Kerran vielä Finlandia palkittu kirjoitukseni:
Lumienkeli
Aamulla varhain huomasin, että pihallani oli lumienkeli, joka makasi kasvot alaspäin hangessa. Käänsin enkelin oikein päin ja huomasin, että enkelin siivet olivat jäätyneet paikoilleen, mutta kasvot loistivat silti kirkkaasti. Enkeli oli jäätynyt hankeen, eikä se kyennyt liikkumaan.
Olin jo kauan elänyt yksin ja tottunut yksinäisenä olemiseen, joten en tiennyt, mitä nyt pitäisi tehdä. Kannoin enkelin nopeasti sisälle huoneeseeni ja se alkoi sulamaan, niin että vettä tippui huonosti lakatun parkettilattian päälle.
Tuli ilta ja oli mentävä nukkumaan ja enkeli suli sulamistaan parkettilattian päällä. Se ei liikkunut, vaan oli kokonaan jäässä. Lopulta nukahdin ja näin unta enkelistä, joka saapuu luokseni. Se oli lumienkeli, joka oli jätetty talvella ulos jäätymään. Kukaan ei sitä halunnut ja kaikki hyljeksivät sitä, eikä se jaksanut enää taistella talven kylmää vastaan, vaan se menetti toivonsa ja jäätyi.
Aamulla heräsin outoon valoon ja siipien kahinaan.
Enkeli oli sulanut ja näin kuinka se levitti siipensä huoneeni laidoille asti. Enkelin kasvot olivat kauniit ja ne loistivat kirkkaasti.
Sillä oli päällään kaunis valkoinen vaate, joka oli punottu taidokkaasti. Sen hiukset olivat kuin puhdasta pellavaa. Siivet kahisivat ja huone täyttyi rakkaudella. Oli kuin kaikki kesän kukat olisivat tuoksuneet, aina kun sen siivet löivät. Ennen niin synkkä huone oli yhtä äkkiä täynnä elämää.
Lopulta ymmärsin, että olen kuin tuo lumienkeli, joka oli tullut pihalleni jäätymään, mutta sydämeni on kivikova ja kasvoni eivät loista kauniisti. Vaatteeni eivät ole puhtaat, vaan ne ovat aikojen saatossa tahriutuneet, eikä elämässäni ole mitään kauniisti punottua. Ymmärsin, että olen antanut periksi, enkä enää halunnut rakastaa. Huomasin, että minusta oli tullut katkera ja vanha mies, joka ei halua antaa anteeksi kärsimäänsä pahaa.
Itkin lattialla katkerasti ja mietin kaikkea kärsimääni pahaa. Mieleeni ilmestyi niiden ihmisten kasvoja, jotka olivat minua loukanneet ja jotka olivat minulle velkaa, enkä kerta kaikkiaan kyennyt millään antamaan heille anteeksi. Samassa siivet taas kahisivat ja huoneeseen pöllähti rakkautta. Kevään kukan tuoksuivat ja synkkä huone tulvi elämää. Enkelin kasvot loistivat kauniisti, eikä niissä näkynyt katkeruutta lainkaan, vaikka se oli hylätty talven kylmään jäätymään.
Halusin olla niin kuin tuo lumienkeli, jonka kasvot loistivat kauniisti ja jonka päällä oli taidokkaasti punottuvaate. En halunnut enää olla katkera vaan annoin, riippumatta siitä miltä minusta tuntuu, anteeksi kaikille, jotka olivat minua vastaan rikkoneet. Yhtä äkkiä koin, että vapaudun taakastani ja minulle näytettiin kaikki ne ihmiset, joita vastaan olen rikkonut ja joille olen itse velkaa. Ihmettelin, että miksi en ollut koskaan ennen heitä huomannut. Samassa enkelin siivet taas löivät ja huoneeseen tulvi rakkautta.
