Synnytyskertomuksia!

Negatiivinen kokemus. 07 syksyllä synnyttämässä kävin ja yhtä helvettiähän se oli. Kätilö otti vastaan pisti käyrille. Pääsin sitten ammeseen.. ja taas pistettiin käyrille. Ja sanottiin, että aamuvuorolainen tulee kohta niin saat kivunlievitystä. Tunti odoteltiin ja sitten tämä toinen kätilö tuli ja pisti käyrille TAAS, eikä antanut kipulääkettä. "ota tuosta ilokaasua, kyllä se siitä". Kivut oli sietämättömät, oksensin koko ajan, enkä pystyynyt muuta tekemään kun itkemään ja vaikeroimaan. nooh sainpa sitten kohdunkaulan puudutetta, jota annettiin hienot KOLME kertaa, vaikka ei kertaakaan auttanut ja asiasta kyllä sanoin. Loppujen lopuks sain spinaalin taisin olla 6cm auki, noh eihän siinä ponnistusvaihe tuli ja meni. Enhä minä mitään tuntenut kun spinaali vaikutti vielä.. Ymmärtääkseni spinaalia ei edes suositella annettavaksi ensisynnyttäjälle. Siinä sitten tunnin äherrettyäni jotakin, (vaikka ei ollut harmainta hajua mitä teen.) autettiin imukupilla.Vanhempi kätilö melkeinpä huusi minulle "elä huuda, keskity siihen ponnistamiseen", Eli ihan hissunkissun olisi pitänyt olla vaikka sattu niin maan perkeleesti.. ja ihan hyvä jos oisin edes osannut ponnistaa.

Ja muutakin...
Noooh, osastolle päästyämme olin aivan hukassa.. kyseessä siis esikoinen, enhä minä tiennyt edes miten pylly pestään kakkojen jälkeen ja valitettavan usein jouduin kai soittamaan kelloa, koska kätilöt olivat todella töykeitä, Ja kerran kellon soittamisen jälkeen kun kesti niin kauan, kun kukaan ei tullut menin ovelle katsomaan olisiko siinä näkynyt ketään, näin hoitajan ja toinen hoitaja oli muutaman metrin päässä(minä siis heidän välissä) pyörittelivät toisillee silmiä.. eli tyylillä "taasko se tarvii jotain". Ei minua kukaan tullut neuvomaan yhtään missään asiassa kun osastolle päästiin, olin aivan hukassa ja olisin jotain neuvoa edes tarvinnut lapsen syöttämisestä ja juuri tuosta pyllyn pesusta... ja fiilis jäi että kyllä kaikki pitää itse osata.

esikoisen synnytys lähti käyntiin vesien menolla rv 39 1. yöllä neljältä heräsin tunteeseen, että nyt lurahti jotain, menin vessaan ja vaihdoin alushousut. takaasin sänkyyn, taas valui, nousin ylös ja POKS meni vedet. supistukset 10 min välein alkoi kello 6 aamulla. 9 aamulla oli tiheentynyt hyvin 4-5min välein. puoliltapäivin olin jo niin kipeä että lähettiin sairaalaan. sairaalassa oltiin klo 13 maissa ja olin jo 5cm auki. sain peräruiskeen ja mentiin synnytyssaliin. hengittelin ilokaasua ja kävin ammeessa. klo 15 kohdunsuu korkeintan 5,5cm auki.. pyysin epiduraalin mutta synnyttäjiä oli paljon ja anestesialääkäri pääsi mulle sitä laittamaan vasta lähes 2 tunnin päästä. noh, kohdunsuu olikin siinä ajassa avautunut 9cm. eli ei laitettu enää epiduraalia. kohdunkaulanpuudutuksen laittoivat ja se auttoi jotenkin. klo 17:30 olin täysin auki ponnistusvaihe alkoi. aluksi olin kyljellään ja myöhemmin siirryin puoli-istuvaan asentoon. vauvan pää ei meinannut millään tulla ulos ja valiliha jouduttiin leikata. jossain vaiheessa sain ponnistettua pään ja loput vauvasta tulikin siinä samassa. klo 18:24 syntyi ihana tyttö 3980g ja 53cm päänympärys 36cm. synnytyksen kesto noin 12,5h, ponnistusvaihe noin 1,5h

kakkosen synnytys lähti käyntiin myös yöllä supistuksilla. rv 41 3 kahden aikaan yöllä heräsin puristavaan tunteeseen ja sitä seurasi tosi kipeä supistus. ne jatkuivat ja jatkuivat. herätin miehen joskus kolmelta ja sanoin että taitaapi tulla lähtö. kotona oltiin vielä viiteen asti aamuyöllä mutta sitten meni lapsivesi ja tuli kova paine ja supistukset voimistui. paine oli ponnistustarvetta ja sitten tulikin kova kiirus. ei muuta kun esikoinen pukeisiin ja soittoa isovanhemille. onneksi isovanhemmat asui lähellä ja sairaalaankin oli lyhyt matka. sairaalalla oltiin 5.34 ja olin täysin avautunut silloin, joten synnytyssaliin mentiin. sitten lapsi syntyi 05.44 :D tyttö 4180g ja 51cm päänymp. 36cm. synnytyksen kesto noin 3h 40min ja ponnistus 4min
kolmonen tuli vähintäänkin yhtä nopeasti maailmaan. synnytys käynnistettiin viikoilla 39 5 vauvan suuren koon takia. sain aamu kuudelta ekan käynnistys pillerin ja supistukset alkoi jotakuinkin samantien. synnytyssaliin mentiin kahdeksan pintaan koska oli avautunut siinä 2 tunnissa 8 senttiin. ilokaasu kehiin ja suihkussa lilluttelua. varttia yli 8 en päässyt itse enää suihkusta pois vaan huusin että nyt se tulee, nyt se tulee. kätilöiden ja miehen avusteksella siirryin sänkyyn ja pojasta sain ottaa melkeen kopin kun syntyi kahdella ponnistuksella. klo 8.18 ihana poika 4680g ja 55cm päänymp. 38,5cm. synnytyksen kesti noin 2h 20min ponnistus 2min

nelosen synnytys käynnistyi supistuksilla 40 6 illalla 7 aikaan. sitten puettiin jo lapset valmiiks ja kiikutettiin hoitoon ja jatkettiin suoraan sairaalalle. ei ollut paljoa aikaa valmistautua lähtöön, kun tiettävästi tämäkin tulisi olemaan nopea synnytys. sairaalan meidät on kirjattu sisään 19:32. olin 9 sentiiä auki ja mentiin synnytyssaliin heti. tuli kova paine ja tiesin, ettei tässä mitään tarvii enää odotella. kätilö käski olla ponnistamatta mutta en siihen pystynyt vaan annoin tulla vaan. muutama ponnistus ja se oli siinä. 19.46 oli tyttö maailmassa. 4290g ja 52,5 cm. päänympärys 37cm ponnistus alle 1min

niin ja viiimesen lapsen synnytyksen kokonaiskesto oli noin 45min

ihana tää viimeisin tarina tosta nelosesta... :D sä vaan niinku piipahdit synnytyssalissa silleen et " terve.... ja moro" :D

Heräsin juhannusaatonaamuna (rv 38 0) noin klo 5 ja kävin vessassa. Sänkyyn palattuani huomasin etten tuntenut "aamupotkuja", Hain mehua ja menin sohvalle makaamaan ja tökin vatsaani. Potkuja vaan ei kuulunut vaikka poika oli aina ollut kovin aktiivinen.

Soitin synnärille ja käötilö kehoitti syömään aamupalaa ja maata vielä hetki ja ellei mitään tapahdu niin lähden näytille. Mitään ei tapahtunut ja lähdettiin sairaalaan. Kätilö otti vastaan ja laittoikäyrille ja vauvan sydän löi 140. Tunnin päästä kätilö totesi että sydänäänet ovat kovin tasaiset(jos lapsi liikkuu niiden pitäisi heittää enemmän). Kätilö kertoi että lääkäri ultraa vielä.

Ultrassa lääkäri arvioi painoksi 3,2kg ja huomaa ettei napavirtausta juuri ole. Kohdunsuu oli täysin epäkypsä ja lääkäri ilmoitti että hätää ei ole mutta lapsi syntyy tänään kiireellisellä sektiolla.

Mies oli paniikissa ja ehdin soittaa äidilleni että tänään syntyy. Lopetettuani puhelun kätilö tulee sisään ja minulle vaihdetaan leikkauspaita ja saan katetrin ja tipanja sitten jo kärrätään leikkaussaliin. Puudutus selkään ja muutama minuutti niin esikoispoika tulee ulos :) 2665g 47cm ja päänympärys 33cm. Ihana suloinen poika!

Heipä hei!

Ainokaiseni synnytys oli niin helppo että joskus tuntuu että on parempi olla hiljaa kun kuuntelee ystävien vaikeita synnytyksiä..

Yö ennen sairaalaan menoa oli rauhallinen mutta jotenkin tiesin että kohta tapahtuu. Supistuksia tuli tasaisin välein mutta ei ollut kipuja. Supistukset jatkuivat aamulla ja mietin pitäisikö lähteä vai ei;laskettuaika oli mennyt viikko sitten.

Polkaisin pyörällä sitten aurinkoisena aamuna paikalliseen päivystykseen sisätutkimusta varten että kannattaako lähteä sairaalaan..etten turhaan mene. Lähin sairaala 35km päässä.

Lääkäri sanoi että mitä sinä vielä täällä teet;kohdunkaula 2cm auki ja sanoi että kannattaisi lähteä sairaalaan;eivät kuulemma laita kotiin takaisin kun on yliaikainen.

Menin kotiin ja pakkasin laukun. Syötiin miehen kanssa ja mies vei sairaalaan. Siellä seurattiin muutama tunti ja mitään ei tapahtunut eikä kuulemma tapahtuisi koko yönä mutta jäin silti sairaalaan. Mies palasi kotiin ja sanoi tulevansa aamulla. Sain nukahtamislääkkeen kun edellinen yö meni valvoessa.

Enpä sitten nukkunut kuin 2 tuntia ja nousin sängyltä niin lapsivedet humpsahti :) Pienet poltot siinä vaiheessa ja hoitaja kärräsi synnytyssaliin. Samantien sain epiduraalin ja 2 tuntia myöhemmin,15 minuutin ponnistuksen jälkeen poika syntyi :)
Ei sattunut,ei revennyt mikään ja juttelin ihan rauhallisesti kätilön kanssa ja välillä ponnistin. Synnytyksen jälkeen menin s.salin suihkuun peseytymään ja kävelin hoitajan ja vauvan kanssa osastolle.

Hieno kokemus joskin ei fyysisesti mitenkään kummoinen. En missään vaiheessa pelännyt synnytystä. Ponnistusvaiheessa kävi mielessä että mitenkähän tuo lapsi mahtuu tulemaan ulos mutta ajattelin että kai se tulee ulos niin kuin muutkin lapset tähän asti :)

Heräsin isänpäivän 2007 aamuna 7.30 vaimeisiin supistuksiin, heti herätessä tiesin että se on nyt menoa, sen jotenkin aavisti heti (rv 39 6) Nousin ylös ja söin aamupalaa kävin suihkussa, ulkoilutin koiran ja muutenkin siinä "siivoilin" kovenevista supistuksista huolimatta, että koti jäisi siistiksi sairaalaan lähtiessä.. Siinä yhdeksän aikaan aloin herätellä ukkoa (sillä kun kestää noi aamutoimet aina oman aikansa) Itse hääräilin kokoajan jotain, niin supistuksetkin oli helpompi kestää :) Kymmeneltä sanoin ukolle että nyt mennään, sen verran kivuliasta puuhaa alko olla. Ukko puolestaan ei pitänyt mitään kiirettä, en ilmeisesti näyttänyt tarpeeksi kipeältä :D järkyttyi kun sairaalaan päästyämme klo:10.15 kätilö totesi mun olevan 6cm auki. Siinä sitten kävin suihkussa, vaihdoin sairaala vaatteet päälle ja siirryimme saliin. Lääkäri tuli puhkasemaan kalvot ja laittoi kohdunkaulan puudutuksen joka veikin kivut noin tunniksi, sen jälkeen sain spinaali puudutuksen....tämän jälkeen en sitten mitään supistuksia enään tuntenutkaan vaikka koittivat saada niitä oksitosiini tipalla tulemaan takaisin ponnistuksen ajaksi, toisin kävi joten kun antoivat luvan ponnistaa ponnistin sitten vaan putkeen välillä henkeä vetäen :D 9 pisteen tyttö syntyi klo: 12.15 2995g 48cm Istukka ei syntynyt millään vaikka kaikkea kokeiltiin, joten minut kärrättiin leikkaus saliin nukutettiin ja istukan irroitus tehtiin käsin, verta menetin 2.5litraa ja hemoglobiini putosi 80.. pari päivää siinä sitten meni ennenku uskalsi sängystä nousta ilman että pyörty, verta sain pari pussia tipan kautta ja siksi nostankin hattua kaikille verenluovuttajille, ja olen myös itse käynyt kerran luovuttamassa vähan niinkuin "takaisin" :) toisella kertaa ei hemoglobiini riittänyt luovuttamiseen.

Esikoinen syntyi 09/09 rv 40 0. Yöllä meni vedet. Saatiin lupa heti lähteä sairaalaan jossa oltiin klo 02. Ensin käyrille, sisätutkimus ja ultralla tarkistettiin että vauva on edelleen perätilassa. Päästiin heti synnytyssaliin. Pieniä supistuksia alko tulemaan jotka pikkuhiljaa voimistuivat. Jossain vaiheessa sain ilokaasun käyttöön ja klo 17 aikaan sain epiduralin. Kaks tuntia oli kivut poissa ja sit uutta annosta. Kolmatta annosta en enää saanut kun olin jo niin auki. Kivut hävisi siinä vaiheessa kun aloin ponnistamaan. Väliliha leikattiin jossain vaiheessa ja 35 min ponnistamisen jälkeen poika tuli peppu edellä maailmaan. Klo 23.03 3640g ja 53cm. Ei sattunut epiduraalin laitto, ei ponnistaminen, välilihan leikkaus eikä ompeleminen. Todella positiivinen olo jäi synnytyksestä.
Pikkukakkonen syntyi 04/11rv 39 6. Klo 04 heräsin supistuksiin. Klo 06 oli pakko lähteä sairaalaan kun sattu niin paljon. Klo 06.30 päästiin perille ja samantien meni lapsivedet. Siitä hetki niin rupeskin jo ponnistuttamaan. Kiireellä saliin ja vaatteet lennossa pois. 13 min sairaalaan tulon jälkeen syntyi poika klo 6.43. 4190g ja 52,5cm. Tässäkään synnytyksessä ei ponnistusvaihe sattunut yhtään. Pari pientä repeämää tuli, yht. 4 tikkiä.

Oli kamalaa, epiduraali ei toiminut ja synnytys kesti monta tuntia, luulin että kuolen. En pystynyt edes puhumaan kun olin niin shokissa. Iso vauva syntyi ja jäljet sen mukaisia eli paljon sisäisiä repeämiä. Yhteenvetona meno oli siis kuin kidutuskammiosta!

Mulla molemmat aikaisemmat synnytykset on alkanu vatsan tyhjentymiselllä(rvk 39 6 ja 39 4) eli eka ajatus on ollut, että mitähän eilen söin, kun noin velloo... Ei kun veskiin ja siitä tovi, niin alkoi supistelut, jotka toisen kohdalla voimistui hiukkasen nopeampaa tahtia. Esikoista tein liki 12 tuntia (joista suunnilleen 10 tuntia sairaalassa) ilokaasun ja epiduraalin voimin, ponnistusvaihe kesti tunnin ja isäntääkin alkoi jo huolestuttaa. Episiotomia jouduttiin tekemään, jotta kaverin hartiat mahtui ulos ja hiukan repesinkin. Lisäksi sain mahtavat peräpukamat (=kokoluokkaa pingispallo), jotka luojan kiitos pieneni huomattavasti muutamassa päivässä!

Tyttö syntyi vähemmällä vaivalla reilut 2 vuotta myöhemmin. Synnytyksen kokonaiskesto oli 3,5 tuntia. Äitini oli onneksi tullut sovittua aiemmin meille kärkkymään, ja kukonlaulun aikaa kävin hänelle ilmoittamassa, että taitaa olla pian lähtö edessä. Söin aamupalaa, ja siinä ohella käppäilin välillä ympäri kämppää, kun en paikoillani pystynyt olemaan. Kun mies oli saanut kahvinsa hörpättyä, lähdettiin sairaalaan, jossa synnytysvastaanoton kätilön eka kysymys oli :"Ensimmäinen vai toinen?". Sitten ei muuta kuin mies vaihtoi nopeasti vaatteet ja hissillä saliin. Ilokaasulla mentiin, kun ei muuta enää voitu ja vajaat 2 tuntia sairaalaan tulosta tyttö oli syntynyt kolmannella ähkäisyllä. Helppoa kuin heinänteko, olisin voinut tehdä saman heti perään uudelleen!

eka lapsi: synnytyksen kesto 48h 31min, avautuminen 47h, ponnistus 1h 31min,
supistukset alkoi 40 3 heti säännöllisinä mutta siedettävinä puolilta päivin. Niitä jatkui n. 6h kunnes meni vedet. Supistukset loppuivat siihen ja mentiin sairaalaan. uudestaan alkoivat itsellään yöllä klo 3 eli rv 40 4. Auki 3cm, ja niitä supistuksia jatkuikin sitten yhteen putkeen seuraavat 2 vuorokautta ennen syntymää :) Synnytyssaliin päästä 40 5 klo 18 pintaan. Siitä vielä 10h syntymään. Ponnistusvaihe aloitettiin vihdoin klo 2.00. Ponnistin sen 1h 31min. vauva syntyi klo 3:31. (rv40 6 )rankkaa oli mutta unohtui äkkiä ja hengissä selvittii :) ja pohjimmiltaan kaikki meni hyvin, vaikka hidasta olikin! :) vauvan mitat 4095g ja 49cm ,päänympärys 36,5

Toinen lapsi, synnytys kesti 23h ja 34min. Aika hidasta tämäkin oli, mutta helpompi synnytys mielestäni.
mulla meni lapsivedet rv 41 5 kello 05 aamuyöstä. Supistukset alkoivat jotakuinkin heti. Säännöllisiksi muuttuivat 11 aikaan aamupäivällä. Silloin olimme sairaalassa jo. Ja siitä synnytys on laskettu alkaneeksi. Saliin pääsimme klo 23. Vielä kesti piiiitkään ennen kun vauva syntyi. klo 06 otin kohdunkaulanpuudutuksen koska voimat loppui. ponnistusvaihe aloitettiin 11:00. Vauva oli maailmassa klo 11:34 :) mittoineen 3825g ja 51cm,pää 34,5

kolmas lapsi synnytys kesti 9h ja 15min. vesi meni klo 7 aamulla, supistukset 9:00. Sairaalassa 12 aikaan olimme. Saliin pääsimme heti, onneksi! Ei siinä kauaa nokka tuhissut kun vauva oli maailmassa jo 18:14 :) minulle siis tosi nopea synnytys edellisiin verratessa. ponnistusvaihe kesti 44min. vauva 4710g ja 54cm, pääympärys 38,5

Esikoinen 10/06: Synnytystavan arviointiultrassa lääkäri totesi tilanteen kohdusuulla olevan hyvin kypsä, minut määrättiin vuodelepoon, onneksi kuitenkin pääsin kotiin. Tästä kului vajaa viikko, raskautta oli silloin takana 37 4, kun salkkareiden loputtua nousin sohvalta, kuului POKS, kuin hehkulamppu olisi pamahtanut. Mieheni kuuli sen olohuoneen toiselle puolelle asti. No, kalvothan siina puhkesi, äkkiä ylös ja vessaan, lapsivettä tuli oikein kunnolla. Supistukset alkoivat heti säännöllisinä, joten menin kuumaan suihkuun helpottaakseni oloani. Tällä välin isäntä keräili tavarat kasaan ja soitti pomolleen, että huomenna ei häntä kuulu töihin, tuli lähtö sairaalaan. (Tätä olemme monta kertaa myöhemmin naureskelleet, ensimmäinen joka kuuli synnytyksen käynnistymisestä, oli mieheni pomo... :D ) Kampesin itseni autoon ja lähdimme reilu 50 km:n päähän sairaalaan, kello oli silloin puoli yhdeksän jälkeen illalla. Sairaalassa olimme 21.15, siitä hetkeksi käyrille ja sitten saliin. Sain ensin ilokaasua ja sitten yhden kohdunkaulan puudutteen, joka ei toiminut ollenkaan. N. klo 23.30 sain luvan alkaa ponnistamaan ja tunnin verran kun pakersin, klo 00.31 syntyi 9/10 pisteen esikoispoikamme, 2935 g, 48 cm pitkä ja päänympärys 33cm. Kaikkiaan synnytys siis kesti 4 tuntia 35 minuuttia. Synnytys oli helppo ja mukava, vaikka kivunlievitys ei toiminut lainkaan, sain vain yhden tikin pieneen nirhaumaan.

