Hei!
Minua kiinnostaisi minkäikäisinä olette rakentaneet omakotitalon?
Onko aivan hullua uneksia omakotitalon rakentamisesta alle 30 vuotiaana?
Olen tottunut omakotitaloasuja, ja nyt useamman kerrostalo vuoden jälkeen kaipaisin omaa taloa, josta olen aina unelmoinut. Tietenkin aiheeseen vaikuttaa eniten varallisuus ja muu elämän tilanne. Emme ole rakennusalan ammattilaisia, eli aika paljon käyttäisimme ammattilaisten apua, itse sitten jotain viimeistely ja sisustukseen liittyviä juttuja kuten maalaus, tapetointi, listat, kaapistojen asennus, siivous, pihan laittaminen ja muuta sellaista).
Minkä ikäisinä teidän unelmanne omakotitalosta toteutui?
Minkä ikäisenä olette rakentaneet talon?
34
4681
Vastaukset
- 30 v
Olin täyttänyt 30 vuotta sinä vuonna kun muutettiin taloon, mieheni 32. Olen aina asunut omakotitalossa, joten en voinut kuvitella toista asumismuota. Rakensimme laadukkaan talon, tänä päivänä asun yksin siellä, ja talo on pian 20 vuotta vanha, mutta on ollut lähes huoltovapaa. Otin siitä hiljattain hinta-arvion, saisin nyt lähemmäs 400.000 euroa, sillon kun se rakennettiin se maksoi noin 1 milj. ja se oli paljon siihen aikaan, nyt 168.000 eurolla ei kovin laadukasta taloa saa.
- infllllll
ota huomioon inflaatio, esim. bensan hinta oli 90-luvulla 4,1 mk litra, eihän sitä tänään saa 70 sentillä litra? Tosin tuo oli yksi räikeimmistä esimerkistä, mutta idea on sama. Ei se että sait kahvikupin 100 vuotta sitten 5 pennillä tarkoita että tänään kahvikupin hinta on 1 sentti.
- ed.
infllllll kirjoitti:
ota huomioon inflaatio, esim. bensan hinta oli 90-luvulla 4,1 mk litra, eihän sitä tänään saa 70 sentillä litra? Tosin tuo oli yksi räikeimmistä esimerkistä, mutta idea on sama. Ei se että sait kahvikupin 100 vuotta sitten 5 pennillä tarkoita että tänään kahvikupin hinta on 1 sentti.
mutta hyvin on hintansa säilyttänyt talo teillä jos 20 vuotta ikää ja ei isompia remontteja tehty.
- Anonyymi
Vuoden 1982 miljoona markkaa vastaa vuoden 2011 rahassa noin 400 000 euroa.
- Anonyymi
ed. kirjoitti:
mutta hyvin on hintansa säilyttänyt talo teillä jos 20 vuotta ikää ja ei isompia remontteja tehty.
Ensimmäisen 20 vuoden aikana ei tule juuri mitään remontoinnin tarvetta jos ei ole tehty sutta ja sekundaa rakentaessa. Minulla on talo 37 vuotias, talo on kerran maalattu ja tiilikatto kerran kunnolla pesty painepesurilla ja maalattu sekä kylpyhuone vesieristetty ja laatoitettu. Sauna on alkuperäinen, vain ovi on uusittu ja kiuas pari kertaa.
- rva -86
Itse oli 17-vee kun muutin maalle omakotitaloon, mies silloin 22. Talo oli asuttava, mutta remontoimme sen läpikotaisin ammattiavulla kolmisen vuotta sitten.. Talo ei silloin maksanut kun 50 t€ mutta remonttiin menikin sitten 100 t€. Hyvin on pärjätty ja vielä lisää senkin jälkeen pihaan rakennettu :D
- ikääntynyt
Ikä on tärkein kriteeri omakotitalon rakentamisessa, ehdottomasti!
- M
Itse olin 25v kun rakensin ensimmäisen omakotitaloni. Kohta tulee 4v täyteen ja olihan se hieno tunne päästä muuttamaan omaan omakotitaloon. Tunnen monia tuttuja ja ystäviä ketkä on rakentaneet tai rakennuttaneet omakotitalon alle kolmekymppisenä, ei siis mikään harvinaisuus enää :)
Me teimme talomme 31v iässä, olisimme aikasemminkin tehneet, mut mieleistä tonttia ei löytynyt. Meillä ainut kriteeri on se et talo pitää olla maksettu ennen eläkeikää =)
- Yks yksinkertainen
Olin 33-vuotias kun talo valmistui. Taloesitteitä ja piirustuksia oli keräillyt silloin varmasti jo 10 vuotta. Rakennustyö tuli aloitettua, kun tontti löytyi kaupungista. Talo on nyt ollut jo vuosia velaton.
- tikaku
Kiitos mukavista vastauksista ja lisää vain! Tosi kiinnostavaa kuulla näitä, ja selvästikin rakentaa voi vaikka nuorempanakin, eli ei se mahdotonta ole. :)
- 60
55-vuotiaana aloitettiin ja neljä vuotta siinä meni kun ei tarvinnut kiirehtiä. Itse tehtiin vaikka ei ollut aikaisempaa kokemusta.
- me olimme
Ensimmäisen talomme rakensimme kun olimme 23 ja 24-vuotiaita.
- 31v, asuttu jo 9v
Taisin olla 31 kun talo valmistui, rakensin itse vähän yli vuoden.
Työkaveri osti osittain keskeneräisen mutta asumiskelpoisen omakotitalon 26 vuotiaana, eli heti kun valmistui ja pääsi töihin, rakenteli sen valmiiksi. - 25 v parhain aika
Ihan liian vanhana kun lumi- ja kesällä pihatöihin tottumattomana ne tuntuivat alussa liian raskailta. 35 vuotiaaksi asti asuessa kerrostalossa ei edes tajunnut kuinka huonokuntoiseksi oli tullut. Olen vielä perfektionisti sen suhteen etten siedä hoitamatonta ympäristöä, kaikki pitää olla viimeisen päälle katseenkestävässä kunnossa. Oikeastaan on ihanaa kun on niin paljon tekemistä varsinkin kesällä. Seurata puutarhan kasvuun lähtöä keväisin ja omien kättensä tuloksia puutarhassa. Pihahan ei ole koskaan valmis vaan sitä korjaillaan talvivaurioiden jälkeen ja laitetaan jotain uutta joka istutuskautena.
- vanhemmilta lahjaksi
Olin 18 kun muutin omaan taloon.
- jeesmään
Itse taisin 20v olla, kun intin jälkeen -96 keväällä aloimme silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimon kans rakentaa omaa kotia. Syksyllä talo valmistui juuri sopivasti niin, että esikoistyttäremme sai suoraan laitokselta muuttaa uuteen kotiimme. Nukuimme silloin esimmäisen yön talossa.
Rakentaminen oli kova ponnistus ja monesti työpäivän jälkeen iltamyöhään rakennuksella mietin, jotta pitikö tähän alkaa. No talo tuli kuin tulikin tehtyä talkooavun ja omin voimin, joten asuntolainaa ei tarvinnut kovin suurta summaa.
'Ja olisko tästä jo viis vuotta, kun viimenen lyhennys lainasta lähti ja nyt elämme velattomassa omassa kodissa.
Toki silloin alkuun kun elelimme uudessa kodissa ja lyhensimme vaatimattomalla palkallani asuntolainaa, oli välillä todella tiukkaa ja rahat piti loppukuustaa laskea tosi tarkkaan, mutta oppi siinä järkevää talouden pitoa.
No se omista kokemuksistani. Se mikä puoltaa kodin rakentamista nuorena on ainakin: Nuorena jaksaa painaa pitkää päivää. Nyt keski-iän kynnyksellä pitkät työpäivät on myrkkyä.
Kun aloittaa lainan maksun nuorempana, ei tuu hassattua rahoja aivan hukkaan ja se näkyy sitten myöhemmin.
Rakennusmääräykset tiukkenevat vuosi vuodelta ja sitämukaa myös kustannukset.
Jos aloitat rakentamisen, niin järki käteen. tiukka kustannuskuri. Materiaalien laadussa ei kannata tinkiä, mutta kallein ei aina ole parasta. Kaikki minkä pystyt tekemään itse, tai tuttavien avulla lyhentää velkavankeutta. - tikaku
Kiitos taas vastauksista! :) Musta tosiaan vaan niin tuntuu että omakotitalo on mun juttu, tylsää vain kun monet sukulaiset on että "ensin aloitetaan pienestä asunnosta kun ruvetaan asuntoa ostamaan, ja sitten pikkuhiljaa vähän isompaan". Mitäs järkeä on muutaa sen kokoiseen josta melkein heti kasvaa ulos. Ja varsinkin tuo puutarha on tärkeä juttu ja kun omakotitaloon on muutenkin tottunut, niin sitä kyllä kaipaa, kun nyt kerrostalossa joutuu elämään. Sentään ihan mukava kämppä nyt on ja hyvä parveke, mutta mikään ei kyllä omakotitaloa voita..
Ja kiva kuulla että tekin monet omistatte jo oman talonne, eli ei mikään hullumpi sijoitus! Ja ihanahan se on kun perheelle on tilaa temmeltää.- Anonyymi
Tein noin. Ensin ostin rivarikaksion ja pari lasta syntyi.
Sitten ostettiin "sukutalo". Nyt 100v hyvin lähellä. Remppaa tehty ja pitää tehdä edelleen. Ehkä saadaan alakerta lyöntiin ennenkuin kantavat pois koivet edellä!
Tee Sinä vaan toisin ja rakenna ite heti kohtuullisen kokoinen talo. Olet tainnut jo rakentaakin ja kantanut kamat sisäänkin?
Itse en rakenna koskaan mitään eikä noi remontointitaidot ole häävit. Mies osaa kyllä, mutta en tykkää häntä katolle enää päästää. Voisi olla jo eläkkeellä. Ite pääsen eläkkeelle muutaman vuoden päästä. Lapset ei tätä tule tarvitsemaan, taitaa lahota poikoilleen, kun me ei enää tarvita.
- VA
Reilu vuosi rakennettu ja ikää 28. Kuukauden päästä päästään muuttamaan ja
sitten alkaa pihahommat. Kyseessä "talopaketti" mutta kaikki pystytyksen jälkeen tehty itse ja kavereiden/sukulaisten voimin. Odotin tämän olevan kovempikin homma, mutta yllättävän helposti on mennyt. Aiempaa rakennuskokemusta ei ole.- pienituloinen
Melkein sama kaava, kuin "VA":lla, eli v.2009 vielä 28 vuotiaana aloitettiin rakentaminen myöskin "paketista", jossa asennettiin talotehtaan puolesta ulkoseinät ja vesikatto, loput itse lähinnä veljen tai appiukon kanssa. Ihan hyvää hommaa, jos kiinnostaa eikä ole kiire. Aiempaa kokemusta ei täältäkään löytynyt. Viime syksynä muutettiin sisään juuri ennen, kun täytin 30.
Myös isäni ja äitini rakensivat aikoinaan saman ikäisinä.
Velkaa riittää niin pitkäksi aikaa, ettei sitä viitsi sen enempää ajatella, mutta pidän tärkeämpänä sitä, että meillä on mahdollisuus asua uudessa "omassa" omakotitalossa, joka tuntuu KODILTA.
- EnKatkeraMutKuitenki
50 vee. talo jäi rakentamatta. työttömyyttä vuodet ja kymmenet. nyt olis työtä vaan ei rahat riitä - ei edes kerrostaloasuntoon, eikä oikein terveyskään. kateellisena kattelen 3-kymppisiä kun pääsevät omaan tupaan.
- Vähätuloinen
Olin 28v. ja työttömänä, kun aloin rakentamaan omaa taloa pieneen kaupunkiin v.1986, sain ostettua kaupungilta halvan tontin, tuolloin 8000mk, kaverit takasi vekselin ja sillä sen tontin ensin maksoin. Pankista sain kiinnelainan, kaveri piirsi piirustukset halvalla jonkun talopaketin mukaan ja niillä eväillä se talo nousi. Omin voimin suurelta osin, muutama kaveri oli apuna, vuosi siinä meni kun pääsi asumaan. Ihan perustalohan se oli, 100neliötä, autokatos ja tiiliverhous. Maksoi silloin alle 200000mk ja myin se muutaman vuoden päästä vajaa 600000mk, tuntui hienolta maksaa pankkiin velat pois ja vielä jäi rahaa melkein 400000mk. Olin sillä välin rakentanut toisen talon ja olin silloin 31v. senkin talon myin pois ja muutin sieltä kaupungista muualle. Pitäisi taas alkaa rakentamaan taloa itselle, nyt ikää 53v.
- Raksa roope
Mukava lukea erilaisa tarinoita. tässä lyhennettynä oma: Ostin ensiasunnoksi 2002 omakotitalon 28 vuotiaana, jossa oli tilaa kaikkiaan 250 m2. (kunnon talo kerralla, koska varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa ensimmäisestä) Talo oli rakennettu -60 luvulla ja alkuperäisessä kunnossa. Maksoin talosta 137 k€. Remontoin asumisen ohessa koko talon kivijalasta piipunhattuun. Remonttiin kului kaikkiaan 30 k€ ja talo myytiin 2007 300 k€:lla. Otin vuorotteluvapaata ja rakensin uuden (kivi)talon. Nyt velat maksettu ja uuden asunnon hinta-arvio n. 450 k€. Ei muuta kuin kääri hihat ja ala hommiin. Tee kokonaan itse, niin tulee kerralla hyvä :)
- rakentajarane92
Ensiasunto heti intin jälkeen, asuin siinä 2vuotta ja 1päivän eli remontilla myyntivoittoa. Nyt 23v-24v kuvioissa puoliso mukana ja rakennamme pitkästä tavarasta omakotitaloa. Tähän asti tyytyväinen, iso projekti opettaa työelämään hyvin, saat talon ja mahdollisesti myydä voitolla ellei satu naperoita ilmestymään:D Mukava ketju. JATKAKAA KESKUSTELUA
- Miljoonatalo
Olimme vähän yli 30-vuotiaita mieheni kanssa, kun ensiasunnoksi rakensimme markka-ajan viimeisenä vuonna ok-talon pitkälti ominkin voimin, toki myös ammattilaisten kanssa, kustannusarvion ja pankista saadun maksimisuuruisen lainan turvin / lainaa saimme muuten markkoina sen 650 000 markkaa jolla saimme kasaan ”miljoona”talon... No, seuraavana vuonna laina kitistyi naurettavaksi 100 000 euroksi, joka on aika päiviä sitten maksettu, ja yhä vain asutaan 265-neliöisessä talossamme. Ehkä joskus myymme, kerran käytimme talossa kiinteistönvälittäjää joka arvioi myyntihinnaksi 345 000, nykyisin ei menisi enää pyyntö läpi, mutta joskus herkuttelen ajatuksella myydä talo kolminkertaisella hinnalla. Hassua, miten euro söi lainankin niin, että maksoimme sen pois alle 10 vuodessa. Pikkuisen on remontoitu, ehkä lähinnä pihaa on jouduttu styylaamaan mutta muuten ei isosti ole tarvinnut laittaa.
- Montatehty
Eka talo 33v, toinen talo 48v ja nyt 52v on rakenteilla kesämökki joka on käytännössä omakotitalo.
Tyttärelle pitäisi vielä väsätä ok-talo - raksaaja-sh
32v aloitin, 35v muutettiin, noin 40v kohdalla oli 220m2 valmis ... jospa 50vuotiaana oon saanut jo viimeiset varastonseinätkin maaleihin....
- raksaaja-sh
kuutosen puukäsitöitten arvosanalla ei puutaloa rakenneta ... kivilinnaa siis tartti alkaa puuhastella...
- Jagfrågar
Siis puupuuhastelut ovat vaikeampia kuin muuraukset ja rappaukset??
- raksaaja-sh
Jagfrågar kirjoitti:
Siis puupuuhastelut ovat vaikeampia kuin muuraukset ja rappaukset??
Se oli semmonen "kevennys".
Mutta monessa suhteessa harkoista rakentaminen on legoista tykänneelle (kuutosen puuveistäjälle) helpompaa kuin tikkutalon rakentaminen. - Anonyymi
Taidat olla niitä lestoja ja lapsia riittävästi.
- Anonyymi
16-vuotias rakentaa isoimman talon pelkäämättä mitään. Mitä vanhemmaksi tulee sitä ujommaksi ja heikommaksi tulee.
- Anonyymi
Tonttia valitessa pitää katsoa, ettei talo tule liian lähelle tietä , ettei oleskelutilat sijoitu pohjoiseen päin, eikä muuttotappio paikkakunnalle kannata rakentaa, jos ei ole varmaa,että suku elää siellä vielä 100 vuotta, pitää tehdä puulla lämmitettävä uuni ja hella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029