Seuraavana aamuna varhain menin ulos ja huomasin, että pihalle oli tullut lisää lumienkeleitä jäätymään. Siivet olivat niillä jäässä, mutta niiden kasvot loistivat kirkkaasti. Ryhdyin kantamaan enkeleitä sisälle huoneeseeni ja ne alkoivat sulaa huonosti lakatun parkettilattian päällä. Joka aamu pihalle oli ilmestynyt lisää enkeleitä ja kannoin ne aina yhtä takuu varmasti sisälle. Aamuisin niiden siivet kahisivat kilpaa ja rakkautta tulvi ennen niin synkkään huoneeseen. Niiden kasvoit loistivat kauniisti ja niillä oli yllään kauniisti punottuvaate.
Yhtenä aamuna yhtään lumienkeliä ei enää ollut huoneessa, eikä pihalle ollut tullut yhtään lumienkeliä jäätymään, vaan piha oli tyhjä. Ihmettelin, että mitä tämä merkitsee, kunnes ymmärsin, että olen itse kuin lumienkeli. Olin siipirikko, enkä kyennyt lentämään halki taivaiden, niin kuin aidot lumienkelit. Kasvoni eivät loistaneet kauniisti, eikä elämässäni ollut mitään kauniisti punottua. Käperryin toivottamana hankeen vähäksi aikaa, kunnes en enää kyennyt liikkumaan. Olin jäätynyt samalla tavalla kuin pihan lumienkelit. Viimeisillä voimillani katsoin ylös taivaan kanteen ja huomasin kuinka tuhannet lumienkelit saapuivat minua noutamaan. He tarttuivat minusta kiinni ja nostivat minut ylös. Olin siipirikko, mutta yhtä äkkiä siipeni olivat täysin ehjät ja päälläni oli taidokkaasti punottuvaate. Kasvoni loistivat kirkkaasti, eikä niissä näkynyt merkkiäkään katkeruudesta.
Lumienkeli joulun kunniaksi
9
323
Vastaukset
Taasko olet lainannut Rosa Liksomin puppugeneraattoria?
- Kävi näin?
Taisi datanomille taas kerran tulla eteen siinä määrin hankalia kysymyksiä, että parempi onkin siirtyä aivan rehelliselle satuilulinjalle.
- 14.
Ihan kiva tarina, ei siinä mitään, mutta teksti vaatisi vielä aikalailla hiomista.
Raakileilla ei vielä voiteta Finlandiaa.- SamiA
”Ihan kiva tarina, ei siinä mitään, mutta teksti vaatisi vielä aikalailla hiomista.”
Tarina on kirjoitettu tunnissa, eikä sitä ole oikoluetettu. Hiomista varmasti on, mutta koska tarina elää näinkin, niin en viitsi ryhtyä sitä muuntelemaan. Tarina toimii paremmin puhuttuna.
Luen myös seuraava tarina:
Elämää bussipysäkillä
Mies keräsi hienoja tavaroita, joilla hän sisusti katetun bussipysäkin, jossa hän asui. Pysäkin laidoille mies laittoi hienot palmut, jotka olivat muovia, mutta ne näyttivät oikeilta. Pysäkin istumalaudan mies oli verhoiluttanut paikallisella verhoilijalla, ”samettia sen olla pitää”, totesi mies. Istumalaudan alapuolella oli pieni jääkaappi, joka sai sähköä pysäkin päällä pyörivästä ropellista, joka pyöri vinhaa vauhtia tuottaakseen sähköä miehen tarpeisiin. Vaateita varten mies oli hitsannut pysäkin katteen alle putken, johon hän ripusti vaatteita henkareihin roikkumaan. Pysäkin toisessa nurkassa oli mustavalkoinen matkatelevisio, josta mies seurasi ajankohtaisohjelmia. Siellä pysäkin lipan suojassa mies asui ja kulutti aikaansa. Pysäkin alla miehelle oli hyvä ja turvallinen olo.
Joka aamu pysäkille saapui ihmisiä, jotka olivat menossa jonnekin. Busseja tuli melkein minuutin välein ja ne veivät pysäkille kiirehtiviä ihmisiä vinhaa vauhtia jonnekin -- olihan se outoa, kun ihmiset sillä tavalla häiritsivät kotirauhaa, mietti mies. Pahimpaan ruuhka-aikaan miehellä oli tapana siivota pysäkkiä luudalla -- olihan se kauheaa, kun ihmiset eivät osanneet laittaa roskia roskikseen, vaikka alumiininen roskis näkyi niin selvästi, että kukaan ei voinut erehtyä.
Päivällä miehellä oli tapana laittaa ruokaa. Reppu, joka oli hyvässä jemmassa pysäkin lipan alla, oli aina täynnä erilaisia pussikeittoja ja säilyketölkkejä, joista mies valmisti ruokaa. Mies ajatteli itsekseen, että pysäkin katteen suojassa oli mukavaa laitaa ruokaa ja seurata ajankohtaisohjelmia, joita harjaantuneen antennin säädön jälkeen oli mahdollista katsoa. Elämä oli olosuhteisiin nähden siedettävää, ajatteli mies, kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain täysin normaalista poikkeavaa.
Mies hörppi pysäkin katteen alla aamukahvia mukista, kunnes hän huomasi, kuinka bussi nousi ylämäkeä ylös kohti pysäkkiä. Hän ihmetteli, että oliko ihmiset nukkuneet pommiin, koska yhden yhtäkään ihmistä ei ollut saapunut pysäkille tungeksimaan. Lopulta bussi pysähtyi pysäkille ja ovi avautui tutun omaisella tussahduksella, mutta bussi oli tyhjä, eikä siihen ollut nousijoita. Hölmistyneenä mietti mies, että mitä tämä merkitsee, kunnes hän ymmärsi, että bussi oli häntä varten.
Mies loi haikean silmäyksen tavaroihin, joita hän oli koko elämänsä kerännyt pysäkin lipan alle. Hän ymmärsi, että on tullut hänen vuoro nousta bussiin. Vavisten ja aivan yksin mies käveli bussin sisälle, jonka ovet tussahtivat kiinni tutun äänen saattelemana. SamiA kirjoitti:
”Ihan kiva tarina, ei siinä mitään, mutta teksti vaatisi vielä aikalailla hiomista.”
Tarina on kirjoitettu tunnissa, eikä sitä ole oikoluetettu. Hiomista varmasti on, mutta koska tarina elää näinkin, niin en viitsi ryhtyä sitä muuntelemaan. Tarina toimii paremmin puhuttuna.
Luen myös seuraava tarina:
Elämää bussipysäkillä
Mies keräsi hienoja tavaroita, joilla hän sisusti katetun bussipysäkin, jossa hän asui. Pysäkin laidoille mies laittoi hienot palmut, jotka olivat muovia, mutta ne näyttivät oikeilta. Pysäkin istumalaudan mies oli verhoiluttanut paikallisella verhoilijalla, ”samettia sen olla pitää”, totesi mies. Istumalaudan alapuolella oli pieni jääkaappi, joka sai sähköä pysäkin päällä pyörivästä ropellista, joka pyöri vinhaa vauhtia tuottaakseen sähköä miehen tarpeisiin. Vaateita varten mies oli hitsannut pysäkin katteen alle putken, johon hän ripusti vaatteita henkareihin roikkumaan. Pysäkin toisessa nurkassa oli mustavalkoinen matkatelevisio, josta mies seurasi ajankohtaisohjelmia. Siellä pysäkin lipan suojassa mies asui ja kulutti aikaansa. Pysäkin alla miehelle oli hyvä ja turvallinen olo.
Joka aamu pysäkille saapui ihmisiä, jotka olivat menossa jonnekin. Busseja tuli melkein minuutin välein ja ne veivät pysäkille kiirehtiviä ihmisiä vinhaa vauhtia jonnekin -- olihan se outoa, kun ihmiset sillä tavalla häiritsivät kotirauhaa, mietti mies. Pahimpaan ruuhka-aikaan miehellä oli tapana siivota pysäkkiä luudalla -- olihan se kauheaa, kun ihmiset eivät osanneet laittaa roskia roskikseen, vaikka alumiininen roskis näkyi niin selvästi, että kukaan ei voinut erehtyä.
Päivällä miehellä oli tapana laittaa ruokaa. Reppu, joka oli hyvässä jemmassa pysäkin lipan alla, oli aina täynnä erilaisia pussikeittoja ja säilyketölkkejä, joista mies valmisti ruokaa. Mies ajatteli itsekseen, että pysäkin katteen suojassa oli mukavaa laitaa ruokaa ja seurata ajankohtaisohjelmia, joita harjaantuneen antennin säädön jälkeen oli mahdollista katsoa. Elämä oli olosuhteisiin nähden siedettävää, ajatteli mies, kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain täysin normaalista poikkeavaa.
Mies hörppi pysäkin katteen alla aamukahvia mukista, kunnes hän huomasi, kuinka bussi nousi ylämäkeä ylös kohti pysäkkiä. Hän ihmetteli, että oliko ihmiset nukkuneet pommiin, koska yhden yhtäkään ihmistä ei ollut saapunut pysäkille tungeksimaan. Lopulta bussi pysähtyi pysäkille ja ovi avautui tutun omaisella tussahduksella, mutta bussi oli tyhjä, eikä siihen ollut nousijoita. Hölmistyneenä mietti mies, että mitä tämä merkitsee, kunnes hän ymmärsi, että bussi oli häntä varten.
Mies loi haikean silmäyksen tavaroihin, joita hän oli koko elämänsä kerännyt pysäkin lipan alle. Hän ymmärsi, että on tullut hänen vuoro nousta bussiin. Vavisten ja aivan yksin mies käveli bussin sisälle, jonka ovet tussahtivat kiinni tutun äänen saattelemana.Vielä parikymmentä tuollaista ja joku puolihassu kustantaja saattaa vaikka julkaista kokoelmasi. Pidä kuitenkin huoli siitä, että kaikkien tarinoiden täytyy katketa kesken. Loogista loppuhuipennusta ei missään tapauksessa saa olla. Pää ja häntäkin on viisainta jättää pois.
reynard.the.fox kirjoitti:
Vielä parikymmentä tuollaista ja joku puolihassu kustantaja saattaa vaikka julkaista kokoelmasi. Pidä kuitenkin huoli siitä, että kaikkien tarinoiden täytyy katketa kesken. Loogista loppuhuipennusta ei missään tapauksessa saa olla. Pää ja häntäkin on viisainta jättää pois.
Äläkä missään tapauksessa kerro näitä lapsenlapsille iltasaduiksi. Saavat traumoja. Jokin herttaisempi on pilteille paikallaan, de Sade, Alistair MacLean,Stephen King tms.
- SamiA
reynard.the.fox kirjoitti:
Vielä parikymmentä tuollaista ja joku puolihassu kustantaja saattaa vaikka julkaista kokoelmasi. Pidä kuitenkin huoli siitä, että kaikkien tarinoiden täytyy katketa kesken. Loogista loppuhuipennusta ei missään tapauksessa saa olla. Pää ja häntäkin on viisainta jättää pois.
Ei tarinoissani ole mitään todellista kosketuspintaa, vaan ne ovat kirjoitettu välistä. Tarkoitus on antaa lukijalle tai kuulijalle mahdollisimman paljon tulkinnan varaa.
- Töppönen.
SamiA kirjoitti:
”Ihan kiva tarina, ei siinä mitään, mutta teksti vaatisi vielä aikalailla hiomista.”
Tarina on kirjoitettu tunnissa, eikä sitä ole oikoluetettu. Hiomista varmasti on, mutta koska tarina elää näinkin, niin en viitsi ryhtyä sitä muuntelemaan. Tarina toimii paremmin puhuttuna.
Luen myös seuraava tarina:
Elämää bussipysäkillä
Mies keräsi hienoja tavaroita, joilla hän sisusti katetun bussipysäkin, jossa hän asui. Pysäkin laidoille mies laittoi hienot palmut, jotka olivat muovia, mutta ne näyttivät oikeilta. Pysäkin istumalaudan mies oli verhoiluttanut paikallisella verhoilijalla, ”samettia sen olla pitää”, totesi mies. Istumalaudan alapuolella oli pieni jääkaappi, joka sai sähköä pysäkin päällä pyörivästä ropellista, joka pyöri vinhaa vauhtia tuottaakseen sähköä miehen tarpeisiin. Vaateita varten mies oli hitsannut pysäkin katteen alle putken, johon hän ripusti vaatteita henkareihin roikkumaan. Pysäkin toisessa nurkassa oli mustavalkoinen matkatelevisio, josta mies seurasi ajankohtaisohjelmia. Siellä pysäkin lipan suojassa mies asui ja kulutti aikaansa. Pysäkin alla miehelle oli hyvä ja turvallinen olo.
Joka aamu pysäkille saapui ihmisiä, jotka olivat menossa jonnekin. Busseja tuli melkein minuutin välein ja ne veivät pysäkille kiirehtiviä ihmisiä vinhaa vauhtia jonnekin -- olihan se outoa, kun ihmiset sillä tavalla häiritsivät kotirauhaa, mietti mies. Pahimpaan ruuhka-aikaan miehellä oli tapana siivota pysäkkiä luudalla -- olihan se kauheaa, kun ihmiset eivät osanneet laittaa roskia roskikseen, vaikka alumiininen roskis näkyi niin selvästi, että kukaan ei voinut erehtyä.
Päivällä miehellä oli tapana laittaa ruokaa. Reppu, joka oli hyvässä jemmassa pysäkin lipan alla, oli aina täynnä erilaisia pussikeittoja ja säilyketölkkejä, joista mies valmisti ruokaa. Mies ajatteli itsekseen, että pysäkin katteen suojassa oli mukavaa laitaa ruokaa ja seurata ajankohtaisohjelmia, joita harjaantuneen antennin säädön jälkeen oli mahdollista katsoa. Elämä oli olosuhteisiin nähden siedettävää, ajatteli mies, kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain täysin normaalista poikkeavaa.
Mies hörppi pysäkin katteen alla aamukahvia mukista, kunnes hän huomasi, kuinka bussi nousi ylämäkeä ylös kohti pysäkkiä. Hän ihmetteli, että oliko ihmiset nukkuneet pommiin, koska yhden yhtäkään ihmistä ei ollut saapunut pysäkille tungeksimaan. Lopulta bussi pysähtyi pysäkille ja ovi avautui tutun omaisella tussahduksella, mutta bussi oli tyhjä, eikä siihen ollut nousijoita. Hölmistyneenä mietti mies, että mitä tämä merkitsee, kunnes hän ymmärsi, että bussi oli häntä varten.
Mies loi haikean silmäyksen tavaroihin, joita hän oli koko elämänsä kerännyt pysäkin lipan alle. Hän ymmärsi, että on tullut hänen vuoro nousta bussiin. Vavisten ja aivan yksin mies käveli bussin sisälle, jonka ovet tussahtivat kiinni tutun äänen saattelemana.Minä kyllä pidin näistä molemmista.
En sitten tiedä, ehkä jotkut haluavat mieluummin lukea valmiiksi sulatettua tekstiä, ettei tarvitsisi käyttää omaa mielikuvitusta.
Tai sitten jotkut eivät pidä noista, koska eivät pidä mielipiteistäsi muualla. En minäkään mielipiteistäsi yleensä pidä, mutta se ei saa olla esteenä sille, etteikö voisi pitää jostain muusta tuottamastasi. - SamiA
Töppönen. kirjoitti:
Minä kyllä pidin näistä molemmista.
En sitten tiedä, ehkä jotkut haluavat mieluummin lukea valmiiksi sulatettua tekstiä, ettei tarvitsisi käyttää omaa mielikuvitusta.
Tai sitten jotkut eivät pidä noista, koska eivät pidä mielipiteistäsi muualla. En minäkään mielipiteistäsi yleensä pidä, mutta se ei saa olla esteenä sille, etteikö voisi pitää jostain muusta tuottamastasi.Kiitokseni on ylitsevuotavainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1446232Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1933864PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4792743- 312741
- 2012365
- 1852043
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1341495- 581314
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371294Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891064