MIksi mies rakastaa, mutta ei kosi?

mielestäni sinulla on ihan terve asenne, en ainakaan itse pidä sellaisesta suhteen roikuttamisesta, jota miehet tuppaavat harrastamaan

miehen näkökulmasta sanoisin että se johtuu siittä kun nauroit ja sanoit että liian aikaista..koska miehesi taisi olla jo valmis silloin viedä sinut vihille mutta perääntyi koska pelästyi

En tiedä, kuinka usein olet mieheltäsi kosintaa kärttänyt. Nyt päätät jonkun kuukausirajan, jona aikana et kertaakaan aloita puhetta naimisiinmenosta. Ota riittävän pitkä aika, jotta avokkisi ehtii herätä ja kosia. Jos ei kosi, niin lähde sitten.

Ei mies tuollaisia leikillään puhu. Tosissaan se oli, mutta niin epävarma asiastaan, ettei tohtinut kysyä vakavissaan. Ja sinä tyhmä heität märän rätin naamalle.

Mies on vaan niin ujo ja arka ei uskalla enää kosia.

Ota riski ja kosi häntä!

Täällä on samanlainen tilanne. Kun muutin avomieheni luokse n 6 vuotta sitten, hän oli menossa kanssani naimisiin ihan tuossa tuokiossa. Yhdyin ajatukseen. Kun olen asiaa ottanut puheeksi ja sanoille pyytänyt katetta, mies suuttuu ja huutaa että mikä se vihkimällä muuttuu. Olen tilanteessa - lähdenkö vain jäänkö! Tyhjä olo kaiken lupauksien jälkeen.

Ikävää, että te kaikki ihanat naiset ovat tälläisessä tilanteessa, mutta koen myös samalla jonkinlaista helpotuksen tunnetta, kun tiedän etten ole ajatusteni kanssa yksin.

Ihana suhteeni on kestänyt myös sen 3,5 vuotta ja olen haaveillut avioliitosta jo jonkin aikaa. Olemme keskustelleet miekkoseni kanssa asiasta ja hän on kertonut avioliiton myös kuuluvan tulevaisuuden suunnitelmiin. Kosintaa ei kuitenkaan ole kuulunut. Huomaan ajattelussani samanlaisia piirteitä kuin sinulla "Turhautunut33", uskon kasvatuksen ja perheen/suvun asenteiden vaikuttavan vahvasti tunteisiini, siihen että mielestäni olisi jo hyvä hetki ottaa seuraava askel kohti yhteistä tulevaisuutta.

En ole painostanut miestäni, mutta hän taitaa olla tietoinen "avioliittomyönteisyydestäni" ja sitoutumisestani häneen. Tulevaisuuden suunnitelmia olemme tehneet pitkälle ja meillä on paljon yhteisiä haaveita ja tavoitteita tulevaisuudessa. Mitä avioliitto muuttaisi? Tottakai olen miettinyt sitä itsekin. Ei varmasti mitään, tai sanotaanko että toivottavasti ei muuttaisi mitään :) Sisälläni on kuitenkin joku selittämätön alitajuntainen tarve sitoutua toiseen avioliiton muodossa. Ehkä se päivä vielä koittaa, toivottavasti pian ;)

Kaikista näistä asioista huolimatta olen joka päivä kiitollinen ihanasta suhteestani, en tästä luopuisi vaikka kosintaa ei kuuluisikaan!

Hmm... Onkohan alkuperäistä keskustelun aloittajaa jo kosittu?

Itse kysyisin suoraan, että aiotko joskus kosia minua ja jos, niin milloin suunnilleen? Kertoisin, että kihlaus ja avioliitto ovat minulle tärkeitä asoita jne.

Mielestäni ollaan heikolla pohjalla, jos ei suhteessa voida jutellaihan kaikista asioista.

Oma mieheni kosi minua - ehkä rakastumisen huumassa ja kihlauduimme vajaan vuoden seurustelun jälkeen. Kysyin häneltä suoraan, haluaako hän olla kihloissa kauan vai vähän aikaa, tai haluaako avioitua ollenkaan.

Hänelle olisi sopinut vaikka loppuelämän kihloissa ja avoliitossa olo, mutta koska olin kertonut, että itse haluaisin olla avioliitossa, niin koska hän rakasti minua ja tiesi sen minulle merkitykselliseksi asiaksi, niin hän oli myös avioliittoon valmis ja yhdessä myöhemmin sovittiin hääpäivä ja nyt ollaan onnellisesti naimissa vajaan parin vuoden seurustelun jälkeen.

Avoimuus on kaiken a ja o - avoin ja suorapuheinen voi olla myös kauniisti ja lempeästi. Suosittelen sellaista tyyliä, että kertoo toiselle, että minulla olisi tärkeää asiaa, josta haluaisin jutella, milloin sulla olisi aikaa....Hyväksi havaittu konsti: On hyvä aloittaa vaikeat asiat siten, että perustelee ensin ja sitten sanoo asian ja sanoo vielä aluksi, että perustelen ensin ja sitten kerron sen pääasian - toinen ei ehdi hermostua, vaan ehtii orientoitua pääasiaan ja myös ymmärtää paremmin toista osapuolta.

Onnea ja avoimuutta kaikille parisuhteessa oleville! = )

Tulinpas vilkaisemaan tätä palstaa ja päätin vastata. Vastaus kosinta asiaan on se, että minua ei olla vielä kosittu. Oma näkökulmani on muuttunut tilanteeseen nähden. Olemme puhuneet mieheni kanssa asiasta paljonkin ja olen ymmärtänyt, että miksi tilanne on ainakin vielä toistaiseksi näin. Olen vasta ymmärtänyt, että mitkä syyt vaikuttavat tilanteeseen. Olen itse ollut vaikuttamassa siihen, ettei mies ole uskaltanut kosia. Riitojen ja erimielisyyksien tullessa, olen aina pelännyt suhteen loppumista ja tokaissut ääneen aika lapsellisia kommentteja "Hommaa sitten itsellesi parempi nainen, jos en kelpaa", "sua ei yhtään haittaa vaikka saman tien tästä lähtisin", "Sä haluat potkaista mut ulos".. Olen ollut draamakuningatar, joka on halunnut hakea vahvistusta rakkaudelle tällaisellä käänteisellä käyttäytymisellä.

Mies on kokenut nämä mun kommentit niin, että olen epävarma rakkaudestani häneen ja että saatan oikeasti lähteä vaikean tilanteen tullen. Mies ei ole missään tilanteessa uhannut jättää mua, eikä ole tehnyt mitään, jotta mun olisi syytä kokea noin. Nämä asiat juontaa juurensa syvemmältä eli lapsuudesta ja aiemmista suhteista. Lapsuudessa en muista koskaan olleeni vanhempieni sylissä, joten minussa on suuri hylätyksi tulemisen pelko. Äiti ja isäni suhde ei ollut hyvä. Äiti haukkui aina isääni ja miehinä, jonka vuoksi alitajuisesti etsin vahvistusta sisäiselle vääristymälleni, että kaikki miehet ovat pahoja ja hyväksikäyttäjiä.

Olen syyttänyt miestäni, ettei halua naimisiin kanssani. Todellisuudessa minä pelkään avioliittoa. Tämä pelko juontaa juurensa vanhempien avioliitosta. Tiedän, ettei oma suhteeni tulisi olemaan sellaista, mutta siltikin tämä alitajuinen vanhempien malli avioliitosta on syvällä minussa.

Tämän suhteen aikana olen todella paljon eheytynyt ja tunnen oloni onnelliseksi. Kun olen käsitellyt tätä avioliitto asiaa mieni ja parin ystäväni kanssa, niin ymmärrän, että itse olen luonut sen todellisuuden etten ole vielä naimisissa. En ole ihan vielä valmis siihen ja nyt kun ymmärrän sen, niin kaikki epätoivo ja ahdistus ovat poissa asian suhteen:)

Mieheni on sanonut, että suhteemme etenee ja näkee, että olemme yhdessä lopun elämän. Mieheni suunnitelmaan kuuluu avioliitto. Minulla on luottavainen olo sisälläni siitä, että kaikki tapahtuu ajallaan ja juuri niin kuin on tarkoitettu. Juuri nyt tuntuu oikealta, että asiat ovat juuri näin :)

MIESTÄ ei kannata kosia, jättäkää mies joka ei halua sitoutua ja olkaa viisaampia seuraavala kerralla, eli tutustuminen toiseen ja ei kiitos avoliitolle.

Minä kosin miestä ja olemme kihloissa nyt. Kyllä nainenkin voi kosia.

Minäkin odottelen kosintaa. Koska sitä ei ole kuulunut eikä näkynyt, olen miettinyt onko kyse siitä ettei hän luota, siitä ettei hän ole valmis, tai etten ole oikea vai mistä. Tulee tunne, etten ole riittävän hyvä. Vai onko vika juuri siinä, etten luota itseeni? Siis en ole missään kohtaa valmis pettämään luottamusta, en mitenkään. Ja sisimmissäni tiedän, että hän luottaa minuun, silti se, ettei suhde etene hämmentää.

Olen toivonut, että voitaisi yrittää lasta puolen vuoden päästä.... ja mies haluaa että ennen lapsia oltaisi naimisissa. Hän on sanonut haluavansa lapsia.

Kosintaa ei ole näkynyt eikä kuulunut. Ja joitain päiviä muistutin asiasta. Hän kysyi "etkö luota muhun?"

Jäin miettimään, mitä tuo tarkoitti. Siis tottakai luotan... Mutta täh?

Vanha ketju on näköjään tänä keväänä vielä jatkunut. Olisi kiva tietää mitä aiemmin kirjoittaneille (kuten aloittaja) kuuluu :)

Minäkin kosintaa odotan. Olen 32-vuotias, en ole ollut naimisissa koskaan enkä kihloissakaan. Minulla on 7-vuotias lapsi. Puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä reilut 3 vuotta. Hän on 40, ei myöskään ole ollut naimisissa aiemmin. Meillä menee minusta hyvin. Lapsista on ollut puhetta ja mies haluaisi lapsia, minä myös. MUTTA. Seurustelun alkuvaiheessa sanoin, että jos minä vielä saan lapsia niin he syntyvät avioliittoon. 1. lapseni syntyi silloisen miehen vahvasta painostuksesta, mutta siitä huolimatta tietenkin rakastan häntä, hän on parasta mitä minulla on vaikka aluksi pelotti ihan valtavasti. Onneksi olen kasvanut mielestäni varsin hyväksi äidiksi.
Nykyisen mieheni kanssa pystyn näkemään meidät kaikki perheenä. Nyt hän on useamman kerran sitä kysynyt että onko minullakin vielä niitä lapsihaaveita, antaa ymmärtää että hänellä on.
Mutta jonnekin tuntuu unohtuneen, että minä en halua lapsia enää avoliittoon. En voi ymmärtää sitä, jos ajatellaan että lapsi olisi jotenkin pienempi juttu kuin naimisiin meno. Lapsi/lapsethan ovat suurin vastuu mitä ihmisellä on kantaa.

Pitänee ottaa miehen kanssa asiaa vielä puheeksi. Mutta rehellisesti sanottuna, se pelottaa. Pelottaa ettei hän haluakaan kanssani naimisiin ja sitten taas on mietittävä elämän järjestykset ihan uudelleen.

Älkää menkö naimisiin! Heti kun pappi on aamenen sanonut, mies muuttuu määräileväksi, omistavaksi, ihan toiseksi mitä on tähän asti ollut. Naimisiinmenon jälkeen olet miehen omaisuutta jota voi kohdella ihan miten vain. Lähteminen on huomattavasti vaikeampaa vaikka ero onkin helppo asia nykyään.
ÄLKÄÄ SIIS MENKÖ NAIMISIIN, ONNELLINEN PARISUHDE VOI OLLA ILMAN AVIOLIITTOAKIN!!

Sama tilanne. Mies ollut kerran avioliitossa ja toisen kerran kihloissa.
Minua kosi ennen yhteenmuuttoa.
Asumme yhdessä. Vähitellen minusta ei tunnu miltään. Pian tulee neljä vuotta yhteensä, josta kaksi vuotta yhdessäasumista.
Olen pettynyt. Asiasta nousee riita, jos puheeksi otan. En tunne juuri mitään enää.

Miehille naimisiin meno ei ole niin tärkeä asia, että välttämättä edes tajuaisivat kosia.
Nimimerkillä 10 vuotta yhdessä enkä hoksannut koko asiaa ennenkuin vaimoke asiasta mainitsi.

Se ei rakasta tarpeeksi. Odottaa vielä josko parempi ilmestyy.

Itsekästä ajattelua. Et voi vallitsevalle tilanteelle yhtään mitään.

No hei Turhautunut33,

Voi vitsit, oot kyllä joutunut odottelemaan jonkin aikaa! Tiedätkö mitä, välillä miehet ovat vähän hitaita näissä asioissa, mutta ei hätää, koska nyt me analysoidaan tämä homma huumorilla ja sarkasmilla.

Ensinnäkin, kolme ja puoli vuotta? No, eihän se vielä ole kuin puoli ikuisuutta! Miehet joskus tarvitsee vähän pidemmän sulattelun kuin neiti Google-haku, joka löytää vastauksen sekunneissa. Jos sun miehes olisi hakukone, se olisi varmaan sellainen vanha modeemi, joka yhdistyy nettiin piippauksien ja särinöiden kautta – hidas mutta lopulta pääsee sinne.

Niin, ja se "hei, mennään naimisiin ensi kesänä" -heitto alkuajoilta. Se oli vähän niin kuin miehen versio koekävelystä. "Mitä jos mentäisiin naimisiin?" on miehen tapa sanoa "Täällähän on kiva ilta, miten olis pizzaa illalliseksi?" Se oli sekaisin iso ele ja casual chatti, vähän kuin sanoisi "mitä jos ostettaisiin koira?" eikä ole edes varma tykkääkö koirista.

Sitten nämä entiset suhteet – sulla on varmaan takana enemmän draamaa kuin saippuaoopperassa! Sun miehes on selvinnyt narsistin kanssa 16 vuotta? No huh huh! Varmaan tuntuu välillä siltä, että hänellä on PTSD siitä, että entinen ex oli kuin elävä itsetuntoa syövä dementori. Ehkäpä hänelle avioliitto kuulostaa enemmän isolta punaiselta hälytyskellolta kuin romanttiselta sitoutumiselta. Ei ihme, että kaveri etenee etanan vauhdilla.

Mutta hei, sun tilanteessa pitäis varmaan vähän ravistella tätä tilannetta. Voisit vaikka sanoa: "Rakas, oon odottanut kihlausta niin kauan, että seuraavaksi varmaan kasvaa parta ja hiukset harmaantuu. Voitaisko viimein laittaa tää homma maaliin, ettei mun tarvitse kääriytyä morsiuspukuun kiikkustuolissa?"

Jos ei muu auta, voit aina kokeilla vähän komediallista uhkailua. Vaikka "Joko sä kosisit, tai mä rupean kutsumaan itseäni ikuisesti kihlaamattomaksi anonyymiksi." Ja muistuta häntä, että joku päivä joku fiksumpi nainen voi napata hänet hänen hitaudestaan huolimatta.

Tärkeintä on pitää huumori mukana. Älä luovu toivosta, vaan yritä löytää kevyempi tapa käsitellä asiaa, ja ehkäpä joskus miehes herää ja huomaa, että on aika tehdä isompi liike kuin vain ottaa sinut syömään tai elokuviin.

Tsemppiä ja toivottavasti saat pian sen sormuksen, jota oot odottanut!