Olen tunnevammainen

tyttö hymyilevä

Olen tunnevammainen. En kykene aidosti kiintymään yhteenkään ihmiseen. En juurikaan piittaa sisaruksistani tai miten heillä menee, en viitsi vaivautua kysyäkseni heidän kuulumisiaan. En oikeastaan edes tunne heitä: vanhimmat sisarukset ovat muuttaneet pois kotoa kun olen ollut pieni, ja pikkusisarukset ovat myös samantekeviä. Äitiä ja isää suorastaan inhoan. Äidillä todettiin syöpä viime vuonna, mutta sekään ei minua koskettanut.

Minulla on ystäviä - tai pikemminkin ihmisiä joiden kanssa hengaan - ihan normaalisti, en siis ole yksinäinen. Mutta ystävyys on minulle vain peliä, jonka säännöt olen oppinut mallin mukaan ympäristöstä: hymyillään, tervehditään, kysytään kuulumisia, ollaan kiinnostuneita toisesta. Mutta minulle tämä kaikki on jotain, minkä suoritan täysin konemaisesti, eikä minua oikeasti hymyilytä kun esim. tapaan ystävän pitkästä aikaa, saatikka että minua juurikaan kiinnostaisi kaverin kuulumiset. Teen vain sen minkä minun oletetaan tekevän.

Olen monta kertaa ihastunut mieheen elämässäni, mutta tämä tunne on pysynyt maksimissaan kaksi viikkoa. Tunnen toki seksuaalisia tunteita, itse asiassa hyvinkin paljon. Usein ajattelen, että minulla on himot kuin miehellä, jos näin voidaan yleistää. Ajattelen seksiä kymmeniä kertoja päivässä ja haluan sitä, mutta en kykene rakastumaan tai elämään parisuhteessa. Moraalini estää minulta myös yhden yön keissit.

En ymmärrä mistä tämä tunnekylmyys johtuu, se on ollut minussa koko ikäni (20 v). Nautin toki jollain tasolla ihmissuhteista, ne tuovat tiettyä turvaa ja virikettä elämään, mutta aito kiintymys puuttuu. En ole kertonut tästä kenellekään, eikä tämä näy välttämättä ulospäin, tosin olen saanut huomautuksia esim. tilanteessa, jossa naispuoliset ystävät ihastelevat suureen ääneen koiranpentua tai vauvaa ja itse olen todennut tyyliin "mikä tuossa on muka söpöä"... Mikään, mitä useimmat pitäisivät hellyttävänä tai koskettavana, ei liikuta minua pätkääkään.

Lapsuudenkodissani tunteita ei juuri näytetty paitsi ainoastaan negatiivisia. Esimerkiksi sisaruksen ääneen kehuminen oli "noloa". Meitä sisaruksia on yhteensä 10, kotini on lestadiolainen. Isäni oli terrorisoiva skitsofreenikko, joka myrkytti vainoharhaisilla kuvitelmillaan kodin ilmapiirin ja antoi kyllä ymmärtää, miten me lapset ajoimme hänet hulluuden partaalle. Äiti ei koskaan sanonut, ettei se ole meidän lasten vika - isi oli vaan väsynyt tai isillä oli vaikea lapsuus...

Mutta tässäpä tämä, tällainen olen enkä muuta voi. Eikä kukaan lähipiiristä tiedä, heille olen vain tavallinen, hymyilevä tyttö.

9

820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atte pastori

      Tunnekylmyytesi johtuu terrorisoivasta isästä, siitä ettet lapsena saanut tarpeeksi huomiota ja siitä ettei ollut kavereita kun olit lapsi.

      Koirista ei ole pakko pitää, läheisistä ihmisistä kylläkin, jos ei mieli erakoksi vanhaksipiiaksi.

      Aika parantaa haavat ja toivottavasti löydät jonkun läheisen ihmisen, jonka kanssa jatkat elämääsi onnelisena.

