Piispainkokous ei liene juuri kommentoinut rippiohjeitaan sen koommin kun ne viikolla julkisuuteen tulivat, mutta täällä palstallahan asiaa on puitu. Minun mielestäni asia on selvä kuin pläkki: rippisalaisuus tuollaisenaan tuottaa inhimillisesti kestämättömiä tilanteita. Vielä surullisemmaksi tulin, kun luin Kotimaa-lehden jutun kommentteineen.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/1470-lastensuojelun-asiantuntija-tyrmaa-piispojen-rippiselvityksen
Siellä esimerkiksi muuan pastori kertoo ikään kuin kerskaillen, että onpa jopa surmatöitäkin hänelle ripissä kerrottu. Minusta tällainen kuvaa käsittämätöntä tirkistelynhalua sekä pyrkimystä asettua virkavallan yläpuolelle - ollen kuitenkin kirkon ohjeiden kanssa sopusoinnussa. Enpä toivoisi naapuriini surmatyön tekijää asumaan, mutta en myöskään tällaista pappia.
Kuvitellaanpa toisenlaista tilannetta:
Pappi on kuullut ripittäytymässä käyneeltä jalkapallovalmentajalta, että on tullut tehtyä vähän sopimattomia, yksilökohtaisia lihaskuntoliikkeitä junnujen pukuhuoneen puolella. Papin oma lapsi kuuluu kyseessä olevaan jalkapalloseuraan. Riittääkö usko Jumalan uudistavaan armoon, Jeesuksen vereen ja parannuksentekoon, vai lähteekö pikku Joona joukkueesta vielä samana päivänä (syytä koskaan kuulematta)?
Toinen skenaario
10
275
Vastaukset
Ylimielisiä itsensä korostajia, jotka uskoo olevansa muiden yläpuolella ja tämä näkyy mm. karkotettavaksi tuomittujen suojelemisena.
- Gagarin
Jos joku ihminen tunnustaa papille tehneensä jotain kamalaa, mietitäänpä mitä hyvää asiassa on:
-Ainakin ripille meneminen kertoo ko. ihmisen olevan omatunto herkkänä ja silloin ihminen on aina myös matkalla hyvään päin. Kyseessä on siis katumus.
Jokaiselle ihmiselle on annettava oikeus katua tekojaan. Mutta, jokaisella ihmisellä on myös VELVOLLISUUS hyvittää tekonsa. Kun on OIKEUKSIA, on vastapainona VELVOLLISUUKSIA.
Nykyinen käytäntö mahdollistaa että rikoksen tekijällä on OIKEUKSIA, mutta ei yhtään VELVOLLISUUKSIA. Luulen, että tämä on se mikä aiheuttaa tunteita keskustelijoissa.
Asia on uhrin näkökulmasta groteski; rikoksentekijä hakee kevennystä OMAAN ahdistukseena, voi jopa saada sen, mutta ei joudu edesvastuudeen. Näin rikollinen ja pappi kusevat uhrin kengille hurskas hymy kasvoillaan.
"Ai panit lasta perseeseen, kun olit ensin raiskannut äidin? Ja nyt sitten SINULLE tuli paha mieli kun olit tuhma? Minulla on sinulle hyviä uutisia! Jeesus kuule pelastaa!!! Nyt sinun pitää vain rukoilla kuten Herramme Jeesus Kristus meitä opetti: Isä meidän jne. Mutta mene rauhassa, Jeesuksen veren vuoksi olet saanut syntisi anteeksi, kuten meille on luvattu, HALLELUJAH ja AAMEN!".
vai:
"SINUN ON MENTÄVÄ POLIISIN PUHEILLE HETI, en voi auttaa sinua ennen."
Mietitäänpä näitä vaihtoehtoja. Rikoksentekijä siis lähtökohtaisesti haki omalle ahdistukselleen kevennystä ensimmäisessä vaihtoehdossa, ja papista tuli minun silmissäni rikoskumppani.
Toisessa vaihtoehdossa pappi ei tarjonnut mitään, vaan jätti rikoksen tekijän ahdistuksineen kärvistelemään. Rikoksen tekijälle oli siis valittavanaan kaksi mahdollisuutta: vapaaehtoisesti antautuminen ja kenties helpotus ahdistukseen, tai ainainen pakoilu ja ahdistus jotka ovat itsessään RANGAISTUS (tai osa sitä, Huom).
Jos papit toimivat ensimmäisen esimerkin mukaan, rippisalaisuus on poistettava, sekä myös papit saatettava syytteeseen rikoksen peittelystä ja/tai suojelemisesta, kuten laki määrää.
Jos vaihtoehto on jälkimmäinen, asia ei olekaan enää niin mustavalkoinen.
- ateistix
näiden tappajien myöhemmät vaiheet. Ilmoittautuivatko poliisille, vai saivatko vain syntinsä anteeksi ja kaikki oli sitä myöten ookoo.
Vaikka papeilla on vaitiolovelvollisuus, emme jätä vaarassa olevaa yksin, vaan keksimme keinon auttaa. On esimerkiksi kirjoittamaton sääntö, että jos pappi sanoo vaikkapa diakonille, että pistäydypä tuon jalkapallovalmentajan juttusilla, diakoni ymmärtää, että kyseessä on jokin asia, johon tarvitaan selvittelyä.
Pappien tehtävänä on olla ihmisten tukena ja tottakai julistaa Jumalan armoa. Armo ei kuitenkaan oikeuta vääriä tekoja. Siksi niihin puututaan. Uhrin paras on tärkein ja uhria voidaan auttaa rippisalaisuuden vaarantumatta.
pappi Sonja- AntiChrisu
Mitä tuo auttaa? Koska vastuutaan pakoileva pedo ei todellakaan uskoudu diakonille jolla
ei ole rippisalaisuutta. Toisin sanoen jos pappi ei onnístu painostamaan pedoa antautumaan
poliisille tai tappamaan itseään, niin pedo jatkaa toimintaansa ja pappi saa omalle tunnolleen
rikokset ja on siis moraalisesti lapsiinsekaantuja itsekin. Mielummin vaikka luopuu ammatistaan
kuin antaa lasten kärsiä. Ei ihminen ole yhtä kuin työ. Mutta papithan ovat niin ahneita että
leppoisasta virasta luopuminen tuntuu pahemmalta kuin satojen lasten raiskaaminen. Vai että oikein kirjoittamaton sääntö? Justiinsa.
Mitä muita "kirjoittamattomia" sääntöjä teillä mahtaa olla? Lapsia raiskaavasta kollegasta ei laverrella?käy papin pojan jalkapalloharrastuksen, sitähän kysyin? Loppuuko kuin seinään, vai parantaako Jeesus syntisen niin että pappi edelleen vie poikansa harkkoihin turvallisin mielin?
Naapurin Petteri kai ainakin jatkaa samassa seurassa, koska papilla on vaitiolovelvollisuus?
Tarkoitan, että pappihan voi tällöin käyttää "sisäpiiritietoa" omaa lastaan varjellakseen, mutta naapurin Petterin ei ole niin väliä.
Millä eväillä vihjailuja kuullut diakoni hoitaa asiaa eteenpäin? Miten henkilöllisyyttä paljastamatta varmistetaan, ettei diakoni mene väärän jalkapallovalmentajan juttusille? Eikö olisi paljon parempi yksin tein soittaa poliisille? Saako diakoni soittaa poliiisille, kun hän on ensin papilta ollut kuulematta, kenestä jalkapallovalmentajasta on kyse?iaurwen kirjoitti:
käy papin pojan jalkapalloharrastuksen, sitähän kysyin? Loppuuko kuin seinään, vai parantaako Jeesus syntisen niin että pappi edelleen vie poikansa harkkoihin turvallisin mielin?
Naapurin Petteri kai ainakin jatkaa samassa seurassa, koska papilla on vaitiolovelvollisuus?
Tarkoitan, että pappihan voi tällöin käyttää "sisäpiiritietoa" omaa lastaan varjellakseen, mutta naapurin Petterin ei ole niin väliä.
Millä eväillä vihjailuja kuullut diakoni hoitaa asiaa eteenpäin? Miten henkilöllisyyttä paljastamatta varmistetaan, ettei diakoni mene väärän jalkapallovalmentajan juttusille? Eikö olisi paljon parempi yksin tein soittaa poliisille? Saako diakoni soittaa poliiisille, kun hän on ensin papilta ollut kuulematta, kenestä jalkapallovalmentajasta on kyse?Poliisinhan pitää seurata, mistä jalkapalloseurasta ja kenen valmennuksesta eroaa eniten pappien lapsia ja ryhtyä siellä päin tutkimaan asioita!
Eikö tämä ole yksinkertaisesti huono järjestelmä?- häirikköuskis
AntiChrisu kirjoitti:
Mitä tuo auttaa? Koska vastuutaan pakoileva pedo ei todellakaan uskoudu diakonille jolla
ei ole rippisalaisuutta. Toisin sanoen jos pappi ei onnístu painostamaan pedoa antautumaan
poliisille tai tappamaan itseään, niin pedo jatkaa toimintaansa ja pappi saa omalle tunnolleen
rikokset ja on siis moraalisesti lapsiinsekaantuja itsekin. Mielummin vaikka luopuu ammatistaan
kuin antaa lasten kärsiä. Ei ihminen ole yhtä kuin työ. Mutta papithan ovat niin ahneita että
leppoisasta virasta luopuminen tuntuu pahemmalta kuin satojen lasten raiskaaminen.tiedän että diakoneilla on vaitiolovelvollisuus , samaan tapaan kuin vaikkapa sos.viranomaisilla . Omassa koulutuksessa käytiin läpi kaikki vaitiolovelvolliset ammatit. Rikkomisesta karkeassa tapauksessa puoli v. vankeutta. Mutta myös rikoksenehkäisyvelvollisuus ja velvollisuus auttaa ja suojella avun tarpeessa olevia.
- Kössönöm
Millä tavalla sinä rikot rippisalaisuuden? Jos kuvailemallasi tavalla sen teet, niin rikot kirkon sääntöjä, eikö niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14013044Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k21311956Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t16210115Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729571Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949054Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137685Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht187537Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386674Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1406089Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915925