Pohjanmaan

esiin Sariolan kirja Marskin ritarit, siitä saa jonkinmoisen kuvan ns. sotasankareista. Ainakin suuntaa antavan. On ritareista muutkin kirjoittaneet S. Porvari esim. Nimiä ei nyt tule mieleen, mutta kirjat löytyvät hyllystä, kun etsin.

kaivaa kirjoitti:

esiin Sariolan kirja Marskin ritarit, siitä saa jonkinmoisen kuvan ns. sotasankareista. Ainakin suuntaa antavan. On ritareista muutkin kirjoittaneet S. Porvari esim. Nimiä ei nyt tule mieleen, mutta kirjat löytyvät hyllystä, kun etsin.

Lue lisää

Ei se ritariarvo ollut mikään sotasankarin osoitus. Miehistöön kuuluvat saivat yleensä tiedon siitä samasssa, kun piti valmistautua matkalle Mikkeliin. Monille ei oma kompanjan päällikkökään tietänyt syytä miksi käsky sinne tuli.
Upseeristolle ja etenkin esiupseereille majurista ylös se oli pelkkää henkilökemiaa. Sadat hyvät upseerit, jotka saivat jotakin aikaan jäivät huomiotta. Päälahtari hyysäsi ruåttinkielistä "valioväkeään" merkein -osaa jopa kahdella. Asemasodan aikana jaettiin emalilätkää jopa lomilla makaaville esikuntaupseereille. Perääntymisvaiheen aikana Mikkelin pommituksessa tuhoutui lähetti postisalkkuineen, jossa oli 245 miehistöön kuuluvan ritariehdotukset. Monet heistä oli jo silloin kuolleet taisteluissa. Osalle kaivettiin toinenkin anomus, joka jäi sitten rauhan tultua pöydälle.

Pohjalaissankareita ei tainnut montaa jäädä eloon Talvisodan tappeluista Äyräpäästä, Taipaleelta tai Kollaalta. Etelä-Pohjanmaalla laitettiin kuitenkin 1946 pystyyn ensimmäiset veteraanijärjestöt, joissa ei soitettu suuta vaan autettiin leskien asioita ja rakennettiin niille sankareille taloja ja tiloja.
Jatkosota oli surkea tapattamissota ja Pohjanmaan pojistakin meni paljon kyvyttömien suomenruåttalaisupseerien komennossa järjettömiin hyökkäyksiin. Mainitun Laurilan käskettiin hyökätä Kumurissa vahvaan linnoitus- ja bunkkeririnteeseen kivääri tanassa. Lilius kai kuvitteli tapattavansa noin sankarimaineen saaneen Laurilan ja tuhat pohjalaispoikaa.
Sukunimiä en viitsi tässä mainita, mutta Alavudelta olivat veljekset S. melkoisia. Kaikki kolme olivat Taipaleessa. Yksi sinne jäikin lopullisesti. Kahden nämä S:n veljekset pitivät 29.12. aamupäivän Pärssisen metsänreunassa pesäkettä, jossa oli kaksi konekivääriä. He ampuivat niillä vuorotellen hyökkäävään viholliseen. Jäähdyttelivät välillä vaihtaen toiseen. Vasta iltapäivällä kapteeni Suvanto toi siihen 8 lisämiestä ja patruunoita ahkiollisen mukanaan.
Sitten oli Jatkossa Erkki K. tarkka-ampuja. Hänestä ei ole paljon kirjoiteltu. Kuitenkin hänen "saaliinsa" lähentelee Häyhää. Erkki K. oli ennen sotaa värvätty ja taisi omistaa sotilaskiväärin 1938 ammuntamestarin arvon. Lähti kiireellä 1945 alkuvuodesta Ruotsiin ja sieltä Argentiinaan. Erkki K. ampui ainakin yhden venäläiskenraalin silminnäkijän todistajalausunnoin. Samoin hänelle merkittiin sotavankitiedoin saaliikseen harvinaisen "Kolmen tähden amrmeijakunnan Komisaarin".

ijijjppkookpkoååkoåo kirjoitti:

Ei se ritariarvo ollut mikään sotasankarin osoitus. Miehistöön kuuluvat saivat yleensä tiedon siitä samasssa, kun piti valmistautua matkalle Mikkeliin. Monille ei oma kompanjan päällikkökään tietänyt syytä miksi käsky sinne tuli.
Upseeristolle ja etenkin esiupseereille majurista ylös se oli pelkkää henkilökemiaa. Sadat hyvät upseerit, jotka saivat jotakin aikaan jäivät huomiotta. Päälahtari hyysäsi ruåttinkielistä "valioväkeään" merkein -osaa jopa kahdella. Asemasodan aikana jaettiin emalilätkää jopa lomilla makaaville esikuntaupseereille. Perääntymisvaiheen aikana Mikkelin pommituksessa tuhoutui lähetti postisalkkuineen, jossa oli 245 miehistöön kuuluvan ritariehdotukset. Monet heistä oli jo silloin kuolleet taisteluissa. Osalle kaivettiin toinenkin anomus, joka jäi sitten rauhan tultua pöydälle.

