Kertomus miehestä joka ateistiksi kääntyessään löysi 16 vastaavaa legendaa mitä Jeesus kantoi. Neitsyt syntymistä kuolleiden henkiin herättämisiin. Ristiinaulitsemisesta ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon sekä lupaus uudelleen palaamisesta...
http://topdocumentaryfilms.com/the-god-who-wasnt-there/
Lisätietoa samankaltaisista legendoista.
http://www.thedevineevidence.com/jesus_similarities.html
Jumala jota ei ollutkaan olemassa
16
139
Vastaukset
- ba-ba-ba-ballo
Kyllä ihan asiallinen dokkari kyseessä, muutamman kerran olen katsonut jo läpi.
- S.A.
Jaa, no... Jos kerron kertomuksen siitä, että joku henkilö X käveli eilen töistä kotiin, ja sitten viikon päästä sinä kerrot kävelleesi töistä kotiin, niin onko sinun kertomuksesi epätosi sen vuoksi, ettet keksinyt asiaa itse? Totean, että kertomuksesi oli vain lainaus minun kertomastani tarinasta...
Ei tarvita sinänsä paljoa mielikuvitusta kirjoittaa TARINA vaikkapa kuolleiden herättämisestä henkiin. Olisi jopa erittäin kummallista, ellei tällaista TARINAA olisi kirjoitettu koskaan ennen Jeesusta.
Ja toisaalta: jo Vanhassa Testamentissa on kirjoitettu kuolleiden herättämisestä henkiin. Jo Vanhassa Testamentissa on ennustettu neitsyestä, joka tulee raskaaksi. Jo Vanhasta Testamentista löytyy ajatus tuomiosta, joka on tuleva. Jo Vanha Testamentti asetti uhrit syntien sovittamiseksi. Näitä asioita oli juutalaisuudessa jo 500-1500 vuotta ennen Jeesuksen aikaa. Siksi kristinuskon juuria kannattaa etsiä sieltä, missä ne oikeasti ovat.
Uuden Testamentin kirjoittajatkin ovat (kenties Luukasta lukuun ottamatta) juutalaisia, joille ajatus elementtien lainaamisesta muista uskonnoista olisi tuntunut mahdottomalta. Sen vuoksi kristinusko on syytä asettaa siihen yhteyteen, jossa se todellisuudessa syntyi. Oli ja on kyse Jumalan Vanhan Liiton aikana lupaamasta Messiaasta ja Pelastajasta, jota juutalaiset odottivat. Ja tiettyjen tapahtumien kautta ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että tämä uutinen ei ollut tarkoitettu vain juutalaisille, vaan maailman kaikille kansoille.Muuten hyvä. MUTTA tarinoita neitsyt syntymistä löytyy jo muinaisesta Babyloniasta että Egyptistä - aiheestä löydät lisää ylhäältä olevasta linkistä.
"Ja tiettyjen tapahtumien kautta ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että tämä uutinen ei ollut tarkoitettu vain juutalaisille, vaan maailman kaikille kansoille." - Eli yhden uskonnon levittämisestä totena.- ...
Mutta onko Jeesuksesta olemassa aikalaislähteitä? Varhaisimmmat ekstraraamatulliset lähteet?
- S.A.
atac kirjoitti:
Muuten hyvä. MUTTA tarinoita neitsyt syntymistä löytyy jo muinaisesta Babyloniasta että Egyptistä - aiheestä löydät lisää ylhäältä olevasta linkistä.
"Ja tiettyjen tapahtumien kautta ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että tämä uutinen ei ollut tarkoitettu vain juutalaisille, vaan maailman kaikille kansoille." - Eli yhden uskonnon levittämisestä totena.Joo. Eipä neitsyestä syntyminenkään ole niin erikoinen ajatus, etteikö tuollaistakin olisi TARINANA kehitetty jo kauan ennen Jeesuksen syntymää ja ennen Vanhan Testamentin kirjoituksia.
Jo kauan sitten oli olemassa myös tarinoita kuumatkoista. Ottamatta kantaa siihen, pitävätkö "salaliittoteoriat" amerikkalaisten kuumatkoista paikkaansa vai eivät, niin: eivät kauan ennen 60-lukua kerrotut TARINAT kuumatkoista tee amerikkalaisten kuumatkoja epätosiksi. Ei se, että joku on keksinyt vastaavan tarinan aiemmin, kerro yhtään mitään siitä, onko joku myöhemmin totena esitetty asia todellisuudessa tapahtunut vai ei.
