Keuruun Varuskunnan tulevaisuus on jälleen kerran vaakalaudalla. Kumma että näin keskeisellä paikalla olevaa varuskuntaa ei kehitetä edelleen vaan ollaan ajamassa jälleen alas.
Keuruun Varuskunta on Suomen uusimpia varuskuntia jonka rakentaminen alkoi vuonna -64.
Nyt Lauri Oinonen ja kumppanit tuulemaan. Jos Keuruulta loppuu varuskunta niin vaikuttaa se suoraan ja välillisesti satojen ihmisten työpaikkoihin ja toimeentuloon.
Itsekin saan toimeentuloni sieltä ja en osaa ajatellakaa miten kävisi jos työt menisivät alta, on asuntolainat hoidettavana vielä 15 vuotta.
Varuskunnan tulevaisuus.
28
1735
Vastaukset
- tänäpäivänä
Toivotaan että näin ei käy, mutta et olisi ainoa tässä maassa jolta hommat loppuu. Joka päivä joltakin menee työt alta mutta ei niistä kaikista kirjoitella etusivuilla. Ja useilla varmasti asuntolainaa enemmän kuin 15 vuotta hoidettavana. Silloinhan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä talo tai alkaa etsimään uusia hommia vaikka aivan eri alalta. Tosin yritys-sektorilla omistaja(t) joutuu aina miettimään onko työntekijän työ tarpeeksi tuottavaa työpanokseen nähden. Tämä kannattaa muistaa silloin jos varuskunnan portit oikeasti joskus sulkeutuvat.
Siinä olet oikeassa että turhan moni näitä uusia kuvioita joutuu silloin miettimään jos näin ikävä visio joskus toteutuu.
Missään ei ole nykyään sellaista työpaikkaa jossa voi kaikessa rauhassa ilman mitään epävarmuutta tulevaisuudesta työskennellä leppoisasti eläkepäiviin saakka.
Mutta onnea ja menestystä kuitenkin! - kuullut
kerrotaan että varuskunnassa olisi home ongelma?
- pioneeri,,,,,
olen käynyt siellä armeijan ja en kyllä niillä opeilla sodassa selviäisi hengissä päivääkään. turhaa touhua.
- valtion velka stop
joutaa kyllä loppumaan koko varuskunta tilalle jotain kannattavaa teollisuutta
- porarinpoika
valtion velka stop kirjoitti:
joutaa kyllä loppumaan koko varuskunta tilalle jotain kannattavaa teollisuutta
Keuruulle oli muinoin tulossa mm. asetehdas, mutta paikalliset isänmaalliset isännät torppasivat hankkeen, koska tehtaan mukana olisi tullut Keuruulle oikeita kommunisteja.
Kannattavaa teollisuutta.
Se tehdas taisi mennä Tikkakoskelle.
Sitten piti tuleman keuhkoparantola Lintusyrjään. Senkin isännät torppasivat, koska piiat ja osa rengeistä olisivat menneet sinne töihin.
Kukas sitten olisi Mansikin ja Mielikin utarereista vedellyt?
Se parantola meni Kinkomaalle.
Tänään molemmat ovat lopetettuja.
Kannattavaa teollisuutta.
Aseet ja keuhkot. - Rumiakin.,.
porarinpoika kirjoitti:
Keuruulle oli muinoin tulossa mm. asetehdas, mutta paikalliset isänmaalliset isännät torppasivat hankkeen, koska tehtaan mukana olisi tullut Keuruulle oikeita kommunisteja.
Kannattavaa teollisuutta.
Se tehdas taisi mennä Tikkakoskelle.
Sitten piti tuleman keuhkoparantola Lintusyrjään. Senkin isännät torppasivat, koska piiat ja osa rengeistä olisivat menneet sinne töihin.
Kukas sitten olisi Mansikin ja Mielikin utarereista vedellyt?
Se parantola meni Kinkomaalle.
Tänään molemmat ovat lopetettuja.
Kannattavaa teollisuutta.
Aseet ja keuhkot.Eikä sen myötä kommareita. kyllä niitä punikkeja on keuruunkin alueella piisalleen asti. ovat oikke ilman pillaajia.
- petevenne
porarinpoika kirjoitti:
Keuruulle oli muinoin tulossa mm. asetehdas, mutta paikalliset isänmaalliset isännät torppasivat hankkeen, koska tehtaan mukana olisi tullut Keuruulle oikeita kommunisteja.
Kannattavaa teollisuutta.
Se tehdas taisi mennä Tikkakoskelle.
Sitten piti tuleman keuhkoparantola Lintusyrjään. Senkin isännät torppasivat, koska piiat ja osa rengeistä olisivat menneet sinne töihin.
Kukas sitten olisi Mansikin ja Mielikin utarereista vedellyt?
Se parantola meni Kinkomaalle.
Tänään molemmat ovat lopetettuja.
Kannattavaa teollisuutta.
Aseet ja keuhkot.niin ja Lapinkankaalle Pihlajavedelle lentokenttä, nykyinen Hallin kenttä. Eli Karhumäen veljekset etsi kentän paikkaa ja löysivät Lapinkankaan, mutta isännät ei uskaltaneet myidä maitaan, pelkäsivät sodanpelossa pommituksia ym. No Karhumäet löysivät sitten hallin tasaiset alueet, ja mikä työllisyys. Turha näitä menneitä on surra, katsellaan ja visioidaan tulevaisuutta. Sen vuoksi minä lähden nyt puu metsään, että SEURAAVIKSI talviksi on puita, siis tulevaisuudessa.
- Kik s auttaja
huorat loppuu hotellilta jos varuskunta lopetetaan........;)))
- Alas vaan....
Pioneereja pystytään kouluttamaan ihan missä tahansa varuskunnassa ja Sääporukkaahan on Niinisalo halunnut itselleen jo vuosia.
Varikotkin Kalettomassa on ajettu minimiin, jota lukko tulee portille nennmin tai myöhemmin.
Todennäköisesti jo seuraavassa puolustuspoliittisessa lausunnossa 2011.
Luuletko ihan tosissa, että unohtelija-Oinonen pystyisi vaikuttamaan asiaan.
Armeijassa on menossa säästökuuri ja siellä karsitaan turhia kuluja, joten kun tuon PionR ei ole paikkasidonnainen varuskunta, niin loppu tuli.
Mutta mitä tilalle ?
Keuruulla 3 vuotta asuneena ja onneksi poismuuttaneena voisin todeta, että siinähän olisi loistava pakolaiskeskuksen paikka. Ja samalla oppisivat keuruulaiset nöyryyttä, kun tyttäret työntelisivät tummia lapsia lastenvaunuissaan.
Tosin ei se moskeija häiritsisisi keskusta vilkasta elämää, kun olisi sivussa.- Riittävästi
Afrikan sarvesta, Lähi-idästä ja Romaniasta, kun varuskunta ja Juurikkaniemen sairaala tyhjenevät. Joten äänestäkää jatkossakin nykyisiä hallituspuolueita (ja tietysti ääniharava PLO:ta) niin saa keuruulaisetkin tuta raiteilla Islamin ja monikulttuurin autuutta.
"Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta." (Hallitusohjelma 15.4.2007) - Keuruulainen
Riittävästi kirjoitti:
Afrikan sarvesta, Lähi-idästä ja Romaniasta, kun varuskunta ja Juurikkaniemen sairaala tyhjenevät. Joten äänestäkää jatkossakin nykyisiä hallituspuolueita (ja tietysti ääniharava PLO:ta) niin saa keuruulaisetkin tuta raiteilla Islamin ja monikulttuurin autuutta.
"Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta." (Hallitusohjelma 15.4.2007)se oli silloin se että isännät määräsi eipä taida onnistua enää nyky aikaan uskoisin että kaikenlainen kannattava teollisuus on terve tullutta myös Keurusseudulle.
- Res korpr (KSVP)
Keuruulainen kirjoitti:
se oli silloin se että isännät määräsi eipä taida onnistua enää nyky aikaan uskoisin että kaikenlainen kannattava teollisuus on terve tullutta myös Keurusseudulle.
Voisiko joku ystävällisesti määritellä termin "kannattava teollisuus" ja mahdollisesti vielä kertoa, miten se ensinnäkin saadaan Keuruulle ja vielä pysymään siellä?
- Keuruulle?
Res korpr (KSVP) kirjoitti:
Voisiko joku ystävällisesti määritellä termin "kannattava teollisuus" ja mahdollisesti vielä kertoa, miten se ensinnäkin saadaan Keuruulle ja vielä pysymään siellä?
Monimuotoinen aseteollisuus. Onhan siellä miinatehtailussakin pitkät perinteet. Miekkoja tuskin koskaan taotaan auroiksi.
- On tulevaisuus?
Res korpr (KSVP) kirjoitti:
Voisiko joku ystävällisesti määritellä termin "kannattava teollisuus" ja mahdollisesti vielä kertoa, miten se ensinnäkin saadaan Keuruulle ja vielä pysymään siellä?
Olisiko jälleen sopiva aika pyytää Yakuzan pojat Keuruulle, Osmo & Co? Lobbariksi Tokioon on lähetettävä tietysti Kepu:n PLO. Noin muualla:
http://www.arktos-group.com/index.php?id=7 - rohmuromuroopeankka
Res korpr (KSVP) kirjoitti:
Voisiko joku ystävällisesti määritellä termin "kannattava teollisuus" ja mahdollisesti vielä kertoa, miten se ensinnäkin saadaan Keuruulle ja vielä pysymään siellä?
Se taitaa olla ainoita tuottavia aloja, koska metallit pitää saada kiertämään, eikä oksidoitumaan paikoilleen.
- Muutosta tarvitaan
Työntekijöitten kannalta on aina ikävä asia, jos työpaikka menee alta. Missä varuskunnat Suomessa sijaitsevat tulevaisuudessa on kuitenkin koko Suomea koskeva asia. Toki kunnat yrittävät puolustaa varuskuntiaan, mutta tämä on niin suuri asia, että siinä on kuntapolitikointi unohdettava. Ilmeisesti Suomessakin toitaiseksi säilyy yleinen asevelvollisuus, mutta huomattavasti pienennettynä. Samoin puolustusvoimat teknillistyy ja liikkuvuus lisääntyy. Ilmavoimien kalusto on uusittava lähitulevaisuudessa. Ja tämä kaikki maksaa. Silloin on ilman muuta tehtävä muutoksia nykyiseen varuskuntarakenteeseen ja henkilökuntarakenteeseen. Vai ajatellaanko niin, että pidetään suuri reservi ja malli Kajander kaikille. Pitää vähän katsoa, mitä muuallakin tapahtuu. Saksassa on luovuttu yleisestä asevelvollisuudesta ja Ruotsissakin varustaudutaan aivan toisenlaisiin uhkiin. Tuntuu, että Suomi elää vieläkin vanhoissa juoksuhaudoissa.
- avja.
UP.
Nyt Äänet Oinoselle tai meiltä lähtee Varuskunta ja sadat jotka toimivat varuskunnan palveluksessa suoraan tai välillisesti menettävät työpaikkansa.
On hullua että Keurusseudulla on nyt näin paljon eri eduskuntavaaliehdokkaita, tällä pelillä syömme omasta kuormasta ja vaikeutamme oman kaupunkimme kehitystä.
Nyt järki päähän yli puoluerajojen ja ääni Lauri Oinoselle jotta saamme taas oman kansanedustajan ajamaan kaupunkimme kehitystä.
On myöhäistä sitten vaalien jälkeen valittaa jos on jo housuissa.- Kipinkapikepu
Varuskunnan kohtalo ei ole Oinosen määräysvallassa, vaikka kepulaiset niin uskottelevat. Eiköhän Oinosen paikka ole kappalaisen virka, poliittiset näytöt on tyhjänpuhumista.
- Havaintoja
Kepu Pettää Aina! Kuinkas on käynyt raideliikenteen Keuruulla, vaikka PLO on ollut lobbarina? Vähentynyt vuosi vuodelta. Vain VR:n viimeinen suonenisku puuttuu, niin vesakot kasvavat, kuten Porin radalla.
Ei siellä Porin radalla muuten juurikaan vesakkoa kasva kun radan varsia on raivattu ahkerasti.
Lauri Oinonen on tämän vielä hetken voimassa olevan hallituksen Puolustusvaliokunnan jäsen ja voin sanoa että hänen sanomisillaan on ollut paljonkin merkitystä vuodesta 2007 kun hän on valiokunnassa istunut.
Lisäksi mies tietää aika paljon sellaista asiaa mistä hän on vaitiolovelvollinen koskien puolustusvoimien tulevia saneerauksia. Siksi hän on aika varovaisesti ottanut näihin asioihin kantaa julkisesti, mutta mainitsi kuitenkin lehdessä että nyt varauduttava pahimpaan jos hänen valtakirjaa ei enään uudisteta seuraavalle vaalikaudelle.
Jos nyt käy niin että Oinonen tippuu eduskunnasta niin voimme samalla myös 100% varmuudella sanoa että niin loppuu varuskuntakin Keuruulta tämän vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Asia on vain näin.
Jos taas Oinoselle saadaan yhtestuumin uusittua valtakirja yli puoluerajojen voidaan saavuttaa edes torjuntavoitto. Liipasimellä nimittäin on myös Kalettoman varikko.
Sunnuntai ratkaisee aika paljon mihin suuntaan Keuruun kehitystä halutaan viedä.
Vai voiko joku sanoa kirkkain silmin että kellään muulla paikkakunnan ehdokkaalla olisi edes pieniä mahdollisuuksia päästä läpi? Tuskin!- petevenne
Luuletko ihan oikeasti ja uskot mitä kirjoitit. Lauri ei ole se varuskunnan paikalla pysymisen tukipilari,,eeiii alkuunkaan. Kyllä se on EURO joka säätelee mitä karsitaan ja mitä ei. Tosin Oinonen toivoo sydämessään että tippuisi, koska sen jälkeen voisi torilla kulkea puhtaan kauluksen kanssa ja sanoa varuskunnan lakkauttamisen jälkeen "mitä minä sanoin, kun en päässyt edustajaksi, varuskunta meni" eli totuus on kuule toisenlainen.
Höpö höpö.
Kyllä ratkaisut tehdään Hallituksen sisällä.
Oinosella on asiaan paljon sanottavaa.
Mutta jos Keuruulaisilla on varaa menettää varuskunta, niin siitä vaan.- Laurinpojanpojanpoik
Oinonen oli huolissaan verotoimiston sulkemisen takia menetetyistä työpaikoista. Itse oli kuitenkin liittämässä terveyskeskusta jyväskyläläisten hoidettavaksi. Siinä menetettiin ja menetetään paljon enemmän työpaikkoja. Että silleen ne Oinosenkin toimet menevät ristiin rastiin. Irtopisteiden kalastelu on vaalien takia huipussaan.
- Näkijä ja tekijä
Ei se Keuruun varuskunta ole ainoa lopettava kaikki ne loppuu. Aseet taotaan auroiksi, että sillei nuo työpaikat muuttuu toisenlaisiksi.
- Olli Päivikkö
Ja Keuruun varuskunta nimenomaan saa tehtäväkseen tämän aseiden romutuksen,koska ovat siihen ainakin hyvin valmistautuneet; )Itse aurojen taonta tapahtuu Petäjäveden rautakylän ja Kyläsepän ympäristössä.
- Komppaukko
Meni Late ja saattaa mennä varuskuntakin Latesta riippumatta. Varusmieskoulutus keskittyy isoihin yksiköihin valmiusyhtyimen ympärille. Päästään vähemmillä rakennuksilla, vähemmällä vartioinnilla ja vähemmillä ruokaloilla.
- evp-
Komppaukolla ei ole näköjään ole oikein puolustusvoimien koulutustekniset hommat hanskassa ja puhuu täällä kuin asiatuntija. Heheheh........
- .
Katsotaan nyt, Soinin puolue pääsi pyuolustusvaliokuntaan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut83998Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769