Toinen 03/09: Viikkoja oli kasassa 34 0 kun neljän aikaan yöllä heräsin valuvaan tunteeseen, menin vessaan ja tajusin lapsivesien menneen. Supistuksia alkoi myös tulla heti, joten menin herättämään miestäni, soitin äitini lapsenvahdiksi (onneksi vanhempani asuvat lähellä!), keräsin tavarani reppuun, jota en ollut edes vielä ehtinyt pakata valmiiksi. Kuuden aikaan olimme jälleen reilu 50 km:n päässä käyrillä, josta minut kärrättiin saliin. Tässä vaiheessa hyvin alkaneet supistukset lopahtivat, joten sain lisäpotkuksi oksitosiinia, joka toimikin niin hyvin, että seuraavaksi halusinkin epiduraalin. Epiduraali toimikin mainiosti, en tuntenut mitään aluksi. Tässä menikin useampi tunti jona aikana vauvaa vielä ultrattiin kahteenkin kertaan. Sitten vauva kääntyikin siten, että pystyin olemaan vain vasemmalla kyljelläni, joten totta kai kaikki epiduraalikin sitten "valui" vasemmalle puolelle. Oli kiva yrittää päästä vessaan, kun vasen jalka ei toiminut ollenkaan... :D Klo 16.35 sain luvan alkaa ponnistamaan, klo 16.45 syntyi 8/9 pisteen tyttömme 2420 g ja 47,5 cm. Istukka ei ottanut syntyäkseen, kätilö ja hoitajat vetivät ja painoivat vatsastani, klo 17 koko synnytys oli ohi, kestihän se 13 tuntia. Vaikka tyttömme vietiinkin heti teholle, ei tästäkään synnytyksestä jäänyt traumoja, itse kävelin synnyttäneiden osastolle, tikkejäkään ei tarvittu.

Esikoinen käynnistettiin rv 36 5 cytotec (?) tableteilla. Aamulla klo 9 sain ekan tabletin ja kymmeneltä alkoi jo pienet supistukset. Pikkuhiljaa päivän mittaan sain lisää tabletteja ja supistukset vaan kovenivat ja kovenivat kunnes ne olivat lähes jatkuvaa tuskaa ilman välitaukoja (käynnistettäessä käy niin). Nämä helvetiliset kivut eivät kuitenkaan ollut niitä "oikeita" supistuksia, vaan 12h tuskailun jälkeen sain kunnon kipulääkettä ja unilääkettä ja menin petiin. Tunti sen jälkeen heräsin vedenmenoon ja samantien alkoi kovat supistelut, mutta näissä oli jo normaalit 2min tauot.Tokkurassa minulle laitettiin epiduraali, se auttoi jonkun verran, mutta ei paljoa. Lapsi oli 3kg, mutta ilmeisesti otsatarjonnassa joten ponnistamisesta ei tullut mitään, kätilö leikkasi episiotomian (kuulemma isoimman kun koskaan) ja kun vauvan sydänäänet romahti ni paikalle kutsuttiin lääkäri imukupin kanssa. Just sillon vauva tuli maailmaan eikä imukuppia tarvittu. Kipu loppui siinä kun seinään. Jälkeiset ei tuntunut enää miltään. Vauva vietiin vuorokaudeksi happikaappiin seurantaan mutta kaikki oli onneksi sitten hyvin. Jälkikäteen pystyin istumaan buranan voimin, palauduin kaiken kaikkiaan hyvin.

Toinen käynnistyi tasan laskettuna aikana säännöllisillä supistuksilla. Kotona oli 4min välein, aluksi lievempinä, mutta nopeasti jo koveni kipu. Sairaalaan mentäessä oli vaan 3cm auki, mutta kun olin niin kivulias niin ottivat sisään saamaan lääkettä, onneksi, sillä epiduraalin sain siitä 2h kuluttua. Ennen epiduraalia sain ilokaasua. Epiduraalin tueksi sain minispinaalin, joka ei meinannut vaikuttaa aluksi ja sitten kun vaikutti niin yhtäkkiä meni toinen puoli pois pelistä kokonaan että se ei ihan hyvin mennyt... Epiduraalista ja minispinaalista huolimatta supistukset tuntuivat aika kovalta. Ponnistusvaiheessahan ei anneta lääkettä jotta ponnistamisesta tulisi jotain, mutta oma ponnistusvaiheeni kesti 1h30min, joten en voi muuta sanoa että en kivuliaampaa hetkeä elämässäni tiedä kun se hetki. Huusin, itkin, ponnistin, tein kaikkeni ja koko ajan tuntui kun jalkapalloa olisi pitänyt likistää takapuolesta. Loppujen lopuksi ei tullut kun yksi pieni repeämä, vissiin kaksi tikkiä laitettiin. Ilmeisesti juuri sen takia kun vauva sai tulla "omia aikojaan" ja rauhallisesti ulos (ponnistuksistani huolimatta...).

Kaiken kaikkiaan sanon, että vaikka lopputulos on toivottu ja maailman ihanin niin elämäni hirveimmät hetket on ollut synnytyssaleissa kun se kipu on niiiiin kovaa ettei sitä voi edes selittää. Siinä jopa hetkellisesti ajattelee että helvata tähän kuolee ku sattuu niin perkeleesti!!! MUTTA, jos kolmas lapsi ajatuksiin tulee niin ei se kipu, muistot, ei mitkään saisi minua jättämään lasten tekoa siihen. Se on vaan kestettävä!

p.s. olen kuullut että synnytys voi olla myös miellyttävä ja lähes kivuton kokemus, mutta en ainakaan vielä suostu uskomaan sitä

Mulla alkoi synnytys lapsivedenmenolla klo 23.30. Klo 22.00 oli alkanut jo supistelemaan, mutta ne tuntu samanlaisilta harjotussupistuksilta kuin mitä oli kuukausia jo ollut, ja ne tuli noin.20-30 min välein. Raskaus oli viikolla 38 6 syntymäpäivänä. Vauva ei ollut vielä laskeutunut, joten jouduin menemään ampulanssilla sairaalaan, jotten napanuora vahingossa tulisi ensin. Sairaalassa olin klo 00.15 ja supistukset alkoi vähän sattumaankin ja tulivat 12min välein. Klo 02.00 supistukset vähän harvenivat, mutta taas klo 03.00 tulivat 10min välein. Klo 4.00 supistukset oli jo aika tuskallisia, mutta päätin pärjätä ilman kipulääkkeitä, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt silloin pyytää jotain kivunlievitystä. 5.30 Kätilö antoi luvan kävellä, koska vauva oli laskeutunut, ja olin auennut 1 cm. Liikkuminen auttoi kipuihin vähän aikaa. Kaurapussia kokeilin, mutta se ei auttanut. 7.30 olin auennut 1,5cm, supistukset tuli 5 min välein, ja kivut oli jo tosi kipeitä. Aluksi meinasin mennä ammeeseen, mutta kätilö sanoikin että ei mennäkään, kun kivut ovat niin suuret. Sain sitten vähän aikaa ilokaasua ja mentiin synnytyssaliin. Huusin siellä täyttä kurkkua, kun sattui niin. Sain 9.00 epiduraalin ja se vei onneksi kaikki kivut. Sain vielä toisen annoksen. Siitä 10 minuutin päästä vauvan sydänäänet laskivat, ja sain lisähappea ja olin kyljelläni ja kontillani, jotta se auttaisi. Se ei auttanut ja koska olin 11.30 täysin auki vauva otettiin imukupilla, ja syntyi 11.34. Napanuora oli normaalia lyhempi vain 30 cm, ehkä se vaikutti siihen että vauva ei laskeutunut aikaisemmin.

Esikoiseni syntymä 07.11.2008 : Olin nukkumassa ja heräsin kauheaan pissahätään, (viikkoja oli tuolloin kasassa 39 5) No mitäs siinä kävin siis pissalla (klo: 05.30), ja kun olin matkalla veskistä takaisin sänkyyn, jotain lorahti lattialle oikein kunnon määrä. Ensin jähmetyin paikalleni ja mietin, että kusinko juuri lattialle..??!! :O sitten tajusin että ei hei hetkonen.. nyt tais tulla lapsivedet. Menin aivan paniikkiin ja herätin mieheni sitten ja huusin vaan: "tuu kattoo onko toi lapsivettä, en uskalla liikkua !! " Mies tuli sitten siihen ja sanoi että juu, otas rauhassa niin mietitään mitä nyt tehään. No sitten mies soitti taysiin ja käskettiin lähtemään heti tulemaan , koska lapsivesi oli vähän vihertävää. Taksilla mentiin, matka sujui hyvin, ei mitään kipuja, kunnes päästiin sairaalan oville (06.30)... ja PRKL sitten alkoikin supistukset samantein niin että kun edellinen loppui, seuraava alkoi, ja teki kipeää, erittäin kipeää ! Ei siinä mitään, laittoivat käyrälle ja antoivat supistuksia estävää.. ( en ymmärrä vieläkään miksi!! Koneella kuulemma luki tiedoissani että mulle pitää tehdä keisarinleikkaus! Se oli virhe koneella ja näin onnistuivat lopettamaan supistukseni lähes kokonaan, jonka uskon pitkittäneen synnytystä useilla tunneilla) Ei siinä sitten muuta.. pääsin tunnin päästä siittä synnytys saliin ja siellä antoivat sitten oksitosiinia reippahasti et saatais homma taas käyntiin.. ei mennyt aikaakaan kun alkoi supistukset jälleen, tällä kertaa hitaasti ja varmasti ja niin että sattui perkeleen paljon. Kello oli 12 kun olin niin tuskissani että vaadin epiduraalin, se laitettiin 4 kertaa väärään paikkaan, ja jos olisin tiennyt kuinka paljon sen laittaminen sattuu, en olisi koko puudutusta edes ottanut. Homma alkoi kunnolla luistaa kun epiduraalin vaikutus lakkasi noin klo: 14.00, jolloin olin auki 8cm, ei aikaakaan kun hoitajat siinä jo vaihtuivat ja tais kello olla 14.55 kun soitin kelloa ja sanoin että on niin kumma olo.. en ollut varma mutta kuvittelin sen olevan ponnistamisentunne mikä siinä tuli. Kätilö tutki ja sanoi että kohdunsuu kokonaan auki ja pää näkyi jo ja sanoi että voin alkaa ponnistaa. Ekalla ponnistuksella sieltä sitten mötkähtikin pihalle, ihana pikku esikoispoikani 3790g ja 51cm (klo:14.57)

Koittakaa muuten ihmiset tajuta, että sitä kivunlievitystä ei anneta teidän halujen ja tahdon mukaan. Se kivunlievitysmenetelmä arvoidaan tilanteen mukaan (ja otetaan huomioon mm terveydelliset esitiedot) ja sitä ei anneta silloin, kun te haluatte. Sen sikiön vointi tarkistetaan ennen kuin aletaan kipulääkitystä miettimään ja voinnissa ei saa olla poikkeavaa.

Ja joskus sen anestesialääkärin saaminen kestää pitkään. Saattaa olla, että sillä anestesialääkärillä on muuta tekemistä (lue: kiireellisempää). Varsinkin päivystysaikaan ei ole toisia anestesialääkäreitä mahdollista hommata (paitsi esim suuronnettomuustilanteissa hälytetään kotoa). Ja jos haluatte, että anestesialääkäreitä oli "varalla" päivystämässä ihan vain teitä (synnyttäjiä) varten, niin voitte olla sitten valmiita maksamaan synnytyksistä muutaman tonnin.

Keskiviikko-torstai välisenä yönä (3-4.8.11) alkoi kuukautismainen polttelu alavastalla. Pe 5.8.11 oli laskettu. Kipu koveni yön aikana ja to aamulla sanoin miehelleni, että voi olla että tänään päästään sairaalaan mahdollisesti synnyttämään. Touhusin pihalla päivän ja n. klo 16.30 sanoin että voitaisi lähteä sairaalaan suunnalle. Käytiin vielä tekemässä pieni kävelylenkki sairaalan läheisyydessä. Sairaalaan päästyä n.17.30 tarkastettiin kohdunsuun tilanne, kohdunsuu oli 3cm auki. Supistuksia tuli n.5minuutin välein. Vietettiin ilta sairaalassa. Noin 22 aikaa mieheni lähetettiin kotia odottelemaan, että synnytys alkaisi ja minut käskettiin nukkumaan. No eihän siitä nukkumisesta mitään tullut. Supisteli niin kovasti. Klo.01.30 soitin kätilön huoneeseeni ja sanoin, että en pärjää enää itsekseni. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, että kohdunsuu on auki 5cm ja että voisin soittaa mieheni paikalle. Siirryttiin sitten synnytyssaliin ja pääsin altaaseen. Altaassa olo rentouttu ihanasti, mutta joka supistus tuntui silti todella kivuliailta. Supistukset oli todella voimakkaita ja kivuliaita. Jokaisen supistuksen kestin hengittämällä syvään sisään ja puhaltamalla voimakkaasti ulos. Altaasta noustua kalvot puhkaistiin, jotta synnytys ei turhaan pitkittyisi. Puhkaisu ei tuntunut missään, lämmin vesi vaan lainehti ulos. Supistukset kuitenkin koveni huomattavasti kalvojenpuhkaisun jälkeen ja niitä tuli noin 1min välein. Kalvojen puhkaisun jälkeen minulle annettiin spinaali-puudutus selkään. Laitto ei sattunut yhtää, mutta oli todella tuskallista olla supistusten kourissa paikallaan. Kohdunsuu oli laittohetkellä n.7cm auki. Spinaali-puudutus auttoi hienosti, en tuntenut supistuksia lainkaan. Lepäilin ja keräsin voimia tulevaan ponnistusvaiheeseen. Noin tunnin kuluttua puudutuksen laitosta rupesin tuntemaan painetta peräsuolessa. Kätilö teki sisätutkimuksen ja kohdunsuu oli täysin auki eli 10cm. Siirryin jakkaralle ponnistamaan. Mieheni oli selkäni takana tukemassa minua. Ponnistaminen oli helppoa jakkaralla, suosittelen todella kokeilemaan. Ponnistussuunta oli helppo löytää tuossa asennossa. Ponnistusvaihe alkoi 5.30 ja tyttö syntyi 5.41. kaikki meni tosi hyvin. Synnytyksestä jäi todella positiivinen mieli. Voisin mennä vaikka heti uudestaankin :) Tsemppiä kaikille jotka olette siihen koitokseen vielä menossa. Hurjaa se on, mutta ei mahdoton tehtävä :)

Minulla tilanne oli siinä mielessä erilainen, että olin jo valmiiksi sairaalassa, koska synnytys käynnistettiin. Käynnistyi oli viikolla 38 5 raskausmyrkytyksen vuoksi. Sain aamulla lääkettä (suun kautta otettavaa), joka aiheutti pienia supistuksia. Toisen sain iltapäivällä. Nämä pienet supistukset jatkuivat iltaan ja sovittiin, että seurataan ilta ja yö, jos ei käynnisty yön aikana niin aamulla uudestaan (käynnistys voi viedä jopa 3-4päivää). Joskus kymmenen yhentoista aikoihin illalla supistukset (jotka olivat siis verrattavissa harjoitussupistuksiin) lopahtivat ja päätin mennä nukkumaan.

Noin puolen yön aikaan sitten heräsin pieneen poksahdukseen ja samantien alkoivat OIKEAT supistukset ja ne olivat paljon voimakkaampia ja kivuliaampia kuin "pillerisupistukset". Soitin soittokelloa ja kätilö tuli hakemaan minut suoraan synnytyssaliin, koska ne olivat kaikki vapaina. Kätilö tutki ja totesi minun olevan 3cm auki. Soitin miehelle, että lähtee tulemaan kohti laitosta (matkaa melkein tunti talvikelillä) ja kätilön kanssa alettiin puhua mahdollisista kivunlievityksistä. Minulle suositeltiin korkean verenpaineen vuoksi (johtui siis raskausmyrkytyksestä) heti epiduraalia, kosk se laskee verenpainetta. Sainkin sen noin puoli yhden aikoihin. Mies kerkesi juuri nähdä YHDEN ainoan supistuksen ennen kuin epiduraali alkoi vaikuttaa. :D

Noin kahden kolmen aikaan minulle tuli kauhea vessahätä ja kävin vesassa. Sieltä tullessani tunsin kovaa painetta aivan alaselässä, miltei takapuolessa. :) kerroin tästä kätilölle, joka tutki ja totesi minun olevan reippaat 9cm auki ja että saisin alkaa ponnistaa. Avautumisvaihe kesti siis n. 2,5 tuntia ja olin ensisynnyttäjä. :D

Ponnistusvaihe ei sitten ollutkaan niin helppo. Tenava oli virhetarjonnassa ja ei siksi suostunut ponnisteluistani huolimatta tulemaan. Lopulta n. 1,5 tunnin jälkeen inisin kätilölle, että en enää jaksa (kunto oli ihan nollissa, koska olin ollut lepomääräyksessä viimeiset kymmenen viikkoa.) ja kätilö kutsui lääkärin. Lääkäriä odotellessa kätilö selitti minulle, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan: Ensiksi yritetään imukupilla, eli joudutaan tekemään välilihan leikkaus, jos se ei auta tehdään kiireellinen sektio. Siinä vaiheessa olin sitä mieltä, että ihan mitä vain, kunhan lapsi saadaan ulos.. :D :D

Lääkäri tuli ja aloitettiin imukuppisynnytys. Se auttoikin ja poika oli maailmassa noin. minuutissa. :D Pojan mitat olivat 3710g, pituus 50cm ja päänympärys 35cm. Pää oli vain niin huonossa asennossa, että siksi jumittui kanaviin. Jälkeisissä kesti jonkun aikaa, mutta nekin saatiin lopulta ulos. :) Välilihanleikkuun vuoksi tikkejä ommeltiin sitten jonkun aikaa, mutta olin vain helpottunut, kun ei tarvinnut ponnistaa.. :D

Kaikenkaikkiaan hieno kokemus, vaikkakin lopulta jouduttiin päätymään imukuppisynnytykseen. Ainoa huono puoli oli se, että en saanut pidellä poikaa kuin pienen hetken kun se jo kiikutettiin happivajeen takia happikaappiin, enkä päässyt näkemään tätä, koska itseäni parsittiin kokoon. :) Synnytys oli nopea (n.4h 15min) ja lähes kivuton koska sain epiduraalin heti alussa. :) Toisaalta menetin kaiken sen sairaalaan lähtemisen jännityksen, koska olin siellä jo valmiina, mutta tulos oli silti yhtä ihanainen.

Noista puudutuksista. Olen synnyttänyt kolme kertaa ja jokaisessa synnytyksessä kätilöt katosivat jonnekin juuri silloin kun olisi pitänyt antaa kohdunkaulanpuudutus ! Olivat ennen sitä kyllä paikallaja sitten liian myöhään mutta koskaan eivät sillä tärkeällä hetkellä ! Miten voi olla mahdollista että tämä sattui minulle joka synnytyksessä ? Ei auttanut vaikka kutsuttiin paikalle kun eivät "ehtineet" koskaan silloin tulla. Joten sain aina lopulta synnyttää ilman kivunlievitystä vaikka siitä oli tehty sopimus kirjallisesti että puudutuksen saisin.

