Tämä on kevyttä iltapäiväpuhetta. Olen pysynyt ihmisten edessä hiljaa sairastumiseni alkumetreiltä asti, enkä aio nytkään vuodattaa. Tahdon vain puhua teille muille ihmisille itsestäni, aivan kuten elämässä kuuluukin, mutta omalta osaltani nyt ensimmäistä kertaa. Lukekoon ken tahtoo.
Olen vielä nuori,
perheeni hajosi kun olin vielä pieni. Vanhempiini minulla ei ole oikeanlaisia välejä - joka tarkoittaa kodin tarjoamaa turvaa ja luottamusta, ja olen aina nähnyt vanhempieni virheet, joka puolestaan tarkoittaa sitä etten ole tahtonut kääntyä heidän puoleensa vaan pysynyt vaiti. Toki kukaan ei ole täydellinen, mutta näin eivät lapset vielä ajattele. Vanhempani eivät ole kasvattaja-tyyppiä.
Olen pelännyt heitä. Minua on satutettu henkisesti ja fyysisesti, mutta siitä ei tarvitse enää tehdä numeroa. Idea on nyt vain se, että olin hiljainen ja yksinäinen lapsi ja masennus on mitä luultavammin tehnyt pesänsä minuun jo silloin.
Eräs aikuinen lähisukulaiseni otti minut jo lapsena omaksi terapeutikseen, koska hän oli yksinäinen ja koska minä olin yksinäinen, sain vuosia kuunnella tarinoita hänen synkästä todellisuudestaan.
Ystäviä minulla oli yksi, enkä aio puhua siitä sen enempää. Siinä oli omat vaikeutensa ja jouduin kantamaan suuria salaisuuksia. Jossain vaiheessa en enää puhunut omista asioistani ollenkaan. Olimme vain minä ja hän, ja minä yksin sekä omien että hänen ongelmiensa kanssa.
Tänä päivänä minulla on yksi, joka tahtoo pitää huolta. Ja hyvin pitääkin. Mutta meissä on omat erilaisuutemme joiden takia jollain tasolla loukkaamme toisiamme jatkuvasti, tahattomasti. Ja se rehellisesti tekee minusta ihmisraunion. Tästä en edes jaksa puhua nyt.
Enkä nyt jaksa puhua enää mitään.
Minulla on lääkitys. Minulla on tiivis hoitosuunnitelma. Tiedän silti etteivät ne pysty muuttamaan tilannettani. Olen niin väsynyt kaikkeen. Tunnen itseni itsekkääksi paskaksi tätä kirjoittaessani. Vien teidän aikaanne, tekstissäni ei ole pointtia, pelkään että joku tunnistaa. Vittu oikeesti.
Herään uuteen päivään vain päästäkseni illan tullen takaisin nukkumaan.
Olen hiljalleen katkaissut kaikki entiset ystävyyssuhteeni, lopettanut kaikki entiset harrastukseni. Elän tyhjiössä, vuodesta toiseen. Aika kuluu mutta minä pysyn yhdessä hetkessä. En edes huomaa eroa päivissäni. Minä vain olen. En jaksa edes yrittää.
Mieleni on ylikuormittunut. Mielessäni muistoja, mietteitä, sairaita unia joita näen jatkuvasti, ajatusketjuja. Lisää muistoja. Pääni on niin täynnä ettei yksinkertaisesti ole tilaa millekään. Tieto menee lähes kirjaimellisesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Väsyn kaikeen. Joskus en edes jaksa nostaa katsettani. Vaivun jonkinlaiseen horrokseen. Parin tunnin kaupunkikierros ja väsyttyäni tahdon kiukutella kuin pikkulapsi. Tahdon satuttaa itseäni. Mutta sekään ei auta. Jokin käsittämätön ahdistus ja itseviha, inho, vitutus. Kuin helvetillinen lihansyöjäbakteeri. Jokin joka vain ottaa vallan, mutta jota en osaa päästää ulos. Ahdistus on koko ajan vankina rinnassa.
Teen itsemurhan.
Se ei ole vain kauhistuttava uutinen; se on myös köysi joka pitää minut tässä maailmassa. Kun tiedän, että pakotie on aina olemassa, uskallan myös elää. Tai "elää". Henkisesti olen kuollut jo kauan sitten. Mutta päätös on jo tehty, ja se on enää ajan kysymys.
- Halukkaat voivat ehdotella mahdollisesti uusia hyväksitodettuja keinoja ;)
---
En tunne oloani yhtään sen vapautuneemmaksi kuin ennenkään. Luulin että tällainen purkaus auttaisi. Myönnän että se pointti tästä tosiaan puuttuu mutta otan silti mielelläni vastaan kommentteja, jos jollain nyt jotain tulee mieleen. Tosin, minkäänlaista lässytystä en juuri nyt tahtoisi kuunnella.
odotan kuolemaa
26
3276
Vastaukset
- yksinäinen sisko
Moi ,,,,,,,,,,,,,,,,
Sori heti alkuun, jos kirjoitukseni alkaa kuulostaa lässyttelyltä - se ei ole tarkoitukseni, mutta mehän tulkitsemme sanoja jokainen omalla tavallamme. Kommentoin kirjoitustasi siinä toivossa, että löytäisit edes jonkin syyn jaksaa elää. Ymmärrän tosin, ettei hirveästi kiinnosta roikkua maailmassa, jota ei koe omakseen, mutta kun koskaan ei tiedä miten asiat ovat esim. viiden vuoden päästä. Minkä ikäinen muuten olet?