Pohjalaissankareita ei tainnut montaa jäädä eloon Talvisodan tappeluista Äyräpäästä, Taipaleelta tai Kollaalta. Etelä-Pohjanmaalla laitettiin kuitenkin 1946 pystyyn ensimmäiset veteraanijärjestöt, joissa ei soitettu suuta vaan autettiin leskien asioita ja rakennettiin niille sankareille taloja ja tiloja.
Jatkosota oli surkea tapattamissota ja Pohjanmaan pojistakin meni paljon kyvyttömien suomenruåttalaisupseerien komennossa järjettömiin hyökkäyksiin. Mainitun Laurilan käskettiin hyökätä Kumurissa vahvaan linnoitus- ja bunkkeririnteeseen kivääri tanassa. Lilius kai kuvitteli tapattavansa noin sankarimaineen saaneen Laurilan ja tuhat pohjalaispoikaa.
Sukunimiä en viitsi tässä mainita, mutta Alavudelta olivat veljekset S. melkoisia. Kaikki kolme olivat Taipaleessa. Yksi sinne jäikin lopullisesti. Kahden nämä S:n veljekset pitivät 29.12. aamupäivän Pärssisen metsänreunassa pesäkettä, jossa oli kaksi konekivääriä. He ampuivat niillä vuorotellen hyökkäävään viholliseen. Jäähdyttelivät välillä vaihtaen toiseen. Vasta iltapäivällä kapteeni Suvanto toi siihen 8 lisämiestä ja patruunoita ahkiollisen mukanaan.
Sitten oli Jatkossa Erkki K. tarkka-ampuja. Hänestä ei ole paljon kirjoiteltu. Kuitenkin hänen "saaliinsa" lähentelee Häyhää. Erkki K. oli ennen sotaa värvätty ja taisi omistaa sotilaskiväärin 1938 ammuntamestarin arvon. Lähti kiireellä 1945 alkuvuodesta Ruotsiin ja sieltä Argentiinaan. Erkki K. ampui ainakin yhden venäläiskenraalin silminnäkijän todistajalausunnoin. Samoin hänelle merkittiin sotavankitiedoin saaliikseen harvinaisen "Kolmen tähden amrmeijakunnan Komisaarin".

Lue lisää

Eversti Hannukselan "sukset menivät ristiin" mainitussa Kumurin mäen valtaustapauksessa. Laurilalle ei kerottu, että kohde oli hyvin varustettu (bunkkerein) Hannuksela sanoi "sinne voitavan hyökätä, vaikka kalikat kädessä". Laurila sai kuitenkin tiedot todellisesta tilanteesta ja yhden hyökkäysyrityksen jälkeen kieltäytyi tapattamasta miehiään enempää, jollei tykistön avustusta saada. Miten asia eteni, ei ole minulla siitä tietoa.

ja kirjoitti:

Eversti Hannukselan "sukset menivät ristiin" mainitussa Kumurin mäen valtaustapauksessa. Laurilalle ei kerottu, että kohde oli hyvin varustettu (bunkkerein) Hannuksela sanoi "sinne voitavan hyökätä, vaikka kalikat kädessä". Laurila sai kuitenkin tiedot todellisesta tilanteesta ja yhden hyökkäysyrityksen jälkeen kieltäytyi tapattamasta miehiään enempää, jollei tykistön avustusta saada. Miten asia eteni, ei ole minulla siitä tietoa.

Lue lisää

että Marskin ritarisuus kyllä kertoo jotakin henkilön taustoista sotahommissa. On totta, että moni olisi ansainnut nimityksen, mutta ei se aina ollut mahdollista saattaa edes esitysvaiheeseen. Kaksinkertaisia ritareita ei ollut montaa. (Juutilainen ja Wind ainakin ansiosta) Toimistoritareita oli tietysti pari kolme.Herrojakin muutamia. Yleensä he kuitenkin olivat rintamasotilaita. Ei ole tilastoa edessäni, mutta on tosiaan mielenkiintoista selvittää ritaritaustat. Kuulemiin.

ja kirjoitti:

Eversti Hannukselan "sukset menivät ristiin" mainitussa Kumurin mäen valtaustapauksessa. Laurilalle ei kerottu, että kohde oli hyvin varustettu (bunkkerein) Hannuksela sanoi "sinne voitavan hyökätä, vaikka kalikat kädessä". Laurila sai kuitenkin tiedot todellisesta tilanteesta ja yhden hyökkäysyrityksen jälkeen kieltäytyi tapattamasta miehiään enempää, jollei tykistön avustusta saada. Miten asia eteni, ei ole minulla siitä tietoa.

Lue lisää

Se eteni tietona aina Mikkeliin saakka. Paljastui, että Lilius oli konnuuden takana. Mikkelissä homot marski väänsivät sen muka-muka väärinymmärretyksi käskyksi ja lieventävänä seikkana kumottiin kieltäytyminen annetusta käskystä. Joitakin järjestelyjä homppeliukko sitten teki Laurilan suhteen myöhemmin.
Uudet esimiehet olivat tavattoman tyytyväisiä "Lumiauraan" ja mm. ehdottivat huomiota jollakin korkelalla kunniamerkillä. Sitä ei tullut, kuten ei tullut maineen oikaisua sille pohjalaisten veteraanien lähetystölle, joka tuli Helsinkiin Koiviston luokse. Tämä otti miehet vastaan ja tylysti totesi, että Laurila ei tarvitse mitään maineen puhdistusta. Hän tietää tapauksen ja on lukenut siitä!"
Eversti Laurila eli vielä tuolloin ja oli vastustanut lähetystön menemistä sanomalla: "Sellaaselta presirentiltä saatu maine ei ooo mitään. Te miehet tierätte mitä tehtiin tosipaikoossa!"

Taustalla oli jo 1918 ajalta Laurilan suoraselkäisyys. Hän osasi kohtuullista ruotsia, mutta kieltäytyi käyttämästä sitä sodanjohdossa suomalaisia "omia suojeluskuntapoikiaan" varten. Väitetään nuoren Matin sanoneen mannerheimille tämän kysellessä kielitaitoa, että "osaan mää ruåttiaki, mutta en puhu sitä... osaan venättä, saksaa ja muutakin jos tarvitahan. Venäjää opetettiin kouluss, saksan opin Saksassa ja ruåttia puhuu naapuritki Lapuallal"
Näin vähistä voinee olla kiinni "suurten sotasankaripäälliköiden" käsitys kykenevistä miehistä:

mieltä kirjoitti:

että Marskin ritarisuus kyllä kertoo jotakin henkilön taustoista sotahommissa. On totta, että moni olisi ansainnut nimityksen, mutta ei se aina ollut mahdollista saattaa edes esitysvaiheeseen. Kaksinkertaisia ritareita ei ollut montaa. (Juutilainen ja Wind ainakin ansiosta) Toimistoritareita oli tietysti pari kolme.Herrojakin muutamia. Yleensä he kuitenkin olivat rintamasotilaita. Ei ole tilastoa edessäni, mutta on tosiaan mielenkiintoista selvittää ritaritaustat. Kuulemiin.

