Katsellaan täälläkin sääksiä.

Kunhan taas tulevat kotipesälle.
Vaikka se joitakin tympäiseekin, se on elämää, uutta ja joka vuosi uusiutuvaa..

http://kotinetti.suomi.net/saaksi/index.php
.
178881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 178

Vanhimmat

Kiitos linkistä Lejanna! Tuotahan katselin koko viime kevään ja kesän, hauskaa seurattavaa. Sitten hävitin linkin, mutta nytpä sain sen sulta uudelleen ilman vaivaa eikä tarvitse itse googlettaa. Katsellaan siis vaihteeksi lintuja - kun ei esim. Saariselän laduilla enää kauaa näy hiihtäjiä - ja taas syksyllä vaihdetaan vakilinkit uusiin ;-D

Äänestä

Ihan varmasti yks oksa liikkui ettei vaan olisi ollut käärme
mut asiaan ja uusiutuvaan elämään.
ehtoolla kun läksin tyksistä niin hissi stoppas heti seuraavaan kerrokseen ja kiireinen mieli hopotti pian nyt.
Muttta kun ovi liukui auki ja siihen aukkoon työntyi lastenrattaat ja sen matkustaja.
pieni pojanpallero pyöreine poskineen ja vaaleinen pystytukkineen iloiset silmät kiersi hissis olevan porukan.
Mahottoman leveä hymy nousi kasvoille ja pieni pullea käsi viittoi innokkaasti ja sorakielinen telve kajahti reippaasti.
olin myyty mies ja oli pakko tarttua siihen pieneen käteen ja tervehtiä samoin hymynaamaa
Ehkä sääksi isäkin kattelee poikastaan samoilla miettein.

Äänestä

Yksinäistä näyttää olevan notkea niskaisella linnulla.
Just äsken se katteli suurella mielenkiinnolla kun kaks rullasuksi hiihtäjää paineli ohitte.

Äänestä
  • Metsässä käyskennellessäni osui eteen kuollut lintu.
    Laulurastas, mikähän sen oli tappanut, kun ei näkyvissä ollut mitään mikä kuoleman selittäisi.
    Olisiko kevään riemut olleet liikaa, sairauskohtaus (saavatko linnut sellaisia) tai joku muu selittämätön juttu.

    Toivotaan että tuo yksinäinen lintu saa pian seuraa, niska kyllä on tosi notkea.
    Kiva vilkaista välillä mitä pesään kuuluu.

    Äänestä

Kumma juttu se lintu jonka näemme kuoleena maassa on melko pieni tekijä mailmankaikkeuressa.
Ei se varmaan ymmärrä klopalisaatiostakaan mitään mutta silti se pysäyttää meiät miettimään mikä tonkin tappo.
Ihmismieli on kummallinen.

Äänestä
  • Olen eläinten ystävä ja se laittaa miettimään mitä on tapahtunut.
    Kun ei tämäkään laulurastas kesää nähnyt.

    Mun mieli nyt vasta kummallinen onkin, kaikenlaista mietittävää on joskus liikaakin.

    Äänestä

Älä ala kehumaan mieltäsi kohta joku laittaa paremmaksi.
Mitä sää nyt olet funteeranu ,joko vappuhuiskut on työn alla.

Äänestä
  • Totesin tosiasian, mutta en voi täällä miettimisiäni kertoa, siitä tulee vaan sanomista.
    Tätä elämän monimutkaisuutta vaan mietin ja sitä miksi ihmisen täytyy ...........aina vaan täytyy.

    Vappuhuiskutarpeet on kasattu, jos huomenna aloittaisin, tuutko talkoisiin.
    Voitais harjoitella marssimistakin.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Totesin tosiasian, mutta en voi täällä miettimisiäni kertoa, siitä tulee vaan sanomista.
    Tätä elämän monimutkaisuutta vaan mietin ja sitä miksi ihmisen täytyy ...........aina vaan täytyy.

    Vappuhuiskutarpeet on kasattu, jos huomenna aloittaisin, tuutko talkoisiin.
    Voitais harjoitella marssimistakin.

    Täytyyhän sitä jos on saanu mustapekan heti pelin alussa.
    Toiset on luotuja kestämään kuten esim me.
    Jos et laita siivoomaan niit paperisilppuja niin sitten.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Täytyyhän sitä jos on saanu mustapekan heti pelin alussa.
    Toiset on luotuja kestämään kuten esim me.
    Jos et laita siivoomaan niit paperisilppuja niin sitten.

    Meillä on Musta-Pekka-kortti kummallakin ja sillä on pelattava.
    Joskus vaan ei ole kivaa, kun aina pitää jaksaa.
    Mutta kyllähän me jaksetaan ja kestetään, ollaan me niin hurjia tyyppejä.

    Ei sun tarvitse siivota, työnnetään paperisilppu takkaan ja tulta perään. Ja sitten marssitaan ja huiskutellaan.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Meillä on Musta-Pekka-kortti kummallakin ja sillä on pelattava.
    Joskus vaan ei ole kivaa, kun aina pitää jaksaa.
    Mutta kyllähän me jaksetaan ja kestetään, ollaan me niin hurjia tyyppejä.

    Ei sun tarvitse siivota, työnnetään paperisilppu takkaan ja tulta perään. Ja sitten marssitaan ja huiskutellaan.

    Kiitos, kiitos!
    En ole löytänyt, tai sitten osannut hakea ohjeita, miten pitäisi, saisi ja olisi soveliasta oikein, ja oikeaan paikkaan vastata. :))
    Taitaa minussakin asua lyhytjännitteneisyys.
    Lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni, ja antaa pajunkissahöyhenrisusta.

    Harvoin katsahdan itseäni. :))
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Mistähän sinä kiittelet, mutta ole hyvä nyt kuiteskii. :)
    Eikä tämä vastauskaan paljoo myöhästy.
    Sinähän pärjäät oikein hyvin ja onko tää niin nokonuukaa näissä pienissä piireissä mihin se vastaus luikahtaa.
    Joku sen lukee ja miettii oliko tää nyt mulle tarkoitettu.

    Risuhommissa olen ollut kaiken päivää, marjapuskista poistanut kuivuneita oksia ja kottikärryillä niitä kuskaillut.
    Vähän samannäköistä kasaa kuin tuo sääksenpesä.
    Ja naarmuja käsissä.

    Tukka pystyssä täällä ollaan, parempi etten peiliin vilkaisekaan. =)

    Vai niin, ihan pystyssä.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Vai niin, ihan pystyssä.
    H.

    Laitan lippiksen päähän, eiköhän se asetu.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Laitan lippiksen päähän, eiköhän se asetu.

    Ortodoksien kalotti saattaisi riittää. :)
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Ortodoksien kalotti saattaisi riittää. :)
    H.

    Tähän hätään mistään kalottia löytänyt, mutta laitoin nenäliinan, solmun joka kulmaan ja sammalta päälle, että kesti paikallaan.
    Nyt on tukka sortillaan.

    Ja minust on sit tosi kiva, kun sie aattelet minuu ja laitat tuollasii hyvii ehdotuksii. :)

    Äänestä

Risuja nostellaan ja yritetään paritella.

Äänestä

Tässä linkki Seilin sääksipesälle.
Näkee upeaa merimaisemaa, tänäänkin oli hieno auringonlasku.
Nyt alkaa olla jo pimeää.

http://www.natureit.net/kamera/seili

Äänestä

Tänään näin pesällä ekaa kertaa asukkaita. Näytti lemmenleikit jo olevan meneillään. Ihanaa, olla kiinnostunut luonnosta, eikä vain ihmisten juonitteluista.

Ovatkohan lähteneet jonnekin majataloon yöksi? Vai kokeilevatko pariskunnat, mikä pesä sopii heidän peräpeililleen parhaiten?
Toivottavasti tänä vuonna pysyvät ilkeät vihalinnut pois pesältä, ja poikasten raajat terveinä.
Mutta, luonto on raakaa.
Ja luonnotontahan on tiirata pesällekin, mutta niin toki tehdään yli sadassa muussakin maailman maassa.
.

Äänestä

Johan onkin uljas kononokka pesällä, ärjy katse silmissään.
Sanomalehti Kalevan mukaan pariskunta on eri, kuin aiemmin.
Saappaat nähdä, miten tämä kesä onnistuu.
Ken elää, hän näkee.

