Vain puolet edes rukoilisi

soolo-tuttifrutti

Kovasti on yritetty viestittää, että ihan pian kaikki papit kyllä on valmiita vihkimään homppeleita. Huuhaata. Vain hivenen yli puolet olisi valmis rukoilemaan nyt piispoilta tulleiden ohjeiden mukaan. Eli siunaamaan suostusi siis varmaankin reilusti alle puolet. Vihkimään varmaan melko harva. Kovin on moniäänistä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011021713204254_uu.shtml

39

629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko moniäänisyys sinusta huono asia? Minusta näyttää, että tämä koko Suomi on kovin moniääninen ja -arvoinen. Kun papisto kuitenkin koostuu tavallisista naisista ja miehistä ympäri Suomea, on kai aika ymmärrettävää, että suhtautuminen homouteenkin vaihtelee. Ei kirkon virka ihmisistä samoin ajattelevia tee.

      ajattelee Paula, perheneuvoja

      • juutas.

        "Kun papisto kuitenkin koostuu tavallisista naisista ja miehistä ympäri Suomea, on kai aika ymmärrettävää, että suhtautuminen homouteenkin vaihtelee. Ei kirkon virka ihmisistä samoin ajattelevia tee."

        - Usein ajatellaan, että papisto olisi jotenkin Jumalan asialla ja toteuttamassa Jumalan tahtoa. Mutta tässäkin asiassa näkee, että omaa tahtoaanhan he ovatkin totetuttamassa.

      • Tavan.tave

        Kun samasta asiasta toinen pappi sanoo synti ja toinen pappi siunaa. Joku kyllä on vinossa.

      • Mirka ...

        Kirkko pitäisi lakkauttaa.

      • lintu rauhan saa

        Harhaanjohtavaa uutisointia!!!!

        vastausprosentti oli 55 --> että 45 % ei vastannut
        Noin 11 prosenttia vastanneista ei vielä tiedä kantaansa rukoukseen.
        45 % 11 % = 56 %

        LUE

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4271-kotimaa-joka-viides-pappi-kieltaytyisi-parisuhderukouksesta

        LUE MYÖS

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4273-yksitoista-teologia-irtisanoutuu-piispoista

        Vielä toive Kirkko kuulolla-palstalle:
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • lintu rauhan saa
        lintu rauhan saa kirjoitti:

        Manipuloivaa uutisointia!!!!!!!!!!

        LUE

        http://www.kotimaa24.fi/blogit/article/?bid=361&id=14423

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Lukija...

        Tässä tilanteessa olisi hyvä saada julkisuuteen niiden pappien nimet jotka kieltäytyvät rukoilemasta rekisteröityjen parisuhteiden puolesta. Se säästäisi huomattavasti aikaa ja mahdollisia pettymyksiä. Kun parisuhteelleen rukousta hakevat kohtaavatkin hyvin suvaitsemattoman papin voi sekin olla traumaattinen kokemus. Asianomaisethan hakevat Jumalan siunausta rakkaudelleen ja elämälleen yhdessä. Siis nimet ja taustayhteisö julkisuuteen. Siinä ei pitäisi olla mitään salailtavaa.

      • lintu rauhan saa
        Lukija... kirjoitti:

        Tässä sulle 11 nimeä

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4273-yksitoista-teologia-irtisanoutuu-piispoista

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • lintu rauhan saa kirjoitti:

        Huutosi on kuultu kolmeen kertaan. Minkähänlaista moniäänisyyttä meiltä olet vailla? Olemme eri ammattiryhmistä, eri ikäisiä, meillä on erilainen siviilisääty jne. Homojen suhteen taidamme olla kaikki samalla suvaitsevaisella kannalla, mutta kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, niin on suurin osa etelä-Suomen kirkon työntekijöistä muutenkin.

        Paula. perheneuvoja

      • lintu rauhan saa
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Paula. perheneuvoja "Homojen suhteen taidamme olla kaikki samalla suvaitsevaisella kannalla, mutta kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, niin on suurin osa etelä-Suomen kirkon työntekijöistä muutenkin."

        No, tietysti tämän ketjun aiheeseen liittyen!
        Homoistahan on tässä ketjussa kyse!
        Suomea on kehä kolmosen ulkopuolellakin!
        Post Scriptum ja sitä huutoani jatkan kunnes se MONIÄÄNISYYS VASTAAJIIN SAADAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        No nyt minäkin tajuan. Heti neljännellä huudolla ;-). Kaipaat tänne homoja vastustavia ja tuomitsevia kirkon kuulijoita. Siinä on yksi hankaluus. Verkkotyötä tekevät kirkon työntekijät tuppaavat yleensä olemaan, jos ei aina ihan nuoria kaikki, niin etupäässä nuorekkaita ja avarakatseisia kuitenkin.

      • lintu rauhan saa
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        No nyt minäkin tajuan. Heti neljännellä huudolla ;-). Kaipaat tänne homoja vastustavia ja tuomitsevia kirkon kuulijoita. Siinä on yksi hankaluus. Verkkotyötä tekevät kirkon työntekijät tuppaavat yleensä olemaan, jos ei aina ihan nuoria kaikki, niin etupäässä nuorekkaita ja avarakatseisia kuitenkin.

        kuunteleva_kirkko "Kaipaat tänne homoja vastustavia ja tuomitsevia kirkon kuulijoita"

        ET TAJUNNUT VIELÄKÄÄN!

        En homojen vastustajaa kaipaa enkä tuomitsijaa.
        On kyse ja RAAMATTU kirjoittaa HOMOUDEN HARJOITTAMISESTA!
        SE ON ERI ASIA!

        " nuorekkaita ja avarakatseisia"
        PAH!!!!!!!!!!!!!

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • lintu rauhan saa
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        No nyt minäkin tajuan. Heti neljännellä huudolla ;-). Kaipaat tänne homoja vastustavia ja tuomitsevia kirkon kuulijoita. Siinä on yksi hankaluus. Verkkotyötä tekevät kirkon työntekijät tuppaavat yleensä olemaan, jos ei aina ihan nuoria kaikki, niin etupäässä nuorekkaita ja avarakatseisia kuitenkin.

        Jatkan vielä.

        Kysymys ei ole vain minusta.
        Kysymys on myös muista, jotka kokevat homouden harjoittamisen synniksi Raamatun sanoman mukaan.
        HUOM! ei ole siis kyse HOMOista vaan HOMOUDEN HARJOITTAMISESTA!!!!!!!!

        Nämä laillani ajattelevat saavat tällä palstalla epäoikeuden mukaista kohtelua kirkon taholta, koska vain yhden sortin kirkon palkannauttijat ovat vastaamassa.

        JOS KIRKKO ON MONIÄÄNINEN tulee myös homouden harjoittamista syntinä pitävien saada vahvistusta uskolleen Kirkko kuulolla-palstalla vastaavilta Kirkon palkannauttijoilta!!!!!!!

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Lukija...
        lintu rauhan saa kirjoitti:

        Tässä sulle 11 nimeä

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4273-yksitoista-teologia-irtisanoutuu-piispoista

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Kannatan sananvapautta, mutta myös lähimmäisenrakkautta. Minusta on rehellistä tuoda mielipiteensä perusteluineen julki. Sittenpähän voi valita oman pappinsa johon voi luottaa, eikä tule taas lyödyksi navan alle. Ei sellaista jaksa. Jos avoimuutta ei tule tässäkään mielessä, kannattaa erota kirkosta. Minusta sellaiset kirkolliset piirit ovat pahimpia jotka teeskentelevät niin ystävällistä niin ystävällistä, mutta muuttuvat joissakin esimerkiksi "sielunhoitotilanteissa" raateleviksi susiksi.

        Hyvä olisi saada ainakin niiden pappien nimet ja yhteystiedot hiippakunnittain, jotka osaavat tukea mm. homoseksuaalista identiteettiä terveellä tavalla.

        Uskon että heidän puoleensa voisi kääntyä muissakin elämän asioissa. Seurakunnissa pappienkin joukossa on liikaa ymmärtämättömyyttä ja ihmisen ohikatsomista kun halutaan olla kaikille mieliksi.

      • juutas.
        Tavan.tave kirjoitti:

        Kun samasta asiasta toinen pappi sanoo synti ja toinen pappi siunaa. Joku kyllä on vinossa.

        Papeille on haluttu tässä asiassa toteuttaa omaa tahtoaan. Kirkon kai kuitenkin pitäisi toteuttaa Jumalan tahtoa.

        Tosin sitten sekä homojen puolesta rukoilijoista että ei rukoilijoista löytyy varmaan paljon sellaisia, jotka sanovat tässä toteuttavansa nimenomaan Jumalan/Jeesuksen/Pyhän Hengen tahtoa. Mielenkiintoista että sitä voi toteuttaa kahdella vastakkaisella tavalla.

        Se lienee sitä moniäänisyyttä. Toinen sanoo kyllä, toinen ei. Molemmat "ajavat Kristusta".

        Selviäisiköhän Jumalan tahto asiassa huutoäänestyksellä?

      • pertsa2010

        ns. moniäänisyydestänne!!

        Pojat yrittivät tuoda väärää "suitsuketta" Herran eteen ja kävi vähän köpelösti.
        Tuo nyt on vain Jumalan käsitys!

        4.Moos.
        16:15 Silloin Mooses vihastui kovin ja sanoi Herralle: "Älä katso heidän uhrilahjansa puoleen. En ole keneltäkään heistä aasiakaan anastanut enkä kenellekään heistä mitään vääryyttä tehnyt." >> Jakeen lisätiedot
        16:16 Silloin Mooses sanoi Koorahille: "Astukaa huomenna Herran eteen, sinä itse ja koko sinun joukkosi, sekä myöskin Aaron,
        16:17 ja ottakoon kukin teistä hiilipannunsa ja pankoon siihen suitsuketta sekä tuokoon Herran eteen hiilipannunsa, kaksisataa viisikymmentä hiilipannua; niinikään sinä ja Aaron tuokaa kumpikin hiilipannunne."
        16:18 Niin he ottivat kukin hiilipannunsa, virittivät niihin tulen ja panivat niihin suitsuketta ja asettuivat ilmestysmajan ovelle; samoin myöskin Mooses ja Aaron.
        16:19 Mutta Koorah kokosi heitä vastaan koko seurakunnan ilmestysmajan ovelle. Silloin Herran kirkkaus näkyi koko seurakunnalle.
        16:20 Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen:
        16:21 "Erottautukaa te tästä joukosta, niin minä tuokiossa heidät tuhoan."
        16:22 Mutta he lankesivat kasvoillensa ja sanoivat: "Oi Jumala, sinä Jumala, jonka vallassa on kaiken lihan henki: jos yksi mies rikkoo, vihastutko silloin koko seurakuntaan?"
        16:23 Niin Herra puhui Moosekselle sanoen:
        16:24 "Puhu seurakunnalle näin: Lähtekää pois Koorahin, Daatanin ja Abiramin asumuksen ympäriltä."
        16:25 Sitten Mooses nousi ja meni Daatanin ja Abiramin luo, ja Israelin vanhimmat seurasivat häntä.
        16:26 Ja hän puhui seurakunnalle sanoen: "Siirtykää pois näiden jumalattomien miesten majoilta älkääkä koskeko mihinkään, mikä on heidän, ettette tuhoutuisi kaikkien heidän syntiensä tähden."
        16:27 Niin he lähtivät pois Koorahin, Daatanin ja Abiramin asumuksen ympäriltä. Mutta Daatan ja Abiram olivat tulleet ulos ja asettuneet majojensa ovelle vaimoinensa ja suurine ja pienine lapsinensa.
        16:28 Ja Mooses puhui: "Tästä te tietäkää, että Herra on minut lähettänyt tekemään kaikki nämä teot ja etteivät ne ole tapahtuneet minun omasta tahdostani:
        16:29 jos nämä kuolevat samalla tavalla, kuin muut ihmiset kuolevat, ja heidän käy, niinkuin kaikkien muiden ihmisten käy, niin ei Herra ole minua lähettänyt.
        16:30 Mutta jos Herra antaa jotakin erikoista tapahtua ja maa avaa kitansa ja nielaisee heidät kaikkinensa, niin että he elävältä suistuvat tuonelaan, niin siitä tietäkää, että nämä miehet ovat pilkanneet Herraa."
        16:31 Tuskin oli hän saanut kaiken tämän sanotuksi, niin maa halkesi heidän altansa
        16:32 ja maa avasi kitansa ja nielaisi heidät, heidän asuntonsa, kaiken Koorahin väen ja kaikki heidän tavaransa.
        16:33 Ja he suistuivat kaikkinensa elävältä tuonelaan, ja maa peitti heidät; ja niin heidät hävitettiin seurakunnan keskeltä.
        **********************************************************************************************************************************************
        Nimikristityt homouden puolustajat ovat etsineet Raamatusta tukea oikeudelle elää homoseksuaalista elämää.
        He ovat selittäneet Raamattua siten, että siellä kielletään vain väkivaltainen homoseksuaalisuuden harjoittaminen eli raiskaukset ja hyväksikäyttö ynnä uskottomuus ja kaupallinen seksi.

