Toimiiko elektroninen hiirenkarkoitin ? Mikä olis tehokkain merkki ? Onko kellään kokemuksia ?
hiirenkarkoitin
84
74679
Vastaukset
- vähän aikaa
eli muutamia viikkoja.
Sitten hiiret ja myyrät tottuvat siihen ja
vaikutus vaimenee.
Kokemusta on.- Minni&Mikki
On kahdenlaisia piippareita.Joko yhtä ja samaa vinkunaa tai silloin tällöin vaihtuvaa.-Tottuvat helposti siihen yhteen mutta kun vaihtelee niin pysyvät poissa.Kokemusta on .
- näin meillä
Hanki kissa. Se on paljon tehokkaampi. Tuntuu tehoavan jo pelkällä läsnäolollaan, hiiret kai haistaa kissan tai jotain. Meillä lopahti hiirien bileet talossa siihen paikkaan, kun hankittiin kissa. Myös leikattu kissa toimii ja ihan sisäkissana, jottei tarvitse (laittomasti) laskea ulos tarpeilleen naapureiden pihalle.
- olisi varmaan
hyvä ja varma, mutta meillä on jo kaksi koiraa enkä viitsi
alkaa voimistelemaan niiden ja kissan yhteensovittamisessa. - näin meillä
olisi varmaan kirjoitti:
hyvä ja varma, mutta meillä on jo kaksi koiraa enkä viitsi
alkaa voimistelemaan niiden ja kissan yhteensovittamisessa.Myös elektronisen hiirenkarkoittimen ja koirien yhteensovittaminen ei välttämättä onnistu ongelmitta. Koirat kuulevat hyvin ultraääniä, jollaisia nuo hiirenkarkoittimet käyttävät (ja erittäin kovalla tasolla jopa yli 100 dB). Hiirenkarkoitin voi olla koiralle suoranaista kidutusta.
- Hau Miau
olisi varmaan kirjoitti:
hyvä ja varma, mutta meillä on jo kaksi koiraa enkä viitsi
alkaa voimistelemaan niiden ja kissan yhteensovittamisessa.Taitaa olla enemmän yhteensovittamista ihmisillä kuin kissalla ja koiralla !
Meillä ainakin alkuun tietysti hieman ihmettelivät toisiaan, mutta huomattuaan ettei kummallekaan koidu puutetta hoidosta tai ruuasta ovat hyviä kaveruksia keskenään.
Kysessä siis 3 koiraa ja 3 kissaa... - Pillipiiparillavilisee
Meillä on kolme kissaa ja ne eivät tehoa, hiiret ja myyrät hyppii vintillä ja välissä tulivat keittiön lattiallekkin.. Kyllä ne kissat niitä ovat pois napsineet (yäk.. syövät ne..) mutta ei vilinä vähene.. Nyt kokeillaan pistorasiakarkotinta, ainakin vielä on tehonnu niin että ei tuvassa näy... Kissaa ei siis ihan sen takia kannata ottaa. Lemmikkinä ne toimii parhaisten...
- Anonyymi
olisi varmaan kirjoitti:
hyvä ja varma, mutta meillä on jo kaksi koiraa enkä viitsi
alkaa voimistelemaan niiden ja kissan yhteensovittamisessa.Hävitä ne koirat. Ei niistä mihinkään ole!
- juttu.,
Olikohan se Koneviesti lehti joka testasi näitä karkottimia. Voittajaksi tuli kaikkein halvin sillä perusteella, että siinä meni vähiten rahaa hukkaan kun mitkään näistä ei toiminut. Saivathan hiiret nauraa?
- juhan70
Meillä syksyn tullessa hiiret päättivät valloittaa talon ja ajaa meidät ulos, ja nyt tuntuu siltä et taitavat onnistua. Lapset huutavat hysteerisinä yöllä ku hiiret vilistävät pitkin huonetta. No mehän ajattelimme että ostamme elektronisen hiirenkarkoittimen, Tämä niin kutsuttu karkoitin maksoi 7e tarjoustalossa. Innoissani kytkin laitteen pistorasiaan ja ajattelin että nyt on hiirihuolet ohi. Mutta EI,EI,EI... Nythän ne pirulaiset tuppaavat huoneeseen vielä enemmän. S....nan pirulaiset. Viime yönä loukutin viisi hiirtä karkottimen vierestä. Taitavat tykätä karkottimen äänestä ku tanssivat ja nauravat sen ympärillä. En usko moisiin höpötyksiin. Kissan hankkiminen mietinnässä. Tai maalta muutto pois. Olen kyllästynyt valvomaan.
- Anonyymi
juhan70 kirjoitti:
Meillä syksyn tullessa hiiret päättivät valloittaa talon ja ajaa meidät ulos, ja nyt tuntuu siltä et taitavat onnistua. Lapset huutavat hysteerisinä yöllä ku hiiret vilistävät pitkin huonetta. No mehän ajattelimme että ostamme elektronisen hiirenkarkoittimen, Tämä niin kutsuttu karkoitin maksoi 7e tarjoustalossa. Innoissani kytkin laitteen pistorasiaan ja ajattelin että nyt on hiirihuolet ohi. Mutta EI,EI,EI... Nythän ne pirulaiset tuppaavat huoneeseen vielä enemmän. S....nan pirulaiset. Viime yönä loukutin viisi hiirtä karkottimen vierestä. Taitavat tykätä karkottimen äänestä ku tanssivat ja nauravat sen ympärillä. En usko moisiin höpötyksiin. Kissan hankkiminen mietinnässä. Tai maalta muutto pois. Olen kyllästynyt valvomaan.
Voihan olla että kyseessä on kuuro hiiripopulaatio.
- mm,l
Palovaroitin ja siihen huono paristo.
Piippaa sillointällöin ja hiirulaiset muuttaa naapuriin.
Testattu ja toimii..- Hyvän kissan omistaj
Ääni kissalle!
Hyvä kissa pitää hiiri-puhtaana koko naapuruston.
- virkistää...
Jotkut kehuu, että toimii, mutta ehkä kannattaa sitten kysyä maatalouskaupoista toimivaa.
Äänen pitää olla kuitenkin vaihteleva.
Hankin ulkovarastoon tuollaisen nyt, aika näyttää onko saalista vanhaan malliin, mutta vertailu hankalaa, kun hiirivuodet erilaisia (viime vuonna 1 loukussa ja toissa vuonna 7...).- Näin tein mökillä
Uretaanivaahtoa rakosiin ja listan nurkkiin, niin kyllä matka katkeaa!
Siltä vaikuttaa että toimivat.
Kolmas kerta toden sanoi. Vuodesta toiseen riitti hiiristä riesaa, kissakin vanhaksi ja laiskaksi tuli. Katseli vain ihan vierestä kun kupiltansa ruokaa rahtasivat omiin kätköihin. Nakkeja ja giljotiineja, niillä rapinat väliaikaisesti sai lakkaamaan.
Ostin halvan hiirenkarkoittimen ja eihän sillä mitään tehnyt. Seuraavana vuorossa oli kalliimpi malli jota tutukin toimivaksi kehui, harmikseni sekään ei toiminut, samalla tavalla rapisi mitä muulloinkin. Tilasin sitten kokeeksi vielä 2 kpl kalliimpaa mallia ja sijoitin ne talon molempiin päätyihin. Vielä seuraavana päivänä kuului rapinaa, mutta sitten hiljeni. Puolisen vuotta on nyt ollut täysin rapisematta, olen tästä todella onnellinen. Kerrassaan kannattava sijoitus, vaikka ne maksoivatkin jotain 45-50€ kpl. Ei tule enää turhaan rapinan takia valvottua ja hiiriäkin säästyy (kyllä niitä kävi sääliksi, kun lahdata piti).
Karkoittimien merkki on Pest Repeller Ultimate. Toimivat myös yövaloina ihan kohtuullisesti (sininen valo).- 22
mistä saa näitä kyseisiä karkottimia
- aaa-pee
22 kirjoitti:
mistä saa näitä kyseisiä karkottimia
Jatkampa minäkin tähän oman kertomukseni, ostin kirpparilta kokeeksi tuollaisen elektronisen karkottimen, tehokkaan näköinen ja oikein peltilaatikko. Säätöjäkin siinä oli , Laitoin sen tuonne piharakennukseen kokeeksi, kävin postit hakemassa parinsadanmetrin päästä ja mitä kummaa: hiiret pakenevat minun piharakennuksesta paniikissa kaikkiin suuntiin. Jäi vaan lumeen jäljet. Tämähän oli hyvä homma ajattelin, no se laatikon rääkäisyt kuulu talon sisälle asti ja myöhemmin tuntui jo siltä että se on otettavapois päältä No kokeilut jatkuivat seuraavana päivänä jolloin totesin, samalla kun hiiret lähti koko pihapiiri hiljeni, pikkulinnut ja tuo usein vieraana ollut huuhkajakin hävisivät..No totesin lootan siis liian tehokkaaksi ja annoin pois. Linnut ja huuhkajakin palasivat, niin ja ne hiiret tietty. Nyt jatkan metsästystä välillä hiirenloukuilla. Nyt olen hankkinut pitorasiaan laitettavan pienitehoisen lootan, ei ainakaan vielä mitään kokemusta laitteesta.
- ei karkottanut
aaa-pee kirjoitti:
Jatkampa minäkin tähän oman kertomukseni, ostin kirpparilta kokeeksi tuollaisen elektronisen karkottimen, tehokkaan näköinen ja oikein peltilaatikko. Säätöjäkin siinä oli , Laitoin sen tuonne piharakennukseen kokeeksi, kävin postit hakemassa parinsadanmetrin päästä ja mitä kummaa: hiiret pakenevat minun piharakennuksesta paniikissa kaikkiin suuntiin. Jäi vaan lumeen jäljet. Tämähän oli hyvä homma ajattelin, no se laatikon rääkäisyt kuulu talon sisälle asti ja myöhemmin tuntui jo siltä että se on otettavapois päältä No kokeilut jatkuivat seuraavana päivänä jolloin totesin, samalla kun hiiret lähti koko pihapiiri hiljeni, pikkulinnut ja tuo usein vieraana ollut huuhkajakin hävisivät..No totesin lootan siis liian tehokkaaksi ja annoin pois. Linnut ja huuhkajakin palasivat, niin ja ne hiiret tietty. Nyt jatkan metsästystä välillä hiirenloukuilla. Nyt olen hankkinut pitorasiaan laitettavan pienitehoisen lootan, ei ainakaan vielä mitään kokemusta laitteesta.
Meillä oli alle kympin maksanut karkotin pistorasiassa viime keväästä asti. Nyt kun syksy tuli, kissa alkoi kytätä keittiönkaapin oven edessä. Laitoin vanhan killerin kaappiin ja yön aikana nappasi. Ei toimi halpaversio ainakaan. Merkkiä en muista, karkottimessa lukee "hiirenkarkotin pistorasiaan". Hukkaan meni rahat. Vien kierrätykseen kun ei roskiinkaan saa laittaa.
Ja niille jotka sanovat että toimihan se kesän, hiiret eivät tule kesällä sisälle kun ulkonakin on syötävää. Ensimmäiset pakkaset ajavat ne ruuan hakuun. Täällä oli pakkasta su-ma välisenä yönä. - trapperi
Kun kuulo heikkenee niin rapinat vähenee ja lopulta ei rapise enää lainkaan. Näin se 'hiirenkarkotin' toimii.
- Anonyymi
Itellä löytyi kans mökiltä vanha karkoitin ja se nyt oli toiminnassa pesuhuoneessa kuukauden päivät. Paskaa on ollut yleensä lattiat ja suihkukaapin pohjalla tullessa, mutta nyt oli paikat puhtaana. En näihin itekkään uskonut, mutta ainakin tämä näkyy toimivan oikeasti.
- <Mikkihiiri
Hei!
Kyllä elektroniset karkoittimet toimivat. Kokemusta on jo noin kahdeksan vuoden ajalta kahden mökin osalta. Tärkeätä on vaihdella paikkaa aika ajoin.
ps. ja vaikka kissa onkin vaihtoehto, se ei sovellu läheskään kaikille etenkään kesämökkitapauksissa. - Anonymous~~
Haluaisin sanoa, että sähköiset hiirenkarkottimet ei toimi päästäisiin.
Ei ainakaan se malli joka meillä oli:
Meidän olohuoneessa oli 2hiirtä ja kissa, kissa leikki niillä hiirillä
Pistin kyseisen laitteen seinään, odotin 5 minuuttiia eikä hiirulaisisissa tapahtunut minkäänlaisia reaktiota, jäivät vaan lasten lelujen sekaan leikkimään.
jouduin jahtaamaan niitä harjalla, kerkesivät johonkin koloon juoksemaan.
Helvetin laiska se kissa on- Viisas kissa
”Helvetin laiska se kissa” Viisas kissa, miksi sen pitäisi hiiriä jahdata kun oma palveleva henkilökunta to valmiin ruuan nenän eteen?
- Anonyymi
Tuki nuo hiirenkolot kasaanrutatulla kanaverkolla niin että piikkipäät sojottavat sinne mistä hiirulaiset tulevat.
- katamarisale
tarvin apua myöskin kyseiseen ongelmaan. itselläni on kaksi huskyä ja en todellakaan mitään kissaa voi ikävä kyllä laittaa mutta tarvin hyvän avun hiirten torjuntaan ku kattilakaapista/roskiskaapista löytyi jätöksiä.. yökk, yök ja yök..!!!
help me!? haluun hiiristä eroon!!!- aa-pee
Osaiskohan ne huskyt käyttää noita kuulosuojaimia? Hiiren karkoittimet perustuu meteliin eli ihmisen kuuloalueen yläpuolelen taajuuskaistaan. Koirille taitaisi tulla ankeat olot, koirat kuulevat paljon paremmin kuin ihmiset noita ylä-ääniä. kyllä se kissa koiriin tottuu ja homman hoitaisi. Se loota jota olin aimmin kokeillut päästeli jotain petolinnun ääntä, se karkoitti kaiken.
- Karkotin rulaa
Meillä on OK-talossa yläpohjassa metsähiiriä, jotka tietysti puhallusvillan alle suoraan kattopaneelien päälle tunkee rapistelemaan yöaikaan. Ulkoseiniinkin käytävät kulkevat joskus tehtyjen äänihavaintojen perusteella. Nyt on välipohjan päällä eri kohdissa 3 noita Prismasta ostettuja parinkympin pistorasiamalleja kirkumassa ja lisäksi 2-3 makuuhuoneissa kattoon päin suunnattuina. Havaintojen mukaan rapinat ovat karkoittimen käytön aikana vähentyneet todella paljon ja lyhytaikaistuneet - tuntuu että hiiriä häiritsee äänet niin, että jos joku erehtyy kulkemaan, niin se etsii nopeasti pakotien ja poistuu. Koska meillä oli katolla vain yksi karkoitin aluksi, niin hiiret tuntuivat siirtyivät kulkemaan sille alueelle yläpohjaa, mikä oli kaukana karkoittimesta. Huoneiston sisäpuolella olevien karkottimien tehtävä meillä on vain täydellistää vaikutusta, koska hiirien ollessa puhallusvillavällyjen alapuolella nehän olisivat hyvin suojassa ulkotilassa huutavilta karkoittimilta. Sisäpuolen karkoittimet on vähintään metrin korkeudella tai ylempänä ja suunnattu kohti kattoa. Nyt hiiret joutuvat kahden tulen väliin, koska vaikka ultraäänet eivät kiinteitä materiaaleja läpäisekään, niin varmasti jotain ääntä vuotaa alakauttakin paneelien ja seinien väleistä. Meillä ei ole koiria eikä kissoja, joten siinä mielessä ongelmaton ratkaisu enkä kissaa hankkisikaan, koska nurkissa kuljeskelvasta kissasta olisi vielä enemmän haittaa kuin hiiristä (sehän saattaa repia esim tapetteja, verhoja ja huonekaluja - ei siis lisää isompikokoisia tuhonisäkkäitä asuntoon!:)
Metsähiiri on muuten melko tavallinen - ellei tavallisin - yläpohjan rapistelija taitavana kiipeilijänä ja sen lisääntymisaikaa on (muistaakseni) maaliskuu, joten kannattaa olla karkoittimet asennettuna jo pari kk ennen sitä että häiriö ehtii vaikuttaa pesäpaikan valintaan.- Anonyymi
Ei revi kissa mitään, jos sitä hyvin hoidat. Pitää helliä aika usein, ruokkia hyvin ja puhua sille. Kotikissa ymmärtää aivan kaiken puheen oikein hyvin. Ja kissan saa opetettua olemaan pyytämättä lintuja ja oravia. Jos sellaiseen hairahtuu, niin jo rikospaikalla nuhtelu ja pieni, kivuton luunappi korvaan muistutuksena.
Meillä muinoin oli kissa opetettu olemaan pyytämättä lintuja. Ja se ei pyytänyt! Sitten syyspuolella kesää näin, kun harakat kiusasivat kissaa. Kissa pihalla matalana ja harakat lensivät ihan läheltä siitä yli. Minä sanoin ihan tavallisella äänellä, että noita sinä saisit pyytää, mutta etpä saa kiinni. Tuli tunnin päästä pihalle ja portailla kissa häntä pystyssä roikotti harakkaa. Minä tietenkin kehuin, että hyvin tehty. Tunnin päästä toisella harakalla sama kohtalo. Ja seuraavana aamuna kolmannella. Sitten joko harakat loppuivat tai viisastuivat, ei näkynyt enää kissaa kiusaamassa.
- theme
Meillä on hiiren karkotin ja hyvin toimii.Hiiret tunki kodinhoitohuoneeseen ja sinne laitoin karkottimen,nyt ei ole hiiriä näkynyt ei kuulunut.Kun se on tominnassa siitä ei kuulu kuin pieni sirittävä ääni,kuulen sen kun menen ihan lähelle.Meikäläisellä on hyvin tarkka kuulo.Karkotin maksoi noin 35 e.Tilasin sen Kodin kukat nimisestä firmasta,nyt ne ovat loppuun myydyt,jos saavat niitä lisää en tiedä.Niin, siihen laitteeseen saa kovemmankin äänen jos pieni siritys ei auta.Malli on WK 0300.
- Anonyymi
Ostin Tarmo hiiri - rottakarkottimen olen nyt kokeillut muutaman tunnin en kuule
siitä mitään ääntä. Millainen ääni siitä pitäisi tulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostin Tarmo hiiri - rottakarkottimen olen nyt kokeillut muutaman tunnin en kuule
siitä mitään ääntä. Millainen ääni siitä pitäisi tulla.Ei terveen ihmisen pitäisi ultraääntä kuulla. Useimmat hiirenkarkottimet toimii ihmisen kuuloalueen ulkopuolella. Jollain mittarilla sen voi mitata.
Mökillä oli talvella hiirien juhlat, papanoita ym joka paikassa. Noin viisi vuotta sitten ostin kolme hiirenkarkotinta (pistorasiaan kytkettäviä) Agri-marketin myyjä valisti, että ultraääni ei pääse seinien läpi, joten joka huoneessa oltava oma.
Myös talossa jo olevat hiiret tuskin lähtevät minnekään, mutta uudet tulijat menevät mieluummin naapurimökkiin. Hiiriongelma on hävinnyt, ei olemattomiin, mutta vain muutama hassu papana keväällä.
Viiden vuoden kuluttua kaksi on lakannut toimimasta ( punainen merkkivalo ei pala)
- Mikkis2012
Hiirenkarkotin voi siis toimia. Onko kaikki mallit pistorasiamalleja ? Eikö löydy sellaisia, jotka voisi sijoittaa ullakolle ? Siellä ei ole pistorasioita.
- Hilibili......
Nyt jos saisin vinkin kunnon laitteeseen, olisin kiitollinen. Meillä siisti okt maalla 1½ krs:ta ja välikatolla rapisee. Joskus on joku yksittäinen hiiri saatu sisältä. Mutta ei ole ongelmaksi asti mennyt. PAITSI VIIMEYÖNÄ... Heräsin siihen, kun minua PURI HIIRI SORMESTA. (kai luuli nakiksi) Ei kuitenkaan ihoa rikki saanut, mutta kipeää teki. Pinkaisin hurjasti huutaen sängystä ja tunsin, miten hetken hiiri tuli mukana pitkissä hiuksissani. Poika sen sitten lasautti hengiltä kuulapyssyllä...
Hyi hitto. Myyn talon, muutan pois, karkaan jonnekin.....Oli kuulkaa kuvottava fiilis, joka jatkuu edelleen.- lekuriinmars!
"Heräsin siihen, kun minua PURI HIIRI SORMESTA."
Käypä pureman johdosta lääkärillä. Noi jyrsijät voi kantaa jos jonkinlaisia tauteja, myyräkuumetta ja rabiestakin (kai?). Minä kyllä kävisin lekurissa.
Rabies eli vesikauhu on saatava hoitoon heti, muuten siihen kuolee. Se ei ole mikään vitsi.
- Ruokolahden Kirkolta
Minulla on mökillä elektroninen leijonankarkoitin ja hyvin on toiminut.
- mirriö
Minulla puumankarkoitin. Ei toimi.
- Arikleemo
Minulla on kupan karkotin,toimii lähti kuin kuppa konsonaan töölöstä.
- Kyrsiintynyt
Olipa taas fiksu nosto!!!
Saatko tällaisesta jotain orkkuja?
Anna olla jo! - Anonyymi
Kyrsiintynyt kirjoitti:
Olipa taas fiksu nosto!!!
Saatko tällaisesta jotain orkkuja?
Anna olla jo!Kävin panemassa Hiiriä
- hiiri hiiteen
"Näillä hiiri jää loukkuun"
Iltalehden lukijat kertoivat erikoisimpia keinojaan hiirien karkottamiseksi taloista.
- http://www.iltalehti.fi/asuminen/2012112016349763_an.shtml - Conrad Mikahottinen
Muualla mainitsemani voimakashajuinen sian tai muun sorkkaeläimen virtsa karkoittaa hyvin tuholaiset. Virtsa sisältää karjun hormoneja, jota siimahännät karsastavat.
- Toinen Karju
” Virtsa sisältää karjun hormoneja, jota siimahännät karsastavat.” Joko olet käynyt nurkkiin kuseksimassa?
- luomukorva
Ei sovi ainakaan rivitaloihin pistorasiakarkottimet. Alkaa naapurilla siristä ja vikistä. Huono olo tulee, kun korva ärsyyntyy. Sitä lähtee vaikka mihin karkuun. Jos ei tehoa hiiriin nämä härvelit, niin ainakin herkkäkuuloisiin ihmisiin. Naapurikarkottimeksi se pitää nimittää. Hirvittää ajatella, että koirat ja kissat ja muut eläimet joutuu pakosti olemaan näiden äänien kanssa. Hulluksi siinä tulee.
- kyllä nauratti
Kerran rautakaupassa oli joku esittelijä myymässä noita hiirenkarkottimia. Ukot ihmetteli että miten se toimii.
Yks pikkupoika sanoi että siinä on varmaan pieni kaiutin joka sanoo silloin tällöin 'MIAUU'. - Nille-vaari
Humpuukia! Karkottimen vierestä kävivät syömässä koiran ruokaa. Älä kajoa niihin.Kokemusta tuli.
- Paras loukku
Kyllä kissa on paras, mutta sen pitää olla narttu. Kollien pääasiallinen tehtävä on tappeleminen ja suvun jatkaminen. Nartut hankkivat pesueelle ruuan.
- EI OO KISSAN VOITTANUTTA
Kissa ehdottomasti paras hiirien karkoittaja.Meillä on myös elktroninen kahdella äänitaajuudella toimiva karkoitin ollut toiminnassa noin viisi vuotta ja voin todeta että ei toimi. Aina pidän myös hiirenloukkuja ja joka syksy kun tulee pakkaset löydän 5-7 hiirtä loukuistani vaikka elektroninen karkoitin on toiminnassa. Mökki on kylmillään talvisin eikä sinne myöhemmin talvella enää hiiriä tule.
- Kieltää ne pitäisi
EI OO KISSAN VOITTANUTTA kirjoitti:
Kissa ehdottomasti paras hiirien karkoittaja.Meillä on myös elktroninen kahdella äänitaajuudella toimiva karkoitin ollut toiminnassa noin viisi vuotta ja voin todeta että ei toimi. Aina pidän myös hiirenloukkuja ja joka syksy kun tulee pakkaset löydän 5-7 hiirtä loukuistani vaikka elektroninen karkoitin on toiminnassa. Mökki on kylmillään talvisin eikä sinne myöhemmin talvella enää hiiriä tule.
Miksi vinguttaa jotain toimimatonta karkotinta viisi vuotta? Eihän se tuota kuin pelkkää melusaastetta.
Jos noissa nyt joskuskin jotain tehoa on, pitäisi silloinkin vakavasti miettiä, miten stressaavia ne saattavat olla kodin omille eläimille: kissoille, koirille, marsuille, hamstereille, papukaijoille, kanarialinnuille jne.
Villieläimet voivat sentään valita, mutta korkeita ääniä kuulevien kotieläinten on väkisinkin oltava vinkujan rääkättävänä. - bddsdsfsdffsa
EI OO KISSAN VOITTANUTTA kirjoitti:
Kissa ehdottomasti paras hiirien karkoittaja.Meillä on myös elktroninen kahdella äänitaajuudella toimiva karkoitin ollut toiminnassa noin viisi vuotta ja voin todeta että ei toimi. Aina pidän myös hiirenloukkuja ja joka syksy kun tulee pakkaset löydän 5-7 hiirtä loukuistani vaikka elektroninen karkoitin on toiminnassa. Mökki on kylmillään talvisin eikä sinne myöhemmin talvella enää hiiriä tule.
en ole havainnut, että kissat mitenkään karkottaisi hiiriä. ihan sama määrä niitä ilmestyy kun ennen kissojakin.
kissat vain ratkaisee ongelman lopullisesti.
kissa on ihan kelpo vaihtoehto. huonompi vaihtoehto on kerrottu jutussa:
http://www.tukes.fi/fi/Rekisterit/sahko-ja-hissit-rekisterit/sahkotapaturmat/
>>Eläkeläismies oli valmistanut pistotulpasta, sähköjohdosta ja kahdesta ruuvimeisselistä myyränkarkotuslaitteen, jossa toinen meisseli oli kytketty vaihejohtimeen ja toinen nollajohtimeen. Tuntemattomasta syystä hän oli tarttunut jännitteisiin meisseleihin tai paljaisiin johtimiin silloin, kun pistotulppa oli kytkettynä pistorasiaan. Mies sai sähköiskun, jonka aiheuttamiin vammoihin hän kuoli myöhemmin sairaalassa.>> - Anonyymi
bddsdsfsdffsa kirjoitti:
en ole havainnut, että kissat mitenkään karkottaisi hiiriä. ihan sama määrä niitä ilmestyy kun ennen kissojakin.
kissat vain ratkaisee ongelman lopullisesti.
kissa on ihan kelpo vaihtoehto. huonompi vaihtoehto on kerrottu jutussa:
http://www.tukes.fi/fi/Rekisterit/sahko-ja-hissit-rekisterit/sahkotapaturmat/
>>Eläkeläismies oli valmistanut pistotulpasta, sähköjohdosta ja kahdesta ruuvimeisselistä myyränkarkotuslaitteen, jossa toinen meisseli oli kytketty vaihejohtimeen ja toinen nollajohtimeen. Tuntemattomasta syystä hän oli tarttunut jännitteisiin meisseleihin tai paljaisiin johtimiin silloin, kun pistotulppa oli kytkettynä pistorasiaan. Mies sai sähköiskun, jonka aiheuttamiin vammoihin hän kuoli myöhemmin sairaalassa.>>Hheh 230V ei tapa edes hiirtä.
- kirjaskorpioni
Ostin niitä piippareita mitä sattui kaupassa olemaan, kaksi. Otin käyttöön vuosia sitten, eikä sen jälkeen ole näkynyt mitään merkkejä otusten sisälle tunkemisesta. Sitä ennen piti vähintään kerran viikossa käydä tyhjentämässä ja virittämässä loukut. joko ne ovat toimineet tai hiiret ja myyrät kuolleet sukupuuttoon.
- punottavatkassit
ei enää ikinä hiiren loukkua.kassitjäi väliin ja muijjä lähti. kiitos teille simpanssin äpärät
- Mara112
Tehoavatko nämä karkoittimet myös oraviin? Ne ovat meillä maanvaiva omakotitalossa.
- Anonyymi
Tukesin sivuilla "kuolemaan johtaneet sähkötapaturmat" löytyy selostus omatekoisesta myyränkarkoittimesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tukesin sivuilla "kuolemaan johtaneet sähkötapaturmat" löytyy selostus omatekoisesta myyränkarkoittimesta.
Kuoliko myyrä?
Älä vaan osta Ultrasonic PestBlast2000 karkoitinta. Näyttää olevan paremminkin houkutin. Aivan surkea.
- Anonyymi
Emax merkki ei toimi hiirille, eikä myöskään saman merkin kissankarkoitin kissoile. Kokemusta on molemmista, valitettavasti.
- Anonyymi
Kannattaa käydä juutubesta katsomassa moustrap monday -kanavaa. Siellä on testailtu näitä karkottimia eikä yksikään ole tehnyt mitään hyödyllistä.
Hiiret ja rotat popsii auringonkukkaa muina miehinä 10 cm päässä karkottimesta tai jopa kiipeilee sen päällä. Eikä moiseen tarvita viikkojen totuttelua.
https://www.youtube.com/watch?v=PW8FbXRCF9U - Anonyymi
Merkki 'monta kissaa' on tehokkain. Hiilijalanjälkikompensointi on vain 6-8 eur/ kissa/ vuosi.
- Anonyymi
Ainakin meillä on toiminut. Pari vuotta sitten kesämökille tuli joku hiiri-/metsämyyräinvaasioa. Sotkivat kaikki komerot, vuoteet ja pöytätasot. Ja silppusivat kaikkea mahdollista lätkäliigakarkeista ja alumiinifolioista lähtien laatikostoihin jne. Yöaikaan kuului mieletön rapina välikatossa panelien päällä. Päätin kokeilla ultraäänikarkoittimia, joita eräs autotarvike- yms. kauppa myi 2 kpl pakkauksissa. Näitä asennettiin 4 kpl eri puolille mökkiä (kodinhoitohuoneeseen, tuulikaappiin, parvelle ja yhteen makuuhuoneeseen. Hyvin on hopealinjat toimineet. Ei ole näkynyt yhtäkään myyrää / hiirtä sen jälkeen. Ja meidän tarkkakuuloinen metsästyskoira nukkuu ihan yhtä lailla vaikka ne piipittäjät on päällä 24/7.
- Anonyymi
Tehokkain merkki on kissa. Mutta se ei ole elektroninen.
- Anonyymi
Mielenkiintoista tuossa "kissa"-merkkisessä laitteessa on se että todisteet sen tehokkuudesta löytyvät kuolleena rappusilta. Käytön alussa oli kyllä hieman vaikeuksia kun laite ei tiennyt että jyrsijä pitää kuolettaa eikä niitä saa tuoda elävänä sisälle saakka. Elävänä sisälle saakka tuotuja löytyi myös kuolleena sängyn alta mutta vasta sitten kun mätänemistila aiheutti hajuhaittoja. Myös muumioituneta jyrsijöitä löytyi alussa koska ne olivat sisälletuotuna löytäneet suojapaikan , jonka siivoaminen vaati jonkin verran purkamista.
Jyrsijöiden hävitys tapahtuu pääasiassa kesäaikaan eikä niiden määrä ympäristössä riitä niin suureen populaatioon että se aiheuttaisi jyrsijöiden omaehtoista sisään tunkeutumista syksyisin. Toki laite on talvisinkin toiminnassa mutta pehmeä lumi vaikeuttaa jyrsijöiden kiinnisaamista. Talveksi pitääkin tehdä oman asunnon lähelle jokin piilo tai asumus jyrsijoille esim. klapikasa, josta tämä "kissa-merkkinen laite saa jyrsijät satimeen kun ne lähtevät ruuan hakureissulleen.
Nim. "kissa"-merkkisen laittenn pitkäaikainen omistaja
- Anonyymi
Elektroniset ultraääneen perustuvat hiirenkarkoittimet eivät toimi. Ovat haitaksi muille kotielämille joiden kuuloalue yltää ultraäänialueelle. Joku kameran avulla hiiren tunnistava ja sen sähköllä tai mekaanisella murhausvälineellä tappava laite voisi toimia.
Meillä mökillä talvisaikaan kokeiltu vaikka mitä karkoitinta mutta ei apua. Vain loukut tehoavat. - Anonyymi
Ne ovat täysin fuskua, eivät toimi lainkaan. Meillä maalaistalo, jossa peruslämpö, vilisi hiiriä karkottimista huolimatta, eivät todellakaan piittaa niistä mitään. Perinteisillä loukuilla saatiin salaattijuustonpala houkuttimena yhdeksän hengiltä. Tiivistimme sähkö- ja vesijohtojen aukkoja.
- Anonyymi
Meillä on "kissa" merkkisiä hiirenkarkoittimia kaksi kappaletta ja ne toimii tosi hyvin. Kuoliaaksi käsitellyt jyrsijät tuodaan aamuisin rappusille näytille mistä ne sitten toimitetaan roskikseen. Niiden toiminta-aika on pitkälti yli kymmenen vuotta eikä ne vaadi kuin vähän ruokaa energiaksi. Aikaisemmin niitä sai ilmaiseksi maahantuonnista mutta nykyään niistä joutuu maksamaan satasen kipaleelta. Kierrätykses niitä tosin saa syksyisin ilmaiseksi ja ne ovat leikattuja sekä madotettuja. Kannattaa ehdottomasta hankkia.
- Anonyymi
Ottakaa ensin selvää onko luvallista ajaa hiiriä talvipakkaseen.
- Anonyymi
Lintujen talviruokinta tulisi kieltää.
- Anonyymi
Pussittaako jo joku kissanhiekkapissapaakkuja?
- Anonyymi
Paras hiirenkarkoitin merkki on Felis catus.
- Anonyymi
Kesämökillä elektronisia hiirenkarkoittimia käytössä. Giljotiiniloukuilla saatiin syksyn ja talven kuluessa yhteensä 27 hiirtä hengiltä. Niitä ei karkoittimet mitenkään häirinneet.
- Anonyymi
noniin nyt on koitettu monen merkkistä laitetta ja voin sanoa että älkää hyvät ihmiset laittako rahaa näihin ultraääni laitteisiin .Mikään laite ei toimi luvatusti vaikka niitä olis useampia eri merkkiä ja samassa tilassa.Hiiret jatkaa touhujaan niikuin mitään ei olisi kuvattu on ja moneen kertaan.
- Anonyymi
Hiiren karkotin on väärä nimitys, se on myyrän karkotin: Myyrät ei tykkää asua ultraäänen lähteen likellä ja muuttaa pikkuhiljaa kauemmas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiiren karkotin on väärä nimitys, se on myyrän karkotin: Myyrät ei tykkää asua ultraäänen lähteen likellä ja muuttaa pikkuhiljaa kauemmas
😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiiren karkotin on väärä nimitys, se on myyrän karkotin: Myyrät ei tykkää asua ultraäänen lähteen likellä ja muuttaa pikkuhiljaa kauemmas
Jos ei ole myyriä kaivamassa tunneleita lattiaan niin sitten ei tarvita hiiren- eikä myyränkarkoitinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole myyriä kaivamassa tunneleita lattiaan niin sitten ei tarvita hiiren- eikä myyränkarkoitinta.
Kas näin toit tyhmyytesi julki. Suomessa ei varsinaisesti ole pulaa metsä- ja peltomyyristä ja nämäkin voivat olla aikamoinen riesa piharakennuksissa. Onneksi eivät tunnu kovin innokkailta puskemaan asunrakennuksiin (kesämökki).... mutta metsähiiri-invaasiosta on parina vuonna kärsitty.
Hinkua sisälle esiintyy lähinnä loppusyksillä ja kun kantakin vielä vaihtelee paljon, niin ei ihme, että puupäille voi syntyä kuvitelma "karkoitin toimii," kun ensin on ongelmaa ja ihmevekottimen ostamisen jälkeen ei ole ainakaan pariin vuoteen.
- Anonyymi
Paras karkoitin on oliwer lake heavy spirits. Tosin ei viihdy kämpässä itsekkään.
- Anonyymi
Me kokeiltiin soittaa stereoista Mattia ja Teppoa. Hyvin on tehonnut. Ensin lähti ystävät, sitten naapurit, sen jälkeen lemmikit. Nyt on lapsetkin otettu huostaan.
- Anonyymi
Ötökkä paristoilla toimiva.
Laitoin mökillä lattialle pääsiäisen jälkeen. Karkoittimen päälle hiirenloukku. Seuraavalla käynnillä hiiri oli loukussa. Toimivuus vähintään kyseenalainen - Anonyymi
Meilä on talossa näätäkarkoitin. Neljä piezoa. Tehoo kaikkeen muurahaisesta karhuun. Kun joku lapsi tulee pihalle kysyy "mikä täälä vinkuu".
- Anonyymi
Elektroniset karkottimet ei ole meillä auttaneet.
Ainoastaan loukut ovat toimineet.
Karkotusainetta voi koittaa. Joillain näyttää toimivan?
Nyt on itselle ostettu. Kokeillaan ensiviikolla 😊
https://www.virtasenkauppa.fi/jyrsijakarkotespray-500-ml-rotex-74170- Anonyymi
Nyt on kokeiltu. Näyttää toimivan. Yhtään hiirtä ei ole valvontakameraan sattunut. Aiemmin joka yö.
- Anonyymi
Hiiriä näyttää tänä vuonna olevan todella runsaasti.
Niin isoja ettei tahdo rotasta erottaa :(- Anonyymi
Sama havainto täällä maan eteläisten rantojen tuntumassa, hiiriä on ja isoja ovat.
Hiirenkarkottimia on useita mutta ei niillä mitään vaikutusta tunnu olevan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla392703- 382487
- 961801
Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881343Olen aina vain
Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?511330Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau51225Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen
Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?2881157- 561058
Kumpi teistä rakastui ensin?
Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi38809- 31790