.

Äänestä
  • "Näytti lemmenleikit jo olevan meneillään. Ihanaa, olla kiinnostunut luonnosta"

    Etpä taida olla ihan ainut johon luonto vaikuttaa voimakkasti.
    Muu kirjoitus olikin ihan turhanpäiväistä! :) :)
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "Näytti lemmenleikit jo olevan meneillään. Ihanaa, olla kiinnostunut luonnosta"

    Etpä taida olla ihan ainut johon luonto vaikuttaa voimakkasti.
    Muu kirjoitus olikin ihan turhanpäiväistä! :) :)
    H.

    Milloin olet ajatellut itse alkaa kirjoittamaan täällä jotain muuta kuin turhanpäiväistä moskaa??

    Lirputa, larputa, lups ja puks. Slurps. :))))
    Leikitkö omassa pienessä mielessäsi jotain sensoria??

    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Milloin olet ajatellut itse alkaa kirjoittamaan täällä jotain muuta kuin turhanpäiväistä moskaa??

    Lirputa, larputa, lups ja puks. Slurps. :))))
    Leikitkö omassa pienessä mielessäsi jotain sensoria??

    .

    Noooo... enpä taida leikkiä, luultavasti.
    Minä heitin sinulle kuitenkin vain keväisen sanaleikin.
    Mitä tulee kuvaukseesi luonteestani, niin aikasti oikeassa olet.
    Yritetään kuitenkin jatkaa ystävyyttämme, ystävyyttä ei koskaan ole liikaa.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Noooo... enpä taida leikkiä, luultavasti.
    Minä heitin sinulle kuitenkin vain keväisen sanaleikin.
    Mitä tulee kuvaukseesi luonteestani, niin aikasti oikeassa olet.
    Yritetään kuitenkin jatkaa ystävyyttämme, ystävyyttä ei koskaan ole liikaa.
    H.

    Ollaan ystäviä jookos, niinkuin ananas ja kookos, vaikka tuokin sanaleikki varmaan ärsyttää.

    Olen tullut huomaamaan täällä, että olen ilkeämielisempi, kuin ennen osasin kuvitellakaan. :/
    Tai sitten liian kärkäs.
    Komea, kopea, korea on silti Luovon sääksi.
    ♥

    Mökkiseudullani Keski-Suomessa, on jokunen Sääksipariskunta, ollut kait aika kauankin, koska joitain pesiä on suojeltu, ilmeisesti Susien ja Karhujen lisääntymisen vuoksi.
    Pääsiäisen aikaan ei näkynyt, Laulujoutsenia vain ja muita syötäviä lintuja.
    Metpä teehme niin, jotta luemma aina toistemme tarinat kolmheen kerthaan.
    Ja vasta sitten raaphutamme kiukuttelut?
    Ettei mene hyvä vitsi tai huumori hukhaan?
    H.

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Ollaan ystäviä jookos, niinkuin ananas ja kookos, vaikka tuokin sanaleikki varmaan ärsyttää.

    Olen tullut huomaamaan täällä, että olen ilkeämielisempi, kuin ennen osasin kuvitellakaan. :/
    Tai sitten liian kärkäs.
    Komea, kopea, korea on silti Luovon sääksi.
    ♥

    Ihan pakko kehua sinua,olen huomannut saman asian sun luonteestasi ja olen iloinen .
    Vahvat ja kiukkuset naiset on kiinostavia ja niitten selän takana olen turvassa.
    Jokaisella on oikeus puolustaa ittiään.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Alkoi naurattaa, mitäpä muuta.
    Tuli mieleen Pirunpellon Sutki.
    Kun se huuteli toisten selän takaa, että täällä on tapana antaa turpiin, jos ei tykätä.
    Tai jotain sinne päin.
    Tänäänhän se sarja jo loppuukin.
    Heikki Luoman luomaa on kuin Maalaiskomediatkin.
    Auringonkilossa on tyhjä pesä.
    .

    Äänestä

aina kun mie katon niin ei ketään kotona, missäs ne luuraa?
Yksinäinen pesä liikehtii hiljakseen.

Äänestä
  • Ne varmaankin viettelevät vielä huoletonta nuorenparin elämää.
    Lentää leukottelevat ja täyttävät pötsejään lohella.
    Olen minä nähnyt, että pariskunta pesässä on, oikeassa keppiläjässä.
    Olen nähnyt, kun ne oli ihan "silleen". :))

    Jännää nähdä, miten tämä kesä heillä menee, ja tuleeko, ja kuinka monta poikasta.
    .

    Äänestä

Jokohan tuo otus hautoo, kun se lääpöttää niin litteänä tuolla pesässään?
.

Äänestä
  • Tulihan lääpötettyä erilaisten osasten päällä,olin kuin tuo lintu kun yritin hallita eri suuntiin karkailevia osia lipastoksi tai senkiksi.
    Västäräkkejä olen tänään katellut on sitten viimesen päälle kevyt jalannousu sil linnulla,ihan ku ite nuorena.

    Äänestä

Oliko sulla hukassa piironginjalka??
Teitkö senkin itse, vaiko kokosit kaupasta ostetun?

Pakko tuolla linnulla on olla muna allaan, ei se muuten siinä niin hartaasti istuksisi.
Luin viime vuotisen kertomuksen, niin Vapun maissahan eka muna silloinkin oli ilmoille poksahtanut.

Västäräkki on tosi iloisa ja keveä kaveri, heiluttelee pyrstöään koreasti.
.

Äänestä

Kaksi munaa pesässä!

Äänestä
  • Tutulta tuntuu, on tainnut syntyä koiras?
    H.

    Äänestä

  • Haa, se toinen muna ilmestyi varmaan tänään. Tai eilen. Muistaakseni toissapäivänä katselin kun pesässä oli yksi muna, ja sääksi sitä käänteli ja asettui lämmitysasentoon. Tänään kun katselin niin aina vaan istui niin ettei munia näkynyt...

    Viime kesänä kolmas poikanen ykskaksvaan hävisi. Mitenkähän tälle (lukeman mukaan uudelle) parille onnistuu lasten matkaan saattaminen. Eikös edellisvuonna pesältä lähtenyt kolme poikasta lentoon?

    Saas nähdä millainen yritys (ja onnistuminen?) meidän kalalokeilla tänä kesänä on... Todellista liveä mistä kuitenkaan ei ole syytä suuremmin huudella ;-/

    Äänestä

On siellä tosiaankin kaksi munaa. Kylmää näyttää kuvan asteet, vain 2 C.
Luulisi munien olevan kohmeessa, mutta kaipa vanhempien lämpö ne pitää kehityskelpoisina.
Kyllä ovat kononokat kovin äreän näköisiä, mutta kukapa ei lastensa puolesta tekisikin mitä vain.
Eikähän kalakotka ole mikään G. Pula-aho.

Ei tulisi kovin suurta munavuorta, että sopisivat ilman vammoja kehittymään pesässään, eikä petolinnut väijyisi, ainakaan onnekkaasti, lapsia.
Mutta, sehän on luontoa, se.

Olet varmaan hoksannut, mutta jos joku ei ole, että pesäkuvaa napsauttamalla, saa eteensä edellisvuosien kuvakertomaa sääksipesästä, ja sen asukeista.

Vai teillä on ihan omat seurattavat, onnekasta pesimistä heillekin!

.

Äänestä
  • Onpa julman näköinen lintu. Oletteko nähneet hautomisenvaidon, vai tuoko toinen hautovalle ruokaa? Mulla on sivu sinne auki vaan en ole nähnyt vilkaistaessani kuin tuon yhden , liekö sama?

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Onpa julman näköinen lintu. Oletteko nähneet hautomisenvaidon, vai tuoko toinen hautovalle ruokaa? Mulla on sivu sinne auki vaan en ole nähnyt vilkaistaessani kuin tuon yhden , liekö sama?

