Karenssi- kohtuullisuutta!

Hyväntekeväisyyttä?

Tervehdys!

Kysyisin karenssista eli eikö sen määräämisessä ole mitään kohtuullistamis- tai inhimillisyysnäkökohtaa? Jos on esimerkiksi tilanne, että henkilö on käynyt töissä kaukana asuinpaikkakunnan ulkopuolella ja työpaikalla olosuhteet muuttuvat niin, että työvuoroja lyhennetään ja korkeiden matkakustannuksien takia ei pysty eikä kannata käydä työssä, tuleeko silloinkin karenssi? Voidaanko karenssin uhalla vaatia jatkamaan työtä, jos se ei taloudellisesti hyödytä työntekijää ja verojen ja työmatkakustannusten jälkeen tulo on lähes nolla euroa? Eikö laissa ole säädetty mitään minimirajaa minkä suuruisella nettopalkalla per tunti työntekijä voidaan velvoittaa jatkamaan jo olemassa olevassa työpaikassa?

8

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwsghj

      Ei työvoimaviranomainen tunne kohtuutta eikä inhimillisyyttä, kun työttömästä on kyse.

      • yhteisellä asialla

        Ihmettelen tätä karesseilla pomputtamista ja köyhien kohtelua ,eikö työvoimaviranomaiset ajattele asioita tarpeeksi pitkälle tavallisen ihmisen asiassa karenssi ajalta ei myöskään makseta valtiolle verotuloja ! Sitten vielä laitetaan veromätkyjä tulemaan ennen käsittämätöntä vallv käyttöä.Veroa ei makseta kun ei ole tulojakaan. miettikääpäs sitä .


    • tyokkari

      Hei,

      Kiitos kysymyksestäsi.

      Mikäli työnhakija on eronnut työsuhteesta, työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) pyytää hakijalta kirjallista selvitystä työstä eroamisesta. Jos TE-toimisto katsoo hakijan antaman kirjallisen selvityksen perusteella, että hänellä ei ole ollut pätevää syytä erota työstä, hakija menettää oikeutensa työttömyysetuuteen 90 päivän ajaksi tai toistaiseksi.

      Halutessasi voit kysyä lisätietoja Työlinjan puhelinpalvelusta
      Työttömyysturvaneuvonta 010 19 4911 (ma-pe klo 9 - 17)

      Terveisin Teppo työkkäristä

    • jassu85

      pätevää syytähän ei ole olemassa,

    • 16+15=?

      Ja alle 25-vuotias voi saada karenssin siihen asti, kunnes täyttää 25. Fantsua Anni.

    • ^^^^^^^^^^^¨

      '''Ja alle 25-vuotias voi saada karenssin siihen asti, kunnes täyttää 25'''

      Jos tarkoitat sitä, että vain työmarkkinatukeen oikeutettu ammattikouluttamaton alle 25-v joutuu ulkopuolelle työttömyysturvan siihen asti kunnes täyttää 25-v, jos on jättänyt hakematta yhteishaussa, niin se ei enää pidä paikkaansa, lainmuutos tapahtui jo vuosia sitten.

      Nykyisin alle 25 saa em. tilanteessa 5 kk:n rangaistustyössäoloehdon. Tosin tuokin voi kestää siihen asti, kunnes täyttää 25-v, jos työtä ei saa eikä työkkäri päästä koulutukseen tai muuhun kyykytystoimeen.

    • iipoli

      kahden kuukauden tyött.turva meni karenssiin kun en päässytkään hygieniapassi kurssille jolle ITSE hain mutta kävin sen toisena päivänä ja vain yhden päivän kurssi.Voi kun olisin ollut laiskana enkä ois hakenu ollenkaan.MIKSI ?

    • voi ihme

      Ihmettelen, miten tässä maassa mm. lapsiperheen taloudellinen tilanne voidaan ajaa niin alas tällaisten karenssi- ja selvityspyyntö (sitähän "selvitellään" kokonainen kuukausi) pompotusten takia, jotka saattavat tulla niin lyhyellä varoitusajalla (käytännön asioiden selvittelyyn annetaan aikaa ainoastaan viikko-pari, siinä ajassa ei välttämättä saa edes lapselle hoitopaikkaa), niin nopeasti, että koko perheen elämä ja lasten ravinnon saanti ym. vaarantuu vakavasti.

      Turha tulla sanomaan, että sosiaalihuolto tässä maassa auttaa.
      Ei auta joka tilanteessa (on henkilökohtaista kokemusta). Ehdot ja byrokratia on sielläkin tiukkaa. Turvan ulkopuolelle putoavia ihmisiä löytyy, kas kummaa, Jos hyväosaiset eivät ole tätä ennen huomanneet ja tajunneet, niin nyt olisi jo aika.

      Sosiaalihuollossa sitten päivitellään työvoimapuolen tiukkoja sääntöjä, mutta muuta sieltä ei sitten aina saakaan, kuin tätä "myötätuntoa".
      Sillä ei kuitenkaan elä.

      Ihmisillä voi olla niin äkillisiä ja hankalia tilanteita, että jotain joustoa pitäisi olla.
      Miten tähän on tultu, en muista näin olleen aina (kokemusta työttömyydestä aiemminkin). Joskus aikoinaan virkailijoiden kanssa sai vielä selvitettyä ja soviteltua asiat niin kuin parhaiten näki, mutta ei enää.
      Ovatko lait niin paljon muuttuneet (vai virkailijat)?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3093
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      65
      666
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      623
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      561
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      547
    6. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      491
    7. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      490
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      489
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      485
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      17
      475
    Aihe