Burn-out, masennus vai laiskuus osa 1

Kysytään nyt asiantuntijoiltakin, että mikä miestä vaivaa.

Joulun jälkeen alkoi huono nukkuminen. Ensin valvoin pari yötä ja sitten menin lääkäriin. Sain sieltä melatonia ja 10mg Stella nimistä nukahtamislääkettä. Stellan avulla nukuinkin sitten jo 4-5 tuntia. Tätä kesti vajaan viikon, ja sen jälkeen oli pari hyvää viikkoa. Nukuin joskus jopa 6 tuntia putkeen, klo00 nukkumaan ja 06 aamulla sitten levotonta heräilyä. Mutta nyt on ollut jo viikon vaikea nukahtaa. Sen lisäksi leuat ovat koko ajan kierät ja pureminen sattuu. Sängyssä huomaan purevani hampaita yhteen.

6v sitten minulla todettii ahdistushäiriö. Sain Sepram lääkettä jota söinkin pari vuotta ja sen jälkeen aina silloin kun ahdistaa. Lääkkeet ovat hitaita ja niiden vaikutuksen alkamiseen menee yleensä joku 2-4 viikkoa. Olen syönyt vain puolikasta pilleriä. Joulun jälkeen aloin taas syömään noita tabletteja. Aivan niin pahoja paniikki/ahidstuskohtauksia ei ole tullut mitä ennen, mutta kerran jouduin töistä lähtemään kun en saanut kohdistettua ajatuksia mihinkään, en voinut keskittyä ja koko ajan teki vain mieli mennä pois ja äkkiä. Työskentelen teknisessä suunnittelussa projektihommissa, joten melko helposti keksii jonkun verukkeen millä töistä voi olla pois. Toisaalta työ vaatii välillä matkustamista ulkomaillekin, ja sehän se vasta ahdistaakin. Jännitän reissuja jo viikkoja etukäteen. Vatsa on sekaisin. Kohdemaassa ahdistaa, koska tunnen, että siellä vaaditaan minulta osaamista ja vastauksia. Monesti yhteinen kieli on vähän hukassa, en tajua mitä vastapuoli selittää huonolla englannilla. Kotona on turvallista ja mukavaa olla, mutta hotellissa eläminen stressaa. En halua esim. syödä vieraassa seurassa, mutta matkoilla on pakko. Ja joskus joutuu vielä syömään ruokaa mikä tuntuu vastenmieliseltä, ja siinäkin tilanteessa on vain pidettävä naama pokerina ja hymyiltävä.

Töissä on kiirettä. Uutta pitäisi luoda vanhan pohjalta, joku muu on sen vanhan tehnyt eikä siitä tajua enää erkkikään mitään. Minun pitäisi keksiä ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin, mutta pää on tyhjä. Deadline on joskus keväällä enkä keksi mitään. Palavereissa istutaan miettimässä näitä asioita, mutta yleensä olen koko ajan jotenkin pihalla siitä mitä muut puhuvat. En muista mitä aikaisemmin on puhuttu ja sovittu. Tosin sanottakoon, että moni muu myöntää myös kokousten jälkeen, etteivät ole tajunneet puoliakaan. Pomo kuitenkin patistaa menemään kokouksiin, joista jo etukäteen tiedän etten tajua mitään, en osaa sanoa mitään, en tunne aihetta eikä kenelläkään ole mitään uutta sanottavaa muutenkaan.

Siviilipuolen stressi painaa myös. Isäni kuoli 4kk sitten ja tuntuu, että jotain jäi kesken. En tiedä oliko lapsuudessani jotain merkittäviä traumoja, mutta tuskin mitään, mitä muut eivät olisi myös kokeneet. Olin kuolinhetkellä läsnä, mikä oli mielestäni hyvä asia. Matkaa kotipuoleen on 500km, joten jouduin ajelemaan paljon autolla edes takaisin. Minulla on pieniä lapsia, joten yleensä ajelin yksin. Ei muksut jaksa viettää viikonloppuja 6h per päivä autoon köytettynä, eikä sitä voi heiltä vaatiakaan. Tuli huono omatunto, koska viikonloput olin poissa, vaikka mielummin olisin ollut lasten kanssa vaikka uimassa tai kotona muuten vain.

Äiti jäi kuitenkin yksin asumaan taloonsa, ja hänellä on hirveästi perintöhommia. On osakkeita, liittymiä, vakuutuksia ym. joiden omistuksia pitää vaihdella. Ja tietenkin tietokone ja netti, jotka reistaavat, eikä hän niitä osaa korjata. Konsultoin siis puhelimessa. Nyt kuitenkin äitinikin kävi lääkärillä, ja hänellä todettiin myös syöpä. Leikkaus on pikapuolin. Sain tietää tästä pari tuntia sitten. Luulin, että keväästä tulisi helpompi, mutta nyt murehdin jo seuraavia hautajaisia. Toivon että leikkaus onnistuu ja kaikki on ok, mutta silti tulee syto-hoitoja ja vaikeaa. Koko ajan tuntuu, ettei tunnelin päässä ole valoa. Tai jos on, se on juna.

Tekisi mieli vaihtaa työpaikkaa. Vaan eihän niitä hommia nykyään ole joka nurkan takana. Ja sitäpaitsi, työkaverit ovat mukavia enkä haluaisi vaihtaa heitä. Ja uudessa vastaavassa työpaikassa olisi kuitenkin taas samaa vanhaa paskaa. Pienemmässä firmassa itse asiassa tilanne voi olla paljon huonompikin. Olen miettynt alan vaihtoa, mutta kun on omakotitalo, autot, lapset ja velat. Onko kohtuullista ilmoittaa vaimolle, että lopetan duunit 4000e/kk palkasta ja menen aikuisopistoon. Oikeasti välillä mietin, josko ryhtyisin vartijaksi ostarille. Saisi olla rauhassa ja tuijottaa tyhjänä eteenpäin. Eikä iltaisin tarvitsisi miettiä mitään työasioita. Ei ehkä pelätä nukkumaan menoakaan. Nyt alkaa jo illalla ahdistamaan kuuma/kylmä sänky, jossa tulee pyörittyä eikä unta tule. Kello käy ja kohta on taas aamu. Pakko lähteä töihin mitkä eivät kiinnosta ja missä ei halua olla. Päähän sattuu ja huimaa.