Isoveljeni (s. 1983) lähti tästä maailmasta samankaltaisin ajatuksin 21.11.2010 eli reilu 2 viikkoa sitten. Hänen elämänsä näytti ulospäin hyvältä; valmistuminen, työpaikka, asunto, kavereita, harrastuksia ja uusia ideoita. Vasta hänen itsemurhaviestissään hän paljasti pahan olon tunteensa (hyvin samankaltaisia kuin sinulla), joita hän piti piilossa liki koko elämänsä ajan eikä koskaan hakenut apua eikä koskaan puhunut kenellekään. Kaipaan häntä niin kovasti... En haluaisin, että teet saman omille läheisillesi. Tiedän, että tämäkin on todella itsekkäästi ajateltu, aivan kuten itse koit oman viestisi itsekkääksi (mitä se ei taas minusta ole lainkaan).
Minä olen kyllä valmis lukemaan kirjoituksiasi lisääkin, jos vain haluat ja jaksat niitä kirjoitella. Vaikka sähköpostitsekin, jos et halua julkaista niitä täällä. Olen itsekin käynyt läpi tuonkaltaisia tunteita ja ne olivat aikanaan hyvinkin vahvasti elämääni rajoittavia. Olisin tarvinnut ymmärtäjää ja kuuntelijaa. Kumpa voisin tarjota sinulle jotain joka helpottaisi oloasi. Voin vain sanoa, että toivon, että vielä harkitsisit päätöstäsi. Hyvä vinkki minulla olisi keinoksi, varsin siisti ja oletetusti kivutonkin tapa, eli tapa jolla veljeni sen teki. Sitä en kuitenkaan sano.- ,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Kysyit ikääni. Olen kuusitoistakesäinen.
Otan osaa (tuntuipa vähän ironiselta sanoa näin). Ja suuri kiitos avuntarjouksesta. En kuitenkaan taida vielä tässä vaiheessa uskaltaa sanoa siihen mitään. Kiitos silti.
- Olen halukas saamaan lisääkin palautetta. - Yksinäinen sisko
,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Kysyit ikääni. Olen kuusitoistakesäinen.
Otan osaa (tuntuipa vähän ironiselta sanoa näin). Ja suuri kiitos avuntarjouksesta. En kuitenkaan taida vielä tässä vaiheessa uskaltaa sanoa siihen mitään. Kiitos silti.
- Olen halukas saamaan lisääkin palautetta.Moi taas.
Jännä juttu, kuvittelin että olisit n. kolmekymppinen - tekstisi tuntui nimittäin jotenkin niin aikuisen ja itseäni vanhemman/samanikäisen ihmisen kirjoittamalta. Ja varmaan oletkin henkisesti kypsempi kuin monet ikätoverisi. Taisin olla samanikäinen, kun itselläni oli ne pahimmat vaiheet menossa (jotka jatkuivat usemman vuoden). Nyt olen siis 23v. Etenkin ikäsi huomioiden voi perustellusti sanoa, että elämä voi vielä antaa sinulle ties minkälaisen onnen, vaikka se ei tällä hetkellä todennäköiseltä (tai edes mahdolliselta) tuntuisikaan.
Kiitos osan otosta, se merkitsee minulle todella paljon, vaikka en sinua tunnekaan. Olen kiitollinen kommentistasi ylipäätään, siis että jaksoit sen minulle kirjoittaa. Jään odottelemaan, josko joku päivä saisin lukea kirjoituksiasi enemmänkin. - katoavatyttö_
,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Kysyit ikääni. Olen kuusitoistakesäinen.
Otan osaa (tuntuipa vähän ironiselta sanoa näin). Ja suuri kiitos avuntarjouksesta. En kuitenkaan taida vielä tässä vaiheessa uskaltaa sanoa siihen mitään. Kiitos silti.
- Olen halukas saamaan lisääkin palautetta.Mulla aika samanlainen tilanne. Lukion lopetin parin kuukauden jälkeen, olen saman ikäinen kuin sinä: 16v, olen taakka vanhemmilleni kun en tee mitään tai opiskele ja olen enemmän ja vähemmän varma että tieni loppuu itsemurhaan ennemmin tai myöhemmin.
Tuttua tuo horros. Tänäänkin ollessani ulkona ulkoiluttamassa koiraa teki jollain tavalla vaan mieli jäädä tuijottamaan sädehtivää lunta, ja niin teinkin. Jäin vaan paikalleni siihen tuijottamaan. Halusin vain kaatua lumen keskelle ja haihtua pois. Oikeastaan joka kerta kun käyn ulkona, se tuntuu jollain tavalla inhottavalta, pelottavalta, surulliselta ja oudolta.
Tuntuu kuin mieli välillä hidastuisi, kuin sydän pysähtyisi ja naama muuttuu hämmennyksen sekamelskaksi ja ihmettelen missä olen ja miksi. Olen niin eristäytynyt ihmisistä ja ulkoisesta maailmasta muutenkin, ei yhtään kaveria. Olen halunnut kadota täältä jo kauan.
- hmm...
on matoja, ja ne pitää poistaa. Voisit käydä resonanssiterapeutilla. Ala syömään goji-marjoja, maca-jauhetta. Käytä frankinsens öljyä ja mustakuusiöljyä, jos on turvotusta ja ilmavaivoja, niin fenkoliöljyä. Lisäksi juo kaupasta ostettua lähdevettä tai keitä vesi 3 minuuttia vähintään.
Muuten, elämä on elämän mittainen, ilman että sitä kannattaa alkaa lyhentelemään. Ei oo meijän tehtävä.- ,,,,,,,,,,
kiitos tästä.
- asdrq23rtwqetgq4
,,,,,,,,,, kirjoitti:
kiitos tästä.
Itse olen masentunut, pari kertaa käynyt itsemurha mielessä, sain juuri lääkityksen, pari kertaa olen ajattelut mielessäni yhtä asiaa, ja se tuli uudestaa mieleeni ku luin tekstisi "nyt mä oon paska, musta ei välttämättä koskaan tuu mitään, mutta mitä se maksaa jos mä katon viel muutaman vuoden eteenpäin"
oikeestaan se ei maksa mitään muutakuin sen muutaman vuoden, ja kestämistä, mutta voi jopa olla sen arvoista. - Sumppi pk-seudulta
En ymmärrä kirjoituksesi ensimmäistä kappaletta, mutta ehkä ei tarvitse ymmärtääkään.
Siitä olen samaa mieltä, että elämä on elämän mittainen, meidän tehtävä ei ole lyhentää sitä. - Anonyymi
Voi sen itsemurhankin tehdä, vitutus lakkaa aikaisemmin
- Sumppi pk-seudulta
Luin kirjoituksesi, ja luulen ymmärtäväni sinua, kuten teitä muitakin, jotka tänne olette kirjoittaneet. Toivon, että et koe tätä miksikään lässytykseksi, siihen en kirjoituksellani pyri, en tietenkään.
Siis ymmärrän sinua, olet jäänyt ilman vanhempien rakkautta, välittämistä, kodin suomaa turvallisuutta, luottamusta. Jokaisella lapsella on oikeus siihen, mutta erittäin moni jää kaikkea sitä paitsi, mikä kuuluu lapsen oikeuksiin. Sinä lapsena näit vanhempiesi virheet, nämä sumensi oikeutesi onnelliseen lapsuuteen.
Sinä tarvitset ehjän ihmisen läheiseksi, joka tarjoaa turvallisen sylin ja olkapään. Lapsuutesi on ollut rikkinäinen, mutta ne palat on liimattavissa ehjäksi kokonaisuudeksi, joskaan se ei onnistu sormia napsauttamalla. Vaikka arvet jääkin, ne eivät estä sinun oikeutta nauttia elämästä, sillä sinulla on oikeus iloon ja nautintoon, itsenäiseen ja ehjään aikuisuuteen. Kirjoita ainakin tänne, sillä kirjoittaminen on yksi tapa käsitellä ongelmia, se on terapeuttista, jossa voi käsitellä tunteita ja siten tavallaan purkaa ikäviä asioita mielestä. Itku puhdistaa myös patoutumia, siksi on aikanaan ollut jopa itkijänaiset, sen ajan psykoterapeutteja. Itku tulee, jos on tullakseen, mutta jos pystyt itkemään, se helpottaa.
Oletko käynyt lääkärin tai terveydenhoitajan luona keskustelemassa niin, että pääsisit psykoterapiaan?
Mielenterveyden keskusliitolla on ainakin vertaistukitoimintaa, katsopa heidän kotisivuiltaan, löytäisitkö sieltä jotain apua. Entä missäpäin mahdat asua, tyttöjen talo on yksi nuorille tarkoitettu paikka, jossa saa käsitykseni mukaan myös keskusteluapua ja muuta tukitoimintaa.
Vaikka olosi on kuin tiimalasista valuva hiekka ahtaimmalla kohdalla, elämää on kuitenkin, eli hiekka valuu. Elät muutenkin aikaa, jolloin lapsuus on takana, aikuisuus edessä, josta ei tiedä, mitä se tuo tullessaan. Mutta toivon rohkeutta ja uteliaisuutta, sillä elämä kannattelee, ikävät asiat jää ajan kanssa taka-alalle ja muistoksi, uudet asiat tulee tilalle, aikuisuus ja itsenäinen elämä.
Tahtoisin halata sinua, tuottaa turvallisuuden tunteen, antaa energiaa, jota sinänsä välitän reiki-terapiaa antaen. Se ei ole minun ansiotyötä, vain halu helpottaa ihmisten elämää ilman korvausta. Muutenkin luontaishoidoista voisit saada lievitystä tuskaasi, jos sinulla olisi siihen rahaa käytettävissä. Netistä löytyy paljon tietoa myös tähän.
