Mielisairaiden palsta

Estynyt persoonallisuushäiriö on vakava asia.

"Mielestäni nämä puheet ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden kammosta ovat osittain roskaa. Voi niissä olla vähän perääkin, mutta vain vähän. Minua kiusattiin peruskoulussa joka ikinen päivä, mutta en silti koe kanssakäymistä ihmisten kanssa vaikeaksi"

Hienoa, että sinulla on niin positiivinen elämänasenne, olet ollut vahva ja et koe ihmisten kanssa kanssakäymistä vaikeaksi. Olen kateellinen, ettei koulukiusaaminen ole sinuun jättänyt pelkoa ja ahdistuksia, mutta moneen se valitettavasti jättää. Esim. jo ihmistä primitiivisemmällä eläimellä, koiralla, negatiiviset kokemukset ihmisestä saattavat saada koiran erittäin ujoksi ja epävarmaksi ja välttelemään ihmisiä.Tällaisesta koirasta on vaikea kasvattaa tervettä ja ihmisiin luottavaa yksilöä. En usko ihmisen olevan sen kehittyneempi tuossa asiassa, koska alitajuntaan pinttyneet asiat kummittelevat jatkuvasti. Negatiiviset kokemukset jäävät sisimpään vainoamaan ja käytöstä on hankala muuttaa. miten voit sanoa noin sos.tilanteiden pelosta/ujoudesta jos et ole ikinä kokenut sos.tilanteiden pelkoa/ujoutta.

Ei, nuokaan asiat eivät ole mikään syy olla yksinäinen. Kaikki ongelmat on selvitettävissä, niin ajattelen. Totta on että oma aktiivisuus ja asenne ratkaisevat ja jos alkaa ruikuttaa omaa kohtaloaan, tuskin siitä pääsee ikinä. Jos ei hae apua, tuskin ikinä pääsee ongelmistaan ja sitten sosiaalinen fobia kroonistuukin pahaksi. Mutta koska ihminen on inhimillinen, monesti se itsensä kehittäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin siinä itsesäälissä vellominen. Se vaikeiden tilanteiden kohtaaminen on vaikeaa, jopa tuskallista, jolloin ihminen alkaa vältellä inhottavia asioita. Itse olen hyvin kriittinen ihmisten suhteen ja minulla on kaikki oikeus olla. En ole ikinä ollut sellainen, että jaksaisin vääntää jonkun kanssa tikusta asiaa ja yrittää vetää small talkia jos ei vaan synkkaa. Aikuisten maailmassa kun kavereita ei enää hankita niin kuin lapsilla. "Alaks oleen mun kaveri?" "joo" Ja sitten aletaan hengailemaan. Se kuka tutustuu ihmisiin helpolla, on valoisa, onnellinen, kellä ei ole vaikeuksia olla ihmisten kanssa ja nauttii kaikenlaisten ihmisten seurasta, ja ennenkaikkea osaa olla kaikenlaisten ihmisten kanssa on mielestäni erittäin onnekas. Kadehdin myös ihmisiä jotka eivät välitä mitä muut ajattelevat vaan ovat rohkeasti omia itsejään ja keskittyvät itsensä sijaan ympäristöön ja muihin ihmisiin. Kenties vaadin liikaa, tiedostan sen, ehkä etsin ihmisistä sellaista mitä ei ole, mutten oikeasti vaadi sen enempää kuin itsekään olen valmis antamaan. Mutta toisella pitää olla samalla aaltopituudella, muuten aika tällaisen ihmisen kanssa on turhaa. Joskus tosin olisi hyvä tutustua erilaisiinkin ihmisiin kuin itse on, se voi olla erittäin mielenkiintoinen kokemus ja kehittävää. Mutta kyllä se jokin perussynkkauselementti pitää olla kunnossa.

Koen tuskaa yksinäisyydestä, mutta välillä tuntuu, etten edes halua ihmisiä lähelleni. Se vaihtelee. Ehkä tämä on dilemma vaivaa muitakin yksinäisiä. Ei ehkä tiedosteta, että muutenkin ihmissuhteet vaativat työtä, työtä ja työtä eikä ollakaan valmis muussa elämänmenossa laittamaan aikaa ihmissuhteeseen. Ehkä jopa sosiaalisia taitoja puuttuu ja epävarmuus vaivaa ja se hankaloittaa entisestään yhteydenpitoa, kun ei koe itseään riittäväksi. Sitten lopulta kuitenkin valitaan yksinäisyys, kun ei osata enää muuta tapaa olla ja elää.

"Mielestäni nämä puheet ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden kammosta ovat osittain roskaa. Voi niissä olla vähän perääkin, mutta vain vähän. Minua kiusattiin peruskoulussa joka ikinen päivä, mutta en silti koe kanssakäymistä ihmisten kanssa vaikeaksi. Alku on tietty aina hankalaa. Myönnetään, että kyllä minä vähän katson, että keneen luotan ja kenen kanssa rupean juttusille, mutta niin tekee luultavati jokainen."

Onhan se totta että monet hakevatkin tekosyitä joihin voivat paeta.

Tietysti on sekin totta ettei kaikista ole ystäviksi toisilleen ja vaikka itse saattaisikin olla halukas ystävystymään toisten ihmisten kanssa niin on vaikeampaa löytää semmoista ihmistä jonka kanssa itsekin tulee toimeen. Yleissääntönä tuohonkin usein pätee että "mitä parempi tilanne itsellä niin sitä helpompi ystävystyä muiden kanssa". Tuo nyt johtuu usein siitä että sitä asetetaan tiettyjä kriteereitä ja tavoitteita ystävyydelle ja jos toiselta ei tunnuta saavan mitään niin ystävyyttä ei haluta.

Nimnimnim kirjoitti:

"Mielestäni nämä puheet ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden kammosta ovat osittain roskaa. Voi niissä olla vähän perääkin, mutta vain vähän. Minua kiusattiin peruskoulussa joka ikinen päivä, mutta en silti koe kanssakäymistä ihmisten kanssa vaikeaksi"

Hienoa, että sinulla on niin positiivinen elämänasenne, olet ollut vahva ja et koe ihmisten kanssa kanssakäymistä vaikeaksi. Olen kateellinen, ettei koulukiusaaminen ole sinuun jättänyt pelkoa ja ahdistuksia, mutta moneen se valitettavasti jättää. Esim. jo ihmistä primitiivisemmällä eläimellä, koiralla, negatiiviset kokemukset ihmisestä saattavat saada koiran erittäin ujoksi ja epävarmaksi ja välttelemään ihmisiä.Tällaisesta koirasta on vaikea kasvattaa tervettä ja ihmisiin luottavaa yksilöä. En usko ihmisen olevan sen kehittyneempi tuossa asiassa, koska alitajuntaan pinttyneet asiat kummittelevat jatkuvasti. Negatiiviset kokemukset jäävät sisimpään vainoamaan ja käytöstä on hankala muuttaa. miten voit sanoa noin sos.tilanteiden pelosta/ujoudesta jos et ole ikinä kokenut sos.tilanteiden pelkoa/ujoutta.

Ei, nuokaan asiat eivät ole mikään syy olla yksinäinen. Kaikki ongelmat on selvitettävissä, niin ajattelen. Totta on että oma aktiivisuus ja asenne ratkaisevat ja jos alkaa ruikuttaa omaa kohtaloaan, tuskin siitä pääsee ikinä. Jos ei hae apua, tuskin ikinä pääsee ongelmistaan ja sitten sosiaalinen fobia kroonistuukin pahaksi. Mutta koska ihminen on inhimillinen, monesti se itsensä kehittäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin siinä itsesäälissä vellominen. Se vaikeiden tilanteiden kohtaaminen on vaikeaa, jopa tuskallista, jolloin ihminen alkaa vältellä inhottavia asioita. Itse olen hyvin kriittinen ihmisten suhteen ja minulla on kaikki oikeus olla. En ole ikinä ollut sellainen, että jaksaisin vääntää jonkun kanssa tikusta asiaa ja yrittää vetää small talkia jos ei vaan synkkaa. Aikuisten maailmassa kun kavereita ei enää hankita niin kuin lapsilla. "Alaks oleen mun kaveri?" "joo" Ja sitten aletaan hengailemaan. Se kuka tutustuu ihmisiin helpolla, on valoisa, onnellinen, kellä ei ole vaikeuksia olla ihmisten kanssa ja nauttii kaikenlaisten ihmisten seurasta, ja ennenkaikkea osaa olla kaikenlaisten ihmisten kanssa on mielestäni erittäin onnekas. Kadehdin myös ihmisiä jotka eivät välitä mitä muut ajattelevat vaan ovat rohkeasti omia itsejään ja keskittyvät itsensä sijaan ympäristöön ja muihin ihmisiin. Kenties vaadin liikaa, tiedostan sen, ehkä etsin ihmisistä sellaista mitä ei ole, mutten oikeasti vaadi sen enempää kuin itsekään olen valmis antamaan. Mutta toisella pitää olla samalla aaltopituudella, muuten aika tällaisen ihmisen kanssa on turhaa. Joskus tosin olisi hyvä tutustua erilaisiinkin ihmisiin kuin itse on, se voi olla erittäin mielenkiintoinen kokemus ja kehittävää. Mutta kyllä se jokin perussynkkauselementti pitää olla kunnossa.

Koen tuskaa yksinäisyydestä, mutta välillä tuntuu, etten edes halua ihmisiä lähelleni. Se vaihtelee. Ehkä tämä on dilemma vaivaa muitakin yksinäisiä. Ei ehkä tiedosteta, että muutenkin ihmissuhteet vaativat työtä, työtä ja työtä eikä ollakaan valmis muussa elämänmenossa laittamaan aikaa ihmissuhteeseen. Ehkä jopa sosiaalisia taitoja puuttuu ja epävarmuus vaivaa ja se hankaloittaa entisestään yhteydenpitoa, kun ei koe itseään riittäväksi. Sitten lopulta kuitenkin valitaan yksinäisyys, kun ei osata enää muuta tapaa olla ja elää.

Lue lisää

"Aikuisten maailmassa kun kavereita ei enää hankita niin kuin lapsilla."

Tuo johtuu juuri siitä että aikuisilla on enemmän odotuksia ystävyydelle kuin lapsilla. Kyllä lapsetkin sen osaavat ajatella että kenen ystävyydestä on hyötyä ja pyrkivät tämmöisten ihmisten kavereiksi ja ystäviksi ja kenestä taas tuntuu olevan haittaa vaikka muiden silmissä niin tämmöisten kavereiksi ei pyritä. Tosin lapsilla on usein enemmän myös uteliaisuutta ja tutustumisen halua ja ei aivan niin suuria ennakko-odotuksia.

"Joskus tosin olisi hyvä tutustua erilaisiinkin ihmisiin kuin itse on, se voi olla erittäin mielenkiintoinen kokemus ja kehittävää. Mutta kyllä se jokin perussynkkauselementti pitää olla kunnossa.

