Masaisikko nä?

verditti

Kampean ohjauspyörää hampaat irvessä voittaakseni moottoritien kaikkivoivan imun. Nykyluonnonvoiman, joka pyrkii määrittämään ajan ja paikan suhdetta. Ohikiitävän hetken ymmärrän teorioitaisi Alpertti.
Porvarie kaupunkiin pakottaa nälkä, sen torille jota rajaavat vanhat talot. Kivijalkaan on ilmestynyt pöyhkeilevä ruokapaikka.Asiakkaat ovat hyvinpukeutuneita jäykkiksiä, henkilökunta itsevarmoja tehokkaita.
Nämä eivät nauraisi vitseilleni, eivät varsinkaan jatkaisi niitä. Nejänkymmenen metrin tuolla puolen aukeaisi maailma, jonka mysteeriä kerran tutkin ja kaikki tiesivät, minä en.
Tilaan kuhaa ala jotakin ja kohta kiitää vettä ja leipää pöytään. Osallistunkohan performanssiin?
Annoksen saapuessa hämmästelen sen pienuutta, mutta tunnustan sen kauneuden. Pieni kuhafilee on reunaltaan hennon vaaleanruskea, keskeltä lumivalkoinen. Kurkistaessani nahkapuolelle näen vihreän sävyt, kuin kala olisi juuri vedestä nostettu. Lisukkeena tillinoksa, kaksi syötävää kukkaa, tähdeksi leikattu tomaatti, muutama herne, lusikallinen vaaleaa kastiketta, kaksi pissikiven kokoista perunaa. Alan ärsyyntyä. Syön annoksen alle kahteen minuuttiin. tekee mieli karjua kokki pöytään. Maksaessani kysyn edeskäyvältä lähintä nakkikioskia. Viesti menee perille, eroamme vihamiehinä.

Eikö sinustakin viidellätoista eurolla tulisi sada navan täydeltä?

8

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuli sinulle ilmeisesti huono valinta ruolailupaikan suhteen, niin joskus käy. Tällä on paikka jossa ei tarvitse maksaa edes viittätoista euroa isosta ihanasta salaatista, salaattien ja kalan ystävä kun olen.

      Tosin kiinalaiset sanovat, että ruokailu pitää lopettaa silloin kun on vielä hiukan nälkä, kylläisyyden tunne kun tulee jälkijunassa.

      • verditti

        Olet oikeassa tuon jälkijunan suhteen. Pitää vain malttaa jättää ikäänkuin vähän kesken.


    • GloriaJoy

      miu luuli et siu on tuollainen niukan gurmeen tyyppi esimerkki, vaan taiatkin olla herkkumassu :-)

      • verditti

        Syön kuin mies ja kulutankin.


    • sain lauantaina Helsingissä City-käytävän Rossossa. Pitza oli valtavan iso ja punaviinin kanssa
      nautittuna jaksoin sen juuri ja juuri syödä. Nam.

    • Maksoin. Eikä riittänyt 15 euroa.

      Treffit kavereiden kanssa menivät pieleen jo siinä, että ruokapaikka oli niin salainen etten meinannut ulko-ovea löytää. Kadunpuoleisissa ikkunoissa oli tekstit: Kiinnoistaisiko? Oletko utelias? ym. muuta jonninjoutavaa. En ollut utelias vaan ärsyyntynyt. Kaksi kertaa korttelin ympäri käveltyäni se löytyi vahingossa. On se nyt s-ttana jos ei ostata edes ulko-ovelle laittaa viitotusta.

      Ruoka oli hyvää ja h-tin kallista. Kolmen ruokalajin jälkeen ei nakkarille tehnyt mieli, mutta jos puolen litran vesipullon sisällöstäkin velotaan 2 euroa riitti paikan hienostuneisuus ja hyvä ruoka itsellenikin.

    • RIMMIR

      Olit varmaan säästänyt nälkääsi koko päivän juuri sitä ravintola hetkeä varten :) Joskus on käynyt itselleni samoin ja eihän siitä tule kuin paha mieli. Yleensäkin kalaruoka jättää jälkeensä kurnivan nälän ja on aivan pakko syödä jälkiruoaksi jotain mikä sisältää aimoannoksen suklaata.
      En edes muista milloin kuhaa olen maistanut! Varmaankin melko arvokas kala ostaa kaupantiskiltäkin.
      Eihän ravintolassa, varsinkaan illalla, saa enää juuri minkäänlaista annosta 15 eurolla.
      Kesällä tuolla merenrannan ruokapaikassa maksoi tavallinen pizza 10 euroa. Siihen sitten juomat päälle , eikä siellä ollut edes merenranta näkymää.

    • mitäkä mies

      Tuo on niitä rautakngen nielleitten,hienotelijoiden runan näyttely paikkoja.Olen kerran kans saanut eteeni jotain aivan muuta kuin ruokaa. Ensin tuotiin lihaliemeä muistuttava lämmin vati,no se meni yhdellä hörpyllä,jo ennen kuin ylväs tajoilija ehti pöydän luota ja sanoinkin että voit veidä tämän mennessäsi..ilme kertoi kaiken,kun sitä olis varmaan pitänyt lipittää tee lusikalla,mutta sehän olis jäähtynyt..Sitten tuli toinen laji...Pari kymmentä krammaa painava savulohen pala ja päällä tökötti kaksi timotein näköistä pötköä,toinen oli vähän tummunut..siirsin ruohot syrjään ja keskityin kalaan ja se oli ihan kelvollista,mutta suolatonta.Kysyin vierustoverilta niistä pötköistä ja hän valisti että ne ovat parsaa.No heitin nekin lohen jälkeen suuhun.
      Itse päätuoka oli jotain sellaista mitä en koskaan ole ennen syönyt,enkä tule koskaan syömäänkään.Ne perunat tunnistin,mutta lihaa,tai pihviä,tai jotain siltä väliltä se oli..Annos oli onneksi lasten kokoa ja pihvit mahtui kerralla kielen päälle,mutta perunoissa meni enemmän aikaa ja tuli mieleen mainos,missä isä sanoi pojalleen ruokapöydässä:Ottaisitko sen purkan pois...Enhän mä mitään purkkaa syö,vaan perunaa..Olikohan ne sittenkään perunoita??Kyllä hollannissa osataan...25e

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3221
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      48
      2753
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2578
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      29
      1280
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1197
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      93
      1155
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1053
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      946
    Aihe