Nuorten miesten homojutut.

Kirkolliskokousedustajat Martti Murtoperä, Pauli Niemelä ja Hannu Ojalehto puolustivat (Kaleva 23.11./Lukijalta) päätöstään äänestää kirkolliskokouksessa parisuhderukouksen puolesta. Heidän pääteesinsä oli, että rukoustilanteessa ei rukoilla homoparin yhteiselämän puolesta vaan ainoastaan heidän puolestaan ihmisinä.

Kuten edustajat kirjoittivat, kaikki ovat tietysti yhtä mieltä siitä, että jokaisen ihmisen puolesta voi ja tuleekin rukoilla. Kirkolliskokouksen päätös ei merkinnyt homosuhteiden hyväksymistä. Näin ollen päätöksessä ja edustajien äänestyskäyttäytymisessä ei olisi heidän mukaansa konservatiivikristitynkään kannalta mitään ongelmaa.

Oppimattomille teologipojille herää kuitenkin kysymys, miksi sitten perustuslakivaliokunnan 17 jäsenestä viisi jätti mietintöön eriävän mielipiteen? He ilmaisivat huolensa "rukouksesta, jossa rekisteröity parisuhde tosiasiallisesti hyväksytään". Miksi näin, jos päätös oli kerran niin ongelmaton? Väittävätkö edustajamme, ettei valiokunnan jäsenten kapasiteetti riittänyt mietinnön oikeaan ymmärtämiseen? Samoin ne 30 kirkolliskokousedustajaa, jotka äänestivät esitystä vastaan? Eivätkö hekään älynneet, että ihmisten puolestahan tässä vain rukoillaan eikä parien? Entä arkkipiispamme Kari Mäkinen? Aivan vakavissaanko edustajamme väittävät, ettei hän missään vaiheessa tullut tajunneeksi, mistä perjantaina 12.10. oikein äänestettiin, vaikka oli johtamassa puhetta kirkolliskokouksessa ja selvityksen laatineessa piispainkokouksessa? Hänhän totesi medialla äänestyksen jälkeen: "Tämä antaa selkeän tuen ja rohkaisun homoseksuaalisille pareille".

Arkkipiispalle näyttää riittävän vertaistukea Murtoperän, Niemelän ja Ojalehdon tuomitsemaan väärintulkintaan näet sortuvat myös Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kirsi Ojansuu, pappi ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki, Setan puheenjohtaja Outi Hannula ja dosentti Kari Latvus. Hekin "kuvittelivat" päätöksen merkinneen sitä, ettei kirkko enää pidä homosuhdetta syntinä.

Meitäkin hirvitti, kun piispojen selvitys mainitsi yhdeksi esimerkiksi ruokousaiheesta homoparin kanssa, että "Jumala - antaisi voimaa toisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen" (s.123). Perustevaliokunnan mietintökin mainitsee rukousaiheeksi "voiman kunnioittaa toista" (s.4). Samoin ihmettelemme, mihinkähän omantunnonvapautta tarvitaan, jos päätös oli kerran täysin ongelmaton?

Kaikella ystävyydellä pitäydymme edelleen siihen, että olisi ollut parempi äänestää esitystä vastaan. Jos päätös oli nimittäin niin vaikeasti tulkittava, että jopa itse arkkipiispa ymmärsi sen väärin, ymmärtääköhän piispainkokouskaan varmasti, millaiset ohjeet heidän tulee laatia?

Jos kyseessä on kristillinen avioliittokäsitys ja välillisesti myös uskonpuhdistuksen muotoperiaate "yksin Raamattu", ei ikäviin väärintulkintoihin olisi varaa. Tinkimötän pitäytyminen Jumalan sanaan on nimittäin parasta, mitä sydämen kristittyinä voimme rakkaalle kansankirkollemme tarjota.

Jaakko Tölli teol yo
Joona Kortesalmi teol yo
Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta