

Kun on jonkinlaisessa kuntoutuksessa tai laitoshoidossa niin on aika alistetussa asemassa omien asioiden suhteen.

Jos lääkäri puhuu arvioinnista niin siihen on parempi sitten suostua jos haluaa päästä elämässä eteenpäin, esim. asumaan itsekseen.

Pidemmistä laitosjaksoista on pitkä tie päästä omilleen, se ei ole ihan yksinkertaista.
Ja jos päättää itse vain häipyä tietämättä edes kunnolla minne niin siitä ei ole mitään apua tulevaisuutta ajatellen.
Herkästi tulee eteen tilanne että on taas jossain laitoksessa, ja mitä kauemmin se kierre jatkuu, sen vaikeampi siitä on irtautua.

Lue lisää

Itse olen Auroran Kuntoutusyksikössä ja olen pari vuotta odotellut tukiasuntopaikkaa mutta se omaan asuntoon muuttaminenkin kiinnostaa mutta kysymys on vain siitä pärjäänkö siellä. Psyykkinen vointini on ollut hyvä eikä minulla ole skitsofrenialle tyypillisiä oireita kuten hallusinaatioita tai deluusioita mutta olen pitkään potenut myös pakko oireista häiriötä ja joitakin fobioita.

Anonyymi kirjoitti:

Kun on jonkinlaisessa kuntoutuksessa tai laitoshoidossa niin on aika alistetussa asemassa omien asioiden suhteen.

Jos lääkäri puhuu arvioinnista niin siihen on parempi sitten suostua jos haluaa päästä elämässä eteenpäin, esim. asumaan itsekseen.

Pidemmistä laitosjaksoista on pitkä tie päästä omilleen, se ei ole ihan yksinkertaista.
Ja jos päättää itse vain häipyä tietämättä edes kunnolla minne niin siitä ei ole mitään apua tulevaisuutta ajatellen.
Herkästi tulee eteen tilanne että on taas jossain laitoksessa, ja mitä kauemmin se kierre jatkuu, sen vaikeampi siitä on irtautua.

Lue lisää

Pakkohoito on nykyään EU-tasolla teoriassa laitonta, lue vaikka https://www.ykliitto.fi/sites/ykliitto.fi/files/vammaisten_oikeudet_2016_net.pdf

Jeesuksen rauhaa, kristus on kuningas.