Lue lisää

ristin ritareiksi nimetyt olivat: Kenrm. Pajari, ev. Aho, Lntmest. Juutilainen ja kapt. Wind.

pohjalainen t0 kirjoitti:

Se eteni tietona aina Mikkeliin saakka. Paljastui, että Lilius oli konnuuden takana. Mikkelissä homot marski väänsivät sen muka-muka väärinymmärretyksi käskyksi ja lieventävänä seikkana kumottiin kieltäytyminen annetusta käskystä. Joitakin järjestelyjä homppeliukko sitten teki Laurilan suhteen myöhemmin.
Uudet esimiehet olivat tavattoman tyytyväisiä "Lumiauraan" ja mm. ehdottivat huomiota jollakin korkelalla kunniamerkillä. Sitä ei tullut, kuten ei tullut maineen oikaisua sille pohjalaisten veteraanien lähetystölle, joka tuli Helsinkiin Koiviston luokse. Tämä otti miehet vastaan ja tylysti totesi, että Laurila ei tarvitse mitään maineen puhdistusta. Hän tietää tapauksen ja on lukenut siitä!"
Eversti Laurila eli vielä tuolloin ja oli vastustanut lähetystön menemistä sanomalla: "Sellaaselta presirentiltä saatu maine ei ooo mitään. Te miehet tierätte mitä tehtiin tosipaikoossa!"

Taustalla oli jo 1918 ajalta Laurilan suoraselkäisyys. Hän osasi kohtuullista ruotsia, mutta kieltäytyi käyttämästä sitä sodanjohdossa suomalaisia "omia suojeluskuntapoikiaan" varten. Väitetään nuoren Matin sanoneen mannerheimille tämän kysellessä kielitaitoa, että "osaan mää ruåttiaki, mutta en puhu sitä... osaan venättä, saksaa ja muutakin jos tarvitahan. Venäjää opetettiin kouluss, saksan opin Saksassa ja ruåttia puhuu naapuritki Lapuallal"
Näin vähistä voinee olla kiinni "suurten sotasankaripäälliköiden" käsitys kykenevistä miehistä:

Lue lisää

Ilmari Turja kertoo asian niin, että hän (Kekkosen ystävänä) esitti Urkille Laurilan nimittämistä kenraaliksi. Kekkonen ei siihen suostunut, vaan sanoi että se on turhaa. Koiviston osuutta asiaan en tunne.

niinkään kirjoitti:

Ilmari Turja kertoo asian niin, että hän (Kekkosen ystävänä) esitti Urkille Laurilan nimittämistä kenraaliksi. Kekkonen ei siihen suostunut, vaan sanoi että se on turhaa. Koiviston osuutta asiaan en tunne.

Lue lisää

On aivan kaksi eri asiaa jo parikymmentä vuotta reservissä olleelle everstille ehdottaa kenraalin arvoa, kuin sotatilanteessa omat esimiehet pyysivät kunniamerkkiä saavutuksista Laurilalle.
Mannerhein tylsimyksenä kosti jo toiseen kertaan saamansa vastauksen 1918 Vöyrissä. Kekkonen suhtautui kaikkiin länsirannikon suoraselkäisiin upseereihin pelolla. Siihen oli perustana omat Kunto Kalpa ja Pekka Peitsi kirjoittajan värinvaihtoja takinkääntö valheiden kera syyllistämässä.

pohjalainen t0 kirjoitti:

On aivan kaksi eri asiaa jo parikymmentä vuotta reservissä olleelle everstille ehdottaa kenraalin arvoa, kuin sotatilanteessa omat esimiehet pyysivät kunniamerkkiä saavutuksista Laurilalle.
Mannerhein tylsimyksenä kosti jo toiseen kertaan saamansa vastauksen 1918 Vöyrissä. Kekkonen suhtautui kaikkiin länsirannikon suoraselkäisiin upseereihin pelolla. Siihen oli perustana omat Kunto Kalpa ja Pekka Peitsi kirjoittajan värinvaihtoja takinkääntö valheiden kera syyllistämässä.

Lue lisää

ylivääpeli Harald Storbacka. Mannerheimristin ritari numero 109. Peloton tankintuhooja ja muutenkin esimerkillinen sotilas.

Agentti X kirjoitti:

ylivääpeli Harald Storbacka. Mannerheimristin ritari numero 109. Peloton tankintuhooja ja muutenkin esimerkillinen sotilas.

tynkäsenaatin pakopaikaksi todistaa hallitukselta ei sankaruutta. Kohde valittiinkin sillä perusteella, että oli helppo paeta Ruotsiin jos häviö häämöittää.

niinkään kirjoitti:

Ilmari Turja kertoo asian niin, että hän (Kekkosen ystävänä) esitti Urkille Laurilan nimittämistä kenraaliksi. Kekkonen ei siihen suostunut, vaan sanoi että se on turhaa. Koiviston osuutta asiaan en tunne.

Lue lisää

Kumurin tutkimuksethan laitettiin perseelleen Mannerhaimin ja Airon toimesta Mikkelissä. Itse Laurila ei saanut, kuin odotushuoneeseen kupin kahvia, mutta ei päässyt esittämään näkemystään sotaylituomarille ja syyttäjälle. Sehän oli farssi, josta kukaan ei halunnutkaan puhua jälkikäteen.

Myöhemmin, kun Laurila pääsi Talvelan alaisuuteen tuli Mikkeliin hänestä pelkkiä ylistäviä raportteja. Marski ei niihin koskaan kiinnittänyt huomiota, kertoo tuo mainittu Turja, adujtantti Bäckamanin sanoneen. Pikkusielut ovat pikkusieluja, vaikka millainen sädekehä olisi rakennettu ympärille.

Lähetystö kävi Koiviston luona 1982,kun Laurilan tila huononi. Hän kuolikin sitten seuraavana vuonna vain everstinä, mutta eversteistä varmaan tunnetuimpana ja arvostetuimpana.
Koivisto tosiaan ei halunnut Laurilalle mitään huomiota, eli samaa rataa Kekkosen kanssa.