    Kyllä minun tietääkseni ne hautovat vuorotellen, eli naaraskin pääsee verryttelemään siipiään, eikä ihan kankotu viileässäkään ilmanalassa.
    Sitten kyllä kun poikaset ovat kuoriutuneet, pesään kiikutetaan kalaa, tuonevatko vanhemmat sitten sitäkin vuorotellen, oletan.
    Moni valittaa, että on tapahtumaköyhää katseltavaa, mitäpä me sille voidaan? :))

    http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=1848

    No jaa, kohen ei o koskaan ...sanotaan:). Kovin on tarkkana mokomakin:) voiskohan seurata taltiointikameraa tai millä sitä nyt sit kuvataankin, kun vilkuilee tästä näytöltä katsoen vasemmalle sivulle niinko eniten?
    No jos sitä lintua nyt työkseen tuijottaa niin voihan tulla aika pitkäksi, vilaisu sillointällöin on ihan mukavaa. ;) Kun on kaksisivua auki voi kätsästi kurkkailla.

    Äänestä

Ei sitä tosiaankaan kannata päntiönään tillottaa. Onhan sääksi senverran äkäisen näköinenkin, jotta painajaisia voisi nähdä.
Onhan niillä älyttömän tarkat aistit, vaan kaipa ainakin tottuvat kameraan, jos se nyt aluksi häiritsisi. Eri pari on kuin viime vuonna.

Eipä pesää joka päivä edes muista, mutta eipä sitä muuten, kuin näin, voisi paljon katsellakaan.
Onko sitten luonnotonta, vai ei, kenpä tietäis sen.
Yli sadassa maassa sitä joka tapauksessa seurataan.
Ei olla täällä ainoita.
Ihana possu tuolla Larkineilla, telkussa. :))
.

Äänestä
  • Ai sääkin seuraat ? On kai jo muutamankin kerran näytetty vaan yhtä ihastuttava se silti on, todella hyvät näyttelijät rooleissaan, tuo niien vävypoika mua eniten hymyilyttää. Enpä ainakaan lähes jokaista jaksoa ole milloinkaan nähnyt joten mielenkiintoa riittää.

    Jaa et niin on suosittu lintupesä? maailma muuttuu, ei kaikilla ole mahdollisuutta mennä luontoon tutkintamatkalle, hyvä tämä on, mielestäni.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Ai sääkin seuraat ? On kai jo muutamankin kerran näytetty vaan yhtä ihastuttava se silti on, todella hyvät näyttelijät rooleissaan, tuo niien vävypoika mua eniten hymyilyttää. Enpä ainakaan lähes jokaista jaksoa ole milloinkaan nähnyt joten mielenkiintoa riittää.

    Jaa et niin on suosittu lintupesä? maailma muuttuu, ei kaikilla ole mahdollisuutta mennä luontoon tutkintamatkalle, hyvä tämä on, mielestäni.

    Aina, kun on mahdollista. Oi Ihana Toukokuu, kuten niin monet muutkin englantilaiset sarjat voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa.
    Aina yhtä mielenkiintoisia.
    Toukokuu kai on vähän kuin satu, vanhanaikainen, onnellisin lopuin varustettu.
    Zeta-Jonesilla mainostetaan, hyvähän hänkin on, mutta vanhemmat, kumpikin kuuluja näyttelijöitä, ovat minusta kantava voima.
    Cedric on ihuna.
    Siellä se kotka nytkin tuijottaa. Kukapa ei olisi närkästyneen näköinen, jos salakamera näyttäisi perhe-elämää koko maailmalle. :))

    Huomasitko et vahtivuoro on vaihtunut? Olisiko tuo uros kun on niin jyryn oloinen? Ihan eri kun mitä päiväsellä vilkuilin.

    Niin...sarjoista, ihan todella surutti kun Sydämen asialla tuli tiensä päähän! Katson sitä Viron kanavalta aamuisin, monet olen nähnyt...monta näkemättäkin.. David ja Oscar on niin iki-ihania :))

    Sääksinaaras on tuhdimpi, kuin ukkonsa. Naaras painaa pari kiloa, isäntä vain n. 1,5 kg., kertoo Wikipedia.

    Sydämen asialla oli kyllä aivan parasta katseltavaa. Oscarhan oli ihan äsken nukketaiteilija, sylinukkensa kanssa, Toukokuussa. Oli kyllä hyvin tehty vähän "alkemiaan" mieltyneen näköiseksi.

    Kumma, muuten, että pesäuutisia ei ole tälle vuodelle päivitetty.

    http://atlas3.lintuatlas.fi/tulokset/laji/sääksi

    A´ha näin se tieto lisääntyy :))

    Joo niin oli kuin myös tämä toinen eläke/toimistotyövirkailijaksi jäänyt ...huonoihoinen vanhempi konstaapeli, en nyt vaan saa nimeä mieleeni, tiiät ketä tarkoitan !

    Jotenkin ei muka hyväksy ihan täysin tuota menoa ja meininkiä Ihanassa Toukokuussa, mut jotenkin saa kuitenkin hyvälle tuulelle se niukin/naukin lainkirjainten noudattamisien kanssa . Olisiko meissä jokaisessa kuitenkin se pikku kapinallinenkin? :)) Hyvää yötä!

    Hyvää Yötä, sinullekin!
    No, eihän minunkaan rotirinta kestä sitä, että joku ei saa sitä, mitä ansaitsee.

    Mutta, saduissahan kaikki on luvallista!☺
    Yksin vain on yökkönen, pesällään. Missä lienee puoliso?
    .

    Äänestä

Onko teistä joku nähnyt munat? Eilen oli pesä hetken tyhjillään vaan en kyllä munia huomannut, olisiko poislähtiessään ne peitellyt?
Tämä täpläkaula on komistus joka siellä on vuorossa :))

Äänestä

No sitte :)) Mun pitää sihdata tarkemmin. Heh...just välillä kurkkasin ja kaksi munasta se siinä etuosassa on, tutkiskeli niitä hetken ja laittoi ittensä takaisin niien päälle :)) Päivä pelastettu, on todella pesänvärisiä.
Tuossa sivussa oli lukua et 115 maassa seurataan tätä samaa , joten kiinnostuneita on muitakin :)

Äänestä

Olin äsken näkevinäni, että pesässä on 3 munaa.
Olipa ihana loppukevennys Kolmosen uutisissa, koira imetti, oliko ne tiikerilapsia.
.

Äänestä
  • Usko tai älä, mutta pari tuntia sitten kuvassa, alavasemmalla, hyppelehti jänöjussi! Loikki, pysähtyi välillä ja lopulta hyppelehteli puiden taakse piiloon.

    Äänestä

  • Pupimu kirjoitti:

    Usko tai älä, mutta pari tuntia sitten kuvassa, alavasemmalla, hyppelehti jänöjussi! Loikki, pysähtyi välillä ja lopulta hyppelehteli puiden taakse piiloon.

    Mahtoi olla vielä valkoturkkinen ristiturpa, jos erottui tuosta nevasta?
    Olisipa ollut källi nähdä.
    Nyt oli kumpikin vanhempi pesällä.
    Tuossa yhdessä oksanpäässä on ihan kuin minijänö. :))
    Ja kolme on munaa, kertoo pesäuutiset.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Mahtoi olla vielä valkoturkkinen ristiturpa, jos erottui tuosta nevasta?
    Olisipa ollut källi nähdä.
    Nyt oli kumpikin vanhempi pesällä.
    Tuossa yhdessä oksanpäässä on ihan kuin minijänö. :))
    Ja kolme on munaa, kertoo pesäuutiset.
    .

    Olen kattonut sitä samaa oksaa ja ´nähnyt´ saman hahmon :)) Iltaisin sieltä metsästä kilottaa sellainen pieni säde...olisiko jokin peilausjutska? Pariskunta on varmaan hyvinkin tärkeissä keskusteluissa, ovat niin arvokkaan oloisia :)

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Olen kattonut sitä samaa oksaa ja ´nähnyt´ saman hahmon :)) Iltaisin sieltä metsästä kilottaa sellainen pieni säde...olisiko jokin peilausjutska? Pariskunta on varmaan hyvinkin tärkeissä keskusteluissa, ovat niin arvokkaan oloisia :)

    Olipa onni, minä jo ajattelin, että kohta joku minustakin tekee täällä diagnooseja. :))
    Aina olen katsellut, vaikkapa taivaan pilviä, niissäkin näkee monenlaisia kuvia.
    Aurinko ainakin paistelee sieltä horisontista mustana, monestikin.
    Se hautoja, jos on yleensä emäntä, vaikuttaa usein hieman pitkästyneeltä, ja kukapa ei olisi. :))
    .

    Äänestä

Juuri äsken tuli sääksi pesälleen. Kolme munaa oli pesässä.

Äänestä
  • Jeps, nyt voidaan lukea pesäuutisista, mitä muutoksia hommeloideihin on syntynyt.
    Tuskinpa munia enää tippuukaan lisää.
    .

    Äänestä

Nyt parhaillaan näkyy se valopiste metsän keskellä josta aiemmin mainitsin.

Sen täytyy peilautua kamerasta auringon osuessa tj...

Äänestä

Täällä katsellaan jääkiekkoa, mutta erätauolla piti tulla katsomaan onko vieläkään ketään pesässä, ja onhan siellä :) Kerrankin :)
Mutta meiän poikien pitäs nyt pistää sitä kiekkoa maaliin, enemmän, muuten ei tuu mitään.
Nyt kaikki kannustamaan Suomea.

Äänestä

Vielä on aikaa joten toivotaan parasta. Saksa on kyllä hyvä vastus, huh...just taas ohi maalin :/

Se toinen lintu on jotenkin vaatimattoman näköinen tähän verrattuna, olisiko tää sitten uros? kovin on konkkonokka :)) Linnuissahan usein on urospuolinen näyttävämpi, miksiköhän se niin on?

Äänestä
  • Kyllä se on aurinko, joka jollain lailla heijastuu kameraan.
    Sen kierto on juuri tuollainen, kohta näkyy oikealla, mustana.
    Eilen oli Luovossa jo kymmenen plussaa, nyt vähemmän.

    Wikipekan mukaan rouva painaa pari kiloa, herra puolisen kiloa vähemmän.
    Eli, sääksirouva on isompi ja rotevampi.

    On se kumma, joskus kauan sitten kiinnosti lätkä niin maan perusteellisen paljon, nyt ei viitsi katsoa. Osaltaan varmaan, koska miestä ei ole se viehättänyt ikinä puupennin vertaa.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Kyllä se on aurinko, joka jollain lailla heijastuu kameraan.
    Sen kierto on juuri tuollainen, kohta näkyy oikealla, mustana.
    Eilen oli Luovossa jo kymmenen plussaa, nyt vähemmän.

    Wikipekan mukaan rouva painaa pari kiloa, herra puolisen kiloa vähemmän.
    Eli, sääksirouva on isompi ja rotevampi.

    On se kumma, joskus kauan sitten kiinnosti lätkä niin maan perusteellisen paljon, nyt ei viitsi katsoa. Osaltaan varmaan, koska miestä ei ole se viehättänyt ikinä puupennin vertaa.
    .

    Munia on 4 kipaletta, tuulettivatko pesäänsä kun olivat reunamalla.

    Ja taas hautominen jatkuu....

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Munia on 4 kipaletta, tuulettivatko pesäänsä kun olivat reunamalla.

    Ja taas hautominen jatkuu....

    No voihan Vitalis, lopettaisivat jo sen munimisen, eihän ne pojat mihinkään mahdu.

    Saisi Munamies jo mennä kieltämään muninnan.
    .

    Äänestä

Tasapeli 4-4. Mitenkähän käy jatkossa?

Äänestä
  • Suomi voitti...jipii! Tiukkaa teki, vaan sen makeampi on voitto.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Suomi voitti...jipii! Tiukkaa teki, vaan sen makeampi on voitto.

    JEES JEES JEES!!!!!!!!!!!!!
    Kylläpä "me" ollaan hyviä :)
    Ja mikä ihana nuori meidän pelissä olikaan mukana .))) :))))) :)))))))))))))

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    JEES JEES JEES!!!!!!!!!!!!!
    Kylläpä "me" ollaan hyviä :)
    Ja mikä ihana nuori meidän pelissä olikaan mukana .))) :))))) :)))))))))))))

    Slovakia on lyöty - huraa Suomen pojat! ☺♥☺♥

    Äänestä

Kerrankin Hailuodossakin näyttää olevan lämmintä.
Siellä lintuu hautoilee neljää munaansa. Pesää on sisustettu jollain oksia pehmeämmällä aineksella. Liekö jotain kaarnaa ja sammalta.
Saapas nähdä, miten homma edistyy.
.

Äänestä

Seurasin juuri kun rouva huuteli miestään vuoroon :)) pää pyöri kuin pössö haukalla, vaan aina yhteen suuntaan nokkaansa availi. Väliin tutki munia ja liekö tuuletteli ettei ylikypsiksi mene?
Aurinkoista tuntuu olevan sää siellä.

Äänestä

Mikä helvetti teitä urbaanisia ihmisä vaivaa kun ette seuraa ja kommentoi lintuperheen näkymää?
Monikin asuu kerrostalossa joten luulisi jotain herättävän , no ei sisso!
Tämä palsta ei huku, pidän siitä huolen

Äänestä
  • Sanopa muuta, kuin asiaa.
    Mutta, onhan täällä sensoreita, jotka halveksivat kaikkea itsensä ulkopuolella olevaa,
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Sanopa muuta, kuin asiaa.
    Mutta, onhan täällä sensoreita, jotka halveksivat kaikkea itsensä ulkopuolella olevaa,
    .

    Mulle mitään ei sellaiset sensorit meinaa. Ihmettelen ettei mielenkiintoisuutta ole, tuollaista ei voi nähdä lenkkipolulla, olen varma.

    On toki kaikenlaisia, joilleen ei vastata siksi kun se vastailee sille jne... me ihmiset ollaan erilaisia jonka koen rikkaudeksi, vaan kyllä...jollakin on aina nuttu nurin, ja esittää palstan tietävintä , parikin ja nyt en tarkoita herra Hunksia lainkaan!

    Äänestä

Siellä hän vain julmasti minua tuijottaa, muniensa päällä, kun minä häntä tiiraan.
Pian pitäisi lapset putkahtaa maailmaan.
Miten sitten mennään, ja kuidas käsi käyb.
.

Äänestä

Lieköhän esikoisen H-hetki käsilla, kun pariskunta napottaa niin kaksistaan pesällä??
Toivoisi onnea jälkeläisilleen, ettei jalka pieni jäisi risujen rakoon, vaan kaikki pääsisivät komeille siivilleen aikanansa.
.

Äänestä

Olen seuraillut linnun puuhastelua ruoanlaittoni ohella ja tullut siihen tulokseen että pian tapahtuu! Levotonta on hautojalla olo ja vähänväliä on päänsä " munissa" :)

Äänestä

Haloo...! Yksi poikanen on jo kuoriutunut!!!

Äänestä
  • Apua, niinpä on. Sitä se eilinen homma jo uumoili.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Apua, niinpä on. Sitä se eilinen homma jo uumoili.
    .

    Pesässä lisää poikasia, niin tanottavat maisemia katsellen :))

    Äänestä

Kolme lasta on jo syntynyt sääksipariskunnallemme.
Lämminkin on vihdoin pesässä.
Oi, kuinka voi onneaan siunata.
.

Äänestä
  • Kaveri sanoi myöhään illalla et siä in kolme, ja yritin katsoa useita kertoja enkä huomannut. Isoja kaloja tuovat pesään ettoneksi :)) Yhtä puuttuu!

    Äänestä

  • Taitavat olla poikasia, jos olisivat lapsia niin Sossu ryntäisi hätiin.
    Suomalaisuudesta poikkeava synnytys- asumismuoto on aina pelastuksen paikka, ainakin maahanmuuttajille.
    Muuten ei omaankaan elätykseen tule riittäviä veikkausvaroja.
    Kauheaa huutoa pitää kehittää, sellaista inhimillistä.
    Kiitos H.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Kaveri sanoi myöhään illalla et siä in kolme, ja yritin katsoa useita kertoja enkä huomannut. Isoja kaloja tuovat pesään ettoneksi :)) Yhtä puuttuu!

    Onhan siellä Luovossa iso Perämeri vieressä, punaisia lohikaloja näyttää usein pesälle tuotavan, ei kiiskiä, saati särkiä.
    Iso perhe on, jos lapsosia on neljä.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Onhan siellä Luovossa iso Perämeri vieressä, punaisia lohikaloja näyttää usein pesälle tuotavan, ei kiiskiä, saati särkiä.
    Iso perhe on, jos lapsosia on neljä.
    .

    Kunhan vain pysyisivät pesässä, mitä sitä nyt kiiskiä...:) Yksi , eli se eka on jo isohkon kokoinen, pianko lähtee ´tutkimus matkalle´ ja lopun tiedämmekin;/
    Ei kun seurataan, surraan vasta sitten jos on aihetta!

    Äänestä

  • Tänään on ollut kumpikin ahkerasti läsnä.. kuoriutuikohan se neljäs.?

    Äänestä

  • mimmimummi kirjoitti:

    Tänään on ollut kumpikin ahkerasti läsnä.. kuoriutuikohan se neljäs.?

    Vieläkään ei tietoa siitä neljännestä munasta. Olen yrittänyt kurkkia et onko niitä neljä vai kolme poikasta.

    Äänestä

  • mimmimummi kirjoitti:

    Vieläkään ei tietoa siitä neljännestä munasta. Olen yrittänyt kurkkia et onko niitä neljä vai kolme poikasta.

    Ei taida tietää kukaan, kun ei vastata.....

    Äänestä

  • Huhuutaa kirjoitti:

    Ei taida tietää kukaan, kun ei vastata.....

    Kun minä olin jo eilen näkevinäni siellä 4 päätä, ja kurkkinut olen aika usein...vaan kun ei ole pesä vapaana ikänä kun kurkin!
    Ainakin 10 kertaa päivässä oon kurkannut, kaverin pelaamistensa yhteydessä joten seurataan kyllä!
    Sepä se, ketä kiinnostaa ja ketä ei! Lienee tärkeämpääkin... :DDD

    Jos neljäs muna ei ole kuoriutunut, kuoriutuneekokaan?
    Nehän putkahtivat melkein peräkkäisinä päivinä, ja nyt on jo 5. päivä, kun edellinen kuoriutui.
    Harvinaista, mitä olen lukenut, 4 munaa onkin.
    Kurkkinut olen minäkin, kasvaneet ovat poikaset, mutta hyvin suojavärisiä, ei meinaa erottaa.
    Tiedä häntä, saako vastata vai ei. Puhua eläimistä. Saaneeko elämästäkään.
    .

    Äänestä

  • Onpa hienoa, kiva kun toit tänne. Olin juuri kirjoittamassa, että näen pesässä vain kaksi pientä pyöreää päätä.
    Enpä tuota uutista huomannut lukeakaan.

    Mitenhän perhe mahtuu yksiöönsä, toivottavasti ei satu mitään, vaan syksyn tullen pääsevät koko perhe terveenä muuttomatkalleen.

    Kuten huomataan, emme ole suinkaan ainoita, joita asia kiinnostaa. :))
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Onpa hienoa, kiva kun toit tänne. Olin juuri kirjoittamassa, että näen pesässä vain kaksi pientä pyöreää päätä.
    Enpä tuota uutista huomannut lukeakaan.

    Mitenhän perhe mahtuu yksiöönsä, toivottavasti ei satu mitään, vaan syksyn tullen pääsevät koko perhe terveenä muuttomatkalleen.

    Kuten huomataan, emme ole suinkaan ainoita, joita asia kiinnostaa. :))
    .

    Niin, uskomaton määrä ihmisiä seuraa erimaista tätäkin pesiytymisen edistymistä.
    En alkanut satavarmasti näkemääni todisteleen, vaan uskoin kyllä klaseillani vielä tehoa olevan :))
    Ekana syntynyt on jo aika ison kokoinen , juurikin et lähtee pesänreunoille tutustumismatkalle pelottaa. Siipiensä suojaan emo ne laittaa, jotenkin herkistävää.

    On sinne muonaa lennätetty, kun katsoo pruikkumäärää pesän ulkolaidalla.
    Ei kai ne pikkuiset osaa sitä vielä tehdä, en ole sattunut näkemään.
    Siipiensä suojaan emo ottaa helteellä, ja ehkä viileää vastaan nyt

    Heillä taitaa olla ulkovessa.

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Heillä taitaa olla ulkovessa.

    Olen seurannut miten jättää jo pesää yksikseen, ei kauaksi aikaa...ja toi ekana syntynyt tahtoo jo hieman ´jaloitella´ tuli lintu pesään ja siivellä läppäsi poikasen takaisin lähtöruutuun!

    Äänestä

Onkohan pienin sääksenpoikanen vielä hengissä? katselin kerran että pienin jäi ilman ruokaa kun emo ruokki vaan isompia.

Äänestä
  • Niin se on taivaan linnuillakin. Hanakoin ja tanakoin vie ruo'an muiden suusta.
    Naama auki ja ylimpänä, niin, se on, sielläkin.
    .

    Äänestä

  • Kyllä se pikkuinenkin siellä on, emo sitä vielä pitää lämpimässä siipiensä suojassa. Onhan niillä n. 6 päivää eroa, joten eipä ihme kun noi aiemmat näyttävät jo noinkin isoilta.:)) Seuraillaan!

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Kyllä se pikkuinenkin siellä on, emo sitä vielä pitää lämpimässä siipiensä suojassa. Onhan niillä n. 6 päivää eroa, joten eipä ihme kun noi aiemmat näyttävät jo noinkin isoilta.:)) Seuraillaan!

    Tosi nopeasti ovat kasvaneet. En muutamaan päivään ole kurkkinut. Nyt ihan säikähdin, kuinka valtavan kokoisia ovat.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Tosi nopeasti ovat kasvaneet. En muutamaan päivään ole kurkkinut. Nyt ihan säikähdin, kuinka valtavan kokoisia ovat.
    .

    Samaa ihmettelemme tää! Kaverikin veikkauksiaan tehdessään tuijottelle lintuja ja raportoi, milloin on iso lohi pesässä, ja kaksinkin repivät lapsosilleen evästä. :))
    Kaippa ne toimii omien ´ravintotaulukoiden´ mukaan, pieni ei niin paljon viä tarvitse? :)

    Äänestä

Neljäspoikanen on menetetty. Lukee tuossa pesäuutisissa. Surullista. Kovin jo pesän laidoilla kurkkii noi toiset, kun ei vain pääsisi tipahtamaan.

Äänestä
  • No niinpä näkyi, ikävää. Kaipa neljä munaa on muutenkin aika paljon.
    Isoja köhmyröitä ovatkin, poikaset.
    .

    Äänestä

Isoja möhkäleitä ovat sääksen pojat.
Varmaan pian lähtevät leijailemaan ilmojen teitä
.

Äänestä
  • Olen samaa tuumaillut, eikö noi jo syökin aikuisen edestä ? Kova jobi on ruoan tuonti noin isoille, ....seuraillaan!

    Äänestä

Tänään muuten tuli katseltua merikotkaa. On sellainen pönöttänyt tutun mukaan jo kolmisen viikkoa Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Siinä se istui nytkin seipään nokassa kunnes yllättäen nousi siivilleen. Kaarteli ja kierteli aikansa taivaalla, kunnes lähti syöksyyn ja nappasi kalan keskeltä lahtea, suoraan kynsiinsä. Eipä kastellut kuin varpaansa ja lensi sitten takaisin saman seipään viereen heinikkoon syömään saalistaan. Tehokasta.

Äänestä

Pesälle on pystytetty tikapuut. Liekö rengastus käynnissä?

.

Äänestä
  • Pesässä on vain yksi poikanen tällähetkellä ! Onko noi jotkut hanskat jotka siellä on?
    Toivottavasti olet oikeassa...jo säikähtänyt :))

    Äänestä

Kaikki ok. pesässä kaikki kolme ja tikkaat nostettiin hetkisitten pois !
Kuvia otettiin ja kovin oli yksi poikanen pörhöllään, ...tulla nyt heitä häiritseen...tuo meriteeraa sitä et pesästä lähtö on pian todellista, ma luulen.

Äänestä
  • Nyt kun on ilmoitettu nämä painot, niin mitähän se m ..siinä merkitsee..sukupuoltako vai mitä ?

    Äänestä

  • mimmimummi kirjoitti:

    Nyt kun on ilmoitettu nämä painot, niin mitähän se m ..siinä merkitsee..sukupuoltako vai mitä ?

    Jaa nuo M60677-79, ne ovat renkaiden numerot. M on se rengassarja joka sopii sääksen jalkaan.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Jaa nuo M60677-79, ne ovat renkaiden numerot. M on se rengassarja joka sopii sääksen jalkaan.

