Narsisti omistaa sinut ikuisesti

En tiedä, mutta minusta tuosta tekstistä, vaikka hyvin onkin kirjoitettu, tulee mieleen, että sen on kirjoittanut joku jonkun toisen puolesta.. Eli ei omasta kokemuksesta.

Hmm.

A ja Ö seurustelivat, mutta erosivat. A on hiljaa, mutta Ö antaa manteren paukkua luonteelleen ominaiseen tyyliinsää ja päästää p.jaskan ulos, ja jatkaa matkaa.

Tulee B ja alkaa seurustelemaan A:n kanssa. B:lle A voi kertoa kaiken kokemastaan vääryydestä, mitä Ö antoi tuta, koska B ymmärtää ja on niin hyvä ihminen. Ehkä jopa empaattinen, mitä Ö ei koskaan ollut, ainakaan A:n mielestä.

Aika kuluu ja Ö alkaa miettimään asioita ja yrittää ehkä jopa keskustella asioista A:n kanssa. Mutta A:lla ei ole mitään sanottavaa, koska hän on nykyaikainen ihminen, joka ei elä menneessä. Ö kuitenkin tunnustaa A:lle tämän olleen elämänsä rakkaus.

A, joka on B:n myöta oppinut olemaan avoin ja rehellinen, kertoo B:lle mitä Ö oli sanonut. B ehkä jopa ehdottaa, vahvistaa, että A on ollut ihan oikeassa Ö:n suhteen, että ei sellainen rakkautta ole, pahaa toisten elämän tarkoituksellista pilaamista ja toisen elämän rajoittamista, mustasukkaisuutta, narsismia, pakkomielteistä ja aivan selvä merkki siitä, että A on ollut oikeassa sanoessaan Ö:n olevan hoitoa vailla oleva, omasta tilanteestaan tiedoton ihmispoloinen, jonka käytös vahvistaa kaiken A:n B:lle kertoman todeksi.

Ö on kaikesta onnellisen tietämätön, omalla lapsellisella tavallaan, koska A sanoo aina välillä Ö:lle jotakin myönteistä kivaa, mutta ei ikinä kertonut B:n olemassaolosta mitään. B alkaa syystä tai toisesta epäilemään, että A:n kolikossa on toinenkin puoli ja keskustelevat asiasta. Jotta jonkinlainen sopu säilyisi, A kertoo B:lle valinneensa tämän, vahvistaa Ö:n olevan vähintääkin kyseenalaisessa mielentilassa, ja B valitsee uskoa A:ta.

Jokin jää kalvamaan.... B päättää kirjoittaa narsismipalstalle.

Mutta kenen totuuden hän kirjoittaa.. Mikä on se kaikenkattava yksi totuus, johon hän niin haluaa uskoa?
Onko se A:n totuus? Onko yhtä totuutta? Mitä on narsismi? Mitä on rakkaus?

Totuus tulee tässä. Elämä on totuus.

määbää kirjoitti:

En tiedä, mutta minusta tuosta tekstistä, vaikka hyvin onkin kirjoitettu, tulee mieleen, että sen on kirjoittanut joku jonkun toisen puolesta.. Eli ei omasta kokemuksesta.

Hmm.

A ja Ö seurustelivat, mutta erosivat. A on hiljaa, mutta Ö antaa manteren paukkua luonteelleen ominaiseen tyyliinsää ja päästää p.jaskan ulos, ja jatkaa matkaa.

Tulee B ja alkaa seurustelemaan A:n kanssa. B:lle A voi kertoa kaiken kokemastaan vääryydestä, mitä Ö antoi tuta, koska B ymmärtää ja on niin hyvä ihminen. Ehkä jopa empaattinen, mitä Ö ei koskaan ollut, ainakaan A:n mielestä.

Aika kuluu ja Ö alkaa miettimään asioita ja yrittää ehkä jopa keskustella asioista A:n kanssa. Mutta A:lla ei ole mitään sanottavaa, koska hän on nykyaikainen ihminen, joka ei elä menneessä. Ö kuitenkin tunnustaa A:lle tämän olleen elämänsä rakkaus.

A, joka on B:n myöta oppinut olemaan avoin ja rehellinen, kertoo B:lle mitä Ö oli sanonut. B ehkä jopa ehdottaa, vahvistaa, että A on ollut ihan oikeassa Ö:n suhteen, että ei sellainen rakkautta ole, pahaa toisten elämän tarkoituksellista pilaamista ja toisen elämän rajoittamista, mustasukkaisuutta, narsismia, pakkomielteistä ja aivan selvä merkki siitä, että A on ollut oikeassa sanoessaan Ö:n olevan hoitoa vailla oleva, omasta tilanteestaan tiedoton ihmispoloinen, jonka käytös vahvistaa kaiken A:n B:lle kertoman todeksi.

Ö on kaikesta onnellisen tietämätön, omalla lapsellisella tavallaan, koska A sanoo aina välillä Ö:lle jotakin myönteistä kivaa, mutta ei ikinä kertonut B:n olemassaolosta mitään. B alkaa syystä tai toisesta epäilemään, että A:n kolikossa on toinenkin puoli ja keskustelevat asiasta. Jotta jonkinlainen sopu säilyisi, A kertoo B:lle valinneensa tämän, vahvistaa Ö:n olevan vähintääkin kyseenalaisessa mielentilassa, ja B valitsee uskoa A:ta.

Jokin jää kalvamaan.... B päättää kirjoittaa narsismipalstalle.

Mutta kenen totuuden hän kirjoittaa.. Mikä on se kaikenkattava yksi totuus, johon hän niin haluaa uskoa?
Onko se A:n totuus? Onko yhtä totuutta? Mitä on narsismi? Mitä on rakkaus?

Totuus tulee tässä. Elämä on totuus.

Lue lisää

Nii'ih, ja entä ne kaikki muut aakkoset siinä välissä? Mikä on heidän osuutensa asiaan? Kyllä tää menee jo ihan liian monimutkaseksi, oikeastaan itse elämä on hyvinkin yksinkertaista..

32 kirjoitti:

Nii'ih, ja entä ne kaikki muut aakkoset siinä välissä? Mikä on heidän osuutensa asiaan? Kyllä tää menee jo ihan liian monimutkaseksi, oikeastaan itse elämä on hyvinkin yksinkertaista..

Lue lisää

Mitä tarkoittaa nykyaikainen ihminen, joka ei elä menneessä? Minä en tiedä.

A kirjoitti:

Mitä tarkoittaa nykyaikainen ihminen, joka ei elä menneessä? Minä en tiedä.

En ymmärrä kysymystä. Miksi elää menneessä kun sitä ei enää ole? Fraasi mutta on vain tämä hetki.

Sitäpaitsi en halua sekaantua toisten parisuhderiitoihin, se on vaan niin tylsää.

A kirjoitti:

Mitä tarkoittaa nykyaikainen ihminen, joka ei elä menneessä? Minä en tiedä.

Sitä, että menneiden asioiden läpikäyminen toisenkin näkökulmasta on ajanhaaskausta ja menneessä elämistä. Olen törmännyt ilmiöön, tosin suppeasti, jossa kognitiivista terapiaa läpikäyneet ovat löytäneet ratkaisun elämäänsä siitä, että eletään tässä ja nyt. Se tarkoittaa monen mielestä sitä, että menneitä asioita ei tarvitse käsitellä asianomaiset keskenään, erityisestikään jos on vaan toisen toive. Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä.. :DD Oliko sekavaa.

Nykyaikainen käy terapiassa ja siinä terapeutin sana on se totuus myös siitä ihmisestä, joka ei käy edes nokkaansa näyttämässä tämän terapeutin vastaanotolla.

Mutta, onhan tuo jossakin sekin tieto, että mitä narsistiset ihmiset saavat terapiasta ja mitä eivät.

*menneisyyden polkua tähän hetkeen ja tästä eteenpäin, mars*

määbää kirjoitti:

Sitä, että menneiden asioiden läpikäyminen toisenkin näkökulmasta on ajanhaaskausta ja menneessä elämistä. Olen törmännyt ilmiöön, tosin suppeasti, jossa kognitiivista terapiaa läpikäyneet ovat löytäneet ratkaisun elämäänsä siitä, että eletään tässä ja nyt. Se tarkoittaa monen mielestä sitä, että menneitä asioita ei tarvitse käsitellä asianomaiset keskenään, erityisestikään jos on vaan toisen toive. Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä.. :DD Oliko sekavaa.

Nykyaikainen käy terapiassa ja siinä terapeutin sana on se totuus myös siitä ihmisestä, joka ei käy edes nokkaansa näyttämässä tämän terapeutin vastaanotolla.

Mutta, onhan tuo jossakin sekin tieto, että mitä narsistiset ihmiset saavat terapiasta ja mitä eivät.

*menneisyyden polkua tähän hetkeen ja tästä eteenpäin, mars*

Lue lisää

Ei se menneisyydestä kertominen välttämättä ole menneessä elämistä enkä sitä täällä viitsi paljon harrastaakaan sattuneesta syystä. Toisaalta jos siitä joku jotain saa itselleen niin hyvä niin. Itsellä ainakin oli aika, jolloin varsinkin kasvussaan edistyneempien kirjoitukset auttoivat eteenpäin. Nykyään sitä on jo jollain mukavuusvyöhykkeellä jossa ei mitkään jutut enää jaksa kiinnostaa oikeasti aiheesta. Kunhan seurailen täältä sivusta muiden juttuja :)

määbää kirjoitti:

Sitä, että menneiden asioiden läpikäyminen toisenkin näkökulmasta on ajanhaaskausta ja menneessä elämistä. Olen törmännyt ilmiöön, tosin suppeasti, jossa kognitiivista terapiaa läpikäyneet ovat löytäneet ratkaisun elämäänsä siitä, että eletään tässä ja nyt. Se tarkoittaa monen mielestä sitä, että menneitä asioita ei tarvitse käsitellä asianomaiset keskenään, erityisestikään jos on vaan toisen toive. Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä.. :DD Oliko sekavaa.

Nykyaikainen käy terapiassa ja siinä terapeutin sana on se totuus myös siitä ihmisestä, joka ei käy edes nokkaansa näyttämässä tämän terapeutin vastaanotolla.

Mutta, onhan tuo jossakin sekin tieto, että mitä narsistiset ihmiset saavat terapiasta ja mitä eivät.

*menneisyyden polkua tähän hetkeen ja tästä eteenpäin, mars*

Lue lisää

siispä: kenen syy?

määbää kirjoitti:

Sitä, että menneiden asioiden läpikäyminen toisenkin näkökulmasta on ajanhaaskausta ja menneessä elämistä. Olen törmännyt ilmiöön, tosin suppeasti, jossa kognitiivista terapiaa läpikäyneet ovat löytäneet ratkaisun elämäänsä siitä, että eletään tässä ja nyt. Se tarkoittaa monen mielestä sitä, että menneitä asioita ei tarvitse käsitellä asianomaiset keskenään, erityisestikään jos on vaan toisen toive. Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä.. :DD Oliko sekavaa.

Nykyaikainen käy terapiassa ja siinä terapeutin sana on se totuus myös siitä ihmisestä, joka ei käy edes nokkaansa näyttämässä tämän terapeutin vastaanotolla.

Mutta, onhan tuo jossakin sekin tieto, että mitä narsistiset ihmiset saavat terapiasta ja mitä eivät.

*menneisyyden polkua tähän hetkeen ja tästä eteenpäin, mars*

Lue lisää

> Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä..

Voin ymmärtää sen, että x:llä on taipumusta märehtiä ja olisi hyvä vapautua märehtimisestä. Tällöin dialogi tulisi sivuuttaa. Mutta jos oikein yhtään ollenkaan ymmärrän, ei dialogia tule välttää lopun elämäänsä, muuten joutuu elämään käsittelemättömän kanssa, mikä olisi traumaattista. ... Eli onko menneessä elämisen sivuuttaminen kriisinhoidollinen tai ratkaisukeskeinen välivaihe kasvettaessa kohti tervettä dialogia, jossa on kypsä olemaan manipuloimatta tai manipuloitumatta?

19 kirjoitti:

Ei se menneisyydestä kertominen välttämättä ole menneessä elämistä enkä sitä täällä viitsi paljon harrastaakaan sattuneesta syystä. Toisaalta jos siitä joku jotain saa itselleen niin hyvä niin. Itsellä ainakin oli aika, jolloin varsinkin kasvussaan edistyneempien kirjoitukset auttoivat eteenpäin. Nykyään sitä on jo jollain mukavuusvyöhykkeellä jossa ei mitkään jutut enää jaksa kiinnostaa oikeasti aiheesta. Kunhan seurailen täältä sivusta muiden juttuja :)

Lue lisää

Niin. Kai sitä tänne eksyneet ja täällä kirjoittelevat yrittävät edetä johonkin suuntaan. Itselleni kirjoittaminen on hyvästä, jos joku saa siitä vielä jotakin omakohtaiseen tilanteeseensa, hyvä.

Itse en ole päässyt vielä mukavuusvyöhykkeelle, saappaat olen jo vetänyt jalkaan tarpeeksi kauan tarvottuani kivikkoista polkua. Ehkä sitä joskus saapuu niinkin aukealle paikalle, että voi sanoa jopa näkevänsä metsän kokonaisuutena, eikä vain sitä itseä lähinnä olevaa suurinta puuta.. Ja voihan olla, että kun tarpeeksi taivaltaa, ei koe enää tarpeelliseksi katsoa taakseen, kun kiinnostaa enemmän se, mitä edessä näkyy.

Itse olen ollut tilanteessa, jossa on tuntunut lähinnä siltä, että sillä kuka minä olen, ei ole niinkään merkitystä, vaan merkityksellisempää tuolle toiselle rinnallakulkijalle on ollut se, mitä muut sanovat siitä, että kuka olen. Sellainen on, osuessaan kovaa, aika rankka kokemus. Asiasta ei voi keskustella, koska minut on jo tähän päivään mennessä puhkianalysoitu muiden toimesta, ja sellaista vastaan ei jaksa taistella. Asiasta ei voi keskustellakaan, koska se on menneisyydessä elämistä, josta minä en kuulemma edes muista mitään. Vain sillä on merkitystä, että käyttäydyin huonosti. Syylläkään ei ole merkitystä, jos osa huonosta käytöksestäni johtuu täydellisen mitätöidyksi tulemisen tunteesta parisuhteessa, josta ei voi keskustella ainakaan minun kanssani, vaikka toinen osapuoli olinkin... Joistakin asioista muodostuu valtava tuhomöykky, jonka voima kohdistuu vain ja ainoastaan toiseen osapuoleen sen toisen taholta. Itse olen alkanut miettiä, että tietävätkö nämä muut ns. ystävät ynnä nyksät ynnä terapeutit minkälaisia välineitä antavat sille ihmiselle käyttöön, jota hyväuskoisuudessaan "auttavat".

Minä en usko, että tietävät. Jos tietävät, heidän omat motiivinsa lienee vähintääkin kyseenalaiset.

Ja otsikosta "narsisti omistaa sinut ikuisesti".. Ei ketään koskaan voi omistaa. Mutta se millä narsistin voi katsoa toisen omistavan ikuisesti, on se mahdollinen tuho mitä on saanut toisessa aikaan. Joko ihan omin voimin tai muiden välillisellä ja ystävällisellä avustuksella. Se mitä yritän omakohtaisesta kokemuksesta sanoa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa keskenään parisuhteessa olleista, että kumpi on oikeasti se narsisti ja kumpi ei.

Ja palatakseni omaan alkuuni, molemmat ovat jossakin määrin narsistisia ja suhteen vammauttamia uhreja. Se missä kohtaa vain toinen muuttuu pahaksi ja toinen hyväksi, on sitä sosiaalisten suhteiden manipulaatiopeliä, jossa taitavampi voittaa lähes poikkeuksetta. Ja sanansaattajaa ei ainakaan palkita.

http://www.youtube.com/watch?v=TNRCvG9YtYI&feature=channel

*lentoon lähdössä*

mitäs läksit kirjoitti:

siispä: kenen syy?

Miksi läksit on se oikea kysymysmuoto. Ei mitäs. Jääminen ei aina auta. Jos alkaa tuntua siltä, että sillä tuhoaa itsensä.

A kirjoitti:

> Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä..

Voin ymmärtää sen, että x:llä on taipumusta märehtiä ja olisi hyvä vapautua märehtimisestä. Tällöin dialogi tulisi sivuuttaa. Mutta jos oikein yhtään ollenkaan ymmärrän, ei dialogia tule välttää lopun elämäänsä, muuten joutuu elämään käsittelemättömän kanssa, mikä olisi traumaattista. ... Eli onko menneessä elämisen sivuuttaminen kriisinhoidollinen tai ratkaisukeskeinen välivaihe kasvettaessa kohti tervettä dialogia, jossa on kypsä olemaan manipuloimatta tai manipuloitumatta?

Lue lisää

Eiköhän jokaisella ole omat tapansa käsitellä asioita ja myös oma aikansa, kiirehtiminen ei auta mitään eikä ketään. Itse ainakin lyön jarrut päälle, jos mua vähänkään pakotetaan tai painostetaan johonkin johon en ole valmis. Ja mihin sitä dialogia tarvitaan, jos voi käydä monologiakin? Kuka nämä käsikirjoittaa? Yksi asia mitä ihmettelen on anteeksiannon vaatimus. Anteeksianto on kuitenkin prosessi eikä mikään automaatti joka tapahtuu nappia painamalla. Ihminen ei ole kone. Märehtiminenkin voi olla jonkun tapa toimia, mikä sinä olet sanomaan mikä tapa on oikea.

A kirjoitti:

> Sellaisena jo pelkkä toiveen esitys keskustelusta on menneessä elämistä. Toki, jos menneestä on jotakin sanottavaa, on tällä -nykyaikaisella ei menneessä elävällä- siihen täysi oikeus omasta näkökulmastaan käsin, mutta jos toinen erehtyy vastaamaan siihen, on se taas menneisyydessä elämistä..

Voin ymmärtää sen, että x:llä on taipumusta märehtiä ja olisi hyvä vapautua märehtimisestä. Tällöin dialogi tulisi sivuuttaa. Mutta jos oikein yhtään ollenkaan ymmärrän, ei dialogia tule välttää lopun elämäänsä, muuten joutuu elämään käsittelemättömän kanssa, mikä olisi traumaattista. ... Eli onko menneessä elämisen sivuuttaminen kriisinhoidollinen tai ratkaisukeskeinen välivaihe kasvettaessa kohti tervettä dialogia, jossa on kypsä olemaan manipuloimatta tai manipuloitumatta?

Lue lisää

Dialogi on käsittääkseni vastavuoroista vuoropuhelua. Erityisesti hyvässä dialogissa keskustelijat myös kuuntelevat toinen toisiaan, ja mikäli on keskinäisiä asioita käsiteltävänä, puhuvat vain omista lähtökohdistaan käsin. Itse en laske kovin hyväksi dialogiksi sellaista, jossa joudun vastaamaan toisen jatkuviin tietämyksiin esimerkiksi siitä, miltä minusta tuntuu, jos en saa ilmaista omaa mielipidettäni asiasta, että miltä minusta tuntuu :DD Laukaisee huonoa käytöstä aika vikkelästi. Erityisesti jos vastaavanlaista dialoginyritystä on ollut aiemmin.

Voiko keskustelua käydä, mikäli ei pysähdy myös kuuntelemaan mitä toisella on sanottavanaan tai jos kuuntelija lyö lukkoon toisen tarkoitusperät, ennen kuin keskustelu on edes alkanut. En tiedä. Ehkä on olemassa ihmisiä, jotka sellaiseen kykenevät.

14 kirjoitti:

Eiköhän jokaisella ole omat tapansa käsitellä asioita ja myös oma aikansa, kiirehtiminen ei auta mitään eikä ketään. Itse ainakin lyön jarrut päälle, jos mua vähänkään pakotetaan tai painostetaan johonkin johon en ole valmis. Ja mihin sitä dialogia tarvitaan, jos voi käydä monologiakin? Kuka nämä käsikirjoittaa? Yksi asia mitä ihmettelen on anteeksiannon vaatimus. Anteeksianto on kuitenkin prosessi eikä mikään automaatti joka tapahtuu nappia painamalla. Ihminen ei ole kone. Märehtiminenkin voi olla jonkun tapa toimia, mikä sinä olet sanomaan mikä tapa on oikea.

Lue lisää

En henkilökohtaisesti usko, että A tarkoitti sen kritiikkinä asioiden käsittelymenetelmiä kohtaan sinänsä..

Ja sikälikin on minusta oikeassa siinä, että eihän sitä voi ikuisesti märehtiä. Tai tietenkin voi, mutta sen voisi sitten jo laskea omaksi häviökseen sellaisen, että ei osaa lopettaa märehtimistä. :)

14 kirjoitti:

Eiköhän jokaisella ole omat tapansa käsitellä asioita ja myös oma aikansa, kiirehtiminen ei auta mitään eikä ketään. Itse ainakin lyön jarrut päälle, jos mua vähänkään pakotetaan tai painostetaan johonkin johon en ole valmis. Ja mihin sitä dialogia tarvitaan, jos voi käydä monologiakin? Kuka nämä käsikirjoittaa? Yksi asia mitä ihmettelen on anteeksiannon vaatimus. Anteeksianto on kuitenkin prosessi eikä mikään automaatti joka tapahtuu nappia painamalla. Ihminen ei ole kone. Märehtiminenkin voi olla jonkun tapa toimia, mikä sinä olet sanomaan mikä tapa on oikea.

Lue lisää

> Yksi asia mitä ihmettelen on anteeksiannon vaatimus.

Minulle anteeksiantaminen on tullut tärkeäksi tavaksi päästä sopuun itsensä kanssa tilanteissa joissa jotkut ihmiset saavat minut pois tolaltani. Tuulikki Saaristo on kirjoittanut anteeksiannosta sellaisen kirja kuin "Tosissaan vaikkei tosikkona".

> Ja mihin sitä dialogia tarvitaan, jos voi käydä monologiakin?

Dialogi on vastavuoroista ja siksi se toimii hyväksyvän katseen tavoin. Dialogissa toisen kanssa voi tavoittaa isänsä tai äitinsä hyväksynnän, joka joskus jäi kokematta.

> Kuka nämä käsikirjoittaa?

Tuossa edellisessä kirjoituksessa mietin ihan sitä samaa. Jos dialogin asetelma on sellainen, että toinen manipuloi ja toinen manipuloituu, niin silloin ehkä voi olla hyvä harjoittaa monologia tai kuuntelua niin kauan kunnes asia itselle tulee valmiiksi.

> Märehtiminenkin voi olla jonkun tapa toimia, mikä sinä olet sanomaan mikä tapa on oikea.

Uskon että voi. Olen itsekin hidas. Lopputulos ratkaisee. Jos tuloksia ei millään synny, kannattaa kokeilla muita keinoja.

Kiitos vastauksestasi. Hyviä kysymyksiä sinulla.

määbää kirjoitti:

Dialogi on käsittääkseni vastavuoroista vuoropuhelua. Erityisesti hyvässä dialogissa keskustelijat myös kuuntelevat toinen toisiaan, ja mikäli on keskinäisiä asioita käsiteltävänä, puhuvat vain omista lähtökohdistaan käsin. Itse en laske kovin hyväksi dialogiksi sellaista, jossa joudun vastaamaan toisen jatkuviin tietämyksiin esimerkiksi siitä, miltä minusta tuntuu, jos en saa ilmaista omaa mielipidettäni asiasta, että miltä minusta tuntuu :DD Laukaisee huonoa käytöstä aika vikkelästi. Erityisesti jos vastaavanlaista dialoginyritystä on ollut aiemmin.

Voiko keskustelua käydä, mikäli ei pysähdy myös kuuntelemaan mitä toisella on sanottavanaan tai jos kuuntelija lyö lukkoon toisen tarkoitusperät, ennen kuin keskustelu on edes alkanut. En tiedä. Ehkä on olemassa ihmisiä, jotka sellaiseen kykenevät.

Lue lisää

> Voiko keskustelua käydä, mikäli ei pysähdy myös kuuntelemaan mitä toisella on sanottavanaan tai jos kuuntelija lyö lukkoon toisen tarkoitusperät, ennen kuin keskustelu on edes alkanut.

Kyllä nuo molemmat ovat virheitä. Olen usein syyllistynyt niihin molempiin, joten tiedän asian varmasti. Joskus nuo virheet osuvat todella tärkeisiin kohtiin.

Virheet tulisi antaa anteeksi, ensin itselleen, sitten muille.

A kirjoitti:

> Voiko keskustelua käydä, mikäli ei pysähdy myös kuuntelemaan mitä toisella on sanottavanaan tai jos kuuntelija lyö lukkoon toisen tarkoitusperät, ennen kuin keskustelu on edes alkanut.

Kyllä nuo molemmat ovat virheitä. Olen usein syyllistynyt niihin molempiin, joten tiedän asian varmasti. Joskus nuo virheet osuvat todella tärkeisiin kohtiin.

Virheet tulisi antaa anteeksi, ensin itselleen, sitten muille.

Lue lisää

Toki voi. Mutta kuinka puhdas on pöytä oikeasti sen anteeksiantamisen jälkeen.. Toisinaan muutos on vain pintaa, joka ei kestä raaputtamista. Näin erityisesti silloin, jos pöydällä ollut on lakaistu lähimmän tuolin alle, kun se on ensin hihalla pyhkästy pöydältä lattialle.

http://www.youtube.com/watch?v=WcWLZWaYtgU

määbää kirjoitti:

Niin. Kai sitä tänne eksyneet ja täällä kirjoittelevat yrittävät edetä johonkin suuntaan. Itselleni kirjoittaminen on hyvästä, jos joku saa siitä vielä jotakin omakohtaiseen tilanteeseensa, hyvä.

Itse en ole päässyt vielä mukavuusvyöhykkeelle, saappaat olen jo vetänyt jalkaan tarpeeksi kauan tarvottuani kivikkoista polkua. Ehkä sitä joskus saapuu niinkin aukealle paikalle, että voi sanoa jopa näkevänsä metsän kokonaisuutena, eikä vain sitä itseä lähinnä olevaa suurinta puuta.. Ja voihan olla, että kun tarpeeksi taivaltaa, ei koe enää tarpeelliseksi katsoa taakseen, kun kiinnostaa enemmän se, mitä edessä näkyy.