5yejn kirjoitti:

Kumurin tutkimuksethan laitettiin perseelleen Mannerhaimin ja Airon toimesta Mikkelissä. Itse Laurila ei saanut, kuin odotushuoneeseen kupin kahvia, mutta ei päässyt esittämään näkemystään sotaylituomarille ja syyttäjälle. Sehän oli farssi, josta kukaan ei halunnutkaan puhua jälkikäteen.

Myöhemmin, kun Laurila pääsi Talvelan alaisuuteen tuli Mikkeliin hänestä pelkkiä ylistäviä raportteja. Marski ei niihin koskaan kiinnittänyt huomiota, kertoo tuo mainittu Turja, adujtantti Bäckamanin sanoneen. Pikkusielut ovat pikkusieluja, vaikka millainen sädekehä olisi rakennettu ympärille.

Lähetystö kävi Koiviston luona 1982,kun Laurilan tila huononi. Hän kuolikin sitten seuraavana vuonna vain everstinä, mutta eversteistä varmaan tunnetuimpana ja arvostetuimpana.
Koivisto tosiaan ei halunnut Laurilalle mitään huomiota, eli samaa rataa Kekkosen kanssa.

Lue lisää

Hannula ja Lilius ? Saivatko he mitään huomiota tai erikoiskohtelua ? Miksi heidän suhtautumisensa Laurilaan oli inhoittavaa ?

Mutta entä kirjoitti:

Hannula ja Lilius ? Saivatko he mitään huomiota tai erikoiskohtelua ? Miksi heidän suhtautumisensa Laurilaan oli inhoittavaa ?

Hannuksela, ei Hannula

oli nimeltään kirjoitti:

Hannuksela, ei Hannula

kirja tuli syksyllä luettua. Harvoin tapaa teosta joka olisi enemmän vetänyt kotiinpäin pienen kuppikunnan eduksi. Toisaalta koko elämän "hirttäminen "yhden luonnevikaisen (Lilius) virheiden etsimiseen ja niistä toitottamiseen ei myöskään ole terveen miehen hommia. Saatika se, että yhdestä henkilöstä vedettäisiin teikäläisten mielestä yleispäteviä(vainoharhaisia) päätelmiä kokonaisesta kieliryhmästä. Vaikkakin se tekee kipeää, niin tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen askel tervehtymisen tiellä. Laurila oli yksinkertaisesti heikko/ heikohko rykmentinkomentaja. (se, että Laurila tai Kemppi oli pärjännyt Talvisodan rintamataisteluissa ei taannut menestystä jatkosodan monin verroin vaikeimmissa liikuntasodassa. Aika oli ajanut heistä ohi.) Sotaeverstin ja jämerän rintamakomentajan mallikuva eversti Juva pesi Laurilan joka suhteessa 6-0.

nimimerkiltä kirjoitti:

kirja tuli syksyllä luettua. Harvoin tapaa teosta joka olisi enemmän vetänyt kotiinpäin pienen kuppikunnan eduksi. Toisaalta koko elämän "hirttäminen "yhden luonnevikaisen (Lilius) virheiden etsimiseen ja niistä toitottamiseen ei myöskään ole terveen miehen hommia. Saatika se, että yhdestä henkilöstä vedettäisiin teikäläisten mielestä yleispäteviä(vainoharhaisia) päätelmiä kokonaisesta kieliryhmästä. Vaikkakin se tekee kipeää, niin tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen askel tervehtymisen tiellä. Laurila oli yksinkertaisesti heikko/ heikohko rykmentinkomentaja. (se, että Laurila tai Kemppi oli pärjännyt Talvisodan rintamataisteluissa ei taannut menestystä jatkosodan monin verroin vaikeimmissa liikuntasodassa. Aika oli ajanut heistä ohi.) Sotaeverstin ja jämerän rintamakomentajan mallikuva eversti Juva pesi Laurilan joka suhteessa 6-0.

Lue lisää

edesvastuutonta tapattaa miehiä turhaan. Heitä tarvitaan taistelussa elävinä, ei kuolleina.

aivan varmasti kirjoitti:

edesvastuutonta tapattaa miehiä turhaan. Heitä tarvitaan taistelussa elävinä, ei kuolleina.

mielipide. Niin asia on. Jokainen turha sankarivainaja oli suuri menetys Suomelle.

nimimerkiltä kirjoitti:

kirja tuli syksyllä luettua. Harvoin tapaa teosta joka olisi enemmän vetänyt kotiinpäin pienen kuppikunnan eduksi. Toisaalta koko elämän "hirttäminen "yhden luonnevikaisen (Lilius) virheiden etsimiseen ja niistä toitottamiseen ei myöskään ole terveen miehen hommia. Saatika se, että yhdestä henkilöstä vedettäisiin teikäläisten mielestä yleispäteviä(vainoharhaisia) päätelmiä kokonaisesta kieliryhmästä. Vaikkakin se tekee kipeää, niin tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen askel tervehtymisen tiellä. Laurila oli yksinkertaisesti heikko/ heikohko rykmentinkomentaja. (se, että Laurila tai Kemppi oli pärjännyt Talvisodan rintamataisteluissa ei taannut menestystä jatkosodan monin verroin vaikeimmissa liikuntasodassa. Aika oli ajanut heistä ohi.) Sotaeverstin ja jämerän rintamakomentajan mallikuva eversti Juva pesi Laurilan joka suhteessa 6-0.

