Melkein 3 vuotta pois kouluista

Joo,et tosiaankaan ole ainut asian kanssa.Itelle tuli järki vasta aikuisena päähän,että koulu pitää käydä ja saada se ammattitutkinto.Takana on monia kesken jääneitä kouluja.Nyt opiskelen suurtalouskokiksi ja valmistuminen olisi keväällä edessä.Kuulostaisi hyvältä tuo aikuiskoulutukseen hakeminen.Hae sinne ihmeessä,jos siltä tuntuu,mutta tuo työssä käyminen siinä ohella voi käydä loppujen lopuksi rankaksi.Entäs oletko käynyt työvoimatoimiston kautta olevissa ammatinvalintatesteissä?Niistäkin voisi olla apua,jos ei ihan tiedä vielä mitä lähtisi opiskelemaan?Itse tuli sellaisessa joskus käytyä ja hyötyäkin siitä oli.Mutta hei,et sä oo ainut joka on ilman koulutusta.Nii ku mä tossa alussa sanoin,että se järki käyä koulu voi tulla myöhemminkii,niinku omalla kohdalla.Nyt oon innostunu nii kovi tosta koulusta,että tarkoitus ois hakee viel samaa pakettii toiselle linjalle.Eli rohkeesti nyt vaa miettimää niitä aloja ja sitä myötä hakemaa.Toivottavasti opiskeluintoa löytyy sulla :).Nii ja voin sanoo,et ei omakaa päättötodistus peruskoulusta ollut hyvä,vaan huono,mut kyl sillä opiskelemaan kuitekii pääsi :) :D

Et ole ainut. Itse menin joskus lukioon...melkein kävin sen loppuun, hyydyin vaan jotenkin kesken ja jätin sen.

En tiennyt silloin miksi haluaisin, ja nyt 10 vuotta myöhemmin en oikein vieläkään tiedä.

Kenties automyyjäksi.

Mutta nyt löysin ainakin harrastuksen jota haluan tehdä =) Kokei jotain harrastusta...tee siitä itsellesi ammatti jos mahdollista.

Älä sure, et ole ainoa moisten ajatusten parissa.

Minä täytän jo kolmekymmentä enkä tiedä mitä haluaisin tehdä, tosin minä olin keskitasoa parempi koulussa ja lukio tuntui luonnolliselta (typerältä) valinnalta, joten sinne menin. Lakki päässä pidin välivuoden ja hummailin pitkin maailmaa. Sen jälkeen yritin puolitosissani yliopistoon enkä päässyt, joten ammattikorkeaan. Valmistuin - enkä ole viiteen vuoteen töitä nähnyt.

Että hyötyä oli nolla. Nyt haen amikseen opiskelemaan jotain järkevää, jolla saisi töitä. Partureita, mukatieteiden hömppämaistereita, -nomeja ja muita valmistuu liikaa joka vuosi eivätkä edellisetkään ole työlistyneet - ja ulkomaalaisia hankitaan lisää vetoamalla työvoimapulaan...

Sen opin, että ei kannata seurata kutsumusta, vaan hankkia sellainen ammatti, jonka edustajilla on aina kysyntää. Valmistuin ammattikorkeasta alalle, josta piti muka valmistuttuaan työllistyä heti. No, meitä on työttömänä tässä kaupungissa ainakin 80 ja lisää valmistuu joka vuosi. Olisi ollut paljon kivempaa tehdä jotain vähemmän mieluista duunia kuin joutua joka hiton viikko jonkun solvaamaksi siksi, että on työtön. Ja juu, ennen kuin joku näsäviisas itsensä jalustalle nostava lähtee avautumaan, niin työtä kyllä olen hakenut nirsoilematta.

Käy kysymässä työkkärissä millä alalla on töitä ja hakeudu sinne. Annan ilmaisen vinkin: Älä hae parturiksi, painopinnanvalmistajaksi, vaatetukseen, tekstiiliin tai ruuantuotantoon (esim. Vaasan irtisanoo väkeä leipomoista). Älä myöskään hae datanomiksi tai merkonomiksi, niistäkin on ylituotantoa.

Jos haluat jotain tehdä, kunto on kohtuullinen ja kestät odottamista ja käskyjä, niin mene inttiin. Oletan että olet nainen. Sitä kautta saattaa löytyä urakin. Puolustusvoimien leipä on pieni, mutta ei lopu kovin helpolla kesken. Teet vaan niinku käsketään ja teet sen huolella, niin homma on helppo.

Mä jätin yliopisto-opinnot yli 20 vuotta sitten kesken ja menin töihin. Enpä osaa vieläkään sanoa, oliko viisas vai tyhmä ratkaisu. Minusta tuli yli 10 vuoden ajaksi maatilan emäntä, nyt sitten olen ollut jo vuosia pätkätöiden varassa ja ammatti on yhä hakusassa. Eihän sitä tiedä, mikä olisi tilanne, jos olisin opiskellut loppuun, mutta luultavasti en olisi tässä samassa elämäntilanteessa, jos silloin olisin tehnyt toisenlaisen ratkaisun. Kotikylällä oli lukio ja oli liian helppo tie lähteä sinne peruskoulun jälkeen, ja isonsiskon perässä yliopistoon. Vasta siellä sitten silmät sukesivat, ettei se ainakaan minun tieni ole. En kadu muuta kuin että en jo aiemmin päättänyt etsiä ihan omaa tietäni enkä seurata siskoani. Opintojen keskeyttäminen on yhä vähän arka aihe josta en halua puhua, tuntuu että siitä saa heti luuserin maineen, jos sanoo keskeyttänennsä opinnot. Onko sitten hienompaa, että puurtaa koulun loppuun ja saa hienon ammatin vain todetakseen, että on ihan väärällä alalla, jolla ei edes viihdy ja töitäkään ei ehkä ole. Mulla oli töitä pitkäksi aikaa keskeyttämisen jälkeen ja opintolainat sain maksettua pois ennätysajassa, joten en katsomitenkään epäonnistuneeni, vaikka valitsin toisenlaisen tien kuin normaalisti. Olen saanut olla monenlaisilla aloilla töissä pätkätöiden vuoksi, sekin on oikeastaam etu vaan. Se huono puoli tässä on, että palkka on kouluttamattomalla huono ja pätkätöitäkin saa mitä milloinkin saa, ja työttömänäkin joutuu välillä olemaan.

Minä olen jo lähempänä neljää kymppiä enkä vieläkään tiedä mitä minusta tulee isona. Opiskeltu on ja töitä tehty, mutta missään loogisessa ihannejärjestyksessä ei ole elämä mennyt, ehkä sen ei kuulukaan kohdallani niin mennä, vaikka välillä sitä olisi toivonut. Peruskoulun jälkeen menin lukioon, sieltä sain keskinkertaiset paperit. Tuntui että nekin rajoittivat osaltaan valinnan mahdollisuuksia silloin. Ajattelen jopa niin että parempi hyvät paperit amiksesta kuin keskinkertaiset lukiosta. Pääseehän yliopistoon ja ammattikorkeaan ammattikoulupohjaltakin, jos haluja on. Eikä minun mielestäni "hanttihomma" -töiden teko parikymppisenä hukkaan mene, jos siihen suhtautuu oikein, itseään kehittäen. Jos huono peruskoulutodistus ketjun aloittajaa vaivaa, niin ehkä opinnot kannattaa aloittaa niiden parantamisesta, luulisin että onnistuu helposti, kun on jo hiukan enemmän ikää ja järkeä. Ainakin joissakin kansanopistoissa tämä on mahdollista, (uskoisin että kuuluuvat opintotuen piiriin). Lisäävät ainakin valinnan mahdollisuuksia ja itsetuntoakin opiskelun suhteen. Tsemppiä!!

vinkkinä myös se, että jos vain löydät jotakin, mikä todella kiinnostaa, niin sitten kannattaa hakea jonnekin pienemmälle paikkakunnalle alaa opiskelemaan. Vähemmän hakijoita, joten sisälle pääsee oikein hyvin vaikka sillä kutosen keskiarvolla. Itse kävin lukion pienellä paikkakunnalla, ja sinne taidettiin ainakin ottaa kaikki, jotka suostuivat tulemaan:D Muutama vuosi pienellä ja tuntemattomalla paikkakunnalla ei ole mikään kuolemantuomio, jos oikeasti ala kiinnostaa ja suhtautuu positiivisesti. Voihan sieltä sitten hakea muualle töihin ja jatkokoulutuksiin.

Eipä kannata kuluttaa aikaa miettimällä, mitä tekisi. Sehän on aivankuin lapsena kun kysyttiin aina äidiltä ,että mitä tekisin.
Siitä vaan TEKEMÄÄN jotain - siihenkin täytyy oppia... Tai pitäisikö ihan uskaltaa sanoa, että PÄÄTÄ tehdä jotain ja vie päätöksesi tulos loppuun asti.
Älä luovuta.

Saathan sää tukea aikuiskoulutuksestakin. Työkkärissä kannattaa käydä kyselemässä väyliä, mitä pitkin lähtee etenemään. Aina ei kannata sokeasti katsoa vain keskiarvoa, et aina kannattaa kokeilla.

Harva loppujen lopuks tietää mitä haluaa, ja mikä kenestäkin tulee "isona " :)
Samassa tilanteessa mennään, varmaan en ikinään tuu tietään mikä haluan olla... että et ole ainoa!
Kuitenki, eteenpäi vaa, ei kannata jäähä miettii liikaa menneitä.

Voin kokemuksesta myös kertoa, että minä olen yläasteelta asti toivonut ja odottanut että jonain päivänä kaikki loksahtaa taianomaisesti paikoilleen ja keksin unelmieni alan. Mutta vasta viime aikoina olen alkanut tajuamaan, että tuskin niin tulee ikinä käymään. Olen kyllä suorittanut lukion ja olen parhaillaankin korkeakouluopiskelija, mutta en minä silti tiedä mikä todella haluaisin olla. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että todella harva tietää. Ja ne jotka tietävät, tulevat takuulla joskus kohtaamaan tilanteita joissa omia valintoja alkaa kyseenalaistamaan ja mahdollisesti suuntaa täytyy muuttaa. Kenenkään elämä ei ole suoraviivainen tie, vaan mutkia ja täyskäännöksiä tulee varmasti. Eikä kannata pelätä virheitä, niistä oppii! Rohkeasti vaan kokeilemaan! :)