Täytän kohta 19 vuotta, olen seurustellut poikaystäväni kanssa vajaa puoli vuotta, suhde on vakavalla pohjalla ollut alusta lähtien. Poikaystäväni täyttää 26.
Eli sain äskettäin varmuuden olevani raskaana, raskaus on todella varhaisessa vaiheessa.
Opiskeluni joutuisin keskeyttämään, mutta toki voisin niitä jatkaa myöhemmin.
Miehelläni on vakityö, vajaa 2000€ kuukausi palkka.
Emme asu vielä yhdessä, mutta olemme jo pitkään suunniteltu yhteen muuttamista vuokra-asuntoon.
Mieheni on valmis isäksi ja kantamaan vastuunsa isänä. Ja itse olet punninnut tätä asiaa kokoajan.
Tunnen olevani valmis kantamaan vastuun lapsesta, mutta haluaisin kuulla muiden nuorien äitien kokemuksia lapsen kasvattamisesta, perheen perustamisesta yms.
Ja olen varma että saisimme tukea ja apua myös perheeltäni, vaikkei tästä raskaudesta vielä tiedäkkään paitsi minä ja poikaystäväni.
19-vuotiaana äidiksi?
28
3572
Vastaukset
- _Anonym_
Et ole todellakaan ainut 19-vuotias äiti Suomessa! Minun mielestäni tuo on jo ihan normaali ikä alkaa perustamaan perhettä, ei kaikkien tarvitse odottaa sinne 3-kymppiseksi asti, kuten nykyään on jostain syystä tapana tehdä. Kunhan vain ajattelet asiaa konkreettisesti ja järjellä, aina ei ole helppoa, eikä elämä ole ruusuilla tanssimista, mutta sen varmaan tiedätkin. Onnea tulevan perheenlisäyksen johdosta, toivottavasti kaikki menee hyvin!
- ikuisuus yhdessä
vai oikein vajaa puoli vuotta ja alusta asti vakavalla pohjalla..;) Toihan on jo iäisyys yhden kanssa, anna mennä vaan !
- ap
ikuisuus yhdessä kirjoitti:
vai oikein vajaa puoli vuotta ja alusta asti vakavalla pohjalla..;) Toihan on jo iäisyys yhden kanssa, anna mennä vaan !
Kyllä me tässä vakavissamme ollaan. Ei mun mielestä suhteen pituus vaikuta siihen että ollaanko valmiita vanhemmiksi, puolessa vuodessa ollaan kyllä keretty tutustua toisiimme kaikin puolin.
Mutta toki mielipiteensä kaikilla :) - Anonyymi
ap kirjoitti:
Kyllä me tässä vakavissamme ollaan. Ei mun mielestä suhteen pituus vaikuta siihen että ollaanko valmiita vanhemmiksi, puolessa vuodessa ollaan kyllä keretty tutustua toisiimme kaikin puolin.
Mutta toki mielipiteensä kaikilla :)Itse tapasin mieheni 19 vuotiaana ja mieheni oli 17vuotias. Tulin raskaaksi noin kk seurustelun jälkeen, nyt yhdessä oloa 12v ja naimisissa 7v, lapsia 5 ja syntyneet vajaan kahden vuoden välein. Enkä vaihtaisi päivääkään!
- TUhkaas
Mun neitiseni on nyt 9kk. Sain hänet siis ollessani 18 ja nyt oon 19. Ekana haluisin toivottaa sulle onnea:) Lapsi on suurin lahja mitä voi saada.
Tosiaan helppoa tai ruusuilla tanssimista se ei koko aika ole mutta mä voin ihan vilpittämästi sanoa etten oo katunu että tuon pikkuneidin tein maailmaan. Laita vaikka sähköpostia jos haluat jutella enempi? - sparkling00
Itse olin 18 kun tapasin sen oikean miehen :) eli tavattiin tuossa -09 kesällä. no eka katsottiin että josko siite suhteesta tulisi jotain. sit meni vähän aikaa ennenkl ruvettiin seurustelemaan. no alettiin seurustelemaan samasena kesänä/syksynä, siinä vaihteessa. Sit huomasinkin odottavani lasta. kerettiin seurustelemaan joku muutama kuukaus. noin! sit päätettiin että pidetään lapsi kun mies halusi sitä ja itse myös :) ja hyvin on menny. olin siis 19 täyttäny ku neiti synty maailmaan. hyvin on menny. tyttö on nyt 8 ja puoli kk ikäinen. miehen kanssa muutettiin heti yhteen kun kuultiin perheen lisäyksestä. ja suhde on pysyny vakavana ja vakaana meijän elämä. että ei se haittaa jos tuon ikäisenä lapsen saa. omat vanhemmat oli vähä järkyttyneitä/yllättyneitä kun kuulivat vauvasta. silti kuitenkin iloitsivat asiasta ja ovat olleet halukkaita olemaann apuna ja tukena. itteeni se ei niin haittaa vaikka omaa aikaa ei jääkkään enään niin paljoa ku aikasemmin. jotenkin olin muutenkin halukas asettumaan aloilleni ja rauhottumaan. joten kauhesti onnea sinne ja pärjääämisiä :)
Ehdin seurustella poikystäväni kanssa 4 vuotta, kun sitten tulin raskaaksi (vahinko), tosin jos päättä pitää niin onhan se silloin toivottu.
ja ikää minulla oli tuolloin 18 ja miehellä 23.
Raskaus aika oli sekavaa ja käytännössä ei mies ollut lainkaan kuvioissa, mitä nyt tuli piipahtelemaan töiltään kun kerkesi. häntä alkoi tuskastuttamaan ajatukseen Vastuu jostakin muuta kuin omasta itsestään.
Sain siis hoitaa itse asunnon tulevaa perhettä varten äitini avustuksella. Sinne muutettuani kokeilimme yhdessä että millaista olisi tuleva yhteiselo joten muutti sitten luokseni (tosin ei kirjoille).
Siitä ei tullut mitään, apua en saanut arjessa, vapaat piti olla kavereiden kanssa. päivä kotona oli aivan ylivoimaista hänelle joten piti hävitä vähintään 1h pois kuvioista tuulettumaan ym. Eli siitä ei mitään tullut.
Tytön synnyttä sanoin katsovani vielä hänen touhujaan 2vk. jos parannusta ei mihinkään suuntaan tunnu tulevan on hänen lähdettävä. Koska nyt oli ajateltava lapsen etua. Ei ole hyvä elää arjessa jossa ilmapiiriä saa veitsellä leikata,jatkuvaa riitelyä arkisista asioista, enkä olisis itse jaksanut kasvattaa ns. kahta lasta.
No hän sitten sai kengän kuvan takalistoonsa, mutta tähänkin asti pärjätty ihan hyvin ilman häntä ja tyttö nyt 5kk. Tietenkin minulla on äitini tuki ja apu tarvittaessa. joten voin käydä sillointällöin tuulettumassa niin jaksaa taas paremmin :)
Isä käy silloin tällöin käymässä.
Eli puolivuotta ei riitä siihen että tuntisi toisen läpikotaisin, aika muuttaa käsitystä ihmisestä.Samaten kun aika muuttaa ihmistä.
Itselläni kävi huono tuuri mutta toivottavasti sinua arpajaiset ovat suosineet paremmin :)
Ja mitä lapseen ja vanhemmuuteen tulee, ei ikä katso sitä oletko hyvä vai huono vanhempi. Vaikka on nuori voi olla moninkerroin parempi vanhempana kuin paljon vanhempi uraa ja elämää nähnyt ihminen ja toisinpäin. Riippuu täysin asenteesta millä suhtautuu asioihin ja käsittelee niitä :)
Mutta onnea tulevaan teille ! :)
missäpäin asut?- Ikävä ihminen
Lapsellista, valitan.
Ette ole edes asuneet yhdessäkään ja oletat jo jotakin kumppanistasi tietäväsi? Suhteenne on ollut vakaalla pohjalla alusta lähtien? Millä tavoin vakaalla?
Millaista sitten olisi, jos suhteenne ei olisi vakaalla? Tarkoittaisiko se, että kumpikin tekisi täysin mitä haluaisi?
Puoli vuotta on todella lyhyt aika. Toisesta ei oikeasti vielä mitään sen jälkeen tiedä. Niin voi kuvitella, mutta kuvittelua se vain on. Lapsen hankkiminen täysin alkuvaiheessa olevaan suhteeseen on erittäin harkitsematonta. Moni asia voi vielä muuttua.
Toisaalta, mitäpä hyötyä näistä sanoista on? Olet jo päätöksesi tehnyt ja raskautta ei tuosta vain peruta. Aika näyttää, mitä ratkaisustasi seuraa.- sallan
Puoli vuotta ei ole paljoa minun näkökannaltani katsoen joka olen ollut 3.5 vuotta mieheni kanssa... ja 5 vuottakaan ei ole varmasti paljoa sellaisen näkökannalta joka on ollut suhteessa 15 vuotta.
Kaikki on suhteellista..
Eli onnea valitsemallesi tielle. Asiat eivät mene päin mäntyä jos panostatte suhteeseen ettekä turhaan ala flirttailemaan muiden kanssa kun alkuhuuma alkaa olla ohi. - jkrl
Mun mielestäni teillä on asiat ihan hyvin, vaikkakin seurustelua on ajallisesti takana hyvin vähän. Toiset suhteet alkaa sillä mielellä että naimisiin mennään, toiset sitten vaatii enemmän tutkiskelua, että voisiko tästä kehkeytyä jotain syvempää. Jotkut suhteet on jo heti alussa tuhoon tuomittuja, ja kaikki tietää miten se juttu päättyy.
Jos teistä tuntuu siltä, että homma on vakavaa, niin mun nähdäkseni raskaudessa ei ole mitään ongelmaa.
Eroamisen pelko ei ole mielestäni kauhean hyvä syy aborttiin. Entäs jos ette eroakkaan?
Se abortoitu lapsi kulkisi aina mukananne. Hänen kuuluisi olla teidän kanssanne. Siinä vaiheessa kun hankkisitte lapsia suunnitellusti, se olisikin jo toinen raskautesi. Minä itse ainakin katuisin tällaisessa tilanteessa ihan hirveästi. Abortti olisi tehty ikään kuin aivan turhaan.
Vaikka se ero tulisikin, niin te olette kuitenkin aikuisia, ja teillä on hyvät valmiudet suunnitella huoltajuus, ja muut asiat toimiviksi.
- wiphi
olen nyt 19-vuotias, helmikuussa täytän 20 ja nytte rv 23 6 menossa. Toukokuussa laskettuaika.
Mun pitää kans pitää välivuosi, mutta sen jälkeen opiskelu jatkuu ja mies on lapsen kanssa sitten kotona :) tai isovanhempien, päiväkotii en kuitenkaa laita lastani (tähän on syynsä)
mutta pointti on että varppina tuut pärjää :)- hfhhd
Kun puhutaan nuorista äideistä, tulee heti mieleen alle 18vuotias. Minusta 18vuodesta ylöspäin on jo aikuinen. Jos tunnet itsesi valmiiksi niin eihän siinä ole mitään estettä.
- 12+1
Ja siis seurustelua takana vähän alle 2v ja asutaan yhessä.. Mä huomasin heti ku tutustuin avomieheeni et on ihan erilainen ku edelliset seurustelu kumppanit! Joku siinä veti heti puoleen ja tunteet oli molemminpuoliset.. ku alettiin seurustelemaa nii vietettii tosi paljon aikaa yhessä.. välillä mies asu mun vanhempien luona mun kanssa ja sit toisinpäin, eli oltii yhessä 24/7 ja opittiin tuntemaan toisemme tosi nopeesti ku kaikki arkirutiinit tehtii yhessä. Alkuhuuma meni ohi joskus puolen vuoden seurustelun jälkeen.. Me tullaan tosi hyvin toimeen ja kemiat kohtaa, kaikki isot ja pienet riidat aina saatu selvitettyy. Tiesin heti parin kk seurustelun jälkee et tää mies on varmasti mua varten ja edellee oon sitä mieltä, vaikeinaki hetkinä! Joten luota sun arvostelukykyyn ja jos oot tosiaan sitä mieltä et mies on valmis sitoutumaan ja teillä menee hyvin niin älä huolehdi sit enään siitä! :) Muista sit vaa et sun miehestä saattaa tulla uusia piirteitä esille ja muistakaa hoitaa suhdetta jos tulee vastoinkäymisiä! Sanoit alussa et suhde on vakaalla pohjalla, jos todella tarkotat sitä nii kyl te pärjäätte! Tsemppiä teille!