Olen itse äiti, lapseni on sairastunut anoreksiaan n. 13 vuotta sitten, oireilee edelleenkin. Olen voimaton hänen sairauden suhteen, siksi minulla on sitäkin suurempi halu auttaa heitä, joille olen vieraampi.
Vaikka vanhempasi eivät ole sinulle suoneet rakkautta, turvallisuutta ja luottamusta, minulla on tunne, että he tuntevat jopa suurta sisäistä tuskaa siitä, katumusta, mutta ne tunteet on heille niin vaikeita, että pakenevat sitä todellisuutta myöntää, eivätkä pysty sitä myöskään sinulle ilmaisemaan. Eivät he sinun lapsuutta voi jälkikäteen katumisellaankaan korjata säröttömäksi. Mutta meillä ihmisillä on myös armoon ja anteeksiantamisen oikeus. Kun jaksat tämän vaikean ajan elää, se on asian käsittelyä ja samalla armollista oikeutta sinulle yrittää antaa anteeksi vanhemmillesi. Masennuksesi on tämän asian käsittelyä, joka vaihe menee ohi, kun olet ylittänyt tuon vaikean asian, eli antanut anteeksi. Se helpottaa ja elämäsi avautuu ja valaisee mielesi.
Kirjoittele tänne, luen mahdollisuuksien mukaan. Toivon sinulle kaikkea hyvää, sinulla on oikeus iloita pienistäkin asioista. Kirjoita vaikka niitä hyviä asioita ylös, sillä onhan sinulla niitäkin. Toivon, että pian koittava joulu tuo mieleesi rauhaa, käy vaikka laulamassa joululauluja kirkossa, laulaminenkin on terapeuttista, kuten esim. kirjoittaminen, piirtäminen, luonnossa liikkuminen omine ajatuksineen.- ,,,,,,,,,
Olen jonossa. Hoitokeinona psykoterapia oli selvä vaihtoehto jo alusta asti. Kotikaupungissani on tosin vain muutama terapeutti ja jonot ovat pitkät, minut lisätään vain nimenä listaan. Jo ajatus siitä saa taas oman arvoni laskemaan. Enkä tiedä kuinka kauan jaksan enää odottaa. Hoitoon pääsin ensin kertomalla asiasta kouluterveydenhoitajalle perus terveystarkastuksessa, sain lähetteen psykiatrian polille ja lyhyen arviointijakson päätteeksi huolestuivat ja ottivat minut osastolle, jonka jälkeen sain lääkityksen ja epämääräisen tiedon odotusajasta psykoterapiaan. Tapahtumien välillä on ollut pitkiä taukoja ja asiat ovat junnanneet vain paikoillaan. Kaikkinensa tämä vitun "avunsaanti" on kestänyt jo melkeinpä vuosia.
Ja toinen;
Vanhaan ystävääni en ole ollut yhteyksissä pitkiin aikoihin, koska kumpikin on väsynyt itseensä. Hänen elämänsä on saanut tosin jonkinlaisen uuden suunnan, joten olen kai muutenkin jo hiljalleen menettänyt paikkani hänen elämässään. En ole siis puhunut hänelle mitään enkä tule puhumaankaan.
Tämä toinen, jolle kuulun ja joka huolehtii, ei valitettavasti juurikaan ymmärrä tilannettani enkä jaksa enää vain selittää. En tahdo rikkoa itseänikään sillä että toinen jauhaa samaa paskaa siitä kuinka kaikki on asenteestani kiinni enkä vain yksinkertaisesti tahdo auttaa itseäni. Jos se olisikin niin helppoa, en tosiaan enää istuisi nyt yksin pimeässä huonessani. Meidän tilanteemme ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen miltään kannalta enkä nyt jaksaisi miettiä sitä.
Kiitos vastauksista. Olen yllättynyt kuinka kauniisti ihmiset vielä osaavatkin puhua. - Sumppi pk-seudulta
,,,,,,,,, kirjoitti:
Olen jonossa. Hoitokeinona psykoterapia oli selvä vaihtoehto jo alusta asti. Kotikaupungissani on tosin vain muutama terapeutti ja jonot ovat pitkät, minut lisätään vain nimenä listaan. Jo ajatus siitä saa taas oman arvoni laskemaan. Enkä tiedä kuinka kauan jaksan enää odottaa. Hoitoon pääsin ensin kertomalla asiasta kouluterveydenhoitajalle perus terveystarkastuksessa, sain lähetteen psykiatrian polille ja lyhyen arviointijakson päätteeksi huolestuivat ja ottivat minut osastolle, jonka jälkeen sain lääkityksen ja epämääräisen tiedon odotusajasta psykoterapiaan. Tapahtumien välillä on ollut pitkiä taukoja ja asiat ovat junnanneet vain paikoillaan. Kaikkinensa tämä vitun "avunsaanti" on kestänyt jo melkeinpä vuosia.
Ja toinen;
Vanhaan ystävääni en ole ollut yhteyksissä pitkiin aikoihin, koska kumpikin on väsynyt itseensä. Hänen elämänsä on saanut tosin jonkinlaisen uuden suunnan, joten olen kai muutenkin jo hiljalleen menettänyt paikkani hänen elämässään. En ole siis puhunut hänelle mitään enkä tule puhumaankaan.
Tämä toinen, jolle kuulun ja joka huolehtii, ei valitettavasti juurikaan ymmärrä tilannettani enkä jaksa enää vain selittää. En tahdo rikkoa itseänikään sillä että toinen jauhaa samaa paskaa siitä kuinka kaikki on asenteestani kiinni enkä vain yksinkertaisesti tahdo auttaa itseäni. Jos se olisikin niin helppoa, en tosiaan enää istuisi nyt yksin pimeässä huonessani. Meidän tilanteemme ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen miltään kannalta enkä nyt jaksaisi miettiä sitä.
Kiitos vastauksista. Olen yllättynyt kuinka kauniisti ihmiset vielä osaavatkin puhua.Hei! Voin kuvitella, kuinka toivotonta voi olla, että terapiaa on tiedossa, mutta milloin, on täysin auki. Se on valitettavaa, että terapeutteja ei ole riittävästi. Jonossa olevien tarve on ilmeisesti samantasoinen, joten sinun terapiasi ei siten saisi ohittaa muita. Ei se laske sinun arvoa laisinkaan, terveydenhuollossa arvot eivät vastaa tarvetta, ja se on myös valitettavaa.
Ystävät voivat ottaa etäisyyttä ilman, että sinulla olisi siihen mitään osuutta. Tällainen etäisyys ei ole aina lopullista, ystävyys todennäköisesti kestää, ja herää "henkiin", kun aika on. Tiedän itsestäni, että moneen hyvään ystävään ei tule pidettyä yhteyttä, ei ystävissä ole vika, vaan minulla on oma hiljainen aika, jolloin kaikesta päätellen sulkeudun omiin ajatuksiini, pidän ystävyyttä yllä itseni kanssa. Ihminen voi vieraantua jopa itsestään. Nimitän sitä "teitittelytasoksi". Siksi rakkaus itseä kohtaan on sallittua, itsestä välittämistä, itsensä mielen hoitamista ja hellimistä. Ymmärrän, kun on masentunut, on vaikea rakastaa edes itseään, saati välittää muista.
On myös niin, että ystävät, jotka eivät ole joutuneet käsittelemään vaikeuksia, ikäviä asioita, he etääntyvät, koska eivät tiedä, miten heidän pitäisi suhtautua, puhua, pitää seuraa. Heillä ei ole keinoja, eivätkä välttämättä ymmärrä sitä, että vaikeuksissa ystävyyttä tarvitaan kaikista eniten. Kun elämässä kaikki on hyvin, silloin jaksaa yksinkin. Ei aikuisillakaan ole aina sanoja, siksi kai on sanonta, että suurin suru on sanaton. Ei ole oikeita sanoja, mitä pitäisi sanoa. Halaus, kädestä pitäminen, kosketus korvaa monta sanaa, niissä on tunteet mukana. Mutta jos ei ole halaajaa, kädestä pitäjää, itse käperryn vuoteeseeni ns. sikiöasentoon. Siinä on jalat rintaa vasten, kuten kädetkin. Näin voi itse luoda kosketuksen, turvallisuuden tunteen itselleen. Oma itse on kuitenkin jokaiselle läheisin ja lämpimin.
Onko sinun kotona mitään lemmikkieläintä tai naapurissa tai tutuilla? Koira on hyvä, pyyteetön ja luotettava ystävä. Jos sinulla on mahdollisuutta, pyydä vaikka naapurilta, tai joltain muulta tutulta, että saisitko ulkoiluttaa heidän koiraansa. Entä onko esim. ratsastustalli sellaisella etäisyydellä, että voit sinne mennä hevosia harjaamaan tai sukimaan. Eläimille voit myöskin puhua tunteistasi, ja kokea samalla, että he pitävät sinusta ja ovat tyytyväisiä, että ne huomioidaan.
Tänään muistelin aikaani sinun iässä. Muistan, että näin pelkkää tyhjää edessä, siis mielikuvituksessa. Ei ollut mitään käsitystä tulevaisuudesta, mutta sen tiesin, että jotain elämällä on minulle annettavana, otan vastaan sen, mitä tuleman pitää. Niinkuin olen kirjoittanut, elämä kannattelee, kun antaa sille mahdollisuuden ja vapauden. Se ohjailee meitä sisintä kuunnellen. Välillä pitää taukoa, jolloin on tyhjyyden tunne, kuten sinulla nyt. Se voi olla myös aikaa, jolloin energiasi latautuu, elämän palikat etsivät omaa paikkaansa kuin palapeliä kootessa ainakin. Tällä tauolla, ehkä myös tuntemallasi "mustalla aukolla" voi olla siten merkitys, jota ei voi seurata muu kuin valo ja elämä, joka sinun kohdallesi on tarkoitettu. Voin todeta, että tällaiset asiat koettuaan sinulla on edellytykset ilmaista itseäsi paremmin, tahdot tuottaa iloa itsellesi ja muille, kun sen aika on.
Tunnen niin monta pitkistäkin psyyken sairauksista toipuneita, sydämellisempiä ihmisiä saa etsiä, he ovat kuin auringon valo. Moni (ei edellä mainitut) on löytänyt sisäisen rauhan myös seurakunnan nuorten keskuudesta, eli ainakin jonkinasteisesta uskosta korkeimpaan.
Mietipä, jos kirjoittaisit vanhemmillesi kaiken sen, mikä sinulla on mielessäsi sinun lapsuudesta. Sinulla on oikeus puhdistautua niistä tunteista ja vanhemmillasi on velvollisuus ottaa ne tunteet esim. kirjoitettuna vastaan. Jo tämä saattaa helpottaa oloasi tuntuvasti. Siitähän sinun kohdalla on pitkälle kyse, lapsuutesi painaa mieltäsi, ja luonnollisesti sinulla on oikeus vapautua siitä taakasta, jotta voit ottaa aikuisuuden vastaan keventynein mielin. Suosittelen, jos en ole tätä jo aikaisemmin kirjoittanut.
Toivon sinulle positiivisia ajatuksia, joista jotain voisit jossain vaiheessa toteuttaa! Muistathan, että olet itsellesi rakkain ja läheisin, sinulla on oikeus hyvään vapautuneeseen mieleen. Armollisuus meillä kaikilla on myös oikeus, jolla voimme myös vapauttaa mielen painolasteja.
Nuku hyvin ja toivon kauniita unia!
- a-leksis
...mutta kirjoitat uskomattoman hyvin. Luulen, että maailma on menettämässä sinussa kirjailijan.
- kgfdäögå¨gråt
Elämä on hirveän kovaa ja epäoikeudenmukaista koska on sinun kaltaistakin mukavan, fikun ja lahjakkaan olista ihmistä kohdellut huonosti. Se on rankkaa kun lapsena koettu vääryys muovaa muuta elämää. Minusta olet tehnyt oiekn kun olet "puhunut" täällä. Jos hiljasuus on ollu se mihin sinut on toisten toimesta lykätty niin sieltä kannattaa tulla pois. Kirjoita tänne. olen pahoillani sen pienen lapsen puolesta joka olet ollut, joka olisi tarvinnut turvaa ja kuuntelijaa. Toivon, että myötätuntoni välittyy tästä tekstistä ja säteilee autiuteen. Lämmin halaus.
- Jaksa odottaa paremp
Itsekin olen tässä ollut melko masentunut koko syksyn, sillä mikään ei tunnu sujuvan. Minua ei tunnut kukaan hyväksyvän ei tarvitsevan, olen kaikkien tiellä.
Minulle kuitenkin nämä sanojat ovat kaikki niin rakkaita ja kannan huolta heistä ja se antaa voimia jatkaa, vaikka tunnenkin oman elämäni tarkoituksen niin turhaksi.
Koeta sinä nuori ihminen löytää jonkin tarkoitus tai asia, joka pitää sinut jollakin tapaa kiinni. Sillä uskon vakaasti, että kohdallasi aika antaa parempaa, minä itse olen toiseen suuntaan menossa ja ihan ikäni vuoksi.
Olen turha koko yhteiskunnalle. - Sumppi pk-seudulta
Jaksa odottaa paremp kirjoitti:
Itsekin olen tässä ollut melko masentunut koko syksyn, sillä mikään ei tunnu sujuvan. Minua ei tunnut kukaan hyväksyvän ei tarvitsevan, olen kaikkien tiellä.
Minulle kuitenkin nämä sanojat ovat kaikki niin rakkaita ja kannan huolta heistä ja se antaa voimia jatkaa, vaikka tunnenkin oman elämäni tarkoituksen niin turhaksi.
Koeta sinä nuori ihminen löytää jonkin tarkoitus tai asia, joka pitää sinut jollakin tapaa kiinni. Sillä uskon vakaasti, että kohdallasi aika antaa parempaa, minä itse olen toiseen suuntaan menossa ja ihan ikäni vuoksi.
Olen turha koko yhteiskunnalle."Olen turha koko yhteiskunnalle"
Et ole turha, sillä yksikään ihminen ei ole turha. On mahdollista, että et ole löytänyt sitä tarkoitusta, mikä sinulla on. Mutta olet löytänyt ainakin sen verran, että kirjoitat täällä, sinua tarvitaan ja sinut hyväksytään.
Olen itsekin miettinyt, mihin minua nyt tarvitaan, en ole töissä, läheiset sukulaiset on kuolleet, mutta on minulla oma perhe. Mutta olen löytänyt esim. tämän palstan, jonka tunnen lähes kutsumukseksi lukea viestejä, jossa toivottomuus on vallannut mielen. Kun en ole juurikaan ruusuilla tanssinut elämääni, olenkin niiden ruusun piikkien sijaan päättänyt jo kauan sitten olla henkilö, joka tahtoo auttaa heitä, joilla ei mene hyvin, jotka ovat kadottaneet ilon elämästään. Sanotaan, että antaessaan saa. Niinpä minä saan hyvän mielen siitä, että jos voin edes yhden positiivisen ajatuksen kirjoituksillani tuottaa teille, joilla ilo, onni, elämän tarkoitus on pimennossa.
En tiedä, missä asut. Mutta jos sinulla on aikaa ja tahtoa, niin esim. vapaaehtoisia ihmisiä kaivataan vaikka missä. Vanhainkodeissa vanhusten ulkoiluttamiseen, kirjojen tai lehtien lukemiseen. Vapaaehtoistyötä löytyy loputtomiin ja uskon, että se on palkitsevaa. Itse kävin vuosikymmeniä omia sukulaisia katsomassa vanhainkodissa, sairaalassa. Nytkin on yksi ei sukulainen 84 vuotias mies, joka soittaa ja pyytää apua, menen häntä auttamaan ja seuraksi, kun hän haluaa.
Olen määrätyn vähemmän miellyttävän asian takia ns. ansassa, joten minulla ei ole ollut voimavaroja itsellänikään aktiivisempaan vapaaehtoistyöhön. Kunhan jossain vaiheessa vapaudun, uskon panostavani enemmän muiden ihmisten auttamiseen, sillä siitä saan tarkoitusta elämääni ja hyvän mielen. Ilo tulee pienistä asioista, myös ihan itsestäkin.
Toivon sinulle hyvää joulun alusaikaa ja ajatuksia, jotka antavat sinulle mielihyvää, ehkä tehdenkin.
- Sumppi pk-seudulta
Ajattelen, että on hyvin luonnollista, että aikuistumisen kynnyksellä tekee tavallaan tiliä lapsuudesta. Kun tekee tuota "välitilinpäätöstä", se on eletyn lapsuuden käsittelyä, mitä se on antanut evääksi aikuisuuteen. On ikävää, koska monella se on jäänyt "tappion" puolelle, mutta elämä on voitettavissa, kun antaa sille mahdollisuuden. Itsemurha on kuin yrityksen konkurssi, yritys kaatuu. Ihmisen elämä ei ole kuitenkaan kenenkään taloudellisen hyödyn tavoittamiseksi perustettu "yritys", ihmisyys on ainutkertaista, ja voi tuntua turhalta, mutta silti totean, mitä enemmän on ollut vastoinkäymisiä lapsena, sitä enemmän voi yrittää kerätä sisua, että se ei minua lannista, näytän vanhemmilleni, mutta myös itselleni, että pärjään elämässäni. Annat aikuisena arvoa tuntuvasti enemmän ilon ja onnen aiheille, sillä niitä varmasti tulee elämääsi. Rohkenen todeta, että se on aitoa onnistumisen iloa. Lapsi, joka on syntynyt kultalusikka suussa, ei ehkä koskaan koe sitä onnistumista, sillä kaikki on niin itsestään selvää, hän voi elämässään jopa turhautua. Onneksi näin ei aina käy.
Voisitko ajatella, että ottaisit kuitenkin johonkin ystävääsi yhteyttä, johon voit luottaa ja kertoa olotilastasi. Yksin olosi omissa ajatuksissasi on raskasta, ja et saa ajatuksiasi pois siitä noidankehästä, mihin olet ajautunut. Onko tämä ystävä, joka sinulla vielä on, sellainen henkilö, jolle ei voi puhua syvempiä ajatuksia? Sinulla on hyvä hoitosuunnitelma, sekin toivottavasti auttaa. Alitajuntaan voisit yrittää "ujuttaa" edes pienen toivon, valon säteen, jota kohden alitajunnassasi kuljet ajatusten siivin. Jos sinulla olisi myös fyysisesti hyviä ystäviä lähelläsi, kokisit läheisyyttä. Kirjoituksesi mukaan sinulla on yksi henkilö, joka pitää sinusta hyvää huolta, mutta olette kovin erilaisia. Me kaikki olemme erilaisia, ja kun opimme sen hyväksymään, opimme myös hyväksymään oman erilaisuutemme.
Kun menet ulos, mene puistoon tai luontoon. Ajattele, jokaisella näkemälläsi puulla, linnulla, taivaalla olevalla pilvellä, lumella maassa, niillä kaikilla on oma merkitys. Myöskin tällä pakkasella, auringolla, pimeällä ajalla, kunnes kesä ne taas voittaa. Niin on ihmiselläkin oma merkitys, osa tässä elämässä, niin sinulla kuin minullakin, kaikilla. Me ihmiset olemme osa luontoa.
Jos avaat radion ja kuuntelet joulumusiikkia (on oma toivontuottajien kanava), sekin voi herättää sinussa toivon ja uskon pisaran elämään. Kuuntele sanoja, niillä on oma sanoma.
Halauksin toivon sinulle valoisampaa alkanutta viikkoa! - melkein kaiken nähny
Sanoisinko oman tarinani ..
Äitini oli suoranainen h**** lähes jokaisen kakslahkeisen ohikulkevan kanssa vehtasi..
Ensimmäinen muistoni .. isäni oli armeijassa. heräsin ja menin äidin tykö sanomaan että tarvin käydä potalla ja isän&äidin sängystä nousi naapurin setä ja nosti minut hiuksista lasten huoneeseen omaan sänkyyn.
vihaan äitiäni tänäpäivänäkin
tuosta ajasta on todella kauan yli 35v - Ei h-i !
Kuolemaahan meistä jokainen "odottaa". Kehoitan aloittajaakin odottamaan terveemmällä tavalla. Elämä on kuin huonosti näyteltyä teatteria, jos ei ole kiinnostunut omasta osastaan ja kuolettaa sen elävänä pystyyn. Kukaan muu asialle ei mahda mitään, se on sun juttusi, sun pääosasi, jonka olet päättänyt vetää vessasta alas. Mitä se kertoo sinusta?
- Jokuvain1
Keskustelun aloittajan teksti ensimmäinen kappale ja toisen kappaleen ensimmäinen lause oli niinkuin omasta suustani.
Oman suvun takia joutuu häpeämään eikä voi/uskalla hakea apua, koska juorukellot alkavat soida ja saa pelätä naljailua, vittuilua ja vinoilua. Parempi olisi minunkin vain kuolla pois kun jostainhan joku sukulainen kumminkin saisi joskus tietää sairastumisesta ja jos ei ole naljailua/vinoilua ni väkisin tungettelua ja kaivamalla kaivettua utelua jota en halua. Turhaa lässyttämistä ja hössöttämistä vaan joka kävisi kaiken muun lisäksi mielenterveyden päälle.- Tot54
Jaa. Mitä h*lvettiä välität juorukelloista?
Oletko taloudellisesti riippuvainen?
Minkä v*tun takia sun tarvii välittää muiden mielipiteistä
SINÄ elät omaa elämääsi sairauksien(?)kanssa.
Minä ainakin elän omaa elämääni omien sairauksieni kanssa
Ei kuulu muille - Jokuvain1
Tot54 kirjoitti:
Jaa. Mitä h*lvettiä välität juorukelloista?
Oletko taloudellisesti riippuvainen?
Minkä v*tun takia sun tarvii välittää muiden mielipiteistä
SINÄ elät omaa elämääsi sairauksien(?)kanssa.
Minä ainakin elän omaa elämääni omien sairauksieni kanssa
Ei kuulu muilleOothan sä oikeassa pyrinkin olemaa välittämättä, mutta ei sitä jaksa olla kokoajan vain välittämättä kun vittuillaan, haukutaan, naljaillaan ja syyllistetään. Ja jos tätä kaikkea joutuu kestämään ja kuuntelemaan lähes jatkuvasti ni se käy mielenterveyden päälle entisestään. Sitten kun on unelat ja haaveet vielä särkyny. Ni tuntuu että elämäni on menettänyt merkityksen.
- l.o.v.e
Tiedän, että keskustelu on 8 vuotta vanha. Mutta jos joku joskus tänne eksyy lukemaan, ja on käymässä läpi samanlaisia asioita kun ap (toivon hänellekin muuten kaikkea hyvää, toivottavasti pääsi yli vaikeista ajoista) niin haluaisin sanoa pari sanaa. Itselläkin on käynyt pari kertaa itsemurha mielessä. Mutta sitten alan miettimään kuinka onnekas olen, kun olen saanut tämän yhden elämän. Mieti kaikkia kauniita pieniä asioita mitä tästä maailmasta löytyy. Ja mieti kaikkia asioita mitä voisit tehdä. Kaikki on mahdollista. Voit parantaa tätä maailmaa ja tehdä jotain merkittävää elämäsi aikana, sitten kun vanhana aika jättää niin sinusta on jäänyt jälki tänne maailmaan. Se on ainakin mitä itse haluan, että minut muistetaan. Mieti, haluatko oikeasti tappaa itsesi. Sinusta voi tulla MITÄ VAIN jos itse uskot siihen. Aina uskokaa itseenne. Kyllä kaikki voivat löytää sen onnen, ja rakentaa itselleen sellaisen elämän mitä itse haluaa. Teillä on vielä monta auringonlaskua nähtävänä, ja muita elämän kauniita asioita. Vaikeina aikoina pysykää vahvoina, tiedän että se on vaikeaa. Mutta sen arvoista. Älkää luovuttako. Miettikää oikeasti onko asiat niin huonosti ettei ne voi enään korjaantua. 5 vuoden päästä voisit vaikka elää parasta elämääsi. Mieti vielä. Elämä on arvokasta. Voimia kaikille <3
- Anonyymi
Olet nyt terapeutti ja tyytyväinen siihen?
- Anonyymi
Mäkin ootan kuolemaa. En aio tehdö itsemurhaa,vaan toivon että en eläisi kovin vanhaksi. Lapseni ovat jo isoja. Nuorinkin pian pärjää omillaan. Minulla on vaikeaa,olen ruma keski ikäinen,hyväksikäytetty,en halua enää mitään elämässä!
- Anonyymi
Minä olen normaali. Minä olen normaalim minä olen normaali.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107402
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t374315törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373792Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4002000Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi711513- 321477
- 351458
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1801146Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121118Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:121043