        Raamattu ei heidän mielestään tunne sellaista homoseksuaalisuuden muotoa, mikä perustuu rakkauteen ja uskollisuuteen, kestävään parisuhteeseen. Ei Raamatussa mainita monesta muustakaan asiasta mitään.
        He eivät erota luonnottomia lihan himoja rakkaudesta.

        Kaikki seksin harjoittaminen ei suinkaan ole rakkauden osoittamista vaan se voi olla myös perversiota ja syntiä, mistä homoudessa on kysymys.

        Vaikka homopari rakastaisi toisiaan ihmisinä, niin he tekevät toisilleen pahaa, kun turmelevat ruumiin iljettävällä seksin harjoittamisella, riettaudella ja haureudella, mistä Raamattu meitä varoittaa.

      • pertsa2010
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Huutosi on kuultu kolmeen kertaan. Minkähänlaista moniäänisyyttä meiltä olet vailla? Olemme eri ammattiryhmistä, eri ikäisiä, meillä on erilainen siviilisääty jne. Homojen suhteen taidamme olla kaikki samalla suvaitsevaisella kannalla, mutta kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, niin on suurin osa etelä-Suomen kirkon työntekijöistä muutenkin.

        Paula. perheneuvoja

        Paula sanoi :
        Huutosi on kuultu kolmeen kertaan.

        Oletpas nokkava niitä kohtaan kohtaan , jotka yrittävät vielä puhua kirkonkin edustajille järkeä , jotta
        tekin voisitte pelastua.
        Tutustu hiukan siihen Raamattuun , jota tunnutaan "kirjanoppineiden" keskuudessa niin halveksivan.

      • ???
        lintu rauhan saa kirjoitti:

        Harhaanjohtavaa uutisointia!!!!

        vastausprosentti oli 55 --> että 45 % ei vastannut
        Noin 11 prosenttia vastanneista ei vielä tiedä kantaansa rukoukseen.
        45 % 11 % = 56 %

        LUE

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4271-kotimaa-joka-viides-pappi-kieltaytyisi-parisuhderukouksesta

        LUE MYÖS

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4273-yksitoista-teologia-irtisanoutuu-piispoista

        Vielä toive Kirkko kuulolla-palstalle:
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        tarkastelu jaksolla sallivuus homoseksuaaleja kohtaan on lisääntynyt huomattavasta ja vasemmistolaisuuden kannatus taas laskenut. Nämä asiat eivät siis taida olla vertailukelpoisia keskenään?

      • pertsa2010
        Tavan.tave kirjoitti:

        Kun samasta asiasta toinen pappi sanoo synti ja toinen pappi siunaa. Joku kyllä on vinossa.

        jos yksi pappi sanoo homoutta synniksi ja toinen sanoo sen olevan normaalia.
        Yksinkertaista logiikkaa!!

      • kentaurivalistaja
        juutas. kirjoitti:

        Papeille on haluttu tässä asiassa toteuttaa omaa tahtoaan. Kirkon kai kuitenkin pitäisi toteuttaa Jumalan tahtoa.

        Tosin sitten sekä homojen puolesta rukoilijoista että ei rukoilijoista löytyy varmaan paljon sellaisia, jotka sanovat tässä toteuttavansa nimenomaan Jumalan/Jeesuksen/Pyhän Hengen tahtoa. Mielenkiintoista että sitä voi toteuttaa kahdella vastakkaisella tavalla.

        Se lienee sitä moniäänisyyttä. Toinen sanoo kyllä, toinen ei. Molemmat "ajavat Kristusta".

        Selviäisiköhän Jumalan tahto asiassa huutoäänestyksellä?