Monet asettavat jo valmiiksi niin tiukat rajat etteivät edes haluakkaan tutustua erilaisempiin ihmisiin. Usein ajatellaan jo valmiiksi minkälainen tyyppi voisi olla ystävä tai läheisempikin tuttavuus ja näistä kriteereistä ei helpostikkaan jousteta. Useinhan nuo omat odotuksetkin voivat heittää pahasti sen kanssa että minkälaisten ihmisten kanssa tulee toimeen.


"Koen tuskaa yksinäisyydestä, mutta välillä tuntuu, etten edes halua ihmisiä lähelleni. Se vaihtelee. Ehkä tämä on dilemma vaivaa muitakin yksinäisiä. Ei ehkä tiedosteta, että muutenkin ihmissuhteet vaativat työtä, työtä ja työtä eikä ollakaan valmis muussa elämänmenossa laittamaan aikaa ihmissuhteeseen. Ehkä jopa sosiaalisia taitoja puuttuu ja epävarmuus vaivaa ja se hankaloittaa entisestään yhteydenpitoa, kun ei koe itseään riittäväksi. Sitten lopulta kuitenkin valitaan yksinäisyys, kun ei osata enää muuta tapaa olla ja elää. "

Usein se vaatii omaa halua ja aikaa. Tietysti kun monilla aikakin on aika lailla kortilla ja vaikka aikaa olisi mielin määrinkin niin sitäkään aikaa ei haluta laittaa yrittämiseen jos on pienikin epäillys asioista. Monet ovatkin hyvinkin tarkkoja siitä että haluavatko edes yrittää olemista jonkun kanssa. Ehkä tuossakin asiassa auttaisi jos vähentäisi kriteereitä ja rohkeasti uskaltaisi kokeilla olemista.

Aikansa kun on itsekseen niin kyllä siinä muuttuu varsin epävaramaksi. Ei oikeastaan uskallakkaan tutustua muihin koska ajattelee ettei kuitenkaan kelpaa tai muuten ei osaa tulla kenenkään kanssa toimeen. Toki tuo vaatisi rohkeata tutustumista mutta harvemmaltapa semmoista löytyy.

Nimnimnim kirjoitti:

"Mielestäni nämä puheet ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden kammosta ovat osittain roskaa. Voi niissä olla vähän perääkin, mutta vain vähän. Minua kiusattiin peruskoulussa joka ikinen päivä, mutta en silti koe kanssakäymistä ihmisten kanssa vaikeaksi"

Hienoa, että sinulla on niin positiivinen elämänasenne, olet ollut vahva ja et koe ihmisten kanssa kanssakäymistä vaikeaksi. Olen kateellinen, ettei koulukiusaaminen ole sinuun jättänyt pelkoa ja ahdistuksia, mutta moneen se valitettavasti jättää. Esim. jo ihmistä primitiivisemmällä eläimellä, koiralla, negatiiviset kokemukset ihmisestä saattavat saada koiran erittäin ujoksi ja epävarmaksi ja välttelemään ihmisiä.Tällaisesta koirasta on vaikea kasvattaa tervettä ja ihmisiin luottavaa yksilöä. En usko ihmisen olevan sen kehittyneempi tuossa asiassa, koska alitajuntaan pinttyneet asiat kummittelevat jatkuvasti. Negatiiviset kokemukset jäävät sisimpään vainoamaan ja käytöstä on hankala muuttaa. miten voit sanoa noin sos.tilanteiden pelosta/ujoudesta jos et ole ikinä kokenut sos.tilanteiden pelkoa/ujoutta.

Ei, nuokaan asiat eivät ole mikään syy olla yksinäinen. Kaikki ongelmat on selvitettävissä, niin ajattelen. Totta on että oma aktiivisuus ja asenne ratkaisevat ja jos alkaa ruikuttaa omaa kohtaloaan, tuskin siitä pääsee ikinä. Jos ei hae apua, tuskin ikinä pääsee ongelmistaan ja sitten sosiaalinen fobia kroonistuukin pahaksi. Mutta koska ihminen on inhimillinen, monesti se itsensä kehittäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin siinä itsesäälissä vellominen. Se vaikeiden tilanteiden kohtaaminen on vaikeaa, jopa tuskallista, jolloin ihminen alkaa vältellä inhottavia asioita. Itse olen hyvin kriittinen ihmisten suhteen ja minulla on kaikki oikeus olla. En ole ikinä ollut sellainen, että jaksaisin vääntää jonkun kanssa tikusta asiaa ja yrittää vetää small talkia jos ei vaan synkkaa. Aikuisten maailmassa kun kavereita ei enää hankita niin kuin lapsilla. "Alaks oleen mun kaveri?" "joo" Ja sitten aletaan hengailemaan. Se kuka tutustuu ihmisiin helpolla, on valoisa, onnellinen, kellä ei ole vaikeuksia olla ihmisten kanssa ja nauttii kaikenlaisten ihmisten seurasta, ja ennenkaikkea osaa olla kaikenlaisten ihmisten kanssa on mielestäni erittäin onnekas. Kadehdin myös ihmisiä jotka eivät välitä mitä muut ajattelevat vaan ovat rohkeasti omia itsejään ja keskittyvät itsensä sijaan ympäristöön ja muihin ihmisiin. Kenties vaadin liikaa, tiedostan sen, ehkä etsin ihmisistä sellaista mitä ei ole, mutten oikeasti vaadi sen enempää kuin itsekään olen valmis antamaan. Mutta toisella pitää olla samalla aaltopituudella, muuten aika tällaisen ihmisen kanssa on turhaa. Joskus tosin olisi hyvä tutustua erilaisiinkin ihmisiin kuin itse on, se voi olla erittäin mielenkiintoinen kokemus ja kehittävää. Mutta kyllä se jokin perussynkkauselementti pitää olla kunnossa.

Koen tuskaa yksinäisyydestä, mutta välillä tuntuu, etten edes halua ihmisiä lähelleni. Se vaihtelee. Ehkä tämä on dilemma vaivaa muitakin yksinäisiä. Ei ehkä tiedosteta, että muutenkin ihmissuhteet vaativat työtä, työtä ja työtä eikä ollakaan valmis muussa elämänmenossa laittamaan aikaa ihmissuhteeseen. Ehkä jopa sosiaalisia taitoja puuttuu ja epävarmuus vaivaa ja se hankaloittaa entisestään yhteydenpitoa, kun ei koe itseään riittäväksi. Sitten lopulta kuitenkin valitaan yksinäisyys, kun ei osata enää muuta tapaa olla ja elää.

Lue lisää

Omalla kohdallani yksinäisyys johtuu monesta seikasta, mm. iänikuisista koulu-, työ- ja jopa naapurustokiusaamisesta, lapsuuden turvattomuudesta ynnä muusta. Mutta hyvin paljon siihen nyt aikuisella iällä vaikuttaa se että useimmat yhteydet ihmisiin tuntuvat täysin yhdentekeviltä. En tiedä että masennusko vaikuttaa niin että mikään ei oikein tunnu miltään, ja joku satunnainen morjestaminen naapurin kanssa tms. ei vaan kertakaikkiaan tunnu siltä että minäpä nyt sitten alan tuosta ihmisestä väkisin vääntämään itselleni kaveria... Tekeekö joku muka niin...? Olen paikallisessa mielenterveysyhdistyksessäkin pariin kertaan rampannut, mutta koska kaikki muut ovat käyneet siellä jo pitkään yhdessä ja minä en, tunnen itseni ulkopuoliseksi ja tungettelijaksi. Ja sekään touhu ei vaan oikein sillä tavalla kolahda että tuosta saan kavereita, ehkä sen takia että muut ovat minua vanhempia.

Kun etsin kumppania netistä, yhdenkään vastaajan kirjoitelma ei mitenkään säväytä, tai sitten siellä on jotain epämukavaa kuten että tyyppi on liian kaukaa tai hänellä on lemmikkejä joista en pidä. Tai alkaa heti ekassa viestissä motkottaa jotain omaa agendaansa joka ei minulle nappaa. Kavereitakin ehkä etsisi netistä, mutta itsekin olen huomannut että ei sitä oikein jaksa kauaa keksiä mitään sanomista s-postissa jollekulle, jos sitä ensimmäistäkään. Jostain syystä keskustelupalstalla on helpompi avautua. Ei ole niin ällöttävän "intiimi" tunnelma siitä että on kahdenkesken jonkun kanssa.

Rahakin rajoittaa paljon. Jos tulot eivät ole tonnin luokkaa, ei sitä niin vain syrjäseudulta juosta pitkin lääniä ihmisiä tapailemassa.

Debbie Depressive kirjoitti:

Omalla kohdallani yksinäisyys johtuu monesta seikasta, mm. iänikuisista koulu-, työ- ja jopa naapurustokiusaamisesta, lapsuuden turvattomuudesta ynnä muusta. Mutta hyvin paljon siihen nyt aikuisella iällä vaikuttaa se että useimmat yhteydet ihmisiin tuntuvat täysin yhdentekeviltä. En tiedä että masennusko vaikuttaa niin että mikään ei oikein tunnu miltään, ja joku satunnainen morjestaminen naapurin kanssa tms. ei vaan kertakaikkiaan tunnu siltä että minäpä nyt sitten alan tuosta ihmisestä väkisin vääntämään itselleni kaveria... Tekeekö joku muka niin...? Olen paikallisessa mielenterveysyhdistyksessäkin pariin kertaan rampannut, mutta koska kaikki muut ovat käyneet siellä jo pitkään yhdessä ja minä en, tunnen itseni ulkopuoliseksi ja tungettelijaksi. Ja sekään touhu ei vaan oikein sillä tavalla kolahda että tuosta saan kavereita, ehkä sen takia että muut ovat minua vanhempia.

Kun etsin kumppania netistä, yhdenkään vastaajan kirjoitelma ei mitenkään säväytä, tai sitten siellä on jotain epämukavaa kuten että tyyppi on liian kaukaa tai hänellä on lemmikkejä joista en pidä. Tai alkaa heti ekassa viestissä motkottaa jotain omaa agendaansa joka ei minulle nappaa. Kavereitakin ehkä etsisi netistä, mutta itsekin olen huomannut että ei sitä oikein jaksa kauaa keksiä mitään sanomista s-postissa jollekulle, jos sitä ensimmäistäkään. Jostain syystä keskustelupalstalla on helpompi avautua. Ei ole niin ällöttävän "intiimi" tunnelma siitä että on kahdenkesken jonkun kanssa.

Rahakin rajoittaa paljon. Jos tulot eivät ole tonnin luokkaa, ei sitä niin vain syrjäseudulta juosta pitkin lääniä ihmisiä tapailemassa.

Lue lisää

"Kun etsin kumppania netistä, yhdenkään vastaajan kirjoitelma ei mitenkään säväytä, tai sitten siellä on jotain epämukavaa kuten että tyyppi on liian kaukaa tai hänellä on lemmikkejä joista en pidä. Tai alkaa heti ekassa viestissä motkottaa jotain omaa agendaansa joka ei minulle nappaa. Kavereitakin ehkä etsisi netistä, mutta itsekin olen huomannut että ei sitä oikein jaksa kauaa keksiä mitään sanomista s-postissa jollekulle, jos sitä ensimmäistäkään. "

Tässä kannattaa kyllä alkaa miettimään että mitä sen toisen pitäisi sanoa että se sinua säväyttäisi koska vaikuttaa siltä ettet itsekään osaa keksiä mitään sanomista sen paremminkuin ehkä toinenkaan.

Aika kovat on odotukset joltain nettikeskustelulta jos et itsekään välttämättä säväytä ketään sen kummemmin?

Henkilökohtaisesti voin sanoa sen että varsinkin jotain kumppania etsiessä täytyy olla todella kärsivällinen.
Ihmisen kommunikointitapa netissä ei kerro heistä kaikkea. Nähtävästi odotat että toinen on jollain tavalla räväkkä ja säväyttää sinut heti niin viesteissä kuin normaalielämässä.

Oletko sinä samankaltainen vai ehkä todellakin debbie depressiivinen ja vaikutat siltä myös itse viesteissä että tosielämässä?

Ex auttaja kirjoitti:

"Kun etsin kumppania netistä, yhdenkään vastaajan kirjoitelma ei mitenkään säväytä, tai sitten siellä on jotain epämukavaa kuten että tyyppi on liian kaukaa tai hänellä on lemmikkejä joista en pidä. Tai alkaa heti ekassa viestissä motkottaa jotain omaa agendaansa joka ei minulle nappaa. Kavereitakin ehkä etsisi netistä, mutta itsekin olen huomannut että ei sitä oikein jaksa kauaa keksiä mitään sanomista s-postissa jollekulle, jos sitä ensimmäistäkään. "

Tässä kannattaa kyllä alkaa miettimään että mitä sen toisen pitäisi sanoa että se sinua säväyttäisi koska vaikuttaa siltä ettet itsekään osaa keksiä mitään sanomista sen paremminkuin ehkä toinenkaan.

Aika kovat on odotukset joltain nettikeskustelulta jos et itsekään välttämättä säväytä ketään sen kummemmin?

Henkilökohtaisesti voin sanoa sen että varsinkin jotain kumppania etsiessä täytyy olla todella kärsivällinen.
Ihmisen kommunikointitapa netissä ei kerro heistä kaikkea. Nähtävästi odotat että toinen on jollain tavalla räväkkä ja säväyttää sinut heti niin viesteissä kuin normaalielämässä.

Oletko sinä samankaltainen vai ehkä todellakin debbie depressiivinen ja vaikutat siltä myös itse viesteissä että tosielämässä?

Lue lisää

Itse tutustuin yhteen kaveriini netissä ja hän ei oikein osannut ilmaista itseään kirjallisesti mutta tosielämässä sitten hän oli kuitenkin mukava keskustelukumppani. Varmasti liian moni ihminen tuomitaan netissä tutustumisessa liian nopeaa, koska netti on niin hajuton, mauton ja väritön paikka tutustua ja kaikki ilmeet eleet muut jää näkemättä pelkästään kirjoittelemalla. Saattaa tajuta helposti jonkun jutun väärin kun ei näe ihmisen eleitä. Onneksi suostuin tapaamaan hänet livenä vaikka aluksi vierastin ajatusta, kynnys tuntui suurelta ja jännitti.

Pitää kyllä tosiaan itsekin miettiä että mitä itse pystyy antamaan keskusteluissa itsestään. Ei kannata leimata toista tylsäksi yms jos ei itsekään oikein hallitse keskustelun taitoa. Totta on että joidenkin kanssa ei vaan synkkaa,on ehkä liian erilainen ajatusmaailma.. Tai jos itse yrittää paljon pitää keskustelua yllä, ottaa yhteyttä ja toinen ei senkään vertaa niin mielestäni sellainen suhde saakin unohtua. Mutta liian kriittinen ei saa olla tai jää yksin. Ja monesti ihmisistä löytyy uusia puolia vielä aikojenkin päästä. Ei saa tuomita liian nopeaa alussa. Varsinkin monet ujot ihmiset saattavat vaikuttaa alussa pidättyneiltä ja heistä saattaa saada väärän kuvan.

Ex auttaja kirjoitti:

"Kun etsin kumppania netistä, yhdenkään vastaajan kirjoitelma ei mitenkään säväytä, tai sitten siellä on jotain epämukavaa kuten että tyyppi on liian kaukaa tai hänellä on lemmikkejä joista en pidä. Tai alkaa heti ekassa viestissä motkottaa jotain omaa agendaansa joka ei minulle nappaa. Kavereitakin ehkä etsisi netistä, mutta itsekin olen huomannut että ei sitä oikein jaksa kauaa keksiä mitään sanomista s-postissa jollekulle, jos sitä ensimmäistäkään. "

Tässä kannattaa kyllä alkaa miettimään että mitä sen toisen pitäisi sanoa että se sinua säväyttäisi koska vaikuttaa siltä ettet itsekään osaa keksiä mitään sanomista sen paremminkuin ehkä toinenkaan.

Aika kovat on odotukset joltain nettikeskustelulta jos et itsekään välttämättä säväytä ketään sen kummemmin?

Henkilökohtaisesti voin sanoa sen että varsinkin jotain kumppania etsiessä täytyy olla todella kärsivällinen.
Ihmisen kommunikointitapa netissä ei kerro heistä kaikkea. Nähtävästi odotat että toinen on jollain tavalla räväkkä ja säväyttää sinut heti niin viesteissä kuin normaalielämässä.

Oletko sinä samankaltainen vai ehkä todellakin debbie depressiivinen ja vaikutat siltä myös itse viesteissä että tosielämässä?

Lue lisää

Siis nettikeskusteluhan minulta nimenomaan sujuu, se on se sähköpostiviestittely mikä on alkanut pikkuhiljaa tökkiä. Keväällä osasin s-postissa höpötellä vielä ummet ja lammet, mutta sitten pikkuhiljaa alkoi mennä vaikeaksi. Syy on ehkä siinä että kun erilaisten deittipalveluiden kautta aloitin yhteydenpidon milloin kenenkin kanssa, niin ennemmin tai myöhemmin nämä miehet aina lopettivat sen kirjoittamisen. Pari sanoi suoraan ettei enää jatka, toinen vetosi työkiireisiin ja toinen siihen ettei ole kirjoittajamiehiä (olimme tavanneet eikä ollut "kemiaa"). Mutta sittemmin on ollut sellaiset kolme miestä jotka eivät ole sanoneet mitään syytä lopettamiseen, vaan yhtäkkiä postia ei vaan enää tule.

Tottakai sitä alkaa kyllästyä kirjoittamaan enää yhtään mitään, kun juttu voi katketa koska hyvänsä. Ei kai kukaan ole valmis energiaansa turhaan haaskaamaan. En minä muista enää mitä itsekullekin tuli juteltua, muistelisin että minun kannaltani katsottuna ns. yhdentekevyyksiä eli harrastuksista, omaisuudesta, lemmikeistä yms. tuli juteltua.

Loogisesti ajatellen nämä miehet lopettivat koska oli useampia naisia yhtäaikaa työn alla ja ehtivät vaikkapa tavata jonkun niin kiintoisan että muita virityksiä ei enää kaivattu. Mistä sen voi tietää.

En odota räväkkyyttä, vaan että miehestä tulee sellainen vaikutelma että hänen kanssaan olisi helppo olla ja ennenkaikkea mielenkiinnon kohteemme olisivat samanlaiset. Eihän toisen kanssa voi puhua oikein mistään mitään jos kaikki hänellä on toisin; jos hän kuuntelee täysin eri musiikkia, katsoo eri lajin elokuvia, ei ikinä ole avannut kirjan kirjaa ja minä olen, jne. Huumorintajun samankaltaisuus varsinkin olisi hyvin tärkeää. Yksi tietty asia mikä minua naurattaa kovin oli yhdeltä mieheltä saanut pelkän hymähdyksen osakseen, ja tämä oli aikamoinen pettymys.

Voi olla että netissä olen tottunut puhumaan vähän liiankin syvällisiä ja vapaasti laidasta laitaan mitä ihmeellisimmistä aiheista; tulee todella pettynyt olo sellaisten ihmisten kanssa jotka menevät täysin lukkoon jonkun tietyn aiheen tullessa käsittelyyn. Olkoon se sitten seksi, kuolema, katsomukset, avaruus, ihan mitä hyvänsä. Joillakin vain on niin pirun lyhyt repertuaari josta niitä keskustelunaiheita ottaa, että heidän kanssaan menee hermo. En todellakaan jaksaisi jaaritella jokaikisessä sähköpostissa yhdestä ainoasta aiheesta mikä sattuu sitä miestä kiinnostamaan. Olen yhden tyypin kanssa kirjoitellut koko syksyn ja alkaa todella rasittaa kun ne jutut ovat niin rajoittuneita, mutta en henno sanoa että lopetetaan tämä, kun hänellä ei kuulema ole oikein muitakaan naispuolisia kavereita tällä hetkellä. Uskollisesti siis kirjoittelen, vaikka väkisin. (Ei ole mitään kuvitelmia puolin eikä toisin mistään syvemmästä suhteesta, eli siis s-postikaveruus vain!)

Ehkä minulta ei vaan onnistu enää aloittaa kerta toisensa jälkeen ns. puhtaalta pöydältä jonkun uuden miehen kanssa kirjoittamaan, kun ei tosiaan tule sitä tunnetta että tässä on Joku, Joku minulle tärkeä siis.

En tiedä _kuinka_ masentuneelta vaikutan tai olenko masentava; tämä kai vaihtelee kovastikin. Ei se ainakaan asiaa auta että tulin keväällä jätetyksi pitkän parisuhteen päälle ja olen jo ollut masennuksen ja ahdistuksen takia eläkkeellä jonkun aikaa. Mutta mitään jatkuvaa tarvetta jauhaa mt-jutuista minulla ei enää ole, elämäni oli aika tasaantunut siinä vaiheessa kun se keväinen pommi sitten paukahti.

Ja v-tuilijoille tiedoksi että masentunut ei ole sama asia kuin psykoottinen. Eli olen aika kyllästynyt hulluudesta jauhamiseen, menkää pöpilään katsomaan että millaisia ne ihan oikeasti hullut, vastoin tahtoaan suljetulle osastolle säilötyt ovat ja sanokaa sitten ketä sattuu hulluksi... tai mielisairaaksi, kuten aloittaja. Vaikka olen kyllä itse huomannut että on niitä hulluja irrallaankin, sellaisia ovelia hulluja jotka onnistuvat omilla teoillaan ja sanoillaan myrkyttämään ilmapiirin ympärillään esim. työpaikoilla ja sitten vain myhäilevät onnellisena kun muut sairastuvat pahaan oloon ja jäävät töistä pois yksitellen... Jos ne oikeasti pahaa oloa levittävät suljettaisiin jonnekin, niin ehkä herkät ns. uhrit jäisivät työelämään kun ei ole ylimääräisiä rasittavia tekijöitä elämän tavanomaisten vastoinkäymisten (kuolemat, sairaudet, avioerot jne.) lisäksi.

Nimnimnim kirjoitti:

"Mielestäni nämä puheet ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden kammosta ovat osittain roskaa. Voi niissä olla vähän perääkin, mutta vain vähän. Minua kiusattiin peruskoulussa joka ikinen päivä, mutta en silti koe kanssakäymistä ihmisten kanssa vaikeaksi"

Hienoa, että sinulla on niin positiivinen elämänasenne, olet ollut vahva ja et koe ihmisten kanssa kanssakäymistä vaikeaksi. Olen kateellinen, ettei koulukiusaaminen ole sinuun jättänyt pelkoa ja ahdistuksia, mutta moneen se valitettavasti jättää. Esim. jo ihmistä primitiivisemmällä eläimellä, koiralla, negatiiviset kokemukset ihmisestä saattavat saada koiran erittäin ujoksi ja epävarmaksi ja välttelemään ihmisiä.Tällaisesta koirasta on vaikea kasvattaa tervettä ja ihmisiin luottavaa yksilöä. En usko ihmisen olevan sen kehittyneempi tuossa asiassa, koska alitajuntaan pinttyneet asiat kummittelevat jatkuvasti. Negatiiviset kokemukset jäävät sisimpään vainoamaan ja käytöstä on hankala muuttaa. miten voit sanoa noin sos.tilanteiden pelosta/ujoudesta jos et ole ikinä kokenut sos.tilanteiden pelkoa/ujoutta.

Ei, nuokaan asiat eivät ole mikään syy olla yksinäinen. Kaikki ongelmat on selvitettävissä, niin ajattelen. Totta on että oma aktiivisuus ja asenne ratkaisevat ja jos alkaa ruikuttaa omaa kohtaloaan, tuskin siitä pääsee ikinä. Jos ei hae apua, tuskin ikinä pääsee ongelmistaan ja sitten sosiaalinen fobia kroonistuukin pahaksi. Mutta koska ihminen on inhimillinen, monesti se itsensä kehittäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin siinä itsesäälissä vellominen. Se vaikeiden tilanteiden kohtaaminen on vaikeaa, jopa tuskallista, jolloin ihminen alkaa vältellä inhottavia asioita. Itse olen hyvin kriittinen ihmisten suhteen ja minulla on kaikki oikeus olla. En ole ikinä ollut sellainen, että jaksaisin vääntää jonkun kanssa tikusta asiaa ja yrittää vetää small talkia jos ei vaan synkkaa. Aikuisten maailmassa kun kavereita ei enää hankita niin kuin lapsilla. "Alaks oleen mun kaveri?" "joo" Ja sitten aletaan hengailemaan. Se kuka tutustuu ihmisiin helpolla, on valoisa, onnellinen, kellä ei ole vaikeuksia olla ihmisten kanssa ja nauttii kaikenlaisten ihmisten seurasta, ja ennenkaikkea osaa olla kaikenlaisten ihmisten kanssa on mielestäni erittäin onnekas. Kadehdin myös ihmisiä jotka eivät välitä mitä muut ajattelevat vaan ovat rohkeasti omia itsejään ja keskittyvät itsensä sijaan ympäristöön ja muihin ihmisiin. Kenties vaadin liikaa, tiedostan sen, ehkä etsin ihmisistä sellaista mitä ei ole, mutten oikeasti vaadi sen enempää kuin itsekään olen valmis antamaan. Mutta toisella pitää olla samalla aaltopituudella, muuten aika tällaisen ihmisen kanssa on turhaa. Joskus tosin olisi hyvä tutustua erilaisiinkin ihmisiin kuin itse on, se voi olla erittäin mielenkiintoinen kokemus ja kehittävää. Mutta kyllä se jokin perussynkkauselementti pitää olla kunnossa.

Koen tuskaa yksinäisyydestä, mutta välillä tuntuu, etten edes halua ihmisiä lähelleni. Se vaihtelee. Ehkä tämä on dilemma vaivaa muitakin yksinäisiä. Ei ehkä tiedosteta, että muutenkin ihmissuhteet vaativat työtä, työtä ja työtä eikä ollakaan valmis muussa elämänmenossa laittamaan aikaa ihmissuhteeseen. Ehkä jopa sosiaalisia taitoja puuttuu ja epävarmuus vaivaa ja se hankaloittaa entisestään yhteydenpitoa, kun ei koe itseään riittäväksi. Sitten lopulta kuitenkin valitaan yksinäisyys, kun ei osata enää muuta tapaa olla ja elää.

Lue lisää

"Mielestäni nämä puheet ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden kammosta ovat osittain roskaa. Voi niissä olla vähän perääkin, mutta vain vähän. Minua kiusattiin peruskoulussa joka ikinen päivä, mutta en silti koe kanssakäymistä ihmisten kanssa vaikeaksi"

Omasta kokemuksesta voin kertoa ettei ole osittain roskaa......

Kun on sosiaalinen tilanne tai mikä tilanne tahansa missä enemmän ihmisiä, niin mä tärisen jo ennen itse tilaisuutta....esim palaveri, sukulointi, kaverin bileet tms...eli ei ole roskaa ainakaan mun kohdalla...mutta en myöskään välttele tilanteita, menen vain... ja minulla siis on kelan pitkäaikaisterapia tämän takia meneillään...eli on diagnoosit sun muut ja en myöskään "käytä pakokeinona" tätä mun ongelmaa, en vaan voi sille mitään...

"Samoin on käynyt selväksi miksi heidän on hankala löytää ihmisiä vaikka valittavat koko ajan heidän puutetta.
Kukaan ei käy ellei kolahda täysillä ja ole kaikki juuri samanlaisia kuin he itse.
Etsivät jotain kaksoisolentoa eli samanlaista kuin he itse ovat sillä erotuksella että se toinen on myös se jännittävä, humoristinen, aktiivinen ja yritteliäs."

Varmasti tuo on yksi isoimmista ongelmista monilla että ei oikein tiedetä itsekkään mitä haetaan. Hyvin voi kuvata sitä tuollakin lailla että "haetaan kaksoisolentoa joka omaa ne piirteet joita ei välttämättä itselläkään ole". Toisin sanoen ajatellaan itse olevan tietynlainen ja sitten pyritään hakemaan samanlaista tyyppiä. Tosin joku toinen voi olla aivan eri mieltä siitäkin että minkälainen tämä tyyppi todellisuudessa on.

Noita kriteereitä on tosiaan "vino pino" ja se onkin yksi suurimmista syistä miksi monet ovatkin yksin. Tosin joillakin suurin syy voi olla sekin että heidän asiat on muuten huonosti ja he eivät yksinkertaisesti saa seuraa.


"Osa ihmisistä jotka väittävät olevansa yksinäisiä ja kuinka ihmiset ovat "kauheita" kun eivät huoli seuraansa niin paljastuu että he itse ovat kaksinaamaisia, valehtelijoita, ihmisten pettäjiä, pettureita, sarkastisia pilailijoita, vittuilijoita, negatiivisuuden mustassa aukossa eläviä jotka imevät kaiken elämän toisesta ihmisestä kun heillä itsellään sitä ei ole."

Ei voi tietysti yleistää tuollakaan lailla mutta varmasti joukkoon mahtuu myös tuollaisia. Siltikin melkein suurimmaksi ryhmäksi ilmoittaisin henkilöt jotka eivät saa tehtyä tilanteelleen mitään usein omasta halustaankin ja osittain niistä miljoonista muista syistä mitkä asiaan saattavat vaikuttaa.


"Tämä ei koske kaikkia yksinäisiä, mutta nykyään en yksinäiseen tutustuessani odota oikeastaan paljoakaan vaan päinvastoin odotan että kyseinen ihminen on keskimääräistä negatiivisiempi, kriittisempi, huumorintajuttomampi ja odottaa toiselta sitä mihin itsestä ei ole. "

Pitkäaikainen yksinäisyys usein katkeroittaa ihmisen. Sitä muuttuu erilaisemmaksi ihmiseksi mitä olisi vaikkapa muiden ihmisten seurassa. Joillakin on illuusio omasta itsestään että miten mukavia tyyppejä he ovat mutta se kuva on kadonnut jo kauan aikaa sitten.

34543534 kirjoitti:

"Samoin on käynyt selväksi miksi heidän on hankala löytää ihmisiä vaikka valittavat koko ajan heidän puutetta.
Kukaan ei käy ellei kolahda täysillä ja ole kaikki juuri samanlaisia kuin he itse.
Etsivät jotain kaksoisolentoa eli samanlaista kuin he itse ovat sillä erotuksella että se toinen on myös se jännittävä, humoristinen, aktiivinen ja yritteliäs."

Varmasti tuo on yksi isoimmista ongelmista monilla että ei oikein tiedetä itsekkään mitä haetaan. Hyvin voi kuvata sitä tuollakin lailla että "haetaan kaksoisolentoa joka omaa ne piirteet joita ei välttämättä itselläkään ole". Toisin sanoen ajatellaan itse olevan tietynlainen ja sitten pyritään hakemaan samanlaista tyyppiä. Tosin joku toinen voi olla aivan eri mieltä siitäkin että minkälainen tämä tyyppi todellisuudessa on.

Noita kriteereitä on tosiaan "vino pino" ja se onkin yksi suurimmista syistä miksi monet ovatkin yksin. Tosin joillakin suurin syy voi olla sekin että heidän asiat on muuten huonosti ja he eivät yksinkertaisesti saa seuraa.


"Osa ihmisistä jotka väittävät olevansa yksinäisiä ja kuinka ihmiset ovat "kauheita" kun eivät huoli seuraansa niin paljastuu että he itse ovat kaksinaamaisia, valehtelijoita, ihmisten pettäjiä, pettureita, sarkastisia pilailijoita, vittuilijoita, negatiivisuuden mustassa aukossa eläviä jotka imevät kaiken elämän toisesta ihmisestä kun heillä itsellään sitä ei ole."

Ei voi tietysti yleistää tuollakaan lailla mutta varmasti joukkoon mahtuu myös tuollaisia. Siltikin melkein suurimmaksi ryhmäksi ilmoittaisin henkilöt jotka eivät saa tehtyä tilanteelleen mitään usein omasta halustaankin ja osittain niistä miljoonista muista syistä mitkä asiaan saattavat vaikuttaa.


"Tämä ei koske kaikkia yksinäisiä, mutta nykyään en yksinäiseen tutustuessani odota oikeastaan paljoakaan vaan päinvastoin odotan että kyseinen ihminen on keskimääräistä negatiivisiempi, kriittisempi, huumorintajuttomampi ja odottaa toiselta sitä mihin itsestä ei ole. "

Pitkäaikainen yksinäisyys usein katkeroittaa ihmisen. Sitä muuttuu erilaisemmaksi ihmiseksi mitä olisi vaikkapa muiden ihmisten seurassa. Joillakin on illuusio omasta itsestään että miten mukavia tyyppejä he ovat mutta se kuva on kadonnut jo kauan aikaa sitten.

Lue lisää

"Toisin sanoen ajatellaan itse olevan tietynlainen ja sitten pyritään hakemaan samanlaista tyyppiä. Tosin joku toinen voi olla aivan eri mieltä siitäkin että minkälainen tämä tyyppi todellisuudessa on."

Suurin piirtein näin. Ihmettelen vain että kuinka kukaan todella odottaa löytävänsä identtistä kaksosta joka sen lisäksi että on ehkä yksinäinen ja masentunut jaksaa sitten enemmän kuin tämä henkilö itse vetää tätä toista liikkeelle?

Toiselta odotetaan toisaalta samankaltaisuutta ja toisaalta jotain sellaista johon oma luonne ei riitä tai johon on väärä asenne.

"Ei voi tietysti yleistää tuollakaan lailla mutta varmasti joukkoon mahtuu myös tuollaisia. Siltikin melkein suurimmaksi ryhmäksi ilmoittaisin henkilöt jotka eivät saa tehtyä tilanteelleen mitään usein omasta halustaankin ja osittain niistä miljoonista muista syistä mitkä asiaan saattavat vaikuttaa."

Joskus ajattelin että yksinäiset ovat ilman omaa syytä yksin. Valitetttavasti jossakin vaiheessa on vain vaikea saada enää selvää ovatko nuo asiat sekä negatiivisuus syntyneet siitä yksinäisyydestä vai olleet jo läsnä ennen kuin ihmisestä tuli yksinäinen.

Vaikea selvittää että onko vaikea luontoisen ihmisen piirteet syytä vai seurausta yksinäisyyteen liittyen.

"Pitkäaikainen yksinäisyys usein katkeroittaa ihmisen. Sitä muuttuu erilaisemmaksi ihmiseksi mitä olisi vaikkapa muiden ihmisten seurassa. Joillakin on illuusio omasta itsestään että miten mukavia tyyppejä he ovat mutta se kuva on kadonnut jo kauan aikaa sitten. "

Tiedän tämän hyvin itsekin koska minussa on tapahtunut joskus samaa. AInut tapa vain on muuttua itse ja yrittää tarkkailla siltä osin itseä ettei kuvittele olevansa aina se jonka ei tarvitse tulla vastaan.

Ehken osa yksinäisistä haluaa olla ylpeitä ja eivät halua vaikuttaa "epätoivoisilta" joten he suhtautuvat seuraa tarjoaviin ihmisiin epäluuloisesti.

Esimerkiksi joitakin varmaan sapettaa jos kutsun itseäni "auttajaksi". Lähinnä tarkoitan sillä sitä että olen auttanut ihmisiä mutta osa ihmisistä ei vaikuta ansaitsevan tuota apua koska heillä ei ole asenteen vuoksi mitään takaisin annettavaa.

Ex auttaja kirjoitti:

"Toisin sanoen ajatellaan itse olevan tietynlainen ja sitten pyritään hakemaan samanlaista tyyppiä. Tosin joku toinen voi olla aivan eri mieltä siitäkin että minkälainen tämä tyyppi todellisuudessa on."

Suurin piirtein näin. Ihmettelen vain että kuinka kukaan todella odottaa löytävänsä identtistä kaksosta joka sen lisäksi että on ehkä yksinäinen ja masentunut jaksaa sitten enemmän kuin tämä henkilö itse vetää tätä toista liikkeelle?

Toiselta odotetaan toisaalta samankaltaisuutta ja toisaalta jotain sellaista johon oma luonne ei riitä tai johon on väärä asenne.

"Ei voi tietysti yleistää tuollakaan lailla mutta varmasti joukkoon mahtuu myös tuollaisia. Siltikin melkein suurimmaksi ryhmäksi ilmoittaisin henkilöt jotka eivät saa tehtyä tilanteelleen mitään usein omasta halustaankin ja osittain niistä miljoonista muista syistä mitkä asiaan saattavat vaikuttaa."

Joskus ajattelin että yksinäiset ovat ilman omaa syytä yksin. Valitetttavasti jossakin vaiheessa on vain vaikea saada enää selvää ovatko nuo asiat sekä negatiivisuus syntyneet siitä yksinäisyydestä vai olleet jo läsnä ennen kuin ihmisestä tuli yksinäinen.

Vaikea selvittää että onko vaikea luontoisen ihmisen piirteet syytä vai seurausta yksinäisyyteen liittyen.

"Pitkäaikainen yksinäisyys usein katkeroittaa ihmisen. Sitä muuttuu erilaisemmaksi ihmiseksi mitä olisi vaikkapa muiden ihmisten seurassa. Joillakin on illuusio omasta itsestään että miten mukavia tyyppejä he ovat mutta se kuva on kadonnut jo kauan aikaa sitten. "

Tiedän tämän hyvin itsekin koska minussa on tapahtunut joskus samaa. AInut tapa vain on muuttua itse ja yrittää tarkkailla siltä osin itseä ettei kuvittele olevansa aina se jonka ei tarvitse tulla vastaan.

Ehken osa yksinäisistä haluaa olla ylpeitä ja eivät halua vaikuttaa "epätoivoisilta" joten he suhtautuvat seuraa tarjoaviin ihmisiin epäluuloisesti.

Esimerkiksi joitakin varmaan sapettaa jos kutsun itseäni "auttajaksi". Lähinnä tarkoitan sillä sitä että olen auttanut ihmisiä mutta osa ihmisistä ei vaikuta ansaitsevan tuota apua koska heillä ei ole asenteen vuoksi mitään takaisin annettavaa.

Lue lisää

"Joskus ajattelin että yksinäiset ovat ilman omaa syytä yksin. Valitetttavasti jossakin vaiheessa on vain vaikea saada enää selvää ovatko nuo asiat sekä negatiivisuus syntyneet siitä yksinäisyydestä vai olleet jo läsnä ennen kuin ihmisestä tuli yksinäinen.

Vaikea selvittää että onko vaikea luontoisen ihmisen piirteet syytä vai seurausta yksinäisyyteen liittyen."


Onhan tuo täysin totta, että on vaikeaa tietää että olivatko piirteet jo aikaisemmin vai katkeroituiko henkilö huonojen kokemusten johdosta. Harvoin ihminen voi täysin itseään muuttaa joten osa piirteistä on voinut olla jo aikaisemminkin mutta ne ovat entisestään vahvistuneet huonojen kokemusten ja yksinäisyyden myötä.


"Tiedän tämän hyvin itsekin koska minussa on tapahtunut joskus samaa. AInut tapa vain on muuttua itse ja yrittää tarkkailla siltä osin itseä ettei kuvittele olevansa aina se jonka ei tarvitse tulla vastaan."

Olen naivina henkilönä omannut aikamoisen maailmanparannusajatusmaailman, mutta kokemusten myötä sitä on tajunnut ettei sekään riitä. Ihmisillä on kriteereitä ja vaatimuksia ja lopulta sitä huomaa ne vaatimukset omassa itsessäänkin. Aina se vaatii tietysti molempien halua ja ketään ei voi mihinkään pakottaa. Ikävä kyllä molempien on koettava se tunne että ystävyydestä on jotakin hyötyä että se ystävyys ylipäätään kannattaa.

TIetysti jos omakin tilanne on vaikea niin pitäisi pystyä tekemään entistä enemmän kompromisseja. Monilta ihmisiltä tuntuu puuttuvan myös tarvittava rohkeus tutustumiseen ja ystävystymiseen. Ystävystyminenkin vaatii yleensä vain omaa halua ja uskallusta. Pitäisi ajatella "ettei siinä mitään menetäkkään" jos yrittää.

"Ehken osa yksinäisistä haluaa olla ylpeitä ja eivät halua vaikuttaa "epätoivoisilta" joten he suhtautuvat seuraa tarjoaviin ihmisiin epäluuloisesti."

Ylpeys on yksi perisynneistä ja tietysti semmoinen oman arvon ajatteleminen. Ihmisillä on tapana vetää rima ylikorkealle ja jostakin syystä sitten ihmettelevät avoimesti kun ei tunnu ketään vastaan... Tietysti sivulauseessa mainitsevat että "tulihan sitä joku tyyppi tässä vastaan mutta en mä nyt semmoisten kanssa voi olla...". Monesti suurempi merkitys tuntuukin olevan sillä että mitä muut ovat mieltä ystävyydestä kuin sillä että tulisiko jonkun kanssa toimeen.

"Esimerkiksi joitakin varmaan sapettaa jos kutsun itseäni "auttajaksi". Lähinnä tarkoitan sillä sitä että olen auttanut ihmisiä mutta osa ihmisistä ei vaikuta ansaitsevan tuota apua koska heillä ei ole asenteen vuoksi mitään takaisin annettavaa. "

Tuo "auttaja" on tietysti hieman huono termi, koska ystävyydessä pitäisi olla samanarvoisia ja kummankin pitäisi pystyä antamaan jotakin toiselle. Se kuullostaa siltä kuin haluaisit olla jonkun ihmisen terapeutti ja jakaa hänelle neuvoja, mutta terapeutin kohdalla on se ongelma että hänellä pitää olla auktoriteettiasema. Sempä takia todellinen ystävyys ja halu semmoiseen puuttuu tuommoisesta terapeuttisuhteesta täysin, vaikka se voi joissakin tapauksissa myöhemmin muodostua.

Ex auttaja kirjoitti:

"Toisin sanoen ajatellaan itse olevan tietynlainen ja sitten pyritään hakemaan samanlaista tyyppiä. Tosin joku toinen voi olla aivan eri mieltä siitäkin että minkälainen tämä tyyppi todellisuudessa on."

Suurin piirtein näin. Ihmettelen vain että kuinka kukaan todella odottaa löytävänsä identtistä kaksosta joka sen lisäksi että on ehkä yksinäinen ja masentunut jaksaa sitten enemmän kuin tämä henkilö itse vetää tätä toista liikkeelle?

Toiselta odotetaan toisaalta samankaltaisuutta ja toisaalta jotain sellaista johon oma luonne ei riitä tai johon on väärä asenne.

"Ei voi tietysti yleistää tuollakaan lailla mutta varmasti joukkoon mahtuu myös tuollaisia. Siltikin melkein suurimmaksi ryhmäksi ilmoittaisin henkilöt jotka eivät saa tehtyä tilanteelleen mitään usein omasta halustaankin ja osittain niistä miljoonista muista syistä mitkä asiaan saattavat vaikuttaa."

Joskus ajattelin että yksinäiset ovat ilman omaa syytä yksin. Valitetttavasti jossakin vaiheessa on vain vaikea saada enää selvää ovatko nuo asiat sekä negatiivisuus syntyneet siitä yksinäisyydestä vai olleet jo läsnä ennen kuin ihmisestä tuli yksinäinen.

Vaikea selvittää että onko vaikea luontoisen ihmisen piirteet syytä vai seurausta yksinäisyyteen liittyen.

"Pitkäaikainen yksinäisyys usein katkeroittaa ihmisen. Sitä muuttuu erilaisemmaksi ihmiseksi mitä olisi vaikkapa muiden ihmisten seurassa. Joillakin on illuusio omasta itsestään että miten mukavia tyyppejä he ovat mutta se kuva on kadonnut jo kauan aikaa sitten. "

Tiedän tämän hyvin itsekin koska minussa on tapahtunut joskus samaa. AInut tapa vain on muuttua itse ja yrittää tarkkailla siltä osin itseä ettei kuvittele olevansa aina se jonka ei tarvitse tulla vastaan.

Ehken osa yksinäisistä haluaa olla ylpeitä ja eivät halua vaikuttaa "epätoivoisilta" joten he suhtautuvat seuraa tarjoaviin ihmisiin epäluuloisesti.

Esimerkiksi joitakin varmaan sapettaa jos kutsun itseäni "auttajaksi". Lähinnä tarkoitan sillä sitä että olen auttanut ihmisiä mutta osa ihmisistä ei vaikuta ansaitsevan tuota apua koska heillä ei ole asenteen vuoksi mitään takaisin annettavaa.

Lue lisää

Nämä asennekysymykset ovat hyvin vaikeita. Olen itsekin yrittänyt joitakin masentuneita tsempata netissä ja tosielämässäkin, ja mitä masentuneemmasta yksilöstä on kyse, sitä herkemmin tulee sellainen tunne että saa vain paskaa niskaansa. Ja varsinkin sellaiset kaappimasentuneet jotka eivät halua myöntää että ovat masentuneita (tai eivät sitä tiedosta), ne ne vasta hermostuvatkin...

Hyvin usein yksinäisyys on omasta itsestä kiinni, jotenkin suhteelliselta se vain tuntuu. Voin esim. itse aloittaa stoorini siten että alunperin elämässäni asuin alueella jossa ei ollut yhtään ainutta ikäistäni tyttöä, ja sitten kun muutimme sain yhden ainoan ystävän, joka liukeni vähitellen elämästäni yläasteella kun itse vajosin sisäänpäin ja masennuin ekaa kertaa (ehkä aika syvästikin). Sen koommin en sitten naispuolisia kavereita ole mistään hankkinutkaan, tai en oikeastaan hankkinut lapsenakaan sillä tuokin kaverini oli itse se joka ehdotti että oltaisiin ystäviä. Työelämässä törmäsin pariin todella ilkeään naispuoliseen ihmiseen, joten sekin voi asiaa selittää, mutta loppujen lopuksi kai kyse on siitä että jos et jo lapsena ja nuorena hanki ystäviä, niin ei niitä sen koommin mistään hankitakaan koska kaikki naiset sitoutuvat omiin kavereihinsa ja ennenkaikkea omiin perheisiinsä, ja siihen kuvioon ei sitten enää ole uppo-oudolla naisella änkemistä.

Suhteellista on se että ehkä jossain vaiheessa olisin voinut yrittää saada ystävän, mutta tätä en voi tietää että olisiko se onnistunut, kun en ole edes yrittänyt vaan olen ollut lannistunut jo etukäteen koska en saanut lapsena asiaan harjoitusta. Sekin ainoa ystävä mikä oli oli itse se joka ystävyyttä ehdotti, en minä. Olen toki kohdallani epäillyt Asperger-piirteisyyttä mikä selittäisi yhtä ja toista siitä miksi en oikein "ymmärrä naisia"... Kun tällaistakin ongelmaa tuntuu olevan.

Miesten kanssa kaveroituminen on helpompaa, mutta siinä on sitten taas ne seurustelukuviot vahvasti ongelmana. Eli jos mies alkaa tapailla jotakuta, ei häntä kiinnosta enää olla kaveri kenenkään muun naisen kanssa. Ja kaikki miespuoliset kaverit joita minulla on koskaan ollut on kumminkin tullut hankittua siinä prosessissa että on tavattu deittinä tai seurusteltu pidempäänkin. Putipuhdasta kaveruutta jossa ei olisi missään vaiheessa tsekattu seurustelun mahdollisuutta ei ole siis miesten taholta ollut, muutamaa kirje- tai s-postijuttua lukuunottamatta.

Jos tässä itselläni asenne rassaa, niin se asenne on kai se että haluan nimenomaan kumppanin ja kaikki muu tuntuu niin toissijaiselta. "Pelkkien" kavereiden kanssa on kumminkin aina jännittynyt olo, ja kumppanin kanssa pystyy rentoutumaan ja olemaan kaikessa oma itsensä, tai ainakin pääsee niin lähelle sitä ideaalia kuin se ylipäätään on jännittyneelle ihmiselle mahdollista.

En toisaalta ihmettele että jotkut vetävät viinaa, ehkä he eivät pysty olemaan muiden ihmisten kanssa kuin hönössä...

Ei kai tässä nyt kyse ollutkaan siitä, että mielenterveysongelmat tekisivät jostakin huonomman ihmisen vaan juurikin siitä mistä nimimerkki "Ex auttaja" kirjoittaa.

tilsit kirjoitti:

Ei kai tässä nyt kyse ollutkaan siitä, että mielenterveysongelmat tekisivät jostakin huonomman ihmisen vaan juurikin siitä mistä nimimerkki "Ex auttaja" kirjoittaa.

Ex-auttaja taitaa itse olla aika negatiivinen, jos noin suhtautuu ihmisiin.

------- kirjoitti:

Ex-auttaja taitaa itse olla aika negatiivinen, jos noin suhtautuu ihmisiin.

Niin tai sinä "-----------" olet negatiivinen toisten elämän ilon sammuttaja sekä yleinen tylsimys, jonka suuntaat sitten muihin kun ei ole muuta sanottavaa esimerkiksi aiheeseen vaan täytyy kommentoida muita kirjoittajia.

tilsit kirjoitti:

Ei kai tässä nyt kyse ollutkaan siitä, että mielenterveysongelmat tekisivät jostakin huonomman ihmisen vaan juurikin siitä mistä nimimerkki "Ex auttaja" kirjoittaa.

Osalla ne mielenterveysongelmat eivät ole niitä pahimpia edes, jotka estää sen tutustumisen vaan se oma asenne.

En nyt tarkoita että hokkuspokkus jokainen yksinäinen löytää asennetta muuttamalla itselleen ystäviä, mutta onhan se vähän kumma että oma asenne on sellainen joka jonkun ihmisen ilmaantuessa tarjoten seuraansa torjuu kaikki ongelmat osassa itsessä ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin.

Kukaan ei jaksa aivan mahdottoman kauaa toista auttaa tai olla toiselle jonkinlaisena hoitajana kautta kyökkipsykologina.

Joskus tuntuu että osa yksinäisistä on pahimpia ihmisten hylkiöitä vaikka väittävät muiden olevan sekä myös sillä tavoin tekevät asioita joita muusta syyttävät.

Jos jollakulla riittää voimia sellaisen ihmisen kanssa toimimiseen niin annan aplodit koska liika on jokaiselle joskus liikaa.

Ex auttaja kirjoitti:

Osalla ne mielenterveysongelmat eivät ole niitä pahimpia edes, jotka estää sen tutustumisen vaan se oma asenne.

En nyt tarkoita että hokkuspokkus jokainen yksinäinen löytää asennetta muuttamalla itselleen ystäviä, mutta onhan se vähän kumma että oma asenne on sellainen joka jonkun ihmisen ilmaantuessa tarjoten seuraansa torjuu kaikki ongelmat osassa itsessä ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin.

Kukaan ei jaksa aivan mahdottoman kauaa toista auttaa tai olla toiselle jonkinlaisena hoitajana kautta kyökkipsykologina.

Joskus tuntuu että osa yksinäisistä on pahimpia ihmisten hylkiöitä vaikka väittävät muiden olevan sekä myös sillä tavoin tekevät asioita joita muusta syyttävät.

Jos jollakulla riittää voimia sellaisen ihmisen kanssa toimimiseen niin annan aplodit koska liika on jokaiselle joskus liikaa.

Lue lisää

Olen samaa mieltä Ex auttajan kanssa. Väitän, että monilla yksinäisillä olisi nimenomaan omassa asenteessaan parannettavaa. Jos joku tarjoutuu kaveriksi ja haluaa tutustua, niin ei pidä torjua heti vaan tutustua. Sille ei sitten voi mitään, jos myöhemmin osoittautuu, että ei ole mitään yhteistä. Mutta jos ei yritä, niin ei voi voittaakkaan.

Ex auttaja kirjoitti:

Niin tai sinä "-----------" olet negatiivinen toisten elämän ilon sammuttaja sekä yleinen tylsimys, jonka suuntaat sitten muihin kun ei ole muuta sanottavaa esimerkiksi aiheeseen vaan täytyy kommentoida muita kirjoittajia.

Lue lisää

Mielestäni laitat ihmisiä muottiin, luokittelet ihmisiä ja yleistät liikaa. Sinulla on negatiivisia ennakko-odotuksia yksinäisistä. Se on mielestäni elämän ilon sammuttamista, kun hankkii itselleen kasan ennakkoasenteita yhtä ryhmittymää kohtaan. Yksinäisillä voi olla ehkä hankaluuksia ihmisiin tutustumisessa, mikä pitää heidät yksinäisinä, syitä yksinäisyyteen löytyy varmasti monia.. Mutta mielestäni maalasit kuvan mielenterveysongelmaisista ja yksinäisistä aika synkkänä ja on surullista, että ajattelet noin negatiivisesti ihmisistä ja olet kerännyt ennakko-odotuksia. Itse olen saanut monesti ihan täysin väärän kuvan ihmisistä alussa ja negatiiviset piirteet ovat saattaneet selittyä aika pitkälle epävarmuudella ja ujoudella. Kaikissa ihmisissä on huonot ja hyvät puolensa, täysin läpimätää ja itseäni synkkyyden kaivoon vetänyttä ihmistä itse en ole tavannutkaan. Kai olen sitten ollut onnekas. Sanat "tylsimys", "petturi", "kaksinaamainen" ovat aika vahvoja käytettäväksi ainakaan jos ei tunne ihmistä kunnolla. Monet tuollaiset tavat ovat ihmisen suojamekanismeja. On ok suojella itseään haitallisilta ihmisiltä mutta etukäteen tuomitsemista tai yleistämistä ei oikein jaksaisi.

Oli tekstissäsi asiaakin. Ihmisen pitää pystyä kriittisesti arvioimaan myös itseään eikä löytää aina syytä muista. Jos aina asiat menevät pieleen niin ehkä kannattaa miettiä että miksi asiat menee pieleen, eikä syyttää muita.

Negatiiviset elämänkokemukset muuttavat ihmistä negatiiviseksi. Negatiiviset kokemukset aiheuttavat ennakko-asenteita, mutta mielestäni niitä vastaan tulisi taistella.

------- kirjoitti:

Mielestäni laitat ihmisiä muottiin, luokittelet ihmisiä ja yleistät liikaa. Sinulla on negatiivisia ennakko-odotuksia yksinäisistä. Se on mielestäni elämän ilon sammuttamista, kun hankkii itselleen kasan ennakkoasenteita yhtä ryhmittymää kohtaan. Yksinäisillä voi olla ehkä hankaluuksia ihmisiin tutustumisessa, mikä pitää heidät yksinäisinä, syitä yksinäisyyteen löytyy varmasti monia.. Mutta mielestäni maalasit kuvan mielenterveysongelmaisista ja yksinäisistä aika synkkänä ja on surullista, että ajattelet noin negatiivisesti ihmisistä ja olet kerännyt ennakko-odotuksia. Itse olen saanut monesti ihan täysin väärän kuvan ihmisistä alussa ja negatiiviset piirteet ovat saattaneet selittyä aika pitkälle epävarmuudella ja ujoudella. Kaikissa ihmisissä on huonot ja hyvät puolensa, täysin läpimätää ja itseäni synkkyyden kaivoon vetänyttä ihmistä itse en ole tavannutkaan. Kai olen sitten ollut onnekas. Sanat "tylsimys", "petturi", "kaksinaamainen" ovat aika vahvoja käytettäväksi ainakaan jos ei tunne ihmistä kunnolla. Monet tuollaiset tavat ovat ihmisen suojamekanismeja. On ok suojella itseään haitallisilta ihmisiltä mutta etukäteen tuomitsemista tai yleistämistä ei oikein jaksaisi.

Oli tekstissäsi asiaakin. Ihmisen pitää pystyä kriittisesti arvioimaan myös itseään eikä löytää aina syytä muista. Jos aina asiat menevät pieleen niin ehkä kannattaa miettiä että miksi asiat menee pieleen, eikä syyttää muita.

Negatiiviset elämänkokemukset muuttavat ihmistä negatiiviseksi. Negatiiviset kokemukset aiheuttavat ennakko-asenteita, mutta mielestäni niitä vastaan tulisi taistella.

Lue lisää

"Negatiiviset elämänkokemukset muuttavat ihmistä negatiiviseksi. Negatiiviset kokemukset aiheuttavat ennakko-asenteita, mutta mielestäni niitä vastaan tulisi taistella. "

Nämä negatiivise elämänkokemukset liittyvät tässä tapauksessa niihin negatiivisiin yksinäisiin.
Missään en tuominnut kaikkia yksinäisiä ryhmänä, vai tuomitsinko?

Missä väitin että nämä olivat ennakkokäsityksiäni aiemmin?

Pahintahan oli juuri huomata että yksinäisten jotka väittivät kaiken johtuvan muista ihmisistä paljastui todella negatiivisia piirteitä heihin myöhemmin tutustuessa.

Käytin noita sanoja koska ne kuvasivat tasan tarkkaan näitä ihmisiä.

Kuva monista yksinäisistä on synkkä minulle koska se valitettavasti on se totuus jonka olen kohdannut monien kohdalla. Tunnen myös yksinäisiä jotka eivät ole tällaisia, mutta jos ihminen ei itse yritä niin miksi minun pitäisi jaksaa aivan mahdottomasti yrittää heidän kanssaan?

Jos annan 100% ja se toinen ei anna edes sitä 10% sekä vielä paljastuu sieltä sitä negatiivisuutta yleisesti puhumattakaan aivan ihmeellisistä tavoista keksiä vaikkapa valheellisia tarinoita tai purkaa negatiivisuutta täysin sairaana kriittisyytenä jopa siihen ihmiseen joka yrittää toiseen tutustua niin eiköhän siinä ole asennemuutoksen paikka?

Tunnen epäsosiaalisia ihmisiä joiden asenne on kunnossa ja eihän kaikki käy kaikkien kanssa yhteen.
Olen tutustunut jo niin moneen tuollaiseen yksinäiseen ettei minulla riitä voimia enää jaksaa yrittää tutustua yleisesti yksinäisiin.
Varsinkin kun huomaa oikeasti mistä heidän väitetty yksinäisyytensä johtuu pitkälti vaikka he syyttävät siitä muita.

Itse olen ainakin mielummin yksin kuin ihmisen kanssa joka ei ole samalla aaltopituudella. Ei, en odota ihmisestä kovin paljoa, mutta suurimmaksi osaksi en jaksa ihmisiä ja sen takia en jaksa tutustua ihmisiin. kenties valitsen yksinäisyyden mieluiten, mutta voin sanoa että yksinäisyys on parempaa kuin tyhjänpäiväinen elämänkokemukseton seura. jos ei ole kokenut miltä elämän karikot tuntuu ja kaikki on ihanaa niin sellaisen ihmisen kanssa on hyvin hankala olla. minulla on hyvin paljon rankkoja elämänkokemuksia takana ja sellainen koulii ihmisestä tietynlaisen. ei jaksa olla niin optimistinen. sen sijaan joinain hyvinä päivinä saatan nauraa mutta viimeaikoina en ole jaksanut aina. yleisesti ihmissuhteet perustuvat positiivisiin asioihin ja siksi jatkuvan negatiivisen seuran tarjoaminen tuntuu siltä, että mielummin minun on parempi olla yksin kuin että tartuttaisin muihin tämän synkkyyteni.

Olen mielenterveysongelmainen, takana monta vuotta masennusta. Sen sijaan en kaipaa auttajaa ja siksi monesti olenkin mieluiten yksin, koska en halua että suhteesta tulee "hoitosuhde" ja toinen joutuu säälimään minua tai yrittämään piristää. Olen jättänyt monesti tutustumatta ihmisiin koska en halua että he joutuvat kestämään minua. tiedän minkälaisen kuvan minusta saa, kun saatan jättää yhteydenpidon alkututustumisen jälkeen mutta en tee sitä ilkeyksissäni monestikaan. haluaisin tutustua ihmisiin mutta epävarmuuteni estää minua ja mieluiten itse hylkään ihmiset kuin niin että ihmiset hylkäävät minut. kai se on suojamekanismi negatiivisten kokemusten jälkeen. en monesti vastaa vanhoille kavereille puhelimeen koska heillä menee hyvin ja on hyvin hankala selittää että noh, en vieläkään ole päässyt elämässä eteenpäin ja toinen menee yleensä hiljaiseksi kun tuon toteaa. on kyllä ihanaa kuulla että toisen positiivista kokemuksista mutta välillä vaan ei jaksa. Ajattelen monesti, etten ole samalla tasolla ihmisten kanssa koska minulla ei ole työpaikkaa tällä hetkellä ja tämän takia en ole ollut elämänmenossa mukana kunnolla ollessani sairaslomalla, eikä mitään piristävää ja valoisaa kerrottavaa elämästäni.

Tottakai ihmisille on hyvä antaa tilaisuus, mutta joskus ei vaan jaksa. Takana voi olla paljon pettymyksiä ihmisten suhteen. Tällaisella ihmisellä voi olla paremmat päivänsä jolloin hän jaksaa pitää yhteyttä ja sitten joinain päivinä ei jaksa masennuksen takia. Minulla onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät tämän asian koska itse ovat kokeneet masennuksen kanssa. he ymmärtävät miksi en vastaa. suurin osa ihmisistä ei ymmärrä. eikä heidän tarvitsekaan.

Olisi hyvä ajatella asioita monesta näkökulmasta.

autettava? kirjoitti:

Itse olen ainakin mielummin yksin kuin ihmisen kanssa joka ei ole samalla aaltopituudella. Ei, en odota ihmisestä kovin paljoa, mutta suurimmaksi osaksi en jaksa ihmisiä ja sen takia en jaksa tutustua ihmisiin. kenties valitsen yksinäisyyden mieluiten, mutta voin sanoa että yksinäisyys on parempaa kuin tyhjänpäiväinen elämänkokemukseton seura. jos ei ole kokenut miltä elämän karikot tuntuu ja kaikki on ihanaa niin sellaisen ihmisen kanssa on hyvin hankala olla. minulla on hyvin paljon rankkoja elämänkokemuksia takana ja sellainen koulii ihmisestä tietynlaisen. ei jaksa olla niin optimistinen. sen sijaan joinain hyvinä päivinä saatan nauraa mutta viimeaikoina en ole jaksanut aina. yleisesti ihmissuhteet perustuvat positiivisiin asioihin ja siksi jatkuvan negatiivisen seuran tarjoaminen tuntuu siltä, että mielummin minun on parempi olla yksin kuin että tartuttaisin muihin tämän synkkyyteni.

Olen mielenterveysongelmainen, takana monta vuotta masennusta. Sen sijaan en kaipaa auttajaa ja siksi monesti olenkin mieluiten yksin, koska en halua että suhteesta tulee "hoitosuhde" ja toinen joutuu säälimään minua tai yrittämään piristää. Olen jättänyt monesti tutustumatta ihmisiin koska en halua että he joutuvat kestämään minua. tiedän minkälaisen kuvan minusta saa, kun saatan jättää yhteydenpidon alkututustumisen jälkeen mutta en tee sitä ilkeyksissäni monestikaan. haluaisin tutustua ihmisiin mutta epävarmuuteni estää minua ja mieluiten itse hylkään ihmiset kuin niin että ihmiset hylkäävät minut. kai se on suojamekanismi negatiivisten kokemusten jälkeen. en monesti vastaa vanhoille kavereille puhelimeen koska heillä menee hyvin ja on hyvin hankala selittää että noh, en vieläkään ole päässyt elämässä eteenpäin ja toinen menee yleensä hiljaiseksi kun tuon toteaa. on kyllä ihanaa kuulla että toisen positiivista kokemuksista mutta välillä vaan ei jaksa. Ajattelen monesti, etten ole samalla tasolla ihmisten kanssa koska minulla ei ole työpaikkaa tällä hetkellä ja tämän takia en ole ollut elämänmenossa mukana kunnolla ollessani sairaslomalla, eikä mitään piristävää ja valoisaa kerrottavaa elämästäni.

Tottakai ihmisille on hyvä antaa tilaisuus, mutta joskus ei vaan jaksa. Takana voi olla paljon pettymyksiä ihmisten suhteen. Tällaisella ihmisellä voi olla paremmat päivänsä jolloin hän jaksaa pitää yhteyttä ja sitten joinain päivinä ei jaksa masennuksen takia. Minulla onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät tämän asian koska itse ovat kokeneet masennuksen kanssa. he ymmärtävät miksi en vastaa. suurin osa ihmisistä ei ymmärrä. eikä heidän tarvitsekaan.

Olisi hyvä ajatella asioita monesta näkökulmasta.

Lue lisää

Tosiaankin, mitäpä sitä nyt muista ihmisistä pitäisi välittää tai nähdä vaivaa sen ystävyyden eteen jos ei vaan jaksa?

setä moonika kirjoitti:

Tosiaankin, mitäpä sitä nyt muista ihmisistä pitäisi välittää tai nähdä vaivaa sen ystävyyden eteen jos ei vaan jaksa?

"Tosiaankin, mitäpä sitä nyt muista ihmisistä pitäisi välittää tai nähdä vaivaa sen ystävyyden eteen jos ei vaan jaksa? "

En sanonut, etten näe vaivaa ihmissuhteideni eteen. Ne pari rakasta ystävääni, ketä minulla on ja keistä olen erittäin onnekas ovat minulle erittäin tärkeitä ja välitän heistä. sanoin, että joinain päivinä jätän vastaamatta, koska en koe että minulla on mitään annettavaa. Jos kaveri pistää tekstiviestin että nyt on tärkeää asiaa, soitan heti takaisin. Mutta ei se tarkoita etten vastaa joinain päivinä, ettenkö seuraavana parempana päivänä soita ja kysy, mitä kuuluu ja pahoittele etten vastannut. Jotkut vaan rakastavat tuota kärjistystä.

Tuo tilaisuuden antaminen liittyi uusiin ihmisiin.

"Ystävyys on vain sellainen asia, että se ei synny netin kautta ystäviä etsien."

Miksi ei syntyisi? Tai mikä sen estää jos kerran seurustelusuhdekin voi syntyä?

"Toisaalta voisi ajatella, että netissä ystävää haettaessa "mentäisiin suoraan asiaan" eli sen selvittämiseen, että onko molemmilla samanlainen ajatusmaailma. Asia ei kuitenkaan toimi niin, vaan ajatusmaailman samankaltaisuuden on selvittävä pikkuhiljaa silloin, kun hengaillaan yhdessä esimerkiksi yhteisen opiskelupaikan takia."

Kyllähän tuo voi netinkin kautta tapahtua yhtä hyvin. Usein netin kautta ja kirjoittelemalla voikin päästä paljon "syvällisemmälle" tasolle kuin mm. livenä nähdessä. Tosin suhtkoht nopea live näkeminen on tärkeää sen takia, että ihmiset voivat netin kautta sanoa mitä lystäävät ja voivat odottaa toisilta mitä tahansa. Totuus paljastuu sitten siitäkin että voidaanko olla ystäviä vaikkapa pelkän ulkomuodon takia tai muiden seikkojen takia vasta usein muutaman tapaamisen perusteella (jos ei tapaamiset lopu jo siihen ensimmäiseen tapaamiseen). Toki voi olla pelkästään ystäviä netinkin kautta mutta tämä antaa mahdollisuuden juuri niille omille fantasioille ja unelmille toisesta unelmaystävänä vaikka ensimmäisellä tapaamisellakin jo toteaisi ettei haluaisi tavata enää uudemman kerran.

"Yksinäisyys on lisäksi sellainen leima, että moni yksinäinenkään ei halua tutustua toiseen yksinäiseen vaan pikemminkin niihin, joilla jo ystäviä ja aktiviteettia elämässä on.

Tuo "yksinäisyyden taakka" on kyllä ikävä tosiasia. Joko ei ajatella hyötyvänsä mitenkään toisen yksinäisen seurasta tai sitten ajatellaan oma tilanne paljon paremmaksi tai ajatellaan toisen seuran pilaavan "oman maineen" jne. Syitä on aika lailla.


"Seurustelusuhde voi netin kautta syntyäkin, mutta ystävyyssuhde ei käytännössä koskaan. "

Ystävyyssuhteeseen ja seurustelusuhteeseen netin kautta ovat yhtä hyvät mahdollisuudet.

34534534453 kirjoitti:

"Ystävyys on vain sellainen asia, että se ei synny netin kautta ystäviä etsien."

Miksi ei syntyisi? Tai mikä sen estää jos kerran seurustelusuhdekin voi syntyä?

"Toisaalta voisi ajatella, että netissä ystävää haettaessa "mentäisiin suoraan asiaan" eli sen selvittämiseen, että onko molemmilla samanlainen ajatusmaailma. Asia ei kuitenkaan toimi niin, vaan ajatusmaailman samankaltaisuuden on selvittävä pikkuhiljaa silloin, kun hengaillaan yhdessä esimerkiksi yhteisen opiskelupaikan takia."

Kyllähän tuo voi netinkin kautta tapahtua yhtä hyvin. Usein netin kautta ja kirjoittelemalla voikin päästä paljon "syvällisemmälle" tasolle kuin mm. livenä nähdessä. Tosin suhtkoht nopea live näkeminen on tärkeää sen takia, että ihmiset voivat netin kautta sanoa mitä lystäävät ja voivat odottaa toisilta mitä tahansa. Totuus paljastuu sitten siitäkin että voidaanko olla ystäviä vaikkapa pelkän ulkomuodon takia tai muiden seikkojen takia vasta usein muutaman tapaamisen perusteella (jos ei tapaamiset lopu jo siihen ensimmäiseen tapaamiseen). Toki voi olla pelkästään ystäviä netinkin kautta mutta tämä antaa mahdollisuuden juuri niille omille fantasioille ja unelmille toisesta unelmaystävänä vaikka ensimmäisellä tapaamisellakin jo toteaisi ettei haluaisi tavata enää uudemman kerran.

"Yksinäisyys on lisäksi sellainen leima, että moni yksinäinenkään ei halua tutustua toiseen yksinäiseen vaan pikemminkin niihin, joilla jo ystäviä ja aktiviteettia elämässä on.

Tuo "yksinäisyyden taakka" on kyllä ikävä tosiasia. Joko ei ajatella hyötyvänsä mitenkään toisen yksinäisen seurasta tai sitten ajatellaan oma tilanne paljon paremmaksi tai ajatellaan toisen seuran pilaavan "oman maineen" jne. Syitä on aika lailla.


"Seurustelusuhde voi netin kautta syntyäkin, mutta ystävyyssuhde ei käytännössä koskaan. "

Ystävyyssuhteeseen ja seurustelusuhteeseen netin kautta ovat yhtä hyvät mahdollisuudet.

Lue lisää

Tottakai netissä voi syntyä ystävyyssuhde. Minulla on kaksikin netin kautta syntynyttä kaverisuhdetta. Tosi asia on, että monesti ystävyyssuhde syntyy luonnollisemmin ja helpommin "tosielämässä" kun ollaan jonkun asian varjolla kontaktissa melkein päivittäin, vaikka koulun tai harrastustoiminnan kautta.

Parempi pysyä poissa

Koira-Maaza kirjoitti:

Parempi pysyä poissa

Sittenhän sinäkin olet Koira-MAaza kun koko palsta täynnä hulluja.

molk kirjoitti:

Sittenhän sinäkin olet Koira-MAaza kun koko palsta täynnä hulluja.

Hulluus tarttui kun kävin tällä palstalla :)
Ei vaiskaan, ihan vaan aiheen otsikkoa kritisoin tavallani
Noi yleistykset on ihan perseestä...

http://www.youtube.com/watch?v=xTJ9v9TJ4ww

terveyskunniaan kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=xTJ9v9TJ4ww

haaahaa

http://mave.foorumi.eu/viewtopic.php?f=3&t=972

Mielisairas onkin pahinta pohjasakkaa, ainakin aloittajan mielestä
ja monien muidenkin mielestä.
Mielisairaitakin on niin monenlaisia.
Mä olen ollut mielisairaalassa psykoottisena monta kertaa, mutta kun psykoottisuus menee ohi
olen ihan tavallinen ihminen, joskin masikseen taipuvainen.
Mulla ne psykoottisuusjaksot on kestäny yleensä viikon, kaksi ja suurin syy
sairastumiseen on pitkään kestänyt unettomuus ( jopa pari viikkoa ilman unta)
Sitten alkaakin nähdä ja kuulla vaikka mitä omituisia juttuja eikä itse pysty erottamaan
harhoja todellisuudesta. Tulee tehtyäkin kaikenlaista hullua siis tosi hullua.
Jälkeenpäin hävettää niin saatanasti mitä on tullut tehtyä ja sanottua.
Psykoottisuuden jälkeinen masennus on sekin aika ikävää.
Joskus voi mennä vuosia ilman oireilua ja voi elää tavallista elämää.
Ihmiset kylläkin muistavat hullut teot ja se vaikeuttaa elämistä.

Yksinäisyys onkin seurana jos nyt noin voi sanoa.
Yksin kyynelees itket, yksin erheesi kätket jne...

Tässä nyt mielisairaan kertomusta hiukan...
Olen nyt ollut oireilematta pari vuotta, lukuunottamatta masista.

Tsemppiä kaikille yksinäisille ja kohtalotovereille.

yks hullu kirjoitti:

Mielisairas onkin pahinta pohjasakkaa, ainakin aloittajan mielestä
ja monien muidenkin mielestä.
Mielisairaitakin on niin monenlaisia.
Mä olen ollut mielisairaalassa psykoottisena monta kertaa, mutta kun psykoottisuus menee ohi
olen ihan tavallinen ihminen, joskin masikseen taipuvainen.
Mulla ne psykoottisuusjaksot on kestäny yleensä viikon, kaksi ja suurin syy
sairastumiseen on pitkään kestänyt unettomuus ( jopa pari viikkoa ilman unta)
Sitten alkaakin nähdä ja kuulla vaikka mitä omituisia juttuja eikä itse pysty erottamaan
harhoja todellisuudesta. Tulee tehtyäkin kaikenlaista hullua siis tosi hullua.
Jälkeenpäin hävettää niin saatanasti mitä on tullut tehtyä ja sanottua.
Psykoottisuuden jälkeinen masennus on sekin aika ikävää.
Joskus voi mennä vuosia ilman oireilua ja voi elää tavallista elämää.
Ihmiset kylläkin muistavat hullut teot ja se vaikeuttaa elämistä.

Yksinäisyys onkin seurana jos nyt noin voi sanoa.
Yksin kyynelees itket, yksin erheesi kätket jne...

Tässä nyt mielisairaan kertomusta hiukan...
Olen nyt ollut oireilematta pari vuotta, lukuunottamatta masista.

Tsemppiä kaikille yksinäisille ja kohtalotovereille.

Lue lisää

Muutama katkera täällä kirjoittelee :)
ei kannata yleistää liikaa, nykyään on helpompi vaan etsiä seuraa
Netistä vaikka sillä hinnalla että ei ikinä tiedä minkälainen henkilö on
netin toisella puolella, itse päätin erään ystävyyssuhteen kun
oli huono ystävä, okei oli ehkä katkeruutta mukana mutta siitä pääsee yli, siksi on hakusessa
uusia tuttavuuksia joiden kanssa voi tehdä kaikkea
täällä on myös Normaaleja ihmisiä, He vaan sattuvat kohille niin rohkeasti kirjoittelee, ja oma aktiivisuus
on tärkeintä jos on halua, pitää ryhdistäytyä
olen palstan käyttäjä ekaan kertaan, aloittajassa on selkeästi katkeruutta ja pettymystä, mikään helppo juttu ei ole lähteä yksin esim Baariin kun sieltä ei saa kun hyvän päivän tuttuja harvemmin mitään syvällisempää, harrastaminen voi olla joillekkin kova pala yksin, riippuu tietysti minkälainen harrastus, ihmiset ihan rohkeasti vaan yhteyttä jos näkyy mielenkiintoinen ilmoitus....
mielenkiinnosta kysyn onko ketään kuopiosta?
muutaman kirjoittelun jälkeen voi sopia tapaamisen, pitää vaan olla rohkea, ei aristella
ikävää tietysti jos on huonoja kokemuksia ihmisistä joiden kanssa ollut kirjoitellut tai tavannut....