Itse olen ollut tilanteessa, jossa on tuntunut lähinnä siltä, että sillä kuka minä olen, ei ole niinkään merkitystä, vaan merkityksellisempää tuolle toiselle rinnallakulkijalle on ollut se, mitä muut sanovat siitä, että kuka olen. Sellainen on, osuessaan kovaa, aika rankka kokemus. Asiasta ei voi keskustella, koska minut on jo tähän päivään mennessä puhkianalysoitu muiden toimesta, ja sellaista vastaan ei jaksa taistella. Asiasta ei voi keskustellakaan, koska se on menneisyydessä elämistä, josta minä en kuulemma edes muista mitään. Vain sillä on merkitystä, että käyttäydyin huonosti. Syylläkään ei ole merkitystä, jos osa huonosta käytöksestäni johtuu täydellisen mitätöidyksi tulemisen tunteesta parisuhteessa, josta ei voi keskustella ainakaan minun kanssani, vaikka toinen osapuoli olinkin... Joistakin asioista muodostuu valtava tuhomöykky, jonka voima kohdistuu vain ja ainoastaan toiseen osapuoleen sen toisen taholta. Itse olen alkanut miettiä, että tietävätkö nämä muut ns. ystävät ynnä nyksät ynnä terapeutit minkälaisia välineitä antavat sille ihmiselle käyttöön, jota hyväuskoisuudessaan "auttavat".

Minä en usko, että tietävät. Jos tietävät, heidän omat motiivinsa lienee vähintääkin kyseenalaiset.

Ja otsikosta "narsisti omistaa sinut ikuisesti".. Ei ketään koskaan voi omistaa. Mutta se millä narsistin voi katsoa toisen omistavan ikuisesti, on se mahdollinen tuho mitä on saanut toisessa aikaan. Joko ihan omin voimin tai muiden välillisellä ja ystävällisellä avustuksella. Se mitä yritän omakohtaisesta kokemuksesta sanoa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa keskenään parisuhteessa olleista, että kumpi on oikeasti se narsisti ja kumpi ei.

Ja palatakseni omaan alkuuni, molemmat ovat jossakin määrin narsistisia ja suhteen vammauttamia uhreja. Se missä kohtaa vain toinen muuttuu pahaksi ja toinen hyväksi, on sitä sosiaalisten suhteiden manipulaatiopeliä, jossa taitavampi voittaa lähes poikkeuksetta. Ja sanansaattajaa ei ainakaan palkita.

http://www.youtube.com/watch?v=TNRCvG9YtYI&feature=channel

*lentoon lähdössä*

Lue lisää

Tämä oli hyvin kaunis video.

Kommentoin ajatuksiasi myöhemmin. Olen rasittunut enkä jaksa nyt heti. Hyvää yötä sinulle.

määbää kirjoitti:

Toki voi. Mutta kuinka puhdas on pöytä oikeasti sen anteeksiantamisen jälkeen.. Toisinaan muutos on vain pintaa, joka ei kestä raaputtamista. Näin erityisesti silloin, jos pöydällä ollut on lakaistu lähimmän tuolin alle, kun se on ensin hihalla pyhkästy pöydältä lattialle.

http://www.youtube.com/watch?v=WcWLZWaYtgU

Lue lisää

Tabula rasa.

A kirjoitti:

Tämä oli hyvin kaunis video.

Kommentoin ajatuksiasi myöhemmin. Olen rasittunut enkä jaksa nyt heti. Hyvää yötä sinulle.

Hyviä öitä :)

A kirjoitti:

> Yksi asia mitä ihmettelen on anteeksiannon vaatimus.

Minulle anteeksiantaminen on tullut tärkeäksi tavaksi päästä sopuun itsensä kanssa tilanteissa joissa jotkut ihmiset saavat minut pois tolaltani. Tuulikki Saaristo on kirjoittanut anteeksiannosta sellaisen kirja kuin "Tosissaan vaikkei tosikkona".

> Ja mihin sitä dialogia tarvitaan, jos voi käydä monologiakin?

Dialogi on vastavuoroista ja siksi se toimii hyväksyvän katseen tavoin. Dialogissa toisen kanssa voi tavoittaa isänsä tai äitinsä hyväksynnän, joka joskus jäi kokematta.

> Kuka nämä käsikirjoittaa?

Tuossa edellisessä kirjoituksessa mietin ihan sitä samaa. Jos dialogin asetelma on sellainen, että toinen manipuloi ja toinen manipuloituu, niin silloin ehkä voi olla hyvä harjoittaa monologia tai kuuntelua niin kauan kunnes asia itselle tulee valmiiksi.

> Märehtiminenkin voi olla jonkun tapa toimia, mikä sinä olet sanomaan mikä tapa on oikea.

Uskon että voi. Olen itsekin hidas. Lopputulos ratkaisee. Jos tuloksia ei millään synny, kannattaa kokeilla muita keinoja.

Kiitos vastauksestasi. Hyviä kysymyksiä sinulla.

Lue lisää

Allekirjoitan täysin anteeksiannon voiman ja sen olen monen monituista kertaa saanut ihan omalla kokemuksella huomata. Mutta sitä en ymmärrä että oikein vaatimalla vaaditaan että tuon toisen nyt pitää antaa anteeksi. Herää kysymys mitä sen vaatimuksen taustalla oikein on, varsinkin jos ei ole koskaan edes kuullut mitä pitäisi antaa anteeksi. Ja sitten vielä, anteeksiantaminen ei tarjoita sitä, että osapuolten pitäisi olla enää missään tekemisissä keskenään. Vapaaehtoisuuteen pitää kaiken perustua.

Narsistin anteeksipyyntöön ei taas oikein voi koskaan luottaa, vähän sama kuin narkkarin lupaukset päästä eroon aineista. Narsistihan pyytää anteeksi vain jos siitä jotenkin itse hyötyy, sydämestä tulevaa se tuskin koskaan on. Anteeksi vain kyynisyyteni.

määbää kirjoitti:

Dialogi on käsittääkseni vastavuoroista vuoropuhelua. Erityisesti hyvässä dialogissa keskustelijat myös kuuntelevat toinen toisiaan, ja mikäli on keskinäisiä asioita käsiteltävänä, puhuvat vain omista lähtökohdistaan käsin. Itse en laske kovin hyväksi dialogiksi sellaista, jossa joudun vastaamaan toisen jatkuviin tietämyksiin esimerkiksi siitä, miltä minusta tuntuu, jos en saa ilmaista omaa mielipidettäni asiasta, että miltä minusta tuntuu :DD Laukaisee huonoa käytöstä aika vikkelästi. Erityisesti jos vastaavanlaista dialoginyritystä on ollut aiemmin.

Voiko keskustelua käydä, mikäli ei pysähdy myös kuuntelemaan mitä toisella on sanottavanaan tai jos kuuntelija lyö lukkoon toisen tarkoitusperät, ennen kuin keskustelu on edes alkanut. En tiedä. Ehkä on olemassa ihmisiä, jotka sellaiseen kykenevät.

Lue lisää

Just niin, dialogia on vähän hankala käydä, jos toinen asettuu toisen ylä- tai alapuolelle.

16 kirjoitti:

Allekirjoitan täysin anteeksiannon voiman ja sen olen monen monituista kertaa saanut ihan omalla kokemuksella huomata. Mutta sitä en ymmärrä että oikein vaatimalla vaaditaan että tuon toisen nyt pitää antaa anteeksi. Herää kysymys mitä sen vaatimuksen taustalla oikein on, varsinkin jos ei ole koskaan edes kuullut mitä pitäisi antaa anteeksi. Ja sitten vielä, anteeksiantaminen ei tarjoita sitä, että osapuolten pitäisi olla enää missään tekemisissä keskenään. Vapaaehtoisuuteen pitää kaiken perustua.

Narsistin anteeksipyyntöön ei taas oikein voi koskaan luottaa, vähän sama kuin narkkarin lupaukset päästä eroon aineista. Narsistihan pyytää anteeksi vain jos siitä jotenkin itse hyötyy, sydämestä tulevaa se tuskin koskaan on. Anteeksi vain kyynisyyteni.

Lue lisää

Mutta kenen tulkinta on oikea anteeksipyynnön laadusta?

Anteeksipyyntelykin ja anteeksipyytämisen vaatiminen toiselta, saattaa etenkin huonosti kommunikoivassa suhteessa saada äärettömät mittasuhteet. Sen avulla yritetään kiristää ja kontrolloida. Syyllistää ja osoitella. Anteeksipyynnöstä tulee vain kapula kahden keskenkasvuisen valtataistelussa, johon on vaikea olla lähtemättä mukaan, koska joskus on vain puolustauduttava. Puolustautumisesta ei taas seuraa koskaan mitään hyvää.

Itselleen on hyvä antaa anteeksi ensin, jotta toiselle voi anteeksi ajallaan. Itsensä kanssahan sitä on kuitenkin voitava elää. Ehkä anteeksiantamisen toiselle voisi käsittää niin, että pyrkii pääsemään tasolle, jossa toisen muinainen käytös ei aiheuta mielipahaa enää nykytilanteessa. Ei, vaikka joutuisikin olemaan toisen kanssa tekemisissä.

Toisaalta, mikäli traumatisoituminen on ollut syvää, on tekemisissä oleminen vaikeaa, koska monesti se väitetty muutos on niinkin pinnallista, että sitä vanhaa mikä vaikutti siihen trauman syntymiseen, on paljonkin läsnä tilanteissa. Tai sitten muutos on ollut tietoista uuden päinvastaisen käytöksen opettelua, jolloin käytös menee toiseen suuntaan liiallisuuksiin. Esim. ihminen, joka ei koskaan katsonut aiheelliseksi pyytää yhtäkään loukkaustaan anteeksi, vaikka olisikin ollut tietoinen aiheuttamastaan mielipahasta jo teon hetkellä, alkaakin pyytämään anteeksi jokaista liikahdustaan tai puolihuolimatonta elettään..

*harkitsee sokeutumista ja kuuroutumista oman mielenrauhansa pitämiseksi itsellään*

http://www.youtube.com/watch?v=x-M-55Mi8lU

määbää kirjoitti:

Mutta kenen tulkinta on oikea anteeksipyynnön laadusta?

Anteeksipyyntelykin ja anteeksipyytämisen vaatiminen toiselta, saattaa etenkin huonosti kommunikoivassa suhteessa saada äärettömät mittasuhteet. Sen avulla yritetään kiristää ja kontrolloida. Syyllistää ja osoitella. Anteeksipyynnöstä tulee vain kapula kahden keskenkasvuisen valtataistelussa, johon on vaikea olla lähtemättä mukaan, koska joskus on vain puolustauduttava. Puolustautumisesta ei taas seuraa koskaan mitään hyvää.

Itselleen on hyvä antaa anteeksi ensin, jotta toiselle voi anteeksi ajallaan. Itsensä kanssahan sitä on kuitenkin voitava elää. Ehkä anteeksiantamisen toiselle voisi käsittää niin, että pyrkii pääsemään tasolle, jossa toisen muinainen käytös ei aiheuta mielipahaa enää nykytilanteessa. Ei, vaikka joutuisikin olemaan toisen kanssa tekemisissä.

Toisaalta, mikäli traumatisoituminen on ollut syvää, on tekemisissä oleminen vaikeaa, koska monesti se väitetty muutos on niinkin pinnallista, että sitä vanhaa mikä vaikutti siihen trauman syntymiseen, on paljonkin läsnä tilanteissa. Tai sitten muutos on ollut tietoista uuden päinvastaisen käytöksen opettelua, jolloin käytös menee toiseen suuntaan liiallisuuksiin. Esim. ihminen, joka ei koskaan katsonut aiheelliseksi pyytää yhtäkään loukkaustaan anteeksi, vaikka olisikin ollut tietoinen aiheuttamastaan mielipahasta jo teon hetkellä, alkaakin pyytämään anteeksi jokaista liikahdustaan tai puolihuolimatonta elettään..

*harkitsee sokeutumista ja kuuroutumista oman mielenrauhansa pitämiseksi itsellään*

http://www.youtube.com/watch?v=x-M-55Mi8lU

Lue lisää

"Mutta kenen tulkinta on oikea anteeksipyynnön laadusta?"

Ehkä anteeksipyydettävän? Eihän se anteeksipyyntö niin voi mennä että ensin pyydän anteeksi ja sitten otan kurkusta toista kiinni ja huudan nyt annat anteeksi jo senkin kusipää. Oma likasankonsa on jokaisen ihan itse tyhjennettävä.

"Itselleen on hyvä antaa anteeksi ensin, jotta toiselle voi anteeksi ajallaan. Itsensä kanssahan sitä on kuitenkin voitava elää. Ehkä anteeksiantamisen toiselle voisi käsittää niin, että pyrkii pääsemään tasolle, jossa toisen muinainen käytös ei aiheuta mielipahaa enää nykytilanteessa. Ei, vaikka joutuisikin olemaan toisen kanssa tekemisissä."

Kyllä, mutta jos se toisen käytös jatkuu silti samanlaisena vaikka toinen olisikin antanut jo kymmenen kertaa anteeksi, niin missä vika?

15 kirjoitti:

"Mutta kenen tulkinta on oikea anteeksipyynnön laadusta?"

Ehkä anteeksipyydettävän? Eihän se anteeksipyyntö niin voi mennä että ensin pyydän anteeksi ja sitten otan kurkusta toista kiinni ja huudan nyt annat anteeksi jo senkin kusipää. Oma likasankonsa on jokaisen ihan itse tyhjennettävä.

"Itselleen on hyvä antaa anteeksi ensin, jotta toiselle voi anteeksi ajallaan. Itsensä kanssahan sitä on kuitenkin voitava elää. Ehkä anteeksiantamisen toiselle voisi käsittää niin, että pyrkii pääsemään tasolle, jossa toisen muinainen käytös ei aiheuta mielipahaa enää nykytilanteessa. Ei, vaikka joutuisikin olemaan toisen kanssa tekemisissä."

Kyllä, mutta jos se toisen käytös jatkuu silti samanlaisena vaikka toinen olisikin antanut jo kymmenen kertaa anteeksi, niin missä vika?

Lue lisää

Anteeksiantaminen on tärkeintä mitä voimme itsellemme ja toisillemme tehdä. (Tuulikki Saaristolla on hyviä kirjoja anteeksiantamisesta, nämä ovat aika paljon sieltä.)

Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita seuraavia asioita:

- rikoksen tehneen armahtamista hänelle jo määrätystä rangaistuksesta
- väärän teon sallimista jo etukäteen
- tapahtuneen vääryyden hyväksymistä sillä perusteella että siihen oli hyvä syy
- unohtamista

Aidosti anteeksi antavan ihmisen muisti paranee. Kun alkaa sietää väärää tekoa ja siihen liittyviä vaikeita tunteita, ei tarvitse enää yrittää olla muistamatta tekoakaan.

määbää kirjoitti:

Mutta kenen tulkinta on oikea anteeksipyynnön laadusta?

Anteeksipyyntelykin ja anteeksipyytämisen vaatiminen toiselta, saattaa etenkin huonosti kommunikoivassa suhteessa saada äärettömät mittasuhteet. Sen avulla yritetään kiristää ja kontrolloida. Syyllistää ja osoitella. Anteeksipyynnöstä tulee vain kapula kahden keskenkasvuisen valtataistelussa, johon on vaikea olla lähtemättä mukaan, koska joskus on vain puolustauduttava. Puolustautumisesta ei taas seuraa koskaan mitään hyvää.

Itselleen on hyvä antaa anteeksi ensin, jotta toiselle voi anteeksi ajallaan. Itsensä kanssahan sitä on kuitenkin voitava elää. Ehkä anteeksiantamisen toiselle voisi käsittää niin, että pyrkii pääsemään tasolle, jossa toisen muinainen käytös ei aiheuta mielipahaa enää nykytilanteessa. Ei, vaikka joutuisikin olemaan toisen kanssa tekemisissä.

Toisaalta, mikäli traumatisoituminen on ollut syvää, on tekemisissä oleminen vaikeaa, koska monesti se väitetty muutos on niinkin pinnallista, että sitä vanhaa mikä vaikutti siihen trauman syntymiseen, on paljonkin läsnä tilanteissa. Tai sitten muutos on ollut tietoista uuden päinvastaisen käytöksen opettelua, jolloin käytös menee toiseen suuntaan liiallisuuksiin. Esim. ihminen, joka ei koskaan katsonut aiheelliseksi pyytää yhtäkään loukkaustaan anteeksi, vaikka olisikin ollut tietoinen aiheuttamastaan mielipahasta jo teon hetkellä, alkaakin pyytämään anteeksi jokaista liikahdustaan tai puolihuolimatonta elettään..

*harkitsee sokeutumista ja kuuroutumista oman mielenrauhansa pitämiseksi itsellään*

http://www.youtube.com/watch?v=x-M-55Mi8lU

Lue lisää

Anteeksipyytäminen ei monesti paljon auta, mutta anteeksiantaminen auttaa molempia. Kannattaa käytännön syistä antaa ensin anteeksi itselleen, koska se on yksinkertaisempaa.

Siirtymät äärestä laitaan ovat käyttäytymisen muutoksissa tavallisia. Kolmantena vaiheena tulee sitten myrskyn ja tyynen jälkeen purheduskelpoinen aaltoilu. Kaksi edellistä äärivaihetta voivat kestää hyvin kauan.

määbää kirjoitti:

Niin. Kai sitä tänne eksyneet ja täällä kirjoittelevat yrittävät edetä johonkin suuntaan. Itselleni kirjoittaminen on hyvästä, jos joku saa siitä vielä jotakin omakohtaiseen tilanteeseensa, hyvä.

Itse en ole päässyt vielä mukavuusvyöhykkeelle, saappaat olen jo vetänyt jalkaan tarpeeksi kauan tarvottuani kivikkoista polkua. Ehkä sitä joskus saapuu niinkin aukealle paikalle, että voi sanoa jopa näkevänsä metsän kokonaisuutena, eikä vain sitä itseä lähinnä olevaa suurinta puuta.. Ja voihan olla, että kun tarpeeksi taivaltaa, ei koe enää tarpeelliseksi katsoa taakseen, kun kiinnostaa enemmän se, mitä edessä näkyy.

Itse olen ollut tilanteessa, jossa on tuntunut lähinnä siltä, että sillä kuka minä olen, ei ole niinkään merkitystä, vaan merkityksellisempää tuolle toiselle rinnallakulkijalle on ollut se, mitä muut sanovat siitä, että kuka olen. Sellainen on, osuessaan kovaa, aika rankka kokemus. Asiasta ei voi keskustella, koska minut on jo tähän päivään mennessä puhkianalysoitu muiden toimesta, ja sellaista vastaan ei jaksa taistella. Asiasta ei voi keskustellakaan, koska se on menneisyydessä elämistä, josta minä en kuulemma edes muista mitään. Vain sillä on merkitystä, että käyttäydyin huonosti. Syylläkään ei ole merkitystä, jos osa huonosta käytöksestäni johtuu täydellisen mitätöidyksi tulemisen tunteesta parisuhteessa, josta ei voi keskustella ainakaan minun kanssani, vaikka toinen osapuoli olinkin... Joistakin asioista muodostuu valtava tuhomöykky, jonka voima kohdistuu vain ja ainoastaan toiseen osapuoleen sen toisen taholta. Itse olen alkanut miettiä, että tietävätkö nämä muut ns. ystävät ynnä nyksät ynnä terapeutit minkälaisia välineitä antavat sille ihmiselle käyttöön, jota hyväuskoisuudessaan "auttavat".

Minä en usko, että tietävät. Jos tietävät, heidän omat motiivinsa lienee vähintääkin kyseenalaiset.

Ja otsikosta "narsisti omistaa sinut ikuisesti".. Ei ketään koskaan voi omistaa. Mutta se millä narsistin voi katsoa toisen omistavan ikuisesti, on se mahdollinen tuho mitä on saanut toisessa aikaan. Joko ihan omin voimin tai muiden välillisellä ja ystävällisellä avustuksella. Se mitä yritän omakohtaisesta kokemuksesta sanoa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa keskenään parisuhteessa olleista, että kumpi on oikeasti se narsisti ja kumpi ei.

Ja palatakseni omaan alkuuni, molemmat ovat jossakin määrin narsistisia ja suhteen vammauttamia uhreja. Se missä kohtaa vain toinen muuttuu pahaksi ja toinen hyväksi, on sitä sosiaalisten suhteiden manipulaatiopeliä, jossa taitavampi voittaa lähes poikkeuksetta. Ja sanansaattajaa ei ainakaan palkita.

http://www.youtube.com/watch?v=TNRCvG9YtYI&feature=channel

*lentoon lähdössä*

Lue lisää

> Itselleni kirjoittaminen on hyvästä, jos joku saa siitä vielä jotakin omakohtaiseen tilanteeseensa, hyvä.

Minäkin pidätän itselleni oikeuden purkaa itseäni kirjoittamalla ja olen myös vakuuttunut siitä, että joillekin lukijoillekin siitä on hyötyä. Ei ehkä monille ja ehkä sellaisille joita en ajatellut.

> Ja voihan olla, että kun tarpeeksi taivaltaa, ei koe enää tarpeelliseksi katsoa taakseen, kun kiinnostaa enemmän se, mitä edessä näkyy.

Sinun kirjoituksissasi tulevaisuus on jo läsnä. Et katso vain menneeseen.

> sillä kuka minä olen, ei ole niinkään merkitystä, vaan merkityksellisempää tuolle toiselle rinnallakulkijalle on ollut se, mitä muut sanovat siitä, että kuka olen. Sellainen on, osuessaan kovaa, aika rankka kokemus. Asiasta ei voi keskustella, koska minut on jo tähän päivään mennessä puhkianalysoitu muiden toimesta, ja sellaista vastaan ei jaksa taistella. Asiasta ei voi keskustellakaan, koska se on menneisyydessä elämistä, josta minä en kuulemma edes muista mitään. Vain sillä on merkitystä, että käyttäydyin huonosti. Syylläkään ei ole merkitystä, jos osa huonosta käytöksestäni johtuu täydellisen mitätöidyksi tulemisen tunteesta parisuhteessa, josta ei voi keskustella ainakaan minun kanssani, vaikka toinen osapuoli olinkin... Joistakin asioista muodostuu valtava tuhomöykky, jonka voima kohdistuu vain ja ainoastaan toiseen osapuoleen sen toisen taholta. Itse olen alkanut miettiä, että tietävätkö nämä muut ns. ystävät ynnä nyksät ynnä terapeutit minkälaisia välineitä antavat sille ihmiselle käyttöön, jota hyväuskoisuudessaan "auttavat".

- Rankka pallo. Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan? Eikö tällainen voisi ainakin auttaa sinua itseäsi antamaan anteeksi itsellesi ja muille. Ja eikö silloin myös syntyisi hieman uusi ihminen, joka on valmiimpi vastaanottamaan myös dialogin. Jos dialogi ei koskaan todellistuisikaan, niin ainakin olisit vapaampi dialogiin muussa yhteydessä myöhemmin muun kuulijan kanssa ja kuunteleman tätä?

> Se mitä yritän omakohtaisesta kokemuksesta sanoa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa keskenään parisuhteessa olleista, että kumpi on oikeasti se narsisti ja kumpi ei.

> Ja palatakseni omaan alkuuni, molemmat ovat jossakin määrin narsistisia ja suhteen vammauttamia uhreja. Se missä kohtaa vain toinen muuttuu pahaksi ja toinen hyväksi, on sitä sosiaalisten suhteiden manipulaatiopeliä

- Minulla on narsistisesta käytöksestä parisuhteessa sama näkemys. Kyse on paljon myös sosiaalisista vuorovaikutustaidoista. Yksilöt voivat itsekasvatuksella parantaa omia taitojaan ja käyttää niitä arvokkaammin, huomioon ottavammin ja suuntautua narsistisesti tasapainoisemmin itseensä ja toisiin. Uhriuttava ja uhriutuva käytös ovat harmonisoitavissa vuorovaikutukseksi - niiden ymmärtäminen ikuisiksi vastinpareiksi on minusta ... outo ratkaisuyritys, väliaikainen luonteeltaan.

A kirjoitti:

> Itselleni kirjoittaminen on hyvästä, jos joku saa siitä vielä jotakin omakohtaiseen tilanteeseensa, hyvä.

Minäkin pidätän itselleni oikeuden purkaa itseäni kirjoittamalla ja olen myös vakuuttunut siitä, että joillekin lukijoillekin siitä on hyötyä. Ei ehkä monille ja ehkä sellaisille joita en ajatellut.

> Ja voihan olla, että kun tarpeeksi taivaltaa, ei koe enää tarpeelliseksi katsoa taakseen, kun kiinnostaa enemmän se, mitä edessä näkyy.

Sinun kirjoituksissasi tulevaisuus on jo läsnä. Et katso vain menneeseen.

> sillä kuka minä olen, ei ole niinkään merkitystä, vaan merkityksellisempää tuolle toiselle rinnallakulkijalle on ollut se, mitä muut sanovat siitä, että kuka olen. Sellainen on, osuessaan kovaa, aika rankka kokemus. Asiasta ei voi keskustella, koska minut on jo tähän päivään mennessä puhkianalysoitu muiden toimesta, ja sellaista vastaan ei jaksa taistella. Asiasta ei voi keskustellakaan, koska se on menneisyydessä elämistä, josta minä en kuulemma edes muista mitään. Vain sillä on merkitystä, että käyttäydyin huonosti. Syylläkään ei ole merkitystä, jos osa huonosta käytöksestäni johtuu täydellisen mitätöidyksi tulemisen tunteesta parisuhteessa, josta ei voi keskustella ainakaan minun kanssani, vaikka toinen osapuoli olinkin... Joistakin asioista muodostuu valtava tuhomöykky, jonka voima kohdistuu vain ja ainoastaan toiseen osapuoleen sen toisen taholta. Itse olen alkanut miettiä, että tietävätkö nämä muut ns. ystävät ynnä nyksät ynnä terapeutit minkälaisia välineitä antavat sille ihmiselle käyttöön, jota hyväuskoisuudessaan "auttavat".

- Rankka pallo. Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan? Eikö tällainen voisi ainakin auttaa sinua itseäsi antamaan anteeksi itsellesi ja muille. Ja eikö silloin myös syntyisi hieman uusi ihminen, joka on valmiimpi vastaanottamaan myös dialogin. Jos dialogi ei koskaan todellistuisikaan, niin ainakin olisit vapaampi dialogiin muussa yhteydessä myöhemmin muun kuulijan kanssa ja kuunteleman tätä?

> Se mitä yritän omakohtaisesta kokemuksesta sanoa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa keskenään parisuhteessa olleista, että kumpi on oikeasti se narsisti ja kumpi ei.

> Ja palatakseni omaan alkuuni, molemmat ovat jossakin määrin narsistisia ja suhteen vammauttamia uhreja. Se missä kohtaa vain toinen muuttuu pahaksi ja toinen hyväksi, on sitä sosiaalisten suhteiden manipulaatiopeliä

- Minulla on narsistisesta käytöksestä parisuhteessa sama näkemys. Kyse on paljon myös sosiaalisista vuorovaikutustaidoista. Yksilöt voivat itsekasvatuksella parantaa omia taitojaan ja käyttää niitä arvokkaammin, huomioon ottavammin ja suuntautua narsistisesti tasapainoisemmin itseensä ja toisiin. Uhriuttava ja uhriutuva käytös ovat harmonisoitavissa vuorovaikutukseksi - niiden ymmärtäminen ikuisiksi vastinpareiksi on minusta ... outo ratkaisuyritys, väliaikainen luonteeltaan.

Lue lisää

"- Rankka pallo. Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan? Eikö tällainen voisi ainakin auttaa sinua itseäsi antamaan anteeksi itsellesi ja muille. Ja eikö silloin myös syntyisi hieman uusi ihminen, joka on valmiimpi vastaanottamaan myös dialogin. Jos dialogi ei koskaan todellistuisikaan, niin ainakin olisit vapaampi dialogiin muussa yhteydessä myöhemmin muun kuulijan kanssa ja kuunteleman tätä?"

Jotta se yksi ja sama ihminen saisi minut kuuntelemaan, hänen tarvitsisi mennä hieman itseensä ensin. En ole siinä mielessä kauhean hyvä kuuntelija, että jos kovin monta kertaa saan kuulla olevani älyllisesti vajavainen tai jonkinasteinen tuotantoeläin, en yksinkertaisesti jaksa kuulla mitä toisella on sanottavanaan. Että oliko se sitä, että "huhuh kun oli rankka päivä töissä" tai "muistuipa mieleen yksi lapsuuden juttu". Tuo repertuaari mitä kaikkea olen saanut kuulla olevani, on aika laaja, ja hänen toimestaan olemme keskenämme keskustelijoina eriasteisessa asemassa. Tämä ennakkoasenne on lyötynyt lukkoon jo minussa, myönnän sen. Mutta jos sama ihminen sekä haukkuu, että vaatii anteeksipyyntöä, näen oikeastaan ainoana keinona hiljaa olemisen ja tänne kirjoittamisen ja kivenäoloharjoitukset päivittäisenä harjoitusmuotona.

Toisaalta en ymmärrä tuota pakotettaisiin kuuntelemaan.. itseänikö?? Monologiahan minä täällä suurimmaksi osaksi käynkin, itselleni kirjoitan ensisijaisesti

Se, että ensin ei anna itsestään mitään, sitten vaatii toiselta kaiken ja vielä päälle alkaa käyttäytymään päinvastaisesti selittäen, että tällainen hän on aina ollut ja siihen lisäksi se, että sain aika pitkään vielä kuulla olevani. En ole ihan varma millä aineksilla dialogi kyhätään lopunviimeksi pystyyn, mutta toisen yksipuolinen vaatimus peitellyin aikein ja väärissä vaatteissa, ei ainakaan minua saa henkilökohtaisesti vastaanottavaiseksi millekään muulle kuin muurilaastille ja tiilille.

Ja aika paljon on tullut dialogin nimissä vain kuunneltua. Siksi en juurikaan ole ihmisten kanssa tekemisissä nykyisin, koska en halua ensinnäkään ensimmäisenä olla kuuntelemassa heidän asioitaan ja heitä, vaan jotta seuraavassa hetkessä, kun olisi vastavuoroisuuden aika ikäänkuin myös toiseen suuntaan ja vaihdos rooleissa, niin johan nuo ottavat ja lipeävät paikalta. Aikamoinen sivuutetuksi tulemisen teemaa koko elämäni. Ehkä sota on seurausta siitä, että en hyväksy enää yksipuolista varpaille tallomista, mene ja tiedä.

Tuli mieleen hyväksyvän katseen aiheesta, että niin valitettavaa kuin se onkin, kameralla voi myös omistaa ja loukata rajoja. Hyväkin työkalu muuttuu väärin aikein liikkeellä olevan käsissä "aseeksi".

Ja loppupeleissä jos siinä suhteessa, jota vastavuoroiseksi kutsutaan, oikeus määritellä asioita omasta lähtökohdistaan käsin on vain ja ainoastaan sillä toisella, ja asiasta ei voida edes keskustella ilman että siitä itse keskustelustakin tulee vallankäytön väline toisen nujertamiseksi tavalla tai toisella myöhemmin... en vain tiedä.

Olen saanut kunnian elää yhteiseloa hyvin jäykän, jääräpäisen, herkästi raivostuvan, pikkuasiosta nokkiinsa ottavan, ylimielisen, paremmin asiat tietävän ihmisen kanssa, joka ei koskaan tarkoita mitä sanoo, eikä ainakaan sano mitä tarkoittaa.

Ehkä joskus olen valmis dialogiin jonkun toisen kanssa, sitä odotellessa..

*aurinkolasit, lippalakki, lompakko*

http://www.youtube.com/watch?v=a5gJuwz8Kng&feature=rec-LGOUT-exp_fresh div-1r-11-HM

Rakastan.

määbää kirjoitti:

"- Rankka pallo. Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan? Eikö tällainen voisi ainakin auttaa sinua itseäsi antamaan anteeksi itsellesi ja muille. Ja eikö silloin myös syntyisi hieman uusi ihminen, joka on valmiimpi vastaanottamaan myös dialogin. Jos dialogi ei koskaan todellistuisikaan, niin ainakin olisit vapaampi dialogiin muussa yhteydessä myöhemmin muun kuulijan kanssa ja kuunteleman tätä?"

Jotta se yksi ja sama ihminen saisi minut kuuntelemaan, hänen tarvitsisi mennä hieman itseensä ensin. En ole siinä mielessä kauhean hyvä kuuntelija, että jos kovin monta kertaa saan kuulla olevani älyllisesti vajavainen tai jonkinasteinen tuotantoeläin, en yksinkertaisesti jaksa kuulla mitä toisella on sanottavanaan. Että oliko se sitä, että "huhuh kun oli rankka päivä töissä" tai "muistuipa mieleen yksi lapsuuden juttu". Tuo repertuaari mitä kaikkea olen saanut kuulla olevani, on aika laaja, ja hänen toimestaan olemme keskenämme keskustelijoina eriasteisessa asemassa. Tämä ennakkoasenne on lyötynyt lukkoon jo minussa, myönnän sen. Mutta jos sama ihminen sekä haukkuu, että vaatii anteeksipyyntöä, näen oikeastaan ainoana keinona hiljaa olemisen ja tänne kirjoittamisen ja kivenäoloharjoitukset päivittäisenä harjoitusmuotona.

Toisaalta en ymmärrä tuota pakotettaisiin kuuntelemaan.. itseänikö?? Monologiahan minä täällä suurimmaksi osaksi käynkin, itselleni kirjoitan ensisijaisesti

Se, että ensin ei anna itsestään mitään, sitten vaatii toiselta kaiken ja vielä päälle alkaa käyttäytymään päinvastaisesti selittäen, että tällainen hän on aina ollut ja siihen lisäksi se, että sain aika pitkään vielä kuulla olevani. En ole ihan varma millä aineksilla dialogi kyhätään lopunviimeksi pystyyn, mutta toisen yksipuolinen vaatimus peitellyin aikein ja väärissä vaatteissa, ei ainakaan minua saa henkilökohtaisesti vastaanottavaiseksi millekään muulle kuin muurilaastille ja tiilille.

Ja aika paljon on tullut dialogin nimissä vain kuunneltua. Siksi en juurikaan ole ihmisten kanssa tekemisissä nykyisin, koska en halua ensinnäkään ensimmäisenä olla kuuntelemassa heidän asioitaan ja heitä, vaan jotta seuraavassa hetkessä, kun olisi vastavuoroisuuden aika ikäänkuin myös toiseen suuntaan ja vaihdos rooleissa, niin johan nuo ottavat ja lipeävät paikalta. Aikamoinen sivuutetuksi tulemisen teemaa koko elämäni. Ehkä sota on seurausta siitä, että en hyväksy enää yksipuolista varpaille tallomista, mene ja tiedä.

Tuli mieleen hyväksyvän katseen aiheesta, että niin valitettavaa kuin se onkin, kameralla voi myös omistaa ja loukata rajoja. Hyväkin työkalu muuttuu väärin aikein liikkeellä olevan käsissä "aseeksi".

Ja loppupeleissä jos siinä suhteessa, jota vastavuoroiseksi kutsutaan, oikeus määritellä asioita omasta lähtökohdistaan käsin on vain ja ainoastaan sillä toisella, ja asiasta ei voida edes keskustella ilman että siitä itse keskustelustakin tulee vallankäytön väline toisen nujertamiseksi tavalla tai toisella myöhemmin... en vain tiedä.

Olen saanut kunnian elää yhteiseloa hyvin jäykän, jääräpäisen, herkästi raivostuvan, pikkuasiosta nokkiinsa ottavan, ylimielisen, paremmin asiat tietävän ihmisen kanssa, joka ei koskaan tarkoita mitä sanoo, eikä ainakaan sano mitä tarkoittaa.

Ehkä joskus olen valmis dialogiin jonkun toisen kanssa, sitä odotellessa..

*aurinkolasit, lippalakki, lompakko*

http://www.youtube.com/watch?v=a5gJuwz8Kng&feature=rec-LGOUT-exp_fresh div-1r-11-HM

Rakastan.

Lue lisää

En tiiä kun ei ketään voi pakottaa kuuntelemaan. Itse on itseänsä rakastettava, kunnioitettava, kuunneltava, arvostettava jne. Ei sitä kukaan muukaan sun puolesta tee. Sitä se vastuunotto omasta elämästä kai on, kun ei voi enää sysätä toisen harteille mitään. Toisaalta sitten taas mietin niitä rikoksia joita jatkuvasti tehdään ihmisarvoa loukaten. Onko ne uhrit tosiaankin tilanneet ne kokemukset itselleen vai mitä hä? Tuleeko niitä vahingonkorvauksia koskaan ja jos ei niin miksei?

A kirjoitti:

Anteeksiantaminen on tärkeintä mitä voimme itsellemme ja toisillemme tehdä. (Tuulikki Saaristolla on hyviä kirjoja anteeksiantamisesta, nämä ovat aika paljon sieltä.)

Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita seuraavia asioita:

- rikoksen tehneen armahtamista hänelle jo määrätystä rangaistuksesta
- väärän teon sallimista jo etukäteen
- tapahtuneen vääryyden hyväksymistä sillä perusteella että siihen oli hyvä syy
- unohtamista

Aidosti anteeksi antavan ihmisen muisti paranee. Kun alkaa sietää väärää tekoa ja siihen liittyviä vaikeita tunteita, ei tarvitse enää yrittää olla muistamatta tekoakaan.

Lue lisää

Jos ei kerran ole olemassa oikeaa totuutta, siis ei valhettakaan, niin voiko sitten olla oikeutta / vääryyttäkään? Kaikki on vaan harmaata mössöä ja millään ei ole mitään väliä.

31 kirjoitti:

En tiiä kun ei ketään voi pakottaa kuuntelemaan. Itse on itseänsä rakastettava, kunnioitettava, kuunneltava, arvostettava jne. Ei sitä kukaan muukaan sun puolesta tee. Sitä se vastuunotto omasta elämästä kai on, kun ei voi enää sysätä toisen harteille mitään. Toisaalta sitten taas mietin niitä rikoksia joita jatkuvasti tehdään ihmisarvoa loukaten. Onko ne uhrit tosiaankin tilanneet ne kokemukset itselleen vai mitä hä? Tuleeko niitä vahingonkorvauksia koskaan ja jos ei niin miksei?

Lue lisää

Ihmissuhteissa lienee kysymys suhteesta muihin ihmisiin. Ei lähtökohtaisena oletusarvona, esimerkiksi kahden ihmisen keskinäisessä suhteesssa, voi pitää sitä, että se vastuunotto on pelkästään sitä itsensä rakastamista, kuuntelemista, hyväksymistä ja ties mitä vielä. Autas, kun vielä alkaa puhumaan itsekseen, niin äkkiäkös ne hyvää tahtovat lähimmäiset järjestää sulle sen ajan sinne suljetun esiarviointiin.

Kyllä se jonkinasteinen perustarve on tulla hyväksytyksi ja nähdyksi omana itsenään myös muitten kuin oman itsensä toimesta.. Ynnä rakastetuksi. Se on se taitolaji. Nimenomaan se. Ei voi alistaa toista pelkästään sille, että vaatii toista olemaan tasan sitä mitä toisen olettaa olevan. Pitää myös yrittää ottaa huomioon sitä, miten toinen itsensä haluaa otettavaksi huomioon.

Ihmissuhteiden tasapaino lienee rajojen säilyttämisen ja ylittämisen kutsutusti ja kunnioittavasti - hallitsemisessa, ja sitä kautta nimenomaan sen toisen huomioonottamisessa myös niin, että hyväksyy sen asian, että toisella saattaa olla lähtökohtaisesti tarve tulla hyväksytyksi myös omista lähtökohdistaan käsin, eikä aina sen toisen olettamista lähtökohdista käsin.

määbää kirjoitti:

Ihmissuhteissa lienee kysymys suhteesta muihin ihmisiin. Ei lähtökohtaisena oletusarvona, esimerkiksi kahden ihmisen keskinäisessä suhteesssa, voi pitää sitä, että se vastuunotto on pelkästään sitä itsensä rakastamista, kuuntelemista, hyväksymistä ja ties mitä vielä. Autas, kun vielä alkaa puhumaan itsekseen, niin äkkiäkös ne hyvää tahtovat lähimmäiset järjestää sulle sen ajan sinne suljetun esiarviointiin.

Kyllä se jonkinasteinen perustarve on tulla hyväksytyksi ja nähdyksi omana itsenään myös muitten kuin oman itsensä toimesta.. Ynnä rakastetuksi. Se on se taitolaji. Nimenomaan se. Ei voi alistaa toista pelkästään sille, että vaatii toista olemaan tasan sitä mitä toisen olettaa olevan. Pitää myös yrittää ottaa huomioon sitä, miten toinen itsensä haluaa otettavaksi huomioon.

Ihmissuhteiden tasapaino lienee rajojen säilyttämisen ja ylittämisen kutsutusti ja kunnioittavasti - hallitsemisessa, ja sitä kautta nimenomaan sen toisen huomioonottamisessa myös niin, että hyväksyy sen asian, että toisella saattaa olla lähtökohtaisesti tarve tulla hyväksytyksi myös omista lähtökohdistaan käsin, eikä aina sen toisen olettamista lähtökohdista käsin.

Lue lisää

Kahdesta rikkinäisestä ei tule yhtä ehjää, siksi sitä monologiakin tarvitaan jopa siinä suhteen aikana joskus tai useinkin toisinaan. Lähtökohtana pitää olla molemminpuolinen kunnioitus ja ehkä ymmärryskin, nämä vain omia ajatuksiani, koska olen niin laiska etten jaksa kauheasti nähdä vaivaa ihmissuhteiden kanssa. Ne joko toimii tai sitten ei. Joskus nähdään muutaman kerran eikä enää koskaan, joskus taas pitkänkin ajan jälkeen uudestaan. Se on ihan ok. Sellasta väkisin vääntämistä ja roikkumista en vaan kertakaikkiaan jaksa, vaikka itsepäinen olen senkin suhteen että yritän ja yritän vaikka moni muu olisi jo luovuttanut aikaa sitten. Narskuni mielestä eroaminen oli pakenemista, minusta taas välttämätöntä oman terveydentilani takia jo.

12 kirjoitti:

Kahdesta rikkinäisestä ei tule yhtä ehjää, siksi sitä monologiakin tarvitaan jopa siinä suhteen aikana joskus tai useinkin toisinaan. Lähtökohtana pitää olla molemminpuolinen kunnioitus ja ehkä ymmärryskin, nämä vain omia ajatuksiani, koska olen niin laiska etten jaksa kauheasti nähdä vaivaa ihmissuhteiden kanssa. Ne joko toimii tai sitten ei. Joskus nähdään muutaman kerran eikä enää koskaan, joskus taas pitkänkin ajan jälkeen uudestaan. Se on ihan ok. Sellasta väkisin vääntämistä ja roikkumista en vaan kertakaikkiaan jaksa, vaikka itsepäinen olen senkin suhteen että yritän ja yritän vaikka moni muu olisi jo luovuttanut aikaa sitten. Narskuni mielestä eroaminen oli pakenemista, minusta taas välttämätöntä oman terveydentilani takia jo.

Lue lisää

Kovin monet lähtijät ovat varmasti saaneet kuulla pakenevansa. Herättää kysymyksen, että se, joka huutaa "pakenet vaan, ruoja", ei halua toisen lähtevän, mutta ei omassa torjutuksi tulemisen pelossaan kykene toimimaan muulla tavoin.

Ehkä.

http://www.youtube.com/watch?v=hN27Pr_hRic

määbää kirjoitti:

Kovin monet lähtijät ovat varmasti saaneet kuulla pakenevansa. Herättää kysymyksen, että se, joka huutaa "pakenet vaan, ruoja", ei halua toisen lähtevän, mutta ei omassa torjutuksi tulemisen pelossaan kykene toimimaan muulla tavoin.

Ehkä.

http://www.youtube.com/watch?v=hN27Pr_hRic

Lue lisää

Täytyyhän sitä kaikki konstit ottaa käyttöön ettei se toinen vaan lähtisi ja jättäisi hänen suurta majesteettisuuttaan :D

Repäsyn jälkeen on olotila vähintäänkin taivaallinen :D

http://www.youtube.com/watch?v=UCOXCTEv2Mc&feature=related

27 kirjoitti:

Täytyyhän sitä kaikki konstit ottaa käyttöön ettei se toinen vaan lähtisi ja jättäisi hänen suurta majesteettisuuttaan :D

Repäsyn jälkeen on olotila vähintäänkin taivaallinen :D

http://www.youtube.com/watch?v=UCOXCTEv2Mc&feature=related

Lue lisää

Joskus tuntuu tältä :DDD

http://www.youtube.com/watch?v=dghf047uj_M&feature=related

...oman pienen pyöreen huoneen valtias...

jään etsimään..

15 kirjoitti:

"Mutta kenen tulkinta on oikea anteeksipyynnön laadusta?"

Ehkä anteeksipyydettävän? Eihän se anteeksipyyntö niin voi mennä että ensin pyydän anteeksi ja sitten otan kurkusta toista kiinni ja huudan nyt annat anteeksi jo senkin kusipää. Oma likasankonsa on jokaisen ihan itse tyhjennettävä.

"Itselleen on hyvä antaa anteeksi ensin, jotta toiselle voi anteeksi ajallaan. Itsensä kanssahan sitä on kuitenkin voitava elää. Ehkä anteeksiantamisen toiselle voisi käsittää niin, että pyrkii pääsemään tasolle, jossa toisen muinainen käytös ei aiheuta mielipahaa enää nykytilanteessa. Ei, vaikka joutuisikin olemaan toisen kanssa tekemisissä."

Kyllä, mutta jos se toisen käytös jatkuu silti samanlaisena vaikka toinen olisikin antanut jo kymmenen kertaa anteeksi, niin missä vika?

Lue lisää

Kun antaa anteeksi toiselle, antaa anteeksi itselleen sen, että on ollut niin heikko, että on loukkaantunut. Onko teolla merkitystä, jos lopputuloksena on loukkaantumisen tunne? Kuka sen loukkaantumisen tunteen kantaa?

Anteeksi on antanut oikeasti itsensä tähden siinä vaiheessa, kun toisen teot eivät yllä niin henkilökohtaiselle tasolle, että loukkaantuisi. Silloin sillä, miten toinen jatkaa käyttäytymistään, ei ole enää merkitystä itselle. Ehkä silloin on jopa niin vahva, että kykenee alustamaan alkavaa mahdollista dialogia. Ja ymmärrystä siihen perimmäiseen syyhyn, miksi toinen jatkaa samanlaisena jatkuvaa käytöstään. Veikkaan, että monen huonon käytöksen takana on pelko. Pelko ei lähde vasaralla, mutta sitä voi lähestyä hiljaa, ja auttaa tuota toistakin kohtaamaan pelkonsa, näyttämällä että olet luotettava, peruskallioon verrattavissa oleva lähtemätön.

Itsensä tähden on hyvä antaa anteeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag

A kirjoitti:

> Itselleni kirjoittaminen on hyvästä, jos joku saa siitä vielä jotakin omakohtaiseen tilanteeseensa, hyvä.

Minäkin pidätän itselleni oikeuden purkaa itseäni kirjoittamalla ja olen myös vakuuttunut siitä, että joillekin lukijoillekin siitä on hyötyä. Ei ehkä monille ja ehkä sellaisille joita en ajatellut.

> Ja voihan olla, että kun tarpeeksi taivaltaa, ei koe enää tarpeelliseksi katsoa taakseen, kun kiinnostaa enemmän se, mitä edessä näkyy.

Sinun kirjoituksissasi tulevaisuus on jo läsnä. Et katso vain menneeseen.

> sillä kuka minä olen, ei ole niinkään merkitystä, vaan merkityksellisempää tuolle toiselle rinnallakulkijalle on ollut se, mitä muut sanovat siitä, että kuka olen. Sellainen on, osuessaan kovaa, aika rankka kokemus. Asiasta ei voi keskustella, koska minut on jo tähän päivään mennessä puhkianalysoitu muiden toimesta, ja sellaista vastaan ei jaksa taistella. Asiasta ei voi keskustellakaan, koska se on menneisyydessä elämistä, josta minä en kuulemma edes muista mitään. Vain sillä on merkitystä, että käyttäydyin huonosti. Syylläkään ei ole merkitystä, jos osa huonosta käytöksestäni johtuu täydellisen mitätöidyksi tulemisen tunteesta parisuhteessa, josta ei voi keskustella ainakaan minun kanssani, vaikka toinen osapuoli olinkin... Joistakin asioista muodostuu valtava tuhomöykky, jonka voima kohdistuu vain ja ainoastaan toiseen osapuoleen sen toisen taholta. Itse olen alkanut miettiä, että tietävätkö nämä muut ns. ystävät ynnä nyksät ynnä terapeutit minkälaisia välineitä antavat sille ihmiselle käyttöön, jota hyväuskoisuudessaan "auttavat".

- Rankka pallo. Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan? Eikö tällainen voisi ainakin auttaa sinua itseäsi antamaan anteeksi itsellesi ja muille. Ja eikö silloin myös syntyisi hieman uusi ihminen, joka on valmiimpi vastaanottamaan myös dialogin. Jos dialogi ei koskaan todellistuisikaan, niin ainakin olisit vapaampi dialogiin muussa yhteydessä myöhemmin muun kuulijan kanssa ja kuunteleman tätä?

> Se mitä yritän omakohtaisesta kokemuksesta sanoa on, että kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa keskenään parisuhteessa olleista, että kumpi on oikeasti se narsisti ja kumpi ei.

> Ja palatakseni omaan alkuuni, molemmat ovat jossakin määrin narsistisia ja suhteen vammauttamia uhreja. Se missä kohtaa vain toinen muuttuu pahaksi ja toinen hyväksi, on sitä sosiaalisten suhteiden manipulaatiopeliä

- Minulla on narsistisesta käytöksestä parisuhteessa sama näkemys. Kyse on paljon myös sosiaalisista vuorovaikutustaidoista. Yksilöt voivat itsekasvatuksella parantaa omia taitojaan ja käyttää niitä arvokkaammin, huomioon ottavammin ja suuntautua narsistisesti tasapainoisemmin itseensä ja toisiin. Uhriuttava ja uhriutuva käytös ovat harmonisoitavissa vuorovaikutukseksi - niiden ymmärtäminen ikuisiksi vastinpareiksi on minusta ... outo ratkaisuyritys, väliaikainen luonteeltaan.

Lue lisää

Hauska pallo.. Kirjoitit - Auttaisiko tähän jos sinua pakotettaisiin kuuntelemaan?
ta
Luin sen niin, että auttaisiko minua, jos minut pakotettaisiin kuuntelemaan..

Vaikka ilmeisestikin tarkoitit juuriko niin, että joku pakotettaisiin kuuntelemaan minua??

Olen kylläkin vapaaehtoisuuden kannalla, vaikka olenkin yrittänyt pakottaa toista toisinaan kuuntelemaan. Mutta se pakkokuunteluttaminen nimenomaan tuntuu lisäävän tahtoa ja taipumusta ymmärtää asiat niinpäin kuin niitä ei ollut tarkoitettu ymmärrettäviksi.

*palaa hiljaisuuteen*

http://www.youtube.com/watch?v=0Q8hmOzMxjc&feature=related

määbää kirjoitti:

"- Rankka pallo. Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan? Eikö tällainen voisi ainakin auttaa sinua itseäsi antamaan anteeksi itsellesi ja muille. Ja eikö silloin myös syntyisi hieman uusi ihminen, joka on valmiimpi vastaanottamaan myös dialogin. Jos dialogi ei koskaan todellistuisikaan, niin ainakin olisit vapaampi dialogiin muussa yhteydessä myöhemmin muun kuulijan kanssa ja kuunteleman tätä?"

Jotta se yksi ja sama ihminen saisi minut kuuntelemaan, hänen tarvitsisi mennä hieman itseensä ensin. En ole siinä mielessä kauhean hyvä kuuntelija, että jos kovin monta kertaa saan kuulla olevani älyllisesti vajavainen tai jonkinasteinen tuotantoeläin, en yksinkertaisesti jaksa kuulla mitä toisella on sanottavanaan. Että oliko se sitä, että "huhuh kun oli rankka päivä töissä" tai "muistuipa mieleen yksi lapsuuden juttu". Tuo repertuaari mitä kaikkea olen saanut kuulla olevani, on aika laaja, ja hänen toimestaan olemme keskenämme keskustelijoina eriasteisessa asemassa. Tämä ennakkoasenne on lyötynyt lukkoon jo minussa, myönnän sen. Mutta jos sama ihminen sekä haukkuu, että vaatii anteeksipyyntöä, näen oikeastaan ainoana keinona hiljaa olemisen ja tänne kirjoittamisen ja kivenäoloharjoitukset päivittäisenä harjoitusmuotona.

Toisaalta en ymmärrä tuota pakotettaisiin kuuntelemaan.. itseänikö?? Monologiahan minä täällä suurimmaksi osaksi käynkin, itselleni kirjoitan ensisijaisesti

Se, että ensin ei anna itsestään mitään, sitten vaatii toiselta kaiken ja vielä päälle alkaa käyttäytymään päinvastaisesti selittäen, että tällainen hän on aina ollut ja siihen lisäksi se, että sain aika pitkään vielä kuulla olevani. En ole ihan varma millä aineksilla dialogi kyhätään lopunviimeksi pystyyn, mutta toisen yksipuolinen vaatimus peitellyin aikein ja väärissä vaatteissa, ei ainakaan minua saa henkilökohtaisesti vastaanottavaiseksi millekään muulle kuin muurilaastille ja tiilille.

Ja aika paljon on tullut dialogin nimissä vain kuunneltua. Siksi en juurikaan ole ihmisten kanssa tekemisissä nykyisin, koska en halua ensinnäkään ensimmäisenä olla kuuntelemassa heidän asioitaan ja heitä, vaan jotta seuraavassa hetkessä, kun olisi vastavuoroisuuden aika ikäänkuin myös toiseen suuntaan ja vaihdos rooleissa, niin johan nuo ottavat ja lipeävät paikalta. Aikamoinen sivuutetuksi tulemisen teemaa koko elämäni. Ehkä sota on seurausta siitä, että en hyväksy enää yksipuolista varpaille tallomista, mene ja tiedä.

Tuli mieleen hyväksyvän katseen aiheesta, että niin valitettavaa kuin se onkin, kameralla voi myös omistaa ja loukata rajoja. Hyväkin työkalu muuttuu väärin aikein liikkeellä olevan käsissä "aseeksi".

Ja loppupeleissä jos siinä suhteessa, jota vastavuoroiseksi kutsutaan, oikeus määritellä asioita omasta lähtökohdistaan käsin on vain ja ainoastaan sillä toisella, ja asiasta ei voida edes keskustella ilman että siitä itse keskustelustakin tulee vallankäytön väline toisen nujertamiseksi tavalla tai toisella myöhemmin... en vain tiedä.

Olen saanut kunnian elää yhteiseloa hyvin jäykän, jääräpäisen, herkästi raivostuvan, pikkuasiosta nokkiinsa ottavan, ylimielisen, paremmin asiat tietävän ihmisen kanssa, joka ei koskaan tarkoita mitä sanoo, eikä ainakaan sano mitä tarkoittaa.

Ehkä joskus olen valmis dialogiin jonkun toisen kanssa, sitä odotellessa..

*aurinkolasit, lippalakki, lompakko*

http://www.youtube.com/watch?v=a5gJuwz8Kng&feature=rec-LGOUT-exp_fresh div-1r-11-HM

Rakastan.

Lue lisää

Aa: Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan?

Bää: Jotta se yksi ja sama ihminen saisi minut kuuntelemaan, hänen tarvitsisi mennä hieman itseensä ensin. En ole siinä mielessä kauhean hyvä kuuntelija, että jos kovin monta kertaa saan kuulla olevani älyllisesti vajavainen tai jonkinasteinen tuotantoeläin, en yksinkertaisesti jaksa kuulla mitä toisella on sanottavanaan

---

Etkö huomaa? Käsitit päinvastoin. Toinen piti pakottaa kuuntelemaan sinua ja sinä puhuisit vain. Mieti miten olet voinut ymmärtää juuri päinvastoin ja sen pohjalta laukata kirjoittamaan pitkän vastauksen ... :O

määbää kirjoitti:

Kun antaa anteeksi toiselle, antaa anteeksi itselleen sen, että on ollut niin heikko, että on loukkaantunut. Onko teolla merkitystä, jos lopputuloksena on loukkaantumisen tunne? Kuka sen loukkaantumisen tunteen kantaa?

Anteeksi on antanut oikeasti itsensä tähden siinä vaiheessa, kun toisen teot eivät yllä niin henkilökohtaiselle tasolle, että loukkaantuisi. Silloin sillä, miten toinen jatkaa käyttäytymistään, ei ole enää merkitystä itselle. Ehkä silloin on jopa niin vahva, että kykenee alustamaan alkavaa mahdollista dialogia. Ja ymmärrystä siihen perimmäiseen syyhyn, miksi toinen jatkaa samanlaisena jatkuvaa käytöstään. Veikkaan, että monen huonon käytöksen takana on pelko. Pelko ei lähde vasaralla, mutta sitä voi lähestyä hiljaa, ja auttaa tuota toistakin kohtaamaan pelkonsa, näyttämällä että olet luotettava, peruskallioon verrattavissa oleva lähtemätön.

Itsensä tähden on hyvä antaa anteeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag

Lue lisää

> Kun antaa anteeksi toiselle, antaa anteeksi itselleen sen, että on ollut niin heikko, että on loukkaantunut.

Näin minäkin sen koen. Ja itsellleen oman heikkoutensa anteeksi antamisesta on helpoin aloittaa. Sen jälkeen voi jatkaa vahvistuneena anteeksiantamistaan toisille.

määbää kirjoitti:

Kun antaa anteeksi toiselle, antaa anteeksi itselleen sen, että on ollut niin heikko, että on loukkaantunut. Onko teolla merkitystä, jos lopputuloksena on loukkaantumisen tunne? Kuka sen loukkaantumisen tunteen kantaa?

Anteeksi on antanut oikeasti itsensä tähden siinä vaiheessa, kun toisen teot eivät yllä niin henkilökohtaiselle tasolle, että loukkaantuisi. Silloin sillä, miten toinen jatkaa käyttäytymistään, ei ole enää merkitystä itselle. Ehkä silloin on jopa niin vahva, että kykenee alustamaan alkavaa mahdollista dialogia. Ja ymmärrystä siihen perimmäiseen syyhyn, miksi toinen jatkaa samanlaisena jatkuvaa käytöstään. Veikkaan, että monen huonon käytöksen takana on pelko. Pelko ei lähde vasaralla, mutta sitä voi lähestyä hiljaa, ja auttaa tuota toistakin kohtaamaan pelkonsa, näyttämällä että olet luotettava, peruskallioon verrattavissa oleva lähtemätön.

Itsensä tähden on hyvä antaa anteeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag

Lue lisää

> Veikkaan, että monen huonon käytöksen takana on pelko. Pelko ei lähde vasaralla, mutta sitä voi lähestyä hiljaa, ja auttaa tuota toistakin kohtaamaan pelkonsa, näyttämällä että olet luotettava, peruskallioon verrattavissa oleva lähtemätön.

Just noin. Siksi on niin vaaralllista demonisoida. Narsisti on vaarallinen käsite, koska se on helposti tekosyy kahdelle hedelmättömälle toimintatavalle:

- olla antamatta anteeksi
- nähdä pelko pahuutena

määbää kirjoitti:

Kun antaa anteeksi toiselle, antaa anteeksi itselleen sen, että on ollut niin heikko, että on loukkaantunut. Onko teolla merkitystä, jos lopputuloksena on loukkaantumisen tunne? Kuka sen loukkaantumisen tunteen kantaa?

Anteeksi on antanut oikeasti itsensä tähden siinä vaiheessa, kun toisen teot eivät yllä niin henkilökohtaiselle tasolle, että loukkaantuisi. Silloin sillä, miten toinen jatkaa käyttäytymistään, ei ole enää merkitystä itselle. Ehkä silloin on jopa niin vahva, että kykenee alustamaan alkavaa mahdollista dialogia. Ja ymmärrystä siihen perimmäiseen syyhyn, miksi toinen jatkaa samanlaisena jatkuvaa käytöstään. Veikkaan, että monen huonon käytöksen takana on pelko. Pelko ei lähde vasaralla, mutta sitä voi lähestyä hiljaa, ja auttaa tuota toistakin kohtaamaan pelkonsa, näyttämällä että olet luotettava, peruskallioon verrattavissa oleva lähtemätön.

Itsensä tähden on hyvä antaa anteeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag

Lue lisää

> Itsensä tähden on hyvä antaa anteeksi.
http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag

Kauniit yksinkertaiset sanat. Paljasta peruskalliota. Kylmää kuin graniitti. Rauhoittavaa.

A kirjoitti:

Aa: Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan? Sinua ei kommentoitaisi, vaan sinä puhuisit vain ja sinulle dialogi todellistuisi sitten joskus pitkän ajan päästä, kun olet saanut puhua ja kertoa oman kokemuksesi ja ilmaista oman näkemyksesi sataan kertaan?

Bää: Jotta se yksi ja sama ihminen saisi minut kuuntelemaan, hänen tarvitsisi mennä hieman itseensä ensin. En ole siinä mielessä kauhean hyvä kuuntelija, että jos kovin monta kertaa saan kuulla olevani älyllisesti vajavainen tai jonkinasteinen tuotantoeläin, en yksinkertaisesti jaksa kuulla mitä toisella on sanottavanaan

---

Etkö huomaa? Käsitit päinvastoin. Toinen piti pakottaa kuuntelemaan sinua ja sinä puhuisit vain. Mieti miten olet voinut ymmärtää juuri päinvastoin ja sen pohjalta laukata kirjoittamaan pitkän vastauksen ... :O

Lue lisää

Huomasit varmaan jo että huomasin käsittäneeni asian hieman "hassusti" :D Ei pitäisi ahmia tekstiä, vaan rauhoittua sen ääreen, jotta sanat pääsevät oikeinpäin perille ;)

Sama ehkä pätee ihmisiin yleensä.

määbää kirjoitti:

Huomasit varmaan jo että huomasin käsittäneeni asian hieman "hassusti" :D Ei pitäisi ahmia tekstiä, vaan rauhoittua sen ääreen, jotta sanat pääsevät oikeinpäin perille ;)

Sama ehkä pätee ihmisiin yleensä.

Lue lisää

Ai niin. Jotta ymmärtäisit miksi, laitan sen tähän sinulle

"Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan?" Tämän kohdan luin tällä tavoin: Auttaisko tähän, että SINUA PAKOTETTAISIIN kuuntelemaan.. eli että minä olisin se, joka pakotettaisiin olemaan se kuunteleva puoli :DD

Tulkitsin ensin asian niin, että A oli ehkä ajatellut sanaa *puhumaan* sanan *kuuntelemaan* tilalla, mutta asian oikea laita pulpahti tajuntaani vasta ajan päästä.. näissähän on onneksi nuo kellonajat, mikä helpottaa toisten ja joskus omaakin ajatuksenjuoksun seuraamista.

Omasta tekstin luetun ymmärtämisen vajavuuksien huomaamisesta on se hyöty, että voi vaan miettiä kuinka selvä sitä on omassa selvyydessään silloin, kun yrittää tehdä itsestään selkoa muille...

http://www.youtube.com/watch?v=vOpm59tFkmc

määbää kirjoitti:

Ai niin. Jotta ymmärtäisit miksi, laitan sen tähän sinulle

"Auttaisiko tähän että sinua pakotettaisiin kuuntelemaan?" Tämän kohdan luin tällä tavoin: Auttaisko tähän, että SINUA PAKOTETTAISIIN kuuntelemaan.. eli että minä olisin se, joka pakotettaisiin olemaan se kuunteleva puoli :DD

Tulkitsin ensin asian niin, että A oli ehkä ajatellut sanaa *puhumaan* sanan *kuuntelemaan* tilalla, mutta asian oikea laita pulpahti tajuntaani vasta ajan päästä.. näissähän on onneksi nuo kellonajat, mikä helpottaa toisten ja joskus omaakin ajatuksenjuoksun seuraamista.

Omasta tekstin luetun ymmärtämisen vajavuuksien huomaamisesta on se hyöty, että voi vaan miettiä kuinka selvä sitä on omassa selvyydessään silloin, kun yrittää tehdä itsestään selkoa muille...

http://www.youtube.com/watch?v=vOpm59tFkmc

Lue lisää

Olen iloinen siitä, että omatoimisesti selvitit asian. Omanarvontuntomme vahvistuu tai heikkenee hoitaessamme asiat valmiiksi tai jättäessämme asiat kesken. Samalla kun näemme heikkoutemme annamme ne itsellemme anteeksi, koska yritimme parhaamme. :)

määbää kirjoitti:

Kun antaa anteeksi toiselle, antaa anteeksi itselleen sen, että on ollut niin heikko, että on loukkaantunut. Onko teolla merkitystä, jos lopputuloksena on loukkaantumisen tunne? Kuka sen loukkaantumisen tunteen kantaa?

Anteeksi on antanut oikeasti itsensä tähden siinä vaiheessa, kun toisen teot eivät yllä niin henkilökohtaiselle tasolle, että loukkaantuisi. Silloin sillä, miten toinen jatkaa käyttäytymistään, ei ole enää merkitystä itselle. Ehkä silloin on jopa niin vahva, että kykenee alustamaan alkavaa mahdollista dialogia. Ja ymmärrystä siihen perimmäiseen syyhyn, miksi toinen jatkaa samanlaisena jatkuvaa käytöstään. Veikkaan, että monen huonon käytöksen takana on pelko. Pelko ei lähde vasaralla, mutta sitä voi lähestyä hiljaa, ja auttaa tuota toistakin kohtaamaan pelkonsa, näyttämällä että olet luotettava, peruskallioon verrattavissa oleva lähtemätön.

Itsensä tähden on hyvä antaa anteeksi.

http://www.youtube.com/watch?v=4PEqdB9WIag

Lue lisää

Antaa anteeksi, vaikka on loukattu? Hyväksyä itsessään sen, että pystyy antamaan anteeksi? Onko riskinä hyväksyä väärinteko, antaa sille ikäänkuin oikeutus? Vaikka haluaisikin toimia siten; olla se luotettu ja vahva peruskallio, mutta onko vaarana korottaa itsensä ymmärtäjän tai jopa auttajan tasolle? Kuinka sellainen vahvuus saavutetaan, että tälläinen on mahdollista, rikkoutumatta itse?

elisakettu kirjoitti:

Antaa anteeksi, vaikka on loukattu? Hyväksyä itsessään sen, että pystyy antamaan anteeksi? Onko riskinä hyväksyä väärinteko, antaa sille ikäänkuin oikeutus? Vaikka haluaisikin toimia siten; olla se luotettu ja vahva peruskallio, mutta onko vaarana korottaa itsensä ymmärtäjän tai jopa auttajan tasolle? Kuinka sellainen vahvuus saavutetaan, että tälläinen on mahdollista, rikkoutumatta itse?

Lue lisää

> Antaa anteeksi, vaikka on loukattu?

Niin. Sitähän anteeksiantaminen aina tarkoittaa.

> Hyväksyä itsessään sen, että pystyy antamaan anteeksi?

Kyllä sitäkin sellaisille ihmisille, jotka eivät ole tottuneet anteeksiantoon, vaan luuulevat sitä heikkoudeksi.

> Onko riskinä hyväksyä väärinteko, antaa sille ikäänkuin oikeutus?

On sellainen riski. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita seuraavia asioita:
- rikoksen tehneen armahtamista hänelle jo määrätystä rangaistuksesta
- väärän teon sallimista jo etukäteen
- tapahtuneen vääryyden hyväksymistä sillä perusteella että siihen oli hyvä syy
- unohtamista

> Vaikka haluaisikin toimia siten; olla se luotettu ja vahva peruskallio, mutta onko vaarana korottaa itsensä ymmärtäjän tai jopa auttajan tasolle?

Ymmärtäjän tai auttajan osa on meille jokaiselle varattu joissakin elämän tilanteissa, myös sille jolle sillä kerrala annettiin anteeksi.

> Kuinka sellainen vahvuus saavutetaan, että tälläinen on mahdollista, rikkoutumatta itse?

Rauhaan ei ole tietä. Rauha on tie.

A (peikko-usko) kirjoitti:

> Antaa anteeksi, vaikka on loukattu?

Niin. Sitähän anteeksiantaminen aina tarkoittaa.

> Hyväksyä itsessään sen, että pystyy antamaan anteeksi?

Kyllä sitäkin sellaisille ihmisille, jotka eivät ole tottuneet anteeksiantoon, vaan luuulevat sitä heikkoudeksi.

> Onko riskinä hyväksyä väärinteko, antaa sille ikäänkuin oikeutus?

On sellainen riski. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita seuraavia asioita:
- rikoksen tehneen armahtamista hänelle jo määrätystä rangaistuksesta
- väärän teon sallimista jo etukäteen
- tapahtuneen vääryyden hyväksymistä sillä perusteella että siihen oli hyvä syy
- unohtamista

> Vaikka haluaisikin toimia siten; olla se luotettu ja vahva peruskallio, mutta onko vaarana korottaa itsensä ymmärtäjän tai jopa auttajan tasolle?

Ymmärtäjän tai auttajan osa on meille jokaiselle varattu joissakin elämän tilanteissa, myös sille jolle sillä kerrala annettiin anteeksi.

> Kuinka sellainen vahvuus saavutetaan, että tälläinen on mahdollista, rikkoutumatta itse?

Rauhaan ei ole tietä. Rauha on tie.

Lue lisää

Hyvä spiikki =)

Kevennykseksi : eli ei sillä tavoin, kuin eräs ystäväni aina teki...hän juomisen aloittaessaan pyysi meiltä kaikilta jo etukäteen anteeksi tulevia vääriä tekosiaan=)

A (peikko-usko) kirjoitti:

> Antaa anteeksi, vaikka on loukattu?

Niin. Sitähän anteeksiantaminen aina tarkoittaa.

> Hyväksyä itsessään sen, että pystyy antamaan anteeksi?

Kyllä sitäkin sellaisille ihmisille, jotka eivät ole tottuneet anteeksiantoon, vaan luuulevat sitä heikkoudeksi.

> Onko riskinä hyväksyä väärinteko, antaa sille ikäänkuin oikeutus?

On sellainen riski. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita seuraavia asioita:
- rikoksen tehneen armahtamista hänelle jo määrätystä rangaistuksesta
- väärän teon sallimista jo etukäteen
- tapahtuneen vääryyden hyväksymistä sillä perusteella että siihen oli hyvä syy
- unohtamista

> Vaikka haluaisikin toimia siten; olla se luotettu ja vahva peruskallio, mutta onko vaarana korottaa itsensä ymmärtäjän tai jopa auttajan tasolle?

Ymmärtäjän tai auttajan osa on meille jokaiselle varattu joissakin elämän tilanteissa, myös sille jolle sillä kerrala annettiin anteeksi.

> Kuinka sellainen vahvuus saavutetaan, että tälläinen on mahdollista, rikkoutumatta itse?

Rauhaan ei ole tietä. Rauha on tie.

Lue lisää

Vaikka eihän kukaan ole anteeksi pyytänytkään, mutta tässä tapauksessa "antajan" päätettävissä on tuo anto; saavuttaakseen siis itse sen mahdollisen rauhan.

Onko siis oma sisäinen rauha mahdollisuus saavuttaa anteeksiannolla (hypoteettisesti ajatellen että noudattaa esim peikko-uskon tarjoamia anteeksiannon edellytyksiä)? Onko sisäinen rauha, jos saavutetaan, silloin myös eheyttämisen tie? Tai onko muita matkustuskeinoja sinne rauhan tielle?

elisakettu kirjoitti:

Vaikka eihän kukaan ole anteeksi pyytänytkään, mutta tässä tapauksessa "antajan" päätettävissä on tuo anto; saavuttaakseen siis itse sen mahdollisen rauhan.

Onko siis oma sisäinen rauha mahdollisuus saavuttaa anteeksiannolla (hypoteettisesti ajatellen että noudattaa esim peikko-uskon tarjoamia anteeksiannon edellytyksiä)? Onko sisäinen rauha, jos saavutetaan, silloin myös eheyttämisen tie? Tai onko muita matkustuskeinoja sinne rauhan tielle?

Lue lisää

> Onko siis oma sisäinen rauha mahdollisuus saavuttaa anteeksiannolla
> Onko sisäinen rauha, jos saavutetaan, silloin myös eheyttämisen tie? Tai onko muita matkustuskeinoja sinne rauhan tielle?

Nimenomaan. Oma sisäinen rauha on saavutettavissa antamalla anteeksi.

Ensin on helpointa antaa anteeksi itselleen. Esimerkiksi se että on ollut heikko ja tyhmä ja joutunut kaltoinkohdelluksi. Sitten voi alkaa antamaan anteeksi muille.

Käytännössä riittää kun sanoo kevyesti ja luonnollisesti "minä annan anteeksi itselleni" tai "x, minä annan anteeksi sinulle". Anteeksiantoa pitää tehdä säännöllisesti, päivittäin, muutama kerta, ei siihen mene monta minuuttia, mutta on yhtä tehokasta kuin muutaman minuuti joogaaminen olisi hartia- ja niskakipuihin.

Anteeksiannon synnyttämä sisäinen rauha voi tarjota omalle eheytymiselle kasvutilan. Mutta anteeksianto voi vaikuttaa myös välillisesti muihin ihmisiin.

On mittaamataon määrä muitakin keinoja - tai muita täydentäviä keinoja. Itselleni muita täydentäviä keinoja ovat mm. laulaminen eri äänillä, vieraiden ihmisten silmiin katseleminen ja tuntemattomien puhutteleminen, nyrkillä seinään lyöminen 1000 kertaa päivässä jne. Hyvekasvatusta voi harjoittaa monin eri tavoin. Anteeksianto on itselleni tullut keskeiseksi harjoitusmuodoksi. Olen tehnyt sitä vasta vuodesta 2009.

A kirjoitti:

> Onko siis oma sisäinen rauha mahdollisuus saavuttaa anteeksiannolla
> Onko sisäinen rauha, jos saavutetaan, silloin myös eheyttämisen tie? Tai onko muita matkustuskeinoja sinne rauhan tielle?

Nimenomaan. Oma sisäinen rauha on saavutettavissa antamalla anteeksi.

Ensin on helpointa antaa anteeksi itselleen. Esimerkiksi se että on ollut heikko ja tyhmä ja joutunut kaltoinkohdelluksi. Sitten voi alkaa antamaan anteeksi muille.

Käytännössä riittää kun sanoo kevyesti ja luonnollisesti "minä annan anteeksi itselleni" tai "x, minä annan anteeksi sinulle". Anteeksiantoa pitää tehdä säännöllisesti, päivittäin, muutama kerta, ei siihen mene monta minuuttia, mutta on yhtä tehokasta kuin muutaman minuuti joogaaminen olisi hartia- ja niskakipuihin.

Anteeksiannon synnyttämä sisäinen rauha voi tarjota omalle eheytymiselle kasvutilan. Mutta anteeksianto voi vaikuttaa myös välillisesti muihin ihmisiin.

On mittaamataon määrä muitakin keinoja - tai muita täydentäviä keinoja. Itselleni muita täydentäviä keinoja ovat mm. laulaminen eri äänillä, vieraiden ihmisten silmiin katseleminen ja tuntemattomien puhutteleminen, nyrkillä seinään lyöminen 1000 kertaa päivässä jne. Hyvekasvatusta voi harjoittaa monin eri tavoin. Anteeksianto on itselleni tullut keskeiseksi harjoitusmuodoksi. Olen tehnyt sitä vasta vuodesta 2009.

Lue lisää

...kauniista mutta ennenakaikkea selkeästä kirjoituksestasi, sekä itsesi esimerkillästämisestä. Toivon että edellä mainittu auttanut sinua.

Mielestäni tärkeintä on olla sopusoinnussa itsensä kanssa ja suhteessa ympäristöön. Tällöinhän näkee kaikki värit, muodot, tunteet, hyvän, oikean jne sekä vastakohdat myös kirkkaammin. Saavuttaakseen selkeämmän tilannetajun ja sen sisäisen rauhan, olisi vain tehtävä valintoja; onko lähtökohta aina itsestä, välittämästä mistään tai kenestäkään muusta? Mitä uhraamme tasapainon ja seesteisyyden tavoitteella? Tähänhän olisi pyrkimys.

määbää kirjoitti:

Dialogi on käsittääkseni vastavuoroista vuoropuhelua. Erityisesti hyvässä dialogissa keskustelijat myös kuuntelevat toinen toisiaan, ja mikäli on keskinäisiä asioita käsiteltävänä, puhuvat vain omista lähtökohdistaan käsin. Itse en laske kovin hyväksi dialogiksi sellaista, jossa joudun vastaamaan toisen jatkuviin tietämyksiin esimerkiksi siitä, miltä minusta tuntuu, jos en saa ilmaista omaa mielipidettäni asiasta, että miltä minusta tuntuu :DD Laukaisee huonoa käytöstä aika vikkelästi. Erityisesti jos vastaavanlaista dialoginyritystä on ollut aiemmin.

Voiko keskustelua käydä, mikäli ei pysähdy myös kuuntelemaan mitä toisella on sanottavanaan tai jos kuuntelija lyö lukkoon toisen tarkoitusperät, ennen kuin keskustelu on edes alkanut. En tiedä. Ehkä on olemassa ihmisiä, jotka sellaiseen kykenevät.

Lue lisää

Seurustelin alkoholistin kanssa ja siskoni aina jostain asiasta kerrottuani muisti sanoa että no sehän oli varmaan kännissä, onpa kiva kun tuollaista tehdään kännissä, eihän se varmaan selvää päivää näe, krapulassa varmaan oli jne. No, tilanne on vaihtunut, nyt hän seurustelee puolestaan alkoholistin kanssa ja tottakai kertailen samoja asioita mitä hän sanoi minulle. Mutta tällä kerralla se onkin vittuillua ja hän ei minulle tästä kaveristaan enää kerro! Ymmärrettävästi emme ole tällä hetkellä puheväleissä. Ehkä tilanne vaihtuu kun / jos hänen suhteensa tähän alkoholistiin jossain vaiheessa loppuu?

nimimerkille. narsisti omistaa sinut ikusesti. minä voin sanoa että ei omista kuin omissa luuloisaan, mitätöi kaiken mitä narsisti sanoo, sano sille hullulle, että en usko sanaankaan sen jutuista ,täytyy kysyä poliisilta. ja lääkeriltä.piste...älä ole koskaan edes lasten takia narsistin kanssa missään tekemisissä.anna poliisin hoitaa .yhteyden pito.narsistilta täytyy ottaa luulot pois. narsisti ei parane koskaan eikä siihen tehoa terapiat se on tutkittu juttu. unoda koko narsu että sellainen on olemmassakaan, mitä vähemmän näkee sitä . sitä paremmin voit itse.mutta ole varuilllasi narsistit johtavat murhaaja tilastoja. he ovat vaarallisia ihmisiä.jos heitä ihmisiksi voi kutsua,!! minä olen nyt päässyt narsistista eroon. voin päivä päivältä paremmin, kun en tule olemaan heidän kanssa koskaan elämäni aikan missään tekemisissä, sen olen päättänyt, korkeintaan sitten kun olen kuollut voin kummitella heille. jos kummituksiin on uskominen.!!!