Lue lisää

Miten sinä erottelet kaksi everstiä paremmudessa? Toinen johtaa ajatuksella ja pitkäjännitteisesti, kuten Laurila. Toinen rynnii ja peruu valmiiksi tehtyjä suunitelmiaan kesken taistelun. Tieto muutkoksista katkee kompanjapäälliköille ja miehiin saakka, kuten Juvalla monasti.
Mistään ei ole tehty niin paljon sankaritaruja ja kirjoja, kuin suomalaisista upseereista jatkosodassa. Luulisi melkein, että voitimme sodan ja olemme mahtava sotavaltio.
Matti Laurila sai omilta miehiltään vielä 1980 luvulla kunnioitusta piiskaamatta tai paimentamatta. Paljon pyrittiin joillekin kenraaleillemme hankkimaan (Äärrhnruutti) myönteistä sankaruutta ja julkisuutta.

ewqrqr3 kirjoitti:

Miten sinä erottelet kaksi everstiä paremmudessa? Toinen johtaa ajatuksella ja pitkäjännitteisesti, kuten Laurila. Toinen rynnii ja peruu valmiiksi tehtyjä suunitelmiaan kesken taistelun. Tieto muutkoksista katkee kompanjapäälliköille ja miehiin saakka, kuten Juvalla monasti.
Mistään ei ole tehty niin paljon sankaritaruja ja kirjoja, kuin suomalaisista upseereista jatkosodassa. Luulisi melkein, että voitimme sodan ja olemme mahtava sotavaltio.
Matti Laurila sai omilta miehiltään vielä 1980 luvulla kunnioitusta piiskaamatta tai paimentamatta. Paljon pyrittiin joillekin kenraaleillemme hankkimaan (Äärrhnruutti) myönteistä sankaruutta ja julkisuutta.

Lue lisää

Laurila jatkosodassa

Laurila ylennettiin everstiksi 1940, ja hän toimi ennen jatkosotaa Vaasan sotilasläänin Etelä-Pohjanmaan Itäisen suojeluskuntapiirin komentajana. Sotilasläänin komentajana toimi eversti Hannu Hannuksela, joka aiemmin oli toiminut Savon sotilasläänin komentajana. Laurilan alaisten mielestä sotilasläänin komentajan pesti olisi kuulunut eversti Laurilalle ja Hannukselan nimitys aiheutti piirissä pahaa verta.

Jatkosodan palvelukseen kutsuttuja joukkoja perustettaessa Hannukselan komentoon annettiin 19. Divisioona, johon kuuluivat Jalkaväkirykmentti 16 (Laurila komentajana), Jalkaväkirykmentti 37 (eversti Into Salmio komentajana ja Jalkaväkirykmentti 58 komentajanaan Eino Juva). Divisioona oli kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeijassa kenraalimajuri Woldemar Hägglundin VII Armeijakunnassa.

Hannukselan divisioona hyökkäsi kohti Sortavalaa heinäkuussa 1941. Laurilan rykmentin hyökkäys Kumurassa epäonnistui totaalisesti eversti Hannukselan pimitettyä tiedustelutietoja vihollisen vahvoista linnotteista.[8] Hannukselan ja Laurilan suhteiden kerrotaan olleen hyvin huonot Laurilan rykmentin menetettyä ison joukon miehiä turhaan tai Hannukselan esikunnan vehkeilyn seurauksena. Erityisen huonot välit Laurilalla kerrotaan olleen Hannukselan esikuntapäällikköön majuri Otto Liliukseen. Tämä oli talvisodassa oli ollut Laurilan alaisena ja Laurila oli siirrättänyt tämän pois rykmentistään. Laurilan miesten tiedetään sanoneen Liliuksesta: Kyllä me ryssästä selvitään, Liliuksesta ei.

Aikakirjoihin JR 16 pääsi muun muassa sankarimaisella suorituksella 29. heinäkuuta Kiteenjoella, kun rykmentti tuhosi Gorolenkon 7. Armeijaan kuuluneen sekä päälle vyöryneen panssarikomppanian ja jalkaväkipataljoonan perusteellisesti. Hannukselan puhelimessa annettu vastaus Laurilan ilmoittamaan voittoon kuului: Älä valehtele! Ette te ole siellä muuta tehneet kuin maanneet ja haisseet. Älä koeta uskotella minulle, että sinun rykmenttisi pystyisi johonkin.

Rykmentin panssarintorjuntamenestys oli kuitenkin vertaansa vailla. Laurilan rykmentti tuhosi alueelle 11 panssarivaunua. Panssarintorjuntatykin ampujana toiminut korpraali Olavi Mantere tuhosi seitsemän vihollisen vaunua. Mantere haavoittui molempiin jalkoihinsa. Hannukselan oli lopulta pakko puoltaa Mantereesta tehtyä nimitysesitystä, jolloin Mantere nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi, ainoana koko divisioonasta vuonna 1941.

19. Divisioonan kohtaama vastarinta oli kovaa, ja divisioonan tappiot olivat raskaat, vuoden 1941 heinäkuun suurimmat. Laurilan rykmentin tappiot 40 päivän hyökkäysvaiheen aikana olivat kaatuneina ja haavoittuneina arviolta 800 miestä, kolmasosa rykmentin vahvuudesta.

Elokuussa Hannuksela uudelleenjärjesti joukkonsa ja alisti Laurilalle kuuluneita pataljoonia muille joukko-osastoille. Laurila anoi siirtoa muualle. Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Hägglund arvosteli kuitenkin Laurilaa ankarasti tämän esitettyä esimiehensä toimien tutkimusta ja päätyi suosittamaan Laurilan siirtoa vähemmän tärkeisiin tehtäviin. Päämaja ei kuitenkaan jakanut Hägglundin mielipidettä ja Laurila nimitettiin kenraaliluutnantti Paavo Talvelan VI Armeijakuntaan Jalkaväkirykmentti 22:n komentajaksi eversti Ilmari Karhun 5. Divisioonan alaisuuteen.

Kenraaliluutnantti Talvela oli aluksi siirtoa vastaan, mutta luopui kannastaan keskusteltuaan ylipäällikön kanssa.[9] Laurilan siirtyminen pois pohjalaisten miesten johdosta kirvoitti Laurilan joukoissa kummastusta ja katkeruutta: hän oli taitava ja pidetty johtaja.

Karskina ja kovana pidetty kenraaliluutnantti Talvela pärjäsi hyvin Laurilan kanssa ja kehui tätä taitavaksi. Samoin eversti Karhu piti Laurilaa erinomaisena upseerina. Tuulosjoen taisteluissa Laurilan johtamat joukot etenivät syvälle vihollisen takalinjoihin, katkaisivat yhdysteitä ja ottivat sotasaaliikseen kasapäin tykkikalustoa. Se, että hän on saanut huonoakin arvostelua osakseen muissa yhtymissä, johtunee komentajien luonteenominaisuuksista, Talvelan väitetään sanoneen Laurilasta.

Syvärin taisteluiden aikana Laurilan sisällissodan ajoilta periytynyt selkävika äityi niin pahaksi, että hän joutui sotilassairaalaan 1941 lopulla. Vuonna 1942 hän siirtyi Vaasan sotilasläänin komentajaksi, jossa tehtävässä toimi sodan loppuun. Sodan jälkeen Laurila erosi armeijan palveluksesta.
[muokkaa]

nimimerkiltä kirjoitti:

kirja tuli syksyllä luettua. Harvoin tapaa teosta joka olisi enemmän vetänyt kotiinpäin pienen kuppikunnan eduksi. Toisaalta koko elämän "hirttäminen "yhden luonnevikaisen (Lilius) virheiden etsimiseen ja niistä toitottamiseen ei myöskään ole terveen miehen hommia. Saatika se, että yhdestä henkilöstä vedettäisiin teikäläisten mielestä yleispäteviä(vainoharhaisia) päätelmiä kokonaisesta kieliryhmästä. Vaikkakin se tekee kipeää, niin tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen askel tervehtymisen tiellä. Laurila oli yksinkertaisesti heikko/ heikohko rykmentinkomentaja. (se, että Laurila tai Kemppi oli pärjännyt Talvisodan rintamataisteluissa ei taannut menestystä jatkosodan monin verroin vaikeimmissa liikuntasodassa. Aika oli ajanut heistä ohi.) Sotaeverstin ja jämerän rintamakomentajan mallikuva eversti Juva pesi Laurilan joka suhteessa 6-0.

Lue lisää

Laurila toimi Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä aina talvisotaan asti. Tässä virassa hän seurasi isäänsä, joka oli Lapuan suojeluskunnan päällikkönä häntä ennen. Laurila ylennettiin kapteeniksi vuonna 1925, majuriksi 1928 ja everstiluutnantiksi 1931.

Matti Laurilan toiminta Lapuan liikkeen kiihkeimpinä toimintavuosina ja hänen toimintansa Mäntsälän kapinan aikana on jäänyt historiankirjoituksessa melko vähäiselle huomiolle. Henkilönä Matti Laurila oli demokratian ja laillisen yhteiskuntajärjestelmän kannattaja. Mäntsälän kapinan aikana Matti Laurila yhdessä Ilkka-lehden silloisen päätoimittajan, Artturi Leinosen kanssa, mahdollisesti esti uuden sisällissodan puhkeamisen. Molemmat entisinä Lapuan liikkeen kannattajina asettuivat julkisesti laillisilla vaaleilla valitun tasavallan presidentin, eduskunnan ja hallituksen taakse ja tällä sekä muullakin senhetkisellä toiminnallaan estivät tuhansien aseistautuneiden Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntalaisten lähdön Mäntsälään taistelemaan laillista hallitusta vastaan. Mäntsälän kapinan aikaan Seinäjoelle oli kokoontunut huomattava joukko Etelä-Pohjanmaan alueen suojeluskuntalaisia valmiina lähtemään Mäntsälään, kapinaa kukistamaan komennettuja armeijan joukkoja vastaan.

M. Laurila kirjoitti:

Laurila toimi Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä aina talvisotaan asti. Tässä virassa hän seurasi isäänsä, joka oli Lapuan suojeluskunnan päällikkönä häntä ennen. Laurila ylennettiin kapteeniksi vuonna 1925, majuriksi 1928 ja everstiluutnantiksi 1931.

Matti Laurilan toiminta Lapuan liikkeen kiihkeimpinä toimintavuosina ja hänen toimintansa Mäntsälän kapinan aikana on jäänyt historiankirjoituksessa melko vähäiselle huomiolle. Henkilönä Matti Laurila oli demokratian ja laillisen yhteiskuntajärjestelmän kannattaja. Mäntsälän kapinan aikana Matti Laurila yhdessä Ilkka-lehden silloisen päätoimittajan, Artturi Leinosen kanssa, mahdollisesti esti uuden sisällissodan puhkeamisen. Molemmat entisinä Lapuan liikkeen kannattajina asettuivat julkisesti laillisilla vaaleilla valitun tasavallan presidentin, eduskunnan ja hallituksen taakse ja tällä sekä muullakin senhetkisellä toiminnallaan estivät tuhansien aseistautuneiden Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntalaisten lähdön Mäntsälään taistelemaan laillista hallitusta vastaan. Mäntsälän kapinan aikaan Seinäjoelle oli kokoontunut huomattava joukko Etelä-Pohjanmaan alueen suojeluskuntalaisia valmiina lähtemään Mäntsälään, kapinaa kukistamaan komennettuja armeijan joukkoja vastaan.

Lue lisää

Piti olla Sisällis- sodan jälkeen M. Laurila toimi............

ja kirjoitti:

Eversti Hannukselan "sukset menivät ristiin" mainitussa Kumurin mäen valtaustapauksessa. Laurilalle ei kerottu, että kohde oli hyvin varustettu (bunkkerein) Hannuksela sanoi "sinne voitavan hyökätä, vaikka kalikat kädessä". Laurila sai kuitenkin tiedot todellisesta tilanteesta ja yhden hyökkäysyrityksen jälkeen kieltäytyi tapattamasta miehiään enempää, jollei tykistön avustusta saada. Miten asia eteni, ei ole minulla siitä tietoa.

Lue lisää

Lapuan lumiaura

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin Karjalan armeija etenee heinäkuun lopulla kohti itää. Eletään vuotta 1941. Panssarieversti Ruben Lagus rymistelee pitkin Laatokan pohjoisrantaa ja on ylittänyt vanhan rajan. Eversti Antero Svenssonin divisioona hyökkää kohti Sortavalaa.

Mutta eversti Hannu Hannukselan pohjalaisdivisioona taistelee rajan pinnassa, joukot eivät pääse etenemään.

Eversti Matti Laurilan rykmentti saa käskyn vallata Kumurin kylä. Ensimmäinen hyökkäys epäonnistuu, monta miestä kaatuu puna-armeijan bunkkereiden eteen. Divisioonan komentaja Hannuksela käskee hyökkäämään uudestaan.

Legendaarinen eversti Laurila, talvisodan sankari Taipaleelta ja Vuosalmelta, kieltäytyy.

- En hyökkää, Laurila ilmoittaa Hannukselalle. - Olemme joutuneet petoksen kohteeksi ja vaadin, että asia tutkitaan.

Laurilan mukaan häneltä on tahallisesti pimitetty tietoa, joiden puuttuminen maksoi monen taistelijan hengen. Nyt riitti.

Nuoruusvuodet ja opinnot

Pärmi kävi isänsä johtamaa kiertokoulua. Railakasta elämää viettänyt nuorukainen sai linnatuomion maaliskuussa 1906 Härmän käräjillä, missä hänelle langetettiin 10 päivää tuomio juopumuksesta, ampumisesta, meluamisesta ja hurjasta ajosta. Pärmi istui rangaistuksensa Vaasan vankilassa. Vapauduttuaan Pärmi saman vuoden joulukuussa puukotti miehen hengiltä, ja sai kolmen vuoden vankilatuomion "taposta ilman tappamisen aikomusta". Rangaistuksensa Pärmi kärsi jälleen Vaasan vankilassa.[4]

Vapauduttuaan vankilasta Pärmi suoritti kansakoulun ja sai päästötodistuksen 25-vuotiaana vuonna 1913. Seuraavana vuonna hän suoritti Vaasassa Suomen kauppakoulujen 1. luokan oppikursia vastaavan liikemies- ja kirjanpitokurssin.[4] Myöhemmin hän suoritti yksityisesti viidennen luokan Hämeenlinnan suomalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1923 ja sai keskikoulun päästötodistuksen.[1]

Sotilasurallaan Pärmi kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927, sekä taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929.[2][3]
[muokkaa] Jääkärikoulutus

unohtako kirjoitti:

Nuoruusvuodet ja opinnot

Pärmi kävi isänsä johtamaa kiertokoulua. Railakasta elämää viettänyt nuorukainen sai linnatuomion maaliskuussa 1906 Härmän käräjillä, missä hänelle langetettiin 10 päivää tuomio juopumuksesta, ampumisesta, meluamisesta ja hurjasta ajosta. Pärmi istui rangaistuksensa Vaasan vankilassa. Vapauduttuaan Pärmi saman vuoden joulukuussa puukotti miehen hengiltä, ja sai kolmen vuoden vankilatuomion "taposta ilman tappamisen aikomusta". Rangaistuksensa Pärmi kärsi jälleen Vaasan vankilassa.[4]

Vapauduttuaan vankilasta Pärmi suoritti kansakoulun ja sai päästötodistuksen 25-vuotiaana vuonna 1913. Seuraavana vuonna hän suoritti Vaasassa Suomen kauppakoulujen 1. luokan oppikursia vastaavan liikemies- ja kirjanpitokurssin.[4] Myöhemmin hän suoritti yksityisesti viidennen luokan Hämeenlinnan suomalaisessa yhteiskoulussa vuonna 1923 ja sai keskikoulun päästötodistuksen.[1]

Sotilasurallaan Pärmi kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja taktiikan soveltamiskurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1927, sekä taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1929.[2][3]
[muokkaa] Jääkärikoulutus

Lue lisää

Pärmin komppania saapui härkävaunuissa Nivalan rautatieasemalle, jonne oli kokoontunut uteliasta väkeä katsomaan sotaväen saapumista. "Vihollinen" oli kauempana Kuoppalan tilalla noin kolmen kilometrin päässä asemalta.

Nikke Pärmi raotti härkävaunun ovea ja näki paikalle kokoontuneet ihmiset.

- Kansalaised! Minä käsken deidä poisdumaan! Pärmi kajautti mahtavalla äänellä.

Ihmiset katselivat pienikokoista kapteenia ällistyneen näköisinä. Pärmi toisti kehoituksensa, mutta ihmiset vain seisoskelivat. Pärmin mitta tuli täyteen. Hän käski avaamaan härkävaunujen ovet. Esille työntyivät Maksim-konekiväärien piiput.

- Vyöd kidaan! Pärmi ärjäisi.

Se riitti. Kansanjoukko alkoi nopeasti häipyä asemalta. Jääkärit marssivat Kuoppalan tilalle, jonne pulamiehet olivat kokoontuneet. Komppania ryhmittyi asemiin. Eräs pulamies ryntäsi Pärmin eteen, repäisi takkinsa auki ja paljasti rintansa.

- Ampukaa tuohon rintaan heti, mies huusi.

- Me aloidamme ammunnan kun idse niin haluamme ja me ammumme mihin ruumiinkohdaan idse päädämme, Pärmi vastasi.

Tilanne ei sen pidemmälle kärjistynyt, Pärmin komppanian osuus "kapinan kukistamisessa" jäi lähinnä moraalisen tuen osoitukseksi poliisille.

Pulamiesten johtajat saivat jopa kahden vuoden kuritushuonetuomiot ja heidät armahdettiin seuraavan vuoden jouluksi.

Olin täynnä pelkoa ja kiitollisuutta. Selviytyminen täydellisestä surmanloukusta toi mukanaan nöyryyden, mutta myös vahvan taistelutahdon. En pitänyt värväytymistäni enää läpihuutojuttuna.

Esko Hemmilän rauhallisuus katsottiin eduksi myös JR 11:n konekivääri- ja panssaritorjuntaryhmän johtajana.

Kersantti Hemmilä oli tunnettu rohkeudestaan. Hän toimi annettujen käskyjen mukaan, mutta vastusti jyrkästi pokkurointia.Esko Hemmilä

– Vedin tiukan rajan tarpeellisen ja turhan välille. Tein määrätyt työt, mutta yhtään kiveä en herrojen polulle latonut. Katsoin tarpeellisemmaksi olla kunnon sotilas kuin kantapäitä toisiinsa kopisteleva pikkuherra, Esko lataa hymyillen.

Kersantti Hemmilä puolusti maataan rokkamaiseen tyyliin. Sotaretket Uhtualle, Muolaan, Kuparsaareen ja Heinjoelle olivat sujuneet enkeleiden läsnäollessa.

Mutta Kannaksella, vuoden 1944 kesäkuun 26. päivänä Eskon enkeleillä oli vapaapäivä.

– Heräsin valtavaan ulinaan. Ilma oli hetkessä täynnä rautaa ja mustaa ruutia. Vihollinen tuntui ampuvan vihaiset akkansakin meidän niskaan. Onneksi olimme edellisenä iltana kaivaneet poterot, sillä ilman niitä taistelu olisi loppunut lyhyeen, Esko selvittää.

Kokonaisen päivän kestänyt keskitys teki tuhoisaa jälkeä. Pataljoonan rivit kaatuivat kuin korttipakka, rytäkässä meni myös kolme komppanianpäällikköä.

– Kalman haju oli sietämätön. Joka puolella oli kaatuneita ja haavoittuneita. Kaikki jäivät sinne. Ketään ei voitu auttaa. Ilma oli täynnä muraa ja kuolemanlyijyä.

– Vasta illalla suomalainen tykistö vastasi tuleen. Olimme kuitenkin kuin rotat loukussa. Näreikkö oli täynnä silpoutuneita ja äitiä huutavia nuorukaisia. Osa rukoili ja toiset kiroilivat. Kaatuneiden määrä oli valtava, Esko muistelee kyyneleitä pyyhkien

5yejn kirjoitti:

Kumurin tutkimuksethan laitettiin perseelleen Mannerhaimin ja Airon toimesta Mikkelissä. Itse Laurila ei saanut, kuin odotushuoneeseen kupin kahvia, mutta ei päässyt esittämään näkemystään sotaylituomarille ja syyttäjälle. Sehän oli farssi, josta kukaan ei halunnutkaan puhua jälkikäteen.

Myöhemmin, kun Laurila pääsi Talvelan alaisuuteen tuli Mikkeliin hänestä pelkkiä ylistäviä raportteja. Marski ei niihin koskaan kiinnittänyt huomiota, kertoo tuo mainittu Turja, adujtantti Bäckamanin sanoneen. Pikkusielut ovat pikkusieluja, vaikka millainen sädekehä olisi rakennettu ympärille.

Lähetystö kävi Koiviston luona 1982,kun Laurilan tila huononi. Hän kuolikin sitten seuraavana vuonna vain everstinä, mutta eversteistä varmaan tunnetuimpana ja arvostetuimpana.
Koivisto tosiaan ei halunnut Laurilalle mitään huomiota, eli samaa rataa Kekkosen kanssa.

Lue lisää

monin verroin ansioituneimpia everstejä kuin Laurila.
Esimerkkeinä voitaisiin ottaa vaikka Nihtilä ja Paasonen.

Eiköhän se ole aika lopettaa keskinkertaisen rykmentinkomentajan turha hehkutus ja katsoa tosiasioita silmiin.

"Koivisto tosiaan ei halunnut Laurilalle mitään huomiota, eli samaa rataa Kekkosen kanssa. "

kaivaa kirjoitti:

esiin Sariolan kirja Marskin ritarit, siitä saa jonkinmoisen kuvan ns. sotasankareista. Ainakin suuntaa antavan. On ritareista muutkin kirjoittaneet S. Porvari esim. Nimiä ei nyt tule mieleen, mutta kirjat löytyvät hyllystä, kun etsin.

Lue lisää

Höckertistä paljastettiin uudella Stadionilla peräti rintakuva. Berliinin kisojen 5000 metrin voittaja oli monella tapaa harvinainen aikansa suomalainen huippu-urheilija: ekonomin tutkinnon suorittanut suomenruotsalainen reservin vänrikki.

Höckert palveli Summan eteläpuolella uusmaalaisessa jalkaväkirykmentti 10:ssä joukkueenjohtajana. Kaatuneiden upseerien muistojulkaisun mukaan hän juoksi 9.2.1940 venäläispanssarin päälle, ampui pistoolilla tähystysaukoista ja venäläisen kurkistaessa luukusta heitti sisään käsikranaatin. Seuraavana päivänä hän valtasi venäläisten hylkäämän tankin kääntäen sen konekiväärin heitä kohti. 12.2. sotasankari kuitenkin kaatui Karhulan kylässä kranaatin osuttua hänen pesäkkeeseensä.

Kieltämättä olenkin karjalainen, itsekeskeinen -suorastaan narsisti, jos sitä haluat. En kuitenkaan kuvittele mitään, vaan tiedän olevani suurin ja kaunein karjalainen! En ole hullu, kuten toiset!

Terveisin
Jorma K. kommari, karjalainen ja muuta rikollista karavanistina

Muuan sotahistorian harrastaja, Veikko Jurama, julkaisi kirjasen ”Hannuksela vastaan Laurila”. Sain sen melkein sattumalta käsiini ja lukaisin. Se on omakustanne, jonka löytäminen voi olla vaikeaa. Kirja ei ole huono ja siinä on liitteinä asiaan kuuluvat kirjelmät ja käskyt.

Nyt tiedän lisää aiheesta mutta en uskalla kirjoittaa tähän, ketkä kaikki tunnetuista rintamakomentajista olivat niin juoppoja että se haittasi heidän toimintaansa. Laurila ei ollut.

Vainajista ei mitään hyvää – Armas Kempin vaikeasti käsitettävä matkailu Viipurin menetyksen jälkeen 1944 saattaisi liittyä nestepitoiseen dieettiin, ja sama saattoi vaikuttaa Kempin pataljoonankomentaja K. Bäckmanin käyttäytymiseen. Hänkin joutui sotaylioikeuteen ja teki itsemurhan. Hänet oli ennen sotia ainakin kerran erotettu armeijasta ja ratsuväestä liian hevostelun takia.

Tämä samainen Bäckman oli mukana heinä-elokuussa 1941 Särkisyrjän ja Kumurin onnettomien tapahtumien aikana vaatimassa ratsuväen tyyppistä rintamahyökkäystä vahvasti varustautuneen vihollisen asemiin. Maininnat humalassa heilumisesta saattoivat osittain johtua miehen pahasta puheviasta.