Samalla tavalla kuin minun kertomani tarina siitä, että henkilö X käveli eilen töistä kotiin, ei tee epätodeksi sinun viikon päästä kertomaasi juttua siitä, kuinka sinä kävelit töistä kotiin - samalla tavalla eivät babylonialaisten kertomuksetkaan tee millään tavalla vähemmän epätosiksi Jeesuksesta kerrottuja asioita.
Onko totta se, jos sinä kerrot kävelleesi töistä kotiin, vaikka vastaava tarina on kerrottu jo aiemmin. Väitteesi joko on totta tai sitten ei ole. Vastaavan tarinan kertominen aiemmin ei vaikuta millään tavalla väitteesi todenperäisyyteen. Samalla tavalla babylonialaisten tarinat eivät vaikuta millään tavalla siihen, onko joku myöhemmin todeksi väitetty tapahtuma tapahtunut vai ei. Se joko on tai sitten ei ole tapahtunut, riippumatta tippaakaan siitä, mitä babylonialaiset ovat kertoneet. S.A. kirjoitti:
Joo. Eipä neitsyestä syntyminenkään ole niin erikoinen ajatus, etteikö tuollaistakin olisi TARINANA kehitetty jo kauan ennen Jeesuksen syntymää ja ennen Vanhan Testamentin kirjoituksia.
Jo kauan sitten oli olemassa myös tarinoita kuumatkoista. Ottamatta kantaa siihen, pitävätkö "salaliittoteoriat" amerikkalaisten kuumatkoista paikkaansa vai eivät, niin: eivät kauan ennen 60-lukua kerrotut TARINAT kuumatkoista tee amerikkalaisten kuumatkoja epätosiksi. Ei se, että joku on keksinyt vastaavan tarinan aiemmin, kerro yhtään mitään siitä, onko joku myöhemmin totena esitetty asia todellisuudessa tapahtunut vai ei.
Samalla tavalla kuin minun kertomani tarina siitä, että henkilö X käveli eilen töistä kotiin, ei tee epätodeksi sinun viikon päästä kertomaasi juttua siitä, kuinka sinä kävelit töistä kotiin - samalla tavalla eivät babylonialaisten kertomuksetkaan tee millään tavalla vähemmän epätosiksi Jeesuksesta kerrottuja asioita.
Onko totta se, jos sinä kerrot kävelleesi töistä kotiin, vaikka vastaava tarina on kerrottu jo aiemmin. Väitteesi joko on totta tai sitten ei ole. Vastaavan tarinan kertominen aiemmin ei vaikuta millään tavalla väitteesi todenperäisyyteen. Samalla tavalla babylonialaisten tarinat eivät vaikuta millään tavalla siihen, onko joku myöhemmin todeksi väitetty tapahtuma tapahtunut vai ei. Se joko on tai sitten ei ole tapahtunut, riippumatta tippaakaan siitä, mitä babylonialaiset ovat kertoneet."Ei se, että joku on keksinyt vastaavan tarinan aiemmin, kerro yhtään mitään siitä, onko joku myöhemmin totena esitetty asia todellisuudessa tapahtunut vai ei."
Erona on se, että kuumatkan todellisuudelle on erittäin hyvät perusteet, kun taas neitseestä syntymiselle ei ole. Me kuitenkin tiedämme, että mytologioilla on tapana lainata toisiltaan, joten on erittäin hyvä syy olettaa, että neitseestä syntymisen tarinat ovat usein lainanneet toisiltaan. Kuumatkan todellisuudelle meillä on aivan toiset perusteet kuin pelkkä kertomus.- S.A.
ertert kirjoitti:
"Ei se, että joku on keksinyt vastaavan tarinan aiemmin, kerro yhtään mitään siitä, onko joku myöhemmin totena esitetty asia todellisuudessa tapahtunut vai ei."
Erona on se, että kuumatkan todellisuudelle on erittäin hyvät perusteet, kun taas neitseestä syntymiselle ei ole. Me kuitenkin tiedämme, että mytologioilla on tapana lainata toisiltaan, joten on erittäin hyvä syy olettaa, että neitseestä syntymisen tarinat ovat usein lainanneet toisiltaan. Kuumatkan todellisuudelle meillä on aivan toiset perusteet kuin pelkkä kertomus.Jeesuksen neitseestäsyntyminen... Miten sen voi todentaa?
- Periaatteessa tällaista 2000 vuoden takaista kertomusta on vaikea todentaa "tieteellisesti" mitenkään. Voisi sanoa, että mahdotonta.
- Sen vuoksi Raamatun kertomusta Jeesuksen neitseestäsyntymisen todenperäisyydestä on arvioitava aivan muuta kautta kuin suoran "tieteellisen" todentamisen kautta.
- Nykyisen biologian tutkimukset siitä, voisiko neitseestäsyntyminen olla mahdollista, eivät luonnollisesti tarjoa tähän ongelmaan ratkaisua. Jeesuksen neitseestäsyntymiseen uskovatkin sanoisivat jo ennen biologista tutkimusta, että neitseestäsyntyminen ei ole mahdollista, ellei tapahdu Jumalan tekemää ihmettä.
Itselleni kristinuskossa on kysymys tietynlaisesta kokonaispaketista. Olen nähnyt ja kuullut tarpeeksi asioita luottaakseni siihen, että se Jumala, jonka kanssa olen kokenut olevani yhteydessä useaan kertaan ja jonka tekoja olen jonkun verran nähnyt, on luotettava myös Raamatun todenperäisyyttä koskevien väitteiden suhteen. Ei ole kysymys vain sokeasta uskosta Raamatun todenperäisyyteen, ja tässä tapauksessa sen myötä Jeesuksen neitseestäsyntymään. S.A. kirjoitti:
Jeesuksen neitseestäsyntyminen... Miten sen voi todentaa?
- Periaatteessa tällaista 2000 vuoden takaista kertomusta on vaikea todentaa "tieteellisesti" mitenkään. Voisi sanoa, että mahdotonta.
- Sen vuoksi Raamatun kertomusta Jeesuksen neitseestäsyntymisen todenperäisyydestä on arvioitava aivan muuta kautta kuin suoran "tieteellisen" todentamisen kautta.
- Nykyisen biologian tutkimukset siitä, voisiko neitseestäsyntyminen olla mahdollista, eivät luonnollisesti tarjoa tähän ongelmaan ratkaisua. Jeesuksen neitseestäsyntymiseen uskovatkin sanoisivat jo ennen biologista tutkimusta, että neitseestäsyntyminen ei ole mahdollista, ellei tapahdu Jumalan tekemää ihmettä.
Itselleni kristinuskossa on kysymys tietynlaisesta kokonaispaketista. Olen nähnyt ja kuullut tarpeeksi asioita luottaakseni siihen, että se Jumala, jonka kanssa olen kokenut olevani yhteydessä useaan kertaan ja jonka tekoja olen jonkun verran nähnyt, on luotettava myös Raamatun todenperäisyyttä koskevien väitteiden suhteen. Ei ole kysymys vain sokeasta uskosta Raamatun todenperäisyyteen, ja tässä tapauksessa sen myötä Jeesuksen neitseestäsyntymään."Jeesuksen neitseestäsyntyminen... Miten sen voi todentaa?"
Myönnät siis itsekin, että vertaus kuumatkaan ei toimi?
"Sen vuoksi Raamatun kertomusta Jeesuksen neitseestäsyntymisen todenperäisyydestä on arvioitava aivan muuta kautta kuin suoran "tieteellisen" todentamisen kautta."
Miten sen voisi muka todentaa?
"Itselleni kristinuskossa on kysymys tietynlaisesta kokonaispaketista."
Sillä ei ole mitään merkitystä, millainen kysymys se sinulle on.
"Ei ole kysymys vain sokeasta uskosta Raamatun todenperäisyyteen, ja tässä tapauksessa sen myötä Jeesuksen neitseestäsyntymään. "
Kyllä on, koska sinäkään et pysty niitä mitenkään todentamaan vaan uskosi on pelkästään uskosi varassa.atac kirjoitti:
Muuten hyvä. MUTTA tarinoita neitsyt syntymistä löytyy jo muinaisesta Babyloniasta että Egyptistä - aiheestä löydät lisää ylhäältä olevasta linkistä.
"Ja tiettyjen tapahtumien kautta ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että tämä uutinen ei ollut tarkoitettu vain juutalaisille, vaan maailman kaikille kansoille." - Eli yhden uskonnon levittämisestä totena.atac
22.3.2011 14:14
Nythän tuo neitseestä synnyttäminen olisi mahdollista.
Ihmiskokeisiin tokko pian ryhdytään, mutta nainen voisi nykyaikana tulla raskaaksi ilman miestä ja synnyttää neitsyenä. Toki lääketiedettä tarvittaisiin tuossa avuksi, mutta siinä taas yksi raamatun juttu kärsi inflaation.
Sellainenkin mutaatio lie teoriassa mahdollinen, että nainen tulisi raskaaksi suvuttomasti. Monilla eläinlajeilla sukupuolen vaihto, suvullisen ja suvuttoman lisääntymisen vaihtelu ym tilanteen mukaan on arkipäivää.
Raamatun ihmeet löytyy toki paljon vanhemmistakin historiankirjoista. Sieltä kopsattu, kaikki tyynni.
Jo muinaiset kreikkalaiset väittivät Jumalansa olleen egyptiläisten kopioita.
Herodotus claims that Amon is shown with a ram's head in memory of a trick he (Zeus) played on Herakles (Hercules) [2.42] and provides reasons for the differences between several other sets of Greek and Egyptian gods. He also claimed that the parents of many Greek heroes and demi-gods came from Egypt.
http://www.straightdope.com/columns/read/2146/did-the-greeks-borrow-egyptian-gods- näin se on ....
No voihan tuo rauhoittaa sielua jonkin aikaa. Mikä tarve hänet laittoi sittenkin etsimään perusteluita ateismilleen.
Varmaan sama kuin tämänkin palstan ateisteilla on jatkuvastu yrittää todistella ja vakuutella itselleen ettei Jumalaa ole?
Asiasta kun ei koskaan voi olla täysin varma? Aina vain yllättää se pinei eopäilys, etäpäs sittenkin jos on.
Jumalaa ei ehkä ole olemassa? Se ehkä palaa kiusallisesti kalvamaan sielun syövereihin."Varmaan sama kuin tämänkin palstan ateisteilla on jatkuvastu yrittää todistella ja vakuutella itselleen ettei Jumalaa ole?"
Eipä tietenkään. Eihän olemattomien asioiden olemattomuutta tarvitse vakuutella.
- ++++++++
"No voihan tuo rauhoittaa sielua jonkin aikaa. Mikä tarve hänet laittoi sittenkin etsimään perusteluita ateismilleen. "
Ai, tarvitseeko siis epäusko perusteluja mutta usko ei?
"Asiasta kun ei koskaan voi olla täysin varma? Aina vain yllättää se pinei eopäilys, etäpäs sittenkin jos on."
ja jos olet valinnut väärin niin saatat joutua helvettiin tai vastaavaan, mutta koska yhdestäkään jumalasta ei ole todistetta yhteenkään uskomiseen ei ole perusteluja.
"Jumalaa ei ehkä ole olemassa? Se ehkä palaa kiusallisesti kalvamaan sielun syövereihin."
Ei, että jumala ehkä ei ole olemassa vaan jumala ehkä on olemassa. "Varmaan sama kuin tämänkin palstan ateisteilla on jatkuvastu yrittää todistella ja vakuutella itselleen ettei Jumalaa ole?"
Miksi sinä yrität levittää tuollaisia valheita. Saako uskosi sinut valehtelemaan?http://news.bbc.co.uk/earth/hi/earth_news/newsid_9139000/9139971.stm
Jesus 1 - Satan 22wikipediasta: Monet tutkijat eivät pidä Jeesuksen syntymäkertomuksia historiallisesti luotettavana vaan taruna.[66] Samoin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien esittämissä Jeesuksen sukuluetteloissa on suuria eroja, ja nykytutkijat pitävät niitä yleisesti keinotekoisina.[67]
Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen syntyminen neitseestä oli ennustettu Jesajan kirjassa.[68] Tämä käsitys perustuu kuitenkin käännösvirheeseen. Kun Jesajan kirjaa käännettiin pari sataa vuotta ennen ajanlaskun alkua heprean kielestä kreikan kielelle kääntäjä valitsi heprean kielen sanan alma (”nuori nainen”) vastineeksi kreikan kielen sanan parthenos, joka saattaa merkitä yleisesti ”nuorta naista”, mutta jonka perusmerkitys on nimenomaan ”neitsyt”.[69]
Joidenkin tutkijoiden mukaan kristityt sijoittivat kertomuksissaan syntypaikan Betlehemiin, koska Miikan kirjan ennustuksen mukaan Israelin hallitsija tulee Betlehemistä.[70] Luukkaan evankeliumin mainitsemaa verollepanoa[71] ei ole pystytty yhdistämään muissa historiallisissa lähteissä mainittuihin verotustietoihin. Tosin käskynhaltija Quirinius määräsi paikallisen verollepanon, mutta vasta vuonna 6 jaa. eli Herodeksen kuoleman jälkeen.[72] Lisäksi verotusta varten toimenpantu henkikirjoitus olisi tapahtunut roomalaisen tavan mukaan omalla paikkakunnalla. Tästä oli poikkeuksena maanomistus toisella paikkakunnalla, mikä evankeliumien Joosefin ja Marian tapauksessa tuntuisi epätodennäköiseltä. Ja vaikka Joosef olisikin joutunut matkaamaan toiselle paikkakunnalle, niin viimeisillään raskaana olevan Marian lähtö mukaan olisi ollut kyseenalaista. Roomalaisten hallintokäytäntö noudatti kohtuutta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026618
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313970törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303405Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3831817- 331418
- 271360
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471113Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv111006Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11940- 42899