Pienet asiat auttavat, kun suuret kaatavat.

Olen lukenut nyt useamman tunnin täältä internetin syövereistä ihmisten kurjia kertomuksia vaikeista elämäntilanteistaan, tai valitustaan yleensä elämästään. Toisinaan tekisi vain mieli sanoa ihmislle, että ajattelisivat tilanteitaan erilaisista näkövinkkeleistä.

Ja nyt joka vähintään jokatoinen lukija ajattelee, että mikä oikeus mulla on tulla sanomaan tälläistä, et voi tietää miltä tuntuu kun vauva pitää hereillä koko ajan tai miltä tuntuu se tai se, ongelma jota vanhemmuus on vain pahentanut.

Ja kyllä, sanon, asiat voisivat olla aina huonommin. Pienistä ilon asioista pitää ja saa pitää kiinni kynsin ja hampain, koska se on ainut asia millä kurjuuden keskellä useimmiten jaksaa elää. Ja elämä ei aina ole niin kurjaa, miltä se näyttää, sitä ihmiset vain unohtavat ne pienet asiat nopeasti.

Sairastuin syöpään 21 vuotiaana, vuosi meni siinä niin sumussa ettei sitä edes älynnyt olleensa toinen jalka haudassa. Sitten kun sen älysi niin se iski vasten kasvoja, kuolemaa pelkäsi ja kaikki hyvä mitä näki ympärillään tuotti tuskaa, koska sen voisi vielä menettää.

Hoitojen aikana tutustuin mieheeni, sairasti samaista syöpää ja ystävystyimme. ja siitä se lähti. Sain kuulla olevani raskaana samalla viikolla kuin mieheni sai kuulla syövän uusiutumisesta. Mies menehtyi ennen kuin ehti nähdä kaksospoikien syntymää.

Ja kyllä voin sanoa että 3 vuotiaiden poikien äitinä toisinaan mietin, että millä sitä on tänne asti edes jaksettu. Pelon ja surun murtamana minä iloitsen pienistä asioista. Yksin minä jäin ja löysin itseni ihmisten keskeltä. Ei tarvinnut kuin pyytää vähän tukea, niin sitä sai, hyvinkin yllättäviltä suunnilta. Ja jopa silloin kuin tuntui että johonkin asiaan ei varmasti saisi tukea, sitäkin sai, jos jaksoi etsiä.

Ja te jotka mietitte jaksamistanne ja sitä kuinka väsyneitä olette, oletteko todella pyytäneet siihen apua, apua oikeilta ihmisiltä? Joskus on hyvä vain myöntää itselleen ettei jaksa, ja se ei ole maailman loppu. Sitä jaksaa jopa paremmin kun myöntää ettei pysty kaikkeen eikä pyrikkään siihen. Sitä huomaa saavansa paljon enemmän aikaakin kun pysähtyy hetkeksi ja hengittää välillä. Aina kannattaa yrittää.

Lämmintä loppusyksyä vaan kaikille.