15 vuotiaalle norjanharmaahirvikoiralle joka on allerginen vehnätuotteille,varastopunkille sekä ikä on tuonnut mukanaa hiivan.
Ruoka pitää myös olla kevyttä ettei tule liika kiloja nivel ongelmien vuoksi.
Tällä hetkellä syö riisiä sekä raakaa lohta sekä kanaa.
Vitamiinit tulevat merilevästä.
Kuivamuona on kesällä reissussa helppo siksi ois hyvä löytyä semmoinen mikä kävis tähän mennessä eläinkaupoista on myyty ei oota.
Kuivamuonaa!
1
265
Vastaukset
- royalcanin-asiantuntija
Hei
Kuivamuonan tarjoaminen on varastopunkin kannalta ongelmallista, sillä vaikka avaamattomassa tuotteessa ei punkkeja olekaan, siirtyy niitä helposti avattuun pussiin tavallisesta kotiympäristöstä.
Tätä ongelmaa voi hieman vähentää tarjoamalla ruokaa pienistä pakkauksista, joista ruoka kuluu nopeasti ilman, että varastopunkkeja ehtii ruokaan niin paljon kertyä. Tämäkään ei toki takaa sitä, ettei ruoka ehtisi jonkin verran punkeista saastua ja aiheuttaa oireita erityisesti hyvin herkälle koiralle.
Mikäli kuivaruokaa halutaan kokeilla, suosittelen tiedustelemaan lähimmältä eläinlääkäriltä erityisesti allergisille koirille kehitettyjä ruokavalioita.
Terveisin,
Henna Söderholm
ELL, asiantuntijaeläinlääkäri
Royal Canin Finland Oy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain827671Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1293059- 1561923
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha741731Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1311579Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1731511- 1321212
- 80904
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko50834- 53784