Lomasää kesäkuussa

Millaiset ilmat Turkissa on kesäkuussa?
71117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kelit vaihtelevat eri puolilla Turkkia.Välimerellä alkaa olla jo helteistä ja voipa olla jo ihan oikeasti kuumaakin eli hellettä.Mustallamerellä on viileämpää ja sitten kaikkea siltä väliltä paikkakunnasta riippuen.Tilastotietoa löytyy mm. Turkin Ilmatieteenlaitoksen sivuilta,löytyy osittain myös englanniksi.www.dmi.gov.tr
Ylipäätään rukkaset voi jättää kotiin.

Äänestä

Näin kun Alanya-palstalla ollaan, niin voin kertoa, että Alanyassa lämmintä on 25-30. Illatkin alkaa jo olla 20 asteen paikkeilla. Sateita ei enää usein tule. Pari vuotta sitten oli helteinen kesäkuun eka viikko. Tarkenee varmasti.

Äänestä

...ja viime vuonna oli kesäkuussa pilvistä ja heitti niskaan vettä! helteistä varmaan useimmiten mutta saattaa olla himppa viileämpääkin.

Äänestä

viime vuonna kesäkuun kaksi ensimmäistä viikoa oli lämpimiä ja aurinkoisia.lämpötila päivällä 25-30 astetta.kahtena päivänä oli puolipilvistä mutta lämmintä.vettä ei satanut yhtään,joten ihmettelen missä edellinen kirjoittaja on ollut(suomessa).iltaisin pärjäsi shortseilla ja t-paidalla.meressä pystyi uimaan ja vesi oliu lämmintä,lämpimämpää kuin suomessa koko kesänä.

Äänestä

Ihan siellä Alanyassa on edellinen kirjoittaja ollut; pilvimassat roikkui koko kesäkuun kaupungin päällä ja useana päivänä oli puolipilvistä. Vettä satoi kuun toisella viikolla ja olikohan kolmannella vai neljänellä, kun tuli illalla raju ukkoskuuro. Varsinkin toisella tai kolmannella viikolla olivat illat viileitä ja sain vetään neuletakkia ylle. Oikein helteisiäkin päiviä osui kuun alkupaikkeille mutta sitten taas pilvimassat valuivat ylle. Oli myös varsin tuulista. Vasta heinäkuussa kelit lämpeni toden teolla ja pilvimassat katosivat kaupungin yltä. Olin meinaan sekä kesä- että heinäkuun Alanyassa ja kyllä on sää muistissa mutta muistaako Make treelta... enkä ollut kekkulissakaan... ;)

Äänestä

Myös meidän perhe oli kesäkuun viimeisen viikon sekä heinäkuun ekan viikon Alanyassa ja tosiaan oli pilvistä=( enemmänkin kuin yhtenä päivänä.
Mielestäni lämpötilatkaan ei viime kesänä olleet läheskään niin hyvät kuin aiempina kesinä siellä samaan aikaan.
Aurinkoahan sinne lähdetänn hakemaan ja harmittaa jos pilvisiä päiviä osuu kohdalle,nyt mennäänkin siis vasta heinäkuussa,jos pilvistä ei silloin olisi.
Ihanaa lomaa kaikille sinne tänä kesänä meneville!

Äänestä

Totta puhuu Jaakkoolavi. Alanyassa on helle kesäkuussa. 35c pvällä on jo vakio. Yöt rupeavat olemaan niin kuumia ettei ilman ilmastointia enää pärjää.

Silloin ei ole vielä samanlaista tukahtavaa kuumuutta kuin heinä- elokuussa.

Silti jo mukava lähteä viettämään päivää Dimcaylle tai lähteä ajelemaan vuorille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Millaiset ilmat Turkissa on kesäkuussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu