Yhteydenpito

Meillä ei ole tuota ongelmaa ollut, ehkä siksikin että puhuttiin alussa hyvin paljon siitä miten tällaista järjestelyä sitten käytännössä hoidamme, mikä riittää ja mikä tuntuu ehkä jo liialtakin. Ollaan aika lailla samalla tasolla tarpeiden suhteen joten juttu on siinäkin mielessä toiminut hyvin.
Jos olisin sun tilanteessasi nostaisin kissa pöydälle heti tänään. En suostuisi elämään tyytymättömänä hetkeäkään enempää.
Tietysti siinä on sen toisenkin tarpeet ja mielipiteet mukana ja niitäkin pitää kuunnella ja ymmärtää, mutta joku ratkaisu täytyy myös löytää yhdessä, muutenhan se juttu kuivuu auttamatta kokoon.
Molempien täytyy olla valmiita tulemaan puoleen väliin vastaan ja joustamaan omista tarpeistaan jos mielitään ylläpitää kaukosuhdetta joka tyydyttää molempia osapuolia. Sitä mieltä minä olen.

sinuna ottaisin asian kyllä puheeksi kumppanisi kanssa, mutta ainakin omaan tilanteeseeni verraten voisin sanoa että ei kannata vielä huolestua. Oma poikaystäväni asuu Lontoossa, näemme n. 2-3 viikon välein ja yhteyttä pidetään lähinnä skypen välityksellä, toisinaan on päiviä välissä, toisinaan päivittäin, mutta yhdessä vaiheessa kului pari kolmekin viikkoa kun hänellä ei ollut nettiä käytössään ja silloin yhteydenpidot jäivät ehkä pariin kolmeen puheluun viikossa. Silloin flippailin kyllä itsekin pahasti ja olin takuuvarma ettei tässä voi tunteet olla pelissä, mutta ihan avoimen keskustelun tuloksena hyväksyin sitten lopulta että ihmiset on erilaisia, parisuhteet ovat erilaisia eikä kaikilla ole tarvetta roikkua puhelimen päässä 24/7. :) Jos asia harmittaa, se kannattaa ja pitääkin ottaa puheeksi ettei synny mitään turhia patoumia myöhemmin, mutta välillä pitää huomioida ne rahallisetkin seikat että näkeminen välimatkojen takaa MAKSAA, vaikka kuinka rakastaisi. :/ Kärsivällisyyttä sinne!

Kaksi vuotta pidetty yhteyttä joka päivä tekstarein, työpävinä lisäksi maililla ja muutaman kerran viikossa jutellaan puhelimessa. No toki nähdään(asutaan yhdessä) noin kaks viikkoa kuukaudesta parhaimmillaan mutta silti ikävä on kova niinä viikkoina kun ei nähdä. Pitikin rakastua ulkomaalaiseen;-) No niin on hyvä mies, että en kyllä vaihtais ..

Hieman taustaa:
Asumme erimaissa ja näemme 2-3kuukauden välein.
Suhde on hyvin tuore, mutta korvia myöten kummatkin rakastuneita, olemme siis löytäneet toisemme.

Suhteen alussa kun muutin pois niin pidimme netin kautta yhteyttä joka päivä, mutta joo, mutta tosia asiassa siinä ei ollut ideaa, mitä kuuluu, kauhea ikävä periaatteella, no miten töissä..
Jotenkin sitten huomasi sen kuinka oikeastaan ei sitä jokapäivästä ihmettelyä tarvitse kun kuitenkin tuntee että toinenkin ajattelee, välittää ja suhde toimii.
Soittelemme nykyään kerran viikkossa joskus kahden viikon välein, myös joskus iltaisin tulee kerran viikossa viestiä laitettu.
Mutta jotenkin vain se yhteys säilyy ja tunteet pysyy

Olin kaukosuhteessa neljä ja puoli vuotta henkilön kanssa, joka asui toisella puolella maapalloa. Nyt, kun olemme asuneet yhdessä runsaan vuoden, tuntuu aivan uskomattomalta, että jaksoimme odottaa toisiamme niin mahdottoman kauan, mutta jotenkin vain teimme sen. Välimatkan takia pystyimme näkemään toisiamme vain pari kertaa vuodessa (!), joten yritimme sanoilla kompensoida fyysisen läheisyyden puutetta. Kummallakin oli satojen eurojen puhelinlaskut, ja sähköpostilaatikot täyttyivät nopeaan tahtiin pitkistä sähköposteista. Kun sitten vihdoin näimme taas toisemme, tuntui aivan järisyttävältä saada tehdä niinkin pieniä asioita yhdessä kuin vain katsella toisiamme hiljaa. Tiesin alusta asti, että olin löytänyt rinnalleni jonkun, josta halusin pitää kiinni, ja meille molemmille oli hyvin tärkeää saada olla toisen kanssa mahdollisimman paljon, joten pidimme koko ajan yhteyttä. En voisi kuvitellakaan, että olisi kulunut edes yhtä päivää ilman yhteydenottoa, sillä olisimme ikävöineet toisiamme aivan mahdottoman paljon.

Jonkun toisen suhde voi tietysti toimia aivan eri tavalla, mutta oman kokemukseni perusteella minun on vaikea kuvitella, miten suhde (varsinkaan kaukosuhde) voi selvitä, jos sen osapuolet eivät kommunikoi keskenään. "Tavallisessa" suhteessa väkisinkin oppii toisesta yhtä ja toista ihan vain siksi, että näkee, miten toinen tekee asiat, minkälaisille vitseille hän nauraa jne., mutta kaukosuhteessa asiat täytyy sanoa ääneen. Jos sinusta tuntuu siltä, että et oikein saa kumppaniltasi vastakaikua, nosta ihmeessä se kissa pöydälle ja selitä hänelle tilanne omasta näkökulmastasi. Ilmeisesti kumppanillesi tilanne on mutkattomampi eikä asioista koko ajan tarvitse puhua, mutta älä suotta kärsi hiljaa, vaan selitä epävarmuuden tunteesi ja että tarvitset enemmän huomiota. Tsemppiä! :)

Suhteenne on kovin nuori vielä. Saattaa olla ettei vastapuoli ole vielä kovin sitoutunut sinuun ja suhteeseen ylipäätänsä. Taustalla voi olla myös taloudellisia asioita, harrastuksia tai vaan yksinkertaisesti halu päättää itse omasta ajankäytöstä.
Suhteen aikana opetellaan yhteistä elämänrytmiä, mutta siihen tarvitaan sitoutumista - halua päästää toinen omaan elämään, ja halu olla ns. läsnä sille toiselle (vaikka aina ei niin huvittaisikaan). Parisuhteessa vaan joutuu tekemään kompromisseja.
Muista kuitenkin että vältät me-ajattelua vielä suhteen alussa. sinä olet yksilö, ja sitä sinun kannattaa korostaa. Jos sinä jotain haluat, tuo se esille. Siinähän sitten näkee onko suhteessanne potkua siihen, että molemmat tulee huomioiduksi omine haluineen.