    • minä kohtalotoveri

      Voi sitä elää noinkin, itse olen vastaava tapaus, ikää vain on jo 45.
      Koskaan en ole ketään rakastanut kauan. Asun yksinäni ja koen silti olevani tyytyväinen elämääni. En ole yksinäinen, mutta en myöskään sitoudu koska tunnen itseni. Lapsia on kolme joista nuorin enään kotona. Hoitanut heidät olen ja välit on kunnossa. Mutta todellisuudessa minua ei kosketa kenenkään toisten asiat pätkääkään. Toki juttelen päivittäin hyvin syvällisiä keskusteluja ihmisten kanssa, enemmänkin uteliaisuudesta mitä toiset ajattelevat ja tuntevat.
      Itke en koskaan, en edes muista lapsuudessa itkeneeni. En koe minussa olevan mitään vikaa, olen vain tälläinen ja hyväksyn sen itsessäni.
      Yhtäläisyyttä menneissämme on skitsofreenia, äiti oli. Lapsuus oli erakoitunutta ja todella todella omituista, välillä lastenkodissa ja sukulaisten jaloissa.
      Tunnen silti olevani onnellinen, teen ja harrastan kaikenlaista, tietenkin yksinäni. Koen elämän olevan rikas ja on hienoa olla riippumaton toisista.

    • atte pastori

      Silloin jos on 3 lasta, kaikenlainen apu on varmasti tervetullut arjen pyöritykseen, tällöin kätevintä on olla onnelisesti parisuhteessa. Mielestäni yksin ei kannata lapsia hoitaa, ellei ole sukulaisia ja kavereita, jotka hoitavat puolison virkaa.

      • minä kohtalotoveri

        Kolmen lapsen saaminen ja kasvatus yksin ei ole mikään ihme saavutus. Koskaan en ole apua keneltäkään saanut tahi pyytänyt. Enkä kokenut sitä raskaaksi. Ehkäpä kun ei ole ollut rasitteena sitä miestä jaloissa, ei ole odottanut toisen apua eikä myöskään kokenut pettymyksiä odotuksiinsa.
        Toiset jaksavat sen ihmeemmittä ja toiset eivät pärjää ees yhen lapsen kanssa.
        Se on vaan elämää joka koostuu arjesta.


    • tunnewammainen

      Luulin alun perusteella tätä vanhaksi omaksi viestiksini eli samojen ongelmien kanssa painiskelen. Ikää minulla on 22-vuotta. Ainut asia, josta olen toistaiseksi tässä elämässä välittänyt on ollut perheemme kissa, joka asuu edelleen vanhempieni luona.

      Jos kiinnostaa kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia, niin mailaa:

      [email protected]

    • mögge

      tällaisten ihmisten ei ikinä pitäisi tehdä lapsia tai hankkiutua parisuhteeseen,ennenkuin ovat itsensä saaneet kuntoon,mikä tuskin onnistuu ja se on todella surullista..niiltä tunnevammaisilta vanhemmilta ,perheenjäseniltähän tämä käytös on periytynyt sehän nyt on selvää.

      minun isäni on tunnevammainen osittain ainakin mutta minä päätin jo pienenä lapsena että taistelen kaikkeni ettei minusta koskaan tule samanlaista,harjoittelin leluilleni puhumalla että minä rakastan teitä kun vanhemmille tai siskolle sitä ei voinut sanoa kun isä oli tunnevammainen ja tunteet olivat niin noloja asioita meidän perheessä että illat istuttiin hiirenhiljaa..
      koitan jotenkin ymmärtää että isän vanhemmiltahan sekin varmaan isälle periytyi mutta vihaan silti isääni,kun osittain tuhosi elämäni en ymmärrä miksi valokuvissa nauraa ja näyttää minua halaavan vauvakuvissa mutta myöhemmin se rakkaus kuoli tai oli näyteltyä..ikinä en olisi miehen kanssa suhteessa joka ei osaa itkeä ja tunteita näyttää..

    • jk

      vai n in

    • nähtytehty

      Tolle voi olla olemassa diagnoosikin: se on hmmm.. skitsoidinen persoonallisuushäiriö. Isäsi skitsofreniakin on saattanut edesauttaa sitä. Ja en tarkoita pahalla. Tiedän tasan tarkkaan, miltä tuntuu periä vanhempiensa geneettisiä virheitä. Apua kannattaa hakea, se auttaa oikeasti! Oma tautini ei ole mainitsemani, mutta ikävä paska kuitenkin!!

    • tämmöistä täältä

      Minä sain vastauksia ja apua pskologilta, vaikka koinkin jopa sllisyyttä sinne mennessäni kun ajattelin, että en minä muka ole psykologin tarpeessa ja että vien ajan pois sitä oikeasti tarvitsevalta... Mutta nyt voin sanoa, että kannattaa ihmeessä mennä juttelemaan! Upeaa kun voi puhua jollekin, joka ei lainkaan tuomitse tai loukkaannu ko. asioista, vaan siellä paljastuu ihan uusia asioita itsestä ja uusia näkökulmia. Aivan varmasti lapsuuden ilmapiiri on jäänt jotenkin mytksi alitajuntaasi. Tuntuu kuin kokisit kaiken tunteenosoituksen nätellyksi lapsuuden kokemustesi takia, ja siksi pidät niitä vastenmielisenä esittämisenä. Toivon sinulle voimia päästä lapsuuden kirouksestasi eroon.

      Niin ja btw, minä olen alkanut huomata äidillisten vaistojen (eli lasten ja pentujen pitämistä söpönä) jostain systä heränneen vasta nyt pikkuhiljaa, kun olen 27 vuotta. Ehkä sillä on tekemistä nykyisen turvallisen suhteeni kanssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa kansainvälinen etsintäkuulutus Poliis

      Poliisi: Kymmenhenkinen pohjalaisperhe ollut vuoden kateissa – kansainvälinen etsintäkuulutus Poliisi pyytää yleisön apu
      Maailman menoa
      271
      2300
    2. En kadu sitä, että kohtasin hänet

      mutta kadun sitä, että aloin kirjoittamaan tänne palstalle. Jollain tasolla se saa vain asiat enemmän solmuun ja tekee n
      Ikävä
      83
      1011
    3. Oisko mitenkään mahdollisesti ihan pikkuisen ikävä..

      ...edes ihan pikkuisen pikkuisen ikävä sulla mua??.. Että miettisit vaikka vähän missähän se nyt on ja oiskohan hauska n
      Ikävä
      55
      979
    4. Mitään järkeä?

      Että ollaan erillään? Kummankin pää on kovilla.
      Ikävä
      108
      970
    5. Noniin rakas

      Annetaanko pikkuhiljaa jo olla, niin ehkä säilyy vienot hymyt kohdatessa. En edelleenkään halua sulle tai kenellekään mi
      Ikävä
      81
      921
    6. Lapuan sanomissa käy rytinä

      Pistivät sitten päätoimittajan pihalle
      Lapua
      44
      861
    7. Au pair -työ Thaimaassa herättää kiivasta keskustelua somessa: "4cm torakoita, huumeita, tauteja..."

      Au pairit -sarjan uusi kausi herättää keskustelua Suomi24 Keskustelupalvelussa. Mielipiteitä ladataan puolesta ja vastaa
      Tv-sarjat
      21
      838
    8. Helena Koivu : Ja kohta mennään taas

      Kohta kohtalon päivä lähestyy kuinka käy Helena Koivulle ? Kenen puolella olet? Jos vastauksesi on Helenan niin voisi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      736
    9. Oot ihana

      Toivottavasti nähdään sattumalta jonain kesäpäivänä♥️🥺🫂
      Ikävä
      33
      687
    10. Tässä totuus jälleensyntymisestä - voit yllättyä

      Jumalasta syntyminen Raamatussa ei tässä Joh. 3:3. ole alkukielen mukaan ollenkaan sanaa uudestisyntyminen, vaan pelkä
      Jälleensyntyminen
      299
      684
    Aihe