Kaipa minunkin pitää päästä kertomaan omasta synnytyksestä ku siitä jäi niin hyvä mieli. Mulla oli jääny tutti keittämättä ja keittelin sen sitte sillä välin ku mies kävi vähän autotallilla hommissa. rv 40 3. 10/09. bb:tä siinä taidettiin tiistaina vähän seurata ja sitte pisulle pesulle ja uinumaan. Pissatessa tuntuikin semmonen vähän jännän tuntunen juttu jota en oikeen osaa vieläkään selittää.. ehkä harkkari tai joku semmonen.Mulla ei ollu siis supistellu aikasemmin joten en tienny. Yöllä sit heräsin yhen jälkeen siihen ett vatsa meni kovaks. Semmosia tuli 10min välein ja tunnun siinä varmaan vielä makoilin ennen ku lähin suihkuun. 3.00 potkin sit miehen ylös ku alko vähän jo tuntumaan ilkeemmältä. Sanoin että: Mee suihkuun jos haluut ennen ku lähetään. Siinä se sitte pyöriskeli ja katteli ku mä etin hyvää asentoa. 3.30 tuumailinki sitte 5min välein tulevista supistuksista että: Alappa viiä laukkuja autoon. Mies meinas että laittais sen hetkeks aikaa roikan nokkaan mut minä vaan karjasin perään ett: STARTTAA! :D 70km:ää meilläki matkaa sairaalaan ja sen sanon että auton penkinlämmitin on aivan ihana olemassa. Porotteliin nimittäin silllä selkää ettei tuntunut sypistukset matkalla niin pahalta.
Sairaalaan mennessä 5.20 oltiin sairaalassa mies ei uskaltanu ottaa laukkujakaan mikaan ku pelkäs että joudutaan vielä kotiin. Ja sanon että aika tyhmältää tuntu mennä luukun taate ku ei ollu mitenkään sairas. Kätilö tuli siinä sit katteleen ja tuumaili vaan ett: supistaako? Seurailtiin vähän ja 4cm olinki jo auki ja kätilö oikeen miehelle tuumas että te enää täältä mihinkää lähe että nyt lähetään saliin. 6.30 salissa ja kävivät verikokeen ottamassa ku pyysin epiduraalia. Suihkua kokeilin mut mulle ei auttanu. NOSsista tulee kuulemma huono-olo joten en sitä halunnu. 8 aikaan sain sitte epin ja kätilöjen vuoro vaihtu.olin jo aatellu ettei yhtään harjottelijaa tarvi tulla mut niinhän tuo ylimääräen unohtu ku kipua ei tuntunu. ysin aikaan koitin vessassa vähän istua ja pisutella ja 9.30 tuuma kätilö ett nyt ponnistetaan. Tunti meni oksitosiiniä sain vähvistamaan supistuksia ja poika 3720g 50cm synty 10.30. 9/10. Pari pientä niehaumaa, joista toiselle ei ees alettu tekemään mitään. parilla tikillä siis selvisin. Ja menen varmasti uudestaan kesäkuussa jos kyydissä pysyy uusi kakkonen. :)

Ihana lukea näin paljon positiivisia kokemuksia synnytyksistä!!!!

Itselläni vauva syntyi maailmaan 2 viikkoa ja 3 päivää yli lasketun ajan.
Perjantaina menin sairaalaan käynnistystä varten raskauden mennessä 2 viikkoa yli. Sain pari tablettia (en muista miksikä niitä kutsutaan) mutta ne saivat aikaan vain kivuttomia supistuksia jotka loppuivat illalla. Sama toistui seuraavana päivänä. Sunnuntaita edeltävänä yönä tunsin pari kivuliasta supistusta, ja aamulla tuntuivat heikkoina kihelmöintinä. Aamupäivällä supistukset sitten tulivat kipeämmiksi, ja otin lämpöpusseja kivun hellittämiseen. Illalla olin sitten 5 cm auki ja siirryin synnytyssaliin. Siellä kiikuttelin kiikkutuolissa kaikessa rauhassa, ja sitten kätilö ehdotti ammetta jos haluaisin sitä kokeilla. Noo,menin sitten tunniksi ammeeseen ja siellä torkuin kun supistukset eivät vielä kovin kipeitä olleet. Sitten takaisin synnytyshuoneeseen ja kohdunsuun tilanne katsottiin, eikä muutosta ollut tapahtunut. Aamulla sitten puhkaistiin kalvot, eikä siitäkään ollut mitään apua. Sitten sain vaihtoehdoiksi että jatkettaisiin näin, vauva voisi syntyä vasta seuraavana yönä tai sitten laitettaisiin oksitosiinitippa vauhdittamaan synnytystä. Valitsin oksitosiinitipan. Kokeilin ilokaasua mutta siitä ei ollut mitään hyötyä,sai aikaan vain huonon olon joten sen käyttö lopetettiin. Tipan laiton jälkeen olinkin kohta jo 8 cm auki ja supistukset olivat jo aika kipeitä, joten otin spinaalipuudutuksen. Se auttoi heti, eikä mitään kipuja tuntunut enää joten aloin nukkumaan. Tunnin päästä heräsin käymään vessassa ja tunsin ponnistamisen tarvetta. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja sanoi että 10 cm ollaan auki,eikun ponnistamaan. Sitten menikin 16 minuutia niin tyttö oli maailmassa =) Painoa oli 4220g! Pienen repeämän sain mutta muuten kaikki meni oikein hyvin! Vaikka synnytys kestikin sen 26 tuntia :D Ihana kokemus oli, luulin että olisi tehnyt kipeämpää :)

Oma synnytyskokemukseni oli hieman erilainen kuin mitä olin ajatellut. Rv 41 tunsin yöllä vatsassa nipistelyä, samanlainen tunne kuin vatsalihakset olisivat kipeät. Nousin syömään kahdeksan aikaan aamupalaa eikä tuntunut missään. Menin sitten takaisin nukkumaan ja heräsin klo 9.30 kun lapsivedet meni sänkyyn. Se oli outo tunne kun vettä vaan tulee eikä sitä pysty mitenkään hallitsemaan. Noh, sitä vettähän sitten tuli oikein kunnolla ja koko ajan. En valehtele yhtään jos sanon, että sitä vettä tuli varmasti ainakin 10 litraa! Sitten soitin synnärille ja sieltä käskettiin odotella supistuksia. Ja mikäli mitään tuntemuksia ei ala tulemaan niin sitten illalla sairaalaan. No sitten aloin odotella supistuksia, mutta taaskaan ei tuntunut missään. Sitten huomasin, että vauva ei oikein liiku kunnolla ja soitin synnärille jos voisin tulla kuitenkin jo vähän aikaisemmin näytille. Sairaalassa otettiin käyrää ja kaikki oli ok, joskin ehkä hieman liian tasaista käyrää. Kätilö totesi että pää on kiinnittynyt. Jäin sitten päivystykseen yöksi, koska synnytys pitäisi kuitenkin aamulla viimeistään käynnistää. Mies jäi vielä seuraksi sairaalaan ja lähti sitten kotiin nukkumaan. Minulta otettiin vielä käyrää illan mittaan ja minun piti laskea liikkeitä. Myös kätilö tuli tunnustelemaan liikkeitä ja totesin hänelle, että tunnen liikkeitä alhaalla. Kätilö ihmetteli, että miten voit tuntea liikkeitä alhaalla. Kätilö haki lääkärin ja ultralaitteen. Lääkäri totesi, että vauva olikin perätilassa. Sanoin heti että en halua yrittää alakautta. Lääkäri teki sitten oikein rajun sisätutkimusen ja yöllä alkoi sitten supistella. Kävin ilmoittamassa asiasta kätilölle ja hän käski mennä vielä lepäämään. Kohta hän sitten tuliki ilmoittamaan, että nyt leikataan. Soitin miehelle ja hän kerkesi mukaan. Reipas ihana tyttö syntyi yöllä. Ihmettelimme kaikki, että miten perätila saattoi jäädä huomaamatta. Minulla oli jopa neljä eri neuvolaterkkaria raskauden lopussa eikä kukaan huomannut mitään.

oma synnytykseni alkoi viikoilla 40 0 pikkuhiljaa koveneviin supistuksiin, sairaalaan lähdettiin päivällä noin klo. 14 kun oli niin kipeät supistukset että tiesin että nyt ei tulla enää takaisin kuin pikkuinen kainalossa. no sairaalassa sitten otettiin käyrät ja monotoniset olivat joten peräruiske ja kipuihin paracetamolia joka ei auttanut mitään. pääsin saliin melkein samantien, tippa käteen ja ilokaasua sain aluksi joka auttoi aluksi, parin tunnin kuluttua kohdunkaulan puudutus joka auttoi 20min ja kun olin 3-4cm auki niin sain epiduraalin ja oksitosiinia vauhdittamaan synnytystä. kun olin 8cm auki niin alkoi tuntumaan ponnistuttavia supistuksia joten kätilö sanoi että saa ponnistaa ja siitä 19min niin esikoistyttö oli maailmassa. tyttö tuli takaraivotarjonnassa ja oli täysin normaali ja jäntevä vauva. minulle tuli toisen asteen välilihan repeämä ja epäilivät myös sulkijalihaksen repeämää, minut lähdettiin samantien paikkaamaan leikkaus saliin, sain spinaalipuudutuksen ja menetin melkein litran verta korjauksen aikana. sulkijalihasrepeämää ei ollut mutta aika paljon tikkejä tuli. olen muuten todella tyytyväinen synnytykseeni mutta sain puudutuksista spinaalipäänsäryn joka tulee 1:200 selkäydin puudutuksen saaneista ja se kesti melkein viikon ja oli aivan järkyttävä. no siitäkin selvittiin ehjin nahoin joten nyt jälkeenpäin en valita. kätilöt ja hoitohenkilökunta olivat mukavia ja ymmärtäväisiä.

Tässä linkki mun ei niin positiiviseen synnytystarinaan. En suosittele synnyttämään menijöille

http://emilia-itsallaboutava.blogspot.com/2011/12/toivepostaus-synnytykseni.html

Raskaus meni yliaikaiseksi, olimme käynnistämässä synnytystä kaksi päivää, mutta mitään ei tapahtunut joten laittoivat kotiin hakemaan vauhtia, sitten parin päivän päästä lähdimme uudestaan kokeilemaan käynnistystä ja sittenhän se käynnistyi ensimmäisestä tabletista. Kivuliaita supistuksia minulla kerkesi olla 2h ja sain epidiraalin, olin tällöin 4cm auki. Epiduraali oli kuin taivas, sain nukuttua synnytyssalissa. :)) 3h päästä sain lisää epiduraalia, koska ensimmäinen lääke haihtui. olin tällöin 5cm auki ja samalla laitettiin vauhitustippoja. Sitten 2,5h jälkeen olin 9 cm auki ja minulta puhkaistiin kalvot koska lapsivettä tihkui. Pian minua alkoikin ponnistuttamaan ja aloin ponnistaan omaan tahtiin kätilön neuvomana. Siirryin ponnistustuoliin josta ponnistin poikaani 19min. Vinkkinä kaikille että valmistautukaa ponnistusvaiheeseen positiivisesti päättäväisesti ja kärsivälllisesti! Ainoat kivut minulla oli ennen epiduraalia, jännitin epiduraalia kovasti sillä pelkään neuloja yli kaiken.. Voin kertoa että epiduraalin laittaminen ei käynyt kipeää. Ponnistusvaihe oli myös kivuton, sillä epiduraali vielä vaikutti.. Tikkejä sain alapäähän 20kpl mutta parantui hyvin ja nopeaa. :)

meille syntyi esikois tyttö käynnistyksellä 1.11.2011 rv 38 5. käynnistys raskausmyrkytyksen epäily.. eli menin 37 5 oyssiin tarkistus käynnille tulevaa käynnistämistä varten, eli meiltä kotua oyssiin n. tunnin matka.. olin silloin 3cm auki ja täysin kypsä.. viikon päästä eli sillon rv 38 5 mentii sit taas oyssii polille taas tutkimuksiin.. ultrattiin ja tehtiin sisätutkimus, olin edelleen 3cm auki.. tutkimuksen tehty ja nainen tokaisi että nyt aletaan käynnistämään.. mentii sit osastolle ja sain eka peräruiskeen, siinä hyvän ajan istuin pöntöllä, ku pääsin vihdoin vessasta puhkaistiin kalvot ja laitettii oksitosiini tippa, alko vähitellen tulemaa laimeita supistuksia ja sit lisäsivat tipan määrää vähä ajan päästä alko tulemaa sit enemmän voimakkaita supistuksia 5min välein.. lisäsivät taas tippaa, tunnin kuluttua alko olemaa jo sellasia supistuksia että oli pakko pyytää epiduraali, sain sen puolessa tunnissa, voi sitä ihanaa tunnetta missään ei kipua.. 2 tuntia meni ku sanoin kätilölle että tuntuu painetta ja kakattaa :D se tutki ja olin täysin auki..sain eka alkaa koe ponnistamaan ja sitte ihan kunnolla.. 25min myöhemmin syntyi maailman ihanin esikois tyttö 3800g 49cm.. sain 2 ihan pientä repeymää mihin kumpaanki kohtaan laitettii 2 tikkiä.. synnytyksen jälkeen jälkeiset tuli hyvin ulos en tuntenut sitä, mutta vuodin jostain kohtaan paljon verta oikee suihkuamalla kuulemma tuli kätilönki päälle, ne soitti sit 2 lääkäriä paikalle ja kummatki kahtoivat mistä veri tulee, eivät saaneet tietää.. no menetin siinä 800ml verta ja parsittii mua kokoon.. eli koko synnytyksen aika kalvojen puhkaisusta oli n 7 tuntia.. hyvä kokemus..saa nähä millo pikku kakkonen ilmottaa tulostaan :)

Esikoisen sydänäänien hidastuminen huomattiin neuvolassa 41 5. Syke oli koko ajan 105 eli suoraan synnärille ja siellä suoraan synnytyssaliin. Lapsen päähän laitettiin seurantalaite ja kun olin vasemmalla kyljellä niin äänet olivat paremmat. Kohdun suu oli kiinni, mutta kuitenkin kalvot saatiin puhkaistua ja oksitosiini tippa laitettiin. Syödä en saanut kun kiireellinen sektio oli aika todennäköinen.

Oksitosiini aloitti kovat mutta lyhyet 10 sekunnin supistukset joita tuli kymmenen sekunnin välein. Lääkärin ja kätilö kertoi ettei niin lyhyet supistukset eivät vie asiaa eteenpäin, mutta niin kauan kuin sydänäänet ovat hyviä eikä stanhälyytyksiä tule, niin jatketaan. -Itse olin jo ihan pihalla kivusta. En huutanut tai mitään vaan vartalo kouristeli supistusten tahtiin. Huoneessa oli koko ajan kätilö seuraamassa vauvan sydän ääniä. Reilun tunnin jälkeen minulle tuli suoraan sanoen iso kakka hätä ja sanoin kätilölle, että vaippa alle tai jotain (en pystynyt supistusten välissä käymään vessassa kun uusi supistus alkoi kymmenen sekuntin päästä. )

Kätilö sanoi, että hän nyt kurkkaan tuonne alas että onko avautumista alkanut tapahtua. Sitten kätilölle tuli kiire. Paikat oli auki ja ponnistusvaihe oli alkanut.

Repesin pahasti ja kamalinta oli paikkojen ompelu ilman puudutusta. Kuulemma sitä ei voitu laittaa kun ei olisi nähty miten ommellaan.

Eipä siitä suurempia traumoja kuitenkaan jäänyt ja seuraavaan käynnistykseen menin ihan positiivisin mielin. Kätilölle kuitenkin sanoin että olin aika nopea synnyttäjä, hän sanoi huomanneensa sen ja sanoi että mennään sen mukaan.

Paikat ei juurikaan olleet auki, mutta kalvot saatiin puhkaistua ja oksitosiini tippa aloitti supistukset. Supistukset olivat lieviä. Kävelin kymmenisen minuuttia ympäriinsä ja aina välillä roikuin miehen kaulassa kovempien supistusten aikana. Miehellä oli kyynelet silmissä koska hänelle jäi kauhea pelko esikoisen synnytyksestä. Kahden kymmenen minuutin päästä kun supistukset olivat alkaneet, kätilö halusi katsoa paikat. Naureskellen kiipesin sänkyyn ja tuumasin ettei tämä taida niin nopeaa tulla kuin esikoinen, että eiköhän nämä ole alkusupistuksia. Kätilö tuumasi siinä, että joopa joo, samanlainen kakkahätä tunne ei tule kuin esikoiselta, mutta paikat ovat auki joten eiköhän aloiteta ponnistaminen. Siitä kun tipustus oli laitettu, niin istukkakin oli jo syntynyt 45:n minuutin kuluttua. Eli ei kestänyt kauaa eikä sattunut. Esikoinen oli pieni tyttö 2700g ja toinen oli poika 4400. Pienen synnytys oli todella isompi homma.

Oma synnytykseni alkoi pikku hiljaa lapsiveden menolla..sitä tihkui koko ajan ja välillä enempi, sitten pieniä supistuksia mutta ei kipeitä eikä säännöllisiä. Seuraavana päivänä päivystykseen näytille, synnytys päätetttiin käynnistää muutaman tunnin päästä mikä oli pahin painajaiseni! Olin varautunut synnytykseen huolella, joogaamalla, lenkkeilyllä ja lukemalla paljon synnytyksestä. Olin toivonut mahdollisimman luonnollista synnytystä ja tuntui todella pahalta kuulla että joudun käynnistykseen.
Mutta osastolle illalla sisään ja käynnistys joka sai aikaan muutaman supistuksen, en yhtään auki. Aamulla sama uusiksi, aivan tajuttoman kipeät supistukset ja enkä yhtään auki... Jatkui kivut enkä taaskaan yhtään auki, sain särkylääkkeitä joilla ei mitään tehoa. Sitten laittoivat synnytyssaliin saamaan kovempaa kivunlievitystä. Koitin ilokaasua, aivan turha, sain piikin reiteen ei vaikutusta, kätilö tutki enkä taaskaan yhtään auki.. Olo oli aika epätoivoinen! Sitten tuli anestialääkäri ja laittoi kipulääkkeen selkäytimeen (ei puudute) ja mikä ihana olotila! joka paikkaa kutitti mutta kivut hävisivät n. tunniksi, sitten tunsin ne taas, ihan kun joku olisi repinyt selkää kahtia. Kätilö tutki ja olin 10cm auki, eikun ponnistamaan ilman lääkettä. Sain kiireellisen epiduraalin joka tuskin kerkesi vaikuttamaan, ponnistus kesti 7min ja terve pieni tyttö oli maailmassa. Synnytyksen kokonaiskesto lapsiveden menosta 49,5h, säännöllisistä supistuksista 3,5h eikä yhtäkään repeämää. Aivan ihana ja aika kivuton kokemus loppujn lopuksi :).

Supistukset alkoi klo 6 keskiviikkoaamuna, isä lähti sillon töihin. Tiesin että nyt tapahtuu, koska supistukset olivat erilaisia kun aikasemmin. Raskausviikkoja oli 39 1. Supistuksia tuli 15-10min välein ja parin tunnin päästä soitin isälle, että varaudu lähtemään töistä. No sitten soitin synnärille että koska pitäisi tulla. He sanoivat että sitten kun kipu on niin kovaa ettei pysty enään olemaan kotona, tai menee vedet. Olin vähän epäilevä koska kipukynnykseni on korkea. (niin luulin) Supistukset siinä vain tihenivät ja pystyin olemaan ihan hyvin kotona ja lukemaan netistä kaikkea synnytykseen liittyvää. Klo 11 oli neuvola ja menin sinne supistuksineni. Siellä tekivät tavalliset kokeet ja sanoivat samaa kun sairaalassa, että sitten vasta kun kipu on kova tai menee vedet. neuvoivat myös ottamaat panadolin ja menemään suihkuun. Sen tein sitten kotona ja supistukset loppuivat. Olin ihan masentunut että 6h "kärsinyt" ja se oli siinä.

Menin sohvalle katsomaan telkkaria ja klo 13 jälkeen supistukset alkoivat taas. Olin ihan että jes, taitaa sittenkin tapahtua jotain. Soitin taas isälle ja päivitin tilanteen. Siinä odottelin sitten sitä kipua ja supistukset vaan voimistuivat. Klo 15 Soitin isälle ja sanoin että nyt tulee jo kyyneleet supistusten aikana että onkohan se merkki että sattuu tarpeeks. Isä tuli kotiin ja lähdettiin sairaalaan. 5 min ajomatkan jälkeen olimme perillä=)

Sairaalassa pääsimme käyrille ja olimme siinä tunnin verran. Kaikki oli hyvin ja tehtiin sisätutkimus. Jes, 4cm auki. Enään ei lähdetä kahdestaan kotiin. Emme olleet ottaneet edes sairaalakassia mukaan, mutta ajomatka on niin lyhyt että sen voi hakea sitten. Pääsimme synnytyssaliin ja kysyttiin kivunlievitystä. Sanoin että haluaisin koittaa ihan luomuna, mutta voin myös muuttaa mieleni myöhemmin. Ilokaasun saimme ja sitä otin pari tuntia ja sitten ei pystynyt kun tuli huono olo. Klo 19 oli kohdunsuu auki 6cm ja voin sanoa että vaikka kipukynnys on korkea niin nyt SATTUI. Aivan kamalasti. Isäkin oli ihan peloissaan kun ei tiennyt mitä tehdä kun olin niin omissa maailmoissani. Siitä siis kätilöt kutsuivat anestesialääkärin ja sain epiduraalin.

Se oli mahtavaa. =) Siitä aika meni kun siivillä ja yhtäkkiä oli 3h mennyt niin alkoi puudutteen vaikutus lakata. Sain sitä uudestaan. Samalla puhkastiin kalvot ja vesi oli vähän vihertävää.

Tässä vaiheessa alkoi ajantaju pikkuisen kadota eikä oikein muista kaikkia yksityiskohtia mutta noin 2 aikaan yöllä katsottiin kohdunsuuta ja siinä oli pikkuisen reunaa jäljellä. Alkoi samalla ponnituttaa ja yritin olla ponnistamatta kun oli se reuna siinä vielä. En sitten pystynyt vaan oli pakko. Kätilö kävi välillä aika muualla ja minä pikkuisen ponnistelin.

Kun kätilö taas tuli niin hän päätti että nyt vauva hoidetaan pihalle vaikka reunaa on vielä. Hän sormellaan painoi sitä samalla kun minä ponnistin. Tässä vaiheessa alkoi taas puudutus lakata ja se sattui selkään niin paljon että en pystynyt ponnistamaan ja pyysin sitä lisää. He antoivat ja sain sillä kaikki voimani takas ja aloin kunnon töihin. Isä kannusti ja juotti vettä samalla kun minä ähelsin. Sattui melkoisesti mutta piti vaan raivolla ponnistaa kipua vastaan. Ajattelin että jos nyt alan surkuttelemaan, että sattuu, niin vauva ei ikinä tule pihalle. 1,5h meni sitten kumminkin kun oli pää vinossa. Ei tuntunut niin pitkältä ajalta.

Jes, vihdoinkin pikku mörökölli päätti tulla=) klo 3:58 22h synnytystä takana. Isä katkaisi napanuoran ja meni pojan kanssa mittauksiin kun minulle laitettiin huimat 2 tikkiä. Pääsin suihkuun ja ai että teki hyvää.Sairaalassa oli ruuhkaa juuri tänä päivänä joten nukuimme loput pari tuntia yöstä synnytysalissa kaikki kolme samassa sängyssä. Aamulla pääsimme sitten osastolle ja seuraavana päivänä siirryimme perhehuoneeseen. Kotiuduimme sunnuntaina.

Tässä meidän tarina=)

Oli kysymys viimeisistä uusinnoista,
yhdeksän tenavaa oli maailmassa ja odotin iltatähteämme.
Muistan silloin ehdotelleeni Jumalalle, että kun näitä uusintoja on
sen verran monta, niin eikö tämän viimeisen jo voisi saada helpommalla.
Raskausaikanani törmäsin Kanadasta tänne muuttaneeseen ihanaan mummuun,
joka rukoili vauvan puolesta ja totesi sitten lopuksi: " Tämä tulee sitten äkkiä."

Tuli synnytyksen aika. Asuimme tunnin matkan päässä sairaalasta ja kun poltot
alkoivat olla kymmenen minuutin välein, soitin sairaalaan ja mietin, mitä tekisin.
Monesti poltot olivat lähteneet vielä pois palatakseen seuraavana iltana. Mutta entä jos vauva lähtisikin syhntymään? Hoitajakin oli kahden vaiheilla, käski minun miettiä itse. Lähdimme ajamaan Tampereelle ja matkalla poltot kovenivat,
sairaalan pihalla tuntui jo siltä, että pian vauva tulee siihen...
Ehdimme kuitenkin sisään ja hoitsut alkoivat täyttää papereita.
- Miten täällä lukee, että on ollut aborttii tätä ennen? Mikä se on? Selitä!
- Ei ole ollut mitään aborttia, on ollut vain keskenmenoja. Vauva tulee,
antakaa minun snnyttää se!
Siinä sitten tovin kinasimme. Selitin, että minut viimeksi tutkinut lääkäri oli
oli venäläinen ja osasi hyvin hoono soomi. Eli tämä oli sekoittanut abortin ja
keskenmenon, joiden latinalainen termi on samantapainen.
Viimein byrokraatti antoi periksi ja laski minut sänkyyn. Tyttö syntyi saman tien
ja vieressä aviomies piti hämmästyneenä kasaa Apu-lehtiä ja totesi:
- "Ja näitäkään en ehtinyt aloittaa. " Yleensä lehdet on ehditty lukea etu- ja takaperin loppuun ennen kuin juniori on maailmaan tullut.
Eli tämän viimeisen uusinnan sain tosiaan oman ruinaamiseni ja Jumalan lupauksen kautta helpommalla kuin aikaisemmat.
Olin sinä vuonna 48, nyt tämä prinsessamme on jo iloinen, kaunis
murkkuikäinen nuori nainen.

Raskauteni ovat säännön mukaan viikon yliaikaisia.
Tämän juniorin oli määrä syntyä Pellon terveyskeskuksen synnytysosastolla,
jossa oli tilat kuudelle äidille ja vauvalle. . Muita odotettuja ei samoihin aikoihin ollut ja niinpä hoitsut
ajattelivat, että käynnistävät synnytjyksen laskettuun aikaan. pääsisin silloin kotiin jouluksi ja lääkärinkään ei tarvitsisi tulla kesken joulun sairaalaan.

Pari päivää käynnistystä yritettiin, ei kuitenkaan kovin järeillä aseilla. Kun mitään ei alkanut tapahtua, totesivat hoitsut.
- Mene kotiin ja tule sitten jouluna takaisin.
Viikko meni siinä jouluhommissa, aatoiltapäivänä yhden maissa laitoin lattialle mattoja, vedin vähän varomattomasti jalallani viimeisiä suoraksi. Lapsivesihän siinä meni ja Pelloa kohti lähdettiin. Sairaalan ovella hoitsut totesivat:
- "Sieltähän se meidän joulutyömme tulee!"
Lääkäri oli lähtiessäni luvannut, että
hän tulee pistämään epiduraalin, oli sitten joulu tai arki. Ensin synnytys meni
aika hitaasti, sitten kohdunsuu aukesi kuin sateenvarjo ja tyttö tuli maailmaan.
Lääkäri kyllä ehti lähteä joulupöydästään, mutta totesi, että ei tässä mitkään epiduraalit enää ehdi vaikuttaa, vauva tulee.
Ja niin tyttö syntyi 20 vaille 6 jouluaattoiltana, juuri silloin, kun muutkin lahjat
tulevat. Vanhemmat sisarukset oli viety lahjapussin kanssa naapuriin
ja ulko-oveen oli jätetty Sieppijärven Pallon tonttuina ja pukkina kiertäneille
pojille viesti, että olimme lähteneet Pelloon. Joulu oli rauhallinen,
joulupäivän hämärtyessä porot kaivelivat jäkälää lumen alta huoneemme
ikkunan ulkopuolella ja muutenkin olo oli jouluinen,
Jälkeenpäin naureskelimme tytön syntymää, että eipä mitään uutta auringon alla,
vaan johan Raamatussakin luki: "Ja hänen synnyttämisensä aika tuli..."
Niin tuli minullekin, vaikka olimme hoitsujen ja lääkärin kanssa yrittäneet
sumplia muuta!
Isoveli (4 v) tosin totesi seuraavana jouluna: "Muuten se tuo Eeva on mukava, mutta
viime joulun se pisti pilalle!"

Esikoiseni ja ainoani tuli aika vauhdilla tähän maailmaan.
Heräsin yöllä uskomattomaan tuskaan. Siinä sitten hetken kamppailen ja päätin mennä takaisin nukkumaan, sillä olihan minulle neuvolatäti sanonut, että ihan rauhassa siellä kotona saa sitten odotella, että kyllä siinä aikaa menee.

No 2 minuuttia viivyin sängyssä kun oli pakko jo nousta. Supistukset teki niin kipiää. Valvoin itsekseni jonkun puolisen tuntia, kunnes annoin itseni tajuta, että ei hemmetti, nyt on kohta pakko päästä lähtemään.. Ei muutaku miestä herätteleen, et hei, musta tuntuu, että pitäisi kohta lähteä. Sairaalaan tunnin matka. Mies siinä rauhassa heräili nukuttuaan pari tuntia ja kyseli, et kai sä vie hetken kestät. Tietenkin, mutta pianhan se todellisuus valkeni, että enhän mä kestä, hyvä kun pystyssä pysyin supistukset tuli niin tiiviiseen tahtiin jo.

Eikun autoon ja vauhtia reippaasti toistasataa paikoittain lähemmäs kahtasataa. Onneksi yöllä ei valtateillä ollut liikennettä, joten autolla päästettiin niin lujaa kuin mahdollista... Tuo matka tuntui todella todella pitkältä...

Saman tien kun auto pysähtyi sairaalan pihaan menikin sitten lapsivedet. Kiiruusti sisälle, missä hoitaja yritti vaan rauhotella, että eihän tässä mihinkään vielä hoppu ole, vaikka yritin sanoa, että ei tää kipu nyt hellitä ollenkaan.. Puolituntia taisi mennä, ennenku hoitaja tarkasti tilanteen ja rupesi huutamaan, et tää on ihan auki, nyt suoraan saliin....

Synnytys-salissa ei sitten kauaa mennytkään. Jahka kätilö oli saanut kaiken kuntoon ja ilokaasut minulle lapsi syntyi 2 ponnistuksella 2 minuutissa... Ehkä jos vielä lapsen teen, niin soitan suosiolla sen ambulanssin, vaikka mitään negatiivista ei omasta synnytyksestä jäänytkään, jos ei lasketa sitä nyrpeää minua vastaanottanutta hoitajaa, joka ei meinannut uskoa, että nyt on kiire .... :D

Vaimolla oli esikoisen laskettu aika seitsemän päivää yli. Tiesimme että hetkenä minä hyvänsä saattaa alkaa tapahtumaan mutta koko homma tuntui ensikertalaisista vielä etäiseltä. Emme tienneet mitä odottaa. Olimme kuitenkin luottavaisia että luonto hoitaa hommansa kun sen aika tulee. Olimme jo päättäneet kuukausia etukäteen että minä (Isä) menen mukaan synnärille. Minulle päivänselvä asia.

Pääsin sitten lumisena tiistaina neljän aikaan töistä kotiin ja hain vaimon normaalille yhteiselle kauppareissullemme. Lähistön supermarkettiin. Päätimme käydä siinä samalla hampurilaisella. Vaimo otti jätskin. Siinä sitten jäätelöä syödessään kertoi että on ollut vähän outoja väreitä kropassa. Jälkeenpäin selvisi että ne oli jotakin harjottelusupistuksia. Ei me vielä mitään osattu aavistaa vaan läksimme siitä sitten kotiin katsomaan illan jääkiekkomatsia. Ekan erän aikana seittemän aikaan loikoilimme sohvalla ja sitten alkoi tapahtua. Supistukset alkoivat ja kirjaviisaana rupesin heti ottamaan kellosta aikaa naama valkoisena. 8 minuutin välein. Säännöllisiä saatana.. Tästä se lähtee.

Olo ei kuitenkaan ollut järin tuskallinen kuulemma joten vaimo kesti supistukset ja sanoi että vielä ei mennä. Jatkoin siinä sitten kiekon katsomista ja seurasin vaimon vointia joka pomppi jo viiden minuutin välein istumaan ja vaikeroimaan. Peli jäi sivuseikaksi ja lähdettiin viemään vaimoa sitten lämpimään suihkuun. Siinä vaiheessa vähän jännitettiin ja soiteltiin synnärille että kannattaako lähtee. Vastasivat että voi tulla jos haluaa. Päätettiin kuitenkin noudattaa lääkärin neuvoa ja lähteä sitten kun kotona ei enää pysty olemaan.

Tässä ei kestänyt kovin kauaa vaan kolmannen erän lopussa yhdeksän maissa supistukset tulivat kolmeen minuuttiin tasasesti. Siinä vaiheessa vaimoon ei saanut oikee kontaktiakaan enää joten päätettiin lähteä ajelemaan. Synnäri oli 10 kilsan päässä joten no panic. Tai niin ne sanoo. Itellä matka tuntu reissulta Inariin.

Auto saatiin parkkiin ja mentiin sisään. Vaimo laitettiin kiikkustuoliin ja jotkut anturit vattaan jotka mittaa supistuksia. Hoitsukka ihmetteli että miten kestettii olla näin pitkää kotona kun monet naiset on jo päiviä ennen tätä vaihetta osastolla. Vauva olisi kuulemma pistämässä jo päätä kohta ulos. Tässä vaiheessa mulla meni pastiroolit väärään kurkkuun. Se on menoo nyte. Koko ajan pysyin rauhallisena ulospäin vaimon takia. Olin koko ajan pysynyt. Ajatuksissa kuitenkin kulki vaikka mitä. Homma tuntui kuitenkin normaalilta. Onhan miljoonat äijät kokenu tän ennen mua. Luottoa löytyi luontoon ja synnäreiden ammattitaitoon. Kello oli noin 11 illalla.

Sitten ohjattiin isien huoneeseen missä päälle käskettii laittaa sairaalavaatteet ja armysläbärit. Sitten mentiin synnytyshuoneeseen. Se näytti aika kodikkaalta kiikkustuoleineen ja nalleverhoiltuine ikkunoineen. Vaimo veti ilokaasua ja mä pastilleja. Tarjoilin vettä ja lämmittelin kaurapusseja. Vaimo piti silmiä kiinni ja vaikeroi.

Kello tuli 12 kun huoneeseen tuli virolainen synnytyslääkäri. Virolainen. Voi saatana. Kommunikaatio ei oikein pelannut mutta kävi ilmi että ihan lupsakka mamma oli kyseessä. Eka kontakti saatii ku osotin vaimoa sormella ja tavasin että epiduraali. Hoitsut lähti lääkärin kanssa hakemaan anestesialääkäriä tsekkaamaan tilanteen. Tilanne oli seesteinen ja rauhallinen. Istuin kiikkustuolissa ja söin niitä pastilleja. Silittelin vaimoa ja juttelin mukavia.

Anestesialääkäri tsekkas tilanteen ja sano et sit ku aika tulee , laitetaa epiduraali. Lääkäri puhkasi kalvot ja sano jotaki huonolla suomella. En ymmärtäny mutta hoitsut ymmärsi.

Sit kello oli kaks yöllä. Sit alko tapahtuu. Kalvojen puhkasu oli avannu paikat kymmeneen senttiin ja ponnistusvaihe alkoi. Kaikki tapahtu niin äkkiä että anestesialääkäri ei ehtiny ajoissa laittamaan epiduraalia vaan joutu pistämään spinaalin, eli jonkinlaisen selkäydinpuudutuksen. Lääkäri oli nuori suomalainen mies. Pystyttiin juttelemaan asioista pienellä huumorilla. Johtunee siitä että olin jo tunti sitten vaihtanut pastillit ilokaasuun. Mies sanoi että kahden tunnin päästä on käärö kädessä.

Kolmen aikaan ponnistusvaihe oli jo lopuillaan ja pää kuulemma näkyi. En tohtinu mennä kattoo vaan silittlein vaimoa samalla ku tulokas selvitti tietään ulos. Pitää muuten sanoa että luonto todellakin hoiti hommansa. Vaimosta löytyi sellanen määrä alkukantasta energiaa ja potkua etten ole missään nähnyt, Ponnistusvaihe meni hyvin vaikka spinaali ei ollut ehtinyt vaikuttaa vielä. Kipuja oli koska napanuora oli kietoutunu jalan ympärille joka veti istukkaa mukanaan. Näin ymmärsin sen virolaisen lääkärin puheista.

Sitten hoitsu sano ettei kannata pelästyä jos vauva ei heti huuda koska se on nielly lapsivettä ja sen röörit pitää imasta auki. Se imasu näköjään tehtii heti ja salaa koska yhtäkkiä sieltä kuulu rääkäsy ja hoitsu näytti että tyttö tuli. Vähän oli sininen mutta ysin pisteet sai. Sit pääsi vierihoitoon ja mä räpsäsin pari kuvaa. Aika epätodellinen tilanne mutta raukea.

Aamusta alkaen tuntui pientä nippailua mahassa ja päivää kohden vain voimistuen, jossain välissä alkoi verta tihkumaan. Päätin sinnitellä kotona, mutta 11 aikaan illalla kävi olo niin kurjaksi ja kipeäksi, että sanoin miehelle lähdön tulevan. Mies soitti taksin ja hurautettiin keskussairaalaan pihaan josta mukava vartija vei meidät synnytysosastolle. Sinne päästyään kätilö pisti käyrille ja mies sanoin meidän olevan takaisin kotona jo alle 2 tunnin kuluttua. Käyrillä oltiin joku about puol tuntia, jonka jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan 4cm auki ja kotiin päästään vasta vauvan kanssa. Siinä sitten vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin synnytyssaliin, mies meni nukkumaan.
Kätilö antoi ilokaasua ja totesi, että kipukynnys on hyvä kun noinkin kauan jaksoin kotona olla vaikka supistukset sattuivatkin aivan helvetisti.
Siinä sitten ilokaasua vedin ja kätilö laittoi tipan, sitten ilokaasu ei auttanut ja anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalia, kätilö herätti miehen joka tuli pitämään kädestä siksi aikaa, että saatiin se pistettyä.
Epiduraali auttoi todella paljon, sain vähän torkuttua ja syötyä. Ennen epiduraalia puhkaistiin kalvot ja sen jälkeen tulikin hurjana supistuksia.
Kätilö tuli jossain vaiheessa katsomaan, tarvitseeko laittaa lisää lääkettä vai ei ja totesi kohdunsuun olevan auki jo 9,5 cm. Siinä vaiheessa itse tajusin, että se tulee ulos tänään, ei pitkän ajan päästä.
Siitä meni hetki ja kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja totesi, että vauva on niin alhaalla jo, hyvä ettei ulkona ja lähti miestä herättämään.
Mies tuli saliin ja sitten alettiinkin ponnistamaan, 8min ja poika oli ulkona :)
Ne 2 sekunttia tuntui todella pitkältä ajalta kun odotettiin miehen kanssa, että poika päästäisi kiljahduksen.
Sitten se nostettiinkin jo rinnalle ja alettiin pusertaa istukkaa pihalle.
Poika painoi 3740g, 50cm pitkä ja pipo oli 35cm.
Istukka 600g ja täydellinen.
Kätilö sanoi, että olisi mukava jos joka päivä olisi noin helppoja ja nopeita synnytyksiä.
Synnytyksen jälkeen menin itse suihkuun ja mies pesi pojan,sitten kätilö toi kahvit ja vähän syötävää.
7 mies lähti äitinsä luokse nukkumaan ja menin itse 8 maissa osastolle pojan kanssa.
Osastolla olo oli ihan mukavaa, kätilöt olivat ihania ja auttavaisia, huonekaverit vähän niin ja näin. Keskiviikkona 18.4 tulimme pojan kanssa kotiin.

Synnytys 9h 50min
Ponnistus 8min

Mulla oli 39 1 kontrolli äitipolilla, sieltä suoraan oksitosiinirasitukseen syystä? Ei kerrottu, 6 tuntia makasin tipassa ja supparit oli säännöllisiä, joskin kivuttomia, mua ei päästetty illalla kotiin, aamulla annettiin käynnistys pillerin palanen, ei tapahtunut mitään, about viikon makasin sairaalassa pienissä kivuissa, viikonloppuna kotiutettiin, mutta menin takasin samana päivänä kun oli kippeitä nipistyksiä, maanantaina annettiin uus käynnistyspilleri 10 aikaan aamulla, 16 kieppeillä meni vedet, 19 aikoihin saliin sain epiduraalin tjms. tyttö syntyi 23.41 rv 40 0 3030g.. vaikka koko viikko oli yhtä sähläämistä siellä synnärillä, on mulla aivan hemmetin hyvät muistot synnytyksestä, vaikka mullekkin huusivat että älä huuda :D