Elämä on vai onko nro 2, kun lepakolta katkesi siivet

Niin, kirjoitin aiemmin kun avovaimo jätti minut ja halusikin vain seurustella kanssani. Tapasimme pari vuotta sitten. Minä olin silloin melkein 39, tyttäret jo 17 ja 13, kun uskalsin alkaa etsiä elämäni ensimmäistä naista. Muija vastasi minulle, minua 10 vuotta nuorempi. Kerroin että minun kanssani tulee koko paketti; muija, tytöt ja myös talo, jonka omistan. Hän sanoi aina halunneensa perheen. Meillä oli alusta saakka intohimoista ja ihanaa. Ainoa asia mikä pilasi välejä, oli hänen uskomattomiin mittoihin välillä paisuva mustasukkaisuus. Hänen vuokseen olen luopunut kavereista, baarireissuista (joita oli vuodessa 1-2 kpl) sekä toisesta työpaikastani.

Halusin pitää ns. välipäiviä, jotta saisimme seurustella ja tutustua rauhassa. Samoin tytöt saisivat tottua kunnolla ajatukseen, että äityli seurustelee naisen kanssa. He ovat alusta saakka kuitenkin ottaneet muijani todella hyvin vastaan ja rakastavat häntä paljon. Hän halusi olla kko ajan yhdessä ja usein painosti meitä muuttamaan yhteen, ja se toteutui reilun vuoden seurutelun jälkeen eli toukokuussa. Lokakuussa löysimme luovuttajan ja tulinkin heti ensi kerralla raskaaksi, mutta melkein heti tuli myös keskenmeno. Meillä oli ollut paljon riitoja, ja usein suhteen kestävyys pelottikin. Sen vuoksi en halunnut vielä tutustuttaa tyttöjäni muijani laajaan sukuun. Hänellä olisi ollut mahdollisuus käydä äitinsä, veljensä perheen tai vaikka isovanhempiensa luona aina kun pystyi, mutta hän kävi suht harvoin. Syynä oli ettei hän uskaltanut jättää minua kotiin, jos minulla oli vaikka vapaapäivä, koska oli niin mustasukkainen. Hänen äitinsä on eronnut, mies jätti pelkällä kirjeellä. Oli hankkinut uuden työpaikan, asunnon ja muijan. Pyysi muijaani huolehtimaan äidistä.

Ja äitihän muistaa tämän, koska elää edelleen toivossa että mies tulisi takaisin, vaikka lähdöstä on jo 7 vuotta. Äiti osaa syyllistää ja itkee puhelimessa, kuinka minä olen vienyt tyttären häneltä ja syyllistää, että on yksin. On myöntänyt muijalleni olevansa mustasukkainen.... Joooo.

Marras-joulukuussa olin n. 6 kertaa lievästi mustis, ja se riitti muijalleni. Minusta se ei ollut paha, olin itse joutunut soittamaan poliisit työpaikalleni hänen riehumisensa takia. Niin ja nyt kaikki miettivät, mitä helvettiä ruikutan sellaisen perään...en tiiä.

Ennen uutta vuotta lupasin tutustua tyttärieni kanssa hänen sukuunsa paremmin, sovin jo että lähtisimme loppiaisena hänen isovanhempiensa luokse näytille. Yhtäkkiä hän vain jättikin minut ja muutti äitinsä luokse. Oli paria viikkoa aiemmin ollut siellä jo viikn. karkasi riitoja ja viesteissä hoki pitää puhua, pitää puhua...Parin päivän päästä, lähtönsä jälkeen, alkoi vaatia, että alkaisimme seurustelemaan. Hän veti vessanpöntöstä alas kaiken, mitä olimme kahden vuoden aikana rakentaneet. Hän haluaa olla vapaa vastuusta ja olla kahdestaan omassa kämpässään ja minä huolehdin kaikesta. Tuntuu oikeasti aivan vitun pahalta!

Kypsymätön penikka. En tiiä mitä teen, kun rakastan itteni kipeäksi, mutta en voi enkä halua aloittaa kaikkea alusta ja vielä saman ihmisen kanssa!! Vaimoksi en kelpaa, helluksi kyllä. Eikä hän jätä minua rauhaan, tekee häläreitä ja laittelee kaipaus-viestejä. Tällä lepakolla katkesi kyllä siivet, ja sattuu ihan pirusti. En väitä olevani itsekään täydellinen, mutta tämä on minusta jo pohjanoteeraus. Jaksatteko kannustaa ja neuvoa vähän? En oikeasti tiiä, mitä teen.
8587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Vaimoksi en kelpaa, helluksi kyllä." Tuo lause pitää varmaan paikkansa, hän haluaa hurvitella ja samalla pitää ovia auki muille mahdollisuuksille. Pisti myös silmääni tuo 10 vuoden ikäero, kolmekymppisellä menojalka vielä vipattaa, en yleistä mutta kuitenkin. "Lokakuussa löysimme luovuttajan ja tulinkin heti ensi kerralla raskaaksi, mutta melkein heti tuli myös keskenmeno." Ikävää tuo mutta miksei nuorempi olisi voinut laittautua raskaaksi? Tai miksi ylipäätään piti jtn vauvaa ruveta pykäämään,sellainen päätös vaatii kypsyyttä kummaltakin, ja tämä naisesi vaikuttaa kypsymättömältä, lisäksi vielä mustasukkaisuutta, poliisijuttuja, ja sukulaisten väliintuloja, aikamoinen sekametelisoppa..itse en tuollaisessa suhteessa kauaa olisi.Sinuna vaihtaisin puhelinumeron salaiseksi ja alkaisin katselemaan uusia tuulia vaikka se koville ottaisikin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tere. Ei hänellä vipattanut menojalka, ei ole koskaan ollut sellainen. Ei käyty baarissa kuin kaksi kertaa. Tykättiin olla sohvalla lähekkäin ja pussailla, hän sanoi että on sohvannurkkaromantikko. Ja entisen urheilijan taustalla ei käytä alkoa juuri ollenkaan. Ja pettämistäkin epäilen, ei halunnut edes katsoa pusu- ja seksikohtauksia tavallisissakaan elokuvissa ja ei kyllä antanut minunkaan katsoa....laittoi kädet silmilleni tai tuli suutelemaan minua. Hän on liian jätkämäinen äidiksi, emme kumpikaan olisi voineet kuvitella moista. Hänen mustasukkaisuutensa oli rauhoittunut varmaankin puoleen entisestä. Mutta menneisyydestään hän ei koskaan halunnut puhua, varsinkaan existä. Otin yhteyttä hänen lapsuudenkaveriinsa, joka sanoi että muija on aina ollut kunnollinen, kuin puhdas pulmunen, vaikkakaan muija ei ollut hänellekään koskaan kertonut seurustelusuhteistaan. Muja sanoo että pisin suhde, joita on ollut 11, on ennen minua kestänyt kk. Ovat kuulema päätyneet siihen, että hänet on joko jätetty tai petetty. En tiiä sitten onko tuokaan totta. Onkohan minua kusetettu koko ajan jollakin tavalla?

    Äänestä

että tuollaisia naisia on ja paljon, todennäköisesti tulet törmäämään samanlaisiin vastuuttomiin pikku paskiaisiin vielä monen monituista kertaa. Mutta toivottavasti sen opit, ettei kannata naista ihan sentään lasten hiekkalaatikolta ottaa, kolmikymppiset tänäpäivänä ovat vielä täysin kakaroita.
Kun surustas pääset, voit olla onnellinen että pääsit eroon moisesta!
Hyviä, luotettavia ja täydellä järjellä varustettuja naisia on todella vaikea löytää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin saattaa olla, vaikka hän oli yllä monessa asiassa todella vastuullinen. Huolehti esim. veljensä pikkulapsista paljon. Tuskinpa enää löydän ketään, vaikka olenkin nuorekas, hyvännäköinen ja säpäkän oloinen muija. No, täytyy hukuttaa suru työhön, ja onhan mulla hyvät käjet ja taitelijan mielikuvitus.:/

    Äänestä

  • raijakanto kirjoitti:

    mutta tee itsellesi ja seuraavalle suhteellesi palvelus ja sure vanha juttu ensin alta pois, liian monet nykyään on heti perään etsimässä uutta, ettei vaan tarttis alkaa ruotimaan pieleen mennyttä suhdetta tai olla hetkeekään yksin... ja sillain ne ongelmat aina siirtyy ja tulee mukana seuraaviin suhteisiin.
    Tiedän etten ole mikään sanomaan, mutta sulla on lapset tehty, ja kannattaakin ottaa sellainen kumppani joka on samassa elämänvaiheessa. Lapsia hankkiessa muutenkin pitää olla 200 prosenttisen varma että kumpikin haluaa, sen verran rankkaa hommaa. Siihen ei pidä suostua miellyttääkseen toista, tai vain toisen takia.

    Äänestä

Minkä takia kutsut naisystävääsi muijaksi? Mielestäni se jo sanana kertoo paljon teidän välisestä (negatiivissävytteisestä) suhteesta. Mutta tämähän on tietysti vain minun mielipiteeni... :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Muija, muru, rakas, kulta, murmeli, peikkotyttö, menninkäinen...nuo kaikki sanat ovat samanarvoisia, lausuttu rakkaudella.

    Äänestä

se että sanoo naista muijaksi on karmivan kuuloista, olkoon sitten missä tahansa taoana niin hirveä on tapa.

Sitten asiaan. Teillä on riippuvuussuhde, rakkauden kanssa tuolla kuvailemallasi suhteella ei ole mitään tekemistä.
Sinä äitinä olet myös esimerkki lapsillesi parisuhteista ja ihmissuhteista. Tuollaisenko opin sinä haluat heille näyttää missä soitellaan poliiseja ja riehutaan ja mennään ja tukehdutetaan toinen omistushaluilla?

Hän on täysin epäkelpo yksilö, epävarma itsestään ja luultavasti asiat elämässä päin honkia. Sinä toit hänelle keitaan autiomoaahan, oli alo, lapset asiat kunnossa, hän ajatteli että kertaheitolla hänenkin elämänsä muuttuu sellaiseksi mitä lapsena aina ajatteli. Hänen älykkyytensä ei vain riittänyt ymmärtämään ettei toisen elämää saa omaksi, onni pitää lähteä itsestä, hänessä ei ole pisaraakaan onnea. Hän etsii jotain ihmettä joka korjaisi kaiken vääryyden hänessä, itsehän hän ei osaa pysähtyä hetkeksikään analysoimaan käytöstään saatikka muuttaa tapojaan jotka on kehittyneet renttumaisiksi.

Sinä taas olet vietävissä, intohimo ei riitä suhteen tekemiseksi hyväksi, ehkä sinua viehätti ajatus ja kokemus joka oli uusi ja et itsekkään tiennyt mitä odottaa tai vaatia. Ihan kysyisin jos mies toimisi noin kuin tuo nainen, niin katselisitko häntä vielä?

Arvosta itseäsi enemmän, arvosta lapsiasi enemmän, arvosta rakkautta enemmän. Älä luule ettei tule enää muita, vaan otat ja tutustut uusiin ihmisiin ja älä ole sillä mielellä että tyttöystävä on saatava, silloin sä keräät nämä epätoivoiset kimppuusi. Nauti vähän elämästä välillä, deittaile, pidä hauskaa, tutustu ja älä tee äkkinäisä liikkeitä naisten suhteen. Aika hioo helmen, ja niin se on rakkausasioissakin.

Ja ei, älä missään nimessä palaa sen yhden kanssa yhteen, hän varmaan leikkisi sinulla mielensä mukaan mutta itsesin ja lapsiesi takia anna niiden leikkien olla. Etsiköön jonkun muun jonka uskoo voivan pelastaa hukkuneen. SInä et halua siihen hommaan ryhtyä.

Hyvää jatkoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

raijakanto kirjoitti:

Niin, kirjoitin aiemmin kun avovaimo jätti minut ja halusikin vain seurustella kanssani. Tapasimme pari vuotta sitten. Minä olin silloin melkein 39, tyttäret jo 17 ja 13, kun uskalsin alkaa etsiä elämäni ensimmäistä naista. Muija vastasi minulle, minua 10 vuotta nuorempi. Kerroin että minun kanssani tulee koko paketti; muija, tytöt ja myös talo, jonka omistan. Hän sanoi aina halunneensa perheen. Meillä oli alusta saakka intohimoista ja ihanaa. Ainoa asia mikä pilasi välejä, oli hänen uskomattomiin mittoihin välillä paisuva mustasukkaisuus. Hänen vuokseen olen luopunut kavereista, baarireissuista (joita oli vuodessa 1-2 kpl) sekä toisesta työpaikastani.

Halusin pitää ns. välipäiviä, jotta saisimme seurustella ja tutustua rauhassa. Samoin tytöt saisivat tottua kunnolla ajatukseen, että äityli seurustelee naisen kanssa. He ovat alusta saakka kuitenkin ottaneet muijani todella hyvin vastaan ja rakastavat häntä paljon. Hän halusi olla kko ajan yhdessä ja usein painosti meitä muuttamaan yhteen, ja se toteutui reilun vuoden seurutelun jälkeen eli toukokuussa. Lokakuussa löysimme luovuttajan ja tulinkin heti ensi kerralla raskaaksi, mutta melkein heti tuli myös keskenmeno. Meillä oli ollut paljon riitoja, ja usein suhteen kestävyys pelottikin. Sen vuoksi en halunnut vielä tutustuttaa tyttöjäni muijani laajaan sukuun. Hänellä olisi ollut mahdollisuus käydä äitinsä, veljensä perheen tai vaikka isovanhempiensa luona aina kun pystyi, mutta hän kävi suht harvoin. Syynä oli ettei hän uskaltanut jättää minua kotiin, jos minulla oli vaikka vapaapäivä, koska oli niin mustasukkainen. Hänen äitinsä on eronnut, mies jätti pelkällä kirjeellä. Oli hankkinut uuden työpaikan, asunnon ja muijan. Pyysi muijaani huolehtimaan äidistä.

Ja äitihän muistaa tämän, koska elää edelleen toivossa että mies tulisi takaisin, vaikka lähdöstä on jo 7 vuotta. Äiti osaa syyllistää ja itkee puhelimessa, kuinka minä olen vienyt tyttären häneltä ja syyllistää, että on yksin. On myöntänyt muijalleni olevansa mustasukkainen.... Joooo.

Marras-joulukuussa olin n. 6 kertaa lievästi mustis, ja se riitti muijalleni. Minusta se ei ollut paha, olin itse joutunut soittamaan poliisit työpaikalleni hänen riehumisensa takia. Niin ja nyt kaikki miettivät, mitä helvettiä ruikutan sellaisen perään...en tiiä.

Ennen uutta vuotta lupasin tutustua tyttärieni kanssa hänen sukuunsa paremmin, sovin jo että lähtisimme loppiaisena hänen isovanhempiensa luokse näytille. Yhtäkkiä hän vain jättikin minut ja muutti äitinsä luokse. Oli paria viikkoa aiemmin ollut siellä jo viikn. karkasi riitoja ja viesteissä hoki pitää puhua, pitää puhua...Parin päivän päästä, lähtönsä jälkeen, alkoi vaatia, että alkaisimme seurustelemaan. Hän veti vessanpöntöstä alas kaiken, mitä olimme kahden vuoden aikana rakentaneet. Hän haluaa olla vapaa vastuusta ja olla kahdestaan omassa kämpässään ja minä huolehdin kaikesta. Tuntuu oikeasti aivan vitun pahalta!

Kypsymätön penikka. En tiiä mitä teen, kun rakastan itteni kipeäksi, mutta en voi enkä halua aloittaa kaikkea alusta ja vielä saman ihmisen kanssa!! Vaimoksi en kelpaa, helluksi kyllä. Eikä hän jätä minua rauhaan, tekee häläreitä ja laittelee kaipaus-viestejä. Tällä lepakolla katkesi kyllä siivet, ja sattuu ihan pirusti. En väitä olevani itsekään täydellinen, mutta tämä on minusta jo pohjanoteeraus. Jaksatteko kannustaa ja neuvoa vähän? En oikeasti tiiä, mitä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu