Tänään eduskunnan hyväksymän uuden aselain mukaan uusien käsiaselupien hakijoiden on toimitettava ampuma-asekouluttajan todistus kahden vuoden aktiivisesta harrastuksesta. Tämän jälkeen hakijoiden on viiden vuoden välein toimitettava vastaava ampuma-asekoluttajan todistus aktiivesta harrastamisesta tai luvat lähtevät pois.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ammuntaa ei voi enää harrastaa omaehtoisesti ja omiin aikatauluihin sopivina aikoina ns. korpiradoilla. Ammuntaa voi harrastaa ainoastaan ampumaseurojen valvotuilla vuoroilla joilla tämä ampuma-asekouluttaja on läsnä todistamassa ammunnan tapahtuneeksi.
Kuinka monelle ammunan harrastajalle sopii että harrastaminen tapahtuu juuri tiettynä kellonaikana viikosta? Radoilla voi olla myös hyvin ruuhkaista koska kaikkien radan käyttäjien pitää saapua radalle ampumaan juuri tänä samana aikana kun ampuma-asekouluttaja on paikalla.
Itsenäinen ampumaharrastus loppuu
12
708
Vastaukset 12
Mistä saadaan ampumase-kouluttajat?
Tämä laki tappaa varmasti pohjois-suomesta pistooliammunnan.- ressu.
Suurin ongelma on se, että suomessa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan hyväksyttyä ampuma-asekouluttajaa eikä koulutuksen/hyväksynnän järjestämisestä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia/rahoitusta.
pistoolilupia ei saa niin kauan kun soveltuvuustesti ja koulutus on järjestämättä.
Aikaa tähän voi kulua jopa 6kk. Ei poliilisilla ole mitään koulutusjärjestelmää, eikä lääkäreillä soveltuvuustestiä.
Keväällä kaatuu monta aseliikettä.- :|:
MarkkuP kirjoitti:
pistoolilupia ei saa niin kauan kun soveltuvuustesti ja koulutus on järjestämättä.
Aikaa tähän voi kulua jopa 6kk. Ei poliilisilla ole mitään koulutusjärjestelmää, eikä lääkäreillä soveltuvuustestiä.
Keväällä kaatuu monta aseliikettä.lääkäreitten soveltuvuustesti?
Jos kyse on tästä ns poliisin suorittamasta haastattelusta, niin milloin lääkäreitä on ruvettu kouluttamaan poliiseiksi?
Yhä hullummaksi menee. - voe kansanedustajat!
Oho ... onpas loistavasti valmisteltu laki ... ja tämän menivät Arkadianmäen kansankynttilät siunaamaan ... ilmeisesti laki astuu voimaan hyvinkin pian ...
Pitäisiköhän kansanedustajien palkkoja taas vähän nostaa että tulisi kovempi kilpailu ja saataisiin sinne Arkadianmäelle edes lukutaitoista porukkaa näiden analfabeettien tilalle ... - hyvä hallintotapa?
voe kansanedustajat! kirjoitti:
Oho ... onpas loistavasti valmisteltu laki ... ja tämän menivät Arkadianmäen kansankynttilät siunaamaan ... ilmeisesti laki astuu voimaan hyvinkin pian ...
Pitäisiköhän kansanedustajien palkkoja taas vähän nostaa että tulisi kovempi kilpailu ja saataisiin sinne Arkadianmäelle edes lukutaitoista porukkaa näiden analfabeettien tilalle ...Hyvä hallintotapa on nyt muutamalta poliittisesti sopivalta virkamieheltä unohtunut.
- ookkonä
hyvä hallintotapa? kirjoitti:
Hyvä hallintotapa on nyt muutamalta poliittisesti sopivalta virkamieheltä unohtunut.
Kuka kouluttautuu tietoisesti ampuma-asekouluttajaksi ja ottaa vastuun oppilaansa mahdollisista tekosista?
- pers edellä puuhun
ookkonä kirjoitti:
Kuka kouluttautuu tietoisesti ampuma-asekouluttajaksi ja ottaa vastuun oppilaansa mahdollisista tekosista?
Kai ensin pitäisi luoda se virallinen kouluttajakoulutus.
- pistooliampuja
ookkonä kirjoitti:
Kuka kouluttautuu tietoisesti ampuma-asekouluttajaksi ja ottaa vastuun oppilaansa mahdollisista tekosista?
Ei ampuma-asekouluttaja ole vastuussa mitä ne oppilaat tekevät niillä aseillaan. Ampumakouluttajan ainoa tehtävä on todistaa ampumaradalla, että luvanhakija tai -uudistaja on suorittanut riittävän määrän ammuntoja.
Eikä tuo kouluttajien saaminen ole mikään ongelma jos rahaa löytyy. Itsekin olen ajatellut ryhtyä kouluttajaksi jonka voi tilata ampumaradalle todistamaan että ammunta tapahtuu. Hinta on 100eur/h (laskutus myös matka-ajalta) sekä normaalit kilometrikorvaukset matkustuksesta.
Hyvä puoli asiassa on se, että patruunakulut tuntuvat jatkossa pieneltä kuluerältä ampumaharrastuksesta kun sitä vertaa ampumakouluttajalle meneviin rahoihin. - :|:
pistooliampuja kirjoitti:
Ei ampuma-asekouluttaja ole vastuussa mitä ne oppilaat tekevät niillä aseillaan. Ampumakouluttajan ainoa tehtävä on todistaa ampumaradalla, että luvanhakija tai -uudistaja on suorittanut riittävän määrän ammuntoja.
Eikä tuo kouluttajien saaminen ole mikään ongelma jos rahaa löytyy. Itsekin olen ajatellut ryhtyä kouluttajaksi jonka voi tilata ampumaradalle todistamaan että ammunta tapahtuu. Hinta on 100eur/h (laskutus myös matka-ajalta) sekä normaalit kilometrikorvaukset matkustuksesta.
Hyvä puoli asiassa on se, että patruunakulut tuntuvat jatkossa pieneltä kuluerältä ampumaharrastuksesta kun sitä vertaa ampumakouluttajalle meneviin rahoihin.niin ampumaseuran ampuma-asekouluttajan palkkiot menevät tietenkin seuralle, etkä sinä saa niistä muuta kuin rupia perseeseen ja radan nurkilla turpaan.
Kukaan täysijärkinen ei moiseen virkaan ryhdy. Ainoastaan seuraan/yhdistykseen liittyvät aktiiviset harrastajat todistetaan sisäpiirissä, että saavat oman aseen ilman pelleilyjä. Kukaan muu ei tule käsiasetta enää saamaan Suomessa. Tämä on sellainen juttu, että tässä ei enää rahalla saa, vaan pitää olla suhteita. - Asekauppiaista
MarkkuP kirjoitti:
pistoolilupia ei saa niin kauan kun soveltuvuustesti ja koulutus on järjestämättä.
Aikaa tähän voi kulua jopa 6kk. Ei poliilisilla ole mitään koulutusjärjestelmää, eikä lääkäreillä soveltuvuustestiä.
Keväällä kaatuu monta aseliikettä.SAKO OY
TULOSLASKELMA (EUR)
2009 2008
TILIKAUDEN TULOS 6.323.647,84(EUR) 3.105.947,74(EUR)
Tieto joskus lisää tuskaa !
- pimeille markkin.
Taitaapa tilanne mennä siihen, että jo kymmeniä vuosia satunnaisesti/omatoimisesti harrastaneet, eivät liity ampumakerhoihin, vaan kun lupa vanhenee, se jää uusimatta. Osaksi se voi johtua siitä, että esim. maaseudulla ei ole niitä kerhoja, tai niihin on turhan pitkä matka.
Mitä tapahtuu silloin aseille, kun lupa menee umpeen? Koska niistä ei saa kunnon korvausta muuten kuin myymällä pimeille markkinoille, saattaa käydä niin, että aseita ns. "varastetaan", "hukataan" tai ne muuten vain häviävät, juuri ennen luvan umpeutumista. Jokainen voi vain arvata, että minne ainakin osa aseista menee, se raha kun tahtoo aina puhua. Aikaisemmin kunnolisista luvanhaltijoista tuleekin ns. "rikollisia". Siinä onkin lainsäätäjillä mietinnänpaikka.
Entäpä tilanne asekeräilijöiden kannalta, eräät heistä eivät kuulu myöskään ampumaseuroihin, eivätkä myöskään harrasta ampumista säännöllisesti, varsinkaan vanhojen aseiden keräilijät. He tuskin haluvat tehdä aseista ampumakelvottomia, tai luopua niistä lähes ilmaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561334- 26960
- 74806
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69734- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131665Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10632Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 84568
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45548- 4542
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �126535Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 92486
- 36465
- 16461
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 36447