Poikakissan leikkaamisesta kysymys eli kastoimisesta. Onko enemmän haittaa kuin hyötyä jos poikakissan leikkauttaa mahdollisimman varhain vai onko parempi odottaa myöhempään ajankohtaan? Olen kuullut,e ttä puoli vuotta on se vähimmäisikä, mikä voi olla leikkauttamiselle. Kommentteja!
Vastaukset 7
- leikataan
jo 3 kk ikäisiä pentujakin valmiiksi ennen luovutusta. Riippuu ihan lääkärin osaamisesta ja halusta leikkaako pieniä vai haluaako potilaiden olevan isompia. Iällä niinkään ei ole vaikutusta, vaan enemmänkin pennun koolla. Osa lääkäreistä pitää rajana 2 kg painoa nukuttamisen ongelmien vuoksi. Tässä vaan toisille kissoille tulee sitten este kun ne eivät juuri paljon enempää paina aikuisinakaan ja varsinkaan jos ovat hormonihirviöitä. Oma viimeisin urospentu painoi yli 2 kiloa 3 kk iässä.
Kaikkein vanhanaikaisimmat lääkäreiden ajatukset sitten ovat ne, joissa kerrotaan naaraalla pitää olla yksi kiima tai yhdet pennut. Tälle ei ole mitään lääketieteellistä syytä olemassa. Urosten kivesten laskeutuminen on se mikä määrää niillä leikkaamisen. Joillakin uroksilla pallit laskeutuu myöhemmin ja joskus käy niin, että kives jääkin piiloon siis on piilokives (jopa joskus molemmat). Yleensä ne kyllä on jo 3 kkk vanhoilla ihan paikoillaan. - kolli_koo
Itsellä on sellainen käsitys ettei aihetta ole tarpeeksi tutkittu kissan terveyden kannalta, käytäntö on levinnyt jenkkilästä jossa käytännön syistä tapa aloitettiin. Joten jos ei mitään pakkoa esim narttu talossa, itse odottaisin mutta ei niin kauan kuitenkaan että alkanut merkkaaminen jäisi tavaksi. Mutta jonkun tutkimuksen olen lukenut että sukuhormonit vaikuttavat muuhunkin kasvuun eli olikohan se virtsateiden kehittymiseen, joten liian aikainen leikkaaminen voisi siten olla haitaksi. Sitä en sitten tiedä mitä hyötyä tuosta aikaisemmin leikkaamisesta olisi, paitsi siis jos se narttu talossa tai kasvattaja haluaa varmistaa että kanssa leikataan niin leikkaa itse jo ennen luovutusta.
- aiheeseen
liittynyt tutkimus ja siitä otteita, koko raportin perusteella tehty luennon yhteenveto näkyy SEY:n sivuilla.
--------------------------------------------------------
Floridan eläinlääketieteellinen yliopisto:
- tutkimus varhaisoperaation vaikutuksesta luustoon, yleiseen kehitykseen (mm. painoon) ja käytökseen
- 32 koiraa ja 31 kissaa
- jaettiin kolmeen ryhmään: 1 (11 kissaa), 2 (11 kissaa), 3 (7 kissaa)
- leikkausikä ryhmä 1: 7-viikkoisena, ryhmä 2: 7 kk, ryhmä 3: 12 kk
- seurattiin kampuksella 1991—1992 ja sen jälkeen yksityisissä kodeissa vuoteen 1994
(rahoitus Winn Foundation)
Virtsatiet:
- virtsateiden kehittymisessä ei havaittu ryhmien välisiä eroja
- ainoat erot todettiin sekundaarisissa sukupuoliominaisuuksissa - uroksilla peniksen väkäsissä ja naarailla vulvassa
- peniksen väkäset puuttuivat ryhmässä 1, olivat pienet ryhmässä 2 ja normaalit ryhmässä 3
- vulvapoimut olivat pienimmät ryhmässä 1 ja suurimmat ryhmässä 3
- virtsateiden katetroimisessa ei todettu eroa ryhmien välillä
------------------------------------------
Tämän tutkimuksen mukaan, myös varhaisleikatut kissat ovat olleet ihmisläheisempiä kuin myöhemmin leikatut. Tuo edellä oleva peniksen väkästen puuttuminen myös auttaa tapauksissa joissa leikattu uros astuisi kiimaisia naaraita. Väkästen tehtävä kun on ovulaation käynnistäminen ja jos sitä ei tapahdu, ei valeraskausriskiäkään ole.
Kun vielä tuossa tutkimuksessa olevat pennut on leikattu paljon meidän käytäntöjä nuorempina ja kevyempinä, ei 12 viikoisena leikatut ainakaan siinä suhteessa pitäisi olla ongelma.
Mitenkä tuot voitaisiin tutkia paljon, jos niitä pentuja ei kukaan leikkauttaisi nuorena? Tuosta raportista selviää sekin, että jenkkilässä on leikkauksia tehty jo todella kauan pienemmässä mittakaavassa ja enemmän sitten vuoden 1993 jälkeen. - kolli_koo
aiheeseen kirjoitti:
liittynyt tutkimus ja siitä otteita, koko raportin perusteella tehty luennon yhteenveto näkyy SEY:n sivuilla.
--------------------------------------------------------
Floridan eläinlääketieteellinen yliopisto:
- tutkimus varhaisoperaation vaikutuksesta luustoon, yleiseen kehitykseen (mm. painoon) ja käytökseen
- 32 koiraa ja 31 kissaa
- jaettiin kolmeen ryhmään: 1 (11 kissaa), 2 (11 kissaa), 3 (7 kissaa)
- leikkausikä ryhmä 1: 7-viikkoisena, ryhmä 2: 7 kk, ryhmä 3: 12 kk
- seurattiin kampuksella 1991—1992 ja sen jälkeen yksityisissä kodeissa vuoteen 1994
(rahoitus Winn Foundation)
Virtsatiet:
- virtsateiden kehittymisessä ei havaittu ryhmien välisiä eroja
- ainoat erot todettiin sekundaarisissa sukupuoliominaisuuksissa - uroksilla peniksen väkäsissä ja naarailla vulvassa
- peniksen väkäset puuttuivat ryhmässä 1, olivat pienet ryhmässä 2 ja normaalit ryhmässä 3
- vulvapoimut olivat pienimmät ryhmässä 1 ja suurimmat ryhmässä 3
- virtsateiden katetroimisessa ei todettu eroa ryhmien välillä
------------------------------------------
Tämän tutkimuksen mukaan, myös varhaisleikatut kissat ovat olleet ihmisläheisempiä kuin myöhemmin leikatut. Tuo edellä oleva peniksen väkästen puuttuminen myös auttaa tapauksissa joissa leikattu uros astuisi kiimaisia naaraita. Väkästen tehtävä kun on ovulaation käynnistäminen ja jos sitä ei tapahdu, ei valeraskausriskiäkään ole.
Kun vielä tuossa tutkimuksessa olevat pennut on leikattu paljon meidän käytäntöjä nuorempina ja kevyempinä, ei 12 viikoisena leikatut ainakaan siinä suhteessa pitäisi olla ongelma.
Mitenkä tuot voitaisiin tutkia paljon, jos niitä pentuja ei kukaan leikkauttaisi nuorena? Tuosta raportista selviää sekin, että jenkkilässä on leikkauksia tehty jo todella kauan pienemmässä mittakaavassa ja enemmän sitten vuoden 1993 jälkeen.Olen tämän nähnyt kyllä ja vaikka otos ei ole iso niin tutkimus kuitenkin ja sitten muualla taas väitetään päinvastaista. Jos tästä aiheesta lääkäritkin on eri mieltä niin maallikon mielipide ei voi olla muuta kuin että jos ei ole hyvää syytä leikata niin miksi ei lykkäisi.
- tuo saattaa
kolli_koo kirjoitti:
Olen tämän nähnyt kyllä ja vaikka otos ei ole iso niin tutkimus kuitenkin ja sitten muualla taas väitetään päinvastaista. Jos tästä aiheesta lääkäritkin on eri mieltä niin maallikon mielipide ei voi olla muuta kuin että jos ei ole hyvää syytä leikata niin miksi ei lykkäisi.
johtua siitä, ettei niillä lääkäreillä ole ollenkaan tietoa tai kokemusta vaan vain oletuksia. Voisit laittaa vastaavat toiseen suuntaan olevat tutkimukset esille, näin niitä voisi vertailla. Mielelläni itsekin sen lukisin.
Kertoohan osa lääkäristä todellakin niin, että naaraalla pitäisi teettää yhdet pennut ennen leikkausta. Tämä ei todellakaan perustu mihinkään faktaan, silti sitä tapahtuu.
Onpa joku lääkäri vedonnut jopa kissan psyykkiseen valmiuteen sterilointiin. Tämä oli jo niin naurettava ajatus, ettei tuota olisi voinut oikein todeksi uskoa, että lääkäri vielä tällä vuosituhannella näin kyseenalaistaa.
Toki leikkausta voidaan lykätä vähän myöhemmäksi, mutta kun aika paljon on noita "vahinkoja" sattunut, vain sen vuoksi ettei omistaja usko kissansa tulevan kiimaan tai sukukypsäksi jopa 4 kk ikäisenä. Pahimmat ovat niitä jotka ovat ottaneet sisarukset ja ne tekee keskenään pentuja. Siksi on syytä korostaa sitä, ettei leikkausta tarvitse lykätä 8 kk ikään kuten moni lääkäri vieläkin vaatii.
Luultavasti noita tutkimuksia on muitakin kuin mitä tuossa SEY:n sivuilla oleva, se nyt vaan on helppo löytää pienemmälläkin etsimisellä.
Mökö poika on leikattu seitsänkuukaudn ikäisemän ikäisenä.Ei ole ollut mitään ongelmia.Poika menee niin kuin ennen leikkausta
Palaan vielä ennemmäiseen kirjoitukseen.Mökö poika on nyt on kolme vuotias Tuossa herra makailee omassa kiipeilyteliineessä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 711118
- 981074
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23943Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65895Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126870- 134827
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20790- 58775
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27751- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6643- 19627
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142622Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128621Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12579