        Jos Jumalan kolmella eri komponentilla on mahdollisuus eri mielipiteisiin, niin myös Jumala voi äänestää omasta kannastaan.

      • yksinkertaistaen
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Huutosi on kuultu kolmeen kertaan. Minkähänlaista moniäänisyyttä meiltä olet vailla? Olemme eri ammattiryhmistä, eri ikäisiä, meillä on erilainen siviilisääty jne. Homojen suhteen taidamme olla kaikki samalla suvaitsevaisella kannalla, mutta kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, niin on suurin osa etelä-Suomen kirkon työntekijöistä muutenkin.

        Paula. perheneuvoja

        Miksi edelleen puhutaan homojen "suvaitsemisesta" ja "hyväksymisestä" kun kyse on siitä, hyväksytäänkö homoseksuaaliset teot, ajatukset ja tunteet ihmisyyteen normaalisti kuuluviksi asioiksi, vai, opetetaanko niistä -kuten Raamattu opettaa- että ne ovat syntiä?

        Jumala rakastaa ihmistä, ja siksi Hän tuomitsee synnin, jotta ihminen voisi tulla synnin tuntoon, kääntyä ja tehdä parannuksen.

      • hihi ;~D
        Lukija... kirjoitti:

        Hyvä olisi saada ainakin niiden pappien nimet ja yhteystiedot hiippakunnittain, jotka osaavat tukea mm. homoseksuaalista identiteettiä terveellä tavalla.

        Uskon että heidän puoleensa voisi kääntyä muissakin elämän asioissa. Seurakunnissa pappienkin joukossa on liikaa ymmärtämättömyyttä ja ihmisen ohikatsomista kun halutaan olla kaikille mieliksi.

        ...Mutta Raamattua päähän! ;)

      • Arkkipiispa itsehän ei suvaitse Luther säätiötä, vaan kehotti heitä eroamaan luterilaisesta kirkosta. Moniääniset (lue liberaalit rusinat) käänsivät asian niin, ettei luther säätiön kannajat noudata Luterilaisen kirkon oppeja, niin heidän oliskin hyvä erota. EIkö arkkipiispan ja rusinapullien olisi hyvä erota kirkosta, kun he ei noudata Jumalan antamia ohjeita ihmisille?

    • väistämätön tapahtuu

      ...sitten tuskin kukaan. Entäpä tästä 20 vuotta eteenpäin? Kuvitteletko muutoksen tapahtuvan yks'kaks yhdessä yössä? Suuntaus on kuitenkin lienee selvä sinullekin?

      Myönteisempiä homoliittoja kohtaan ovat nuoret, he jotka ovat tulevaisuudessa kirkonkin vaikuttajia ja viranhaltijoita.

      • lintu rauhan saa

        "Myönteisempiä homoliittoja kohtaan ovat nuoret, he jotka ovat tulevaisuudessa kirkonkin vaikuttajia ja viranhaltijoita."

        Nuorten mieli voip muuttua matkalla vanhetessaan.
        Minäkin olin nuorena äärivasemmistolainen ja kirjoittelin Kansan Uutiset-lehteen.
        - kuten oli myös Nalle Wahlroos

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Björn_Wahlroos

        ""Ellei ole nuorena radikaali, ei ole sydäntä. Ellei ole vanhana konservatiivi, ei ole järkeä" MOT

        Homouden harjoittamisen syntinä ymmärtävien Raamatusta lukemansa pohjalta tulee saada USKOLLEEN VAHVISTUSTA!!!! kirkon palkannauttijoiden vastauksista Kirkko kuulolla-palstalla.
        VAHVISTUSTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • lintu rauhan saa kirjoitti:

        "Myönteisempiä homoliittoja kohtaan ovat nuoret, he jotka ovat tulevaisuudessa kirkonkin vaikuttajia ja viranhaltijoita."

        Nuorten mieli voip muuttua matkalla vanhetessaan.
        Minäkin olin nuorena äärivasemmistolainen ja kirjoittelin Kansan Uutiset-lehteen.
        - kuten oli myös Nalle Wahlroos

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Björn_Wahlroos

        ""Ellei ole nuorena radikaali, ei ole sydäntä. Ellei ole vanhana konservatiivi, ei ole järkeä" MOT

        Homouden harjoittamisen syntinä ymmärtävien Raamatusta lukemansa pohjalta tulee saada USKOLLEEN VAHVISTUSTA!!!! kirkon palkannauttijoiden vastauksista Kirkko kuulolla-palstalla.
        VAHVISTUSTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Minä ainakin olen BASSO.

        Seppo L, pappi

      • lintu rauhan saa
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Minä ainakin olen BASSO.

        Seppo L, pappi

        Ole vaikka kontabasso.

        http://www2.siba.fi/harjoittelu/img/kontrabasso-1a.jpg

        Mutta minä kaipaan kirkkoon tasavertaista kohtelua niitä kohtaan, joiden mielestä homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä. Ja meitä on paljon.
        HUOM! en ole tukkimassa teidän toisin tulkitsijoiden suuta.
        Se on oikeudenmukaisuutta!

      • Lukija...
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        Minä ainakin olen BASSO.

        Seppo L, pappi

        Sinä et ainakaan sitten sovi eunukkien kirkkokuoroon:):) Siitä moniäänisyydestä vielä sen verran, että kyllä minusta pitäisi laulaa kuitenkin samassa äänilajissa. Ei siitä muuten oikein mitään tule.

    • pertsa2010

      Tuo rukoileminen on papeille vapaaehtoinen toistaiseksi , kun muistaa sen institutionaalisen valheen
      naispappeuskysymyksessä.

      Nuo artikkelissa olleet prosenttiluvut olivat ,joka tapauksessa masentavia.Homoparit tullaan ymmärtääkseni
      vihkimään kirkossa todennäköisesti viiden vuoden sisällä , ja taas pannaan syötiksi tuo omantunnon vapaus
      kuten viimeksikin.Niinhän antikristuksen palvelijat tekivät ruotsissakin.Noinhan ne valheen ystävät!

      Luterilainen kirkkonne on jo täysin luopunut :

      Ilmestyskirja:
      18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa :

      https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/erolomake

      Uskovaiset ihmiset tuntuvat olevan kirkolle pelkkä RASITE , päätellen siitä miten yliolkaisesti perheneuvoja suhtautuu nimimerkkiin "lintu rauhan saa."

      • Lukija...

        Seksuaalisten vähemmistöjen syrjiminen ja kiusaaminen on lopetettava heti, eikä vasta viiden vuoden päästä.

      • Lukija... kirjoitti:

        Seksuaalisten vähemmistöjen syrjiminen ja kiusaaminen on lopetettava heti, eikä vasta viiden vuoden päästä.

        En ole täällä savon leveyksilläkään juurikaan tavannut kirkon työntekijöitä, jotka pitäisivät homoseksuaalisuutta minään syntinä tai muutoinkaan vikana. Monista asioista ollaan kuitenkin ainakin joskus ja jossain määrin erimieltä ja se on hyväkin, koska viisaat/tyhmät päät yhteen lyömällä, asioiden eri puolia pohdiskelemalla, ja ajatuksia vaihtamalla voidaan sitten pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhdessä. Ja mitä tulee tuohon tässä ketjussa mainittuun nuoruuteen ja suvaitsevaisuuteen, tai nuoruuteen ja radikaaliuteen, itse olen ainakin työssäni ja elämässäni huomannut, että usein juuri ne eniten elämää nähneet vanhukset, mökkien maalaiset mummut ja ukit ovatkin niitä kaikista suvaitsevaisimpia. He eivät ehkä ääneen kantaansa toreilla kailota, mutta kun heidän kanssaan kahvikupposen äärellä rauhassa maailman menosta jutustelee, harvemmin he esim. seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tuomitsevat. Ovat nähneet elämää jo sen verran, että osaavat suhteuttaa ja ymmärtää elämän moninaisuutta.

        Sanna H. pappi, Kuopio

      • poikkeli vaan

        Ei ne asiat muutu mustista valkoisiksi tai näkyvistä näkymättömiksi, että laittaa ne simmukat kiinni tai kädet korville. Kun tosiasiat vain puhuu puolestaan.

        Ja toisekseen Sanna tytteli. Voisitko hiukan avartaa tuota omaa ajatteluasi, ja lopettaa nimittelemästä suvaitsemattomiksi niitä, jotka pysyvät vain vakaumuksessaan.

      • lintu rauhan saa
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        En ole täällä savon leveyksilläkään juurikaan tavannut kirkon työntekijöitä, jotka pitäisivät homoseksuaalisuutta minään syntinä tai muutoinkaan vikana. Monista asioista ollaan kuitenkin ainakin joskus ja jossain määrin erimieltä ja se on hyväkin, koska viisaat/tyhmät päät yhteen lyömällä, asioiden eri puolia pohdiskelemalla, ja ajatuksia vaihtamalla voidaan sitten pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhdessä. Ja mitä tulee tuohon tässä ketjussa mainittuun nuoruuteen ja suvaitsevaisuuteen, tai nuoruuteen ja radikaaliuteen, itse olen ainakin työssäni ja elämässäni huomannut, että usein juuri ne eniten elämää nähneet vanhukset, mökkien maalaiset mummut ja ukit ovatkin niitä kaikista suvaitsevaisimpia. He eivät ehkä ääneen kantaansa toreilla kailota, mutta kun heidän kanssaan kahvikupposen äärellä rauhassa maailman menosta jutustelee, harvemmin he esim. seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tuomitsevat. Ovat nähneet elämää jo sen verran, että osaavat suhteuttaa ja ymmärtää elämän moninaisuutta.

        Sanna H. pappi, Kuopio

        Helppohan se on puhua, kun vain ja ainoastaan se oma mielipide on 100 %:sti vallalla täällä nettimediassa vastaajien keskuudessa.
        Se on niin, että tuo yksi porukka on valjastanut median - esmerkiks Kirkko kuulolla-palsta, K24, Kirkko ja kaupunki-lehti - luomaan kuvaa, että kaikki "avarakatseiset" ja fiksut ovat tätä mieltä kuin me ja muut ovat tyhmiä ja tiukkapipoja ja ahdasmielisiä.
        Vertaa H. C. Andersen, Keisarin uudet vaatteet

        http://www.kotiposti.net/~raamattu/jt/lisatietoja/satu-keisarin-vaatteista/

        Jos asetelma olisi toisin mediassa, niin mitenkähän silloin suu pantaisiin.

        Muuten olen sitä mieltä, että
        Kirkko kuulolla-palstan vastaajiin on myös SAATAVA MONIÄÄNISYYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • pertsa2010
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        En ole täällä savon leveyksilläkään juurikaan tavannut kirkon työntekijöitä, jotka pitäisivät homoseksuaalisuutta minään syntinä tai muutoinkaan vikana. Monista asioista ollaan kuitenkin ainakin joskus ja jossain määrin erimieltä ja se on hyväkin, koska viisaat/tyhmät päät yhteen lyömällä, asioiden eri puolia pohdiskelemalla, ja ajatuksia vaihtamalla voidaan sitten pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhdessä. Ja mitä tulee tuohon tässä ketjussa mainittuun nuoruuteen ja suvaitsevaisuuteen, tai nuoruuteen ja radikaaliuteen, itse olen ainakin työssäni ja elämässäni huomannut, että usein juuri ne eniten elämää nähneet vanhukset, mökkien maalaiset mummut ja ukit ovatkin niitä kaikista suvaitsevaisimpia. He eivät ehkä ääneen kantaansa toreilla kailota, mutta kun heidän kanssaan kahvikupposen äärellä rauhassa maailman menosta jutustelee, harvemmin he esim. seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tuomitsevat. Ovat nähneet elämää jo sen verran, että osaavat suhteuttaa ja ymmärtää elämän moninaisuutta.

        Sanna H. pappi, Kuopio

        Mistäköhän se johtuu ,että täällä SETA: n evankeliumi menee aina Raamatun evankeliumin edelle,milloin
        mistäkin syystä.

        Papit ovat alkaneet kapinoida "antikristuksen apostoleita" vastaan - siis sinuakin Sanna:
        Allekirjoittajat – yhdeksän pappia, yksi lehtori ja yksi teologian maisteri – ilmoittavat luopuvansa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista Augsburgin tunnustukseen vedoten.

        Tuossa koko artikkeli :

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4273-yksitoista-teologia-luopuu-piispoista

        En siis ole aivan yksin vastustamassa myyräntyötänne.

        Kyllä minunkin mielestäni ikä ei ratkaise sitä suvaitseeko erilaisuutta vai ei. Mutta tästä savolaisuudesta. Jokin aika sitten eräs savolainen pappi, korkeassa virassa muuten, osui juttusilleni. Otin puheeksi Wille Riekkisen kannanotot nyt käsittelemäämme aiheeseen. Hän kysyi minulta mitä mieltä minä olen ja sanoin olevani Riekkisen kanssa aivan samaa mieltä. Hän ilmoitti minulle sitten oman mielipiteensä. Hänen mielestään rekisteröityjen parisuhteiden siunaaminen olisi synnin siunaamista. Minä sanoin oman mielipiteeni ja hän omansa. Erosimme ystävinä. Fiksu mies kaikenkaikkiaan, vaikka en ymmärtänytkään tässä asiassa hänen kannanottojaan.

      • Shrink
        kuunteleva_kirkko kirjoitti:

        En ole täällä savon leveyksilläkään juurikaan tavannut kirkon työntekijöitä, jotka pitäisivät homoseksuaalisuutta minään syntinä tai muutoinkaan vikana. Monista asioista ollaan kuitenkin ainakin joskus ja jossain määrin erimieltä ja se on hyväkin, koska viisaat/tyhmät päät yhteen lyömällä, asioiden eri puolia pohdiskelemalla, ja ajatuksia vaihtamalla voidaan sitten pyrkiä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhdessä. Ja mitä tulee tuohon tässä ketjussa mainittuun nuoruuteen ja suvaitsevaisuuteen, tai nuoruuteen ja radikaaliuteen, itse olen ainakin työssäni ja elämässäni huomannut, että usein juuri ne eniten elämää nähneet vanhukset, mökkien maalaiset mummut ja ukit ovatkin niitä kaikista suvaitsevaisimpia. He eivät ehkä ääneen kantaansa toreilla kailota, mutta kun heidän kanssaan kahvikupposen äärellä rauhassa maailman menosta jutustelee, harvemmin he esim. seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tuomitsevat. Ovat nähneet elämää jo sen verran, että osaavat suhteuttaa ja ymmärtää elämän moninaisuutta.

        Sanna H. pappi, Kuopio

        Kiitos Sanna, sydäntä lämmitti viestisi ;=)

      • lintu rauhan saa
        pertsa2010 kirjoitti:

        Mistäköhän se johtuu ,että täällä SETA: n evankeliumi menee aina Raamatun evankeliumin edelle,milloin
        mistäkin syystä.

        Papit ovat alkaneet kapinoida "antikristuksen apostoleita" vastaan - siis sinuakin Sanna:
        Allekirjoittajat – yhdeksän pappia, yksi lehtori ja yksi teologian maisteri – ilmoittavat luopuvansa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista Augsburgin tunnustukseen vedoten.

        Tuossa koko artikkeli :

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4273-yksitoista-teologia-luopuu-piispoista

        En siis ole aivan yksin vastustamassa myyräntyötänne.

        pertsa2010, et todella ole yksin. Raamatun kirjoitukset ja niihin luottaminen eivät voi viedä pois Jumalan luota. Siunausta Sinulle.

        "Peräti viidennes (20 prosenttia) ei sen sijaan rukoilisi parisuhteensa rekisteröineiden puolesta missään tapauksessa"

        http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/4271-kotimaa-joka-viides-pappi-kieltaytyisi-parisuhderukouksesta

        Vain 110 pappia (55 %) vastasi kyselyyn ja 22 pappia heistä ei rukoilisi edes "parisuhteensa rekisteröineiden puolesta missään tapauksessa".

        Kiitos, pertsa2010, kun puolustit minua ja huomasit Kirkko kuulolla-palstan vastaajan ylimielisyyden.

        suhtautumistapa oli luvalla sanoen törkeätä ,mutta se on vain kestettävä ja tuotava väärentämätöntä
        Sanaa tännekin sillä näitä keskusteluja seuraa taatusti suuri määrä ihmisiä sivusta.

        Mutta pidetään me vain yhtä niin tekevät homot lesbotkin ja heidän tukikaartinsa.

        Hyvää jatkoa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      151
      13447
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9751
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8086
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6773
    6. 149
      6186
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3365
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      27
      1657
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1184
    Aihe