Mä ite keskeytin opinnot vuos sitte ja olin töissä sen jälkee ku mietin mitä seuraavaks opiskelisin, nyt taas lykkäytyy opinnot mut miehellä vakkari työpaikka et sinänsä ei oo rahahuolia vaikka tiukkaa varmasti tulee väälillä olemaan.
Tsemppiä hei sulle vielä tosi paljon ja onnea raskaudesta! - äiti20v+pojat
Moikka. Sen, oletteko valmiita vanhemmiksi, tiedätte vain itse. Miehesi palkka on ihan super: meillä nelihenkisen perheen tulot YHTEENSÄ 1400euroa. Hyvin pärjätään, vaikka on viel joukko lemmikkieläimiäkin.
Olen siis 20-vuotias, mies 28-vuotias. Esikoinen 2,5v ja kuopus 1v, kesäkuussa kolmannen lapsen laskettuaika. Kaikki on sujunut aina hienosti, kun on miehen kanssa yhteiset ajatukset lasten kasvatuksesta ja hoidosta. Molemmilla vanhemmilla on omaa aikaa aina, kun siltä tuntuu (mies käy pelaamassa, mä viihdyn hevostalleilla ja harrastuksissa koirien kanssa), jolloin toinen vanhemmista lasten kanssa. Kuitenkin suurin osa ajasta ja kaikesta tehdään yhdessä perheellä. Esikoisemme on syntymäkuuro, joten kuntoutukseen menee paljon aikaa ja on kierretty puoltoistavuotta sairaalassa jms säännöllisesti. Minimies sai leikkauksessa sisäkorvaistutteet, joiden avulla kuulee jotenkuten. Tuo on sellainen asia, jonka kanssa on ollut paljon huolta ja miettimistä: oppiiko ikinä puhumaan, oonko kamala kun pidän vaan laitteet päässä vaikka pojalla kausia kun inhoo ääniä, miten annan kaikkeni kuntoutukseen ja teenkö nyt kaiken oikein jne. Nyt on käyty viel lasten neurologisella, kun lapsi ei tykkää ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin (jota en itse pidä ihmeenä pojan taustan vuoksi: pojalle kurjat tutkimuskäynnit ja myös mieheni on aika huono sosiaalisissa tilanteissa). Kaikki siis tutkitaan ja kaivetaan, kokoajan on säännöt miten tehdään mitkäkin arjen normaalit askareet vaikeimman kautta, jotta saadaan poika motivoitua kuvalla pyytämiseen, ehkä viittomiin jne. Normaali vauvaelämä kuopuksen ja tulevan kanssa siis tuntuu hurjan helpolta ja vaivattomalta, kun ensimmäisen kanssa on tottunut tähän säätämiseen. Vaan eipä tuo poika oisi itsensä ellei hänel oisi tuota vammaa ja se on tuntunut kuitenkin aina enemmän rikkaudelta :) Lasten kasvattaminen ja hoitaminen on juur sitä, mitä haluankin tehdä ja minkä tunnen oikeasti hallitsevani: kukapa hoitaisi lapset paremmin kuin oma vanhempi ;)
Kovasti onnea teille ja tsemppiä raskauteen, sekä tulevaisuuteen! Mikäli haluut vaihdella maileja, niin pistä infoo, niin annan osoitteeni :)- .....
Mä tulin 17-vuotiaana raskaaksi ja lapsi syntyi pari kk sen jälkeen kun täytin 18. Ei ollut ollenkaan suunnileltu juttu, pillereistä huolimatta tulin raskaaks eli mahdollisuus siihen oli alunperinkin todella pieni. Mietin aborttiakin silloin, mutta tiesin kuitenki etten sitä tee. Siitä sitten alko esikoisen odotus, vaikka pelotti kyllä ja paljon. Lapsen isä oli 26v silloin. Oltiin asuttu virallisesti yhessä vain jotain 4kk ennenkun tää raskaus selivisi. Kuitenki olin miehen luona "asunut" jo melkeempä koko edeltävän vuoden. Yhessä oloa oli raskauden selvitessä takana suunnilleen 2 vuotta.
Raskauden edetessä alettiin molemmat sopeutua ajatukssen ja pikkahiljaa se siitä lähti. Muutettiin pari kk ennen laskettua aikaa isompaan asuntoon ja tehtiin koti meidän perheelle valmiiksi. Nyt lapsi on 7kk. Raskasta tää on, mutta silti tietysti ihanin asia koko elämssä. Ei sitä tunnetta omaa lasta kohtaan voi edes kuvata. Sen eteen tekee mitä vain, lapsi menee kaiken edelle. Rahaongelmia on välillä, jos on suurempia menoja mutta sen nyt on ihan normaalia. Ei oo varaa elellä kovin leveesti, mutta kyllä tässä taloudellisesti hyvin pärjätään. Miehellä vakityö, ja mä saan KELAsta äitiysrahan 551e/kk ja lapsilisän 100e/kk. Näillä mennään. Mulle riittää se, että lapsella on kaikki mitä tarvitsee ja sillä on kaikki hyvin. Niin se on, että kun tulee lapsi, elämä muuttuu hirveen paljon. Tulee mukana aika järkyttävä määrä vastuuta, uuden opettelua ja sellaista. Kuitenkin, vanhemmaksi kasvetaan ja opitaan, sitä ei misään kirjoissa opeteta. Eli jos sä itse tunnet, että lapsen pitäminen on se oikea ratkaisu teille kaikille, niin siitä vaan. Täytyy vaan osata asennoitua siihen mitä lapsi tuo mukanaan ja ymmärtää, että olet sitten täydessä vastuussa toisen ihmisen elämästä ja hyvinvoinnista. Se on todella iso vastuu. Mutta kuten sanottu, ei ole elämässä mitään parempaa kuin oma lapsi! - Anteeksi vaan
..... kirjoitti:
Mä tulin 17-vuotiaana raskaaksi ja lapsi syntyi pari kk sen jälkeen kun täytin 18. Ei ollut ollenkaan suunnileltu juttu, pillereistä huolimatta tulin raskaaks eli mahdollisuus siihen oli alunperinkin todella pieni. Mietin aborttiakin silloin, mutta tiesin kuitenki etten sitä tee. Siitä sitten alko esikoisen odotus, vaikka pelotti kyllä ja paljon. Lapsen isä oli 26v silloin. Oltiin asuttu virallisesti yhessä vain jotain 4kk ennenkun tää raskaus selivisi. Kuitenki olin miehen luona "asunut" jo melkeempä koko edeltävän vuoden. Yhessä oloa oli raskauden selvitessä takana suunnilleen 2 vuotta.
Raskauden edetessä alettiin molemmat sopeutua ajatukssen ja pikkahiljaa se siitä lähti. Muutettiin pari kk ennen laskettua aikaa isompaan asuntoon ja tehtiin koti meidän perheelle valmiiksi. Nyt lapsi on 7kk. Raskasta tää on, mutta silti tietysti ihanin asia koko elämssä. Ei sitä tunnetta omaa lasta kohtaan voi edes kuvata. Sen eteen tekee mitä vain, lapsi menee kaiken edelle. Rahaongelmia on välillä, jos on suurempia menoja mutta sen nyt on ihan normaalia. Ei oo varaa elellä kovin leveesti, mutta kyllä tässä taloudellisesti hyvin pärjätään. Miehellä vakityö, ja mä saan KELAsta äitiysrahan 551e/kk ja lapsilisän 100e/kk. Näillä mennään. Mulle riittää se, että lapsella on kaikki mitä tarvitsee ja sillä on kaikki hyvin. Niin se on, että kun tulee lapsi, elämä muuttuu hirveen paljon. Tulee mukana aika järkyttävä määrä vastuuta, uuden opettelua ja sellaista. Kuitenkin, vanhemmaksi kasvetaan ja opitaan, sitä ei misään kirjoissa opeteta. Eli jos sä itse tunnet, että lapsen pitäminen on se oikea ratkaisu teille kaikille, niin siitä vaan. Täytyy vaan osata asennoitua siihen mitä lapsi tuo mukanaan ja ymmärtää, että olet sitten täydessä vastuussa toisen ihmisen elämästä ja hyvinvoinnista. Se on todella iso vastuu. Mutta kuten sanottu, ei ole elämässä mitään parempaa kuin oma lapsi!Oikeastaan jotenkin järkyttävää, että puolessa välissä kolmattakymmenettään olevat aikuiset miehet pyörivät viisitoistakesäisten pikkutyttöjen kanssa ja alkavat sitten heidän kanssaan oikein perheitä perustamaan. Valitan, ei vain jotenkin ihan oikealta tunnu. Jokin jossakin klikkaa.
- ......
Anteeksi vaan kirjoitti:
Oikeastaan jotenkin järkyttävää, että puolessa välissä kolmattakymmenettään olevat aikuiset miehet pyörivät viisitoistakesäisten pikkutyttöjen kanssa ja alkavat sitten heidän kanssaan oikein perheitä perustamaan. Valitan, ei vain jotenkin ihan oikealta tunnu. Jokin jossakin klikkaa.
No se on sun mielipide. Näin sitä vaan tullaan huuteleen mistään mitään tietämättöminä toisten ihmisten elämästä. Ihan miten vain .
- 3+3=6
Musta tällaisella aloituksella jollain tavalla häpäistään nuoret äidit. Siis mitä ihmeellistä siinä on, että 19-vuotias on raskaana? Mun mielestä se on aivan normaali ikä alkaa perustamaan perhettä, totta puhuen mun mielestä paljon normaalimpi kuin 30-vuotiaana, luontoa ajatellenkin. No toki ihmiset kehittyvät eri tahtiin ja käsitin, että tässä oli kyseessä vahinkoraskaus... Joka tapauksessa mun mielestä siinä ei ole mitään miettimistä, onko 19-vuotias valmis perustamaan perhettä. Eri asia, jos olisi alaikäinen.
- naino
Ehdottomasti samaa mieltä ylemmän viestin kirjoittajan kanssa. Oikeastihan lapset kuuluisikin tehdä nuorena, ja biologiselta kannalta 19-vuotias alkaa itse asiassa olla jo vanha lisääntymään. Oletusarvo, että lapset kuuluisi tehdä vasta kolmenkympin korvilla, on nyky-yhteiskunnan kieroutuma.
Itse täytin juuri kuun alussa 19 vuotta ja koen olevani täysin valmis tulemaan äidiksi. Kypsyyttä tai valmiutta vanhemmaksi tuloon ei indikoi ikä, vaan kuten sanoit, ihmiset kehittyvät eri tahtiin. On siis täysin yksilöllistä, kuinka varhain tai myöhään se vanhemmuuteen vaadittava aikuistuminen tapahtuu.
Minä siis synnytän piakkoin, ja kirjoittelen odotuksestani blogia: http://latenightsandearlymornings.blogspot.com/ - Miesope
naino kirjoitti:
Ehdottomasti samaa mieltä ylemmän viestin kirjoittajan kanssa. Oikeastihan lapset kuuluisikin tehdä nuorena, ja biologiselta kannalta 19-vuotias alkaa itse asiassa olla jo vanha lisääntymään. Oletusarvo, että lapset kuuluisi tehdä vasta kolmenkympin korvilla, on nyky-yhteiskunnan kieroutuma.
Itse täytin juuri kuun alussa 19 vuotta ja koen olevani täysin valmis tulemaan äidiksi. Kypsyyttä tai valmiutta vanhemmaksi tuloon ei indikoi ikä, vaan kuten sanoit, ihmiset kehittyvät eri tahtiin. On siis täysin yksilöllistä, kuinka varhain tai myöhään se vanhemmuuteen vaadittava aikuistuminen tapahtuu.
Minä siis synnytän piakkoin, ja kirjoittelen odotuksestani blogia: http://latenightsandearlymornings.blogspot.com/Syyt siihen, että ihmiset nykyisin hankkivat lapset myöhemmin kuin vaikkapa keskiajalla, ovat moninaiset. Lienet huomannut muutokset niin ihmisen keskimääräisen elinikäennusteen kuin yhteiskuntarakenteenkin suhteen?
Kun lapset siis esim. keskiajalla hankittiin nuorina, tälle oli monia syitä. Elinikä oli yleensä matala. Jo synnytys itsessään oli todellinen riski. Lapsikuolleisuus oli hirvittävän korkea. "Kiire" perustaa perhe oli todellinen - ei varsinkaan tavallisella kansalla ollut aikaa etsiskellä itseään oppilaitoksissa kuten nykyisin. Esim. koko koulua ei ollut saatavilla kuin muutamille.
Kun ihmiset nuorena perheen perustivat, lähtö kodista oli totaalinen. Jokaisen piti sen jälkeen omillaan toimeen tulla. Tästä poikkeama olivat maaseudut, joiden erikoispiirre oli se, että useammatkin sukupolvet saattoivat yhdessä tai samoissa pihapiireissä pyöriä. Yhteiskunta ei ketään elättänyt. Kovaa työtä tehtiin vuorokaudet läpi. Äitiyslomista ei ollut tietoakaan - lapsilisistä puhumattakaan.
Kun perheet perusteaan mutu-tuntumalta elämäntilanteeseen, joka on kaikin puolin sekava, joku seuraukset aina kantaa. Ikävän usein suuri osa vastuusta lankeaa lapsille, kun arkipäivän eerikäiset ja aitolehdet koheltelevat parisuhdeviidakoissa. Kun jo muutaman kuukauden seurustelu tuntuu pitkältä ja näkemykset omasta elämäntilanteesta ovat epärealistiset, tilanne on selvä.
Ulkopuolisen realismi on niuhottamista ja jo pienikin vihjaus siitä, ettei kaikki ehkä ole kultaa mikä kiiltää, on loukkaus. Jokainen on kypsä arvioimaan omia toimiaan vaikkei sitä reaalista kykyä huolehtia itsestä ehkä olekaan. Luottamus siihen, että kaikki järjestyy, on loputon.
"On siis täysin yksilöllistä, kuinka varhain tai myöhään se vanhemmuuteen vaadittava aikuistuminen tapahtuu."
Nykypäivänä tämä vain ei valitettavasti missään määrin totta ole. Ihmisten tosiasiallinen kypsyminen ja kyky huolehtia itsestään eivät ole itsestäänselvyyksiä edes kolmekymppisillä. Tiukan paikan tullen todella moni luottaa vanhaan tuttuun Pappa betalar-linjaan. Yhä vanhemmaksi monilla jatkuu loputon teini-ikä ja varsinkin ammatikseen lasten ja nuorten parissa työskentelevät ihmiset näkevät konkreettisesti sen, miten lyhytjänteisyys ja täydellinen kyvyttömyys hahmottaa syy/seuraus-yhteyksiä tai kantaa vastuuta lisääntyvät nuorissa.
Naivi kuvitelma omasta erikoisuudesta ja siitä, etteivät tuikitavalliset elämän pelisäännöt itseä kosketa, on TODELLA yleinen täällä. Jokainen tyttönen luulee tietävänsä, että on kypsempi kuin muut. Yhtä suuri on varmuus siitä, että kaikki hoituu. Noissa fantasioissa jokainen kuukaudenkin suhde on pitkä. Jokainen 16-vuotias teinipoika muuttuu mieheksi. Jokainen asia onnistuu. Jo vuoden lasta hoitanut tietää TÄYSIN onnistuneensa kaikessa. Jokainen tietää jo raskaana ollessaan sen, että on sitoutunut kasvatustyöhön ja on maailman paras äiti.
Sitten aikanaan tulevat eteen tosiasiat. Töihin pitää lähteä. Koulutusta ei ole. Se on hankittava. On sovitettava yhteen parisuhde, lapset, työ ja ehkä uusi koulutus. Tulee ongelmia. Erotaan. Väsyttää. Lapsi on iässä, jolloin tarvitsisi eniten vanhempiaan. Tulee ehkä uusi IHANA suhde. On hankittava LUONNOLLISESTI uusia lapsia. Lapset oikreilevat, mutta sehän on muiden syy - koulun ja kaikkien muiden, ei vanhemman.
Niin. "Kypsyyttä tai valmiutta vanhemmaksi tuloon ei indikoi ikä,..." Eipä niin. Joku jossakin ne TODELLISET seuraukset aikanaan kuitenkin sitten näkee. Mutta ei niistä ole kivaa kuulla. - 9998
Miesope kirjoitti:
Syyt siihen, että ihmiset nykyisin hankkivat lapset myöhemmin kuin vaikkapa keskiajalla, ovat moninaiset. Lienet huomannut muutokset niin ihmisen keskimääräisen elinikäennusteen kuin yhteiskuntarakenteenkin suhteen?
Kun lapset siis esim. keskiajalla hankittiin nuorina, tälle oli monia syitä. Elinikä oli yleensä matala. Jo synnytys itsessään oli todellinen riski. Lapsikuolleisuus oli hirvittävän korkea. "Kiire" perustaa perhe oli todellinen - ei varsinkaan tavallisella kansalla ollut aikaa etsiskellä itseään oppilaitoksissa kuten nykyisin. Esim. koko koulua ei ollut saatavilla kuin muutamille.
Kun ihmiset nuorena perheen perustivat, lähtö kodista oli totaalinen. Jokaisen piti sen jälkeen omillaan toimeen tulla. Tästä poikkeama olivat maaseudut, joiden erikoispiirre oli se, että useammatkin sukupolvet saattoivat yhdessä tai samoissa pihapiireissä pyöriä. Yhteiskunta ei ketään elättänyt. Kovaa työtä tehtiin vuorokaudet läpi. Äitiyslomista ei ollut tietoakaan - lapsilisistä puhumattakaan.
Kun perheet perusteaan mutu-tuntumalta elämäntilanteeseen, joka on kaikin puolin sekava, joku seuraukset aina kantaa. Ikävän usein suuri osa vastuusta lankeaa lapsille, kun arkipäivän eerikäiset ja aitolehdet koheltelevat parisuhdeviidakoissa. Kun jo muutaman kuukauden seurustelu tuntuu pitkältä ja näkemykset omasta elämäntilanteesta ovat epärealistiset, tilanne on selvä.
Ulkopuolisen realismi on niuhottamista ja jo pienikin vihjaus siitä, ettei kaikki ehkä ole kultaa mikä kiiltää, on loukkaus. Jokainen on kypsä arvioimaan omia toimiaan vaikkei sitä reaalista kykyä huolehtia itsestä ehkä olekaan. Luottamus siihen, että kaikki järjestyy, on loputon.
"On siis täysin yksilöllistä, kuinka varhain tai myöhään se vanhemmuuteen vaadittava aikuistuminen tapahtuu."
Nykypäivänä tämä vain ei valitettavasti missään määrin totta ole. Ihmisten tosiasiallinen kypsyminen ja kyky huolehtia itsestään eivät ole itsestäänselvyyksiä edes kolmekymppisillä. Tiukan paikan tullen todella moni luottaa vanhaan tuttuun Pappa betalar-linjaan. Yhä vanhemmaksi monilla jatkuu loputon teini-ikä ja varsinkin ammatikseen lasten ja nuorten parissa työskentelevät ihmiset näkevät konkreettisesti sen, miten lyhytjänteisyys ja täydellinen kyvyttömyys hahmottaa syy/seuraus-yhteyksiä tai kantaa vastuuta lisääntyvät nuorissa.
Naivi kuvitelma omasta erikoisuudesta ja siitä, etteivät tuikitavalliset elämän pelisäännöt itseä kosketa, on TODELLA yleinen täällä. Jokainen tyttönen luulee tietävänsä, että on kypsempi kuin muut. Yhtä suuri on varmuus siitä, että kaikki hoituu. Noissa fantasioissa jokainen kuukaudenkin suhde on pitkä. Jokainen 16-vuotias teinipoika muuttuu mieheksi. Jokainen asia onnistuu. Jo vuoden lasta hoitanut tietää TÄYSIN onnistuneensa kaikessa. Jokainen tietää jo raskaana ollessaan sen, että on sitoutunut kasvatustyöhön ja on maailman paras äiti.
Sitten aikanaan tulevat eteen tosiasiat. Töihin pitää lähteä. Koulutusta ei ole. Se on hankittava. On sovitettava yhteen parisuhde, lapset, työ ja ehkä uusi koulutus. Tulee ongelmia. Erotaan. Väsyttää. Lapsi on iässä, jolloin tarvitsisi eniten vanhempiaan. Tulee ehkä uusi IHANA suhde. On hankittava LUONNOLLISESTI uusia lapsia. Lapset oikreilevat, mutta sehän on muiden syy - koulun ja kaikkien muiden, ei vanhemman.
Niin. "Kypsyyttä tai valmiutta vanhemmaksi tuloon ei indikoi ikä,..." Eipä niin. Joku jossakin ne TODELLISET seuraukset aikanaan kuitenkin sitten näkee. Mutta ei niistä ole kivaa kuulla.Niin. Kyllä se tosielämä tulee nenän eteen silloin kun lapsi on syntynyt. Ja sitä on hoidettava ja otettava vastuu. Ja opeteltava elämään ihan oikeassa maailmassa. Ja tulevaisuudessa vielä enemmän haasteita ja soviteltavaa, kun pitää ne koulut vielä käydä ja hankkia työ jolla elättää perhe. Mutta ei pidä kieltää sitäkään, etteikö kaikki voisi päättyä hyvin ja asiat todellakin JÄRJESTYÄ kaikkien onneksi.
- naino
Miesope kirjoitti:
Syyt siihen, että ihmiset nykyisin hankkivat lapset myöhemmin kuin vaikkapa keskiajalla, ovat moninaiset. Lienet huomannut muutokset niin ihmisen keskimääräisen elinikäennusteen kuin yhteiskuntarakenteenkin suhteen?
Kun lapset siis esim. keskiajalla hankittiin nuorina, tälle oli monia syitä. Elinikä oli yleensä matala. Jo synnytys itsessään oli todellinen riski. Lapsikuolleisuus oli hirvittävän korkea. "Kiire" perustaa perhe oli todellinen - ei varsinkaan tavallisella kansalla ollut aikaa etsiskellä itseään oppilaitoksissa kuten nykyisin. Esim. koko koulua ei ollut saatavilla kuin muutamille.
Kun ihmiset nuorena perheen perustivat, lähtö kodista oli totaalinen. Jokaisen piti sen jälkeen omillaan toimeen tulla. Tästä poikkeama olivat maaseudut, joiden erikoispiirre oli se, että useammatkin sukupolvet saattoivat yhdessä tai samoissa pihapiireissä pyöriä. Yhteiskunta ei ketään elättänyt. Kovaa työtä tehtiin vuorokaudet läpi. Äitiyslomista ei ollut tietoakaan - lapsilisistä puhumattakaan.
Kun perheet perusteaan mutu-tuntumalta elämäntilanteeseen, joka on kaikin puolin sekava, joku seuraukset aina kantaa. Ikävän usein suuri osa vastuusta lankeaa lapsille, kun arkipäivän eerikäiset ja aitolehdet koheltelevat parisuhdeviidakoissa. Kun jo muutaman kuukauden seurustelu tuntuu pitkältä ja näkemykset omasta elämäntilanteesta ovat epärealistiset, tilanne on selvä.
Ulkopuolisen realismi on niuhottamista ja jo pienikin vihjaus siitä, ettei kaikki ehkä ole kultaa mikä kiiltää, on loukkaus. Jokainen on kypsä arvioimaan omia toimiaan vaikkei sitä reaalista kykyä huolehtia itsestä ehkä olekaan. Luottamus siihen, että kaikki järjestyy, on loputon.
"On siis täysin yksilöllistä, kuinka varhain tai myöhään se vanhemmuuteen vaadittava aikuistuminen tapahtuu."
Nykypäivänä tämä vain ei valitettavasti missään määrin totta ole. Ihmisten tosiasiallinen kypsyminen ja kyky huolehtia itsestään eivät ole itsestäänselvyyksiä edes kolmekymppisillä. Tiukan paikan tullen todella moni luottaa vanhaan tuttuun Pappa betalar-linjaan. Yhä vanhemmaksi monilla jatkuu loputon teini-ikä ja varsinkin ammatikseen lasten ja nuorten parissa työskentelevät ihmiset näkevät konkreettisesti sen, miten lyhytjänteisyys ja täydellinen kyvyttömyys hahmottaa syy/seuraus-yhteyksiä tai kantaa vastuuta lisääntyvät nuorissa.
Naivi kuvitelma omasta erikoisuudesta ja siitä, etteivät tuikitavalliset elämän pelisäännöt itseä kosketa, on TODELLA yleinen täällä. Jokainen tyttönen luulee tietävänsä, että on kypsempi kuin muut. Yhtä suuri on varmuus siitä, että kaikki hoituu. Noissa fantasioissa jokainen kuukaudenkin suhde on pitkä. Jokainen 16-vuotias teinipoika muuttuu mieheksi. Jokainen asia onnistuu. Jo vuoden lasta hoitanut tietää TÄYSIN onnistuneensa kaikessa. Jokainen tietää jo raskaana ollessaan sen, että on sitoutunut kasvatustyöhön ja on maailman paras äiti.
Sitten aikanaan tulevat eteen tosiasiat. Töihin pitää lähteä. Koulutusta ei ole. Se on hankittava. On sovitettava yhteen parisuhde, lapset, työ ja ehkä uusi koulutus. Tulee ongelmia. Erotaan. Väsyttää. Lapsi on iässä, jolloin tarvitsisi eniten vanhempiaan. Tulee ehkä uusi IHANA suhde. On hankittava LUONNOLLISESTI uusia lapsia. Lapset oikreilevat, mutta sehän on muiden syy - koulun ja kaikkien muiden, ei vanhemman.
Niin. "Kypsyyttä tai valmiutta vanhemmaksi tuloon ei indikoi ikä,..." Eipä niin. Joku jossakin ne TODELLISET seuraukset aikanaan kuitenkin sitten näkee. Mutta ei niistä ole kivaa kuulla.Miesope, no johan oli historiantunti ;) Mutta kyllä siitä, että lisääntyminen kuuluisi hoitaa nuorena, kertoo jo sekin, että nainen on hedelmällisimmillään parikymppisenä. 20 ikävuoden jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea, ja 45-vuotiaana hedelmällisyysprosentti on enää noin 10, eli voidaan jo sanoa, että tuossa iässä synnyttäminen on suorastaan luonnonoikku.
Mielenkiintoista sinänsä, että nimimerkillä Miesope liikkuva ja akateemisuuttaan (tai ihan omaa kuvitelmaa siitä) kirjoitustensa suuressa pätevyydessä mainostava lueskelee teiniäitipalstaa... ;)
"Joku jossakin ne TODELLISET seuraukset aikanaan kuitenkin sitten näkee. Mutta ei niistä ole kivaa kuulla." Niin, lasten saaminenhan on aivan perseestä ja sillä on pelkästään huonoja seurauksia. - Miesope
naino kirjoitti:
Miesope, no johan oli historiantunti ;) Mutta kyllä siitä, että lisääntyminen kuuluisi hoitaa nuorena, kertoo jo sekin, että nainen on hedelmällisimmillään parikymppisenä. 20 ikävuoden jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea, ja 45-vuotiaana hedelmällisyysprosentti on enää noin 10, eli voidaan jo sanoa, että tuossa iässä synnyttäminen on suorastaan luonnonoikku.
Mielenkiintoista sinänsä, että nimimerkillä Miesope liikkuva ja akateemisuuttaan (tai ihan omaa kuvitelmaa siitä) kirjoitustensa suuressa pätevyydessä mainostava lueskelee teiniäitipalstaa... ;)
"Joku jossakin ne TODELLISET seuraukset aikanaan kuitenkin sitten näkee. Mutta ei niistä ole kivaa kuulla." Niin, lasten saaminenhan on aivan perseestä ja sillä on pelkästään huonoja seurauksia.Tyypilliseen tapaan lähdet kritisoimaan allekirjoittanutta, koska asiasisältöä et kykene muuttamaan etkä siihen puuttumaan. Se on surullista.
Ne TODELLISET seuraukset niin teiniäitiydestä kuin muistakin kohelluksista kasvatustyössä näkevät monien eri alojen ammattilaiset Nyky-Suomessa. Ei niitä kukaan kykene kieltämään.
Toivoisin, että ymmärtäisit niiden 15 ja 45 ikävuoden välissä olevan runsaslukuinen määrä vuosia. Biologia on vain biologiaa. Yhteiskunta on muuttunut keskiajasta, kuten yritin selittää - vailla tulosta. Me ihmiset poikkeamme eläimistä juuri siinä suhteessa, että biologian lainalaisuuksien lisäksi myös kulttuurillinen ilmapiiri vaikuttaa toimiimme.
Lasten hankkiminen ei missään tapauksessa ole väärä teko, ainakaan noin yleiseltä kannalta katsottuna. Reaalimaailmassa ihmisen kuitenkin pitäisi kyetä takaamaan jälkikasvulleen turvallinen, vakaa ja tasapainoinen kasvualusta, jossa kaikki ei ole jo alusta lähtien sekaisin. Läheskään kaikki aikuisen ikäiset ihmisetkään eivät siihen kykene. Teinien suhteen haasteet ovat vieläkin suuremmat.
Se VALTAVA halu tuottaa jälkikasvua ei mitään takaa. Sille voi olla lukuisia eri syitä. On äärimmäisen itsekästä ja lapsellista hankkia lapsia tilanteessa, jonka tilanne on epämääräinen. Jo lapsi itsessään muuttaa kaiken toisenlaiseksi. Todella monien teinityttösten elämässä ne teoreettiset riskit myöhemmin realisoituvat. Seuraukset nähdään viimeistään koulumaailmassa. Valitettavasti monien ongelmat jatkuvat sitten aikuisuudessakin.
Toivoisin, että kumoaisit tekstini asiasisällöt, etkä takertuisi persoonaani. Tämä on keskustelupalsta. Ihmiset esittävät mielipiteitään. Se, että mennään henkilökohtaisuuksiin, tuntuu hivenen lapselliselta. - Mamma86__
Miesope kirjoitti:
Tyypilliseen tapaan lähdet kritisoimaan allekirjoittanutta, koska asiasisältöä et kykene muuttamaan etkä siihen puuttumaan. Se on surullista.
Ne TODELLISET seuraukset niin teiniäitiydestä kuin muistakin kohelluksista kasvatustyössä näkevät monien eri alojen ammattilaiset Nyky-Suomessa. Ei niitä kukaan kykene kieltämään.
Toivoisin, että ymmärtäisit niiden 15 ja 45 ikävuoden välissä olevan runsaslukuinen määrä vuosia. Biologia on vain biologiaa. Yhteiskunta on muuttunut keskiajasta, kuten yritin selittää - vailla tulosta. Me ihmiset poikkeamme eläimistä juuri siinä suhteessa, että biologian lainalaisuuksien lisäksi myös kulttuurillinen ilmapiiri vaikuttaa toimiimme.
Lasten hankkiminen ei missään tapauksessa ole väärä teko, ainakaan noin yleiseltä kannalta katsottuna. Reaalimaailmassa ihmisen kuitenkin pitäisi kyetä takaamaan jälkikasvulleen turvallinen, vakaa ja tasapainoinen kasvualusta, jossa kaikki ei ole jo alusta lähtien sekaisin. Läheskään kaikki aikuisen ikäiset ihmisetkään eivät siihen kykene. Teinien suhteen haasteet ovat vieläkin suuremmat.
Se VALTAVA halu tuottaa jälkikasvua ei mitään takaa. Sille voi olla lukuisia eri syitä. On äärimmäisen itsekästä ja lapsellista hankkia lapsia tilanteessa, jonka tilanne on epämääräinen. Jo lapsi itsessään muuttaa kaiken toisenlaiseksi. Todella monien teinityttösten elämässä ne teoreettiset riskit myöhemmin realisoituvat. Seuraukset nähdään viimeistään koulumaailmassa. Valitettavasti monien ongelmat jatkuvat sitten aikuisuudessakin.
Toivoisin, että kumoaisit tekstini asiasisällöt, etkä takertuisi persoonaani. Tämä on keskustelupalsta. Ihmiset esittävät mielipiteitään. Se, että mennään henkilökohtaisuuksiin, tuntuu hivenen lapselliselta.Tää meijän miesope jaksaa hillua täällä teiniäiti palstalla, luulis sullakin olevan parempaa tekemistä, oon löytänyt sun kirjoituksia jo parista muustakin keskustelusta tältä palstalta.. :)
- mamma90
Menimme yhteen maaliskuussa 08 ollessani 17v ja mieheni oli 18v, kihlauduimme 3kk myöhemmin, muutin ensimmäiseen kotiini joulukuussa 08 ja mieheni asusteli siellä vaikkei virallisesti ollut kirjoilla. Täytin 08 joulukuussa 18v, 3kk sen jälkeen positiivinen raskaustesti eli ehdimme olla yhdessä vuoden kun tulin raskaaksi, raskaus oli suunniteltu ja toivottu. Neljä päivää 19v synttäreideni jälkeen minusta tuli äiti. Nyt tyttäremme on vuoden ikäinen ja olemme olleet naimisissa kohta vuoden. Vaikka olin nuori tunsin olevani valmis äidiksi, perhe on mielestäni elämän tärkein asia ja suurin unelmani. Tällä hetkellä toivoisin joskus saavani pienelle tyttärellemme sisaruksen jos luoja suo.. toinen lapsi olisi kyllä suuri lahja
- cindix_
Itse olen 17-vuotias ja LA on aivan käsillä, 13.2.2011. Poikaystäväni täyttää kohta 19. Asumme poikaystäväni kanssa yhdessä ja yhteiseloa ollut puoltoista vuotta. Mie olen sitä mieltä että jos sie lapsen haluat niin mikä ettei, itse en oo nuoresta iästäni huolimatta katunut hetkeäkään päätöstä pitää lapsi, rakastamme poikaystäväni kanssa vauvaa enemmän kuin mitään. Kyllä se vauva on yks elämän tärkeimpiä ja rakkaimpia asioita
- dyete
Itse olin 18vuotias, kun raskauduin.( Lapsi oli TOIVOTTU.) 19vuotias, kun lapsi syntyi. Lapsen isä oli 17, kun lapsi syntyi. Olimme seurustelleet 4vuotta, kun lasta yritimme ja yhdessä asuneet 1,5vuotta. Nyt on ihana viikari ja toinen tulossa, jotakin ihmeellistä saada nuorena lapset? Edelleen olemme yhdessä, molemmilla työpaikat, kiva asunto yms. Mielummin haluan lapseni nuorina, saan sitten viettää eläkepäiväni miten haluan. Jos saisin lapseni 35vuotiaana, eläisin eläkepäiväni lasten ehdoilla.
- rakastunut ikuisesti
MOI!
Olen 13.v ja ollut samanikäisen poikaystäväni kanssa yli puoli vuotta ja vanhempamme tietävät että olemme yhdessä. Olemme päättäneet missä haluamme asua, montako lasta haluamme , ja pisin aika minkä olemme ollet erossa on yksi viikonloppu.. mut onnee vaan teille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 962655
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012243- 881991
- 131709
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en441681- 781646
- 361636
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?911573Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1281437Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411274