    ... oli muuten päiväykseen unohtunut vanha vuosiluku...

    Äänestä

Yksi poikasista heilutteli jo siipiään. Luulin että lähtee lentoon.

Äänestä
  • Jeps, siipiään levittelevät, taitavat pian hamuta taivaisiin.
    Ihmettelen, kaunkohan on aikaa, että elämä etääntyy?
    Niin lyhyt on lapsuus.
    ,

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Jeps, siipiään levittelevät, taitavat pian hamuta taivaisiin.
    Ihmettelen, kaunkohan on aikaa, että elämä etääntyy?
    Niin lyhyt on lapsuus.
    ,

    Mut ajattele miten nopee se noilla lintusilla on, onneksi ihmisillä sentis kestää kauemmin... joillekin pitäisi olla enempikin aikaa, onko on eriasia?
    Kiitti sulle kun toit tän linkin ja kiinnostus on ollut meillä miehen kaa ollut yhteinen.
    Päivittäin, useita kertoja , kumpikin... toivottavasti noi rengastajat antaa palautetta myöhemmin miten ovat vaahtimamme lintulapset selviytyneet :))

    Äänestä

  • ma, olin jo ulkona.. kirjoitti:

    Jeps, ukolleni minäkin poikasia esittelen.
    Komeita ovat, kuin sankarit, kauniit. :))
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Jeps, ukolleni minäkin poikasia esittelen.
    Komeita ovat, kuin sankarit, kauniit. :))
    .

    Mitä tapahtunut, tunti sitten kuva oli samanlainen. ?

    Äänestä

  • mimmimummi kirjoitti:

    Mitä tapahtunut, tunti sitten kuva oli samanlainen. ?

    Niinpä onkin, eikä ollut ruksin takanakaan mitään! Sama kuva , isot on pokasella siivet. Olisiko sääolot jotenkin aiheuttaneet kuvan katkeamisen?

    Äänestä

19.7.2011: Rengastus. Poikasten tiedot:
M 60677, siipi 37, paino 1345g
M 60678, siipi 36,4, paino 1325g
M 60679, siipi 34,6, paino 1410g

Onpahan tietämättömälle ihmeellistä, painavimman siipiväli on lyhin? Ja lintuja eestä katottuna oikea jalka on rengastettu, isoja ovat, kattelin juurikin et ei isiä poikasistaan erota muu kuin mustuus! :)
Olihan jännää seurata miesten touhuja...ihmettelin kyllä etteikö nuorempia olisi noin korkealle kiipeilyyn...? se kenen naakkelin näin oli ikäisiämme.

Äänestä
  • Perussääntö noilla petolinnuilla on yleensä se että isommat poikaset ovat naaraita ja pienemmät koiraita. Näkyy tuossa painossa. Siipi taas on vielä kasvussa joten se on sitä pidempi mitä vanhempi poikanen on, pisimmät ovat siis ensiksi kuoriutuneita...

    Nuo sääksiä ja muitakin suurpetoja rengastavat tyypit ovat olleet suunnilleen samat jo kohta 40 vuotta, toimisto on jakanut pesät niille jotka niitä ovat aiemminkin rengastaneet ja vaihtuvuutta tulee vain jos entinen ei enää ehdi tai jaksa omiaan hoitaa.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Perussääntö noilla petolinnuilla on yleensä se että isommat poikaset ovat naaraita ja pienemmät koiraita. Näkyy tuossa painossa. Siipi taas on vielä kasvussa joten se on sitä pidempi mitä vanhempi poikanen on, pisimmät ovat siis ensiksi kuoriutuneita...

    Nuo sääksiä ja muitakin suurpetoja rengastavat tyypit ovat olleet suunnilleen samat jo kohta 40 vuotta, toimisto on jakanut pesät niille jotka niitä ovat aiemminkin rengastaneet ja vaihtuvuutta tulee vain jos entinen ei enää ehdi tai jaksa omiaan hoitaa.

    Kiitos, tietävästä viestistäsi. Aina oppii uutta, ja minua tosiaan on kiinnostanut tämä lintuperhe! Tuon yksintekemisen tunteen tiedän koiratouhuista...valmiillehan oli helpompi tulla. No se siitä!

    Empä tiedä pitäisinkö niistä sitten kun ovat ´isoisoja´ olen joskus liikaakin katsellut luonto-ohjelmia ja kaikesta näkemisistäni en niitä enää katsele.

    Ei...nyt on valmistauduttava työnlaitaan, ns. vihanneksia kääntelemään...joka ilmaus saa minulle vuorostaan ´patteja´ otssan :/

    Äänestä

Ovatkohan sääkset lähteneet jo lentoon???

Äänestä
  • Tiedäpä häntä, kun tuo kuva on juuttunut tunneiksi paikalleen. Tainnut ukkonen tehdä tuhojaan?

    Ainakin kovasti ovat oinistelleet siipijään, ja komeita ovat, kuin kuvat.
    Ihmeellinen on luonto, kun se neljäs muna tuhoutui. Ei tuonne pesään olisi neljää poikasta mahtunutkaan.
    .

    Äänestä

  • lejanna- kirjoitti:

    Tiedäpä häntä, kun tuo kuva on juuttunut tunneiksi paikalleen. Tainnut ukkonen tehdä tuhojaan?

    Ainakin kovasti ovat oinistelleet siipijään, ja komeita ovat, kuin kuvat.
    Ihmeellinen on luonto, kun se neljäs muna tuhoutui. Ei tuonne pesään olisi neljää poikasta mahtunutkaan.
    .

    Ukkonenpa tietenkin.

    Ihanhan nuo aikuisilta sääksiltä näyttävät ja valmiilta lentoon lähtemään.

    Äänestä

  • vinksin vonksin kirjoitti:

    Ukkonenpa tietenkin.

    Ihanhan nuo aikuisilta sääksiltä näyttävät ja valmiilta lentoon lähtemään.

    Niinpä ovat, komea pesue. Hyvin on mennyt, onneksi, ainakin tähän asti. Toivon mukaan, edelleenkin.
    Jänskä niitä on taas ollut katsella.
    Eipä sinne muuten pystyisi kurkkimaankaan.

    Viime vuonna minulla olikin live-yhteys pesälle.
    .

    Äänestä

  • lejanna,, kirjoitti:

    Eikös tää live- yhteyttä pitäis olla koko ajan.

    Äänestä

  • mimmimummi kirjoitti:

    Eikös tää live- yhteyttä pitäis olla koko ajan.

    Live-yhteys on suora yhteys. ei tuollainen pätkivä, kuin alun linkillä saavutettava.
    Tosin, se maksaa jonkin euron.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Live-yhteys on suora yhteys. ei tuollainen pätkivä, kuin alun linkillä saavutettava.
    Tosin, se maksaa jonkin euron.
    .

    Sellainenko ollut aiemmin, miksi nyt ei ole...tiiäkkö? Empä ennen seurannutkaan, nyt vilkuillaan vähänväliä :)
    Eipä taida kauan mennä kun pesä tyhjenee, kovin koklaavat siipiensä viuhtomista aina väliin :))

    Äänestä

Kuvayhteys jälleen toimii, pesue pesässä edelleen :))

Äänestä
  • Jeps, kommeita ovat, kuin filmitähdet. Poikaset isomman näköisiä, kuin vanhemmat. Jotenkin kai pösseviä.

    .

    Äänestä

@lejanna

Poikaset ovat aina vähän pösseviä.
Mutta, noh... komeita tipuja, onneksi eivät jääneet vain kauniiksi :)
Leikistihän minä vaan...
Nyt menee kyllä maine.
H.

Äänestä
  • Parahultaisen pehmoisia poikuleita povelle painettaviksi.

    Jos maine menee, niin kunnia kasvaa, vai kuis päis se meni.
    .

    Äänestä

No jopa harjoittelevat kovasti siivilleen. Hauskan näköistä äsken kun yksi poikasista (rengas vasemmassa, naaraspuolinen?) otti pienen ilmalennon - siinä pesän reunalla tosin - kuvassa siitä ei näkynyt kuin varpaat kuvan yläreunassa. Takaisin laskeutui, ei tehnyt kiekkaa ympäristöön, vielä ;-)

Äänestä
  • Onkohan minkäkinlainen neuvottelu menossa...:) kaikin pesällä ja katselevat samaansuuntaan, ovat jopa samassa linjassa kroppineen!
    Eipä paljon ole koossa eroa, viimeisin on vielä pienehkö...odottelevatko sen voimistumista? Ei oikein ´tietoa´ noiden tirppujen ajatusmaailmasta :))

    Äänestä

  • ma.ejk... kirjoitti:

    Onkohan minkäkinlainen neuvottelu menossa...:) kaikin pesällä ja katselevat samaansuuntaan, ovat jopa samassa linjassa kroppineen!
    Eipä paljon ole koossa eroa, viimeisin on vielä pienehkö...odottelevatko sen voimistumista? Ei oikein ´tietoa´ noiden tirppujen ajatusmaailmasta :))

    Jaa, kun ovat jo tuon kokoisia, ovat kai asettuneet vastatuuleen koska siten on tapa harjoitella siipiään...

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Jaa, kun ovat jo tuon kokoisia, ovat kai asettuneet vastatuuleen koska siten on tapa harjoitella siipiään...

    Eikä tule ongelmia kakan kanssa.
    H.

    Äänestä

  • ma.ejk... kirjoitti:

    Onkohan minkäkinlainen neuvottelu menossa...:) kaikin pesällä ja katselevat samaansuuntaan, ovat jopa samassa linjassa kroppineen!
    Eipä paljon ole koossa eroa, viimeisin on vielä pienehkö...odottelevatko sen voimistumista? Ei oikein ´tietoa´ noiden tirppujen ajatusmaailmasta :))

    Vanhempana on uros useimmiten pienempi, osittain.
    H.

    Äänestä

Onpas pesän ympärillä ihastuttavan taianomaisen unimainen utu.
Rauha maassa ja puussa, toivottavasti jatkuukin.
.

Äänestä

Pesässä enää 2 poikasta räpyttelemässä siipiään. Äsken oli 3, yksi lähti jonnekin.

Äänestä
  • Toinenkin pesässä olevista poikasista kävi jo lentämässä. palasi vielä takaisin

    Äänestä

  • vinksin vonksin kirjoitti:

    Toinenkin pesässä olevista poikasista kävi jo lentämässä. palasi vielä takaisin

    Vain yksi poikanen kököttää pesän reunalla.
    Muut, ties missä lentelemässä.

    Äänestä

Pikkuisin ei vielä ole valmis lentoharkkoihin, vaikka kovin siipiään levitteleekin...onkohan tuossa liikuttelussa jokin ´mittari´ ? meinaan et voiman riittävyyden testeri. Kun on ok. lähtö tapahtuu.... noo...kuhan ajattelin :)

Äänestä
  • Ihan on yksin pienin jätetty :) Ompahan tilaa kerrankin, yksiössä!

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Ihan on yksin pienin jätetty :) Ompahan tilaa kerrankin, yksiössä!

    Nyt on koko poikue taas pesällä. Mistähän ne tietää, että siivet kantaa?

    Äänestä

  • sääskisääksi kirjoitti:

    Nyt on koko poikue taas pesällä. Mistähän ne tietää, että siivet kantaa?

    Sitäpä mä tuossa aiemmin vikkuuttelin, et onkohan siinä räpyttelyssä jokin testeri?
    Sellainen lintujen ´oma juttu´ ? Jospa joku tietävämpi kertoo kun ehtii? :))

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Sitäpä mä tuossa aiemmin vikkuuttelin, et onkohan siinä räpyttelyssä jokin testeri?
    Sellainen lintujen ´oma juttu´ ? Jospa joku tietävämpi kertoo kun ehtii? :))

    No kun lintu vastatuuleen tarpeeksi siivillään huitoo, nousee se ilmaan. Sen jälkeen onkin vain uskalluksesta kiinni, lähteekö yrittämään eteenpäin vai pysyykö vielä pesän yllä.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    No kun lintu vastatuuleen tarpeeksi siivillään huitoo, nousee se ilmaan. Sen jälkeen onkin vain uskalluksesta kiinni, lähteekö yrittämään eteenpäin vai pysyykö vielä pesän yllä.

    Kiitti sulle jo aiemmistakin vastauksistasi :) Jotain tuollaista aattelinkin kun räpyttely oli kiivaimillaan . Eläimillä kuten linnuillakin on omat osaamisensa...kun olen tuota kisuliiniäni ihan vaavista seurannut monasti ihmettelin sitä ´muka´ saalistamista kun piilottelin pikkuisia hiirileluja ja tämä seurasi mihin pistän, sitten senpäiväinen riepotus kun löysi, sisäsyntyistähän sen pitää olla...uskaltaisikohan koskea elävään...arka kun on? Loistavaa on ollut seurata tätä lintuperhettä alusta asti.

    Kaik´kolme on pesässä ripirinnan... onnellinen havainnostani :))

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Kaik´kolme on pesässä ripirinnan... onnellinen havainnostani :))

    Kuuliaisia lapsosia pesäläiset, panevat pötkölleen jo hyvissä ajoin.
    Eipä ole vanhemmilla nokan kopautusta.

    Eilen illalla oli siellä kuin satukuva. Oli varmaan niin kosteaa, ja aurinko paistoi kostean ilman läpi hienosti.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Kuuliaisia lapsosia pesäläiset, panevat pötkölleen jo hyvissä ajoin.
    Eipä ole vanhemmilla nokan kopautusta.

    Eilen illalla oli siellä kuin satukuva. Oli varmaan niin kosteaa, ja aurinko paistoi kostean ilman läpi hienosti.
    .

    Syömässä olivat. Emo tuo vieläkin niille ruokaa.

    Äänestä

  • vinksin vonksin kirjoitti:

    Syömässä olivat. Emo tuo vieläkin niille ruokaa.

    Iltapalan aika. :))

    Punalihaiselta kalalta se taas näyttää. Hyvää muonaa ovat pojat saaneet, ja ovathan ne lihoneet ja komistuneetkin.

    Onkohan se yksi poikasista vielä lennellyt?
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Iltapalan aika. :))

    Punalihaiselta kalalta se taas näyttää. Hyvää muonaa ovat pojat saaneet, ja ovathan ne lihoneet ja komistuneetkin.

    Onkohan se yksi poikasista vielä lennellyt?
    .

    Taas läks´joku poikasista...isi se tummempi ja pienempi on pesällä...kunhan eivät pakota tätä pienintä liian aikaisin....meikä menis sanoon vaavin eestä jotakin :)))
    Ei , vaan ihanaa et on pysyneet tuossa karussa pesässään, kovin tuo vaavikin on tänään siipiään levitellyt... ja muistetaan miten kauan myöhemmin se kuoriutui?

    Vaavi on ottanut sellaisia ilmaharjoitteluja, ei ole tietääkseni vielä mennyt pesän ulkopuolelle.

    Onko todella linnuillakin jotain sukurakkautta...? Kovin isompi hoivailee pahnanpohjimmaista... mä näen sen näin.

    Äänestä

  • meeriamanda kirjoitti:

    Onko todella linnuillakin jotain sukurakkautta...? Kovin isompi hoivailee pahnanpohjimmaista... mä näen sen näin.

    Voipa ollakin.
    Ja ovathan ainakin nämä "meidän" linnut niin viisaannäköisiä, että.
    On ne tosi pistäväsilmäisiä veikoksia.
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Voipa ollakin.
    Ja ovathan ainakin nämä "meidän" linnut niin viisaannäköisiä, että.
    On ne tosi pistäväsilmäisiä veikoksia.
    .

    Nii onkii :)) mää ainakin oon tää pienin...kunhan ehdin niin alkaa touhut :)))

    Ei vaan en minä arka ole....minulta vaan joskus loppuu sanomiset....sit ilkeilyt joillekin...vaikkei mulle olekaan...satuttaa paljon.

    Sitten nää kristallipalloista näkevät...tilaisin auton hakeen heti jos tietäisin osoitteen!!!!

    Äänestä

Mukavaa niitä on ollut taas seurata. Ei ne varmaan enää kauaa tuolla asukaan?
On se melkoinen oksakasa tuo niiden asumus.

Minua on koko illan kiusannut lentävä otus, pirullinen kärpänen. Toisessa kädessä ollut melkein koko ajan patterilätkä, mutta olio häipyy aina kuin pieru Saharaan, jos tähtään. Kiusa se on pienikin kiusa, jos niikseen tulee. :))
.

Äänestä

Hyvin on kuitenki oksakasa tuulissa ja tuiskuissa koossa pysynyt.

Minä sain vattupusikosta hiuksiini jonkun ötökän. Kutitteli tämän tästä niskassa ja väliin päälaella. Aikansa härnäsi ja lopulta sain hengettömäksi, Inhottavaa kun ei tiennyt millainen luikertelija siellä on. :(

Äänestä
  • Isäntä tuli pihalta sisään, ja ensi yrityksellä sai elikon hengiltä. Minua inhottaa kaikki ötökät, ja ihan kuin sen tietäen, tuokin kai minua kiusasi.
    Mietin jo, onko minulla dödö pettänyt. :)
    .

    Äänestä

  • lejanna* kirjoitti:

    Isäntä tuli pihalta sisään, ja ensi yrityksellä sai elikon hengiltä. Minua inhottaa kaikki ötökät, ja ihan kuin sen tietäen, tuokin kai minua kiusasi.
    Mietin jo, onko minulla dödö pettänyt. :)
    .

    Ystäväin...siksihän me heistä pidämmekin...he ovat miehiä...jotka uskaltavat jopa vastustaa meitä akkasiaan! :)))

    Taipuu...taipuu muttei katkee - rakkautemme ei koskaan katkee....

    Kolme ampiaista vein tänään talouspaperi myltyssä ulos...vannon etten satuttanut !

    ...

    Äänestä

Pesä oli pitkään täysin tyhjä...joten pieninkin on saanut rohkeutta ja voimaa siipiensä alle :))

Äänestä
  • Mutta, mutta, nytkin siellä yksi haikeana katselee, ja mietiskelee. Eihän sillä vain ole mitään ongelmaa? Jos se kärsii lentopelosta?
    Ei sekään ole mikään vitsin asia, itse siitä kärsin.

    Mutta eipä liene lintuvaivoja.
    Jotenkin vain niin alakuloinen näkymä, kun yksi yksin yskii pesän reunalla, katsellen tukka pystyssä kaukaisuuteen. ://
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Mutta, mutta, nytkin siellä yksi haikeana katselee, ja mietiskelee. Eihän sillä vain ole mitään ongelmaa? Jos se kärsii lentopelosta?
    Ei sekään ole mikään vitsin asia, itse siitä kärsin.

    Mutta eipä liene lintuvaivoja.
    Jotenkin vain niin alakuloinen näkymä, kun yksi yksin yskii pesän reunalla, katsellen tukka pystyssä kaukaisuuteen. ://
    .

    Juurikin olin kirjoittamassa et orvon oloisena tää pienin siellä kököttää...mutta tosi on ..:) pesä on ollut tyhjillään pitkin päivää , ei varmaan jaksa vielä kauaa olla siipiensä kannateltavana, toivotaan et tulevat yöksi ´kotiin´ :)) Seurataan

    Äänestä

  • ma.ejk... kirjoitti:

    Juurikin olin kirjoittamassa et orvon oloisena tää pienin siellä kököttää...mutta tosi on ..:) pesä on ollut tyhjillään pitkin päivää , ei varmaan jaksa vielä kauaa olla siipiensä kannateltavana, toivotaan et tulevat yöksi ´kotiin´ :)) Seurataan

    kaksi ainakin näytti vierekkäin nukkuvan kun äsken kurkksin. Missähän huitelee kolmas?

    Äänestä

Juurikin katoin et rinnakkain oli kaksi tirppua, joten ei sitä pientä oo jätetty...onneksi :))

Äänestä

Typösen tyhjä on pesä, onneksi.
Surin jo pienessä mielessäni, että sillä yhdellä poikasella on jokin vaiva, kun näytti, että se vain tonottaa yksin pesällä.
Nyt risukasa on ihan omillaan.
.

Äänestä
  • Tyhjää on pesässä... onneksi pienikin pääsi siivilleen... katotaan tulevatko vielä yöksi pesäänsä :)))

    Äänestä

On taas ´pesän´ aika pienin siellä oottelee muita, huomasin et oli rengas oikeassa kintussa joten tää pahnanpohjimminen on poitsu!
Kyllä näillä linnuillakin on jokin huolehtimisvietti, taas on kaveri tullut pienen seuraksi.

Äänestä
  • Illatsuihin taisi vain tulla sen viekoittelemaan. Koti tyhjä on.

    Onko se sukupuolimerkki, kumpaan jalkaan kihlat laitetaan?
    .

    Äänestä

  • lejanna kirjoitti:

    Illatsuihin taisi vain tulla sen viekoittelemaan. Koti tyhjä on.

    Onko se sukupuolimerkki, kumpaan jalkaan kihlat laitetaan?
    .

    On se, neidolla on vasemmassa jalassa rengas....joten siitä ei liene vaikee kattoo kussa se toinen on? heko-heko huono vitsi :))))
    Äsken se pikkuinen oli pesässä....monin kerroin levitteli siipiään ...kuin tesrataakseen onko kattavuutta...?
    Onneksi meillä on renkaat korvienvälissä...;) hitsin pimpulat... sä taidat olla avioliitossa, kuijaa muistaisin näin...no siltikin ollaan ´jooko´ :D

    Kiitti tiedosta!

    Kovin ovat olleet poissa kodistaan, onneksi kaikki.
    Tosiaan jo pelkäsin, että sillä yhdellä on jokin probleema, kun yksinään kyhjötti pesässä.

    Mun korvakorurei'ät on menneet umpeen, kun en ole pitkään aikaan killuttimia korvissani pitänyt. Aivo :))liitossa olen ollut jo yli 30 vuotta. Minulla on maailman paras mies, usko pois.
    Anoppi oli oikea, enpä kehtaa sanoa, mikä, mutta ikuisessa kiitollisuudessa olen, että vanhoilla päivillään sai putkautettua pojan tuollaisen. :))

    Hmmm-- renkaat korvien välissä...tarkoitin jotain muuta :)) No kaksin ovat taas yöpuuhissa..päivällä tää pienin veteli kalaa naakkeliinsa, ja isukki oli pesänlaidalla...sehän on se mustempi ja pienempi :))

    Anopista voin sanoa ettei kukaan voi omistaa parempaa mikä minulla oli, vaikka elomme jäi pariskuntana lyhyeksi hän pysyi elämänsä ajan minun ja tyttöni elämässä, kuoli jotain 5v sitten.

    Kaksi poikasta kyyhöttää ripirinnan pesässä.
    Mukava, että sinun anoppisi oli mukava.

    Omani hyväksyi minut vasta kuolinvuoteellaan.
    Pahin syy oli, että olin muutamaa vuotta ukkoani vanhempi.
    Anoppini oli monin kerroin vanhempi ukkoaan.
    .

    Äänestä

Siellä ne vain tonottavat, kolmistaan, poikaset.
Kovin mietteliäiltä vaikuttavat, onkohan jo matkasuunnitelmat mietintämyssyn alla?
.

Äänestä

Soon´ny kai loppu...kuva katosi jokuaika siyyen! Oli alkuehtoossa kaikki pesällään ja viimoseksi näin vain kaksi. Kieltämäti en ole niin aktiivisesti seurannut kuin alussa, mutten ole unohtanut kuitenkaan...useita kurkkauksia päivässä olen tehnyt.

Kiitos Lejanna kun laitoit linkin, minulle oli tärkeintä tälläpalstalla!

Äänestä
  • Oli siel äsken yks poikanen nuokkumassa....

    Äänestä

  • UPDATE_9591804 kirjoitti:

    Oli siel äsken yks poikanen nuokkumassa....

    Nyt niitä oli sitten kaksi

    Äänestä

Nii, vaa ei oo ennää. Myöhästyin...

Äänestä

Haikea mieli tuli, kun näyttäisi siltä ettemme ensi keväänä saa seurata tuota kameraa enää. Kiitos näistä vuosista ! tällainen teksti oli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lejanna kirjoitti:

Kunhan taas tulevat kotipesälle.
Vaikka se joitakin tympäiseekin, se on elämää, uutta ja joka vuosi uusiutuvaa..

http://kotinetti.suomi.net/saaksi/index.php
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu