Onko täällä yhtään 40+ lapsetonta miestä?

Anteeksi tahaton julmuuteni. Yritin sisällyttäää omasta tahdosta riippumattoman lapsettomuuden mainintaan "olosuhteiden pakosta"

Nedine kirjoitti:

Anteeksi tahaton julmuuteni. Yritin sisällyttäää omasta tahdosta riippumattoman lapsettomuuden mainintaan "olosuhteiden pakosta"

just tollasten "pissisten" takia oma valinta ei lapsia.ja en ole mitenkään poikkeava.mieti sitä? vai oletko puutteessa...tyhjän saa pyytämättäkin

hra 45 kirjoitti:

just tollasten "pissisten" takia oma valinta ei lapsia.ja en ole mitenkään poikkeava.mieti sitä? vai oletko puutteessa...tyhjän saa pyytämättäkin

Eli tarkoitatko, että olisit halunnut lapsia, mutta et ole löytänyt sopivaa kumppania?

hra 45 kirjoitti:

just tollasten "pissisten" takia oma valinta ei lapsia.ja en ole mitenkään poikkeava.mieti sitä? vai oletko puutteessa...tyhjän saa pyytämättäkin

Mistä syystä olen Sinun mielestäsi "pissis"?

Tarkoitatko, ettet saa lapsia vai että Sinulla on pelko siitä. että lapsesi saisivat jonkin perinnöllisen sairauden? Surullista, että sen vuoksi suhteesi ovat kaatuneet. Kohdallesi ei ole siis sattunut naista, joka ei haluaisi lapsia? Niin ne menee ristiin meidän kohtalot!

Nedine kirjoitti:

Tarkoitatko, ettet saa lapsia vai että Sinulla on pelko siitä. että lapsesi saisivat jonkin perinnöllisen sairauden? Surullista, että sen vuoksi suhteesi ovat kaatuneet. Kohdallesi ei ole siis sattunut naista, joka ei haluaisi lapsia? Niin ne menee ristiin meidän kohtalot!

Lue lisää

Olen 40-nainen ja äsken, ekaa kertaa, elämässäni jouduin hirveen ripittämisen kohteeks: Miksi ei ole lapsia? Etkö koskaan ole halunnut? Eikö ex-miehesi halunnut? Mikä ihmeen nainen sä oot, ku et oo tahtonut lapsia?!

Kysyjänä oli n. 60-vuotias mies, 2 aikuista lasta, joihin riitaisat välit.

Harvassa kai on ne miehet, jotka ei oo lapsia halunneet. Eikä meitä omasta halustaan lapsettomia naisiakaan niin paljoa ole.

Nedine kirjoitti:

Tarkoitatko, ettet saa lapsia vai että Sinulla on pelko siitä. että lapsesi saisivat jonkin perinnöllisen sairauden? Surullista, että sen vuoksi suhteesi ovat kaatuneet. Kohdallesi ei ole siis sattunut naista, joka ei haluaisi lapsia? Niin ne menee ristiin meidän kohtalot!

Lue lisää

Juu tarkoitan etten koskaan voi saada lapsia vaikka niistä pidänkin. Olen elänyt tämän tiedon kanssa yli 20 vuotta mut, välillä toivoin ettei se pitäiskään paikkansa vaik sen tiedon kertoikin lääkäri. On mul ollut muutamia naisia joille se on aluksi käynyt etten voi saada lapsia mut sit kun aikaa on mennyt niin sit nainen onkin muuttanut mielensä ja näin suhe on sitten loppunut.

näkäräinen kirjoitti:

Juu tarkoitan etten koskaan voi saada lapsia vaikka niistä pidänkin. Olen elänyt tämän tiedon kanssa yli 20 vuotta mut, välillä toivoin ettei se pitäiskään paikkansa vaik sen tiedon kertoikin lääkäri. On mul ollut muutamia naisia joille se on aluksi käynyt etten voi saada lapsia mut sit kun aikaa on mennyt niin sit nainen onkin muuttanut mielensä ja näin suhe on sitten loppunut.

Lue lisää

Ikämielessä alat siis olla nelikymppisenä parhaimmillasi, koska harvempi ikäisemme nainen ajattelee enää haluavansa lapsia. Niitä on tähän mennessä tehty tai oltu tekemättä ja mies kiinnostaa jo silkasti kumppanina. Edessäsi voi siis olla sangen mukavia vuosia.

Mites tämän nyt laittaisi... Kaikilla meillä on taakkamme. Lapsettomuus on kivuliasta, mutta ei lasten kanssakaan aina helppoa ole. Mitä isommat lapset, sitä isommat huolet. Ikävä kyllä niillä on omat toiveet ja tahto ja ne saattaa keksiä kaikkea, mikä vanhempien mielestä vois jäädä keksimättä. Kun pellavapään ensimmäinen ammattihaave on lähteä soittamaan kantria Nashvilleen, alkaa miettiä hedelmöityksestä saakka, mikä meni pieleen. Sellaista se on, ei ole helppoa, mutta elää täytyy. :)

näkäräinen kirjoitti:

Juu tarkoitan etten koskaan voi saada lapsia vaikka niistä pidänkin. Olen elänyt tämän tiedon kanssa yli 20 vuotta mut, välillä toivoin ettei se pitäiskään paikkansa vaik sen tiedon kertoikin lääkäri. On mul ollut muutamia naisia joille se on aluksi käynyt etten voi saada lapsia mut sit kun aikaa on mennyt niin sit nainen onkin muuttanut mielensä ja näin suhe on sitten loppunut.

Lue lisää

Totta kuten uuniomenisti alla kirjoittaa, että sullahan (näkäräisellä) on nyt kissanpäivät (kolli-;) edessä, kun ikäisilläsi naisilla on tavalla tai toisella jäänyt lapsiasia taakse. Mutta varmaan on murheellista, jos olis lapsia halunnut ja sitten tuollainen tieto lyödään lääkärillä eteen.

Mä en niin lapsista pidä ja kun lapsuudenkoti on ollut hyvin rikkinäinen, niin lapsettomuus on tuntunut aina fiksulta valinnalta itelleni. Ainakin tässä kohtaa perheen hulluus katkeaa.

Itselläni ei yhtä syytä vaan monta: pitkä opiskelu, pitkään venynyt työpaikasta taistelu, sen valitun miehen haluttomuus tehdä lapsia (paljastui vasta suhteen loppumetreillä), oma vaikeus saada lasta ilman hedelmöityshoitoja sekä se, etten ole pitänyt lasten hankintaa ihan ykköshaavenaani - eli olen halunnut lapsen vain toimivassa parisuhteessa, kun on "sen aika". No se aika mun kohdalla meni jo tai sitä ei koskaan ollutkaan.

Raskaaksi lapsettomuuden tekee se, että kuvitellaan sen olevan raskasta ja että kaikkien "pitää tehdä" lapsia, muuten on vajavainen nainen (varmaan mieskin sitten). Vaihdellen valitsenkin selityksen vastaanottajan älyn mukaan. Esim. töissä ilkeät kyselyt loppuivat siihen kun sanoin, etten voi saada lapsia. Sitten joskus synkkinä hetkinä pohtii, kuka mut aikanaan hautaa tms., no siskojen lapset ovat leikkimielellä lupautuneet.

Mutta ei tässä todellakaan yksin olla. Vuonna 2008 35-vuotiaista suomalaisnaisista oli lapsettomia neljäsosa. Se on ISO määrä, olkoonkin että noista naisista osa ehtii vielä lapsen tehdä. Ja jos oikein muistan 1960-luvun alussa syntyneistä lapsettomia on 20 prosenttia, mikä on paljon sekin.

Toisaalta myös lasten huostaanotot on yleistyneet, eli kaikki äidit ja isät eivät ole kykeneiä jälkikasvuaan yksin hoitamaan. Sijaislapsia voi aidosti lapsirakas lapsetonkin auttaa, tosin nämäkin jutut vaatinevat parisuhteen.

Joskus sitä on ollut jopa hieman huojentunut, kun olen tutun kärvistelyä mielenterveys- ja päidenongelmaisen poikansa kanssa. Ja toisia vanhempia, joiden lapsi velkaantui tuhottomia summia vippiluotoilla heti 18 vuotiaana. Ei ne lapset tuo vain iloa, huolta ja murhetta myös.

Itse olen isä, jolla on lapsi, mutta perhetragedian seurauksena olen yksinhuoltaja. Ymmärrän harkitun lapsettomuuden, mutta siihen liitettyjä syitä minun onn joskus vaikea käsittää. Sellaiset puheet, jotka leimaavat lasten hankinnan egon paikkailuksi tai vain perheidyllin pystyttämiseksi ovat täyttä roskaa, josta vain pinnalliset tai kateelliset ihmiset puhuvat. En muuten usko vähääkään, että lapsi voisi kyetä päättämään siitä, haluaako joskus aikuisena lapsia vai ei. No, jollainhan ihminen aina perustelee oman valintansa.

Ymmärrän kyllä perhesuunnittelun, mutta nykyään kaikki ihmisyyteen ja perheeseen liittyvä tuntuu liittyvän siihen kuuluisaan sitku-elämään, kun aina on jokin joka pitää ensin hoitaa kohdalleen, eihän minulla muuten olisi hyvin eikä lapsellakaan varmaan.... Mikään ei ole niin turvattua nyt kuin aiemmin, mutta silti epävarmuus on yleistä. Ihmiset eivät nykyään enää uskalla elää, kun on aina jokin muu tärkeä asia elämisen edellä, raha tai joku onnellisuuden kannalta epäoleellinen mukavuustekijä, ja sitten siitä biologisesta kellosta tuleekin ongelma. Joillekin ongelmaksi voi muodostua jopa toisten ihmisten lapset, jotka häiritsevät seesteistä arkea.

Toivon löytäväni vielä puolison, joka haluaisi jakaa elämää (siis ei vain elämänsä) minun kanssani ja kenties perustamaan vielä perheeksi kutsutun egoistisen perheidyllin, joka ei perustu rahaan tai taktikointiin. Miehenä on tietysti jossain määrin helpompaa kirjoittaa, koska siitoskyky varmaan säilyy aika vanhaksi. Toisaalta olisi mukava jakaa elämää jonkun sellaisen kanssa, jolla olisi jossain määrin samanikäinen elämänkokemus.

Pakko sanoa vielä, että vanhemmat, jotka ovat onnellisia, jopa ylpeitä lapsistaan tai heidän tekemisistään, ovat henkisesti ihan terveitä ja tavallisia. Ihminen joka ylipäätään on ylpeä hänelle rakkaiden ihmisten menestyksestä tässä elämässä (vaikka he olisivat omia lapsia), ovat kullanarvoisia.

ISÄ40v kirjoitti:

Itse olen isä, jolla on lapsi, mutta perhetragedian seurauksena olen yksinhuoltaja. Ymmärrän harkitun lapsettomuuden, mutta siihen liitettyjä syitä minun onn joskus vaikea käsittää. Sellaiset puheet, jotka leimaavat lasten hankinnan egon paikkailuksi tai vain perheidyllin pystyttämiseksi ovat täyttä roskaa, josta vain pinnalliset tai kateelliset ihmiset puhuvat. En muuten usko vähääkään, että lapsi voisi kyetä päättämään siitä, haluaako joskus aikuisena lapsia vai ei. No, jollainhan ihminen aina perustelee oman valintansa.

Ymmärrän kyllä perhesuunnittelun, mutta nykyään kaikki ihmisyyteen ja perheeseen liittyvä tuntuu liittyvän siihen kuuluisaan sitku-elämään, kun aina on jokin joka pitää ensin hoitaa kohdalleen, eihän minulla muuten olisi hyvin eikä lapsellakaan varmaan.... Mikään ei ole niin turvattua nyt kuin aiemmin, mutta silti epävarmuus on yleistä. Ihmiset eivät nykyään enää uskalla elää, kun on aina jokin muu tärkeä asia elämisen edellä, raha tai joku onnellisuuden kannalta epäoleellinen mukavuustekijä, ja sitten siitä biologisesta kellosta tuleekin ongelma. Joillekin ongelmaksi voi muodostua jopa toisten ihmisten lapset, jotka häiritsevät seesteistä arkea.

Toivon löytäväni vielä puolison, joka haluaisi jakaa elämää (siis ei vain elämänsä) minun kanssani ja kenties perustamaan vielä perheeksi kutsutun egoistisen perheidyllin, joka ei perustu rahaan tai taktikointiin. Miehenä on tietysti jossain määrin helpompaa kirjoittaa, koska siitoskyky varmaan säilyy aika vanhaksi. Toisaalta olisi mukava jakaa elämää jonkun sellaisen kanssa, jolla olisi jossain määrin samanikäinen elämänkokemus.

Pakko sanoa vielä, että vanhemmat, jotka ovat onnellisia, jopa ylpeitä lapsistaan tai heidän tekemisistään, ovat henkisesti ihan terveitä ja tavallisia. Ihminen joka ylipäätään on ylpeä hänelle rakkaiden ihmisten menestyksestä tässä elämässä (vaikka he olisivat omia lapsia), ovat kullanarvoisia.

Lue lisää

"En muuten usko vähääkään, että lapsi voisi kyetä päättämään siitä, haluaako joskus aikuisena lapsia vai ei."

Ei lapsi varmasti päätäkään tai ratkaise tietoisesti tulevaisuuttaan, mutta varhaislapsuuden kokemukset ympäröivästä maailmasta kiistatta vaikuttavat loppuelämään. Jos lapsi ei ole ylen kiintynyt äitiinsä, niin hän voi ottaa aikuisen naisen mallin muista naisista ja miehistäkin. Ei se niin kummallista todellisuutta ole. Tosiasia on se, että katselin kerran suunnilleen 8 vuotiaana keittiön ikkunasta ulkona seisoskelevia naapurin lasten äitejä ja omaani. Piirsin kuvaa heistä, ja ajattelin, että en koskaan halua tulla heidän kaltaisekseen. Minua myös ärsytti, kun tädit nimittivät minua pikkuäidiksi, kun minulla oli nukke käsissäni.

"Pakko sanoa vielä, että vanhemmat, jotka ovat onnellisia, jopa ylpeitä lapsistaan tai heidän tekemisistään, ovat henkisesti ihan terveitä ja tavallisia."

Ei se aina pysy pelkässä onnellisuudessa. Kävin pari vuotta eräällä kädentaitokurssilla. Ekana vuonna ihmiset puhelivat niitä näitä rennosti ja keskittyivät työhönsä, mutta toisena vuonna eräs isoäiti sai kaltaistaan seuraa. Työrupeamien aikana he keskittyivät puhumaan lastenlastensa saavutuksista muutaman metrin päässä toisistaan, mikä tietenkin edellytti kovempaa ääntä kuin normaali kahden kesken jutustelu. Työskentelin tavoitteellisesti ja keskittyneesti ja äänekäs työskentelyyn liittymätön keskustelu häiritsi minua. Isoäidit olisivat voineet mennä vierekkäin istumaan ja juttella heitä kiinnostavista asioista kahden kesken eikä pitää yllä näytöksiään. Kyllästyin työrauhan puutteeseen, enkä jatkanut enää kolmatta vuotta kyseisellä kurssilla.

"Sellaiset puheet, jotka leimaavat lasten hankinnan egon paikkailuksi tai vain perheidyllin pystyttämiseksi ovat täyttä roskaa, josta vain pinnalliset tai kateelliset ihmiset puhuvat."

Se perheidylli juttu oli vastausta ajatukseen, että ovatko lapsettomat miehet jotenkin luusereita. Asiayhteydestään irroitettuna sanomani vaikuttaa yleistykseltä, mikä ei ollut tarkoitukseni. Halusin korostaa, että itseensä ja saavutuksiinsa tyytymättömille ihmisille lapset voivat antaa uuden mahdollisuuden. Minäkin hankin sellaisen koulutuksen, johon isälläni ei ollut koskaan mitään mahdollisuutta, ja siitä tuli hänen suurin saavutuksensa. Eiväthän lapset tietenkään aina merkitse vanhempien saavutusten petraamismahdollisuutta, mutta lapsille lankeaa usein myös sellainen tehtävä.