Tietokoneen käynnistysongelma

Raaaah

Nyt ottaisin mielelläni kehiin mitä mielikuvituksellisimpia veikkauksia siitä, miksei alle puoli vuotta vanha lähtökohtaisesti hyvistä osista koottu kone aina käynnisty ensimmäisellä yrittämällä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan toisinaan virtanapista painettaessa käynnistysprosessi alkaa, mutta emolevyn piippaus saattaa jäädä pois ja homma ei vaan jatku - tällöin sitten uusi yritys kehiin, niin silloin aukeaa.

Seuraavaksi päästäänkin siihen, että koneen osissa ei pitäisi olla vikaa. Kone on hiljattain käynyt ko. asian takia huollossa tarkistuksessa - eikä kyseessä ollut edes takuuhuolto, joten luulisi heidän maksua vastaan oikeasti perehtyneen asiaan sen sijaan, että kone olisi palautunut "joo joo hyvä se on" -meiningillä. (Sitä suuremmalla syyllä, kun annoin ymmärtää viallisen osan löytyessä ostavani heiltä uuden!) Mitään osaa ei todettu vialliseksi - ei edes ennen testaamista epäiltyjä virtalähdettä tai näytönohjainta. Kaiken pitäisi olla hyvää ja toimivaa.

Huollon diagnoosi olikin sitten se, että mahdollisesti usbilaitteet häiritsevät käynnistymistä - ensisijaisena ongelmana piirtopöytäni, joka olikin yleensä aina usb-väylässä kiinni. Tämän teorian olen kuitenkin onnistunut jo todistamaan vääräksi, sillä ongelma saattaa ilmetä, vaikkei yhtäkään usb-laitetta olisi koneessa kiinni.

Nyt kaipaankin hyviä ideoita mahdollisesta ongelman aiheuttajasta - poislukien vialliset osat, vaikka toki tiedän, että huollossakin on voitu erehtyä. Merkittävin "peukalointi" mitä koneelle on tehty on kaksi kertaa biosin vaihto (en tehnyt tätä itse enkä ole kovin it-savvy, jotta tietäisin siihen syytäkään - paitsi että jälkimmäisellä kerralla kaiketi testattiin, josko ensimmäinen päivitys olisi ongelmaan syynä - ongelma ei siis kuitenkaan poistunut) - voiko tällä olla mitään tekemistä asian kanssa? Tai mitä epäilen seuraavaksi; huonoa sähköä asunnossani, poltergeistia, kuun vaiheita..?
...toisaalta minua kiinnostaa myös se, kuinka paljon komponentit rasittuvat epäonnistuneista käynnistysyrityksistä. Joka kerta näin ei tapahdu, mutta oudon kausittain - esim. viikon ajan joka päivä tai monta viikkoa ei kertaakaan.

3

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyynny

      Voisikohan kyse olla jonkinlaisesta kosketushäiriöstä jossakin komponentissa/-nenteissa? Itse vaikka kokeilisin laittaa emolevyn ruuvien alle sellaista eristysteippiä, jonka ruuvi läpäisee ja katsoa muutenkin, ettei koneen osat ota mihinkään kosketushäiriötä.

      PS. Niinkuin huomaat minä en osaa neuvoa juurikaan paljoa, mutta ajattelin, että tässä olisi tämmöinen "tyhmä" vinkki ennenkuin joku viisaampi osaa neuvoa :D

    • mikäs emo sulla on?
      nimittäin itselläni oli "käynnistysvaikeuksia" alkuaikoina, vä'lillä aukesi suoraan ja välillä joutu painamaan f8 ennenkuin jatkoi käynnistystä.
      emo on asus p5q deluxe ja siinä on linux osio tai mikä se nyt onkin eli sillä pääsee käynnistyessä enteriä painamalla suoraan nettiin sun muuta ilman että koko kone käynnistyy. eli linuxina. m-kar ärähtää nyt kyllä sanankäytöstäni jos sattuu lukeen :)
      otin sen biossista pois päältä ja nyt aukee aina suosista.
      eli se vaan on hiukan lapsenkengissä se juttu eikä toimi kunnolla. päivittelin biossiakin siltä osin mutta ei auttanut. joten otin pois käytöstä koska kuitenkaan en olisi käyttänyt sitä sen kummemmin.

      no sanoit että mitä mielikuvituksellisemmat veikkaukset otetaan vastaan :)

    • cd567

      Viallinen muistikampa voi olla syy ja se selviää vain boottamalla konetta yhdellä kammalla kerrallaan. Mulla oli yksi kampa rikki ja kone saattoi käydä kaksikin viikkoa putkeen bueno ja sitten yhtäkkiä bluescreen. Lopulta kampa oli niin sökö ettei kone enää bootannut, jos se oli emossa kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe