koiran menetys on hirveää!!!

Tiedän kyllä tunteesi. Minulle rakas koira kuoli viime syksynä. Ei siitä vieläkään pysty puhumaan ilman, että kyynel vierähtää poskelle. Jos jokin rakkaus on suurta ja puhdasta, niin ihmisen ja eläimen välinen. Tiedän, että rakas menettämäni koira piti minua tavallaan läheisimpänä ihmisenä, ja juuri sen takia sen viimeinen ja hyvin väsynyt katse kertoi minulle niin paljon. Kyllä se suru ajan kanssa keventyy, ja sydämeen pääse ehkäpä uusi koiranpentu...

Minulla on 12,5 vuotias staffivanhus. On nivelrikkoa, kuulo mennyt ja kaihikin kasvaa, hyvälaatuisia? kasveja on jo löytyny. Poika saa jo itse valita lenkkinsä pituuden ja vauhdin. Tänään kävelimme ensimmäisen kerran kuukauteen sen normaalinpituisen aamulenkin, tosin vähän hitaammin ja rauhallisemmin kuin ennen, mutta kuitenkin! Tuli niin hyvä mieli!!! Mutta se itku meinaa väkisin tulla silmään jo pelkästä luopumisen ajatuksesta. Tää on ihan kamalaa. Pelkään, että en osaa päättää luopumisesta ajoissa, että ystävälläni on paha olla. Ymmärrän surusi!

Tiedan milta sinusta tuntuu...kylla rakkaan ystavan menettaminen on raskasta. Rakas koirani sai viisi viikkoa sitten vatsalaukunkiertyman kolmannen kerran ja sita koirani ei enaan jaksanu. Kahtena aikasempana kertana saatiin nopealla hoidolla pelastettua, mutta enaan aika ei riittany, elainlaakari oli kahden tunnin ajomatkan paassa.
Itse olin silloin toisessa maassa ja olen vielaki, tuntuu hirvealta menna kotiin kun rakasta koiraani ei siela enaan ole, en edes viela ole tajunnu koko asiaa kunnolla, koko ajan odotan etta sitten kun menen kotiin niin koirani tulee vastaan iloisesti kuten aina ennenkin.
Suru on hirvea, moni kaveri ei tajua sita kuinka tarkea koirani oli minulle, hankalimpina hetkina koirani oli aina lohduttamassa minua, silloin kuin kaverit ei ollu. Ikava on kova, parhainta ja rakkainta ystavaa.

jouduimme nukuttamaan koiramme reilu kuukausi sitten. Se oli täyttänyt muutamaa päivää aiemmin vasta 3 vuotta. Eli meillä oli kaikki vasta edessä. Muutimme isompaan asuntoon jossa oli koiralle oma piha, mutta poika ei ehtinyt nähdä omaa pihaansa. Tuska on suuri vieläkin, en tiedä miten jaksan. Ei ole kukaan vastassa, ei lohduttamassa tai hauskuuttamassa. Meidän vauva on poissa. Vanhan koiran poislähtöön ehtii totuttelemaan vaikka vaikeaa sekin on. Mutta se, että syöpä vie nuoren koiran kuukaudessa... Mutta kiitos pojalle niistä yhteisistä hetkistä, joita ehdimme kuitenkin kokea. En unohda sinua pikku-vauva koskaan! Lämmöllä ajatelleen saman kokeneita, vain koiran omistajat tietävät miten suurelta surulta se tuntuu.

mun nöffi kuoli maksa kasvaimeen viimekesänä se ois kahen päivän päästä täyttäny kahkesan vieläki mua surettaa aina se tuli lohuttaan mua toivottavasti oot onnelinen koirien taivaassa

Tiedän täsmälleen miltä tuo tuntuuu. Silloin, kun Ronini kuoli, niin en syönyt tai tehnyt yhtään mitään, vaan makasin paikallani ja tuijotin tyhjyyteen. En yksinkertaisesti ajatellut mitään muuta, kuin koiraani. mutta kyllä se nyt käy aina välillä unissani ja silloin halaan sen melkein hengiltä! XD